Kesän ihanuus ja työnhaun syövyttävä loppumattomuus

Ihana pensseli on tämä pörriäisten suosima pensseli!

Ollaan kesän keskivaiheilla. Kesä on ollut ihana, monella tavalla. Ensin helteinen, tosi lämmin alkukesä ja kukkien ja kasvuston ihana värikkyys, tuoksut ja lintujen äänet. Nyt rankkasateet ja ukkoset keskellä parasta kasvukautta. Vettä on tullut välillä kuin saavista kaataen, sitten minuutin päästä taas paistaa ausinko.

Ukkosta, hellettä ja vesisateita: kesä!

Tämä vanha lilja kasvaa jossain
puolivillinä

Eilen tuuli niin, että puiden suhina ja kohina tuntui melkein epätodelliselta. Menin metsään ka katsoin, kuinka puut taipuivat, kuuntelin kohinaa ja suhinaa ja mietin, kestävätkö puut pystyssä. Oksia putoili mutta puut pysyivät pystyssä. Oli mahtava olla keskellä kohisevaa tuulta! Kuului vain tuulen äni, ei mitän muuta!

Luonto on aina ihana - sitä varmaan täälläkin toistelen loppumattomasti. Jokaisella on varmasti se joku, yksi asia joka on itselle erityisen tärkeä ja hyvä asia elämässä. Itse tykkään puista, kukista ja kasveista - luonnosta.

Tykkään tietenkin kymmenistä muistakin asioista - ja on ihanaa, että voi nauttia vaikkapa kirjaston kirjojen lukemisesta, käsitöistä ja sukkien neulomisesta ja aina aika ajoin ihmisten seurasta, ruuan laitosta ja lasillisesta ja toisestakin hyvää - tai vaikka keskinkertaista - viiniä.

Koira on hieno kaveri; sen seurasta saan nauttia joka päivä.

Yritän saada näistä loppukesällä siemeniä. 

Kiitollisuus auttaa kun on vaikeaa, oikeasti

Kun on vaikeaa elämässä - ja sitähän tässä on ollut, enemmän ja vähemmän - on tärkeää, että on vaikka kuinkakin pieniä aiheita joista osaa olla kiitollinen. Aloitin joskus vuosia sitten tekemään kiitollisuuspäiväkirjaa. Silloin oli todella mustaa ja synkkää elämässä ja kiitollisuuslistojen kirjoittaminen auttoi. Minulla oli terveys, lapset, koti ja ruokaakin. Työ oli mennyt ja rahaa ei ollut juuri ollenkaan, parisuhde helvelitillisessä tilanteessa ja koko elämä tuntui epäoikeudenmukaisen vaikealta. Välillä  oli vaikea keksiä aiheita, mistä olla kiitollinen. Nyt en enää kirjoittele listoja mutta muistan olla joka päivä jostain kiitollinen. Tai iloinen, tyytyväinen.

Parisuhdetta ei ole vieläkään, kaverit ovat liuenneet kauas jonnekin, osin omaa syytäni kun en ole jaksanut enkä osannut pitää yhteyttä . Ja itseäni hävetti oma tilanne niin, että en halunnut olla kehenkään yhteydessä. Siksi olen nyt aika lailla yksin - ja nytkin työtön, rahaton... Huokaus... Mutta onhan koti, on lapset ja koira, luonto ympärillä. Ruokaa ollut joka päivä, ainakin jonkinlaista.

Maalla saa puuhata perinteisiä asioita

Sukat langan tähteistä. Pitsineule-harjoitus

Olin viime viikon maalla, äidin ja parin lähisukulaisen kanssa. Puuhailin puutarhassa, tein porukalle ruokaa ja viihdyin hienosti, kun sain nukkua aitassa, istua illalla tuvan pöydän ääressä ja neuloa kun muut katsoivat telkkaria. Juotiin viiniä ja pelattiin korttia. Sellaista tuttua, kotoisaa.

Kävin kävelyllä tutuissa metsissä ja järven rannoilla. Ihmettelin käen kukuntaa keskellä yötä ja vielä heinäkuussa - kolme käkeä on kukkunut kilpaa lähiseudulla tänä kesänä. Raivoisa käpytikka on ryöstellyt pikkulinnun pesiä ja ruisrääkkä on äännellyt takapellon laidassa. Härkälintu uiskenteli järven rannalla rauhaisana iltana.

Pihassa ärhenteli uusi vieras kissa - kaunis ja ihmisille kiltti mutta tappeli äidin kissan kanssa niin, että kisu piti käyttää lääkärissä. Nyt se kulkee kaulurin kanssa kun kyljessä on ammottava aukko tappelun jäljiltä.

