Spekulaatiota Nokiasta - paljon ja katastrofaaalista

Ison kaupan lehtiteline ennustaa kuolemaa Nokialle

Katselin iltäpäivälehtien lööppejä hakiessani lasta partioreissulta ja mietin, millä perusteella, miksi niistä tehdään aina niin raflaavia, niin kamalan liioiteltuja ja katastrofaalisia. Nyt teilattavana on Nokia, ensi viikolla on vuorossa joku muu asia tai ilmiö. Teilattava kohde tai katastrofin aihe voi olla mikä hyvänsä julkkiksen humalassa ajosta tai avioerosta terroristien hyökkäykseen - tai kuvitelmat ison firman tuhansista irtisanomisista niinkuin nyt. Viikonloppuna on nähty kuva ristin muotoon laitetuista Nokian kännyköistä - tarkoitus on näköjään antaa ymmärtää, että Nokia on lähdösää Suomesta, työntekijät menettävät työnsä, alihankkijat leipänsä ja Suomi kaikki ne miljoonat ja miljoonat vero-eurot joilla rahoilla niin paljon on kustannettuja maksettu viime vuosina.

Media on julma. Kun sen hampaisiin joutuu, ei lahtausta ole kiva katsoa. Ilkka Kanervan, Matti Vanhasen ja monen muun isokenkäisen poliitikon hölmöilyt kaivetaan esiin ja sen jälkeen alkaa moralisointi joka pian on kunnon rääkkäystä, kuin koulun pihalla ringissä. Yksi tökkää yhdestä kohdasta, toinen toisesta ja kolmas potkasee sillä aikaa nilkkaan, neljäs tuikkaa kepin kylkiluiden välistä sisään. Kun tarpeeksi kauan on lyöty. makaakin uhri maassa. Sitten siirrytään seuraavaan.

Monen lukijan mielestä onkin ihan oikein, että "ne siat saavat mitä niille kuuluukin". Ihminen ryhtyy toisen tuomariksi ja pyöveliksi. Median on tämä helpompi tehdä kun siinä ikänkuin ollaan hyvällä asialla. Puhkotaan mätäpaiseita.

Mitä suurempi kamaluus, mitä kaameampi uutinen, sen hulppeampaa ja upeampaa se on! Siihenhän koko lööppijulkisuus toki perustuukin - huonojen uutisten esiin kaivamiseen ja niillä mässäilyyn.Onnettomuudet myyvät! Ja jollei niitä luonnostaan tule, niitä voi kehitellä ja maustaa

Järven selkä oli tänään tuulinen.

Mitähän työntekijät ajattelevat näistä uutisoinneista? Ei varmaan kovin paranna työviihtyvyyttä tai ylpeyttä olla töissä Nokialla. Tuntuu, että lehdet kilpailevat siitä, kuka pahimmin sanoo ja liiottelee! Lehdistön tyyli ei ole enää luottamusta herättävä ja uskottava niinkuin joskus oli. Myyvätkö tällaiset lööpit tosissaan lehtiä enemmän kuin asiallisemmat otsikot? Ilmeisesti - miksi niitä muuten noin tehtäisiin...

Jos elämä olisi kuin lööpeissä kerrotaan, eläisimme ja kuolisimme jatkuvien katastrofien ja keskellä kuin Die Hard-elokuvan pauhun keskellä. Yksi katatrofi ei ennätä edes hiljetä ennenkuin seuraava on jo päällä ja vie meitä kuinlaskiämpäriä....

No niin. Sanottu on nyt tuokin...

Olemme talven kylmimmässä ajan keskellä. Sydäntalvi on iskenyt hyytävät sormensa meihin. Ja kylmää nyt tosissaan onkin,  - pakkanen puri poskiin isot kuivat laikut ja peukut, etusormen ja ukkovarpaan tunnottomiksi. Ihan kuin lapsena hiihtäessä, joskus muinoin - mutta nyt olin vain kävelemässä vajaan tunnin verran - tuuli teki säästä entistä kylmemmän.

Uusi viikko alkaa ystävänpäivällä. Ystävällisesti? Moni antaa ja moni saa huomenna kukkasen, suklaata - suukonkin ja halin, ystävänpäivän kunniaksi. Ystävyys on iso asia.

Mietteitä elämän käännekohdassa?

Villasukka valmistumassa.

Vähän on jäätä muodostunut...

Ulkona on kylmä ja kaunis talvikeli. Sisällä tavallisen lämmintä - monta kerrosta on hyvä sisälläkin vaatetta pitää - ja villasukat tuntuvat mukavilta jaloissa. Tänään valmistuu taas uusi sukkapari. Eilen tuli toinen sukka valmiiksi - varsi kirjavaa lankaa josta tein lapselle pipon jokin aika sitten. Mahtavan tuntuista lankaa se on, ja kivan näköistä tuohonkin kohtaan. Itse sukkaosa on Nalle aloeveraa, Novitan villasekoitelankaa.Otan sukista kunnon kuvan vaikka huomiseksi.

Ajattelin, että pitäisi varmaan pitää tauko neulomisessa ja kirjoitella käsitöiden teosta säästynyt aika vaikka kuukauden-parin ajan. Näkisi, tuleeko siitä mitään. Nyt, kun työtilanne on muuttumassa ja töissä voi ehkä ainakin hetkellisesti keskittyä tiettyihin asioihin. Uusi vetäjä tehköön itse asist joihin hänet on ylennetty!



