Vapun ajan pohdintoja työstä ja elämästä

Puiston nurmikko täyttyi kuohuviinipulloista.

Vappu tuo kesän. Kuulemma. Lumi onkin jo melkein poissa - vain rakennusten pohjoispuolilla ja takapihoilla on vielä kasoja - niinkuin täällä meillä on pyykinkuivauspaikka vielä lumikinoksen vallassa - mutta eiköhän tuokin lumi pian haihdu ilmaan. sitten voi taas viedä lakanat ulos kuivumaan ja saamaan hyvää tuoksua!

Juhlijoita vilpoisassa ilmassa

Osta pallo!

Mustarastaat ja räkättirastaat tepastelevat pihalla, peipponenkin siinä astelee ja talitintit tulevat vielä laumana tarkastamaan lintulaudan ja sen ympäriston tilanteen pari kertaa päivässä. Pihalla krookukset kukkivat - olen iloinen, että kukaan talon muista asukkaista ei ole niitä vielä kskonut pois. Asun oudossa taloyhtiössä - parin talon asukasperhettä pitävät sellaista jöötä täällä, että välillä karmaisee. He vetävät kasvit juurineen maasta enkä itse ymmärrä miksi. Olen istuttanut tosi upeita liljoja ja iiriksiä, krookuksia ja laatikoissa olevat orvokit oat siementäneet suuren alueen täyttee erivärisiä orvokkeja - ne on kaivettu joka kesä pois silloin kun olen ollut poissa kotoa. Samaten omalle piha-alueelle istuttamani kuusen taimet. Nyt olen odotellut, että krookukset nyhdetään pois - ovat onneksi saaneet olla paikoillaan. Ehkä siksi, kun olen ollut kotona.

No - kevät ja kohta jo kesä on täällä. Vaikka olisi kuinka pottumaiset naapurit ja huono taloustilanne niin kesä tulee, aurinko paistaa ja ruoho viheriöi!



Omat krookukseni, ihanat!

Vappu oli meni - kävimme katselemassa hulinaa lapsen kanssa - joimme simaa ja söimme munkkeja. Sillit, oluet ja kuoharit eivät meillä kuluneet, ehkä joskus tulevaisuudessa vielä! Isot lapset juhlivat omissa porukoissaan; he ovat nyt poissa kotoa ja olo on hiukan tyhjä. On  outoa, että huoneisiin ei tule enää ketään; ovi ei kolahda yöllä eikä keittiöön syty valo, jääkaapista ei häviä maito ja ruoka. Olen nuorimmaisen kanssa täällä kaksin - ja olen iloinen että hän on vielä kotona.

Lasten muutto kotoa on uudenlaisen elämän alku; katsotaan, kuinka osaan sen elää ja osaanko aloittaa jotakin uutta!

Kävin sekä maanataina että tiistaina työhaastatteluissa. Maanantain haastattelu meni niin hyvin, että he toivottivat minut saman tien tervetulleeksi töihin! Kolme haastattelijaa pöydän ympärillä esitteli toimintaa, kyseli ja haastatteli ja jutteli kanssani tunnin verran; työ  olisi todella mielenkiintoista; pääsisin jopa johtoryhmän työhön mukaan. Ainut - ja hyvin kurja yksityiskohta tässä työssä on se seikka, että puolen vuoden pestistä ei makseta yhtään palkkaa. Työt saisin aloitta vaikka heti - tai sitten heti kesälomakauden jälkeen elokuun puolivälissä. Olen maanantaina aloittamassa toisessa paikassa niin ikään puolen vuoden työjaksoa, ilman palkkaa senkin. Mietin, että voisin taktikoida niin, että olisin siinä ensimmäisessä paikassa kolme kuukautta, siirtyisin sitten siihen toiseen ja olisin siellä kuusi kuukautta. Oppisin näin kahden täysin erilaissen työn kulttuurin ja alan. Toinen on valtion hallintoa ja toinen kansainvälinen järjestö.

Näistäkin iloitsen: ruipelo pelargooni innostui kukkimaan,
orkideat aloittelevat kukkavanojen työstämisen ja kukkivat kohta

Tiistaina, vappuaattona olin haastattelussa palkalliseen puolen vuoden pätkätyöhön. Homma on superkiinnostava ja tunnen henkilön joka palkkaa itselleen alaista. Tästä työstä vastaus tulee vasta joskus viikkojen päästä - pesti alkaa heinäkuussa ja kestää vuoden loppuun. Tätä työtä toivon eniten itselleni - se on kiinnostava, minulla on kokemusta juuri tuon kaltaisesta työstä - ja siitä saa palkkaa! Haastattelu meni hyvin, siis omasta mielestäni. Olin ensimmäinen haastateltu; yhteensä kandidaatteja haastatellaan "noin 7". Olen jäänyt monta kertaa kakkoseksi, voi kun nyt saisin ensimmäisen palkinnon - työpaikan!

