Miksi väsyttää näin kauheasti?

Nukahdin äsken sohvaan - niinkuin melkein aina,kun siihen istahdan edes pariksi minuutiksi. Uutiset meni ohi - sen vielä sieltä ymmärsin, että USAn välivaaleissa toisaalta ovat Trumpin republikaanit voittaneet, toisalta demokraatit. Joo. Ja suomessa on EU:n korkeita vieraita, Helsingin Messukeskuksessa. Kai. Luen asiasta enemmän jossain vaiheessa. Nyt en jaksa.

Sain uusimman Sipilän luettua eilen illalla. Olen dekkarikoukussa!
Kuvassa sunnuntain huveja: kirja ja käsityöt!

Eilen kun tulin töistä, leivoin sämpylöitä. Sunnuntailta  oli jäänyt perunamuussia joka ei ole lämmitettynä hyvää. Siispä ajattelin kokeilla, että tuleeko sämpylöistä hyviä, jos taikinaan laittaa muussia. Näin olen kuullut. Ja ihan sen takia ajattelin tehdä sämpylöitä!

Yksi satsi sämpylöitä uunissa. 

Totta  se on, nyt se on todistettu: perunamuussi tekee sämpylöistä oikein hyviä! Otin niitä evääksi töihin ja olen syönyt niitä aika monta, lapsi samoin.  Laitoin osan päälle juustoraastetta ennen uuniin menoa: maistui oikein hyvältä. Toiseen pellilliseen latoin jyviä ja jauhoja.

Meillä ei ole pakastinta joten sämmylkäiset pitää syödä pian pois, etteivätkovetuu.

Lämpimäisiä. Juustopäällisellä ja toiset ilman, Nam.

Kisu oli mukana leipomispuuhissa. Vanha kissa vaikuttaa nykyään tosi vanhalta - ja kuvissa näyttääkin oikein metusalemilta. Jaksaa silti olla mukana kaikessa ja ruokaahan se pyytää ihan koko ajan. Ja juo tosi paljon vettä. Onhan sillä vaivoja vaikka kuinka paljon, tietenkin. Munuaisissa, kilpirauhasessa ja hampaissa. Ihmisen iässä jonkun oudon kaavan mukaan se olisi jo 100 vuotias tai yli. Jos noin nyt voi laskea.

Se  on käynyt ulkona joka päivä pienen kierroksen. Viipyy tuossa ihan pihapiirissä puolisen tuntia, joskus vähän kauempaa. Istuu ja katselee tuttua maisemaa jossa on asunut jo 17 vuotta. Sunnuntaina se meni ulos kun olin antanut sille maistiaisiksi palan jauhelihaa kun tein ruokaa. Kolmen paikkeilla, ehkä. Viideltä ihmettelin, kun se ei tule syömään, ei ilmesty sisälle. Huutelin sitä, ei tullut. Outoa.

Vanha kolli, ystävä ja elämänkaveri. Mukana leivontapuuhissa.

Se  oli poissa illan ja yön. En nukkunut kunnolla; kävin yölläkin etsimässä kissaa. Ajattelin, että se oli mennyt jonnekin kuolemaan, tai että jotain oli tapahtunut. Aamullakaan se tullut. Huoli kasvoi.

Sitten kertoi keskimmäinen lapsi - kun olin huoltani heille kaikille purkanut - että netissä on kuva siitä LÖYTÖKISSANA sadan kilometrin päässä löytöeläinkodissa.

Joku oli vienyt meidän kissan sinne!!! Hitsi vie. Kävin hakemassa kissan - maksoi kaikkineen 50 euroa. Tuntui kyllä älyttömltä koko juttu, rahan menokin harmittaa. Mutta onneksi kolli on taas kotona.

Löytöeläintalossa oli tällainen tuttu kaveri

Nyt ei kissa saa mennä ulos. Ei. Se elää nyt laina-ajalla, kuten jotkut sanovat. Eläinlääkäri olisi halunnut "lopettaa" sen jo tammikuussa kun se oli huonossa kunnossa. Kilpirauhasen liikakasvu vaivasi silloin erityisesti. Olen yrittänyt hoitaa sitä hyvin - vaikka eläinlääkäriin en vi sitä juurikaan kuljettaa. Se on liian kallista; eläimillä ei ole Kela-korvausta ja rahaa menee yhteen käyntiin helposti parisataa, vaikka ei mitään kummoista tehtäisi.

Nyt on pakko mennä nukkumaan. Minulla on varmaan lapamato tai joku muu väsymys-sairaus. Olen ihan kanttuvei ja sippi.

Jatkan kun jaksan. Moi vaan! Korjaan tästä tekstistä virheet josukus myöhemmin. Anteeksi niistä!

Mies, sello ja piano. Ilmassa ihanaa musiikkia.  Kävin nauttimassa.

Heipä hei!

Ilta saa. Ajattelin vilkaista, vieläkö pääsen kirjautumaan sisään tänne sivustolle. Näköjään!

On mennyt pitkä aika kun täällä kävin. Tosi pitkä aika - tuntuu iäisyydeltä, melkein.

Kaikenlaista on tapahtunut ja toisaalta ei kuitenkaan. Päiviä tulee ja sitten ne ovatkin jo ohi. Kesä oli kuuma ja nyt on syksykin ollut lämmin ja kovin kaunis. Viime päivinä on ollut liukasta ja syksyistä niinkuin lokakuussa pitääkin.