 Ensi viikolla kuuntelen kuitenkin vielä sen Marian Keyesin äänikirjan loppuun ja neulon samalla - sitten. Sen kuuntelu on edennyt hitaasti - täytyy aina odottaa, että talo hiljenee ennenkuin laittaa sen päälle; ei täällä muuten sitä voi kuunnella. Perjantaina kuuntelin sitä samalla kun vanhin lapsi te3ki kesätyöhakemuksia tietokoneellaan samassa huoneessa - puolet kuuntelusta meni ohi kun työnhakija kyseli kaikenlaista, kommentoi asioita. Ei sae mitään, sinällään. On kiva jos isommat lapset juttelevat minulle ylipäätään jotain - tuntuu, että olen täysin irti heidän todellisuudestaan, elämästään  - eivätkä he edes minua sinne halua, edes lähimaastoon. Itsenäistyvät ja kokevat äidin ärsyttäväksi ja hölmöksi - liian ymmärtämättömäksi ja kaukaiseksi heidän elämäänsä ajatellen. Usein isojen lasten töykeys, itsekkyys joka on heille aivan itsesstäänselvä ja kyseenalaistamaton asia, sekä välinpitämättömyys yhteisistä ja perheen asioista satuttaa ja loukkaa. Heille ei voi sanoa juuri mitään mikä ei ärsytä. Ruokaa he eivät useinkaan suostu syömään yhdessä - eilenkin pyysin heitä syömään - olivat kaikki kolme kotona ruoka-aokaan - mutta vanhin ilmoitti, että ei halua syödä. Söimme sitten ilman häntä, nostin vanhimman lautasen ja muut ruokailuvälineet pois pöydästä - lapsi itse jäi olohuoneeseen tietokoneensa ääreen. Kun olimme sitten syöneet ja olin pyyhkimässä pöytää ruokailun jälkeen, hän tuli keittiöön ja kysyin, mitä hän voisi syödä... "Onks meil nuudeleita?" 

Kuu pakkastaivaalla

Vihannesosekeitto ja leipä, leikkeleet eivät kelvanneet. Ei ollut nuudelieta joten hän suuttui. "Meil ei oo koskaan mitään."

Päivällä juttelivat isommat keskenään: "Tänään on pakko keksiä jotain. Olin koko illan eilen kotona - meinasin kuolla. Helvetin tylsää - en kestä toista tollasta iltaa".

Olivat sitten keskenään koneidensa kanssa illan; ihme kyllä kumpikaan ei mennyt minnekään. Toisella on kädet kipsattu joten hän ei pääse oikein minnekään ja toinen on pitkästynyt ja ärtyinen kuin persuksiin ammuttu karhu. Pyysin apua siivoukseen mutta sain kulla, että "Siivoa ihen ite vaan". Olin antanut rahaa kympin reilu viikko sitten vanheímmalle josta hyvästä hän oli luvannut imuroida ja siivoita vessat. Nyt kun kysyin milloin hän voisi siivoita - vaikka auttaa minua - niin hän totesi siivoavansa "joskus".

Täytyy myöntää, että alan oikeasti toivoa, että heistä ainakin toinen muuttaa jo kohta omilleen. Sitä he tietenkin toivovat itsekin - mutta heidän mielestään minun tai heidän isänsä pitäisi ostaa asunto. Ja toki varmasti se kalustaa ja maksaa siitä sekä elämisestä koituvat kulut. Itse muutin kotoa kirjoitusten jälkeen syksyllä, silloin aikoinaan historiallisena aikana josta on noin tuhat vuotta aikaa... Menin opiskelemaan ja kävin siivoamassa, tarkjoilemassa ja tein mitä vain hommia, että sain vuokrat ym maksettua. Kuulemma omat lapsetkin tekisivät mielellään samoin - mutta eivät saa töitä. En toisaalta näe heidän kovin innolla töitä tai opisklupaikkaa etsivänkään.

Toivotaan, että heitä onnistaa ja pääsevät omaan elämäänsä. Ehkä välit sitten meidän kesken myös tulevat normaaleiksi - ei tarvitse heidänkään olla niin kamalan vihaisia ja ärsyyntyneitä. Toisaalta - voi olla, että ärsyyntynminen ei häviä mihinkään - nistä sen tietää. Se näkee ken elää.

Aika hurja kuva kirjailijasta HeSassa

Bo Carpelan kuoli perjantaina. Hän oli jo 84 vuotias - mutta silti olisi suontut hänen vielä jaksavan elää, jopa kirjoittaa.

Hän oli ehdottomasti yksi Suomen tämänhetken parhaista kirjailijoista. Olen ostanut hänen kirjojaan useammankin äidille lahjaksi - äiti pitää Carpelanin tyylistä ja kirjoista kovasti ja oli eilen puhelimessa kuolemasta tosi suruissaan. Äiti oli nähnyt Carpelanin Akateemisessa kirjakaupassa, saksalaisten kirjojen hyllyllä katselmassa kirjoja jokunen vuosi sitten.Olivat seisoneet ripi rinnan hyllyn ääressä, Carpelan oli hymyillyt äidille ja nyökännyt tervehdyksen. "Hyvin viehättävän oloinen henkilö" oli äidin ajatus kirjailijan persoonasta. Näin varmasti olikin.

Isot lapset olisivat halunneet mummin luo tänä viikonloppuna. Mutta pienimmällä oli partiretki tänään - ovat salapoliisiretjkellä toisen lippukunnan seikkailijoiden kanssa. Hän on siellä nyt, paljon on vaatetta päällä ja eväät selkärepussa. Pakkasta on parikymmentä astetta.

Horoskooppikaan ei suuria lupaile....

