Vanha suola janottaa, valvottaa ja itkettää

Vanha ränsistyy, uusi tulee tilalle.
Vanha saisi mennä jo, jos
siitä uskaltaa ja osaa irti päästää.

Olen nähnyt ex-miestä joitakin kertoja kesän aikana. Ei niin, että hän tulisi minua katsomaan - ei. Minua hän ei huomaa ollenkaan, puhuukin niin, että katsoo muualle.

Juttelee lapselle, kertoilee minullekin sitä sun tätä - mutta katsekontaktia häneen ei saa enää ollenkaan ja hän jää monen metrin päähän, vaikka puhuisi minulle.

Hitto vie, että se sattuu. Vieläkin, vaikka olen jo iät ja ajat huomannut, että en ole hänelle tuulenhenkäystäkään merkittävämpi; tuskin paljon sen enempää koskaan olinkaan.

Hänellä on uusi suhde, koko mies on aivan muuttunut. Pukeutuu siististi, käy parturissa. On uusi auto, auton takapenkillä lasten istuin. Sain tulla koeajolle - ja hulppean upeahan se on, hänen ja uuden kumppaninsa auto.

Olen kateellinen, olen mustasukkainen. Itkeskelen ja vertaan itseäni tuohon uuteen naiseen: miksi hän on hyvä, miksi itse en ollut? Miksi minun kanssa ei ikinä ostettu autoa, tehty kaikkea tuota ihanan rakastunutta? Puuhattu loppuelämän suunnitelmia?

Miksi minua ei voi rakastaa - halusin niin olla osa tuon miehen elämää, kulkea mukana ja tehdä asioita yhdessä. Nyt surkuttelen, itken ja kaipaan, kierin itsesäälissä ja ripotan tuhkaa päälleni: työtön yksinhuoltaja, varmaan jo niin rupsahtanut, että minun lähelleni ei tosiaan kukaan mies halua muutamaa metriä lähemmäs tulla....

Miksi tämä tunne tuli nyt, kun mies ei ole ollut elämässä enää aikoihin? Olen kai salaa odottanut, että hän palaisi. Kyllä minulla on tunteita häntä kohtaan - aina en kyllä osaa niitä määritellä ja lajitella. Enkä jaksakaan. Viereen vaan haluaisin, masokistisesti. Sitten itkisin kun saisin taas kuulla, kuinka huonno olen, minä maalaisplanttu ja ymmärtämätön hölmö.

Kieriskelen itsesäälissä, unikaan ei ole tullut neljään yöhön. Valvon vaan.

Lopun alkua? Vai pääsenkö tästä johonkin ihan muuhun?

Koulut loppuivat, mitäs nyt tekisi?

Orvokeissa on jotain maagista.
Hento tuoksu,
kukka vähän kuin naama...

Ensimmäisen vuoden yläasteikäinen tuli ihan hyvän todistuksen kanssa kotiin. Pari kymppiä ja jokunen ysi. Oli siellä joku seiskakin, käsitöistä. Käsityöistä innostuneen äidin lapsi ei ole siinä mielessä samasta puusta veistetty kuin äitinsä - mutta enhän ollut toisaalta hyvä käsitöissä koulussa itsekään. Ope ei tykännyt ja antoi kuutosen. Se kirveltää vieläkin - mutta kun en tykännyt, kun se hipelöi sovituskopissa. Yäk.

Nyt on kesäloma siis alkanut. Lapselle ei ole yhtään leiriä varattu - rahaa ei ole. Katsotaan, päivä kerrallaan. Alussa saa olla viikon kavereiden kanssa, ensi viikonloppuna käydään mummilassa. Mietitään vaihtoehtoja, koko ajan. Nyt on lapsi kaverin kanssa uimassa uimakeskuksessa. Olen kotona esikoisen kanssa jonka on tarkoitus päntätä ensi viikolla oleviin pääsykokeisiin. Jos jotakin elämässä tällä hetkellä toivon, on se tässä: voi kun pääsisi nuori opiskelupaikkaan! Hän pyrkii nyt jo kolmatta kertaa jatko-opiskelupaikkaan, tosin joka kerta eri kouluun. Hän asuu kotona eikä ole töissä - ainut tavoite on päästä sisään oppilaitokseen.

