Työhaku jatkuu

Työttömänä ehtii seurata luontoa.
Suuri fasaaninaaras on uusin tuttavuus

Juttelin juuri pitkän pätkän aamupäivää työvoimakoulutuksesta tutun ihmisen kanssa. Olimme puoli vuotta samassa työvoimakoulutuksessa. Nyt kurssi on ohi ja pähkäilemme molemmat miten saisimme jotain rotia elämään. Kumpikin meistä on keski-ikään yltänyt naisihminen, haemme töitä pari-kolme tuntia päivässä. Soittelemme yrityksiin, laitamme avoimia hakemuksia, vastailemme avoimiin työpaikkoihin joita löydämme netistä eri paikoista.

Ei ole tärpännyt. Toinen meistä on tehnyt työnhakua "päätyönään" jo muutaman vuoden. Toinen vuoden.

On tämä niin tavallisen vaikeaa, välillä tulee masennuskausia; miksi en saa töitä vaikka haen niitä ihan tosissaan?  Haluan tehdä töitä ja elättää itseni ja perheeni! Mutta mitään ei löydy; kaikkiin töihin on sadasta yli kahteen sataan hakijaa. Ja lehtien palstoja lukemalla saa kuvan, että työttömät ovat pelkkiä loisia jotka eivät edes hae töitä, makoilevat vain toisten elätettävinä.



Komea lintu. Esittelee itseään mieluusti

EK:n Jyrki Häkämies haluaa vähentää työttömyystukia, korottaa eläkeikää ja pidetää työuria. Björn Wahlroos on samoilla linjoilla, hiukan tiukemmin vielä. Työttömät ovat hänen mielestään tyytyväisiä työttömyyteensä! Totta toki on, että Suomen talous on huonossa jamassa. Sen tietävät työttömät erittäin hyvin, varmasti paremmin kuin moni työllinen. Olisi kiva, jos joku kertoisi, mitä meille työttömille tehdään, joita ei mihinkään enää huolita vaikka haluja ja taitoa tehdä on vaikka muille jakaa. Viedäänkö meidät jonnekin saunan tai navetan - tai nykyaikana ehkä entisen työpaikan - taakse ja ammutaan kuoppaan? Joskus tuntuu, että se olisi paras ratkaisu. Meiltä jäävät lapset voi sitten ottaa huostaan ja kouluttaa heistä jotakin hyödyllistä kansakunnalle. Meiltä jäävä pieni omaisuus voi lyhentää sitä velkaa mitä maassa on; olemmehan jokatapauksessa loisineet yhteiskunnan kustannuksella joten se lienee oikeutettua....

Yllä oleva on typerää puhetta, tietenkin. Joskus vain ärsyttää enemmän kuin tavallisesti. Kaikki tökkii...

Olen hakenut oman alani töitä; sellaisia, joita olen tehnyt pitkään ja paljon, erilaisssa vastuissa ollen. Joskus pääsen haastatteluun, useimmiten en.

Fasaani elää jyvillä joita sille heitetään. Murehtiiko se huomista?

Haen myös töitä, joita tiedän osaavani mutta joista miulla ei ole suoraa kokemusta. Niitä en saa - vaikka ensin olen jutellut puhelimessa palkkavan esimiehen kanssa ja hän kehottaa innostuneesti laittamaan paperit sisään. "Sun kokemus vaikuttaa tosi hyvältä. Kyllä mä uskon, että me voidaan harkita sun palkkaamista." Olen alkanut epäillä, että fraasi "laita hakemus tulemaan, katsotaan sitten" on jonkinlainen puhelun lopettamislause. On kivempi antaa toisen uskoa, että tässä on mahdollisuus. Vaikka ei olekaan.

Tänään haen kahta työpaikkaa ja yhtä työvoimapoliittista koulutusta. Vai hakisinko kahteen eri koulutukseen, hmm? Voisinpa vaikka hakeakin.

Sitten syön puuroannoksen, katson ikkunasta ulos, kuuntelen radiota. Tiskaan astiat, menen kirjastoon lukemaan päivän lehdet. Sitten laitan ruokaa lapselle ja itselleni; tänään syödään kalapuikkoja ja muusia.

Huomenna menen työväenopiston kirjanpitokurssille. Ja kohta alkaa avoimen yliopiston kurssi josta voisi olla apua työnhakuun.

Toivoa ei saa menettää, vaikka se niin helposti meinaa hävitä ties minne.

Päivät kuluvat - kohta kaikki nämäkin ovat kuin unta vain...