Jutustelua psykologista ja korruptiosta

Rollaattorillakin pääsee lujaa. Mummo porhalsi mäkeä alas niin että suhahti!
Päälle meinasi ajaa, huiskis vaan.

Olin juuri työpsykologin juttusilla. Ensimmäinen kerta psykologin vastaanotolla omalta kohdaltani - en saanut maata seslongilla kuten joissain elokuvissa olen nähnyt tehtävän - sen sijaan istuimme mahdollisimman epämukavissa alcantara-nojatuoleissa joissa käsinojat olivat korvien tasalla, polvet korvissa liian matalalla tuolilla....Välissämme oli pöytä jonka päällä oli paksu paketti paperinenäliinoja.

Keskustelu sai minut kyyneliin - se kai kuuluu näihin keskusteluihin oleellsena osana. En ottanut nenäliinaa, pyysin että puhuttaisiin jostain muusta. En tiedä, mitä käynti auttoi; mielestäni se sai minut vain kuohuksiin ja se, että toinen kyselee mahdollisimman intiimejä ja kipeitä asioita ja katsoo terävin silmin kuinka niihin reagoin, oli vaikeaa.



Viikonlopun tuttavuus, lapsen uudet kaverit
- vuohet tykkäävät silittelystä!

Psykologi kehotti minua etsiytymään keskusteluihin ystävien ja läheisten kanssa että minun ei tarvitsisi jäädä yksin pohdintojeni ja ajatusteni kanssa.

Noh. Mitäpä tuohon sanoisi. Tämä blogi taitaa olla ainut paikka jossa voin mietteitäni laittaa edes jotenkin jäsenneltyinä eteenpäin, pois itsestäni. Ei omia läheisiä voi omilla mietteillä kiusata - sen havaitsin jo kahden henkilön kanssa viime kuussa. Kerroin mitä on tapahtunut töissä ja kerroin kuolemantapauksista. Molemmat reagoivat ehdottoman torjuvasti. Kyllä he ystäviä ovat, omasta näkökulmastani. Vaikka en heitä usein tapaakaan, kerran, pari vuodessa ehkä, toista vielä harvemmin. Elämä vie heitäkin, tietenkin, omaan suuntaansa. Miksi he jaksaisivat minun murheitani kuunnella?

- Mutta siirrytäänpä tästä aihealueesta muualle. Toisiin tarinoihin ja maailmoihin.-



Ampiaiskukka. Niin tätä ruskeaa hyönteisiä piilottelevaa
kukkaa muinoin kutsuimme.

Korruptio on aihe josta on helpompi kirjoittaa. Se on konkreettista - ja se on pöyristyttävän törkeää! Olen taas kuullut uusia hämmästyttäviä tarinoita suuren kaupungin lahjuskäytännöistä. Niitähän kuulee, kun haluaa tietää jotain uskomatonta ja menee kyselemään, oikeilta ihmisiltä. Kyselemättä niitä on jo kerrottu ja saatu meikäläinen, aina yhtä rahaton ja omien laskujensa kanssa taisteleva työtön yksinhuoltaja, läähättämään kauhusta! Ottaisinko itse vastaan vaikkapa viiden tonnin lahjan jos voisin? Vastineeksi antaisin jotakin, mikä ei itselleni mitään maksasi, voisin sen osana normaalia työtäni vastikkeeksi toimittaa... Näinhän homma toimii - sitä on hyvä miettiä kun kauhistelee muiden toimia - ja vastaustahan en osaa omalta osaltanikaan sanoa. Minulla kun ei ole mitä jakaa, eikä kukaan ole koskaan mitään ehdotellut!

On kuitenkin hyvin hämmentävää huomata, mitä kaikkea voidaan tehdä, ihan tässä omassa lähiympäristössä ilman että siitä mitään tietää! Ja aivan uskomatonta on huomata miten laajalle levittäytynyttä kaikki suhmurointi ja epärehellinen toiminta kaupungin elimissä ilmeisesti on! Mietin, onko omassa kotikaupungissakin tällaista? Luultavasti - miksi ei olisi?

