sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Janikan lohipiiras - kuvaneuvokki 1

Juuri uunista nostettu lohipiirakka
Tänään valmistamme herkullisen lohipiirakan. Lohta on saattanut jäädä jääkaappiin joulun jäljeltä tähteeksi - tai sitten teemme piirakan vasta hankitusta tuoreesta lohesta.

Kuvaneuvokissamme olen käyttänyt juuri ennen joulua savustamolla valmistettuatua kylmäsavulohta joka on ollut jääkaapissa tyhjiöpakattuna ja vielä käyttökelpoista. Kalan suhteen on oltava tarkkana - vanhaa kalaa ei tule koskaan käyttää. Kalan maku huononee nopeasti, samoin laatu. Kylmäsavustettuna ja tyhjiöpakattuna kala säilyy kylmässä reilut parikin viikkoa. Kalapiirakkaan voi käyttää hienosti myös muutoin kypsennettyä kalaa - jopa säilykelohi on oiva raaka-aine piirakkaan - tätä raaka-ainetta suosivat monet ulkosuomalaiset kotimaisia herkkuja valmistaessaan.

Näin siis valmistamme lohipiirakan, perinteisen suomalaisen herkun:
  1. Keitetään 3-5 kanamunaa koviksi. Kananmunat jäähdytetään kylmässä vedessä "säikäyttämällä" niin että kuoret irtoavat helpommin.
  2. Keitetään neljän hengen annos riisi-ohra seosta kalaliemessä. Itse käytän Myllyn Paras-valmistetta joka on osoittautunut hyväksi valinnaksi useimpiin kotimaisiin riisiruokiin; ohra antaa herkullisen ja täyteläisen maun ruuille - ja on kotimainen ja terveellinenvaihtoehto riisille.
  3. Perataan kala ja pilkotaan se pieneksi. Yksi keskisuuri kalafilee on sopiva määrä kalaa yhteen piirakkaan.
  4. 
  5. Pilkotaan tilli. Itse käytän kesällä kerättyä ja pakastettua tilliä koska se on maukkaampaa kuin kaupan yrttihyllyn ruukku-tilli. Tilliä kannattaa laittaa paljon - parikin kourallista uppoaa hienosti piirakkaan.
Näiden toimien jälkeen jätämme kunkin aineen omaan kulhoonsa esimerkiksi tiskipöydälle ja siirrymme suuremman pöydän ääreen jossa kaulitaan taikina jauhotetulla puhtaalla pöydällä hiukan reunallista uunipannua suuremmaksi. Taikina laitetaan uunilevylle niin että taikina jää pannun reunojen yli. 

Nyt voidaan täytteen aineet sekoittaa keskenään. Toinen vaihtoehto on laittaa aineet kerroksittain täytteeksi. Jälkimmäisessä tapauksessa laitetaan riisi-ohra seos alimmaiseksi, kala seuraavaksi ja kanamunamurska päällimmäiseksi. Tilliä voi ripotella joka väliin.

Kuvassa kaikki täytteen ainekset on sekoitettu keskenään.

Kansi ja raidat paikoillaan
Seuraavaksi kaulitaan kansi piirakalle. Sekin kaulitaan piirakkaa suuremmaksi niin että reunat saadaan käännettyä kauniisti ja lopusta taikinasta saadaan leikattua tai taikinapyörällä rullattua  kuvioita piirakan päälle. Joulupiparien muoteilla voi tehdä hauskoja koristeita piirakan päälle - sydämiä, tähtiä ja miksei muitakin vaikka porokulkuetta tai muotoilla veitsellä kalakuvioita tai vaikka kalaparven tai akvaarion!

Tee piirakan kanteen reikiä esimerkiksi haarukalla niin että höyry pääsee paistuessa ulos eikä kansi pullistu uunissa pyöreäksi.

Voideltuna ja piikiteltynä
valmiina uuniin
Lopuksi voitele piirakka kannamunalla kiiltäväksi.

Paista piirakkaa noin 30 minuuttia 200 asteen lämmössä uunin keskiosassa. Kun kansi on kullanruskea, on piirakka valmis.

Piirakan paistuessa siivoa keittiö: tiskaa astiat ja pyyhi pöytä, lakaise jauhot lattialta. Tämän jälkeen sinulle jää vielä aikaa vaikka päivän lehden selaamiseen tai voit keittää itsellesi kupposen hyvää vahvaa kahvia tai pannullisen vahvaa mustaa teetä.

Jos olet tekemässä piirakkaa illanistujaisiin tai syöjät odottavat jo innokkaana piirakan valmistumista, jatka puuhailua tekemällä salaatti piirakan kanssa nautittavaksi. Tomaatti-sipulisalaatti sopii piirakan kanssa, samoin punajuurisalaatti ja suolakurkut  - varsinkin suolaisen ystävälle. 

Hyvää ruokahalua! Bon appetit!
Piirakan kanssa juomaksi sopii niin olut, vesi kuin teekin. Maidon ystävä nauttii piirakan kylmän valkoisen juoman kanssa ja huokaa tyytyväisenä. "Juuri tällaista oli piirakka äidinkin tekemänä lapsuudessa!"




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti