Viimeinen iso vaalikeskustelu alkamassa!

Aamupäivän maisema ikkunasta

Ihan pian alkaa viimeinen suuri vaalikeskustelu ennen vaalipäivää. Täytyy muuten sanoa, että en tiedä onko vaalipäiviä kaksi vai yksi - saako molempina viikonlopun päivänä äänestää? Asia selvinnee - olen menossa äänestämään selvä se. Ketä äänestää - niin, siinäpä kysymys. Monet kuulemma taktikoivat koska haluavat vaikuttaa toisen kierroksen henkilövalintaan - siis äänestävät esimerkiksi mieleistä kakkosehdokasta sen sijaan että äänestäisivät henkilöä jota todellisuudessa kannattavat. Toinen asia tämän kerran vaaleissa on se, että aalikeskusteluja on ollut niin kamalan paljon ja ihmiset ovat niitä seuranneet aika lailla tarkkaan - lehdetkin raportoivat niistä tosi aktiivisesti - että monet yllättävät ehdokkaat tuntuvatkin hyviltä - ja monet vanhat tutut jo nuutuneilta.

Paavo Lipponen vaikuttaa vanhalta ja väsyneeltä - hän ei olekaan se vakavasti otettava vanha ja viisas valtiomies vaan yksinkertaisesti jo teränsä menettänyt entinen poliitikko - eläkeläinen! Niinistö on niinikään vaikuttanut nuutuneelta ja aika vaisulta; kuin hänkin olisi väsähtänyt - tai sitten hän on vain jotenkin kyllästynyt; ei tunnu jaksavan kampanjoida ehkä enää. Hmm... Väyrynen sitten taas porskuttaa ja kehuu itseään estottomasti, aina ja aina vaan. Se meni osin jo vitsiksi ja hän otti siitä vitsistä kaiken irti. Nyt vitsi on jo vesittynyt ja omakehu alkaa jo haista ikävältä. Ja onhan siellä vielä muitakin - Haavistokin joka kai on tänään gallupeissa jopa kakkonen. Olisi tosi iso jytky jos hän pääsisi toiselle kierrokselle, sitä on tänään jauhettu aika lailla... Myönnän itsekin, että olisi aika "mielenkiintoista" jos meillä olisi presidenttinä mies jolla on nuori ulkomailta tuotu puoliso - ja vielä samaa sukupuolta presidentin kanssa... Öhöm, voisi mennä monella ulkomaanmatkalla pasmat hiukkasen sekaisin.

Lumisia näkymiä -
tulisipa mustarastas!

No, katsotaan kun keskustelu alkaa. Moni varmaan tekee päätöksen tämän keskustelun ja siitä sukeutuvan analysoinnin ja keskustelun pohjalta. Tämän varmasti tietävät kaikki 8 kandidaattiakin!

Toinen päivän iso asia on valtava lumipyry joka on saanut maan valkoiseksi - siis todellakin valkoiseksi! Liikenne on ollut sekaisin niinkuin aina kun sää muuttuu. Lunta on tullut jopa 20 senttiä vuorokauden aikana - ja nyt lumi on painavaa kun lämpötila on vain hiukan nollarajan kylmemmällä puolella.

No niin - nyt alkaa vaalikeskustelu. Ei kun Pasilan studiolle! Kaikki kahdeksan ovat puheissaan hyvin voitonvarmoja. Odotan hyvä työpaikkahakukeskustelua!

Janikan toscakakku - kuvaneuvokki 3



Valmiit toscakakut uunista tulleina: suuri viemiseksi kylään, pieni kotona syötäväksi

Tänään on kuvaneuvokissamme vuorossa helppo ja maukas leivonnainen: Toscakakku.

Toscakakku on leivonnainen jonka voi viedä helposti mukana vaikka tuliaisiksi - se ei sotke ja säilyykin muutaman päivän hyvänä. Mantelinen kuorrutus on makeaa ja kovettuu kakun pinnalle kinuskimaiseksi levyksi; kahvin kanssa oiva leivonnainen olematta liian makea. Kyseessä on kahvikakku - ei siis piiras, piirakka tai täytekakku.

Näin kakku syntyy:

Leivonta voi alkaa

Kakun voi valmistaa pyöreän piirakkavuuan lisäksi myös uunipannulle jolloin saadaan suuri ja isommalle porukalle riittävä leivonnainen josta on helppo leikata neliönmuotoisia palasia. Myös kahden pienemmän piirakan leipominen samalla kertaa on kannatettavaa. Kuorrutusta kannattaa tehdä aina hiukan reilummalla kädellä; mantelikuorrutus on leivonnaisen paras osa ja sitä voi olla päällä reilusti.

Yhteen leivonnaiseen varataan "rakennusaineista" seuraavasti:

2 kannamunaa
1,5 dl hienoa sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoja
2 rkl hyvää mehua - esim sekamehua tai jotain hiukan kirpeää tuoremehua
100 g sulatettua ja hiukan jäähtynyttä voita
--
Aloita leivonta voitelemalla ja jauhottamalla vuoka. Laita voi sulamaan ja sen jälkeen jäähtymään. Sulattaminen kannattaa tehdä liedellä teflonkattilassa jossa voi myöhemmin tehdä kuorrutuksen.

Vaahdota kananmunat hyvin. Kun vaahto on vaaleaa, lisää sokeri ja jatka vaahdottamista hetki.

Sekoita tämän jälkeen jauho-leivinjauheseos taikinaan lusikoimalla sitä vuorotellen mehun kanssa sekaan. Varsinkin jos teet kaksin- tai kolminkertaisen taikinan, ei kannata jysäyttää koko jauhomäärää samalla kertaa taikinaan vaan jaotella neste ja jauhot sinne vuorotelle, välillä sekoitellen.

Lopuksi taikinaan sekoitetaan sulatettu ja noin huoneenlämpöiseksi jäähtynyt voi.

Menossa uuniin

Tässä vaiheessa voi kutsua perheen lapset ja taikinasta pitävät aikuiset nuolemaan vatkaimet ja maistamaan taikinaa. Lapset pitävät taikinasta joten jos olet tehnyt vain yksinkertaisen taikinan, on mietittävä kannattaako taikinaa tarjota heille - liian pieni taikinamäärä aikaansaa ohuen leivonnaisen joka ei syöjää ilahduta! Pienen taikinan tekijä nuolkoon taikinakulhon ja vispilät ihan itse. Mmmm - tämä taikina on hyvää!

Uunista tulleena, ennen kuorrutusta

Paista taikinaa 175 asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Kakun paistuessa valmista kuorrute:

Yhteen keskikokoiseen kakkuun tarvitset kuorrutus-aineita seuraavasti:

50 g voita
0,5 dl hienoa sokeria
reilut 50 g mantelilastuja (hätätilassa suuret kaurahiutaleet käyvät myös)
1 rkl vehnäjauhoja
1 rkl samaa tuoremehua kuin taikinaan
 

Varovasti puulusikalla sekoitetaan...

Kaada kaikki kuorrutuksen ainekset samaan kattilaan jossa sulatit voin taikinaa varten. Laita kattila lämpimälle - ei kuumalle - levylle niin että voi sulaa. Kääntele ainekset sekaisin niin, että mantelilastut eivät rikkoudu. Kun kakku on kauniin kullanruskea, ota kakku uunista ja levitä päällinen kakun pinnalle. Anna sitten vielä kakun olla kuorrutteen kanssa uunissa 10-15 minuuttia. 

... hiukan sekoitettu päällinen valmiina levitettäväksi kakun päälle

Kakku on valmis kun pinta on kova ja kauniin kullanruskea, hiukan tummemmin reunoin. Makuasia on, kuinka tummaksi kuorrutuksen haluaa - toine pitää tummasta, toinen vaaleasta.

Lopuksi:
Keitä kunnon vahva kahvi ja nauti kakkukahvit, mielellään hyvässä seurassa. Hyväksi seurakasi käy myös kirja tai lehti.

Loppusilausta vaille. Uuniin vielä hetkeksi!

Lunta ja lumitöitä: Kaunista ja raskasta

Vanha omenapuu on kaatunut

Nyt sitä kauan ja hartaasti kaivattua lunta on tullut, ihan kunnolla! Viikon aikana on satanut monasti - pari päivää lumisateiden välissä tuli melkein taivaalta tauotta sohjoa, räntää ja jotain veden ja sohjon sekasotkua joka teki maailman liukkaaksi, likaisen näköiseksi ja ennenkaikkeä märäksi.

Minulla on ollut talon lumentekovuoro samalla kun töissä on ollut tosi kiireistä - kamala yhdistelmä kun taivaalta tulee jonkinlaista sohjoa tai lunta joka päivä. Töistä ei voi olla poissa lumen tulon takia mutta taloyhtiö odottaa, että pihan kulkuväylät ja parkkipaikka pidetään puhtaana ja lumettomana. Pelottaa totisesti, että jos joku liukastuu ja loukkaa itsensä, on syy siitä lumentekovuorossa olevalla henkilöllä - olipa hän minkälaisessa työprässissä hyvänsä.

Olen tehnyt lumitöitä varhain aamulla ja myöhään illalla - jopa puolenyön jälkeen.

Väsyttää ja lihakset ovat kipeät!

Sunnuntain maisema

Mutta eipä moista saa valittaa - liikuntaahan raikkaassa ilmassa työskentely on, oikeastaan. Ja olen kuitenkin perusterve keski-ikäinen nainen, kyllä tuo rehkiminen kropalle ja mielellekin hyvää tekee! Ja kyllä tietenkin pitää olla onnellinen siitä, että on terve ja pystyy tekemään hommia!

Viikonlopuksi menin äidin luo. Lähdimme lauantai-aamulla kahdeksan jälkeen ajamaan aamun rauhaisille teille. Yöllä ennen lähtöä olin tehnyt vanhimman lapsen kanssa lumityöt - ja tarkkaan tehtiinkin. Aamullas heräsin - nukuttuani kolme tuntia - siihen, kun kuulin postinkantajan kävelevän pihalla - ja askelten alla NARISI PAKKASLUMI! Koska olimme puoliltaöin siivonneet kaikki portaat ja piha-alueen sekä parkkipaikan lumesta, tiesin äänen perusteella, että lunta oli taas tullut lisää. Huokaus.

Tein sitten aamusella taas hiukan lumitöitä ja kerroin taloyhtiön puheenjohtajalle, että menen maalle - pakko henkilökohtaisista syistä mennä vaikka minulla on lumivuoro. Tapasin hänet pihalla menossa kauppaan ja hän lupasi auttaa ja kolata pihaa. Tosi kiva - hän on aina ollut avulias mutta en olisi halunnut häneltä itse apua pyytää. Kiva kun itse tarjoutui auttamaan. Tänään illalla tulimme takaisin maalta ja äsken käydessäni sähköpostissa huomasin samaiselta mieheltä kaksi sähköpostia. Toinen oli lähetetty kaikille talon asukkaille ja siinä kehotettiin huolehtimaan omista lumivuoroista ja jollei voi niitä itse hoitaa, on pyydettävä apua ajoussa vaihtamalla vuoro jonkun kanssa joka voi vaihtaa.

Ymmärsin, että minun ei olisi pitänyt lähteä ilman että olisin ikäänkuin anonut lupaa lähteä - lumivuorot on jokaisen itse hoidettava tai pidettävä ainakin huoli, että asia on ajoissa huolehdittu. Luulen, että vaimo oli närkästynyt asiasta; aikaisemmin minulle tosi mukava ja puhelias vaimo on muuttunut vältteleväksi eikä enää tervehdi - on outoa kun hän ei ole huomaavinaan minua kun esimerkiksi menemme molemmat roskikselle samaan aikaan tai tulemme töistä pihalle samoihin aikoihin! Jos sanon hänelle päivää tai hei, hän joko vastaa aivan huomaamattomasti tai sitten on kuin minua ei olisi siinä ollenkaan. Tosi outoa - olen miettinyt miksi noin. Ennen juttelimme aina iloisesti ja hän tuli jopa meille kotiin istumaan ja juttelemaan. En ymmärrä häntä, en ollenkaan. Muutos tapahtui joskus viime kesänä.

