Perjantaina työhaastatteluun - JEEEEE!

Joko työpaikan ovi avautuu? Vai saanko vain haistella ilmaa?

Tämä viikko on mennyt melkein joka päivä samalla kaavalla: herätys, vaikea ylösnousu (väsyttää aina yhtä sairaasti aamusella!), lapsen herättely sängystään; se onkin melkein vuorokauden raskain työ! Sitten aamupalat pöytään, hoputtelua kersalle joka uppoutuu siihen "#¤%&GRRR¤#MURRR-kännykkäänsä kuin se olisi elämän ainoa ja viimeinen pelastusrengas myrskyisällä merellä.


Pensselit ja sudit kouluun lähtijän
ehostukseen. Hommaan kuluu aikaa.

Kuskaan lapsen kouluun noin joka toinen päivä - parin kilometrin kävely näillä pakkasilla ja noin  aamu-unisella luonteella on tälle äiskälle liian piinallista katseltavaa. Joka toine  päivä koululainen saa vastata itse kouluun ehtimisestään, ettei ihan laiskistu!

Kun lapsi on vihdoin saatu opinahjon uumeniin, kaikki eläimet syötetty - sekä omat lemmikit että lintulaudan ja pihan vallannut siivekkäiden armeija - täyttää tämä nainen kahvimukinsa ja  leiriytyy tietokoneen ääreen. Tekemään työnhakua! Ja kurssihakuja. Soittelemaan työnantajille ja laittamaan puhelimeen vastaamattomille sähköpostia, puheviestiä. Päivittämään blogia, sosiaalisen median eri paikkoja; näyttämään että kyllä täällä osataan. Ei laiskotella sohvalla, ei.

Onneksi olen jaksanut pukertaa tällaisia. Olen saanut soittoja haetuista paikoista, mutta sitten ne ovat kuivuneet kasaan, kuten alkuviikon puhelu. En päässyt jatkoon; toista soittoa ei tullut. Tänään sain kutsun työhaastatteluun. Heti perään sain toisen puhelun kurssin järjestäjältä jonne olen hakenut; kurssille pääsy vaikuttaa melko varmalta. Se on TE-toimiston tukema työllistymiskurssi. Se ei niin säväytä; palkkaa ei ole luvassa.

Tuulettelin haastatteluaikaa hetken kodin seinien suojassa - onneksi lapsukainen ei ollut sitä näkemässä - äiti on usein aika nolo. Lapsi häpeää... Äiti tanssi pitkin olohuonetta ja hoilotti hulluna; ei se varmasti olisi kaunista katseltavaa ollutkaan!

Sitten olenkin ollut virtaa täynnä loppupäivän! Haastattelupyyntö sai pulssin nousemaan ja olon pirteäksi. Yritän kiskoa itseäni maan tasalle; olen ollut kuukauden aikan jo kahdessa haastattelussa ja minut on niissä todettu liian kokeneeksi haettuihin hommiin ja tässä on hiukan samaa vaaraa; olen tehnyt tuon kaltaisia hommia vuosia,  suosia sitten.

Mutta jokatapauksessa IHANAA että joku haluaa tavata meikäläisen ja jutella työasioita!