Lumi narahtelee askelten alla

Mikä eläin? - Oma kissa!

Lumi narskahtelee askelten alla, taivas on sininen ja turkoosi. Ilmassa on savun hajua; kotoisa tunne tulee mieleen. "Lämmittääköhän joku saunaa vai takanko on laittanut päälle pakkasella?" Näin mietiskelin kun eilen lauantaina illansuussa läksin iltakävelylle. Ihailin suurta kirkasta kuuta taivaalla nautin täysin siemauksin kun sää on vaihtunut loskasta pakkaskeleiksi. Illalla lapsen kanssa ihailimme tähtitaivasta ja täysikuuta pyyhe ympärillä ja tossut jalassa kun menimme vilvoittelemaan löylyjen välillä ulos. Eletään täydenkuun aikaa ja se tuntuu aina jotenkin erikoisen hienolta.

 Tänään iltapäivällä katselin kuuta joka oli iltapäivällä hienoisen udun takana. Pakkasta oli noin 8 astetta ja sää oli ehkä lauhtumassa kun utua oli aika lailla kuun ympärillä.  Läksin kävelylle iltapäivän sinisellä hetkellä ja käpsyttelin asuinkaduilla taloja ja pihoja, puita ja pensaita katsellen tunnin verran. Neljä-viisi kilometriä ehkä siinä tallustelin, aika rauhaisasti. Palatessa kotiin oli jo pimeää.

On tosi ihanaa kun vesisateet ja mustat kurakelit ovat vaihtuneet - ainakin hetkeksi - talven näköisiin ja tuoksuisiin keleihin! Kyllä tammikuussa toivoisi olevan lunta ja pakkasta, selvä se! Ja nyt onneksi on.

Kävellessä mietin eilen lukemaani Hesarin kuukausiliitettä. Siinä oli tällä kertaa monta hyvää juttua. Päällimmäisenä jäi mieleen tarina Suomeen muuttaneesta miehestä ja naisesta jonka mies ensin kulttuurinsa tapojen mukaan nai nuorena, vanhempien valitsemana puolisona kotimaassaan Aasiassa. Mies oli asunut jo ennen häitään Suomessa - meni nyt kotimaahansa vain omiin häihinsä ja lähti sieltä yksin takaisin Suomeen vietettyään kuusi päivää uuden 19-vuotiaan vaimonsa kanssa. Perhe oli täysin järjestänyt hänen häänsä, siltä vaikutti - itse hän ikäänkuin käväisi siellä, tapasi tulevan vaimonsa päivää ennen häitä. Mies lähti takaisin Suomeen viikko häiden jälkeen.  

Viikonlopun lukupaketti. Kuukausiliitteen juttu alimpana.

Vaimo tulee Suomeen puolen vuoden päästä, raskaana. Mies hakee vaimon kotiin jossa on sotkuista ja jossa asuu miehen kaveri olohuoneen sohvalla. Mies itse lähtee samantien töihin. Nainen elää kerrostalokodissa ummikkona ja saa kaksi lasta. Mies ilmeisesti pieksää vaimoaan ja lopulta tämä juoksee rappukäytävänaapurin luo turvaan miehen väkivaltaa. Tarina on pitkä - nainen ei uskalla asettua miehen tahtoa vastaan, ei jää turvakotiin jonne hänet lähetetään vaan haluaa olla kuuliainen ja sellainen kuin naisen on oltava - ei asetuttava miehen tahtoa vastaan. Mies puolestaan hakkaa ja pahoinpitelee vaimoa ja lopulta vie kotimaahan jonne jättää vaimon ja lähtee lasten kanssa takaisin Suomeen.

Miehen kylmyys ja välinpitämättömyys on ahdistavan kurjaa luettavaa. Miksi hän haki itselleen vaimon kun ei alunalkaenkaan hänestä välitä? Maailma on täynnä kysymyksiä joihin ei vastausta ole olemassa.

Tarina on surullinen - eikä millään lailla erikoinen tai poikkeuksellinen. Näitä tarinoita on kuultu paljon - mediassa ja ihmisten kertomana. Perheväkivalta on maanpäällinen helvetti jossa tuhannet, kymmenet tuhannet ihmiset elävät. Naiset ja lapset sitä eniten kokevat - on myös naisia jotka ovat väkivaltaisia miehiään kohtaan. Tiedän itsekin sellaisen tapauksen.

Muslimit eivät ole väkivaltaisia viinan takia - pääsääntöisesti - niinkuin suomalaiset, sanotaan. Mutta ei suomalaistenkaan väkivalta pelkästään viinan syytä ole vaikka Suomessa on viinaan ymmärtäväisesti ja jopa ihailevasti suhtautuva asenne. Jokainenhan meistä juo - ajatellaan. Vain nössöt ja raskaana olevat eivät juo! Valitettavasti raskaana olevatkin nykyään juovat entistä useammin...

Olen itse törmännyt väkivaltaan monella tavalla - fyysiseen ja psyykkiseen. Menee aikaa ennenkuin itse ymmärtää, että asiat ovat väärin; että siinä tilanteessa ei ole omaa syytään. Omaa huonoittaan, tyhmyyttään ja omien väärintekojen takia. Vaikka toinen hakkaa ja haukkuu, uskoo itsekin, että syy on siinä, että on itse toiminut väärin. Näin kuvio menee - jostain syystä. Hakkaaja taas on usein itsevarma ja omasta mielestään oikeassa - ja vain auttaa toista... Kun siihen elämään jää pitkäksi aikaa, ei siitä omin avuin ole tosiaankaan helppo pois päästä. Itsetunto menee, omanarvontunne häviää jos sitä koskaan on ollutkaan.

Lehden tarinassa oli onnellinen loppu sillä lailla, että nainen pääsi lastensa luo ja elää lasten kanssa - mies ei ainakaan tarinan mukaan enää häntä sabotoi. Itse olen skeptinen tämän suhteen. Millä nainen elää jos asuu yksin? Sosiaalituilla joka tuntuu olevan monen elanto tänä päivänä, ehkä. Ehkä hän on töissä ja pystyy yksin elättämään lapset jotka ovat jo koululaisia molemmat.

Tarina on rankkaa luettavaa - itse ainakin heti laitoin itseni tämän uhri-naisen asemaan ja kärsin lukiessani. Täysin kouluja käymätön ja ikänsä alistettu nainen jonka ainut päämäärä elämässä on saada ja hoitaa lapsia - joutuu hylätyksi ja entistä halveksitummaksi omassa maassaan jossa kukaan ei häntä halua auttaa.

Luin tanskalaisen kirjailijan Hanne-Vibeke Holstin kirjasarjan heti kun kirjat ilmestyivät ruotsiksi - Kronprinsessan-Kungamordet ja Drottningoffret kirjoissa käsitellään Tanskan (TV-sarjassa maaksi on muuttunut Ruotsi) ylimmän poliittisen johdon kulissien takaista elämää ja yhtenä aiheena on naiseen, vaimoon kohdistuva väkivalta ja miehen väkivalta ja valta ylipäätään nuorta lahjakasta naista kohtaan. Tässä väkivaltainen oli median ja poliittisen maajohdon ihailema "tuleva pääministeri" joka kulissien takana oli täysi sadisti.  Yhtenä juonena kirjassa on myös lahjakkaan muslimitytön kohtalo - perhe ei halua tytölle uraa koska hänen on tarkoitus naida joku perheen hänelle osoittama mies. Perheen tahtoa on pakko totella - muuten tyttö häpäisee perheen ja suvun ja voi joutua kunniamurhan kohteeksi.

Toinen hyvin vaikuttava kirja näistä asioista on ruotsalaisen entisen iltapäivälehtijournalisti Liza Marklundin kirja ruotsalaisesta naisesta joka rakastui ja sai lapsen Välimeren maasta kotoisin olevan miehen kanssa. Mies on psykopaatti joka muuttui aivan skitsofreeniseksi ja mielipuoliseksi häiriköksi joka on yrittänyt tappaa niin naisen kuin heidän lapsensakin monin keinoin - vaikka heillä on muutetut identiteetit ja salaiset asumispaikat. Kirjan lukeminen oli hyvin ahdistavaa - jotenkin laitan tämän teeman ollessa kyseessä niin täuysin itseni siihen asemaan missä kirjan uhrinainen on, että kärsin lukiessa. Kirjan tarina markkinoitiin ensin tositarinana mutta sitten ilmeni, että tarina on vain osin tosi. Tällaisia tarinoita on kuitenkin paljon "oikeassa elämässä"; totuus on, että sadat tuhannet naiset elävät sellaisissa oloissa väkivaltaisten miesten ja perheenjäsenten takia, että heidän elämänsä on sietämätöntä - ainakin näin normaalista suomalaisesta näkökulmasta katsottuna.

Olen viime aikoina jutellut erään tuntemani naisen kanssa joka on keskellä avioeroa - mies on muuttunut avioeron edetessä todella vaikeaksi ja hankalaksi; uhkailee, syyttelee ja vie naiselta tavaraa, valehtelee ja vehkeilee ja yrittää vahingoittaa hänen elämäänsä kaikin tavoin. Hän on mm vienyt yhteisestä kodista lähes kaikien - myös naisen tavaroita ja yrittänyt viedä autonkin. Kun miehellä ei ollut auton avaimia, hän tuli oman isänsä kanssa hakemaan autoa hinatakseen sen pois, siirtääkseen auton lavalle. Poliisi esti tämän. Mies on kunnioitettu ja nimekäs henkilö joka on omasta mielestään kaiken perheen omaisuuden omistaja - nainen ei omista mitään, hänhän on vain vaimo vaikka on itsekin yrittäjä ja useiden henkilöiden työllistäjä.

Nainen on halunnut jutella minun kanssa koska hän tietää, että minulla on vaikea ero ja olen selvinnyt siitä hengissä... Valitettavasti en ole silti osannut häntä auttaa muutoin kuin kuuntelemalla.

Toivon kynttilöitä.

Elämä ei ole helppoa. Ei kai sen pidäkään olla; miksi pitäisi? Mutta niin lohduttoman kamalaa kuin väkivallan kohteena eläminen on, ei sellaista kellekään soisi. Jos saa elää vapaana väkivallasta - voi olla todella iloinen ja  nauttia elämästä; moni asia saa uuden merkityksen jos tuon asian täysin ymmärtää. Että ei tarvitse pelätä koko ajan. Voi ajatella ja tehdä asioita itsenäisesti. Se on ihanaa, se on upeaa, hienoa. Vaikka olisikin vähän rahaa tai muita vaikeuksia...