Turha sitä on miettiä, sen ymmärrän - jokaisessa talossa jossa asuu paljon ihmisiä, on vaikeuksia. Muuttopaikkakunnilla asukkaat eivät ole toistensa kanssa juurikaan tekemisissä. Meillä ei ole riitoja - ja suurin osa asukkaista sanoo sentään moi kun näemme pihapiirissä.

Puheenjohtaja - roteva mies parhaassa iässään - edellyttää nyt, että teen lumitöitä hänen vuorollaan viikolla 5. Pakko oli luvata. Ja teenkin sitten lumitöitä.

Olipa elämä helppoa silloin kun oli vielä talonmiehiä - tai huoltoyhtiöitä jotka tekevät tällaiset työt! Pienissä ja köyhemmissä taloyhtiöissä moinen ei tule tietenkään kysymykseen. Entä jos on sellainen työ, että pitää reissata paljon?

Kaksinkertaisin lapasin
taistelemaan lunta vastaan

Olen ainut yksin asuva - tai siis ilman miestä asuva - nainen talossa ja muista asunnoista lumitöitä on tekemässä mies ja vaimo yhdessä. Kun minulla on ollut vuoro, vaikka kuinka paljon olisi lunta pihapiiri täynnä ja lisää vaan tulisi, ei ymmärrystä heru! Hommat on hoidettava - mitä väliä jos ei meinaa jaksaa; sitten vain on varattava enemmän aikaa työhön tai kysyttävä apua jostain. "Miksi naisten pitäisi päästä vähemmällä?" kysyi joku kun tuttu mies sanoi, että heillä ei talossa ainakaan naiset miesten hommiin joudu!


Tasa-arvo on hieno asia - kai - teoriassa ainakin. Miehen voimat ovat vain niin paljon isommat että heille fyysiset hommat ovat väkisin helpompia. Olen vielä talon miehiä pääsääntöisesti vanhempi... Ja toinen asia on, että käyn töissä tunnin ajomatkan päässsä ja teen pitkää päivää - enkä mitenkään voi ottaa töistä vapaata, että saisin lumityöt hoidettua.

Suomi on maa jossa lunta sataa talvella ja lain mukaan paikat joissa ihmisiä kulkee pitää pitää sellaisessa kunnossa, että siellä on turvallista liikkua.

Myrskyt ja paksu, nuoskainen lumi ovat tehneet paljon tuhoa metsissä. Puita on kaatunut urakalla - niin myös omassa pihassa, kotiseudulla. Eniten surettaa vanhan hienon kaneliomenapuun kaatuminen. Kaunis, suuri puu joka on antanut todella paljon herkullisia hedelmiä - nyt oli sen aika raksahtaa lumen painosta kokonaan maahan. Viime vuonna siitä meni jo iso osa - ja lähes joka vuosi siitä on katkennut suuria hienoja oksia.

Kynttilät ovat aina kauniita.
Taulu takana kovin mieluinen

Viikonloppu oli kuitenkin oikein kiva - oli todella upea matkata kotiin maalle halki postikorttimaiseman ja todella imeä kaunista maisemaa sisäänsä! 5-9 asteen pakkanen ja kaunis talvisää; upeaa! Järven jäät eivät ole vielä tarpeeksi paksuja hiihtämiseen eikä luisteluun - näin tosin pari pilkkijää jäällä ja näin heidän jättämänsä tumman keltaiset jäljet jäällä - että uskaltavat! Yksi ihminen oli ainakin hukkunut kun oli ajanut moottorikelkalla jään läpi kuolemaan.

Tein maalla lumitöitä myös - aukaisin polkuja umpilumeen lapiolla - pari tuntia polkujen tekemistä ja selkä on nyt niin kipeä että en saa sitä ollenkaan suoraksi!

Janikan sianlihakastike - kuvaneuvokki 2

Sianlihakastike vain perunankeittoa vaille valmiina

Joskus tekee mieli oikein kunnon perinneruokaa. Sitä, mitä mummi ja suvun naiset ovat sukupolvia ajan tehneet hellojensa ääressä. Ruokaa jota papat, vaarit ja Suomen sukujen miehet ovat nauttineet ja saaneet voimaa ja vahvuutta metsä- ja maataloustöihin.

Näistä aineksista lähdetään liikkeelle. Jauhopussi ja pippuri jäivät kuvasta pois.

Entisaikojen sukupolvet söivät lihaa harvemmin ja kerralla paljon vähemmän kuin nykykansalaiset. Läski ja kaikki muukin liha olivat arvossaan - läski ja rasva olivat täyttävää ja himottua ruokaa kun ruokaa ei ollut saatavilla useinkaan tarpeeksi ja sen eteen oli tehtävä paljon työtä. Sianliha oli herkkua jota osattiin arvostaa - niinkuin lihaa ylipäätään. Juhlaruokaa liha oli vielä muutama kymmen vuotta sitten. Sianlihakastike voi tuntua nykyään tunkkaiselta ja vanhanaikaiselta ruualta jota myös pidetään epäterveellisenä. Ruoka  muuttuu epäterveelliseksi usein silloin kun sitä syödään liikaa - joko yksipuolisesti samaa ruokaa tai suuria määriä ylipäätään. Jatkuva suurten annosten, välipalojen ja herkkujen napostelu lihottaa ja sairastuttaa - ei lihan, perunan tai muiden hiilihydraattien syöminen osana normaalia ruokavaliota. Kukaan ei ole sairastunut syömällä lihakastiketta annoksen silloin tällöin.