Oma elämä on pysynyt ladullaan - lapset,koti ja oma elämä ja terveys aika laillasillä kurssilla millä on menty aikaisemminkin. Mitään mullistavaa ei ole tapahtunut - mutta kuten äiti sanoo, silloin kun ei tapahdu oikein mitään ihmeellistä, on kaikki hyvin. No, vähän tylsältä kuulostaa, mutta on varmasti aika lailla totta. Hmm.

Olisihan se kiva, jos tapahtuisi jotain säväyttävän positiivista!

Mutta  hei - elämä on. Jos täällä joku käy:mukavaa syksyä! Upeaa talvea ja hyvää ja antoisaa elämää!

Kisu kävi ihan pokkana nuolemassa kulhon. Ai jai.

Saatanan akka, sut pitäs tappaa

Kollikissa ja chinchilla lepäilivät aamupäivän
pesukoneen vieressä, ripirinnan.

Tämä aamupäivä meni sillä rutiinilla jonka olen itselleni kehittänyt; herätys, eläinten ruokinta, oma aamupala ja sitten tietokoneelle joksikin tunniksi lukemaan uutisia ja vastaamaan työpaikkailmoituksiin. Sain lähetettyä pari työhakemusta; yksi suora vastaus avoimeksi ilmoitettuun äitiysloman sijaisuuteen ja yksi avoin hakemus jonka lisäksi lähetin yhden meilin toimistoon, toimitusjohtajalle, jossa haluaisin työskennellä.

Näihin hommiin meni jokunen tunti. Sitten herätin vielä joululomaa viettävän kuopuksen ja lähdin kävelylle. Kun lehtiä ei voi enää kotiin tilata, yritän käydä lukemassa lehdet kirjastossa.

Kirjastossa vierähti reilu tunti; päivän lehdet tuli syynättyä aika tarkkaan! Ajattelin kävellä S-marketin kautta kotiin. Kaupasta noukin kolme tuotetta ja menin jonottamaan sille taaimmaiselle kassalle josta saa ostaa lottokuponkeja. Olin voittanut kaksi euroa arvasta ja halusin lunastaa voiton osaksi kauppaostoksten maksua.

Seisoskelin kassajonossa - jonon ensimmäisenä oli vanha mies joka maksoi omia ostoksiaan pussukasta joka oli täynnä pikkukolikoita. Kassan parikymppiinen työntekijä laski rahoja suoraan pussista. Taakseni tuli seisomaan joku, tunsin pistävän tuoreen viinan hajun niskassa. "Siirrähän akka noita tavaroitas pois edestä vittu." En vilkaissut taakse, siirsin tavarat hänen tavaroidensa tieltä edelläni olevan naisen tavaroiden taakse. "Saatanan lehmä, sut pitäs tappaa. Jumalautavittuperkele..." Mies puhui narisevalla äänellä puoliksi itselleen, puoliksi niin, että lähiympäristö sen kuuli. "Vittu nyt tekis mieli tappaa. Saatanasaatana". Mies kiroili ja uhosi takanani ja katsoin kuinka kolikoiden laskeminen jonon etuosassa ei tuntunut etenevän ollenkaan; mies löysi taskusta vielä lisää kolikoita laskettavaksi; hän halusi ilmeisesti vaihtaa kaikki kolikkonsa isompiin rahoihin. Tiskille ilmestyi kaksikymppinen.

Vaihdoin jalkaa. "Saatanasaatana voi vittu vittu vittu" Mietin, oliko mies nuori, halusiko vain uhota humalansa takia. En uskaltanut kääntää päätä ja innostaa häntä uhoamaan entisä enemmän. Hihnalle hän oli laittanut pussin tupakkafilttereitä ja lämpimän grillikanan pussissa. Kädessä hän kantoi postipakettia, se siirtyi hihnalle ostosten viereen. Manaus ja kiroilu jatkui.

Kolikkomies sai asiansa hoidettua, meidän välissämme oleva keski-ikäinen nainen haiskahti alkoholilta hänkin, hihnalla oli olutta ja pari ruokatavaraa. Nainen maksoi ostoksensa, höyläsi kömpelösti S-etukorttinsa ja sai takani seisovan miehen manaavan jo kovemmalla äänellä.

Sitten vihdoin pääsin maksamaan kolme tavaraani ja lunastamaan arpavoittoni. Kassalla työskentelevä poika sanoi, että hänen pitää raaputtaa korttia ennenkuin voi sen lunastaa. Hän otti kolikon ja alkoi raaputtaa esiin koodia - ja takani oleva mies menetti hermonsa täysin: "Saatanan lehmä perkele, mee kotiis siitä raaputteleen. Mitä sä jumalauta täällä teet, tuollanen akka. Jumalauta, saanks mä maksaa nää tavarat ennen tota akkaa?" "Olkaahan rauhallisesti siinä. Teidän vuoro tulee kohta." Nuori kassa oli alleviivatun kohtelias juopolle, teititteli tätä ja mies vastasi suuntaamalla haukkunsa jälleen minuun, saatananakkaan jonka pitäisi pysyä kotona. Katsoin miestä, viisi-kuusikympinen pipopäinen äijä, huitoi käsillään ja halusi eteenpäin. Terävä viina haisi ympärillä. Takana seisoi vartija jalat harallaan, peukalot virka-asun vyön alla, kyynerpäät levällään. Nainen katsoi meidän yli kaukaisuuteen. Tarkkaili varmaan, mihin tilanne kehittyy, ei näyttänyt eleelläkään näkevänsä tai kuulevansa mitään vaikka mies nyt puhui jo kovalla äänellä ja oli selkeästi uhkaava.