Ei se kuollut ole, ihan rento vaan.

Työttömän äidin lapsi, työtön itsekin. Meillä ei tilastollisesti ole kovin mahtavat mahdollisuudet onnistumiseen - mutta keskellä elämää ei tarvitse tilastoja tuijotella, pitää vain elää niin hyvin kuin ikinä pystyy.

Aronia kukkii sekin.

Itse olen pusannut kolme työpaikkahakemusta tänään. Niiden teko tökkii jo niin, että melkein oksettaa. Silti yritän tosissani saada jokaiseen hakemukseen jonkinlaisen hengen palon, että pääsisin eteenpäin. Haastatteluun nyt ensi alkuun. Olen saanut nykyisessä "harjoittelupaikassani" kuulla, että firmalla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia palkata minua tämän ilmaistyöjakson jälkeen, joten eipä tässä muuta voi kun lähetellä hakemuksia ja tehdä niistä entistä parempia. Samalla yritän tehdä työs hyvin - mutta pakko myöntää, että into hävisi kuin salaman iskusta, kun kuulin kaiken kehumisen jälkeen, että töitä ei ole tulossa palkallisena ollenkaan. Itsekin mietin, miten näin kävi: kuin ilmapallosta olisi päästetty ilma: ensin olin pinkeä ja innosta soikea, sitten,  ihan hetkessä, kuin tyhjä ja lörtsy pallo lattialla. Ei paljon enää tarjouksen teko kiinnosta - ja siitä kuitenkin on kiinni yrityksen tulevaisuus. Oma tulevaisuus sen sijaan katosi taas jonnekin sumuun.

Jos olen onnistunut saamaan kaksi ilmaistyöpaikkaa putkeen, olisi nyt aika kolmannen: tällä kerralla palkalla, kiitos!

Hyvää ja ihanaa kesää kaikille - köyhille ja rikkaille, työllisille ja työttömille!

Pihlaja kukkii suurin, tuoksuvin tertuin.

Vaalit oli ja meni. Muuttuuko mitään?

EU-vaalit on pidetty. Kansa on valintansa tehnyt - pulinat. Näinhän on tapana sanoa. Tosin vielä ei olla pulina-vaiheessa - ääntenlasku on vasta käynissä. Alexander Stubb on äänikuningas, se jo tiedetään. itse pidän outona, että mies joka on ministeri Suomen haallituksessa, pyrkii sieltä pois innolla. Äänestäjät hänet sinne ovat äänestäneet - nyt sitten äänestettiin mies Eurooppaan jonne hän toki sopiikin profiililtaan parhaiten, näin on saanut ymmärtää. Mutta hups, vaikka saisi super-huippu-äänet EU-vaaleissa, on Mr Stubb jo pian kohta valittavana Kokoomuksen puheenjohtajaksi ja sitä myöten pääministeriksi.

Suomi on siis A. Stubbin hurmiossa, suuren hymyn vallassa. Vai onko? Toivottavasti Kokoomus valitsee jonkun kahdesta muusta ehdokkaasta - jotenkin tuntuisi oikeudenmukaisemmalta ja kaikin puolin järkevimmältä.

No, eipä nyt aleta politikoimaan tässä!

Äänestyspaikalla vallitsi jo jokseenki  eurooppalainen tunnelma: äänestyspaikkana toimiva koulu on remontissa. Remontista varoittavat kyltit koulun pihalla oli kirjoitettu selvällä italian kielellä: Attenzione lavori in corso. No onhan aidan yläpuolella toki kyltti suomeksi. Työntekijät sitten taas ovat Virosta, muun muassa.

Jännitetään vielä hetkonen. Miten Euroopassa onkaan äänestetty?

Helle ainakin loppuu tänään. Äiti kertoi, että rakeita on kotimaisemissa satanut, maa peittynyt valkoiseksiukkonen jyrissyt. Sähköt menivät, kännykät eivät toimi vieläkään kunnolla. Onneksi lankalinja on vielä käyttössä!

