maanantai 20. tammikuuta 2014

Hitto kun ärsyttää, turhautta ja raivostuttaa

Elämää ikkunalaudalla
Pakko saada purkaa turhautumista johonkin... Uusi viikko on alkanut, istun tietokoneen äärellä ja tarkoitus on taas rustata pari työhakemusta. Viime viikolla sain tehtailtua hakemuksia suunnitelman muukaisesti eli vähintään yksi per päivä. Tälle viikolle olen jo löytänyt kolme sopivaa paikkaa haettavaksi. Sitten pitäisi taas jälleen päivitellä sosiaalista mediaa joillain sopivan positiivisilla ja mukavilla tarinoilla. Ei huvita. Ei huvita tippaakaan. Työttömänä oleminen syö, ärsyttää ja ottaa raskaasti päähän.


Kuppikakkuja lapselta lapselle.
Viime viikko on mennyttä aikaa. Haastattelu ja käynti työpaikan vilinässä ei enää piristä, se oli ja meni. Tälle viikolle pitäisi saada taas jonkinlainen flow aikaiseksi - hyvä aalto jonka päällä seilata, soitella ja kirjoitella. Se on nyt kateissa, koko flow.

Päivärahat eivät ole tulleet tilille vaikka odotin niitä jo viikko sitten. Miten uskallan tuhlata viimeisiä paria sataa euroa jos vaikka uutta ei tule  ollenkaan; voihan olla, että valtion ja kassojen rahat on lopullisesti loppu ja työtön saa syyttää vaan itseään, saastainen luuseri.

Uloskaan ei huvita mennä, siellä on kylmä. Vaikka aurinko paistaakin ja orava hyppii ikkunan takana. Täällä sisälläkin on kylmä; 16 astetta ja sormet ihan jääkylmät vaikka minulla on rannelämmittimet käsissä.

Olen nyt niin negatiivinen kun olla ja voi. Paska paska paska.

Anteeksi, jos joku tätä lukee. Tämä on vain työttömän turhautumista elämään, ei ketään vastaan...


Pinaattilettu. Halpa, hyvä ja helppo tehdä.
Terveellinenkin.
Hiukan hitaita paistaa mutta onhan tässä aikaa
Mietitäänpä jotain kivempaa. Ai mitä siis? No, vaika mitä on tapahtunut viikonloppuna. No  tosi hauskaa tapahtuikin; tein ruokaa ja syötiin. Pinaattilettuja paistoin ja lapsi leipoi kuppikakkuja. Sitten kävin kävelemässä pakkasessa. Kivaa sekin. Lapsi ei halua mukaan; hänellä on kavereita ja hän on siinä iässä, että häpeää äitiä. Oikein kunnolla - autossa voi istua kyllä äidin vieressä mutta ei kulkea kadulla ja kaupoisa jossa voi törmätä tuttuihin. Kiva kiva.

Neuloin, tietenkin. Tai ehkä sitäkään ei kohta enää viitsi tehdä. Nyt vielä on syntynyt lapasia. Yritän saada vaaleanpunaiset langat käytettyä. Vielä yksi pari lapasia ja yksi pipo niistä tulee, jos sotkee muita värejä sekaan. Ei kukaan pelkkää vaaleanpunaista jaksa. Siksi tein pinkkiin lapasen mustan peukun; kontrastia elämään! Toisin päin ei noita värejä oikein voi käyttää, näyttää irvokkaalta. Hah!

Ikkunalaudalla tapahtuu mukavia: orkideoista kolme on kehitellyt pimeän syksyn aikana kukkia ja ensimmäinen niistä aukaisi pari kukkaa viime viikolla. Seuraavat avautuvat ehkä ensi kuussa - orkidea on hidas mutta kukka kestääkin sitten kauan.

Taidanpa mennä keittämään teetä ja syömään yhden viilin. Projekti nimeltä terveellinen elämä ja kapeampi vyötärö ei tunnu etenevän. En syö makeaa enkä isoja annoksia mutta mihinkäs tuo maha tuosta olisi liikahtanut. Siinä se vain on. GRRR.
Lapasia. Tiukkaa ja löysä malli.

5 kommenttia:

  1. Elämä on joskus vähän liiankin rankkaa. Minulla on hyvin muistissa työttömyyden vuodet, ja se, kuinka toivottomuus ajoittain hiipi mieleen. Vaikka toki vaihtaisin tämän sairauseläkkeen työhön, niin on tämä kuitenkin siitä hyvä, että tietää joka kuukausi rahaa tulevan.

    Parempia päiviä toivottelen ja vähän vähemmän pakkasta, minullakin on tuli hellassa mutta silti kädet kohmeessa.

    Lippu salkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kiitos kannustavasta viestistä! Aloitin siivota vanhimman lapsen huonetta, heittelen pois vanhaa... Kyllä tämä taas tästä...
      Tuli hellassa kuulostaa kivalta. Tunnen melkein tuoksun, kuulen hellan luukun kirahduksen... Tulee hyviä muistoja tunnelmineen mieleen.

      Poista
  2. Minua harmitti tammikuun alussa, kun iaet on yleensä maksanut aika nopsasti rahat ja nyt kesti vaikka kuinka kauan, ennen kuin päivärahat tuli tilille, vaikka kyseessä oli jatkohakemus. Ymmärrän hyvin fiiliksiäsi, niin hyvin. Olet sentään päässyt haastatteluun!! Vaikka se ei nyt lohduttaisikaan, niin kyllä se hienolta tuntuu siihen verrattuna, jos ei ole ollut haastattelussa pitkään, pitkään aikaan... Tsemppiä meille kaikille, jotka yrittävät kestää työttymyyden aiheuttamaa turhautumista, väsymistä ja ties mitä fiiliksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sama juttu Rahikaisella. IAET minullakin ja rahat eivät ole VIELÄKÄÄN tulleet tilille.
      Haastattelu antaa virtaa ja pientä toivon kipinää - mutta voi miten helposti se sitten ammuu taas jollei työtä saakaan.
      Yritetään, jaksellaan. Johonkin on pakko uskoa - tuleviin parempiin aikoihin vaikka!

      Poista