Mies mutisi jälleen hiljaisemmin, että minut pitäisi tappaa, vittu. Saatananämmäperkele. Aloin hermostua, laitoin oman S-etukorttini väärin laitteeseen ja jouduin lopulta antamaan se pojalle, pyysin anteeksi ja sanoin jo hermostuvani kun vieras ihminen uhkailee ja lupaa tappaa. "Ihan ymmärrettävää" sanoi poika.

Sain kaupan hoidettua. siirryin pakkaamaan tavarat kassiin ja samalla vartijanainen siirtyi uhkailijan takaa kassan toiselle puolelle.

En jäänyt seuraamaan tilannetta - tuskin siinä mitään sen kummempaa enää tapahtui. Mies kaivoi lompakkonsa esiin ja maksoi - ei vartijaa tai henkilökuntaa muu kiinnosta.

Kisu auttaa kun on paha mieli.

Suksin nopeasti ulos kaupasta - en uskonut miehen minua tappavan tai mukiloivan mutta halusin päästä tilanteesta pois mahdollisimman nopeasti. Viisi  minuuttia kassalla oli ihan tarpeeksi.

Kammottava äijä. Tuntemato ihminen noin täynnä vihaa ja tappamisen himoa. Kävelin kotiin ja ajattelin, miten hyvä on sentään asua yksin, lapsen kanssa. Mitä jos asuisin tuollaisen uhkailevan ja selvästi väkivaltaisen tyypin kanssa?

Toisaalta mietin, joutuuko joku asumaan tuon kuvatuksen kanssa. Joku ehkä asuu. Ja saa kuulla kunniansa joka päivä. Tai sitten äijä käy isottelemassa kaupassa ja on kotona lauhkea kuin lammas...

Tässä elämäntilanteessa ei ole terveellistä kuulla olevansa saatanan akka joka pitäisi tappaa... ei se ole hyvä koskaan mutta kun elämän rakenteet muutenkin tuntuvat sortuvan yksi kerrallaan ympäriltä - ja omatkin ajatukset ovat välillä samansuuntaisia.

Lapsi pitää onneksi elämänliekkiä yllä. Ja eläimet, oma koti.

Minä vain tiskaan astioita, tilitilitittan taa

Uusi hieno tiskiharja 0,80 euroa.
Kahvallisella voi kuurailla kaakeleita.

Sain taas kasan astioita pestyä. Meillä on tiskikone mutta koska olen vanha höperö jostain kivikaudelta, pesen esimerkiksi vesilasit käsin. Samoin oman teekuppini, kattilat ja kaikki puiset ja savea olevat astiat. Ja sen mukin jossa on kultainen reunus. Siinä samalla sitten saattaa mennä usein muitakin astioita tiskikaappiin harjakäsittelyn jälkeen. Tänään tiskasin puurokupit ja leipälautaset ihan harjalla, nostin ne tiskikaappiin kuivumaan.

En ymmärrä miten kerran käytetty vesilasi olisi niin likainen, että sen pitää peseytyä yli tunti humputtavassa tiskikoneessa kun sen saa puhtaaksi muutamassa sekunnissa harjalla ja vesitilkalla.  

Lapseni eivät moista tietenkään ymmärrä – miksi vaivautua pesemään käsin kun on olemassa tiskikone? Ja se on hygieenisempääkin koneella, sanovat.  

Pupun pupppua, sanon minä, vanha äiti joka on jämähtänyt menneeseen maailmaan. Sitä paitsi se on ekoloogisempaa - ei mene sähköä, ei vettä niin paljon. Eikä sitä supervahvaa konetiskiainetta.

Tiskailun lisäksi olen tässä kaikenlaista puuhannut. Työpaikkahakemuksia on tullut täytettyä ja lähetettyä puolisen tusinaa sitten viime blogitekstin. On käyty erinäisissä tapaamisssa niissä yhdistyksissä joihin ilmoittauduin mukaan kun työttömyys alkoi. Että en kalkkeutuisi ja masentuisi, jämähtäisi tänne kodin seinien sisälle.

Kaveri pötköttelee tyynyn vierellä.
Meniskö ikkunaan kattelemaan lintuja?

Olen myös käynyt työttömien vertaistukiryhmässä – se valitettavasti loppuu parin kerran jälkeen. Se on olllut antoisa kokemus – osa ryhmään mukaan tulleista on saanut töitä. Se on saanut muutkin uskomaan, että mahdollisuuksia löytyy, jopa pitkään työttömänä olleelle. Sitkeästi on vain yritettävä.

Kotona tulee lipsahdettua helposti lehtien ja kirjojen lukemiseen, imurointiin ja muuhun kotihommeliiniin. Tulee usein mieleen, että olen nyt kotona niinkuin naiset aikoinaan olivat – silloin muutama vuosikymmen sitten ei minunkaan olisi tarvinnut hävetä tilaani.Olisi ollut ihan ok olla kotona ja tehdä näitä kotihommia. No, tietenkin silloin olisi sitten ollut mies joka olisi kotiin tilipussin kantanut. Ehkä.... Nykymies ei moista tee – ei ainakaan omalla kohdallani koskaan tehnyt.  Miksi elättää tervettä naista?