Palkka on tärkeä; nyt kun minulle tulee vain näitä tarjouksia töistä, jotka kyllä ovat sisällöltään hyvin haastavia ja paljon ammattitaitoa ja paneutumista vaativia, mutta ilman palkkaa tulee tunne, että tässä voisi tehdäkin töitä ilman palkkaa. Mutta sitten; eihän kukaan voiu nyky-yhteiskunnassa elää, jollei pysty maksamaan ruokakaupan laskua, asumista ja sähkölaskua sun muuta. Minulla on vielä yksi lapsikin huolletavana; saan hänestä lapsilisää mutta enhän mitenkään voi elää pelkässä lapsilisällä! Nyt jo olen saanut rahaa lainaksi ja lahjaksi; nekin pitää maksaa takaisin jotenkin, joskus - pian!

Symbolista: kuolemaantuomittu
kukoistaa kauniimpna kuin ikinä

Elämä on monimutkaista! Kunpa joku neuvoisi kuinka pitää tehdä - itse teen asioitani pohtimalla järkisyitä ja kokonaisuutta; nitä kannattaa tehdä mutta pääsenkö yhtään eteenpäin? Se on selvää, että kukaan ei minun elämääni auta eteenpäin jollen itse sitä tee; jos tarjoan itseäni ja omaa työpanosta ilmaiseksi, se otetaan vastaan ja hyödyn korjaa työnantaja. Itse saan kokemusta ja oppia - mutta johtaako se mihinkään?

Se jää vielä nähtäväksi. Tänään hoitelen asioita, katson luontoa ja olen iloinen, että minulla on koti ja ruokaa. Jos jotain olen viimeisen vuoden aikana oppinut, on olla iloinen siitä mitä juuri nyt on. Kun on koti ja ruokaa, omilla lapsilla asiat hyvin ja kaikki olemme terveitä - siinä on tosi paljon asioita joiden takia voi olla iloinen. Ihan vaan omassa mielessään, yksin ja tahollaan!

Margin Call - Wall Streetin maailmassa

Kävin videovuokraamossa tarkoituksena vuokrata DVD jota suositeltiin kurssilla katsottavaksi: Margin Call. En millään meinannut löytää filmiä vuokraamon hyllystä joten poimin sieltä toisen samasta teemasta, Wall Street-nimisen elokuvan jossa pääosassa jo todella legendaarinen Gordon Gekko. Sitten löytyi se filmi mitä olin etsinytkin - menin kassalle ja vuokrasin molemmat.

Kotona huomasin, että olin napannut hyllystä sen ensimmäisen, vuoden 1987 tehdyn Oliver Stonen Wall Streetin, en sitä kakkososaa jonka luulin hyllystä noukkineeni. Äh. Mutta kannattaahan tämä alkuoeräinenkin toki katsoa vielä kerran, tosiaan!

Margin Call on vuonna 2011 valmistunut 2011 ja kertoo viimeisimmän talousromahduksen alkuasetelmasta Wall Streetin "rahakone-yrityksessä". Keskiössä on pankkien synnyttämä asuntokupla jossa asuntojen hinnat nousivat keinotekoisesti koko ajan korkeammiksi, asuntoihin sai lainaa vakuudettomasti ja kupla suureni suurenemistaan, pankeissa työskentelevien palkkiot nousivat miljoonalukkaan - ja kuplan puhkeamisen jälkeen koko USA ja hiljalleen koko maailmantalous meni polvilleen. Sen mainigeissa seilataan yhä vieläkin. Tulee mieleen yhtä sun toista filmiä katsoessa - joka alkaa talossa pitkään palvelleen riskianalyytikon, ryhmän esimiehen, irtisanomisella. Irtisanominen huomataan pankissa pian virheeksi - analyytikolta jäi kesken tehtävä, jonka hän antoiu yhdelle alaiselleen/tiiminsäjäsenelle. Muistitikulla oleva materiaali huomataan kriittiseksi ja saa  aikaan valtavan, vuorokauden mittaisen hässäkän jossa johtokunta tekee suunnitelman ja tilanteen kehitystä seurataan eri pelaajien näkökulmasta.