Teemme tänään kaikille tuttua sianlihakastiketta kuvaneuvokin avulla. En halua kutsua ruokaa läskisoosiksi; markkinointi on ruuanlaitossakin osa nykypäivää - ja lihakastike kuulostaa tämänpäivän tiedostavan nuoren ja lapsen korvaan paljon herkullisemmalta kuin maineensa menettäneet sanat läski tai soosi; tämä ruoka ei ole epäterveellistä ja inhaa vaan herkullista ja voimaa antavaa.

Meidän ei tarvitse mennä metsätöihin eikä muutenkaan juuri rasuittaa kroppaamme ruumiillisella puurtamisella - mutta onneksemme omalla poppoollani on yksi hyvä syy vahvan ruuan syöntiin: on meidän perheen lumentekovuoro ja lumenteko parkkipaikalta ja asuntojen edestä on kunnon ruumiillista työtä jota ei tehdä pelkän teekupillisen voimalla.

Paistetaan lihoja pannulla...

Pidemmittä läpinöittä: aloitetaan sianlihakastikeen teko. Siihen tulee varata aikaa tunti ja toinenkin; jo esiäidit tiesivät, että hellan reunalla hiljalleen kypsynyt kastike on herkullisinta. Rautapadassa se muhinoituu oikein mehukkaaksi hiljalleen kypsyessään.

Oma versioni lihakastikkeesta sisältää kaupan valmistiskistä hankitun paketin valmiiksi siivutettuja kylkiviipaleita. Koska haluan kastikkeeseen myös pienesti savun makua, laitan mukaan myös paketillisen savupekonia. Mummi teki soosin kotona teurastetun sian kyljestä tai kyläkaupasta hankitusta siankylkipalasta mutta nyt tyydymme siis valmiisiin kaupan siivuihin.

ja jatketaan paistamista kunnes lihat ovat rapsakoita

Ota lihat jääkaapista tiskipöydälle jo puoli tuntia, tuntia ennen kun aloitat ruuanlaiton niin liha ei ole aivan kylmää pannulle mennessään. Leikkaa sian kylkisiivut sekä pekoni vielä hiukan pienemmiksi paloiksi niin niitä on mukavampi syödä. Laita lihat rautapannulle ruskistumaan. Lihasta irtoaa runsaasti nestettä - anna sen kiehua pois ja ruskista lihoja niin, että ne näyttävät rapsakoilta ja rasva irtoaa lihoista pannulle.

Jauhot ja sipulit kiehuvat ja mehevöityvät rasvassa

Lihan ruskistuessa leikkaa kaksi sipulia suhteellisen pieneksi silpuksi. Sipuli tulee häviämään kypsyessään kastikkeen uumeniin, mutta suuret sipulin palaset on lapsiperheissä syytä silputa mahdollisimman näkymättömiksi että vältytään sipulin silkkimisoperaatiolta ruokapöydässä.

Kun lihat näyttävät rapsakan ruskeilta, poimi ne reikäkauhalla tai muulla kapustalla toiseen astiaan. Jätä rasva pannulle ja laita sipulit sekaan. Anna sipulien muhia hetki rasvassa, lisää sitten kolmisen suht kukkuraista ruokalusikallista jauhoja joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Nykyisin on tapana käyttää kastikkeessa vehnäjauhoja, mutta isoäidit laittoivat usein ruisjauhoja tai jauhosekoitetta suurustukseksi. Näin ruuasta tuli oletettavasti vielä tuhdimpi - ja hienommat ja kalliimmat vehnäjauhot säästyivät juhlavimpiin tarkoituksiin.

Lihat on kiehuvat joukossa ja nyt alkaa muhevointi - hiljainen kypsytys

Jauhojen ja sipulien kiehuminen rasvassa kestää jonkin aikaa - kun seos on kullankeltainen, sekoita joukkoo vettä niin että seos muuttuu kastikemaiseksi. Sekoita kastiketta huolella kaataessasi kuumaa vettä joukkoon että vältyt paakuilta. Kun kastike on kiehahtanut ja olet tyytyväinen konsistenttiin, voi lihat lisätä joukkoon. Nyt alkaa kastikkeen muhevoitusaika pienellä tulella. Kastikkeen tuttu tuoksu on tässä vaiheessa ja ihanainen ja täyttää keittiön - ja kerrostalossa rappukäytävän. Silti - älä hötkyile vaan anna soosin tekeytyä ja kuori vaikka perunat sillä aikaa - rauhallisesti. Kastike saattaa kaivata veden lisäystä kiehuessaan - älä kuitenkaan anna kastikkeen kiehua liian tuhdisti enää. Kastike palaa helposti pohjaan ja tuloksena on palaneita kökkäreitä kastikkeen joukossa.

Monet tarjoavat kuoriperunoita sianlihakastikkeen kanssa ja se sopiikin mainiosti.

Mausta kastike suolalla ja hippusellisella pippuria. Pippurikin on nykyajan kotkotuksia näissä ruuissa ja ilmankin ruoka on hyvää. Mutta ei se pippuri pahaakaan tee - kunhan ei liikaa laita.

Herkullinen suomalainen perusruoka valmiina nautittavaksi.

Keitettyjen perunoiden kanssa kastike on herkullista. Seuraavana päivänä ruokaan saadaan vaihtelua kun nautitaan kastike makaroonien kera. Muut tarjottavat tilpehöörit voivat olla suolakurkkuja, etikkapunajuuria tai puolukkahilloa. Porkkana- tai lantturaaste sopii mainisoti lisukkeeksi myös.

Ikuiset tomaattilohkot ja kurkkusiivut voi tältä aterialta jättää mieluusti pois. Kukaan ei niitä oikeasti kaipaa!

Sitten vielä ruisleipää ja voita pöytään, juomaksi maitoa, piimää, kotikaljaa tai vettä.

Nyt jaksaa tehdä lumitöitä vaikka koko yön!

Nautitaan! Tämän aterian jälkeen voi ottaa nokkaunet - ja sitten jaksaakin tehdä lumitöitä vaikka isomman parkkipaikan verran!

Lumi narahtelee askelten alla

Mikä eläin? - Oma kissa!

Lumi narskahtelee askelten alla, taivas on sininen ja turkoosi. Ilmassa on savun hajua; kotoisa tunne tulee mieleen. "Lämmittääköhän joku saunaa vai takanko on laittanut päälle pakkasella?" Näin mietiskelin kun eilen lauantaina illansuussa läksin iltakävelylle. Ihailin suurta kirkasta kuuta taivaalla nautin täysin siemauksin kun sää on vaihtunut loskasta pakkaskeleiksi. Illalla lapsen kanssa ihailimme tähtitaivasta ja täysikuuta pyyhe ympärillä ja tossut jalassa kun menimme vilvoittelemaan löylyjen välillä ulos. Eletään täydenkuun aikaa ja se tuntuu aina jotenkin erikoisen hienolta.

 Tänään iltapäivällä katselin kuuta joka oli iltapäivällä hienoisen udun takana. Pakkasta oli noin 8 astetta ja sää oli ehkä lauhtumassa kun utua oli aika lailla kuun ympärillä.  Läksin kävelylle iltapäivän sinisellä hetkellä ja käpsyttelin asuinkaduilla taloja ja pihoja, puita ja pensaita katsellen tunnin verran. Neljä-viisi kilometriä ehkä siinä tallustelin, aika rauhaisasti. Palatessa kotiin oli jo pimeää.

On tosi ihanaa kun vesisateet ja mustat kurakelit ovat vaihtuneet - ainakin hetkeksi - talven näköisiin ja tuoksuisiin keleihin! Kyllä tammikuussa toivoisi olevan lunta ja pakkasta, selvä se! Ja nyt onneksi on.

Kävellessä mietin eilen lukemaani Hesarin kuukausiliitettä. Siinä oli tällä kertaa monta hyvää juttua. Päällimmäisenä jäi mieleen tarina Suomeen muuttaneesta miehestä ja naisesta jonka mies ensin kulttuurinsa tapojen mukaan nai nuorena, vanhempien valitsemana puolisona kotimaassaan Aasiassa. Mies oli asunut jo ennen häitään Suomessa - meni nyt kotimaahansa vain omiin häihinsä ja lähti sieltä yksin takaisin Suomeen vietettyään kuusi päivää uuden 19-vuotiaan vaimonsa kanssa. Perhe oli täysin järjestänyt hänen häänsä, siltä vaikutti - itse hän ikäänkuin käväisi siellä, tapasi tulevan vaimonsa päivää ennen häitä. Mies lähti takaisin Suomeen viikko häiden jälkeen.  

Viikonlopun lukupaketti. Kuukausiliitteen juttu alimpana.

Vaimo tulee Suomeen puolen vuoden päästä, raskaana. Mies hakee vaimon kotiin jossa on sotkuista ja jossa asuu miehen kaveri olohuoneen sohvalla. Mies itse lähtee samantien töihin. Nainen elää kerrostalokodissa ummikkona ja saa kaksi lasta. Mies ilmeisesti pieksää vaimoaan ja lopulta tämä juoksee rappukäytävänaapurin luo turvaan miehen väkivaltaa. Tarina on pitkä - nainen ei uskalla asettua miehen tahtoa vastaan, ei jää turvakotiin jonne hänet lähetetään vaan haluaa olla kuuliainen ja sellainen kuin naisen on oltava - ei asetuttava miehen tahtoa vastaan. Mies puolestaan hakkaa ja pahoinpitelee vaimoa ja lopulta vie kotimaahan jonne jättää vaimon ja lähtee lasten kanssa takaisin Suomeen.

Miehen kylmyys ja välinpitämättömyys on ahdistavan kurjaa luettavaa. Miksi hän haki itselleen vaimon kun ei alunalkaenkaan hänestä välitä? Maailma on täynnä kysymyksiä joihin ei vastausta ole olemassa.

Tarina on surullinen - eikä millään lailla erikoinen tai poikkeuksellinen. Näitä tarinoita on kuultu paljon - mediassa ja ihmisten kertomana. Perheväkivalta on maanpäällinen helvetti jossa tuhannet, kymmenet tuhannet ihmiset elävät. Naiset ja lapset sitä eniten kokevat - on myös naisia jotka ovat väkivaltaisia miehiään kohtaan. Tiedän itsekin sellaisen tapauksen.

Muslimit eivät ole väkivaltaisia viinan takia - pääsääntöisesti - niinkuin suomalaiset, sanotaan. Mutta ei suomalaistenkaan väkivalta pelkästään viinan syytä ole vaikka Suomessa on viinaan ymmärtäväisesti ja jopa ihailevasti suhtautuva asenne. Jokainenhan meistä juo - ajatellaan. Vain nössöt ja raskaana olevat eivät juo! Valitettavasti raskaana olevatkin nykyään juovat entistä useammin...

Olen itse törmännyt väkivaltaan monella tavalla - fyysiseen ja psyykkiseen. Menee aikaa ennenkuin itse ymmärtää, että asiat ovat väärin; että siinä tilanteessa ei ole omaa syytään. Omaa huonoittaan, tyhmyyttään ja omien väärintekojen takia. Vaikka toinen hakkaa ja haukkuu, uskoo itsekin, että syy on siinä, että on itse toiminut väärin. Näin kuvio menee - jostain syystä. Hakkaaja taas on usein itsevarma ja omasta mielestään oikeassa - ja vain auttaa toista... Kun siihen elämään jää pitkäksi aikaa, ei siitä omin avuin ole tosiaankaan helppo pois päästä. Itsetunto menee, omanarvontunne häviää jos sitä koskaan on ollutkaan.