En olisi jaksanut tänä viikonloppuna lähteäkään. Ja piti saada siivouskin tehtyä. Kohta on hiihtoloma, mennään sitten. Nyt en stressaa töiden suhteen - onhan minulla taas yksi pomokerros niskan päällä niin ei tarvitse stressata enää ja tehdä yötä myöten kaikkea valmiiksi. En halua tehdä hommia "hänen kunniakseen" vaan toivon - ilkeästi - että hän kompastuu omaan näppäryyteensä ja porukka huomaa, että hän on tyhjä tynnyri. Tai sitten ei käy noin. Mutta yritän olla stressaamatta. Ja masentumatta, itkemättä. Kaikkea tuota olen tehnyt viime aikoina - imuroidessa eilen itkin niin, että sain pisaroita lattialle. Nyt sellainen saa riittää! Töissä itkin myös - kun työtilanteen muutos selvisi ja kerroin sen tuttavalle, isolle pomolle joka hauaisi, että tulen hänelletekemään töitä - mutta oma esimies ei minua päästä. Pattitilanne.

Nyt menen etsim'än newtistä ja sunnuntain lehdestä työpaikkaa jota voin hakea.

Elämä on ehkä - ja toivottavasti - jonkinlaisessa käännekohdassa. Työpaikka muuttuu jollain lailla ainakin. Isot lapset itsenäistyvät. Mitä tapahtuu?

Äikän koe oli tänään

Talvi on kylmä - ja kaunis

Äidinkielen koe kirjoitettiin tänään. Monet abit pitävät tätä helppona nakkina - harva kai tähän tosiaan kompastuu mutta toisaalta - ei siitäkään ihan ilmaiseksi pisteet tule, ainakaan suurimamlle osalle. Jotain olisi hyvä ennen sinne menoa lukaista. Vai?

Tätä mieltä ei meillä kotona tunnuta olevan. Arvio tämänpäivöisestä oli: "Meni ihan hyvin". "En osaa sanoo. Kirjotin aika kauan et ehkä tulee hyvä mut voi olla et meni huonosti".

Tuohon ei voi sanoa äiti kuin "Hyvää päivää kirveenvartta". Mutta tulipahan kysyttyä - vaikka vastaus siis ei hullua hurskaammaksi tehnyt...

Tänään on lehdistö ja koko Suomi kohissut Nokian uutisesta alkaa yhteistyöhön Microsoftin kanssa. Lehdet uutisoivat tämän isonakin jätti-yllätyksenä vaikka uusi toimitusjohtaja Stephen Elop on nimenomman sieltä Nokialle tullut. Lisäksi yhteistyötä näiden kahden välillä on veikkailtu jo ahkerasti, toki vain yhtenä vaihtoehtona. Nyt kun se julkistettiin, koko media-kenttä on maalaamassa melkeinpä koko Suomea mustin värein - "työpaikkoja katoaa tuhansia" -tyyppisisllä otsikoilla.

Nähtäväksi jää mitä tapahtuu. Työpaikkoja katoaa koko ajan mutta syntyy niitä onneksi uusiakin.

Itsekin olen työpaikan aikoinaan menettänyt YT-neuvotteluiden seurauksena. Se oli oman elämän yksi isoista, järkyttävistä asioista. Avioero ja oman perheen kuolemantapaukset ovat olleet niitä muita - ne jäävät elämän merkkipaaluiksi ja ikuisesti mieleen isoina, mullistavina ja elämää aina jollain lailla muuttavina asioina. ähällä oli silloin, että kko elämä olisi mennyt päin prinkkalaa - en kertonut irtisanomisista kenellekään ja en mitäänmmuuta ajatellutkkaan, tehnytkään kuin hain uutta työtä. Onneksi sain; koko työn kuva muuttui mutta san jtkaa työelämän palveluksessa ja pitää kodin ja lapset.

Nyt on elämä taas muuttumassa. työ on menossa alta, elämä tuntuu olevan tosi heikoissa kantimissa. Jotenkin on vaikea nousta sellaiselle iloiselle ja positiiviselle oksalle jälleen josta olisi helpompi ponnistaa. Rahaa ei ole, lapset tarvitsevat vaikka mitä. ystäviä ei ole, ei mitään "sosiaalista verkostoa" lasten lisäksi. Ja työpaikka liukumassa pois alta.

Itselläni on ollut inhottava viikko. Kaikki on tuntunut menevän vain huonompaan ja hankalampaan suuntaan. Onneksi on perjantai ja saa kelata asioita omassa kotinurkkauksessaan pari päivää...

Torstaina pomo soitti ja ertoi, että osa minun hommistani siirtyy miehelle joka on jo ennestään ollut yhtenä ryhmän jäsenenä. Asia oli minulle järkytys, yhtään liiottelematta, koska kyseinen mies ei ole mikään järjen suuri jättiläinen - mutta on toki muuten ihan kiva ja joviaali, ystävällinen ihminen. Tekee vain pienen osan niistä hommista jotka hänen pitäisi tehdä - mutta on saanut työkaveinsa, naisen, tekemään aisoita joita hän ei saa tehtyä - kun ei osaa ja kun ei vain tee. Nainen haluaa asioiden olevan kunonssa joten hän ne sitten hoitelee. Juttelin toisen työkaverin kassa asiasta - tästä miehen siirrosta meidän pomoksemme - ja olemme aivan ymmyrkäisinä miten näin saattoi käydä. Vitsailimme joulun maissa siitä, että mitä jos tämä mies vaikka tulisi pomiksemme - heh heh. Ja nyt sitten näin kävi!

Nyt ei meistä kumpikaan halua tehdä hommia niinkuin yleensä tapahtuu: teemme hommat ja mies esittelee ne johtoryhmässä omina töinään. Tämä on minullekin käynyt lukemattomia kertoja - se on ikäänkuin luonnonlaki, että mies vie kunnian ja nainen tekee homan. Se tuntuu olevan se tapa jollamaailma menee eteenpäin - miehestä huokuu, laiskasta ja saamattoomastakin, sellainen miehinen pondus joka luo luottamusta. Nainen ei siihen yhtä helposti pyssty. Nyt tuntuisi oikealta antaa miehen kompastua omaan osamattomuuteensa ja antaa porukan huomata kuka oikeasti työt tekee... Mutta tämä ei liene realistinen toive - parasta olisi siirtää luunsa ja osaamisensa toiseen työpaikkaan!