Kaikki muuttuu, jollain lailla. Huomaako vaalien tulosta elämässä mitenkään?

Elämä jatkuu.

Huh hellettä ja kukkien loistoa

 

Aamulla heti oli kuuma. Nyt päivällä on vielä kuumempi. Mittari varjon puolella huitelee kolmessakymmenessä. Kissa tuossa vieressä, se vanhempi, on repo rankana, aivan löysänä. Kuuma silläkin, ärhetelee kiukkuisena pikku-kissalale jos tulee liian lähelle.

Hermo pettää kissalla, mutta kyllä tämä helle tuntuu ihmisessäkin, jopa lämmöstä tykkäävässä. Toukokuussa tällainen helle; mitä vielä seuraakaan?

Luultavasti viileämpiä säitä, sanoo lakoonisesti kyyninen ääni sisällä!

Sininen, valkoinen ja vihreä

Nyt kun on lämmin, ja viikonloppukin vielä, olen käynyt pyöräilemässä ja antautunut luonnon ihanuuden tarkkailulle. Aamulla kävin äänestämässä, sitten tein kierroksen polkupyörällä lähikujilla ja kaaduilla: joka paikassa on kukkia! Ihanaa - sireenit aloittelevat kukintaa, tuomet lopettelevat ja jossain näkee vielä vuokkojakin. Kielot ovat kukassa; keräsin niitä pienen kimpun ja voi ihanuus, mikä tuoksu on vallannut koko eteisen, kun laitoin kukat lipastolle, lemmikkien kera!

Eilen kävin katsastamassa puutarhalla, olisiko siellä jotakin edullista hankittavaa. Kukkaro on tyhjä, muutama kolikko vaan siiheksi kun lapsilisä tulee ja sen on riitettävä pari viikkoa. Köyhyys on rankaa, vielä rankempaa ja oikeasti ihan paska juttu. Ei voi mitään; en osaa jalostua ajattelemaan, että tärkeintä elämässä on rakkaus ja muulla ei ole väliä. Toisaalta - se rakkauskin on ehkä määrittelykysymys. Rakkaus  kotiin ja lapsiin, kotieläimiin ja luontoon tuntuu vaativan rahaa sekin. Miestähän en nyt ole rakastettavaksi löytänyt!

Orvokki muutti meille

No siis. Kävin puutarhalla. Orvokit oli saatu myytyä melkein kokonaan loppuun - joten, tadaa: niitä sain nyt 10 tainta hintaan 3,90€. (Toisella puutarhalla yksi orvokin taimi maksoi 89 senttiä kappale). Lisäksi noukin kaksi pussia siemeniä (kehäkukka ja krassi), maksoivat yhden euron yhteensä.

Hiukan alle viitosen siis maksoivat tämän kesän laatikkokukat minulle. Osan siemenistä laitan pihalle ihan salaa pariin sellaiseen paikkaan, jossa ne saavat kasvaa rauhassa. Seurailen n iiden kasvua siinä sitten. Pari perunaakin laitan salaa kasvamaan pihan perälle, entisen multakasan kohdalle jossa nyt ei kasva kuin rikkaruohoa. Siemenpusseista riittää muutama siemen myös äidin luo pihalle; tänä vuonna en pysty  tuomaan sinne oikein mitään - ja nähtäväksi jää, onko minulla rahaa edes matkustaa sinne.

Kaksi vuotta työttömänä oloa tulee täyteen noin kuukauden päästä. Olen varmasti erilainen ihminen nyt, mutta olenko oppinut jotain tästä työttömyyden ajasta? Kai, ainakin sen verran, että tiedän olevani aika lailla epätoivottu ihminen; saan tehdä töitä jollen hamuapalkkaa - mutta muuten tämä köyhäily ja päivittäinen sukkulointi rahattomana on raskasta. Siis oikeasti raskasta! Kontaktit entisiin työkavereihin menivät jo aikaa sitten, suhteet sukulaisiin ja ns ystäviin ovat hiljalleen hiipuneet nekin. Kuka nyt työttömän kanssa...? Ja itsekin jään syrjään, kun en pysty minnekään menenmään, en pysty mitään mihinkään ostamaan, en maksamaan tapaamisen edellyttämiä juttuja. "Tuletko mukaan elokuvaiin ja sen jälkeen jonnekin iltaa istumaan? Kysyi kaveri männä viikolla. En nyt ehdi, vastasin. Ehtisin tietenkin,mutta kun nyt ei ole rahaa...