Kun on itse kokenut suuressa yrityksessä talouden huononemisen ja irtisanomisen, ollut mukana erilaisissa tilanteen korjaamiseen ja toisaalta kustannusten leikkaamiseen liittyvissä suunnitteluryhmissä, tuntui elokuvan esiintuoma kova rahan ja vallan maailma ikävän tutulta. USA:ssa irtisanotun henkilön on lähdettävä talosta saman tien - vartija seisoo niskan takana ja katsoo kun pakkaat tavarasi ja vahtii, että puhu kellekään tai vahingoita firman omaisuutta. Näin se näytettiin elokuvassa ja näin se on tosielämässäkin - siihenkin olen kansainvälisessä yrityksessä tottunut ja sen nähnyt. Rankkaa, viimeisen päälle. Amerikkalainen bisness-kulttuuri on kovempaa kuin eurooppalainen, siinä ei paljon tunteilla - ja se voi olla tosi rankka työntekijälle. Aamulla olet iloisena juomassa kahviautomaatilla kahvia ja juttelet niitä näit. Kahden tunnin kuluttua voit olla jo ulkona talosta, kaikki henkiläkohtaiset tavarat muovikasseissa kädessäi ja irtisanottu. Mitään asiaa työpaikalle ei enää ole, suhteet työkavereihin katkeavat ja elämä on minuuteissa saanut täysin uuden käänteen. Suomessa irtisanomisprosessi voi olla kuukausien mittainen ja usein lähtijöille järjestetään läksiäiset....

Margin Callissa on nimekkäitä näyttelijöitä; monet olivat tutun näköisiä aiemmista elokuvista ja TV-sarjoista. Tummin sävyin kuvattu elokuva jossa liikutaan öisessä New Yorkissa, kävellään korkean lasiseinäisen toimistorakennuksen käytävillä ja sinisinä loistavien tietokoneruutujen täplittämässä avotoimistossa antaa ankeahkon ja kovan kuvan rahamaailmasta - mutta New Yorkin maisemat ovat hulppeita. Elokuvassa näytetään pieniä inhimillisä piirteitä elämästä - toki nekin tavallaan surkeita. Johtajan koira on kuolemassa syöpään ja hän suree sitä, enemmän kuin alaisiaan joille annetaan potkut. Alaisten nimiä ei johtaja muista - he ovat "vain" työssä firmassa, tekevät rahaa firmalle, johdolle ja toki myös itselleen - bonukset ovat megalomaanisia. Johtaja on itse vaimostaan eronnut, ilmeisesti hän on naimisissa enemmänkin työpaikkansa kanssa.

Elokuva on hyvä. Ajatuksia herättävä, ainakin suuren yrityksen rahanteko- ja tuloksenteon pakossa eläneelle.

Erinomainen on ilman muuta Gordon Gekkonkin tarina. Itselleni kävi niinkuin ahneelle usein: haukkasin liian suuren palan - en sitten ehtinyt katsoa Wall Streetista kuin osan... Olen niin hömelö, ja kai niin vanha, että haluan sulatella tarinaa sen jälkeen kun olen elokuvan katsonut; en siis halua heti perään sukeltaa uuteen tarinaan... Tästä elokuvasta näin unta yöllä ja heräasin niinkuin olisin itse sisällä elokuvaa, ja elokuva todellista omaa elämääni...

Niinpä sitten vein Wall Streetin vuokraamoon ja päätin vuokrata sen uudelleen, sen perään katson sitten sen kakkososan!

Turhaa höpinää tyhjästä

Noukin lankojen alennuskorista  ohutta sukkalankaa, 100 grammaa kirjavaa saksalaista Supersocke Linie 3 -lankaa jossa on hauska keväinen väri. Vaikka neulominen tuntui kyllästyttävältä, aloitin keväisen rannekkeen neulomisen mutta purin koko homman kun olin ehtinyt puoleen väliin. Tylsää! Hmm - mitä tekisin? Kaivoin esiin pitkän koukun, koukkusin rannekkeen. Enpä tiedä onko tuokaan nyt mistään kotoisin; kun en oikein keksi mitään pientä kivaa tekemistä niin pusailen tällaista. Koukkuamisjälki on tiukkaaa ja joustamatonta - mutta lämmintä. Yritin etsiä ohjeita pieniin koukkuamistöihin, mutta en löytänyt. Tiedän, että koukkuamalla voi tehdä vaikka takin ja hameen - tai vaikka koko Chanel-tyyppisen puvun, mutta se ei ole nyt ihan meikäläisen juttu! Toisaalta - miksei voisi tehdäkin, alkaisin sitten vaan kulkea tyylikkäänä - ja ehkä hiukkasen vanhanaikaisena -  sellainen päällä vaikkapa yliopistolla ja työvoimatoimistossa - korkokengät kopisten, tietenkin....

