Kotoilua seinien sisällä

Eläimet liittyvät kotoiluun

Imuroin kämpän, puistelin matot ja pyyhin pölyt. Vaihdoin taulujen paikkaa ja laitoin tuolin nurkkaan, jossa viimeiset vuodet on asunut marsu - häkki on nyt viety ulos; se pitäisi vielä pestä ja laittaa vaikka myyntiin verkko-kirppikselle.Voisihan siitä saada pari kymppiä, ehkä. Uutta marsua tai kania meille ei tule. Meillä on koira - vilkas ja aina mukana koheltava nuori hurtta, joten jyrsijää ei enää oteta. Yksi täällä vielä on, chinchilla, mutta marsut ja hamsteri ovat poistuneet rivistä.

Kaupan lattialata löytyi nuppu.
Ilahduttaa vaasissa

Kotoilu on uusi sana - mukava kotona puuhaamiseen liittyvä. Sitä on siis harrastettu viikonloppuna. Kaikki lapset ovat olleet kotona käymässä ja oleilemassa, syömässä ja tuomassa eloa ja liikettä asuntoon, jossa meitä asuu muutoin vain kaksi ihmistä kolmen eläimen kanssa. Hyvä niin - ja toisaalta on oikein hyvä, että vastuuta ei ole itsen lisäksi kuin yhdestä ihmisestä ja eläimistä. Tietenkin vastuu omista lapsista on mielessä koko ajan, vaikka ovatkin jo 18 äyttäneet, mutta he pärjäävät jo omillaan - heidän on tarkoitus pärjätä. Onneksi he kuitenkin käyvät usein kotona, autan heitä. Ja he minua.


Lauantain ruoka ja välipala.

Leivoin lihapiirakan, sellaisen vanhanaikaisen pellillisen. Siitä tykätään, vähän jäi vielä illaksi tai huomiseksi. Tänään syötiin kanaa, sellaista uutta valmiiksi kuivamarinoitua lähituottaja-kanaa jota markkinoidaan ketun kuvilla. Onko ihminen se kettu, joka mielikuvallisesti syö lähikanalan lihat? Ehkä, hyvinkin.  Kana ei kypsynyt oikein kunnolla, oli vielä punainen sisältä vaikka paistoin ja haudutin niitä kauan. Toivottavasti oli terveistä eläimistä, kuitenkin! Runebergintorttua ja suklaavanukasta nautittiin jälkiruuaksi ja välipalaksi.

Helmikuun alun herkku. Paras itse tehtynä, aina!

.

Pipohan siitä syntyi

Kirjava lanka löytyi
omista laatikoista...

Neulominen kuuluu kotoiluun! Sitä olen viime aikoina taas tehnyt - kiva on taas neuloa, tässä meni monta kuukautta tai jopa reippaasti ylu puoli vuotta, että en pystynyt edes käsitöitä tekemään, en jaksanut lukea enkä oikein mitään. Täällä sivullakaan en käynyt, ei tullut mieleenkään kirjoittaa tai lukea muiden kirjoituksia.

Sitä työttömyyden ja masentavan elämäntilanteen, rahattomuuden ja toivottomuuden aiheuttamaa alavirettä, masennusta. Mistäpä minä oikeasti tiedän mitä se on kun ei jaksa eikä mikään huvita. Mitä hyvänsä yrittää, kaikki vaan tuntuu valuvan ohi, hukkaan ja itse on ulkopuolinen kaikessa.

Rowanin baby merino-silkki-lanka on ostettu Virosta kesällä

Joka päivä on ihme, että saa olla ja elää. Lapsikin on tuossa vielä, olemme hengissä. Eläimetkin, Ja isommat lapset opiskelijapaikoissaan.

Ensimmäinen versio ei onnistunut. Yritetään vielä toisen kerran

Nyt kotoilen. Keitän teetä. Kynttilät palavat pöydillä. Neulon ja järjestelen paikkoja. Istuttelen kukkasipuleita multaan ikkunalle. Purin pipon jonka tein pari viikkoa sitten, neulon siitä toisenlaisen. Mietin, laittaisinko aika ätläkkään vaaleanpunaiseen toisen värin kaveriksi. En nyt sitä tee - saa nähdä, voiko noin pinkkiä väriä oikein pitää... Olen tehnyt alkuvuonna useita pereja lapasia ja sukkia jo pois annettu osa niistä.