Minun piti hakea toista työpaikkaa mutta en hakemut. Hölmö taidan olla. Pakko alkaa etsiä toista työpaikkaa - ymmärrän paremmin kuin hyvin, että seuraava siirto on ulos ovesta.

Värikkäitä pillereitä - karkkia olkaa hyvä!

Ajatella - olin kuviteelut saavani tuon homman itse. Omasta mielestäni olin siihen paras vaihtoehto - mutta myönnän, että en ole tehnyt sitä työn näkyvintä osaa niin hyvin kuin mies joka homman sai. Hän on vetänyt meidän muiden työt yhteen omissa nimissään - me olemme tehneet itse työn - joka taas on omasta mielestäni ollut se tärkein juttu. Näin se kostautuu, itsevarmuus.

Toivottavasti ensi viikosta tulee parempi viikko meille.

Chinchillalla mieli maassa

Tämä eläin ei halua itseään kuvattavan
- vaikka on söpö. Aina heilahtaa!

Laskin chinchillan häkistään juoksemaan. Se on ollut kovin matalalla mielellä viime päivinä. En tiedä miksi - kävin netissä katsomassa sanotaanko siellä mitään chinchillan masentuneisuudesta - ja olihan siellä kaikenlaista. Se voi tuntea itsensä yksinäiseksi - kaipaa kumppania. Tai sitten masentuu muuten vain virikkeiden puutteesta.

Ymmärrän pientä eläintä paremmin kuin hyvin. yritän joka päivä silitella ja rapsiutella sitä, jutella ja annan sille erilaisia sille sopivia herkkuja, syötävää. Se on nirso - oikein mikään ei kelpaa.
Kuivatut omenanlastut tuntuvat olevan parasta mitä se tietää - ja annan sen myös jyrsiä omenaa aika ajoin. Hapankorppu ja näkkilipä myös maistuvat. Mutta varsinaiset chinchillan herkut maisatuvat vain aika ajoin. Ja sellaiset jyrsittävät herkkutangot joista se ennen tylläsi, eivät nyt mene ollenkaan. Omenapuun oksat niin ikään eivät oiken mene - vaikka ennen niitä jyrsittiin vauhdikkaasti.

Kumppania en sille halua kuitenkaan ottaa - tuo ei ole ihan helpoin lemmikki hoitaa. Ja sitten vielä toinen. Tämä uros on myös jo sen verran vanha ja omapäinen, että kaverilla olisi varmasti hankaluuksia sopeutua - toisen kotiin.

Onkohan se tuloissa vanhaksi? Ei juiokse eikä riehu niin paljon kuin aikaisemmin. Sekin voi toki johtua siitä, että ei huvita. Eilen se tuli hakemaan keittiöstä naposteltavaa, pitkästä aikaa. Tuntui hyvältä. Jospa se vielä tuosta tokenee. 



Eilen satoi paljon lunta - nollakelissä jurnutettiin

Mieli on täällä maassa muillakin, täytyy sanoa. Rahapula korpeaa, se syö.Pahasti syökin.. Juttelin pankin kanssa, selitin tilanteen. Se on niin nöyryyttävää - anteeksi pyydellen ja nöyristellen on pyydettävä lisäaikaa maksuille - ihan kamala tunne. Se ei tuo lisärahaa kukkaroon  laskujen maksuun nyt, tai ruokaa pöytään - mutta kun lainoille saa hiukan lisäaikaa, voi siitä hetkellisesti vapautuvalla rahalla maksaa kuun vaihteessa jo langenneita maksuja, kuten esim. hammaslääkärin. Siihenkin pitää muuten pyytää lisäaikaa. Huoh...

Lasten isä laittoi sähköpostin jossa kertoi, kuinka paljon onkaan saanut maksaa "minulle" rahaa.Olin nöyrtynyt pyytämään häneltä apua - en ylimääräistä rahaa, vain lasten maksuihin muutama päivä etuajassa. Hän huokailee dramaattisesti. Mikään ei kuulemma riitä. Hitto. Miehen joka tienaa tosi paljon - moninkertaisesti minuun verrattuna, ja joka on saanut investoitua rahaa eri kohteisiin ulkomaille ja matkustelee eri maissa parin kuukauden välein uuden vaimon ja tyttären kanssa on helppo sanoa exälleen kuinka pitäisi elää ja kuinka pitäisi lapsia kasvattaa, kuinka ei... Lapsia, joiden vanhempi hänkin on.
On kammottavaa huomata, mikä valta rahalla onkaan... Kun sitä ei ole, on häpeällinen ja nihkeä olo, kuin olisi rikollinen - ja tavallaanhan sitä onkin kun ei itse pysty selviämään, ilman apua. Ja se, jolla rahaa on, istuu korkealla ja voi heittää setelin köyhälle ja kertoa, että tämän on nyt riitettävä. "Opettele huolehtimaan asioistasi paremmin".

Nuolen haavojani tässä. Rankaisen itseäni syömällä vain ihan vähän, juomalla vettä... Jospa nyt laihtuisin edes. Ei läski voi köyhä olla...Vai menikö se toisin päin: ei köyhä voi olla lihava.

Lupasin ex-miehelle, että kohta nämä pyynnöt loppuvat. Tuntuu, että tekisin mitä vain, että ei tarvitsisi pyytää..  Nyt yritän pitää siitä kiinni, totisesti yritän.