Välillä telmitään, kinastellaan ja sitten taas koisitaan kimpassa

No, nyt ei tarvitse kenenkään elättää meikäläistä, ei kantaa huolta tai ylipäätään miettiä. Kunhan itse saan asiat luistamaan ja lasten asiat hoidettua. Ja kissat ynnä muut kotieläimet. Nuo ihanat kaverit, seuralaiset vailla vertaa!

Kohta syön ruispuolukkapuuroa ja tarjoan lapsille uunikanaa. Huomenna leivon meille runebergin leivoksia. Elämä on tässä ja nyt, yritän olla turhia itkemättä sellaisia asioita joita ei ole. Kaipuu on kuitenkin ikuista – elämä on silti tässä ja nyt.

Ja onhan minulla ihan uusia ja hieno tiskiharja. Elämäni ensimmäinen ruudullinen!

 

Kävelyllä, ajelulla - takkuiset ajatukset selviksi



Ihana mäntymetsän pörröpää. Kukka suojautuu kylmää vastaan pehmeällä nukalla

 Eilen illalla tuttava kertoi kaverinsa vaimosta joka oli "seonnut" kirjaimellisesti vähän aikaa sitten. Oli saanut "kohtauksen ja hyppinyt seinille" ja mies oli vienyt hänet sairaalaan. Vaimo on saanut nyt rauhoittavia lääkkeitä ja on nyt "vähän kummallinen" mutta kotona miehensä kanssa, ei sairaalassa.

Liikenteessä näkee hauskojakin autoja!

Miksi näin oli käynyt? Olen tavannut kyseisen perheen joskus monta vuotta sitten ja ikäiseni nainen oli silloin kovin iloinen ja reipas - niinkuin koko perhe, olivat silloin lähdössä laivalla Tukholmaan jossa osin asuvatkin.

Perheen teini-ikäinen poika joutui kolmisen vuotta sitten pahaan rinneonnettomuuteen lasketellessaan - kaatui ja vammautui sekä ruumiillisesti että henkisesti eikä tule koskaan toipumaan ennalleen. Pojasta piti tulle pienen perheyrityksen osakas ja jatkaja mutta onnettomuus muutti hetkessä kaiken. Puolisot hoitavat nyt - kuten aina ennenkin - yritystä yhdessä. Stressi on kuulemma valtava - velkaa on paljon. Vaimo hoitaa firman raha-asiat ja nyt hänellä pimahti pää, vuosien stressin jälkeen, vaikeuksien keskellä.

Pähkinäpensas. Kaunis keväällä

Luulen, että kaveri kertoi tämän minulle koska pelkää minulle käyvän samoin. Lapsi oli kertonut hänelle aikaisemmin minun joutuneen irtisanotuksei - minulle mies ei tästä itse sanonut mitään. Ei myöskään kuolemantapauksista joista tietää, ja hautajaisjärjestelyistä joita olin viikonloppuna juttelemassa. Mahdollista pimahtaminen onkin; yritän tietenkin purkaa pään sisäistä painetta jotenkin ja elää niin, että en sairastu; lasten takia jos ei muuten. Ja äidin. Ajatukset vaan eivät halua irrota irtisanomisesta, uuden työn hankkimisen vaikeuksista, ja tulevasta elämästä joka on niin epävarma, että henkeä salpaa. Sitten mietin sukulaisia kylmissä ruumiskaapeissaan sairaalan kellarisas - ovatko he samassa paikassa toisiaan lähellä sairaalan alakerrassa kuten olivat elämänsä toisiaan lähellä - välillä kinastellen ja riidellen, yleensä ihan hyvissä väleissä. Nyt molemmat ovat poissa - mutta silti enemmän kuin koskaan meidän vielä elävien ajatuksissa.

Täti tulee huomenna hautausurakoitsijan autolla kirkon siunauskappeliin. Kirkon kellot soivat, viimeinen matka kirkkomaalle alkaa hiljalleen. Siihen kodin kulmille, hautaan jonka äärellä hän on usein omia vanhempiaan ja sisaruksiaan, sukulaisiaan käynyt muistamassa.

Kuoleman käsittämättömyyttä mietin - ja asia palaa mieleen miettimättäkin - paljon. Missä he ovat, ne ihmiset joiden kanssa ihan vasta hetki sitten juteltiin arkisista asioista, juotiin kahvia pöydän ääressä. Vieläkö se kahvipaketti on jääkaapissa jonka sinne viimeksi laitoin kun keitin meille kahvia ja tiskasin kupit sen jälkeen?

Alttarin äärellä

Se, että ei käsitä, ei voi ymmärtää mihin tämä mieli menee, ajatukset ja kaikki se tieto ja kokemus jotka elämässä kerää - se on vain niin ihmeellistä....Aika; se aika joka on nyt mutta jo nyt pois - tulee hulluksi jos miettii.... Kun ei kuitenkaan vastausta ole, ei tule. Ei voi ymmärtää.....