Lapion hetki sitten takapihan lumia suuremmalle alueelle, aurinkoisempiin kohtiin niin pääsen lumesta nopeammin eroon. Lumen alla monet kasvit jo kasvavatkin - kiemuraisia sipulikasvin kasvuja, jopa yli kymmensenttisiä paljastuu lumen alta! Mustarastas möyrii kukkapenkissä - kai se jo löytää sieltä mieleistään syötävää. Talitintit käyvät vielä lintulaudalla. Laiskojako ovat, vai eivätkö ne tosiaan löydä vielä luonnosta syötävää? Eiköhän tuon laudan voisi jo kohta laittaa pois, odottamaan ensi syksyä?

Laivat ovat vielä jäiden ympäröimiä. Mutta ei enää kauan!

Kissat makoilevat rentoina, chinchillan koti siivoittiin äsken kuntoon - eläin on keskimmäisen lapsen joka on muuttamassa kotoa. Chinchilla jää tänne vanhaan kotiin, kuten toki olin arvannut jo alunalkaenkin. Mikäs siinä, ihan kiva kaveri se on, mutta vastuuta siitä tietenkin on. Niinkuin on kissasta ja marsustakin.

Jos saisin lottovoiton ja pääsisin matkustelemaan, olisi eläinten hyvinvointi hoidettava. Mutta ehkä sitä asiaa voi pohtia tarkemmin siten kun - tai ok, JOS lottovoitto tulee. Vaikka ensi viikolla! Mitäs sitä ihminen muuta niin toivoo, kun lottovoittoa!

Lakaisukone, pelottava neline silmineen, hui hui.

Lasten uuden asunnon ulkopuolella kulki edestakaisin eilen sunnuntaina tosi pelottavan näköinen vehje. Kuin jättiläiskokoinen tuhohyönteinen! Se ajeli edestakaisin harjat ilmassa pitkin ja poikin katuja niitä kuitenkaan lakaisematta - vaikka tiet olivat  täynnä hiekkaa ja koirankakkakasoja. Ällistyttävää! Sunnuntailiksoilla voi ajella pöristellä tuollaisella vempaimella  kauniina kevätpäivänä ihan huvin vuoksi, ilmeisesti.

Eikö tuollaisella lakaisukoneella ajelu ole monen pojan unelma-ammatti, ainakin jos muistelemme vuosikymmenten takaista lasten unelma-ammattilistaa... Ehkä tässä nyt sen aikainen poika toteuttaa itseään: ajelee lakaisukoneella ihan vaan omaksi ilokseen, ees ja taas pitkin katuja!

Kaikkea sitä höpisee kun ei oikeasti ole mitään kerrottavaa... Nyt lopetan. Heisuli.

Kevään merkkejä etsimässä ja löytämässä

Ihanin aika vuodesta on täällä! Kaikki vuodenajat ovat hienoja, jokaisessa on oma viehätyksensä. Mutta keväällä, kun muuttolinnut tulevat ja koko maailma on konserttisalina; silloin on todella hienoa seurata kuinka luonto muuttuu, värit tulevat ja valo saa maailman muuttumaan tunti tunnilta....

Sinivuokko, Hepatica nobilis

Tänään menin katsomaan josko sinivuokot ovat kukassa vanhalla tutulla paikallaan. Ja olivathan ne! Ihania sinivalkoisia kukkia koko muuten ruskea maa täynnä! Ruskeat syksyn lehdet ovat kuivan rapsakkana peittona maan pinnalla, puiden varjossa. Vaalemaan ruskeat heinät ja syksyn ja talven tuulten pudottamat oksat täyttävät maan pinnan. Maa on kuivan näköistä, mutta pettävän märkää lehtien alla. Lumi on sulanut vauhdilla!

Siellä seassa ne ovat - siniset pienet kukat joissa keltaiset keskustat ja valkoiset heteet loistavat paksun näköisinä. Sinistä, keltaista ja valkoista - Ruotsin ja Suomen värit samassa kukassa!

Metsän pohja täynnä sinisiä pieniä vuokkoryppäitä! Niitä ei heti näe - sitten niitä onkin kymmeniä, satoja...

Kävin päiväkävelyllä omakotialueella ja ihailin pihoja joissa krookukset kukkivat sulavien lumikasojen vieressä. Tien pientareilla leskenlehdet loistivat kuin  pienet auringot.



Tirkistelin puutarhoihin,
ihastelin portteja ja pihapiirejä

Vips vips - pyrstö
heiluu. Tervetuloa Västis!

Ja linnut  lauloivat aivan villisti! Kevät on aistien juhlaa, joka päivä kuulee, näkee ja haistaa jotakin uutta - ja kaikki on hauskaa, ihanaa, hienoa! Varis, harakka, fasaani, västäräkki ja laumoittain talitinttejä, varpusia... Pesintä mielessä, laulu rinnassa.

Papat mopoillaan ajossa. Vakavana.