Ottaa se niin luonnolle, tuntuu se niin kaamean nöyryyttävältä, alentavalta. Ja aina sieltä se jonkinlainen opetus tulee - "Nyt olet saanut jo kolmesataa joulun jälkeen. Toivottavasti TÄMÄ edes riittää". Rahat menevät kuitenkin ihan suoraan ja kokonaan lasten laskuihin, ylioppilastutkintomaksu on ihan pakko huomenna maksaa, samoin lääkäri. Ja vähän ruokaa - siitä en itse syö ollenkaan. Ihan periaatteeessa, vaikka kukaan ei huomaisikaan..Teen puuroa itselleni. Ja olen alkanut syödä leseitä - ne eivät maksa paljon mitään! Nyt niitä on kotona kaksi pussia. Jaan ne marsujen kanssa!

Illalla näin hienon kuunsirpin taivaalla. Se vinkkasi silmää, selvästi. Jospa tämä pian tästä...

Noloja tilanteita, rahan puute kiusaa

Amaryllis on kukkinut jo viikkoja

Elämä on kauttaaltaan noloa kun rahat on vähissä. Juuri silloin kun on aivan rahaton - täydellisen pennitön - tulee asioita joihin ON PAKKO olla rahaa. Pienimpinä niistä työkaveri joka haluaa lähteä syömään ruokatunnilla ruokalaan:
-"Hei, lähdetäänkö syömään yhdessä tänään. Jutellaan Tapsan läksiäisistä"
- "Mä en nyt mitenkään ehdi. Mennään joku toinen kerta"
- "Voi rassua. Voinko mä tuoda sulle vaikka sämpylän?"
- "Kiitos, kiltti. Ei tarvitse, mulla ei ole yhtään nälkä". (Vaikka on ihan hirveä nälkä, voisin syödä vaikka pieniä kiviä!)
Tai sitten joku koulun bussimatka tai vastaava joka on pakko maksaa "huomenna". Nuottivihko joka täytyy olla ostettu konserttiharjoituksia varten tänään iltapäivällä - "ja äiti hei, meillä on harjoitukset huomenna, ne nuoti on I-H-A-N pakko olla mukana. Ope sano".

Tällaisia tilanteita on paljon. Kenellekään ei tule mieleen, että sitä rahaa ei ole olemassa. Ei vain ole. Noloa - mikset mulla ole. Kurjaa lapsillekin.

Tänän soitettiin koulun kansliasta, että se sairaalan hoitomaksu joka tuli siitä, että lapsi liukastui koulumatkalla, täytyy maksaa ensin itse koska kunna maksuprosessi on niin hidas, että minulle tulee karhukirje jo maksua odotellessa. Joten maksu pitäisi maksaa perjantiahin mennessä ja laittaa kuitti siitä koululle niin kunta maksaa rahat minu tililleni kevään aikana.

Kunta ja isot firmat saavat olla hitaita maksajia. Tavallinen  Tölppö Töllerö Meikäläinen ei saa koskaan myöhästyä maksuissa tai muuten tapahtuu sitä tai tätä kamalaa. Vähintäin pitää makssaa myöhästymislisää viitonen ja korot.

Sain silkkivillaisen kaulurin valmiiksi. Lapset naureskelivat sille
"Hah, tuo on ihan kuin lasten kauluri". Mutta se on lämmin!

Kävin tänään kolmessa ruokakaupassa etsimässä jotain tosi halpaa syötävää... Ei ollut missään. Olin joko liian myöhään liikkeellä tai sitten kaupat vain olivat tänään saneet kaiken normaalihintaan myytyä. Kiva heille! S-marketin hyllyt olivat puolityhjinä - monet viilit ja maitotuotteet olivat ihan lopussa!

Olen nöyrtynyt pyytämään rahaa kahdesta paikasta viime päivinä - kummastakaan sitä ei ole tippunut. Lasten isältä pyysin, ihan suoraan lasten maksuihin. Lainaksi tai sitten iahn omien lasten amksujen maksuun. Pyysin kauniisti sähköpostilla, kerroin tarkkaan mihin raha menisi. Sanoin, että hän voi itse maksaa (jos epäilee minun käyttävän rahat "omiin huvituksiin" niinkuin on joskus väittänyt). Ei ole mies edes vastannut - se onkin toisaalta ehkä parempi sillä vastaus voisi olla tosi ilkeä. Rahaa ei siis tule sieltä. Kiesus, kun tuntuu nololta....Mies ei miehen rttpilliseen tapaan ymmärrä, miksi hänen pitisi maksaa lasten maksuja. Aina yhtä hankalaa! Useimmiten en pyydä - mutta pari kertaa vuodessa olen kysynyt - aina suoraan johonkin lasten asiaan. Isällä ei ole kyseessä rahan puute - se on periaate. Niin hän sanoo itsekin. Vielä naimisissa ollessa hän sanoi, ettei ole minun lasteni lapsenvahti - oli silloin suuttunut, kun olin myöhään töissä ja hän laittoi lapset nukkumaan, teki iltapalan jne. Miehen ajatusmaailma on usein hyvin kummallinen!

Sitten pyysin lainaa "vanhalta heilalta" joka käy meillä kerran-pari kuukaudessa syömässä. Tuo silloin ruoka-aineita muovikassilla meille kun tietää, että meillä ei usein ole ruokaa kunnolla, ja sitten toivoo, että teen jotain vaikkapa kalasta tai jauhelihasta. Hän sitten nauttii ruuasta meidän kanssa. Se on ihan kivaa. Hän tuo samalla usein myös salaattia ja kurkkuakin marsuille ja munuaista kissalle. Nyt pyysin häneltä vajaa viikko sitten lainaksi rahaa, että saisin maksuja maksettua. Vaikka vähänkin, se jo auttaisi. Hän oli nimittäin kertonut lapsille tulevansa käymään perjantaina tai lauantaina ja tuovansa kalan. No - kun olin hänelle pyyntöni tekstiviestillä laittanut, hän jätti tulematta ja on ollut ihan hiljaa...