Kukista vielä. Nautin nyt estottomasti asioista joita  häpeilin ehkä hiukan, ennen. Veli katsoi kerran valokuviani ja ihmetteli, miten minulla on niin paljon kuvia kukista eikä juuri mitään järkeviä kuvia. "Tuo on niin tyypillistä Janikaa" hän selitti muille sukulaisille.  "Ota vaan lisää kukkakuvia ja sievistele kaiken piiperryksen kanssa. Et varmaan pääse minnekään, et saa mitään järkevää aikaiseksi elämässä jos tuijottelet vaan jotain v...n kukkia".

Väri on nyt vihreä. Pienin maustein.
Siperian hernepensas kukassa, täynnä kimalaisia

Oikeassa oli, velimies. Tässä nyt katselen ja kuvaan kukkia. En näytä hänelle enää kukkakuviani, en puhu vihreistä asioistani; hänen mielestään olen druidi joka on irronnut tästä maailmasta... No kyllä yritän kukkien ja puiden katselun ohella olla järkevä ja panostaa muuhunkin! En osaa jättää kukkia ja luontoa kokonaan pois elämästä. En haluakaan. Vaikka ne toisille ihan turhia ovatkin.

Ny menen pöyöräilemään.  Ja lukemaan lehdet lukusaliin! Sitten seuraamaan jääkiekko-matsia ja äänten laskentaa. Jännä ilta tulossa.

Lakanapyykki ja pyykkinarut mielessä

Aurinko laskee järven taa.
Lauantain iltakävelyllä koettu.

Kävin haravoimassa pyykkinarujen alusen puhtaaksi talven ja myrskyjen heittämistä oksista ja muusta roskasta. Pikku-kissa tempoi pitkässä narussa ja sotkeuti siihen alta aikayksikön. En uskalla päästää sitä yhtään ulos; naapuri vahtii sen liikkeitä tarkkaan. Kissa oli livahtanut huomaamattani ulos ja mennyt naapurin koiran kupille: voi miten sain hävetä kun naapuri tulei kertomaan, että hän ei yhtään tykkää, että kissan tulee heidän koiransa ruokia syömään. Ihmettelin, että kuinka se on mahdollista, kissa ei pääse ulos. "Olen sen itse sieltä pois ajanut" sanoi naapuri ja katroi minua uhmakkaasti. Kissa oli  vieressä narussaan aivan vauhkona ja yritti päästä karkuun kun juttelin naapurin kanssa. Siitä ymmärsin, että pahoilla teillä on oltu kun noin pelkäsi. Selkään oli saanut, varmasti. Huh huh. Kaikenlaista sitä saa hävetä ja anteeksi pyydellä!

Olen jo pari kertaa vienyt lakanat ja pyyhkeet ulos kuivumaan: niihin tulee ihana tuoksu ulkona. En ikinä käytä huuheluaineita tai hajustettuja pesuaineita; en halua sitä kemialista tuoksua ja kaikkia niitä turhia aineita iholle joita pesuainneissa on. Omon ja Bio Luvilin tuoksu ei ole minulle mieleen, vielä vähemmän Comfortit ja muut huuhteluaineet. On aika outoa, mielestäni, että ihmiset on saatu käyttämään niitä jopa alusvaatteissa ja lakanoissa joista paikoista aineet tulevat aivan iholle. Allergioitahan ne tuovat, eikä luontokaan ota noitakaan kemikaaleja aivan ilman vahinkoja vastaan. Kysyin tuttavalta, jolla on allergioita kasapäin, miksi hän käyttää huuhteluaineita. "Se tuoksuu hyvälle" sanoi hän. Hajusteita hän ei halua käyttää ollenkaan; niistä menee keuhkot tukkoon, sanoo. Siis hajuvesistä ja kasvovoiteista. Mutta ei pesuaineista. Vai niin. En usko!