Käyn kävelyllä. Käyn ajelemassa. Metsässä kuljen ja katson kuinka kevät etenee. Silitän kissaa joka on suloinen, kuin se ymmärtäisi minkälaisten asioiden kanssa ajatukset painivat. Se katsoo suoraan silmiin, siristää silmiään. Kehrää, puskee päällää.

Kissan silittäminen parantaa mieltä

Kävin äidin kanssa kahdella kävelyllä, autoajelulla viikonloppuna. Tein hiukan puutarhahommia, haravoin ja puhdistin pois kuivia syysastereita ja muita syksyllä lumien alle jääneitä talven törröttäjiä ja oksia. Hommaa olisi paljon - pitäisi mennä maalle ihan vain aamulla eväiden kanssa ja tehdä päivä töitä, sitten mennä saunan kautta kotiin nukkumaan...

Puutarhassa on kevään tullen paljon töitä. Jos olisi aikaa haravoinnille, mullan tonkimiselle, tuntuisi saavansa aikaan jotain hyödyllistä. Kotipihalta oli naapuri kiskonut kaikki minun kolme vuotta sitten istuttamani kuusen taimet, kaikki kuusi kappaletta, juutineen pois. En ymmärrä miksi hän minua niin inhoaa - nyt on melkein joka viikonloppu jotakin otettu pihalta ppois kun olen pois kotoa. Yritän olla provosoitumatta, völittämättä. Mitä se auttaa - naapuri joko kieltää tekemisensä tai sitten sanoo, että hänellä "taloyhtiön hallituksen jäsenenä on oikeus ja velvollisuus ajatella taloyhtiön parasta ja se, että se sinusta Janika tuntuu vaikealta, on ymmärrettävää. Mutta elämään kuuluu vaikeita asioita. Pienet puut kasvavat isoiksi ja tuhoavat talon."


Jouluruusu kukki jo lumen alla

Kevät etenee ja luonto on valtavan kaunis. Sinivuokkoja, valkovuokkoja, kangasvuokkoja... Puutarhassa iso rypäs jouluruusuja - paljastui lumen alta jossa kukinta oli jo alkanut. Krookuksia, leskenlehtiä - puut ja pensaat täynnä lintujen konsertointia. Tikka hakkaa puuta, sarjatulena. Luonto herää vaikka elämä lähellä, ympärillä sammuu...

Äiti kertoi veljen perheeseen sairaudesta; maksasyöpä on todettu lasten isoäidissä. "Ei kahta ilman kolmatta." Itse olin laskenut oman irtisanomisen kolmanneksi - mutta se ei riittänytkään.

Sunnuntaikävelyä ja elämän pohdintoja

Kauniit vanhat puutalot ilahduttavat kävelijän silmää

Heräsin aamulla herätyskelloon vaikka on sunnuntai - laitoin kellon soimaan, että pääsisin aamukävelylle ennenkuin muut heräävät. Lapset valvovat (liian) myöhään ja heräävät sen mukaisesti myöhään joten join hyvällä ja rauhaisalla mielellä kupin teetä ja söin ruispuolukkapuuroa ennenkuin lähdin kameran kanssa aamulenkille. Väsytti vielä - olin itsekin valvonut neuleen ja äänikirjan kanssa pitkälle yli puolenyön.

Pikkupakkasessa oli hyvä kävellä ja miettiä elämää - oma oleminen ja elo tuntuvat olevan aivan lukossa ja jumissa. Ei oikein jaksaisi mitään- puhti poissa. Niin henkinen puhti kuin ruumiillinen kuntokin kadonneet jonnekin, jääneet menneisiin vuosiin ja aikoihin. Elämä ylipäätään tuntuu vaikealta - rahatkin aina loppu ja vaatimukset joka puolelta vain kasvavat. Miten maksaa hammaslääkäri, ylioppilaskirjoitukset, viulutunnit, poliklinikkamaksut kun tili on ihan tyhjä ja seuraava palkka jo menossa kaikkeen mahdolliseen?

Yritän hokea itselleni, että jos jaksan painaa ja yrittää vielä kymmenisen vuotta eli siihen kun kaikki lapset ovat hyvin oma elämänsä alussa, omissa kodeissaan ja omien - ehkä - kumppanien, perheiden ja ystävien kanssa tasapainossa (jos ihminen koskaan on!) - voin olla rauhaisin mielin ja voin lähteä pois. Minulla on elämässä yksi tärkeä: lapset ja äiti - ei muita. Missään tapauksessa en aio alkaa heille taakaksi tai kiusaksi sitten enää kun he ovat omillaan.


Kuolleet lehdet - kuin kuolleet sielut
Roikkuvat raskaina kiinni elävässä puussa
- ilman toivoa muusta kuin putoamisesta...

 Olisin valmis jättämään olemisen jo nyt mutta en voi jättää kesken sitä minkä olen luvannut tehdä: Huolehtia lapset aikuisiksi. He tarvitsevat minua vielä - ja sitä tienestiä jonka saan. Taloudellista tukea. Ja tietenkin ajattelen omaa äitiä - hän huolehtii valtavasti, että kaikilla olisi asiat hyvin ja suree kovasti, jos jotain käy. Nytkin, lasten joutuessa näihin talvisiin onnettomuuksiin, hän on huolehtivut ja surrit niitä paljon. Osaisinpa olla parempi tytär!