Alpakkalankojen jämistä tuli lapasia. Kaksinkertaisena neuloin.
Lapsille kelpasivat!

Nyt olisi jo kiva lukea vaikka päivän lehti joka aamu - jo jaksaisin sen tehdä, jaksaisin keskittyä ja lukisin kiinnostuneena, mistä puhutaan. Enää ei kaikki tekeminen tunnu siltä, että ei huvita, ei jaksa. Se lyijy joka virtasi suonissa kesällä ja syksyll, on onneksi nyt ainakin laimentunut. Nyt alkaa jaksaa. Näkee kaikkea kivaa, ei usko, että elämää ei enää ole....Näin ainakin tällä hetkellä. Kaikki on hennon langan varassa, tuntuu.

Rahaa sanomalehden tilaamiseen ei tietenkään ole - mutta voinhan tässä selailla ilmaisjakelulehtiä. Niitä tulee paljon - tai ainakin mainoksia jotka kertovat kaiken superhalpuudesta. Kumma, kun se ei itsestä siltä tunnu.... Olen lukenut tarjouksia tarkkaan viime aikoina! Ja onhan noissa lehdissä sivujen täytteenä aina vähän muutakin kuin mainoksia - vain vähän, mutta kuitenkin. Eihän sitä kaikkea voi tietääkään.... Luen kyllä joitakin oikeitakin lehtiä, sentään! Suomen Kuvalehteä ja Talouselämää tankkaan melkein koko viikon, kun ne perjantaina ilmestyvät.

Kylläpä sitä lunta nyt tulee!

Maisema päivän valjettua, yhdeksän tietämissä

Aamu alkoi lumitöillä: hitsi, että se on nyt painavaa, märkä lumi Ja sitä on paljon!

Mustarastaat ne siinä istuksivat

Jo puolen tunnin huhkimisen jälkeen valui hiki selkää pitkin talvipusakan ja vaatteiden alla. Rintojen välissä tunsin hikinoron valuvan kun työnsin lumikolaa eteenpäin... Huh huh; olin tosissaan märkä kun raahauduin sisään kahville, tuossa jokin aika sitten! Fyysinen työ rasittaa - mutta hyvää se kai kropalle tekee.

Muistelin siinä kolatessa lukeneeni, että moni mies saa joka vuosi sydänkohtauksen lumitöissä, kolatessaan lunta ns kylmiltään. Koskeeko tuo riski naisia, mietin. Kuvittelisi, että kun miehillä on isommat lihakset ja heidän on helpompi saada lumikolalliset kuljetettua pois, olisi riski heikommilla naisilla isompi. Tiedäpä häntä. Rankka homma se oli, joka tapauksessa!

Pakkasasteita ei oikein ole, vain pari miinusta mittarissa. Puut ovat kovilla kun valtavan painava ja märkä lumi painaa oksia ja runkoja. Kohta, kun pakkanen kiristyy, tarttuu lumi tiukasti kiinni minne ikinä se onkaan satanut. Yritin heilutella oksista pois lunta siellä, missä sen pystyi tekemään.

Linnut halajavat ruokaa. Olen tässä vuosien varrella laittanut talvisin syötävää linnuille - joka vuosi niitä on nyt sitten enemmän ja enemmän. Kun muutimme tähän yli kymmenen vuotta sitten, ei täällä ollut linnun lintua: olin tosi pettynyt ja aloin laittaa syötävää esiin, ostin lintulaudan. Ensimmäisenä vuonna ei tullut vielä siivekkään siivekästä. Orava kyllä kävi, ja pari metsähiirtä.

Kolli tarkistaa lintujen paikat.
Tällä kertaa se oli vain seurana ulkona.

Nyt linnut ovat tulleet, katselen niitä keittiön ikkunasta - kissatkin katselevat niitä pitkin päivää, ikkunan äärellä maaten. Kolli oli ilmeisesti vienyt yhden linnun tammikuussa - löysin takapihalta sulkia ja höyheniä. On saalistaja voinut olla kettukin, sellainenkin on tässä pihapiirissä nähty - uhkean pörheä ja tuuheahäntäinen. Haukatkin saalistavat, mutta vievät saaliin pois joten sen syyllisyyteen en usko nyt. Jokaisen on kuitenkin syötävä - kissa nyt tietenkin saa kotona ruokaa.