Oleanteri kutsuu vaniljaisen ihanasti ikkunalla

Paras huuhteluaine on pyykin kuivattaminen raikkaassa säässä, sanoo tämä täti.

Naamari katsoo epäilevästi

Kodin voisi kokonaisuudessaan ripustaa narulle raikastumaan! On nimittäin aika sotkuista meillä. Isot "lapset" - siis nuoret aikuiset - ovat muuttaneet tavaroineen takaisin kotiin. Täällä on nyt kahden ihmisen ja yhden kissan tavarat sikin sokin joka paikassa - maustekoreista kattilalaatikoihin, vaatemytyistä lakanapussukoihin ja lipastot, kaksi 120 leveää sänkyä, patjoja sun muuta mitä nyt asunnossa yleensä on... Verhoja, pyykkikoreja.

Vähän täällä nyt ahdistaa. Siis tämä siivo nyt tällä kertaa - adistusta on monenmoista, pienempiä ja isompia...Mutta läpi pusketaan tämäkin elämän vaihe.

Huomenna lähden kolmeksi päiväksi kurssille. Lapset ja eläimet ovat keskenään. Hernekeittoa on keitetty iso kattilallinen, vaikka en palvilihaa mistään saanutkaan. Hyvää tuli! Leipää ja maitoa sekä makarooniruokia on kaapissa. Selviävät ihan hyvin, uskon.

Iltapuhteiden lomasta, teekupin ääressä

Pähkinäpensas oli aivan täynnä kauniita urpuja. Oksa vaasissa kaunis!

Maailmassa tapahtuu paljon - niinkuin kai aina, oikeastaan. Eurovaalit ovat puheenaihe siinä missä  Suomen surkea talous. Ulkomaisia tapahtumiaei täällä viitsi kommentoida; niille on omat paikkansa.

Kukka ikkunalla, Hibiscus

Töissä on ollut kivaa! Hurjan paljon töitä ja kakkea sellaista tekemistä, josta tykkään kuin  hullu puurosta; se täytyy tästä työttömyydestä sanoa, että se on itselleni näyttänyt oikein kunnolla, kuinka tärkeä työnteko on. Siis ihan se, että aamulla lähtee töihin ja illalla palaa kotiin väsyneenä - ja tekee siinä välissä hommia niin, että ei mitään muuta muista ajatelleenkaan. Nyt kun olen vapaa-ehtoistyöntekijä, tai harrastan työntekoa - tai vielä kolmas versio tästä suomalaisesta erikoisuudesta: olen työharjoittelija ja voin nauttia täysin siemauksin työstä. En saa palkkaa mutta sitäpä eivät työkaverit tiedä; saan pyyntöjä, kommentteja ja palaverikutsuja ihan kuin olisin oikea työntekijä. Se on hulppean, autuaan ihanaa!

Valkovuokot mummin
peilipöydällä

"Olet kuin villakoira: hypit innosta kun joku vähän kehuu. Ja kun kehuu vielä lisää, teet ihan mitä vain" sanoi työtön kurssituttava työvoimapoliittisen kurssin tauolla viime viikolla. Myönsi itse tekevänsä samoin; olemme keski-ikäisiä ja olleet jo hetken työttömiä. Nyt kun olemme päässeet tekemään töitä, oleme aivan kuin vasikat laitumilla, hullaantuneita työn teon autuudesta!

Hulluutta on monta lajia. Mutta toisaalta - miksi tästä ei saisi nauttia? No niin, niin saakin! Tämä hauskuus ei lihota eikä tee pahaa kellekään, riippuvuutta se kyllä aiheuttaa...

Vielä ei olla ihan puolivälissä FEC-kurssia joten saamme vielä syksyyn saakka elellä tätä elämän vaihetta. Tai no, mistä sitä tietää, mitä maailmassa tapahtuu.