Oma elämä tarpoo suossa - en tiedä, miksen saa siihen puhtia ja miksi aina vain olen näin yksin - ja silti väsynyt ja uupunut. On liikaa huolehdittavaa, työtä, tekemistä. Tai sitten vain kaikki puuha ei tunnu mielekkäältä. Elämässä ei ole niitä elementtejä joita siihen toivoisi, asioita jotka tuntuvat tärkeiltä - lasten lisäksi.



Siis liian vähän - mitä siis? Sellaista elämää jossa voisi jakaa ajatuksia ja tuntemuksia ja tekemistä toisen aikuisen kanssa.

Urkumusiikki:
mahtavaa, koskettavaa

Valittaminen ei tietenkään mitän auta. Mutta mikä auttaisi? Näitä mietin ja kävelin, samalla katsellen talvimaisemaa, kuunnelleen jo kevääseen herääviä talitintteja.



Kävelin sitten kirkkoon - siellä on jo jumalanpalvelus meneillään ja kirkko sen verran täysi, että paikan löytäminen oli vaikeaa. Löysin paikan toiselle kankulle penkin päästä ja jäin kuuntelemaan. Tuli rauhaisa olo. Urut soivat upeasti. Saarna oli hyvä; teemana tänään yksinäisyys. Kuinka sopivaa!

Kirkossa oli paljon lapsia - tänään alkaa yhteisvastuukeräys jolla torjutaan nuorten yksinäisyyttä. Kolehti kerättiin myös lasten ja nuorten yksinäisyyden ehkäisevään työhön. Minulla - jonka juuri pitäisi tuollaisen työn arvo ymmärtää - ei ollut rahaa mukana olenkaan. En siis antanut kolehtia. En mennyt ehtoollisellekaan. En vain jaksanut. Halusin vain istua penkissä.  Itkettikin.



Kirkkokahveilla kävin - nautin kaksi kuppia kahvia, karjalanpiirakan ja domino-keksin ja kävelin takaisin kotiin - ne nelisen kilometriä kirkkoon ja sieltä pois antoivat aikaa ajattelulle ja liikuntahan tekee hyvää. Hyvää teki kirkossa käyntikin. Luulen. Kirkkomusiikki, kirkon rauhoittava tunnelma ja lohduttavat sanat tuntuvat hyvältä.

En tiedä, mistä apua voi oikeasti saada. Kovasti toivon, että sieltä... Tai jostain. En tiedä... Tai sitten pitää vain ottaa taas itseään niskasta kiinni ja piristäytyä - niinhän se aina ennenkin on mennyt. Sinällään hölmöä, että sitä odottaa apua jostain - ihmiset elävät omaa elämäänsä ja jokainen pärjää niinkuin pärjää. Kun kuuntelee uutiskeskusteluja ja muita keskusteluohjelmia, tulee mielikuva, että on aina "joku taho" joka auttaa. Todellisuudessa jokaisen täytyy kuitenkin itse oma elämänsäelää ja asiansa hoitaa. Varsinkin aikuisen ihmisen jolla ei verkostoa ole - vanhemman velvollisuus on hoitaa lapsensa mutta aikuisen on jo sitten pärjättävä itse. Väliilä ei vaan jaksaisi! Niinkuin nyt - tekisi mieli vaan nukkua, nukkua... heittää piut paut kaikelle. Ainakin joksikin aikaa. Jos saisi rroittautua edes joksikin viikoksi kaikesta - ja vaan nukkua ja ehkä liikkua ulkona... Uskon, että sellaiset sapattivapaat joita monet johtajat ottavat, ovat todella hyviä. Opettajat ja muutkin kuntien/kaupunkien/valtion työntekijät voivat lähteä vuorotteluvapaalle - firman leivissä oleva yh-äiskä ei voi muuta kuin purra hammasta yhteen. Mutta ei sekään ole syy katkeroitumiseen.... Toiset vaan ovat osanneet tehdä elämässään parempia valintoja kuin toiset. Ja niillä pelimerkeillä sitä vaan on pelattava jotka kdessä on. Vaikka olisi minkälaiset. Toisella on kaikki hyvät, jollain ihan surketa - ja ihmeitähän tapahtuu...

Katsotaan. Meneehän tämäkin päivä ja olo ohi. Vaikka eihän päivässä mitään vikaa ole ollut. Kaunis talvinen sunnuntai.



Kissa auttaa kun mieli maassa.
Tulee tykö, puskee ja kiehnää. Kultainen ystävä



Autokin kaipaa huoltoa ja hoivaa

Autot rivissä kuin potilaat terveyskekuksen vuodeosastolla.
Hoidetaan kuntoon - jos osataan!

  

Aamu pärähti käyntiin kuudelta, kesken makeiden unien. Kyllä oli vaikea saada itsensä kammettua sängystä. Perjantai on aina vaikein päivä kun univelka lisääntyy viikon aikana. Kissa jäi makaamaan sänkyyn kun itse nousin ylös, laitoin jalat kylmälle lattialle ja talsin kylppäriin. Kissan puoliavoin katse seurasi emäntää mutta sanoi "meikäläisen ei tarvitsekaan nousta ylös, lällällää".