Pappamopot olivat liikenteessä, samoin moottoripyörät pörräävät kaduilla. Niitä ajavat nykyään keski-ikäiset miehet, pappamopoja sitäkin vanhemmat. Ennen molemmilla ajelivat nuoret  miehet kevät-huuruissaan.... Nyt nuorilla ei ole niin paljon  noihin päristimiin varaa - mutta äijät päristelevät kaksipyöräisillä - ja tietenkin paljon hillitymmin ja tietenkin päiväsaikaan - illalla mennään ajoissa nukkumaan! Millä ajavat ja pörräävät nykyään nuoret, nuo kevään hormonihuuruissaan koohottavat ja kohkaavat miehenalut? Vai älykännykätkö heidät ovat syöneet, tietokonepelit ja naamakirjat...? Pari tuollaista nuorta miestä on ollut omassa tutkassani viikonloppuna - ovat kyllä harvinaisen rauhallisia tapauksia eikä moottorivälineet olleet heillä ilmeisesti mielessä ollenkaan. Tämä mamma heitä kyyditsi. Oi aikoja, oi tapoja... O tempora, o mores.

Mistä löytyisi ikäiseni viriili ja menevä mies, mies moottorinsa päällä, pilke silmässä ja ilo mielessä? Vieläkö kevät saisi mielen ailahtamaan sillä kantilla meikäläisellä, ei vaan luonnonilmiöitä sivusta seuraillen?



Tulppaanihan se siinä ponnistaa

Kevät kehittyy, menee eteenpäin vauhdilla koko ajan. Sitä seuraan nyt innoissani; ensimmäinen kevät sitten äityislomien kun en ole koko aikaa töissä. No, en ole ollenkaan töissä... vielä. Kahden viikon päästä olen, vaikkakin ppalkatta. Siihen saakka nautin kevään tulosta, tuoksuista ja väreistä, äänistä ja kohisevasta kasvusta!

Nyt ei ole edes lastenhoitoa. Kaksi vanhinta lasta  on tänä viikonloppuna muuttanut yhteiseen kimppakämppään, kolmen nuoren yhteiseen asuntoon. Tämä viikko menee vielä tavaroiedn siirtelyyn, uusien vessaharjojen, lamppujen sun muun hankkimiseen. Olen kohta tällä kotona kaksin nuorimmaisen kanssa; eläimet toki lisänä... Vielä tämän viikon meitä on kolme täällä ja uskon, että isotkin lapset käyvät kotona vielä tiuhaan - mutta nyt on minun aikani olla puuttumatta heidän elämäänsä enää. Se mitä olen tehnyt on tehty; nyt en voi kun toivoa, että he pärjäävät. En voi enää neuvoa ja ohjeistaa heitä; se aika on ohi ja se on minun myös muistettava. Itse läksin lapsuuden kodista heidän iässään - tai toki jo hiukan nuorempana -  innosta hehkuen, maailman valloittajan elkein. Matkustin kauas pois, ulkomaille. Olin poissa omien vanhempieni tutkasta täysin ja kosketus perheeseen, kotiin ja omiin sisaruksiin hävisi aika täydellisesti noiden vuosien kuluessa. Nuori on omaa itseään täynnä, menee minne oma nokka osoittaa. Omassa elämässä muutos oli jännittävä ja innoissani sukelsin siihen - ajattelematta miltä vanhemmista ja sisaruksistani tuntui, kun läksin, vielä niin totaalisesti. Nyt vasta, kun omat lapset ovat lähdössä, ymmärrän, että muutos oli heillekin suuri.

Yksi muuttokuorma matkalla uuteen kotiin.
Äiti katselee haikeana, auto katoaa nurkan taakse...

Leskenlehtiä kaksi kaunista

Siksi en ole varmasti vieläkään kovin läheinen sisarusteni kanssa; jokainen elää omaa elämäänsä. Äidin kanssa välit ovat läheiset. Kymmenen vuoden pitkä välimatka toki on vaikuttanut kaikkeen mitä elämässä on sinä aikana ja sen jälkeen tapahtunut.

Elämä kulkee kulkuaan, nyt ja aina. Nyt eletään taas kevättä, tätä ihanaa vuodenaikaa. Unelmat ja odotukset nostavat päätään - keväällä on helppo haaveilla ja unelmoida. Vaikka mistä!

Tiekokouksessa ja äidin kanssa lounaalla

Mummin kampauspöytä

Alkuviikolla oli lähdettävä tiekokoukseen kotiseudulle. Tieosakkaita on yli pari sataa ja osakkailla huomattavaa erimielisyyttä asioiden hoitamisesta. Rahaa tien pitoon ja lossin kulkuun on saatu kerättyä liian vähän joten nyt oli hätäkokouksen aika. Rahat on ihan loppu ja kuntakin alkaa hermostua.