Ulkona on valoisaa vielä myöhään illalla

"Kiitos hakemuksesta. Et tällä kertaa ollut jatkoon päässeiden joukossa."

Viikon olen nyt taas ollut kotona, olen hakenut jälleen keskimäärin yhtä työtä joka päivä. Tiistaina laitoin kolme hakemusta. Tänään yhden. Viikonoppuna en yhtään. Osa työhakemuksista tulee väkisinkin tehtyä vähän vasemmalla kädellä. Ei jaksa aina panostaa tarpeeksi - mutta tietenkin tiedän, että kun ei panosta kunnolla, ei työtä saa.  Ei hakemuksiin saa välttämättä vastakaikua muutenkaan, vaikka kuinka satsaisi aikaa, tutkimusta ja mietintää ja olisi omasta mielestä juuri nappiin osuva huippuosaaja siihen työhön - sen olen jo miljoona kertaa huomannut.

Olen nyt hakenut aika outojakin paikkoja, omaa kokemusta ajatellen. Saa  nähdä, tuleeko vastauksina takaisin muuta kuin "Kiitos hakemuksesta. Et ollut jatkoon päässeiden joukossa."

Valtion työpaikat tuntuvat itselleni olevan kaikkein nihkeimiä. Ei sitten millään irtoa edes haastattelua. Sitkeästi olen niihin hakemut. Tänään tuli yksi vstaus:"Hakemuksia tehtävään saapui 89 kpl. Valitettavasti tällä kertaa valintamme ei kohdistunut sinuun. Tehtävään valittiin NN"

Nyt ei ole oikein näkyvissä uusia avoimia paikkoja mihin voisi heittää hakemuksen joten taidan pitää pienen, muutaman päivän tauon ja odotella, josko jostakin tulisi edes jonkinlaista vastakaikua - eli siis edes pienesti vihreää valoa tehtyihin hakemuksiin. Haastattelupyyntö! Työtarjous!!

Hilloa ja mehua - mutta missä niitä voi säilyttää?

Siinä ovat, kattilassa. 

Ensimmäiset hillot

Ostin eilen laatikollisen mansikoita. Polkaa. Priima mansikka maksaa 40 euroa per laatikko, jossa on 4 kiloa marjaa, 8 litraa. Vieressä oli märkiä kakkosluokan mansikoita 17 eurolla laatikko. Ostin sellaisen ja tein hilloa. Syötiin lapsen (=nuoren) kanssa ensin marjoja niin paljon, kuin jaksettiin ja lopuista keitin hilloa. Käytin kaapista löytyneen pari vuotta vanhan hillosokerin tuohon - mietin, meneekö hillosokeri vanhaksi; tuoreena kaupasta ostettuna se on aivan valkoista ja jonkin aikaa kaapissa seisoessa väri muuttuu keltaiseksi. Hmm? Sokeri itsessään ei tietenkään vanhene jos sitä säilyttää kuivassa kaapissa.

Kahdeksan lasipurkillista hilloa tuli satsista. Nam, oikein makoisaa!

Kohta saa metsästä mustikoita, vaapukoitakin. Ja metsämansikoita. Tänään näin ensimmäiset pienet kantarellitkin! Katsotaan, mitä saa kerättyä ja keitettyä - meillä ei ole pakastinta joten kaikki on keitettävä. Jääkaappiin mahtuu rajallisesti purnukoita joten täytyy jotenkin keksiä, miten säilyttää tuotokset. Kellari olisi aika kiva! Tai vaikka kylmiö. Tai pakastin, tietenkin...

Säilytä paikkasi jonossa. Kiitos, että odotat

Jonottelen tässä pankin asiakaspalveluun ja ajattelin hyödyntää ajan pälisemällä jotakin ei-niin-tärkeää. Jonotus on kestänyt jo iät ja ajat ja vielä tuntuu kestävän. "Edelläsi on puhelu" sanoo nauha välillä, sitten kertoo, että olen numero 11 jonossa.

Kova ruuhka pankin asiakaspalvelussa

Yritän päästä asiakaspalveluun ja pyytää lisää aikaa laskuille. Kuukauden työttömyyden jälkeen minulla ei vieläkään ole mitään tietoa, milloin voin saada työttömyystukea. laskuja tulee, ruokaakin pitäisi edes vähän syödä ja asuminenkin eli vuokra ja muut velat maksaa. tilanne on kinkkinen. Katsotaan,saanko apua maksuaikaa pidentämällä. Peukku pystyyn!

Huomisen jälkeen muuttuu tässä blogissa jotakin - en muista mitä - joten voi olla, että tämä on viimeinen postasu. Olen aloittanut tämän blogin, kun minulla oli maksullinen sähköposti Elisalta ja nyt kun sitä ei enää ole, en pääse vaihtamaan tunnuksiani. Katsotaan, avaanko ehkä toisen,  erilaisen blogin jos tätä ei enää päse päivittelemään. Aika lailla yksitotista tämä teksti täällä meikäläiseltä onkin. Aika lailla saa jauhan joka kerta - tylsää!

Pakkailin hetki sitten tavaraa, jota otan mukaan maalle. Vettä pari isoa kanisteria, koiran ruokaa, pyyhkeitä, lakanoita ja käsityöt, lukemista. Aitassa on valmiiksi jo vaatetta, joita voi käyttää pihahommissa ja muutenkin kotona. Ruoka ostetaan paikallisesta kaupasta.

Olisi kiva päästä veneilemään järvelle - katsotaan, onnistuuko.

Paikkasi jonossa on kuusi

Koira nyhjää vieressä. Se tietää, että olemme lähdössä ja ihmettelee, miksi vielä istun tässä emmekä lähde menemään. Ehkä kohta jo pääsemme  lähtemään!

Lihapiirakka toiveen mukaisesti sukulaisille

Kävin tänään kirjastossa. Olen lueskellut jonkin verran, aika dekkaripainotteisesti. Nyt on menossa karin Slaughterin kirja, sitä ennenluin taas Lee Childiä. Jotain tietokirjoja  ja kaunoakin on tullut lainattua, mutta aika huonosti osaan nykyisin keskittyä mihinkään erityiseen. Sama käsitöissä. Aloitin pitkähihaisen puseron tekemisen noin kuukausi sitten mutta sen aloituksen jälkeen olen neulonut kolmet sukat. Kärsivälisyys poissa, en jaksanut jatkaa isoa puseroa vaikka se on ihan kiva. Sukat syntyivät  nopsaan, viikossa tulee helposti pari, ehkä melkein kaksi. Nyt kokeilen pitsisukan tekoa taas. Etsin sopivan helpon ohjeen netistä ja kilkuttelen nyt siniset pitsisukat valmiiksi!

Paikkasi jonossa on kaksi 

Kohta, kohta pääsen esittämään asiani! "Otamme puhelusi vastaan mahdollisismman pikaisesti." Maksaakohan tämä jonotus? Varmasti, onhan kyseessä panki. Hinnasta ei nauha kerro mitään. Hilpeä naisääni vaan hokee tuota  jonotusasiaa melkein taukoamatta. "Meillä on edelleen jonoa. Kiitos, että jonotat." Mitäs kiittämistä jonottamisessa on?

Paikkasi jonossa on yksi

Jess! 

"Kuinka voin auttaa?"

Siirrän puhelusi toiselle asiakaspalvelijalle.  Jonotusaika on korkeintaan viisi minuuttia.

Lopputulema:  Saan maksaa pienempää summaa ja hiukan isompaa korkoa  jonkin aikaa. "Soita sitten meille uudestaan kun saat asiasi kuntoon."

Kiitos. Kyllä toki.

Kuuma kesä ja luonto työttömän ilona

Kuuma kesätyö joillakin. Tietöitä on nyt paljon kaupungeissa ja maanteillä.

Kesäkuu loppuu huomenna - ja samalla ilmeisesti kuumat kelit.

Kun mittarissa on lähemmäs 30 astetta, tuntuu oikeasti tosi kuumalta. Liian kuumalta, vaikka kuinka lämpimästä tykkäisikin. Luonto ei taida näillä leveysasteilla, pohjoisella pallonpuliskolla, tällaisesta säästä oikein välittää.

Pari kunnon sadekuuroa - mielellään rauhallista sadetta vaikka pidempääkin, sitten taas aurinkoa - olisi nyt paikallaan.

Luonto auttaa työtöntä työnhakijaa jaksamaan

Mesiangervo jo kukassa

Luonto on ollut kaunis, niinkuin se tietenkin aina on. Nyt, kun olen työtön, olen tehnyt pari kunnon kävelyä koiran kanssa melkein joka päivä.  Aina ei ole kuumuudelta meistä kumpikaan jaksanut pitkää kävedlyä ja koirakin on etsiytynyt varjoon ja rojahtanut siihen läähättämään. Metsässä ja pienemmillä kaduilla ollaan kävelty ja olen haistellut ja katsellut sireenejä, kieloja, alppiruusuja, pihlajan kukkia, marja- ja hedelmäpuiden kukkia.... Ihania, tosiaan. Nyt alkaa olla vihreä kausi luonnossa kun iso osa on kukkinut. Puutarhoissa näkyy pioneja, ruusuja ja jasmikkeita.

Mesiangervo kukkii nyt jo joissain paikoissa, tuoksuu keskikesälle.

Itse olen saanut pidettyä kiinni omasta tavoitteesta: ainakin yksi työhakemus päivässä. Joinain päivinä se  ei millään, ei mitenkään jaksa innostaa mutta olen saanut kuitenkin hakemuksen rustattua. Kun ei ole inspiraation varjoakaan tekemisessä, ei hakemuksestakaan varmasti aina ihan priima tule. Minulla on onneksi muutama hakemus- ja ansioluettelopohja, joita voi aika pienellä vaivalla muunnella eri hommiin.

Rannalla on mahtavan hienoa katsella maisemaa. Härkälinnut uiskentelivat
tuossa mutta kuvaan eivät jääneet. Kuva otettu juhannuksena noin klo 23.

Työnantajan markkinat jylläävät

Ruusujen aika on nyt

Haen erilaisia hommia, kaivelen vapaita työpaikkoja Te-toimiston, Oikotien, Duunitorin ja Monsterin sivuilta ja Facebookista. Tietenkin haen ensisijaisesti sellaisia töitä, joihin oma ammattitaito on hyvä mutta myös muuta. Nyt hakijoita on vain niin paljon, että työnantajilla ei ole mitään vaikeuksia saada juuri prikulleen sellaista työntekijää, kun haluaa. Sellaista, jonka ei tarvitse opetella hommaa yhtään päivää vaan hän on samantien ammattitaitoinen, tehokas ja tuottava. Tämän olen huomannut, kun olen jutellut työnantajien kanssa; jos noin 12-18 ammattiosaamisen vaatimuslistalta puuttuu yksikin osaamisalue tai se ei ole ihan tuore, ei paikkaa saa. Palkka saattaa silti olla vain reilut 2000 euroa kuukaudessa. On totisesti työnantajan markkinat nyt - sen kun valitsee parhaan päältä.!

Märkä talvi oli liikaa Terijoen salavalle ja se kaatui ja joutuu haloiksi

Ehkä sitkeys palkitaan. tai sitten ei. Juhannusta ennen minulle ropisi sähköpostiin iso kasa "Kiitos hakemuksesta mutta valitettavasti valintamme ei nyt kohdistunut sinuun" -viesti. Huomasi, että rekrytoijat olivat lähdössä lomalle ja hoitivat asiat loppuun ja ilmoittelivat hakijoille tilanteen. yhteen hakemaani pikkaan oli 265 hakijaa - kyseessä oli kuitenkin sellainen työpaikka, johon vaatimuksena oli korkeakoulutukinto ja asiantuntijakokemusta vähitään viiden vuoden ajalta. Masentavaa - omalta kannalta.

Vanhat älköön vaivautuko, annetaan työt nuoremmille

Minun vikani on pääasiassa ikä. Näin luulen vaikka sitä ei kukaan sanokaan ja kysyttäessä kieltää. Paitse edellinen esimieheni joka loppukeskustelussa toukokuun lopussa sanoi, että ikäistäni henkilöä on hasteellista palkata edes määräaikaiseen työhön koska ... no koska nyt näin on ja monet luulevat, että kun ihminen on yli 50-vuotias, alkaa kiinnostuksen kohteet  olla muualla kuin työssä ja sairaudet alkavat  vaivata ja sairauspoissaolot ne vasta kalliiksi tulevat.

Juhannusruusu epätarkkana

Näitä ennakkoluuloja vastaan on vaikea taistella. Itse en ole perusterveenä ollut sairaslomalla juuri koskaan - päivä kymmenesssä vuodessa, keskimäärin ja jos flunssaa on ollut, olen tehnyt työn etänä. "Tuo on poikkeus" sanoi tähän ex-pomo ja myönsi, että olen terve ja pirteä ikäisekseni (!!!).

Hän sitten palkkasi tiimiinsä 27-vuotiaan vasta valmistuneen naisen työhön, jota itseklin hain ja jonka olisin pystynyt hoitamaan. Kyseessä oli 9 kuukauden määräaikainen pesti.