Niin hän teki aikoinaankin. Muistin vasta myöhemmin tämän piirteen. Hän ei koskaan halunnut, että häneltä pyydetään eikä hän maksanut koskaan mistään kun asui meidän kanssamme. Toi silloin tällöin ruokakasseja - maitoa, voita, leipää, makkaraa - perusruokaa silloin tällöin.Nyt kun hänen ruoka-avustaankin olisi tosi iso apu, hän on luultavasti poissa pitkäänkin. Hän ei jotenkin kestä, että toiset eivät pärjää omillaan... Ei hän ymmärrä, miksi hänen pitäisi maksaa kun minulla kuitenkin on koti ja työpaikka "Kyllä sun pitäs pärjätä - ajatteli niitä joilla ei ole duunia. Ei pitäs hankkiutua tollasiin hankaluuksiin. Ei sillon voi syytää kun itseään". Noloa, noloa, noloa.

Currypossua ja basmatiriisiä
eiliseltä

On tämä hankalaa. Mitä voisi tehdä? Tänään söimme eilisiä tähteitä. Huomiseksi on pussi vanhoja nakkeja. Sitten keskiviikkona voi syödä papuja ja paistettuja kananmunia. Hernekeittoa taitaa olla kaapissa yhdeksi päiväksi - sopii hyvin torstaille. Perunoita ja puuroaineksiakin on. Kahvia ja varsinkin teetä on kaapissa. Sähkölaskukin on maksettu. Vesi on hyvä juoma ruuan kanssa!

Bensaa pitäisi saada autoon loppuviikolla...

Netin kautta voisi myydä jotain - leluja, satukirjoja? Pitää ottaa muutama kuva ja laittaa verkkosivulle myyntiin.

Äsken irtosi hampaasta palanen. Siitä, jota ollaan korjaamassa.

Sunnuntaikävelyä ja elämän pohdintoja

Kauniit vanhat puutalot ilahduttavat kävelijän silmää

Heräsin aamulla herätyskelloon vaikka on sunnuntai - laitoin kellon soimaan, että pääsisin aamukävelylle ennenkuin muut heräävät. Lapset valvovat (liian) myöhään ja heräävät sen mukaisesti myöhään joten join hyvällä ja rauhaisalla mielellä kupin teetä ja söin ruispuolukkapuuroa ennenkuin lähdin kameran kanssa aamulenkille. Väsytti vielä - olin itsekin valvonut neuleen ja äänikirjan kanssa pitkälle yli puolenyön.

Pikkupakkasessa oli hyvä kävellä ja miettiä elämää - oma oleminen ja elo tuntuvat olevan aivan lukossa ja jumissa. Ei oikein jaksaisi mitään- puhti poissa. Niin henkinen puhti kuin ruumiillinen kuntokin kadonneet jonnekin, jääneet menneisiin vuosiin ja aikoihin. Elämä ylipäätään tuntuu vaikealta - rahatkin aina loppu ja vaatimukset joka puolelta vain kasvavat. Miten maksaa hammaslääkäri, ylioppilaskirjoitukset, viulutunnit, poliklinikkamaksut kun tili on ihan tyhjä ja seuraava palkka jo menossa kaikkeen mahdolliseen?

Yritän hokea itselleni, että jos jaksan painaa ja yrittää vielä kymmenisen vuotta eli siihen kun kaikki lapset ovat hyvin oma elämänsä alussa, omissa kodeissaan ja omien - ehkä - kumppanien, perheiden ja ystävien kanssa tasapainossa (jos ihminen koskaan on!) - voin olla rauhaisin mielin ja voin lähteä pois. Minulla on elämässä yksi tärkeä: lapset ja äiti - ei muita. Missään tapauksessa en aio alkaa heille taakaksi tai kiusaksi sitten enää kun he ovat omillaan.


Kuolleet lehdet - kuin kuolleet sielut
Roikkuvat raskaina kiinni elävässä puussa
- ilman toivoa muusta kuin putoamisesta...

 Olisin valmis jättämään olemisen jo nyt mutta en voi jättää kesken sitä minkä olen luvannut tehdä: Huolehtia lapset aikuisiksi. He tarvitsevat minua vielä - ja sitä tienestiä jonka saan. Taloudellista tukea. Ja tietenkin ajattelen omaa äitiä - hän huolehtii valtavasti, että kaikilla olisi asiat hyvin ja suree kovasti, jos jotain käy. Nytkin, lasten joutuessa näihin talvisiin onnettomuuksiin, hän on huolehtivut ja surrit niitä paljon. Osaisinpa olla parempi tytär!

Oma elämä tarpoo suossa - en tiedä, miksen saa siihen puhtia ja miksi aina vain olen näin yksin - ja silti väsynyt ja uupunut. On liikaa huolehdittavaa, työtä, tekemistä. Tai sitten vain kaikki puuha ei tunnu mielekkäältä. Elämässä ei ole niitä elementtejä joita siihen toivoisi, asioita jotka tuntuvat tärkeiltä - lasten lisäksi.



Siis liian vähän - mitä siis? Sellaista elämää jossa voisi jakaa ajatuksia ja tuntemuksia ja tekemistä toisen aikuisen kanssa.

Urkumusiikki:
mahtavaa, koskettavaa

Valittaminen ei tietenkään mitän auta. Mutta mikä auttaisi? Näitä mietin ja kävelin, samalla katsellen talvimaisemaa, kuunnelleen jo kevääseen herääviä talitintteja.