Talitintit, sinitiaiset ja mustarastaat käyvät päivittäin ruokailemassa mutta niin käyvät variksetkin. Varpuset ovat  nyt hävinneet - niitä oli vielä ennen joulua. Olisi kiva, jos tulisi punatulkkuja ja tilhejäkin; olen nähnyt niitä muualla mutta en omalla pihalla. Viime viikolla vielä näin suuren suuren tilhiparven lähi-vaahteroissa ja sitten ilmassa, tekivät sellaisia suuria parvipyrähdyksiä jotka muistuttivat kalaparvien lehahtelua luonto-ohjelmissa. Hienolta näytti! Tilhien helinä on myös ihanaa, herkkää kuunneltavaa!

Nyt toivon pakkasia, että pääsisi hiihtämään! Pääseehään sitä nytkin, mutta pakkasella se on kivempaa! Pakkasta odotellessa kävelylle, kun lumityötkin on tehty! No - taivas on harmaa ja lunta satelee yhä vain, pääsen varmasti kohta uudestaan kolaa lykkimään!

Kävelylle lumiseen maisemaan, mars!

Marsu nukkui yöllä pois tästä maailmasta

Marsu vielä hyväkunoisena

Aamulla herätessä tiesin sen: Marsu on kuollut.

Keittiöön mennessä se ei sitten uikuttanutkaan, niinkuin yli kuuden vuoden aikana aina. Eilen se vielä pyysi ruokaa ja söi sitä mielellään. Illallakin annoin sille vielä lesepuuroa ja mantelin, kauraryynejä ja heinää. Kaikki se söi. Pidin sitä sylissä ja silittelin. Se oli jo poissaoleva, takajalat olivat jäykät. Viikon, tai ehkä ylikin, arvasin ja näin, että marsun aika on pian koittanut.

Aamulla oli pää painunut heiniä vasten, ei enää noussut tarkkailemaan, ruokaa ei enää tarvitse antaa.

Eläimestä luopuminen on aina vaikeaa - tämäkin marsu-poika on on ollut osa meidän perheen elämää yli  kuusi vuotta.

Kesäisin marsuhäkki vietiin ulos, nurmelle ne pääsivät veljen kanssa kauniilla säällä, vain häkin yläosa nurmella, etteivät linnut tai muut eläimet hyökkää niitä saalistamaan. Siellä ne kalusivat sitten ruohoa mahantäydeltä.

Isoveli

Isoveli kuoli jo syyskuussa 2012.

Elämä jatkuu.

Ruuan halpuutuksesta vuoden markkinointiteko?

Prisman hedelmätiski. Ei ole halpuutettu täällä, ei tokikaan

"Salaattia ostetaan jos rahaa jää" luettiin television ruoka-keskustelussa sinne lähetetty viesti. Ruokakeskustelu puhuttaa - S-ketjun markkinointitemppu jolla ne saivat muutaman kymmenen tuotteen hinnanalennuksen Prismoissa koko viikon suureksi uutiseksi. Nyt jopa koko A-studio puhuu aiheesta ruuan hinta. Keksivät vielä uuden sanankin: halpuuttaminen. Tuleekohan tuosta vuoden uus-sana? Yksi vuoden markkinointitekoja tämä ainakin on, sen voi sanoa. Kuinka moni saa oman markkinointikampanjansa pääuutiseksi ja koko median puhumaan asiasta viikon ajaksi - tai vielä pidempää`?

Voihan siitä puhua, niinkuin mistä muustakin. Ei se ruoka puhumalla halpene ja jos yksi kauppaketjun osa laskee muutaman tuotteen hinnan, ei onni siitä urkene... Oltermanni ei tule jatkossakaan nousemaan ostoskoriini vaikka juustosta tykkäänkin, ei myöskään ne limsat ja olut jotka laskettiin. Sininen maito kyllä, ja tietenkin reissumiehet. Molempia saa kyllä yjä halvemmalla Lidlistä - ja sieltä saa halvemmalla myös bihanneksia ja hedelmiä jotka suomalaisssa kaupoissa ovat liian kalliita minun perheelleni. Porkkanat ovat meillä narskutettavana, appesiineja myös on onneksi pystynyt vähön ostamaan viime aikoina. Jonkun mielestä ruoka on aina hintansa väärti - mutta surku vaan sitten, jos siihen ei rahaa ole.


Lounas tiistailta: pinaattikeittoa, kananmuna ja piirakka.
Lasi vettä. Reilun euron ateria.

Lamakautena saa työtömäksi ollut joka päivä olla onnellinen, jos on illalla hengissä ja oman kodin seinien sisällä. Tai siis, pankinhan nämä seinät ovat - mutta onnellinen saa siis olla, jos saa sisällä olla ja asua. Ja kun kotona vielä on lämmintä, valoisaa ja jotakin syötävää, niin perustarpeet on tyydytetty! Lapsikin ruokittu ja omassa huoneessaan saa puuhailla. Pääsemme suihkuunkin, meillä on pesuaineita. eläimetkin olemme pystyneet hoitamaan.

Ajattelen tosi paljon omia isovanhempia jotka saivat eläissään kokea todellista hätää sotien ja köyhyyden helmmoissa. Heillä oli oma tupa, talo maaseudulla joka lämpeni puuhellan avulla, ruoka siinä samassa tehtiin - ja ruokana ei tosiaan ollut lihaa joka päivä. Vaarin metsäsätämää jänistä ja kalastamaa kalaa sekä itse viljeltyä viljaa, perunaa ja juureksia syötiin.

Oltermanni-juuston halventaminen oli niin iso juttu S-ketjulle,
että kaupat asettelivat pahviset jätti-juustot asiasta kertomaan.
Markkinointia totisesti!

Siihen nähden nyt on hyvin. Ja jollei olisi asuntovelkaa, olisi meilläkin helpompaa - pankki vaan ei työtöntä hemmottele, velat on maksettava vaikka ikä olisi. Siis jos ei ole valtio nimeltä Kreikka joka ei ilmeisesti maksa takaisin velkojaan - ja minkäs me sille sitten voimme. Kreikkalaiset elävät eri taivaan alla - eikä heilläkään, tavallisilla ihjmisillä kai kamalan helppoa ole. Lämmintä on meitä enemmän, valoa ja sillä lailla helpompaa, ehkä....

Tein alkuviikosta ison kattilallisen hernekeittoa. Hyvää - mutta kun sitä on syönyt neljä päivää, alkaa jo tökkiä. Lihapullia syömme seuraavaksi. Teen niitä uunissa, samaan lämpöö laitan sitten sämpylät heti perään.

Viikonloppuna saadaan vielä jälkiruokiakin: tässä tulee sitruunavispipuuroa.
Hyvää! Ja edullista: pari euroa iso kulhollinen!

Menojen ja tulojen pitää olla balanssissa, se on selvä. Mutta ihminen joka joutuu työttömäksi kesken hyvän urapolun, saa kantaakseen usein hyvinä aikoina kerääntyneet velat - kun palkka tippuu pois ja usein samalla menee myös puoliso, ei kulutusjuhlista jää kuin haalea muisto elämään. Ja aika ankea arki. Pitäisi osata jotenkin  kääntää kurssi - kun vain osaisi!

Köyhyys kyykyttää. Ja se on tosi nöyryyttävää. Se kutistaa, supistaa elämän, se tekee yksinäiseksi, se stressaa. Häpeä ja pelko kulkevat vieressä kuin varjo: "Mitä jos..." Oma vika, sanovat monet. "Ottaisit tarjottua työtä vastaan, laiskuri." sanovat Suomen lukuisat Juhana Vartiaiset (Siitä miehestä en pidä; on olevinaan joku suurikin tietäjä ja asioiden ratkaisija mutta taitaa olla ihan tavallinen julkisuudenkipeä poliitikon-planttu vain) jotka haluavat Suomeen siirtolaisia tekemään työt, omat työttömät voisi varmasti kärrätä jonnekin autiolle saarelle pois oikeitten ihmisten silmistä.

Kun nyt joku edes kerran tarjoaisi työtä! Miten siitä koko ajan kirjoitetaan, että työttömät eivät ota vastaan tarjottua työtä, makaavat vain sohvalla? Olen oikein pyytänyt TE-toimistoa tarjoamaan jotain, ja vastaus on ollut, että ei se niin toimi; sieltä ei tarjota työtä. Siellä näytetään, mistä mahdollisia avoimia työpaikkoja voi hakea. Tätä eivät poliitikot ja vartiaiset tiedä - mutta puhuvat asiasta koko ajan.

Vanha marsu on hyvin heikko.