Reilu kolmekymppinen tuore esimies palkkaa toki omaan tiimiinsä mieluummin nuoren naisen kuin kokeneen, itseään vanhemman henkilön. Äitinsä ikäisen. Huoh. Tätäkään ei takuulla saa sanoa  mutta sanoinpa nyt kuitenkin.

Pihan Kultasade oli reilu viikko  sitten mahtavan hienossa kukassa.

Suuntaan nyt parin viikon työnhausta vapaalle lomalle maalle - vaikka metsien marjat eivät vielä olekaan kypsyneet.

Sateita ja uutta työtä odotellessa!

Kuin täi tervassa - mikään ei huvita. Energia hukassa

Työt loppuivat viime viikolla, perjataina. Tarkalleen sanottuna puoli neljän aikaan kun esihenkilön kanssa kävelimme rappuset  alas ja hän suuntasi omalle autolleen, minä jalkaisin pois paikalta. Läksin hortensia-puska kainalossa kotiin päin. Olo oli tyhjä, mutta suunnittelin jo maalle menoa. Tuleva työttömyys pelotti, mutta ajattelin olla aktiivinen ja puuhailla, niin ikäät asiat eivät tarttuisi aivoihin. En halunnut alkaa kieriskelemään epätoivossa; yritän ajatella, että kyllä tämä tästä kirkastuu ja jotain aina tekevälle löytyy. Olen jo hakenut viime viikkojen aikana ties kuinka montaa työpaikkaa - mutta vielä ei ole tärpännyt.

Olin luvannut äidille, että menisin laittamaan pihapiirin istutuksia kuntoon - olen siellä jo käynytkin kolmen viikonloppuna ja sisko väleihin jäävillä viikonloppuina. Kaikki kasvaa kohisten, erityisesti rikkaruohot! Vähän voisi yrittää pitää pihapiiriä kunnossa.

Nokkoskeittoa tupituoreista nokkosista

Päälle kanamunaa ja juustoa. Namskuti!

Työhakemus kannattaa tehdä kun on positiivinen mielen vire, draivi päällä!
Tulin pois maalta maanantaina ja nyt tiistaina olen jotenkin ihan hukassa. Herään seitsemältä, juon teetä ja syön jotain, voileivät tai viilin niinkuin aina. Sitten menen työkoneelle... ei kun siis omalle koneelleni ja yritän keksiä, mitä työtä voisin tänään hakea. Tänään en saanut aikaiseksi yhtään hakemusta - yksi on puolitiessään. Muutama avoinna oleva paikka on listattuna haettavaksi - harmi kyllä, mikään ei ole kamalan kiinnostava. yksi on,mutta siinä on tosi paljon kovia vaatimuksia. Haen kyllä sitä, mutta itse ajatteeln, että pitää olla draivi ja hyvä mieli, kun hakee - muuten hakemuksesta tulee lattea ja huono. Tänään on olo niin matala ja lattea, että en saa hyvää hakemusta aikaiseksi.

Päivän aikana vetkuttelin asioiden kanssa. Sain pestyä koneellisen pyykkiä mutta siinä kaikki. En saanut keittiön kaappia siivottua, en silitettyä. Ei huvita mikään. Sain kyllä vastailtua yhden työpaikan työhakulomakkeen kaikkiin  yksityiskohtaisiin kysymyksiin ja latasin CV:n sivustolle mutta en saanut tehtyä hakumuskirjettä. Olen kuin täi tervassa tai muuten todella tahmea. Yritin luekskellä netistä uutissivustoja - mutta en saanut edes niihin kesktyttyä.  Väsyttää ihan sikana. Miten voi väsyttää, jollei mitään tee?

Raparperit on nyt parhaimillaan. Lämmitin raparpereja ensin
hiukan hellalla fariinisokerin ja kanelin kanssa, samalla kun
sekoittelin kauraryynit voisulaan ja sokeriin.

Jostakin luin, että banaanilla voisi pehmentää raparperin makua.
Siispä kokeilin. Kaksi banaania siivuttelin rapskujen päälle.

Onko kaikki työ oikeasti arvokasta? Ei minusta. Näin tosin pitää sanoa
Jotenkin tuntuu, että en vaan jaksa tätä ikuista työnhakemusrumbaa! Olen varmaan viime vuosina hakenut noin puolisen tuhatta työpaikkaa - siis aivan varmasti olen hakenut ylikin 500 työtä. Olen sitten saanut lyhyitä pätkiä, pieniä pestejä pienellä palkalla. "Sekin on arvokasta,että saat tuollaisia lyhyitä määräaikaisuuksia. siinä pysyy hyvin työelämässä kiinni" totesi te-toimiston virkailija minulle jokin aika sitten.