Menin siis edustamaan perhettä kokoukseen. Opettava kokemus kaiken kaikkinensa; en nyt tässä mene yksityiskohtiin asiassa joka toivon mukaan saadaa hoidettua kuntoon lähikuukausien aikana - tie pysyy käyttökunnossa ja lossi tuo ja vie niin asukkaat kuin muutkin tiellä kulkijat määränpäähänsä. Ensimmäinen lasku tulee maksuun jo tässä kuussa, että kiireisimmät laskut saadaan maksettua. Erimielisyyttä ja naapurin vahtimista ja kaikenlaista muuta "hauskaa" on varmasti luvassa jatkossakin.



Kiipesimme ruokapaikkaan

Samalla kun menin tiekokoukseen, sain viettää jonkin aikaa äidin kanssa. Kävimme kaupoilla ja kaupungilla, kävimme myös syömässä tutussa, pienessä kotiruokapaikassa. Söimme kaali-jauhelihakeittoa joka oli ihan syötävää vaan ei ehkä kaikkein herkullisinta keittoa mitä olemme elämämme aikana syöneet. Jälkiruokana tarjoiltiin sekamarjakiisseliä. Saimme mahat täyteen ja mukavan hetken ruokapöydän ääressä. Ei tarvinnut laittaa ruokaa ja paikka oli edullinen ja kotoisa, kaiken kaikkiaan.

Autoillessani taas kerran useamman sata kilometriä, huomasin kevään tulon hienosti. Lumi sulaa vauhdilla ja muuttolintuja on paljon matkalla pesimäpaikoilleen. Ilman täyttää ihana liverrys ja siipien suhina - jota viimemainittua en tokikaan juuri kuullut, myönnän.

Mutta minäpä näin töyhtöhyypän! Pääkoristeensa ansiosta sen tunnisti helposti lintulaumasta tien poskessa; ajoin autoa joten en voinut jäädä ihailemaan linnustoa tarkemmin, harmi kyllä.

Alkusalaatti, tuoretta leipää ja kotikaljaa

Tällä viikolla tapahtuu kaikenlaista - jos nyt ajattelee omaa työttömän arkea: aloitin avoimen yliopiston kurssin, nuorin lapsi esiintyi konsertissa ja keskimmäinen lapsi muuttaa viikonloppuna pois kotoa.

Ruokapaikan kassanurkkaus

Lasten muutto kotoa pois on aina iso asia - vaikka lapsi olisikin jo täysi-ikäinen. Muutin itse kotoa kaksikymmpisenä niinkuin nyt omat lapsenikin tekevät. Jään kotiin kaksin nuorimman kanssa - ja kaikki eläimet tietenkin jäävät tänne meille. Ja isot lapset asuvat toki suht lähellä, reilun puolen tunnin matkan päässä.

Elämä muuttuu. Johonkin suuntaan, jollain lailla tulee muutos. Ja elämähän on tässä koko ajan. Tässä ja nyt.

Joillain on parisuhteet, toisilla taas ei

Kuka poraisi uudet koukut tauluille seinään?

Maailma kaatuu päälle, kaikki vähän tökkii. Tässä kuussa pitäisi kevään saapua ja elämän ihanuuden avautua - itse tässä möllöttelen ja mietin miten selvitä päivästä toiseen - miten saisin jotain, siis JOTAIN muutosta tähän taaperrukseen.... Oma mielikuvitus ei tunnu riittävän selvittämään hommaa; yhden ihmisen elämä kulkee kai normaalisti aika lailla ns. normaaleja raiteita pitkin aikuistumisen ja työpaikan, perheenperustamisen ja peruselämän puitteissa. On perhe, ystäviä, työpaikka ihmissuhteineen ja kasvaminen lapsuudesta nuoruuden kautta aikuisuuteen, lasten kasvaminen, kasvattaminen ja parisuhde karikkoineen joiden ohi ja yli on luovittava. On eroja, kuolemia ja oma ikääntyminen. Työpaikan vaihdoksia, kumppanin vaihtumista, rakastumista ja kesämökkielämää ja lomailua, työtä jat työtä, kiirettä ja ruuhkavuosia... Mitä nyt elämässä on.

Onnellisen kodin seinillä on tauluja,
onhan? Tai sitten ei.