Vanha marsu uusilla pahnoilla

Marsu-poikamme on jo vanha äijä. Jos se saa vielä elää jonkin kuukauden, täyttää se kunnioitettavat 7 vuotta. Se on korkea ikä marsulle. Marsumme aistit ovat heikentyneet, mutta hyvä ruokahalu sillä on yhä. Ääni ei ole enää yhtä kimakka kuin ennen; nyt sen aamuinen tervehdys muistuttaa enemmänkin laivan sumusireeniä: käheä ja jotenkin vaikea.

Porukan ainut karvainen naaras

Olen yrittänyt hoitaa marsun - kuten muutkin eläimet joita meillä on asukkeina aina - mahdollisimman hyvin. Marsulle tarjoitelen nyt aamuin illoin ihan kuonon eteen näkkileipää ja omenoita, kurkkua ja porkkanaa - sellaista, mistä se tykkää. Se ei tunu oikein näkevän eikä se enää hypeksi häkissään kuin ennen. Annan sen ottaa ruuat kädestä; se nuuhkii ja näykkäisee sormia; pikkuinen rassu.

Annetaan sen elää niin kauan kuin se jaksaa. Veli kuoli pois jo yli kaksi vuotta sitten; veli oli pomo ja luulen, että se stressasi aika lailla kun piti jatkuvati olla määräämässä ja pomottamassa. Se pomotti veljeään kaikessa - nyt veli elelee yksin häkissään. Se on aina ollut veljeä arempi ja pelokkaampi - toinen oli utelias ja sosiaalinen, tämä arastelee kaikkea - mutta ulkona se piristyy ja valpastuu kesäisin silmin nähden!

Nyt toivon, että marsu jaksaisi vielä kevääseen saakka. Saisi vielä tuoretta heinää ja mintun oksia: sen suurta herkkua. Voisi se hetken olla pihanurmellakin, jos kunto antaa periksi. Nyt kyllä näyttää heikolta.

Päivä kerrallaan mennään, niin marsu kuten me muutkin!




Pihan yksi siipiveikoista syömässä pienemmille tarkoitettuja ruokia.

Kauneuden hoitoa - ja hoitamattomuutta

Edullista ihonhoitoa

Joulun jälkeisissä alennusmyynneissä on kaikenlaista edullista löydettävänä, jos etsii ja suo löytävänsä. Ihania kenkiä, kauniita puseroita ja talvitakkeja puoleen hintaan. Olen käynyt hypistelemässä vaatteita, haistelemassa nahkatavaroita ja silitellyt kankaita ja lankoja... Joulun suklaarasioitakin saa nyt puoleen hintaan, samoin lanttusurvosta pilkkahintaan! Enpä ole langennut näistä mihinkään!

Sen sijaan ostin hammastahnaa puoleen hintaan ja lapsen yllytyksestä menin hänen kanssaan viikonloppuna tavarataloon josta hankin Nivean joululahjapakkauksen kolmella eurolla. Pakkauksessa oli Nivean vartalovoide, suihkusaippua ja deodorantti. Kolme euroa siitä oli todella edullinen hinta ja sen pystyin hankkimaan. Sinivalkoiset tuotteet - vaikka eivät väristä huolimatta kotimaisia olekaan - ovat jo käytössä. Shoppailu tuotti kotiin tuotavan pakkauksen!

Kolmella eurolla koko kolmen setti. Hyvä niin!

Täytyy myöntää, että olin vielä muutama vuosi sitten hyvinkin tarkka siitä, että käytin hiuksiin, kasvoihin ja muuhun ihon ja terveuydenhoitoon tuotteita jos toisiakin. Vitamiineja, hivenaineita ja terveeellistä ruokaa, vihanneksia ja hdelmiä nautin itse ja annoin lapsille. Kävin suihkussa ja hoidin ihoa ja hiuksia hyvillä tuotteilla, kävin säännöllisesti kampaajalla. Vartalovoiteitakin kului, jalkavoidetta ja käsivoiteita samoin.

Nyt asia on muuttunut; enää ei yksinkertaisesti ole varaa ostaa mitään. Tai melkein ei mitään. Kaikki se raha, jota nyt tulee menee asumiseen, velkoihin ja loput ruokaan lapselle, eläimille ja itselle. Jo sähkölaskun, vakuutusten ja puhelimen maksaminen on tuskaa näiden jälkeen. Onneksi olin vuosien varrella, kun vielä olin ansiotyössä,  hankkinut vaatteita ja rompetta kotiin, niin niitä ei enää tarvitse hankkia. Voi olla, että pärjään nykyisillä vaatteilla hautaanmenoon saakka. Jos toisaalta elän vielä muutaman vuosikymmenen, tulen näyttämään kammottavalta historiallisissa vaatteissani :-)

Tällä voideltiin vauvojen peput joskus.
Nostalgiaa äidin hyllystä

Ostaminen ei kiinnostakaan enää samalla lailla. Sen asian sisäistämiseen, että kuluttaminen ja kaupojen tarjonta ei kuulu itselle enää menee aikaa, niinkuin kaiken uuden oppimiseen. Nyt sen olen sisäistänyt jo aika hyvin - yli kahden vuoden harjoittelun jälkeen. Kävelen shoppailevan äidin tai tuttavan rinnalla ja annan ohjeita, puistelen päätäni kun minulta kysytään, eikö kaupassa ole mitään kivaa itselle.

Ihonhoito, hiukset ja meikki on toinen asia; hammashygienian, shamppoiden, saippuan ja persuvoiteiden lisäksi ei kai oikeasti tarvitse mitään - mutta haluan kuitenkin edes hiukan laittautua kuntoon kun menen ovesta ulos. Pari vuotta sitten, kun olin tämän työttömyysurani alussa, harmitti tosissaan kun en voinut hankkia ripsivärejä ja voiteita tai muuta itselle. Alenusmyyntihinnatkin olivat liian kalliita. Niin ne ovat nytkin, mutta enää se ei niin liikuta. Se, että ihmiset joilla on työ ja he vaikeroivat kalliita hintoja vaikka palkka juoksee, ulkomailla lomaillaan joka vuosi; se ärsyttää sitten sitäkin enemmän. Oma tilanne on muuttanut reippaasti sitä, miltä maailma näyttää. Koen olevani kuin isovanhempani joilla oli eläkkeellä ollessaan todsi vähän rahaa ja jokaikinen asia säästettiin, narunpätkiä myöten. Itse en narunpätkiä säilyttele, en myöskään leipäpussin sulkijoita. Mutta tyhjältä tuntuvan voidetuubin leikkaan ja kaivan siletä loputkin voiteet pois.

Eräs kylppärin kaapin sisus

Olen samalla miettinyt, miten valtavasti ihmiset käyttävät rahaa kosmetiikkatuotteisiin. Ja ennenkaikkea: mitä roskaamista koko homma pitkälle on! Pakkaukset, pussit, purkit ja purtilot on kaikki vain kertakäyttöä varten tehty ja olemassa! Kolme-neljä sukupolvea sitten  - ja aina sitä ennen, kuinka kauas taaksepäin katsookaan - tultiin toimeen ilman näitä tuotteita - koska niitä ei vielä oltu keksitty! Shamppotakaan ei vielä juuri omat mummot ja isomummot käyttäneet, voiteista puhumattakaan.

Ja sitten voi miettiä, tarvitaanko tuotteita - ja pitävätkö ne tosiaan, ihan oikeasti, ihon kimmoisana ja hehkeänä. Onko tuote sitä parempi, mitä kalliimpi se on? Ennen uskoin, että kalliit ja ihanan tuoksuiset luksus-merkit hienoissa pienissä purkeissaan ovat parhait iholle. Uskoin myös, että silmänympärysvoide, huulten ympärysvoiden ja kaulavoide tarvitaan kasvovoiteiden lisäksi - ja yöllä ja päivällä on oltava eri voiteet. Vartalovoide, jalkavoide ja käsivoide pitää olla - kuorintavoiteet eri kehon osille ja tietenkin erilaiset värivoiteet ja puuterit... Nyt koko voiteiden kirjo ja merkkituotteiden uskomaton hinta tuntuu todellakin markkinoinnin suurelta voittojuhlalta: miten jopa tavallisella palkalla elävät naiset käyttävät rahansa, sikamaisen kalliisiin tuotteisiin??? Jos haluaa todisteita niiden ikääntymistä estävistä vaikutuksista, voi vilkaista maailman rikkaita naisia: heidän pitäisi olla ikusen nuoruuden mannekiineja. Vaan eivätpä ole! Niin kuningatar Silvia kuin kauneudestaan kuuluisat näyttelijät rupsahtavat ja saavat kaulahelttoja, silmäryppyjä, maksaläiskiä ja muita ikään liittyviä merkkejä - joita voiteiden pitäisi mainonnanmukaan estää. Maailmankuulut kaunottaret rupsahtavat siinä kuin kuka muu hyvänsä - vaikka käyttävät ison osan ajastaan oman kauneutensa hoitamiseen!