Lehden tarinassa oli onnellinen loppu sillä lailla, että nainen pääsi lastensa luo ja elää lasten kanssa - mies ei ainakaan tarinan mukaan enää häntä sabotoi. Itse olen skeptinen tämän suhteen. Millä nainen elää jos asuu yksin? Sosiaalituilla joka tuntuu olevan monen elanto tänä päivänä, ehkä. Ehkä hän on töissä ja pystyy yksin elättämään lapset jotka ovat jo koululaisia molemmat.

Tarina on rankkaa luettavaa - itse ainakin heti laitoin itseni tämän uhri-naisen asemaan ja kärsin lukiessani. Täysin kouluja käymätön ja ikänsä alistettu nainen jonka ainut päämäärä elämässä on saada ja hoitaa lapsia - joutuu hylätyksi ja entistä halveksitummaksi omassa maassaan jossa kukaan ei häntä halua auttaa.

Luin tanskalaisen kirjailijan Hanne-Vibeke Holstin kirjasarjan heti kun kirjat ilmestyivät ruotsiksi - Kronprinsessan-Kungamordet ja Drottningoffret kirjoissa käsitellään Tanskan (TV-sarjassa maaksi on muuttunut Ruotsi) ylimmän poliittisen johdon kulissien takaista elämää ja yhtenä aiheena on naiseen, vaimoon kohdistuva väkivalta ja miehen väkivalta ja valta ylipäätään nuorta lahjakasta naista kohtaan. Tässä väkivaltainen oli median ja poliittisen maajohdon ihailema "tuleva pääministeri" joka kulissien takana oli täysi sadisti.  Yhtenä juonena kirjassa on myös lahjakkaan muslimitytön kohtalo - perhe ei halua tytölle uraa koska hänen on tarkoitus naida joku perheen hänelle osoittama mies. Perheen tahtoa on pakko totella - muuten tyttö häpäisee perheen ja suvun ja voi joutua kunniamurhan kohteeksi.

Toinen hyvin vaikuttava kirja näistä asioista on ruotsalaisen entisen iltapäivälehtijournalisti Liza Marklundin kirja ruotsalaisesta naisesta joka rakastui ja sai lapsen Välimeren maasta kotoisin olevan miehen kanssa. Mies on psykopaatti joka muuttui aivan skitsofreeniseksi ja mielipuoliseksi häiriköksi joka on yrittänyt tappaa niin naisen kuin heidän lapsensakin monin keinoin - vaikka heillä on muutetut identiteetit ja salaiset asumispaikat. Kirjan lukeminen oli hyvin ahdistavaa - jotenkin laitan tämän teeman ollessa kyseessä niin täuysin itseni siihen asemaan missä kirjan uhrinainen on, että kärsin lukiessa. Kirjan tarina markkinoitiin ensin tositarinana mutta sitten ilmeni, että tarina on vain osin tosi. Tällaisia tarinoita on kuitenkin paljon "oikeassa elämässä"; totuus on, että sadat tuhannet naiset elävät sellaisissa oloissa väkivaltaisten miesten ja perheenjäsenten takia, että heidän elämänsä on sietämätöntä - ainakin näin normaalista suomalaisesta näkökulmasta katsottuna.

Olen viime aikoina jutellut erään tuntemani naisen kanssa joka on keskellä avioeroa - mies on muuttunut avioeron edetessä todella vaikeaksi ja hankalaksi; uhkailee, syyttelee ja vie naiselta tavaraa, valehtelee ja vehkeilee ja yrittää vahingoittaa hänen elämäänsä kaikin tavoin. Hän on mm vienyt yhteisestä kodista lähes kaikien - myös naisen tavaroita ja yrittänyt viedä autonkin. Kun miehellä ei ollut auton avaimia, hän tuli oman isänsä kanssa hakemaan autoa hinatakseen sen pois, siirtääkseen auton lavalle. Poliisi esti tämän. Mies on kunnioitettu ja nimekäs henkilö joka on omasta mielestään kaiken perheen omaisuuden omistaja - nainen ei omista mitään, hänhän on vain vaimo vaikka on itsekin yrittäjä ja useiden henkilöiden työllistäjä.

Nainen on halunnut jutella minun kanssa koska hän tietää, että minulla on vaikea ero ja olen selvinnyt siitä hengissä... Valitettavasti en ole silti osannut häntä auttaa muutoin kuin kuuntelemalla.

Toivon kynttilöitä.

Elämä ei ole helppoa. Ei kai sen pidäkään olla; miksi pitäisi? Mutta niin lohduttoman kamalaa kuin väkivallan kohteena eläminen on, ei sellaista kellekään soisi. Jos saa elää vapaana väkivallasta - voi olla todella iloinen ja  nauttia elämästä; moni asia saa uuden merkityksen jos tuon asian täysin ymmärtää. Että ei tarvitse pelätä koko ajan. Voi ajatella ja tehdä asioita itsenäisesti. Se on ihanaa, se on upeaa, hienoa. Vaikka olisikin vähän rahaa tai muita vaikeuksia...

Janikan lohipiiras - kuvaneuvokki 1

Juuri uunista nostettu lohipiirakka

Tänään valmistamme herkullisen lohipiirakan. Lohta on saattanut jäädä jääkaappiin joulun jäljeltä tähteeksi - tai sitten teemme piirakan vasta hankitusta tuoreesta lohesta.

Kuvaneuvokissamme olen käyttänyt juuri ennen joulua savustamolla valmistettuatua kylmäsavulohta joka on ollut jääkaapissa tyhjiöpakattuna ja vielä käyttökelpoista. Kalan suhteen on oltava tarkkana - vanhaa kalaa ei tule koskaan käyttää. Kalan maku huononee nopeasti, samoin laatu. Kylmäsavustettuna ja tyhjiöpakattuna kala säilyy kylmässä reilut parikin viikkoa. Kalapiirakkaan voi käyttää hienosti myös muutoin kypsennettyä kalaa - jopa säilykelohi on oiva raaka-aine piirakkaan - tätä raaka-ainetta suosivat monet ulkosuomalaiset kotimaisia herkkuja valmistaessaan.