Ilta-aurinko heijastuu vanhan navetan ikkunanpuitteesta.
Kukkapenkki on kitketty rikkaruohoista

Esimerkiksi - viraston pomoporukka menee ryyppäämään Etelä-Eurooppaan pitkäksi viikonlopuksi, hankkivat lippuja suuriin massatilaisuuksiin, syövät Michelin-paikoissa joissa juovat lähinnä itsensä känniin ja nolaavat kaikki lähietäisyydellä olevat suureen myötähäpeän kiusalliseen iljetystilaan ja tulevat kotiin yhä ympäripäissään. Aivan kuin seiväsmatkalaiset aikoinaan, tai Leningradin ja Neuvostoliiton matkoja tehneet porukat parikymmentä vuotta sitten....

Istupa kuuntelemaan tarinaani tähän
vanhaan tuoliin

Kyseisen äijäporukan palattua koti-Suomeen yksi heistä, reippaasti keski-ikäinen "iso johtaja" ei kykene töihin pariin päivään. (Putki jäi päälle...) Hänen tuleva seuraajansa, jo paikan itselleen pedannut nuorempi kolli, naureskelee ja kiittää "elämänsä reissusta".

Moinen jatkuva muiden rahoilla elely kaikin mahdollisin tavoin ottaa kyllä päähän. (Joo, joo - ehkä olen kateellinen. Ai hurskastelen? Tjaa...) Verorahoilla tehdään tietenkin mitä vain, ja missä vain mutta sitä ei tule ajatelleeksi ennenkuin kuulee kokonaisten yksityistalojen ja kesähuviloiden remonteista ja uima-altaista ja ulkomaanmatkoista jotka kaikki "ilman muuta" tehdään johdolle sekä "hyville tyypeille" ja maksatetaan osana urakkahintaa jonka samaiset pomot tietenkin hyväksyvät. "Laitetaan pari ylimääräistä konetta seisomaan johonkin työmaalle ja laskutetaan niistä riskit tunnit. Sitten merkataan pari ylimääräistä työmiestä työlistoihin joista laskutetaan täydet tunnit - ei niitä kukaan huomaa kun järkevästi tekee. Ja lisätään muutama ylimääräinen tunti joka äijästä joka siellä on hommissa; siitä kertyy jo hyvin rahaa vaikka kuukauden urakasta. Näin se homma menee. Helppohan siitä on irrottaa viisi tai vaikka viisitoista tonnia jonkin ahneen äijän pihakivetysten ja lintualtaiden tekoon. Jokainen vähänkin pomo teettää kaikki kotiremontit kaupungin piikkiin. Menehän katsomaan minkälaisissa lukaaleissa ne asuu. Kellekään ei ole tullut mieleen että niillä palkoilla mitä ne saa ei voi mitenkään maksaa sellaisia taloja ja kesämökkejä. "

Ainut riski on kuulemma tyyppi joka jää paitsi jotakin urakkaa jonka on kuvitellut kuuluvan itselleen.... Kateus on paha. Pitää muistaa seuraavalla kierroksella sitäkin niin se ei juorua.

Yäk, sanon minä. Mutta olenkin "naivi ja asioiden suuria kaaria ja kytköksiä tyystin ymmärtämätön sinisilmäinen, tavallinen pienpalkkainen idealisti". Tämä on minulle juttuja kertovan tyypin siistitty versio meikäläisen luonteesta. Ja vielä "Olet aina ollut niin pienissä ympyröissä, että et tajua miten isot pojat hoitavat asioita. Ei niitä kuule tehdä kiltisti tietokonetta naputtelemalla - vähän on kuule muut kuviot on pelissä. Jatka sä vaan naputtelua niin huomaat, että kohta olet kadulla. Sulta puuttuu terve itsekkyys, siksi et koskaan pääse eteenpäin elämässä"

Niin, luultavasti tämä on ihan totta. Naiviudesta minua on osattu syyttää jo hamaisesta nuoruudesta; en taida koskaan siitä parantua.