Hyvä perusvoide. Edullinen klassikko.

Nivea on siis hyvä valinta! Tai miksei vaikka Tummeli jonka nimeen vanonoo yhä tuttuni joka lapsena laittoi kyseistä voidetta lehmän utareisiin. Ihan hyvää perusvoidetta, sanoi hän! Itse tyydyn tällä hetkellä markettien perustuotteisiin, katsotaan kuinka kauan. Hankinko joskus vielä kalliimpia voiteita - vai jätänkö pian ihon pelkälle vesipesulle: saa nähdä!

Mutta hei - jos voitan lotossa, ostan kyllä jotakin upeaa ranskalaista voidetta joka tuoksuu ylelliseltä. tai menen kosmetologille ja tilaan kokovartalohoidon päästä varpaisiin laatumerkeillä tehtynä. Louis Widmer, Elisabeth Arden vaikka...

Nauti nyt, kun saat olla vapaa - työtön!

Porkkanan versoja ikkunalla

"Sun kannattaa nauttia nyt, kun ei tarvii mennä töihin. Saat olla vapaa kuin taivaan lintu" Näin sanoi minulle vakaata kuukausipalkkaa nauttiva tuttava kun erkanimme eilen. Kai hän hyvää tarkoitti, mitäpä muuta. Työtön ei ehkä vain osaa nauttia tästä vapaudesta jota ei ole toivonut tai pyytänyt - ja josta kaiken aikaa yrittää päästä eroon.

Nämä kaksi lausetta ovat pyörineet mielessä nyt vuorokauden, siitä saakka kun ne minulle sanottiin. "Miten niin vapaa? Miten niin nauttia?" Näitä mietin. Ja kohta lisää: "Ehkä pitäisi tosissaan yrittää nauttia tästä tilanteesta, ottaa kaikki irti työttömyyden vapaus-puolesta." "Tai, hmm... vapaus, siis mikä vapaus, muu kuin se, että ei tarvitse/saa mennä töihin ja ansaita palkkaa?" Vapaus ilman elämän perus-edellytyksiä kun raha uupuuu, on käsitteenä tietenkin hankala, tänä aikana.

Rahaa ei siis ole ja ihmiskontaktit olemattomia, mutta olenko vapaa? Taivaan lintu ei tässsä pakkaskeleillä kovin hyvin voinut sekään, nälkä oli silläkin ja kaverit kuolivat ympäriltä kylmään. Mutta voihan tässä nauttia esimerkiksi puiden huminasta, ulkoilusta, säästä, talvesta, lumen luonnista... maailma on täynnä asioita, joihin voi kiinnittää huomion ja iloita niistä. Onko se vapautta? Ehkä.

Sainpa tuon sanottua, hyvä! Itse ei ehkä enää ollenkaan ymmärrä "isoa kuvaa" eikä näe asioiden hyviä puolia. Työttömänä tulee murehdittua ja surtua asioita ihan urakalla ja täyspäiväisesti. Tässä käpertyy helposti omaan surkeuteensa, ei näe metsää puilta... tai maailmaa ylipäätään, mitenkään laajemmin. Ehkä raha, työ, toiset ihmiset ja työrutiinit eivät olekaan niin hyvä juttu kuin on itse oppinut ajattelemaan. täytyy ajatella "laatikon ulkopuolelta" - out of the box.

Lankoja ja neuleita

Se on sitten jo toinen juttu kuinka se onnistuu. Jo pelkkä sanonta laatikosta ja sen ulkopuolle hyppäämisestä on tosi ärsyttävä... Monet sanonnat ovat aivan himmeitä, tai sitten omituisia ylipäätään - iso kuva, esimerkiksi! Molemmat sanonnat tulevat englannin (Get the big picture, get out of the box/Thinking outside the box) kielestä ja yritys-slangista ja siellä ne ehkä toimivat, mutta eivät normaalissa suomalaisessa kielenkäytössä.

Täällä omassa "laatikossani" kasvattelen porkkanan naatteja keittiön ikkunalla, neuloskelen sitä sun tätä - ja sitten puran tuotoksen.

Neuloin viikonloppuna pipon josta en tykkääkään. Puran sen huomenna. Teen ehkä toisenlaisen, tai sitten jotakin muuta! Aika näyttää - ehkä. U never know.