Näin siis valmistamme lohipiirakan, perinteisen suomalaisen herkun:

1. Keitetään 3-5 kanamunaa koviksi. Kananmunat jäähdytetään kylmässä vedessä "säikäyttämällä" niin että kuoret irtoavat helpommin.
2. Keitetään neljän hengen annos riisi-ohra seosta kalaliemessä. Itse käytän Myllyn Paras-valmistetta joka on osoittautunut hyväksi valinnaksi useimpiin kotimaisiin riisiruokiin; ohra antaa herkullisen ja täyteläisen maun ruuille - ja on kotimainen ja terveellinenvaihtoehto riisille.
3. Perataan kala ja pilkotaan se pieneksi. Yksi keskisuuri kalafilee on sopiva määrä kalaa yhteen piirakkaan.


4. Pilkotaan tilli. Itse käytän kesällä kerättyä ja pakastettua tilliä koska se on maukkaampaa kuin kaupan yrttihyllyn ruukku-tilli. Tilliä kannattaa laittaa paljon - parikin kourallista uppoaa hienosti piirakkaan.

Näiden toimien jälkeen jätämme kunkin aineen omaan kulhoonsa esimerkiksi tiskipöydälle ja siirrymme suuremman pöydän ääreen jossa kaulitaan taikina jauhotetulla puhtaalla pöydällä hiukan reunallista uunipannua suuremmaksi. Taikina laitetaan uunilevylle niin että taikina jää pannun reunojen yli. 

Nyt voidaan täytteen aineet sekoittaa keskenään. Toinen vaihtoehto on laittaa aineet kerroksittain täytteeksi. Jälkimmäisessä tapauksessa laitetaan riisi-ohra seos alimmaiseksi, kala seuraavaksi ja kanamunamurska päällimmäiseksi. Tilliä voi ripotella joka väliin.

Kuvassa kaikki täytteen ainekset on sekoitettu keskenään.

Kansi ja raidat paikoillaan

Seuraavaksi kaulitaan kansi piirakalle. Sekin kaulitaan piirakkaa suuremmaksi niin että reunat saadaan käännettyä kauniisti ja lopusta taikinasta saadaan leikattua tai taikinapyörällä rullattua  kuvioita piirakan päälle. Joulupiparien muoteilla voi tehdä hauskoja koristeita piirakan päälle - sydämiä, tähtiä ja miksei muitakin vaikka porokulkuetta tai muotoilla veitsellä kalakuvioita tai vaikka kalaparven tai akvaarion!

Tee piirakan kanteen reikiä esimerkiksi haarukalla niin että höyry pääsee paistuessa ulos eikä kansi pullistu uunissa pyöreäksi.

Voideltuna ja piikiteltynä
valmiina uuniin

Lopuksi voitele piirakka kannamunalla kiiltäväksi.

Paista piirakkaa noin 30 minuuttia 200 asteen lämmössä uunin keskiosassa. Kun kansi on kullanruskea, on piirakka valmis.

Piirakan paistuessa siivoa keittiö: tiskaa astiat ja pyyhi pöytä, lakaise jauhot lattialta. Tämän jälkeen sinulle jää vielä aikaa vaikka päivän lehden selaamiseen tai voit keittää itsellesi kupposen hyvää vahvaa kahvia tai pannullisen vahvaa mustaa teetä.

Jos olet tekemässä piirakkaa illanistujaisiin tai syöjät odottavat jo innokkaana piirakan valmistumista, jatka puuhailua tekemällä salaatti piirakan kanssa nautittavaksi. Tomaatti-sipulisalaatti sopii piirakan kanssa, samoin punajuurisalaatti ja suolakurkut  - varsinkin suolaisen ystävälle. 



Hyvää ruokahalua! Bon appetit!

Piirakan kanssa juomaksi sopii niin olut, vesi kuin teekin. Maidon ystävä nauttii piirakan kylmän valkoisen juoman kanssa ja huokaa tyytyväisenä. "Juuri tällaista oli piirakka äidinkin tekemänä lapsuudessa!"





Presidenttikampanja meillä ja muualla

Jouluruusu, ihanainen

Presidenttipeli on kohta loppuhuipennuksessaan koto-Suomessa. Ennakkosuosikki Niinistö on tehty jo kampanjassaan niin kliiniseksi että hän alkaa olla supertylsä. Ja sehän näkyy gallupeissakin. Kaikki se hauska ja inhimillinen - tai se pilke mikä hänellä joskus silmäkulmassa oli vielä muutama vuosi sitten - on tyystin poissa. Sääli. Sitä tässä mietin, että onko tylsyys kampanjaorganisaation vahinko kun ehdokasta on pitänyt mallata kaikille sopivaksi - vai onko hän yksinkertaisesti tullut vanhaksi ja rauhalliseksi josta kaikki se puolivilli josta niin paljon puhuttiin, on tyystin putsautunut pois..? Kukapa sen tietää; luultavasti molemmilla asioilla on tähän oma vaikutuksensa. Yli 60 vuotias mies jolla nuori vaimo kyljessä ei ole sama kuin alle 50-vuotias sinkkumies kaupungin terasseilla naisia ja kavereita jututtamassa, kaljalasin ja tupakin kanssa. Kumpi sitten on kiinnostavampi ihminen ja keskustelukumppani on ihan selvä! Viriili mies on toista kun rauhaa rakastava kirjoihin uppoutunut "valtiomies" - mutta jälkimmäisen uskotaan olevan uskottavampi ja näin varmasti onkin ainakin Kokoomuksen vanhemman väen keskuudessa; sehän Niinistön ydinkannattajajoukko onkin.