Paistoksesta tuli hyvää ja banaanit olivat kiva lisä maussa. Vaniljajäätelön ja kahvin
kera tarjoilin sunnuntaina ja kovin syöjät tykkäsivät.

Arvokasta? Saada olla töissä muutaman kuukauden siellä, toisen täällä. Jaa. Onko tosiaan näin?

TE-toimiston verkkopalvelu lähetti minulle haettavaksi kaksi työpaikkaa, johon en millään ole sopiva mutta  niitä on haettava, että en joudu karenssiin. No, haen sitten ja tunnen itseni idiootiksi: en täytä puoliakaan kriitereistä, ala on täysin vieras minulle.

Katsoin hetki sitten, mitä TE-toimisto nyt minulle suosittelee. Työtarjouksia sieltä lähetetään vain työttömyyden alussa joten muuten pitää itse aktiivisesti käydä siustolla. Yrittäjyys on nyt - ja ollut jo pitempään - päivän sana. Yrittäjyys on siitä hyvä ehdokas, että jollei yrittäjä-statuksella pärjä. on valtiolla pienemmät velvollisuudet maksaa korvausta. Itse en ole yrttäjäksi ryhtymässä; minulla ei ole sellaista tietotaitoa ja vielä vähemmän rahaa panostaa yrittäjyyteen, että eds unta siitä näkisin.

Rekisteröidyin myös VMP:n avoimiin työpaikkoihin. Kirjasin sinne, mitä työtä haen - asiantuntijatyötä omalla alallani, ehkä jotain muutakin, jota osaan tehdä. Aloin samantien saamaan ehdotuksia trukkikuskiksi, maalariksi, peltisepäksi, kylmälaiteasentajaksi ja raudoittajaksi. Olipa siellä  ehdotus myös muuttomieheksi ja iltasiivoojaksi. Ei ihan hakukriteerit mene näissä putkeen.

Lipstikka on kasvanut tällaiseksi kahdessa viikossa. Teinkin eilen
siskonmakkarasoppaa jonka maistoin pensaan yrtillä. Hyvää!

Olo on matalaa matalampi. Katsotaan,nouseeko se tästä. Ulkona kyllä on ihana kevätsää joten pitäisi yrittää nähdä valoisasti asiat. Ulkona tuoksuu omenapuut, pihlaja ja kielokin jo. Ja moni muu.

Näin siis tänään, kesäkuun kolmantena. Elämä jatkuu.

Kevät tuli, lumi suli ja työpaikkakin samalla alta suli

Heipä vaan, vanha kunnon sivustoni. Täällä olet ollut ja odotellut kuukausia, että vaivautuisin tulemaan ja kirjoittamaan muutaman rivin. Toukokuun lopulla vuonna 2020 kun on kulunut vajaa vuosi siitä,  kun edellisen kerran täällä kävin.

Voikukan ihana väri: Haluaisin puseron voikukan värissä!

Nyt sitten kokeilin, vieläkö pääsen tänne sisään ja näköjään pääsen.

Viime keväänä olin töissä, ihan ok mukavassa työpaikassa.  Se oli määräaikainen pesti eli tiesin jo alunalkaen, että työ loppuu 9 kuukauden päästä. Niin outo on ihminen kuitenkin, että toivoin koko ajan, että saan pudennyksen työpestiin koska minua kehuttiin ja sain paljon aikaiseksi. Ei tullut lisäaikaa mutta löysin uuden määräaikaisen työn - tällä kertaa vain neljän kuukauden ajaksi. Se loppui tänään.

Tuomen ihana kukat ja huumaava tuoksu. Hyönteisiä ei juurikaan.

Tänään olen siis ollut viimeistä päivää töissä. Viimeistä ikinä? En tiedä, toivottavasti vielä löydän työtä. Olo on haikea, vaikka tämä pesti oli lyhyt. Työkaverit olivat mukavia ja nyt on olo kumman tyhjä. Olen hakenut koko tämän pestin ajan töitä - mutta ei ole onnistanut, ei. Vielä.

Neljän kuukauden pesti tuntuu tosi höhlältä; miksi joku palkkaa noin lyhyeksi aikaa jonkun työhön, jossa pitää kuitenkin opetella uusia asioita ennen kuin on tuottoisa? No, iloinen olen toki, että ottivat minut.  Vaikka on haastava aina opetella uudet ihmiset, uusi työkulttuuri, uudet tietokone-ohjelmat... Silti,  töissä olo on aina parempi kuin olla työtön. Tämä työ oli "oikea työ" vaikkakin tosi pienellä palkalla. But it is over now.

