 |
| Tossut nurkkaan ja töihin! Miten onnistuisi? |
Työvoimatoimisto, työkkäri eli virallisesti TE-toimisto ilmoittelee sivuillaan erilaisista koulutuksista joihin voi hakeutua. Jos koulutus tuntuu toimiston virkailijan mielestä hakijalle mielekkäältä, tukee toimisto hakemusta ja asiaa menee eteenpäin.
Hyväksyviä ja hylkääviä instanseja, haastatteluja ja motiviien kartoitusta on useassa etapissa ennenkuin koulutus voi alkaa - ennenkuin siihen pääsee mukaan. Hakijoita on moninkertaisesti kuin mukaan pääsee - siitä huolimatta, että
koulutus ei sinällään takaa mitään työllistymisessstä ja koulutuksen ajalta saa sitä samaa työttömyyspäivärahaa jota muutenkin saa. Jos siis on sellaiseen oikeutettu. Kaikki eivät ole - ja he sitten tietenkin kouluttavat itseään ilman tukea. Mutta niinhän opiskelijat toki muutenkin tekevät - opiskelevat ja yrittävät hankkia elantonsa kuka mitenkin.
Itse olen hakenut jo useaan niin sanottuun F.E.C. koulutukseen. Olen läpäissyt ensimmäsen seulan ja päässyt haastateltavaksi koulutusta tarjoavaan paikkaan kahdesti - ensimmäiseen koulutusyritykseen menin jo kesällä, yhtenä ehkä noin kymmenestä ensihaastatteluun mukaan hyväksytystä.
F.E.C. tulee sanoista Further Educated with Companies. Käytännössä juttu toimii niin, että työtön työnhakija hakee koulutukseen ja jos haku etenee, koulutusfirma hakee mukaan tulleelle henkilölle työpaikan yritykseen jossa henkilö sitten työskentelee ja saa näin "jalan oven väliin" - pääsee siis töihin "pois kotisohvalta makaamasta".
Koulutuksen ideana on päästä tekemään töitä ja olla näin työpaikassa jonka voi lisätä omaan CV:hen, voi hakea töitä työssä olevana henkilönä ja saa työkokemusta. Moni työnantaja ei halua palkata työtöntä henkilöä joten tällä lailla siis voi, jos hyvin käy, päästä töihin yritykseen jossa on harjoittelemassa ensin puoli vuotta palkatta.
Kesätapaaminen tapahtui heti koulutusyrityksen yhteyshenkilöiden kesäloman jälkeen. Kaksi naista vitsailivat kesälomastaan ja kuinkahan tässä taas pääsee töihin käsiksi ihanan loman jälkeen.
"Hoh hoijaa, muistanko enää mitään, heh heh. Aloita sinä, X, niin minä jatkan sitten ja muistan taas toivottavasti edes oman nimen". Istuimme suuren pöydän ympärillä ja haastattelija kyseli taustoja ja miksi haluaa koulutukseen mukaan. Käytiin siis läpi asioita jotka yrityksellä oli heillä samalla hetkellä pöydällä edessään hakemuksissa jotka olimme heille lähettäneet.
Kyseltiin, onko hakija halukas kulkemaan eri kaupunginosaan koulutukseen jos sellainen löytyy, onko hakijalla auto jota haluaa/voi käyttää vai kulkeeko julkisilla kulkuvälineillä. Kaikki kuuntelivat toistensa vastaukset ja jokaisen hakijan tilanne käytiin samalla lailla läpi.
"Onko sinulla auto tai saatko lainaksi? Kuljetko bussilla? Suostutko yli puolen tunnin työmatkaan?"
Haastattelijoina oli kaksi naista jotka vuorotellen kyselivät hakijoiden tietoja. Tuntui oudolta, että kysymykset pyörivät sinällään epäolennaisissa asioissa - luulisi, että se kuinka kukin pääsee työpaikalle kulkemaan on jokaisen oma asia. Ajasta iso osa meni tämän seikan tarkistamiseen! Naiset kirjoittivat vastaukset koneelle ja kiittivät hakijoita lopussa sanoen, että voimme itsekin etsiä itsellemme työpaikan, kertoa yritykselle että voimme mennä yritykseen töihin tukityöllistettynä - "emme millään pysty hankkimaan työtä teille kaikille, on hyvä jos olette itse aktiivisia."
 |
| Olenko töissä kun marjat on syöty ja lehdet pudonneet? |
Kouluttajat kertoivat tunnin lopulla, että uusi ryhmä tulee sisään pian - kiitos ja näkemiin.
"Älkää ottako meihin yhteyttä ja kysykä onko paikkaa löytynyt. Me soitamme teille jos jotain löytyy. Olkaa aktiivisia, etsikää firmoja itse. Ei kannata jäädä kotisohvalle makailemaan, silloin ei saa ainakaan työtä."