Tiellä käyskentelee monenlaisia kulkijoita

Iltaisin olen väsynyt kuin hakattu mato. Uni tulee kuin pohjattomaan kuiluun putoaisi heti kun sänkyyn kömpii.

Olen käynyt äidin luona, ajellut pitkiä matkoja maanteitä, peltojen ja metsien vieriä. Katsonut samalla kuinka talvi häviää ja kevät tulee. Koivut ovat melkein syksyn värisiä; ne ovat niin täynnä urpuja, että näyttävät keltaisen oransseilta - vähän kuin syksyllä.

Olen yrittänyt saada lasten asioita hoidettua; rahaa ei  ole antaa mihinkään avuksi, mutta tukea ja ruokapöytäseuraa kyllä. Kaikki lapset asuvat taas tauon jälkeen kotona, nyt täällä on röykkiöittäin tavaraa joka puolella. Mihin voisikaan kaiken siivota, mihin viedä pois kotoa? Enpä tiedä.

Tekipä mieli vanhanaikaista unelmatorttua. Tuli hyvää, nam.

Kevään tullen saa seurata luonnon muuttumista harmaasata vihreäksi. Tännään katselin, miksi lokki juo että lätäköistä kadulla - kunnes huomasin, että ei se juo vaan syö lätäköistä ja niiden reunoilta kastematoja! Se imi ne suuhunsa kuin mehupillit, yksi toisensa jälkeen. Muutaman päviän sateen jälkeen paksuja vaalean punervia kastematoja onkin aivan valtavasti - en muista, olenko sellaisia määriä nähnyt koskaan aikaisemmin! Linnut viettävät juhlaa - napsivat herkkuja suihinsa ja nokkiinsa suurina hälisevinä laumoina.


Nyt nykkumaan! Huomenna on ensimmäinen palaveri jo seitsemältä!

Pääsiäisen rauhaisa aika

Oma orvokki ikkunalla

Pääsiäis-sunnuntai. Rauhallista. Nuorin lapsi lähti juuri kaverinsa luo. Ulkona on upea kevät-sää, uusi naapuri istuttelee kukkia puutarhaan. Kaivaa jotain annansilmän näköisiä kukkia multaan ja reunustaa taimen suurilla kivillä. Hän on jo rakentanut monta prikulleen samanlaista suurta orvokkiruukkua reunustamaan parvekepöytää - keltainen ja violetti orvokki aina vuorovälein. Orvokit kestävät viileää, mutta mietin kestävätkö nuo toiset  kylmät yöt - ehkä hyvinkin. Ei asia tietenkään kuulu minulle. Naapuri on kova kiroilemaan ja eilen koko piha raikasi kun hän  kantoi uusia kukkia laatikoissa sisään ovesta ja pauhasi v..tu, mä unohdin sen s...tana. Voi v..tu. Tähän miesystävä toisti perään lammasmaisesti omaa laatikkokasaa kantaen voi v..tu. Samanmielisiä ovat, siis. Uudet naapurit ovat muuttaneet takaisin Suomeen jostakin ulkomailta jossa asuivat pari vuotta, kertoi naisen äiti johon törmäsin postilaatikoilla. Pariskunta itse ei sano mitään, ovat varmasti tottuneet asumaan jossain isossa kerrostalossa jossa ei naapureita tervehditä - luulen, että sekin on jo vanhanaikaista.

Joo. Mikäs siinä. Olen itse niin tolkuttoman vanha ja menneen maalaismaailman kasvatti, että en kiroile ja tulen jotenkin kiusaantuneeksi kun muut kiroilevat. En osaa suhatutua siihen - paitsi tietenkin, jos joku kiroilee, jos jotakin sattuu, kuten jos lyö vasaralla sormeen. Silloin irtoaa itseltäkin jo Perkeleen manaus. Alapää-sanasto ei taivu itseltä, ei mitenkään.

Eli toivon, että en tuollaista kuule, mutta kun kuulen, olen olevinaan, että en huomaa....