Työpiste - etätöissä tyttären entisen työpöydän ääressä

Puoli neljältä tänään luovutin puhelimen, läppärin, avaimet pois. Kolmelta vielä tein viimeisiä hommia. Äsken oli töitä, enää ei ole. Aivot: ymmärtäkää! Olen työtön....

Kevät ja kesä: ihana vuodenaika!
Kukkia, puita, luonto kauniina.

Sain kukan ja suklaalevyn läksiäislahjaksi. Viimeksi, tammikuussa lopettaessani sain ison pullon Cavaa ja kukkakimpun sekä suklaata. Se skumppa-pullo on vieläkin korkkaamatta.

Nyt lähden pienelle kävelylle. Viikonloppuna totuttelen tilanteeseen. Tänään vielä rustaan yhden työhakemuksen - haastavaan hommaan mutta toivon kovasti, että sen saan.

Elokuun kuumat säät ja kesäflunssa

Rannalla koiran kanssa sunnuntaina. Ihana sää oli!

Linnut on syöneet
marjat vähiin

Elokuu loppuu kohta, on ollut olevinaan niin paljon kaikkea, että en ole tänne juurikaan ehtinyt.. Mitäkö on ollut? No, töissä tietty olen ollut ja viikonloput on elokuussa kaikki menneet maalla - olen käynyt äitiä auttamassa, marjojakin kerännyt ja puuhaillut tytär-juttuja äidin kanssa kaupassa käynistä ruuanlaittoon ja jutteluun...

Ei mitään ihmeellistä, mutta niin ne päivät menevät.

Asteri

Olen ottanut aika paljon kuvia ja ajattelin tulevana viikonloppuna, kun en mene minnekään vaan olen kotosalla, yrittää tehdä Ifolor-valokuva-albumin kesästä. Kai niitä on muitakin olemassa kuin Ifolor,  mutta se on tunnetuin. Katsellaan!


Nyt olen kesäflunssan kourissa. Yskittää, nenä valuu kuin avonainen hana. Ihan kuin näitä flunssia tulisi useammin kuin ennen... Pitäisiköhän näitä osata estää jotenkin - pesen kyllä käsiä ja yritän olla menemättä tirskujien joukkoon... No,  mite sekin on mahdollista; kaupassa tänään joku mies räki aivan estotta jogurttihyllyjen luona. Pyyhki sitten nenää käsiinsä ja alkoi hyplätä purkkeja. Yäk. Menin siitä pois.

Horsmankukista näin kaunista mehua!

Palailen viikonloppuna. Jollei tule jotain estettä. Kerroinko jo horsmankukkamehusta? Se oli kiva kokemus, hauska juttu - ja vähän kummallinenki. Täytyy kertoa ensi kerralla!

Nyt menen nukkumaan. Öitä!

Jättipalsami valtaa alaa huimaa vauhtia.

Siinä niitä nyt on; pieni otos jättialueesta. Jättipalsami viihtyy!

Sunnuntai-päivä meneillään. Kaikenlaista olen suunnitellut tekeväni viikonloppuna mutta laiskottaa. Ei huvita sen koommin ikkunanpesu, silittäminen, työhakemusten kirjoittaminen kuin oikein mikään... Olen pessyt pyykkiä kyllä mutta nyt ne pitäisi saada nättinä kaappiin. PLÄÄH. Tässä istun ja kirjoittelen tänne mitä mieleen putkahtelee. Lista haettavista töistä rassaa mieltä. Kohta, kohta alan  kirjoitella hakemuksia...

Kultapiisku. Vanha, tuttu puutarhakasvi. Ihana väriläiskä harmaassa säässä.

Ulkona on viileää.  Kävin aamulla pitkällä kävelyllä hurtan kanssa mutta sitten taas loppui into ja puhti. Mihin se aina häviää, ihan tyystin?

Naapurin puutarhassa luumut kypsyvät vanhassa puussa.

Valkoinen yksilö

Katselin taas  niitä valtavia kasvustoja jättipalsamia, joita täällä seudulla on tosi paljon - ihmisten pihoilla, ojien penkoilla ja ojissa. Satoja ja tuhansia kasveja eikä kukaan niistä tunnu välittävän. Tuolla lenkkipolun varressa niitä on myös paljon.

Kiskoin niitä isot kasat jurineen ylös niinkuin teen joka kerta kun siellä kävelen, monta kertaa viikossa, mutta se on kärpäsen pissa verrattuna siihen määrään, mitä niitä nyt on. Ja ne tosiaan leviävät ja valtaavat alaa koko ajan lisää - nyt jo niitä on valtavasti enemmän kuin viime vuonna. Mitä voi tehdä?