Kävelin sitten kirkkoon - siellä on jo jumalanpalvelus meneillään ja kirkko sen verran täysi, että paikan löytäminen oli vaikeaa. Löysin paikan toiselle kankulle penkin päästä ja jäin kuuntelemaan. Tuli rauhaisa olo. Urut soivat upeasti. Saarna oli hyvä; teemana tänään yksinäisyys. Kuinka sopivaa!

Kirkossa oli paljon lapsia - tänään alkaa yhteisvastuukeräys jolla torjutaan nuorten yksinäisyyttä. Kolehti kerättiin myös lasten ja nuorten yksinäisyyden ehkäisevään työhön. Minulla - jonka juuri pitäisi tuollaisen työn arvo ymmärtää - ei ollut rahaa mukana olenkaan. En siis antanut kolehtia. En mennyt ehtoollisellekaan. En vain jaksanut. Halusin vain istua penkissä.  Itkettikin.



Kirkkokahveilla kävin - nautin kaksi kuppia kahvia, karjalanpiirakan ja domino-keksin ja kävelin takaisin kotiin - ne nelisen kilometriä kirkkoon ja sieltä pois antoivat aikaa ajattelulle ja liikuntahan tekee hyvää. Hyvää teki kirkossa käyntikin. Luulen. Kirkkomusiikki, kirkon rauhoittava tunnelma ja lohduttavat sanat tuntuvat hyvältä.

En tiedä, mistä apua voi oikeasti saada. Kovasti toivon, että sieltä... Tai jostain. En tiedä... Tai sitten pitää vain ottaa taas itseään niskasta kiinni ja piristäytyä - niinhän se aina ennenkin on mennyt. Sinällään hölmöä, että sitä odottaa apua jostain - ihmiset elävät omaa elämäänsä ja jokainen pärjää niinkuin pärjää. Kun kuuntelee uutiskeskusteluja ja muita keskusteluohjelmia, tulee mielikuva, että on aina "joku taho" joka auttaa. Todellisuudessa jokaisen täytyy kuitenkin itse oma elämänsäelää ja asiansa hoitaa. Varsinkin aikuisen ihmisen jolla ei verkostoa ole - vanhemman velvollisuus on hoitaa lapsensa mutta aikuisen on jo sitten pärjättävä itse. Väliilä ei vaan jaksaisi! Niinkuin nyt - tekisi mieli vaan nukkua, nukkua... heittää piut paut kaikelle. Ainakin joksikin aikaa. Jos saisi rroittautua edes joksikin viikoksi kaikesta - ja vaan nukkua ja ehkä liikkua ulkona... Uskon, että sellaiset sapattivapaat joita monet johtajat ottavat, ovat todella hyviä. Opettajat ja muutkin kuntien/kaupunkien/valtion työntekijät voivat lähteä vuorotteluvapaalle - firman leivissä oleva yh-äiskä ei voi muuta kuin purra hammasta yhteen. Mutta ei sekään ole syy katkeroitumiseen.... Toiset vaan ovat osanneet tehdä elämässään parempia valintoja kuin toiset. Ja niillä pelimerkeillä sitä vaan on pelattava jotka kdessä on. Vaikka olisi minkälaiset. Toisella on kaikki hyvät, jollain ihan surketa - ja ihmeitähän tapahtuu...

Katsotaan. Meneehän tämäkin päivä ja olo ohi. Vaikka eihän päivässä mitään vikaa ole ollut. Kaunis talvinen sunnuntai.



Kissa auttaa kun mieli maassa.
Tulee tykö, puskee ja kiehnää. Kultainen ystävä



Runebergin leivoksia ja lumitöitä

Istun kuuntelemassa lempiohjelmaani Lauantain toivotut levyt ja odottelen samalla uuniperunoiden valmistumista. Ilman on jo täyttänyt perunoiden herkullinen tuoksu.

Nälkä on kova! Tein aamulla Runebergin leivoksia vanhan (alkuperäisen, kuulemma) reseptin mukaan. Sen jälkeen menin lumenluontitalkoisiin pihalle - katolta tuli niin valtaisat määrät lunta, vetäen mukanaan myös lumiesteet kolisten alas katolta, että kaikki talossa kotona olleet kutsuttiin pikatalkoisiin. Kävi näet niin, että eilis-illan ja yön aikana satanut nolla-asteinen lumi oli täyttänyt parkkipaikan ja ja kaikki kävelytiet. Lumensiivousvuorossa olevan asunnon ihmiset tekivät lumitöitä - tai perheen äiti ja teini-ikäinen poika huhkivat pihalla pari tuntia. Ihmettelin missä isäntä luuraa - mutta kahden hengen voimalla piha oli juuri valmis ja puhtaaksi kolattu kun katolta kuului pamaus - ja sen jälkeen lähti lumivyöry katolta alas - kovalla metelillä. Ja sitäpä tulikin sitten oiken kunnolla - sekä lunta että isoja jäälohkareita, lumiesteiden lisäksi! Onneksi ei ollut ketään alla, siinä olisi henki mennyt varmasti.

Naapurin auto

Tässä vaiheessa haettiin lisäjoukkoja kehiin, hiukan ennen puoltapäivää. Ja tunti, pari tämän jälkeen katolta tuli jälleen uusi satsi lunta. Yksi kola kolmesta meni rikki, toinen oli huono jo alunalkaen. Tehtiin hommia niillä välineillä mitä oli käytettävissä - itse käytin Fiskarssin pistolapiota jolla sain kaivettua jäitä käytävältä.