Sitten kun  elämä menee oikein reippaasti ohi sen normaalin epäonnistumiskaavan; tulee ero, joutuu huoltamaan lapset yksin ja ex alkaa nauttia uudesta elämästä omaa menneisyyttään ja entistä elämää enää haikailematta. Joutuu muutosten spiraaliin joka vie aina vain syvemmäs vaikeuksien suohon... Kuinka elättää perhe ilman tukea mistään? Kuinka jaksaa olla perheen elättäjä ja pää, positiivinen ja hyvä kasvattaja ilman, että sitä toista huoltajaa on paikalla - kuinka selvitä elämän vaatimuksista yksin? Sitten tulee parit kuolemat ja irtisanomiset työstä. Tulee työttömys ja hups - huomaa olevansa se kuuluisa luuserin protoryyppi - työtön yksinhuoltaja.  Se säälittävä mutta yleisesti näkymätön tapaus joita kukaan ei halua tuntea. Kuka luuserin haluaa tuntea, ever?

Kuinka olla huomioimatta aina samoja fraaseja "elämästä selviää ystävien ja rakkaiden tuella" "Ilman läheisiäni en olisi koskaan selvinnyt vaikeasta tilanteestani" "Jollen olisi saanut Jussin rakkautta ja tukea, en olisi enää tässä"

Missä on tarina ihmisestä, joka selvisi elämästä hengissä vaikka kukaan ei välittänyt eikä kukaan rakastanut, ei ollut ystäviä eikä työpaikkaa?

Kuuntelen laulaja-Maaritin yhteishaastattelua ihanan miehensä kanssa; hekin ovat pari joka on kimpassa ja aina yhdessä; ovat onnellsia ja auvoisia... On hyvä olla parisuhteessa kun siinä on n  iin hyvä olla. Ja sitten seuraa kanavalla Inhimillinen tekijä -ohjelma jossa Leena Lander miehensä Hannu Raittilan kanssa kertoo yhteiselämästään.... Onko nyt meneillään joku parisuhteiden hehkutusaika?

Voi teitä onnellisia! Olen kateellinen ja ihan vihreä.

Miksi minä en tuossa onnistunut? Mikä on se perkuleen valuvika joka tekee meikäläisestä tällaisen halvatun kaiken ulkopuolella olevan yksineläjän... Tänään kaipaan erityisen paljon kainaloa ja kaveria. Mutta tunne menee tietenkin ohi taas, pakkohan sen on ohi mennä. Ja ainahan ihminen voi katsoa telkkaria tai kuunnella musiikkia. Neuloa, lukea ja juoda lasin viiniä tai kupin teetä. Yksin tietenkin.

Life is life...... Öh

Jo Nesbø: Haamu/Gengångare

Jo Nesbø: Gengångare äänikirjana ruotsiksi.

Keski-ikäinen alkoholisoitunut mies, naissuhteensa syystä tai toisesta rikki saanut ja yksin elelevä ketjupolttaja joka jahtaa rikollisia ja jota venäläiset ammattitappajat jahtaavat. Kuvioissa huumeita, tapettuja ihmisiä, juonitteluja ja mausteena seksiä, huumeita, Jim Beam-viskiä.... Miehinen mies joka juoksee kotikaupunkinsa puistojen ja asuinalueiden, keskustan ja parin hotellin raamittamaa aluetta alati kiihtyvää vauhtia. Hän kaivaa matoja kuhisevan ruumiin haudastaan, putoaa kuolleen miehen kylmenneen ruumiin päälle, hän ampuu, häntä ammutaan ja puukotetaan, hän putoaa hevosen selästä ja hän haavoittuu mutta jatkaa hullua missiotaan halki kaupungin... Mies ei ehdi syödä, ei juuri nukkua ja vaatteetkin haisevat pahalle kun hän tappelee, juoksee, lentää ikkunasta roskien päälle... joutuu mitä merkillisimpiin tapahtumiin huumekuningasta, haamua, jahdatessaan.

Mies ompelee itse neulella ja ompelulangalla  kaulaansa ja leukaansa venälaisen tappajan puukosta tulleen haavan ja tyrehdyttää harmaalla pakkausteipilla kaulan verenvuodon. Sairaalaan ei tietenkään voi mennä - hänet on etsintäkuulutettu.

On siinä miehinen mies! Ei ihme, että kaupungin tuleva naispuolinen johtaja haluaa naida häntä vessan ovea vasten oopperan miestenvessassa sosieteen kilistellessä shampanja-lasejaan seinän toisella puolen Rigoletton ensi-illan jälkeen.... Mitä haittaa, että mies on leikelty ja haiseva kuin vanha roskis, hänhän on MIES, tosimies joka ei turhasta valita vaan toimii. Yksinäinen susi, oikeuden puolesta taisteleva ja väärin ymmärretty kovanaama...

Pääseekö hän pakoon, ehtiikö turvaan? Sitä saa miettiä ja pelätä pitkään ennenkuin ratkaisu tulee.

Kirkonkellot moukaavat kirjassa monta kertaa. Kenelle ne soivat, loppujen lopuksi?