Kirjava lanka uuteen käsityöhön.
Nyt ei huvita

Olen lueskellut muutaman vanhan lehden. Taas uusi pieni neuletyö ei nyt huvita. Mietin, menisinkö kissan kanssa ulos, vai yrittäisinkö pyöräilyä. Yskittää vieläkin aika lailla, mutta ulkona on niin lämmin, että ehkä siellä voi oleilla jollei mene rantaan. En halua pidentää tätä flunssaa yhtään enempää. Mutta ulos kevääseen on kiva mennä. Pihalla on jo peippo, jättisuuri kimalainen lenteli ikunaa päin äsken. Ikkunan toisella puolen oli ruukussa orvokki; siihenkö se yritti ikkunan läpi tulla? Siirsin orvokin ulkopuolelle, mutta kimalainen meni kovasti pöristen pois eikä nähnyt, että toin sille kukan!

Kävimme viime yönä lapsen kanssa pääsiäisyön yömessussa; luterilaisillakin on nyt sellaisia. Paljon on suoraan tuotu ortodoksikirkolta; loppuveisu oli ihan suoraan sieltä, vain suitsukkeet ja kirkkoslaavi puuttuivat. Ja toki kaikki ikonit, tuoksut ja värit - mutta siinä se suuri ero juuri onkin. Jopa ristisaatto tehtiin, nyt tosin kirkon sisällä. Minusta on mukavaa, että kirkot ottavat toisiltaan hyviä, toimivia osia. Sama asia kuitenkin molemmilla, sama viesti ja sama Jumala.

Toscakakku suvulle

Olen siis yksin kotona. Tähän mennessä on vietetty pääsiäistä melkeinpä aina mummin luona - nyt sinne menivät muut sukulaiset. Ja mehän kävimme siellä viime viikonloppuna. Mummilassa on tehty perinteisiä pääsiäisruokia; tein heille itsekin leivonnaisia valmiiksi odottamaan ja kehotin äitiä antaa porukan syödä niin paljon kuin jaksavat, teen sitten lisää kun taas tulen. Toscakakun ja pullaa mielin määrin voivat syödä. Sen lisäksi pashaa ja pääruuaksi tietenkin vasikanpaistia, perunaa ja kermakastiketta. Aah, suu vettyy kun ajattelen. Meillä täällä kotona ei nyt ole juurikaan pääsiäisruokia; kukkaro on vaihteeksi laiha  ja elämä rahaton joten syömme jotakin pientä, itse syön lähinnä voileipiä. Mutta eläähän niilläkin.

Kaipaan seuraa aivan valtavasti. Jopa ex-miestä olen alkanut aika ajoin haikailla. Elämä on outoa; yksin ei tunnu kivalta elämää viettää. Toki on hyvä olla välillä yksin, miettiä asioita ja saada ajatusten poukkoilla minne poukkoilevatkaan. Jospa siitä jotakin syntyisi...

Rahkaiiras limen kera.

Tein hetki sitten samanlaisen rahkapiirakan kuin viikko sitten mummilassa. Yllättäen lapset tykkäsivät siitä - on kiva leipoa jos leipomiset käyvät kaupaksi! Aina ei näin ole, siksi leipominen on keskittynyt mummin luona käynteihin; mummi ja sukulaiset syövät mielellään kotona leivottua ja minähän sitten leivon! Lapsi teki itse inkivääri-sitruuna-juomaa johon ei tullut ollenkaan reseptin mukaan sokeria, vain hunajaa maun mukaan. Kehotin laittamaan sokeria; eihän sitä juo muuten erkkikään. Nyt molemmat tuotokset ovat vielä muhimassa valmiiksi; nautitaan niitä kunhan lapsonen tulee kotiin jonkin ajan kuluttua. Mehu saa vielä vetäytyä ja piirakka samoin.

Eilen kuuntelin katsoin Bachin Matteus-passion Teemalta. Se sävähdyttää joka kerta; jotenkin tuntuu, että se kuuluu pääsiäiseen enmmän kuin mikään muu passio.