Hmm. No kolli tuli sitten keittiöön kinuamaan aamupalaa. Kissa on mukava kaveri, se kuuluu aamupuuhin ja kotiin; pieni isäntä tarkistelee aina, että kaikki on kunnossa ja huolestuu jos joku on kauan poissa. Keittiössä se istuu räsymatolla ja seuraa puuhia, aika ajoin se tulee kuin muistutuksena omasta olemassaolostaan puskemaan jalkaa, äännähtää pikkuisen. Silloin pitää silittää ja sanoa jotain. Marsut huutavat ja vinkuvat kuin riivatut häkissään, aina kun avaa jääkaapin tai jotain rapisevaa. Chinchilla taas kolistelee kaltereitaan aamuisin ja iltaisin - kaikki eläimet ovat hyvin tarkkoja ruuan ja huomion saannistaan!

Ghinchilla istuu tätä kirjoittaessani vieressä lattialla ja syö siihen laitettua annostaan: nälkkileivän palaa ja kauraryynejä - siististi paperiservetiltä, tosin kovasti rouskutellen. Hörökorva haluaa tulla syömään keittiöön niinkuin muutkin perheen eläimet, loukkaantuu muutoin. Olen antanut sen juosta tunnin - kaksi joka päivä - tuntuu pahalta pitää aktiivista eläintä häkissä. Jäljet pitää vain sitten siivota.

Ruokaa saivat kaikki aamutuimaan, sain itsekin ja lapselle tein. Sitten pakkasin kimpsut ja kampsut, lähdin autohuoltoon. Määräaikaishuolto oli vihdoin tänään, muutamankin peruutuksen jälkeen. Siihen kuluu aikaa tunteja - tänään meni neljä tuntia - enkä ihan hirveän mielelläni vietä aikaani autohallissa! Nyt sen sitten tein - pomo soitti neljä kertaa, muutama muu työkaveri samaten tiuhaan. Aika meni puhelimessa työjuttuja hoitaen; hyvä toki niin.

Luin toki aamun lehden, potkiskelin hiukan uusien autojen renkaita - ainakin symbolisesti - eli tutkiskelin myytäviä autoja. Melkein teki mieli uutta autoa - mutta kun tili on punaisella ja seuraavaan palkkaan vielä aikaa - ja asumiskustannukset taitavat pian taas nousta - niin ei tässä ihan oikeasti ostella mitään, ei sitten tosiaan yhtään mitään, aikoihin. Oma talous on onnettoman heikoissa kantimissa, täytyy sanoa. Yritän koko ajan keksiä keinoja asian kuntoon saattamiseksi mutta en ole keksinyt. Palkka ei riitä, lottovoittoa ei vaan tule. Siis mitä sitten?

Auto tuli huollettua - talviöljyt kestävät nyt kunnon pakkasta, - 40. Toivottavasti ei tarvitse testata!. Kuulemma pitäisi renkaat vaihtaa -mutta menevät toivottavasti tämän talven yli vielä. Milli on vielä rajaa - "ei kannata ihan kelkaksi ajaa niitä" sanoi huollon kaveri. "Vaihdetaan syksyllä sitten, kun tulet huoltoon". Joku nestesäiliö "tihkuttaa" vähän. "Antaa olla kesään saakka, vaihdetaan sitten. Kyllä se siihen vielä kestää, ei se niin paljon vuoda".

Työpäivä venyi pitkälle, pomolla oli paljon asiaa ja jakeli hommia sairastuneen työkaverin työn paikkaamiseksi - pääsin kotiin vasta kahdeksaksi. Ja nyt väsyttää, väsyttää - ihan kaameasti!

Lapsi on huomenna päivän kansanmusiikkia soittamassa - silloin äiti voisi tehdä piiiiitkän kävelyn! Katsoa ihania lumisia puita, peltoja ja antaa ajatuksen ja mielen vaeltaa jonnekin unelmien ja haaveiden maailmaan! Ilman niitä on vaikea selvitä - kyllä niistä joku aina toteutuu! Ihan varmasti; jospa vaikka se kaikkein suurin! Tai ainakin joku muu, pienikin vaikka!

Tuuheat kuuset, suuret, upeat hongat -
niiden humina, niiden rauhoittava kauneus...

Puutarhahommia

Pionit maahan, samoin uusi Rosa Korresia ruusu ja kirsikkatomaatin taimi. Ne hankittiin eilen, matkalla. Kaksi uutta valkoista pionia ovat voimakkaasti tuoksuvia ja yksinkertaisin kukin kukkivia. Niissä on jo nuput ja mukana tuli samalla myös pari muurahaista. Muurahaiset pitävät pioneista, niin kuin jokainen pioninystävä tietää – kukissa on sen verran sokeria! Uusia taimia on ihana hankkia – puutarhaa ja vihannesmaata on superkiva suunnitella, tehdä ja nauttia kaikesta siihen liittyvästä. Paitsi ehkä etanoista, kotiloista ja tuhatjalkaisista...

Sääli vain, että aikaa ei puutarhanhoitoon(kaan) ole koskaan tarpeeksi; varsinkin kun puutarha on monen tunnin ajomatkan päässä. Voi että olen vuosien saatossa miettinyt miten asian saisi ratkaistua.. Ei oikein mitenkään, kai. Jos olisi kumppani, kaveri, jolla on samanlaisia ajatuksia, joka tykkäisi puuhailla pihahommien kanssa, korjailla vanhoja rakennuksia, ajaa nurmikkoa ja ylipäätään hoitaa vanhaa pientilan rakennuskantaa… silloin voisi saada hommat junailtua niin, että ehtisi paikalle paremmin ja yhdessä ehtisikin enemmän - mutta no, moiset haaveilut ovat kivoja mutta eleskellään nyt tässä todellisuudessa kuitenkin vielä!