Kun niitä on paljon, alueen yllä on sellainen oma, tunkkaisen oloinen tuoksu. 

Tyypillinen näkymä: Palsamia pursuaa joka puolella, suurin osa takapihoilla ja
pihojen reunuksilla, metsän reunoilla. Aika hurjaa! Haju on hiukan tunkkainen.

Ne ovat nyt täydessä kukkimisvaiheessa ja niitä on paljon! Mikään eläin ei niitä näytä syövän joten ne leviävät holtittomasti. Hyvin vetisiä kasveja tuntuvat olevan - ne on helppo kiskoa juurineen maasta mutta ne pitäisi varmaan kuskata jonnekin pois, polttaa juurakot koska jos juurenpätkiä jää maahan,ne jatkavat lisääntymistään. Maansiirtojen mukaan ne juuri ovat monille paikoille levinneetkin.

Jännä kirja, hyvää viihdettä

Jännitystä kirjan muodossa; Grisham on hyvä
Luin yhden vasta kirjastosta hakemani kirjan hetki sitten loppuun, eilen aloitin. Myöhään yöhön luin kirjaa ja heti aamulla taas jatkoin. John Grishamin Armahdus on jännittävä tarina, hyvin veti puoleensa ja viettämään aikaa  jännän pakotarinan kanssa Bolognan historiallisilla kujilla - joista opin taas uutta. Kun lueskelen,  inulla on tapana etsiä netistä tietoa  paikoista, jossa kirjan tapahtumat liikkuvat. Nyt lueksin Pohjois-Italian maisemista ja historiasta, Bolognasta ja Milanosta ja vähän Washingtonistakin, hallinnon eri paikoista. Kiva kirja. Minulla on tuossa vieressä toinenkin John Grishamin kirja - mietin, uskallanko aloittaa vai nielaiseeko sekin minut kokonaan...? Luultavasti nielaisee!

Uusimmat sukat
silityksen jälkeen narulla

Luin siis kirjan ja neuloin nuo Nalle-lanka-sukat valmiiksi. Pesin pyykkiä ja siivoilin päällisin puolin. Kastelin kukat. oleilin ja annoin ajan kulua.

Noiden tekemisestä ei kunnian kukko laula - mutta tokkopa  meikäläiselle minkäänlainen kukko laulaa, teenpä sitten mitä hyvänsä. Tämä ei ole itsesääliä, rehellinen toteamus vain. Voin pitää kodin puts vek -loistokunnossa, puunata ja laittaa paikkoja kuntoon ja siistiksi ja nätiksi koko ajan, tehdä töitä hulluna tuolla pätkätyöpaikassani, säästää rahaa tai mitä nyt hyvänä ja kunniallisena hommana kukakin pitääkään - eikä sitä takuulla huomaa kuin minä itse. Ei, ei. Olen näkymätön ihminen mutta en ainut; meitä on paljon. Tyypillinen näkymä: Voi sitten lähteä miettimään asiaa filosofisemmin ja pohdiskellen kuka on minkäkin arvoinen ja miksi olemme näkymättömiä...

Pyykkipäivän antia maustettuna sukkaparilla.

Aika masentavaa - mutta kun on tilanteeessa, että omaan elämään ei juuri ketään kuulu; ei ole sitä paljon puhuttua soisaalista verkostoa, ystäviä, tuttavia tai sukulaisia joiden kanssa on yhteyksissä pientä kontaktointia äidn kanssa lukuunottamatta - niin näin se on. Pätkätyöläisenä ei toisaalta työpaikallakaan kuulu tiimeihin; olen siellä tekemässä jotakin "oientä" enkä saa kutsua tiimipalavereihin - koska en varsinaisesti tietenkään kuulu tiimeihin. Ympäriltäni porukat lähtevät yhdessä syömään, kahville jne mutta he eivät pyydä minua mukaan enkä oikein viitsi sitten tuppautuakaan. Heinäkuun puolivälissä, keskellä kesälomakautta, kun kerroksessa oli itseni lisäksi vain kaksi muuta, kävin näiden kahden muun kanssa kahvilla ja syömässä.  Oli ihan kivaa, kun kysyivät minua mukaan - ja oli kiva jutella niitä näitä!

Ihmisellä, minullakin, on tarve olla osa jotain porukkaa - kuulua johonkin, edes jollain lailla. Missä on minulle porukka? Huolisko kukaan?