No - iso homma, mutta tulipa tehtyä. Itse en tehnyt hommia yhtä paljon kuin muut. Leivoin aamulla tunebergejä ja laitoin pienen juhlapöydän esikoiselle jolla on tänään syntymäpäivä. 

Potkukelkka - hyvä menopeli



Poissaollut mies siivousvuorolaisten perheestä tuli onneksi paikalla - pahassa krapulassa. Siinä syy aikaisempaan poissaoloon!  Myös moni muu talon miesasukas tuli onneksi hommiin. Katolla on vielä lunta lisää iltapäivällä - saa nähdä milloin se tulee alas...

Syntymäpäivä-sankari ei saanut kunnon lahjaa äidiltään, jotain perusjuttua hygienina hoitoon vain. Rahat ovat tältä äiskältä niin loppu, että elo on aika ankeaa nyt - ja näin jatkuu seuraavat pari kuukautta, ainakin. Pääsyynä ahdinkoon hammaslääkäri - samoiin mennyt joulu, äidin syntymäpäivä ja mitä nyt onkaan ollut...Periaatteessa ei pitäisi olla mitään menoja peruslaskujen lisäksi - kaikki kostautuu aina kuukauden. kahden kuluttua kunnolla. Syksyn remontti on tuskaisa maksettava, kestää viisi vuotta... Korkojen nousu tulee tekemään elon vielä rankemmaksi; palkkojen nousu on aika epätodennäköistä. Vuoden alussa tulee postilaatikkoon laskuja nippukaupalla kun lasten harrastusmaksut, autoon liittyvät maksut ym lankeavat maksuun. Autosta puheenollen; bensa on kallistunut viime kuukausina aika lailla. Kohta tulee iloksemme vielä erilaisia ruuhkamaksuja. Ne tuntuvat kiusanteoltakun poliitikkojen puhuma hurskas ajatus julkisten liikennevälineiden käytöstä ja luontoa ja ilmastoa säästävistä toimenpiteistä on vailla totuuspohjaa. Jos työmatka omalla autolla kestää vajaan tunnin mutta julkisilla melkein kolme tuntia suuntaansa, ei julkisten käytölle ole mitään järkeä. Lähellä työpaikkaa ei taas meikäläisellä tai kaltaisillani ole varaa asua. Että ärsyttää!!!

No - nyt on tilanne kuitenkin kinkkinen ja maanataina on pakko soittaa pankkiin, noloa kyllä. Pakko pyytää pari kuukautta lainanlyhennysvapaata. En selviä mitenkään muuten.

Ruispuolukkaa luonnollisesti

Ruokakauppaan en aioi mennä lähiaikoina ollenkaan. Miten voisinkaan!? Tänään syön ruispuolikkapuuroa, lapset saavat kalapuikkoja ja uuniperunoita. Ja jälkkäriksi runebergeja.

Tänään kävin molemmissa lähikaupoissa etsimässä -50% lapuilla varustettuja tuotteita. Ei yhtään, kummassakaan kaupassa! olin varmaan liian myöhään liikkeellä kun vasta iltapäivällä, lumenluonnin jälkeen menin kaupoille. Ostin sitten vain Nicola-merkkisiä multaperunoita ja kookosmaitoa ja maitotälkin.



Fish and chips suomalaisittain



Viime viikolla ostin jogurttia alennuksella. Viimeinen myyntipäivä oli mennyt edellisenä päivänä. Ei se minua sinällään haittaa . mutta olisi ollut kiva saada vähän isompi alennus kuin 30 prossaa siitä!

Puuro, makarooni, riisi, peruna ja hernekeitto: niillä pärjätään ensi viikko. Näkkileipää on, voita ja jonkin verran maitoa. Porkkanoitakin löytyy. Ja pakasteessa on jotain, samoin on säilyketölkkejä yms. Eiköhän tästä taas jotenkin selvitä.

---------------
Loppuun vielä - kävin katsomassa mitä horoskooppi sanoo tästä kuusta. On vähän ankeaa niin töissä, rahan kanssa kuin lastenkin kanssa; kaksi on joutunut lääkärinhoitoon onnettomuuksien kanssa ja pelkään, että sanonta "ei kahta ilman kolmatta" pitää paikkansa... No, horoskooppi hehkutta ihan villinä kaikkea hyvää - mistä tuokin "tiede" kaiken ammentaa..:
In your career, things could not be better. Jupiter, plant of good fortune, has arrived at the pinnacle point in your chart. Not since 1999 have you had such an extraordinary career favor from Jupiter, and your good fortune will last until June 4. This means you have to plant the seed during that phase, specifically, start to interview for a new position, or open the doors of your new business. If you already have your own business, then you may want to think of ways that would allow you to spread your influence.

Make every day count! By April and May you will be in full swing, and career offers and positive feedback for work you've done should be heartwarming. Entrepreneurial enterprises, if well scoped out, will be fortunate for you, but just be sure not to rush in without knowing your industry's rules and standards for businesses. Doing your preparation will help you ensure that you can avoid losses, fines, and backtracking, and can ensure success later.

Exciting reasons to travel will come up in late month, and if you can possibly take a trip then or at any point in March, it would be a splendid idea. It looks as though you can go quite far if you like, so look into bargain packages to far flung, exotic locations. (Työmatka onkin tiedossa maaliskuulle!)

In love, with Venus touring your seventh house of partnership and marriage, you will have an opportunity to bond closer to your established partner or to mend a fence (if needed) from February 2 to 28. Valentine's Day falls Monday, February 14, and finds the moon in Cancer. Lucky you, that is the perfect place for the moon to be for you, so be sure to go out! You have a romantic night ahead! While it is true Cancers who are attached will have the edge this month, as we all get closer to month's end, singles will get their share of sparkly love vibrations