Tämän tapaamisen jälkeen ei koko asiasta ole kuulunut mitään. Asenne haastattelussa oli jo alunalkaen jokseenkin negatiivinen joten päinvastainen olisi ihme. Meidän tarjoituksemme on kai lähinnä työllistää heidät, ei päinvastoin. Meille puhuttiin kuin emme ymmärtäisi mistä on kysymys -
on aivan yleinen asenne, että työtöntä ihmistä pidetään kuin hiukan yksinkertaisena lapsena jolle puhutaan niinkuin ymmärtämättömälle ihmiselle nyt puhutaan. Kielletään, toistetaan samoja helppoja lauseita, vastataan kärsimättömästi, sanotaan itsestäänselvyyksiä niinkuin ne olisivat uusia suuria totuuksia....
Oma asenteeni kyseistä tunnettua koulutusfirmaa kohtaan on muuttunut totaalisesti. Olen käynyt siellä työnantajan maksamassa koulutuksessa joka on ollut ihan hyvää - nyt työttömien kanssa yrityksellä on ilmeisesti asenne, että työttömät eivät ole satsauksen väärti mutta otetaan pois rahat valtiolta ja mennään työttömyyskouluttajiksi. Jos joskus olen töissä jälleen, en tähän yritykseen ihan helposti yhteyttä ota, se on varma.
Kiellosta huolimatta soitin toiselle meidät haastatelluista naisista ja kyselin tilannetta, pari viikkoa haastattelutialisuuden jälkeen. Hän ei pitänyt siitä vaan kertoi, että jos työpaikka löytyy, hän kyllä kertoo. Heihin päin
EI SAA olla yhteydessä - heidän aikansa menee kokonaan työpaikkojen etsimiseen eikä ole tarkoitus, että hakijat tuhlaavat työpaikkaa yrityksistä etlaisten aikaa turhaan.
Hyi miten ikävä fiilis tulikaan - sekä tapaamisen että keskustelun jälkeen olo oli likainen ja kuin olisi tehnyt jotain pahaa, kiellettyä. Olin ollut pyytämässä itseelni etuja ja toiset työskentelevät minun parhaakseni - "ole kiitollinen kun sinua autetaan!"
 |
Haastattelujen jälkeen istuin puistossa ihailemassa
suihkulähdettä. Ei ole kiire minnekään. |
Tämän kesäisen kokemuksen jälkeen hain kuitenkin taas uusiin koulutuksiin. Nyt ymmärrän, että näitä järjestetään varmasti pitkälti sen takia, että näyttää siltä, että käynnissä on koko ajan paljon asioita työttömien auttamiseksi - käytännössä toki on niin, että tällaiset julkiset avustus ovat varmasti enemmänkin henkistä tukea - hakia saa apua kun uskoo, että kaikenlaista on tarjolla. Käytännössö työllistyminen tälla lailla on hyvin pientä ja epävarmaa - varsinkin nyt kun talous on todella huonossa kunnossa koko Euroopassa ja maailmantalous yskii pahasti.
Sitten minut hyväksyttiin uuteen vastaavanlaiseen haastatteluun, tällä kertaa aivan toiseen koulutusta ja työpaikkoja järjestävään firmaan. Meitä työtä toivovia oli tuplasti enemmän paikalla, suurin osa akateemisen tutkinnon suorittaneita ja pitkän työuran tehneitä ihmisiä erilaisin taustoin. Oli johtajia, päälliköitä, assistentteja, kemistejä, diplomi-insinöörejä, ekonomeja. Kaikki saivat taas esitellä itsensä ja kertoa minkälaista työtä etsivät. Tilaisuuden vetäjä oli vakuuttavan oloinen mieshenkilö joka on tehnyt yrityksessä töitä 15 vuotta. Tilaisuus oli paljon positiivisemman tuntuinen - uskon ainakin joidenkuiden parinkymmenen hengen porukasta pääsevän töihin tätä kautta.
Itse tietenkin toivon, että olisin yksi mukaan pääsijöistä! On parempi päästä vaikka palkattomaan työhön kuin olla aivan täysin mitään tekemättä kotona!
Tänään haen taas ainakin yhtä työtä, valtiolta tällä kertaa. Valtiolle pitää hakea pankkitunnuksia käyttäen, varmistetun sivuston kautta. Olen sitäkin kautta hakenut jo muutamaakin työtä - valtiokaan ei vastaa hakemuksiin eikä kerro mitä hakemukselle on tapahtunut, kuka sai työn ja millä taustalla...
Työttömän elämä on tällaista - aika lailla pimeydessä vaeltamista ja toivomista, toivomista. Hakemukset tuntuvat uppoavaan johonkin avaruuden mustaan aukkoon, kyselyihin vastataan nuivasti jos ollenkaan. Työttömäksi jouduttuaan ihminen muuttuu ikäänkuin tyhmäksi ja häntä sää käsitellä huonosti. Mitäs on työtön!
TE-tomistossa yhteyshenkilöni kehotti varautumaan keskimäärin kolmen kuukauden työnhaun jälkeen tulevaan masennukseen. Useat tutkimuksen osoittavat, että kolme kuukautta työnhakua on se raja jonka jälkeen suuron osa turtuu - kun mitään ei tapahdu, töitä ei tule ja tilanne junnaa paikollaan. Yritän itse puuhailla ja tehdä kaikenlaista, että välttäisin masennuksen... Mutta ei tämä herkkua ole, ei todellakaan. Ei ole edes ketään jonka kanssa jutella, kelle mietteitänsä tta onhan toki tämä sivu!