Upea päivä pihatöissä. Nyt on lihakset kipeät; kiskoin oikein todella olan takaa kottikärrykaupalla koiranputkea ja muuta rikkaruohoa maasta, leikkasin kuivia oksia mistä ehdin – omenapuista, ruusuista… Vapautin kolme raparperia valoon, samoin esikoita – heitin multaa raparperien juurelle jos ne vaikka vielä jaksaisivat tehdä satoa tänä kesänä – nyt uskalsin nostaa vain muutaman varren joista tein keittoa jälkkäriksi. Aurinko paistoi, mutta varsinaista hellettä ei ollut. Kahvit juotiin pihalla - välillä teki mieli vetää villatakki päälle. Itikoita oli ilma sakeana, varsinkin koiranputkiviidakossa; nyt on niska ja päänahka ihan muhkuroilla. Pirtelöä on siis tarjoiltu verenimijöille!

Azaleat, rhodot, sireenit kukkivat. Hedelmäpuut lopettelevat kukintaansa. Unikot loistavat upeina, jouluruusut ovat vielä kukassa. Kullerot kukkivat tosi hienosti tänä vuonna.

Viime kesänä meidän pihaan tykästynyt tosi kiva nuori kollikissa ilmestyi taas pihaan. Oli yhtä ihana taaskin; kehräsi ja kiehnäsi ja esitti niin kissaa, niin kissaa… Lapsi ja kissa kaveerasivat sitten parisen tuntia keskenään ennen kuin kissa poistui takavasemmalle.

Käki kukkui! Voi, että se kukkui! En ole ollut näillä main muutamaan viikkoon ja tänään kuulin käkeä ensi kerran tänä vuonna. Ihan lähellä kukkui – laskin 17 kukuntaa – ja sitten se vetäisi henkeä (vai nielaisiko se??) ja jatkoi kukunktaansa – ainakin 50 kertaa, tai yli sen. Käen kukuntojen laskeminen on joku omituinen lapsuuden ja nuoruuden juttu; ensimmäiset käen kukunnat antoivat aikoinaan osviittaa siitä, kuinka monta vuotta menee vielä, ennen kuin menee naimisiin tai kuinka monta lasta saa… Silloin käet kukkuivat vähemmän, antoivat ikään kuin jotain toivoa… ;-) Nyt kun kuulen ensimmäiset käen kukahdukset vasta kesäkuussa ja niitä tulee tuollaisia määriä, voi helposti ymmärtää, että toivo noilla saroilla on mennyttä… Näinhän se on hyväksyttävä, asia… Huoh.

Asiasta kolmanteen. Kävin eilen Sokoksella – tein S-marketissa ruokaostokset pikaisesti ja sen jälkeen oli ajatuksena hankkia T-paitaliivit. Sellaisia ei ole minulla ennestään – mutta koska en halua näyttää liian hölmöltä työpaikalla tavallisissa pitsisissä liiveissäni jotka kuultavat paitojen läpi, menin hankkimaan asiallisemman vaatetuksen itselleni. Sain kokeiltavakseni muutaman parin, sulkeuduin pukukoppiin henkareineni – ja voi kauhistus…. Oma kroppa on jossain vaiheessa tehnyt todellisen kaamean metamorfoosin. Peileistä näin keski-ikäisen naisen joka on kasvattanut ympärilleen vastenmielisen kerroksen vaaleaa pullataikinaa. Yhyy, siis koko keskikropan ympärille… ällötys. Selkäranka ei enää kohoa selästä kohoumana – se on kuilu lihan sisällä. Hyi olkoon – miten olen päästänyt itseni tähän tilaan. Noloa, kamalaa…

Sain itselleni liivit, ei siinä ongelmia, kuitenkaan. Kenellekään en niitä näytä, en myöskään itseäni, ikinä… Edes pimeässä saunassa! Ympärysmittani on nyt isompi kuin se, johon olen tottunut – kaikki on muuttunut. Saisiko tämä pukukopin kamaluus vihdoin itseni löytämään tavan parantamaan tilanteen?

Olen kuulemma kuin oma mummini – pyöristyn suloisesti vanhuutta kohti mennessäni. EI, EN HALUA!!!! Nyt kehiin päivittäiset lenkit, mahaliikkeet! Pois lihottavat napostelut!

Uusi elämäntapa; osaisinko aloittaa sen? Keräsin tänään kassillisen nokkosia nokkoskeittoon. Olisiko se hyvä alku - hyvää ja terveellistä! Ennen kaikkea pitäisi oppia syömään VÄHEMMÄN - eli pienempiä annoksia. Ja siis liikkua.

… vaan ihana enkeli vierellä käy…. Mummi lauloi juuri lapsoselle univirren. Lukivat iltarukouksen ja siunasivat kaikki ihmiset, eläimet ja maailman luonnon. Suloista.

Siunausta tarvitaankin – enemmän kuin osaa ajatellakaan. Maailman tila ei ole hyvä, ei tosiaankaan. Uutisia ei tee enää mieli seurata ollenkaan. Tekisi mieli käpertyä omaan maailmaansa - omaan pieneen pihapiiriin. Miksi ihminen sotkee kaiken maailmassa???