Aktiivinen ja oman tien kulkija jolla on älyn lisäksi huumoria ja supliikkia on useimmiten kiinnostava ja innostaa ihmisiä mukaansa. Obama ja Timo Soini siitä hyviä esimerkkejä. Ja Niinistö kuusi-kymmenen vuotta sitten ennenkuin kaikki meni liian vakavaksi ja laskelmoiduksi.

Lapsi neuloi käärmeen.
Äiti lapasia: kahdella värillä,
parina toisissa valkoinen, toisissa vihreä.

Muut presidenttikandidaatit ovat sitten omalla tavallaan hyviä ja huonoja; kuka nyt mitäkin asiaa esiin tuo ja omista/puolueensa imagon takia kampanjoivat. Kristillisten ja Vasemmiston ehdokkaat nostavat omaa ja puolueen imagoa ja parantavat mahdollisuuksiaan seuraavissa vaaleissa. Kukaan ei kuvittelekaan, että he nousisivat mihinkään suuriin ja kummoisiin tuloksiin; tarkoitus kampanjoinnille on ihan toinen. Biaudet on niin epä-presidenttimäinen, että häntä on ihan kiva seurata jo senkin takia - mutta häntä en äänestä vaikka kaksikielisyyttä vahvasti kannatankin.

Tosissaan taitavat olla Niinistön lisäksi vain Väyrynen ja Haavisto, ihan oikeasti. Lipponen on jo ikänsä takia ulkona kisasta ja on niin lupsakan rauhainen, että kisa vaikuttaa vain mukavalta viihdykkeeltä arjen keskellä. Koko sos dem puolue on muutenkin nuhjuisessa tilassa vaikka puheenjohtaja reissaa suittuna ja kammattuna Euroopassa pää kolmantena jalkana. Ei luo uskottavuutta, ei sitten mitenkään. Soini kampanjoi vaikka ei oikeasti halua edes voittaa - eikä hän toki voitakaan.

Näin työnhakijana on toki mielenkiintoista seurata työpaikkahaastatteluja ja kandidaattien selviämistä kaikenkarvaisista kysymyksistä ja kommenteista! Haastattelijat jotka yrittävät kaivaa jotakin nihkeää esiin jokaisesta ovat usein NIIN ärrrsyttäviä! Ja sitten tehdään typeriä otsikoita vaikkapa Arhinmäen tatuoinneista - joita hän ei halua näyttää. Taikka samaisen miehen tulevasta vauvasta ja isyyslomasta. Kiesus!

Hih - rouva puheenjohtaja ja finanssiministeri Jutta Urpilainen on valittu vuoden karikatyypiksi; aika mahtavia ovat olleetkin hänestä tehdyt pilakuvat kyllä! Hänellä on vahvat piirteet ja olemus josta on helppo vääntää karikatyyriä! Ja nämä piirteethän vain paranevat iän myötä.

Venäjällä ja USAssa alkavat pian omat vaalikampanjat joten saadaan elää vaalihuumassa tässä monta kuukautta vielä.

Olen tänään tehnyt hakuja työpaikkoihinn; laitoin jopa maksullisen vuoden työpaikkahaun kansainvälisille sivustoille. Töissä on nyt rauhaisampaa - selvisin muutaman asian tekemisellä tänään ja päivittelin nettiprofiiliani.

Onkohan se järkevää ollenkaan? No, aika näyttää. Joillakin on yli 500 kontaktia LinkedIN:ssä. Olen itse vasta aloittanut ja kontakteja on alle sata. Twitteriin en ole vielä mennyt; se lienee seuraava mihin voisi satsata. Tämä blogi ei avaudu työnantajille joten tätä ei lasketa - on vain tosi hauska harrastus.

Tänään kehitän vielä itseäni lukemalla Mooren kirjaa Dealing with Darwin ja psykotestikirjaa sekä pari ruotsalaista talouslehteä.

Sitten neulon yhden sukan loppuun vielä.... Kävelemässä käyn kun koko päivä on mennyt tietokoneen ääressä.

Ennen joulua istuskelin neulomassa sohvan nurkassa ja kuuntelin radiota. Siellä oli pitkä Marjatta Leppäsen haastattelu. Hän siinä kertoi omasta elämästään, näyttelijän ja laulajan työstään ja haastattelija pani parastaan kehuakseen tämän henkilön suuruutta kaikilla elämän saroilla, erinäisistä elämänvaikeuksista huolimatta.

Voiteita kympillä halpakaupasta.
Toimivat ihan!

Yksi kohta keskustelussa muun muassa jäi mieleen; Leppänen kertoi omaavansa hyvän ihon mutta käyttävänsä vain ja ainoastaan hyviä (lue: kalliita) kosmetiikkatuotteita ihollaan. Siitä hän on aina pitänyt huolen - onhan iho hänen työvälineensä - en muista sanoiko hän noin mutta se mielikuva jäi.

Itse olin samana päivänä käynyt ostamassa ihonhoitotuotteita - kympillä tuon kuvassa olevan Nivea-paketin. Itsekin pidän kovasti hienoista voiteista ja olen niitä joskus käyttänytkin; silloin kun olin vielä naimisissa ja parisuhteessa ja eikä kaikkia perheen menoja tarvinnut yksin maksaa. Ah, silloin minulla oli kauniita vaatteita kenkiä ja meikkejäkin! Ja ovathan ne Chanellin ja Lancomen voiteet ihanan tuntuisia ja tuoksuivat hyvälle! Tuoksu on tärkeä! En tiedä - tietääkö oikeasti kukaan - auttavatko ne pitämään ketään heleämpänä ja nuorempana, mutta ne antavat ihanan luksusmaisen tunteen! Edes maailman rikkaimmat naiset eivät säästy rypyiltä ja vanhenemiselta mutta mielikuva ja tunnehan meitä ihmisiä ohjaa!

Minä sivelen Nivean voiteita kasvoille ja Bepanthenia huulille - ja uskon niiden auttavan ainakin pahimpaan ihon kuivuuteen!