Syksyinen viikonloppu - mennään metsään!

Maalaismaiseman herkkuja - lampaat ja puimuri pellolla

Ihana syksyinen päivä: vaahterat ja koivut alkavat jo olla selvästi syksyisen näköisiä; koivuista osa on jo aivan kellertäviä, vaahteroissa on punaisia ja keltaisia oksistoja ja pihlajanmarjat ovat jo punaisia - ja niitä on paljon.

Tähän kun lisää sinisen taivaan, auringonpaisteen ja vapaapäivän - niin valittaa ei voi! Eihän?

Mikä lie tämmöinen ruskea sieni. Kaunis se on ainakin.

Tuttava oli luvannut lähteä sienimetsään; suunniteltiin sitä jo viikko sitten. Ehdotus tuli lapselta joka halusi mennä keräämään sieniä vaikka mitään sieneen viittaavaakaan hän ei syö. Ei edes maista. Mutta hän viihtyy metsässä ja halusi pienelle mukavalle retkelle.  

Tuttu lupasi viedä meidät johonkin tuntemaansa mutta meille muille vieraaseen  metsään puolen tunnin ajomatkan päähän, paikkaan jossa on "takuuvarmasti" rouskuja. Mustarouskuja hän itse himoitsi, ja niistä suolasieniä. Vastapalvelukseksi reissusta lupasin hommata meille ämpärit ja tehdä löydetyistä sienistä jotakin hyvää. Ämpäreitä meillä on kotona monta, merisuolaa samoin monta pussillista. Sienikeittoa on kiva tehdä ja se on herkullista. Helppo luvata siis!

Ensimmäinen löydös: Wow!

Hyvä diili, sen otin vastaan. Meikäläistä ei ole metsään vaikea houkutella, ylipäätään! Uusi metsä tuntuu uudelta hienolta tuttavuudelta - metsät ovat erilaisia vaikka niissä samat lajot olisivatkin! Eri yksilöthän niissä asuvat ja luovat metsälle oman hengen!

Lauantaina aamulla piti lähteä jo ennen yhdeksää liikkeelle mutta lapsi on hidas... Auton ovet loksahtivat siis kiinni vasta kymmenen kieppeillä ja siitä se homma lähti.

Ajelimme maalaismaiseman läpi metsään joka oli tyystin toisenlainen kuin missä olen tottunut tallustelemaan! Kangasmetsää, puro solisi ohi mennessään! Taaempana rämeikköä, toisella puolen tietä kuivaa ja harvaa nuorta metsää. Kuljimme halki vanhan, märän kuusimetsän josta löytyi heti tummalakkisia herkkutatteja, ihan kuusten juurelta. Nuoressa männikössä oli paljon pienehköä sientä, samoin sammaleisessa  ja sekametsässä. Siirtolohkareita, kallioisia kohtia ja auringon säteitä oksien lomitse. Metsä tuoksui hyvältä - raikkaalta ja syksyiseltä. Näin suuren hämähäkin syövän lihavaa toukkaa. Koko hommakeinui langaaasata kasvojen korkeudella, melkein sain paketin naamalleni... Ööööh....

Sieniä oli paljon - tosin suurin osa tuiki tuntemattomia. Paljon erilaisia ruskeansävyisiä sieniä maahan pudonneiden koivunlehtien keskellä.

Lapsi sai näin hienon saaliin! Ei ole pakko syödä - aikuiset kyllä syövät!

Pieni metsäsamakko se siinä!

Kävelimme metsässä, sieniä kertyi kolmeen ämpäriin meille sopiva määrä ja lajejakin kivasti - itse keräsin kuusenherkkutatteja ja pari koivun herkkutattiakin. Kanterelleja löytyi muutama mutta roiskuja sitäkin enemmän. Karvarouskut eli karvalaukut olivat enemmistönä - niitä oli paljon ja niitä on kiva kerätä. Ovat kauniita!

Moni siivoaa sienet jo metsässä - harjaa ja leikkelee palasiksi, poistaa kaiken turhan ja saa valmiiksi keittiöön vietävän satsin kotiin tullessa. Tuohon en ole ikinä itse kyennyt; niin marjat kuin sienetkin vaativat useamman tunnin siivousrupeaman ennenkuin pääsee kokkailemaan.

Valokuvasin metsää ja ihastelin kärpässienten kauneutta - ne loistavat kangasmetsän pohjalla kuin liikennevalot! Suuret keltahaarakkaat ovat mielenkiinoisen näköisiä nekin  - ei kerätty.

Lapsen oli onnellinen kun näimme pienen mustan sammakon - hänen piti tietenkin saada pikku-saku käteen ja päästää se sitten menemään. "Ihana".

Käärme oli jännä tuttavuus: ihan pikimusta käärme paistatteli päivää aivan lähellä yhtä sieniesiintymää´! Käärme oli jäykistynyt aivan liikkumattomaksi - huusin lapsen katsomaan sitä ja hän olikin aivan innoissaan - "Äiti, tää on ensimmäinen elävä käärme minkä olen ikinä nähnyt! Siis luonnossa!"


Siinä se on, pelottava käärme! Musta nuori kyy oli rauhallinen
ja antoi katsoa itseään tarkkaan.

Käärme on hiukan pelottava.  Tai kunnioitustaa herättävä. Ihan lähelle ei uskalla mennä, koskea ei missään tapauksessa. Vinhasti se luikerteli menemään kun olimme sitä aikamme katselleet!

Keltahaarakas sai jäädä metsään vaikka syötävä onkin

Sienisato siivoittiin illalla, pääosin. Sienisaaliista menee iso osa roskana pois mutta jäljelle jääcvät osat ovatkin herkkua, tatit varsinkin. Tänään syödään tattikeitto ja jonkinlaista muhennosta niistä kanttarelleista ja muista vahveroista joita saimme saaliiksi. Rouskut ryöpättiin ja laitettiin suolaantumaan - niistä tehdään sienisalaattia vähän myöhemmin syksyllä.

 

Sienisatoa. Ihan mukavasti tuli metsän herkkua kotiin tuomisiksi. Ja siivottavaksi...

Tosi kiva reissu oli meillä - metsässä on aina kiva kävellä ja nauttia luonosta. Nyt extraa tuli sienisaaliista ja eläimistä jotka näimme!

Yritän kirjoitella sieniruuista jotakin alkuviikosta. Muistoksi, ikäänkuin!