Mitä uutta auringon alla; miksi tämä dekkari on erilainen kuin muut - kun se on kuitenkin rakennettu samoista aineksista kuin tusina muita jännityskirjoja?

No - tuota. Ihan oikeasti tämä kirja on hyvä. Ja se on jännittävä. Ja se tapahtuu Oslossa - kuljin mielessäni kirjan paikoissa sitä lukiessa. Kirja ihan yksinkertaisesti vangitsi mukaansa; tätä kirjaa ei voi lukea hitaasti vaan se on ahmittava kokonaan nopeasti!

Kyseessä ei missään tapauksessa ole tavallinen poliisi-rosvo-takaa-ajotarina vaan paljon syvempi, pohdiskelevampi ja asioihin paneutuvampi kuin ihan perus-dekkari.

Ja kirjahan on jännittävä! Läähättävää menoa seuratessa huomasin parikin kertaa  nousseeni seisomaan ja kuuntelin tapahtumia  jännittyneenä, neulepuikkoja tiukasti puristaen... Tapahtumat eivät ole ennalta arvattavia - loppuratkaisu ja asioiden kulku tulivat eteen aivan erilaisina kuin olisi ne mielessään kuvitellut.

Kirjahyllyt täyttyvät liian nopeasti.
Onneksi on kirjasto!

Haamu on yhdeksäs kirja jossa kerrotaan Harry Hole nimisestä poliisista. Hole palaa kolmen Hongkongissa viettämänsä vuoden jälkeen takaisin kotimaahan Norjaan tutkiakseen entisen vaimonsa pojan tilannetta. Hän on ollut kuivilla kolme vuotta; entinen alkoholisti on saanut elämänsä järjestykseen. Hän ei ole enää poliisi mutta palaa Osloon tutkimaan asiaa joka häntä vaivaa: Entisen naisystävän Rakelin pojan vankilaan joutuminen. Harry haluaa selvittää itse, mitä on tapahtunut. Onko kahdeksantoistavuotias Oleg syyllistynyt kaverinsa Guston kuolemaan?

Poikaa syytetään murhasta ja asia tuntuu olevan poliisin mielestä selvitetty - mutta asia onkin paljon ennalta arvattua monimutkaisempi. Norjan narkomaanimaailma avautuu lukijalle hurjaa selvitystyötä lukiessa. Kaupungin ja poliisin ylin johto näyttäytyvät kirjassa melkoisen moraalittomina oman edun tavoittelijoina joilla ei tunnu kellään olevan puhtaat jouhot pussissa.... Näinhän se taitaa olla, mitä hyvänsä asiaa tänä päivänä tutkiessa tuntuu aina törmäävän oman edun tavoittelijoihin ja likaiseen peliin, korruptioon, seksiin ja rahanhimoon ja kurjiin valtasuhteisiin ja -pyrkimyksiin.

Kirjan henkilöt miettivät menneisyyttään, saavat asssosiaatioita lapsuudestaan ja pohtivat elämän menoa, rakkauden nälkää ja miksi elämä on mennyt niinkuin se on mennyt. Pohdintaa ja mietiskelyä elämän menosta, ystävyyksistä ja siitä, kuinka joku onnistuu ja toinen ei. Elämässä.



Kahdet sukat ja yksi kaulaliina:
Jo Nesbøn kuuntelun aikana syntyneet

Äänikirja jonka ruotsiksi lukee Jonas Malmsjö, vie 14 CD-levyä tai yhden MP3-kiekon. Yhteensä kirjan kuunteluun kuluu 17 tuntia aikaa. Äänikirja löytyi kirjaston hyllystä - on upeaa, että kirjastoista löytää tällaisia hienouksia! Kiitos kirjaston hankintoja tekeville tästä kuuntelukokemuksesta!

Kirjan lopussa olo oli oudon tyhjä - kuin olisi tullut matkalta kotiin ja jättänyt uudet tuttavat taakseen. Heitä jäi heti ikävä.

Hyvä kirja myös kuunneltavaksi. Kuunnellessa voi vaikka tehdä käsitöitä, neuloa jotain - itse sain neulottua yhden kaulaliinan ja kaksi sukkaparia.
Jo Nesbøn kirjat Harry Holesta ovat saaneet suuren lukijakunnan ja paljon palkintoja niin Pohjoismaissa, Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Pohjoismaiden parhaimpia dekkareita, heti Stieg Larssonin jälkeen, sanotaan. Larsson on kuollut mutta Nesbø elää. Uutta voi siis odotella tältä vuonna 1960 syntyneeltä mieheltä joka on toiminut muusikkona ja pörssimeklarina ennen kirjailijan uraansa!