maanantai 31. lokakuuta 2011

Kirjamessuilla ja Helsingin hulinoissa


Vakavia herroja. Yksi on tuleva presidenttimme - todennäköisesti
 Kävin viikonloppuna Helsingin hulinassa.

Perjantaina illalla kävelin Forumin kauppakeskuksessa ja kävin Ajattaressa katsomassa takkeja. Ajattaren tuulikaapissa kyhjötti pulu - katujemme yleinen lintu eli kyyhkynen. Se istui siinä ihmisvirrassa, oven vieressä ja ne jotka sen näkivät ihmettelivät kuinka se oli siihen joutunut. Katselin sitä siinä - muutama höyhen oli siltä ikäänkuin nyppästy selästä ylöspäin. Juttelin sille - se katsoi pelottomasti kohti. Katse oli kirkas; mietin miten voisin sen siitä pelastaa pois, oliko se vahingoittunut. Kaupasta tuli yksi myyjä juttelemaan "se on ollut siinä jo jonkin aikaa - haukka joka asuu tässä lähellä ajaa sitä takaa". Voi pikku rassu. Keskellä Helsingin ydinkesksutaa on eläinten maailma - tietenkin. Mutta silti sen tulo näin lähelle ihmetytti.

Kaupan omistaja/johtaja tuli siihen paikalle hetken päästä inhosta väreillen. Kielsi toista myyjää koskemasta siihen - tämä oli halunnut pelastaa sen jonnekin, ottaa sen kiinni. "Älä mene sinne - nuo linnut levittävät valtavasti tauteja" hän sanoi ja vahti inho silmissään lintua. "Pitää vahtia että se ei tule sisälle." Nainen meni soittamaan vahtimestarille ja pyytämään, että lintu tultaisiin HETI siivoamaan pois.

Läksin nopeasti pois kaupasta - en halunnut nähdä kuinka linnulta väännetään niskat nurin tai se heitetään haukalle. Jonka toki on senkin elettävä ja ruokaa saatava.

Luontoilmiö keskellä kaupunkia. Ei tehnyt tuon jälkeen mieli enää takkeja katsella. Kauppiaan asenne oli liian rankka - eläinturkiksia myyvän ihmisen inhoava asenne lintua kohtaan ei tuntunut hyvältä. Tuli pikemminkin surkea olo.

Messukeskuksen vuohenjuustosalaatti. Oli ihan hyvä
vaikka pinjansiemenet olivatkin oikeasti kurpitsasta
Messukeskuksessa kävin kirjamessujen viimeisenä päivänä. Sain yllättäen kutsukortin messuille ja otin sen kiitollisena vastaan. Kävelin messuilla ja katselin sitä valtavaa tilaa jossa kirjoja oli satoja neliömetrejä joka puolella - aivan mahdottomalta tuntui alkaa purkaa tarjontaa edes jonkinlaiseen ymmärrettävään ja hahmotettavaan kokonaisuuteen. Kiertelin ja katselin, juttelin ihmisten kanssa ja selailin kirjoja. Olisipa ihanaa lukea, LUKEA enemmän! Maailma on upeita kirjoja ja mahtavia tarinoita todellakin pullollaan!

Sauli Niinistöä haastatellaan Neloselle
Kuuntelin Sofi Oksasen haastattelun - Lenita Airisto haastatteli -  jonka jälkeen täpösen täydellä haastattelualueella alkoi neljän presidenttiehdokkaan vaalikeskustelu. Paikalla oli kaksi Paavoa - Väyrynen ja Lipponen - sekä Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto. Eva Biaudet ja Timo Soini eivät päässeet paikalle.
Oli mielenkiintoista seurata keskustelua vaikkakaan ei mitään uutta ja ihmeellistä esiintuova esiin tullutkaan. No, ehkä se, että kaikki neljä ovat lukeneet paljon ja myös kirjoittaneet paljon kirjoja oli uutta. Venäläiset klassikot tuntuvat olevan kaikilla hyvin hallussa! Mielenkiintoista oli joka tapauksessa seurata keskustelua vaikka kaikki toistavatkin asioita jotka ovat hyvinkin tuttuja kaikille jotka politiikkaa edes hiukan seuraavat. Toivottavasti kampanja tuo esiin jotain uuttakin - vaikka presidentin viran hoitamiseen ei niin valtavasti aivan ihmeellisiä ja hätkähdyttäviä asioita kuulukaan. Mutta jos monta kuukautta pitää kuunnella samoja asioita Nato-kannasta yms - ei se oikein innosta! Ja presidentin asema Suomessa on kuitenkin aika rajallinen - enää ei todellakaan eletä Kekkosen ajan tyyppisessä maailmassa kun EU ja maailman talous määräävät meitä koko ajan enemmän.

Kunhan Soini tulee kehiin, tulee mukaan varmasti kaikenlaista...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti