Vappu, tuo opiskelijoiden, työläisten ja kevään juhla

Vuoden 2012 vappupallo - kävelevä possu

Missä on ylioppilaslakkini? Se katosi muuton tuiskeessa ja avioeron mullistuksissa eikä sitä ole sen koommin näkynyt. Vappuna sitä aina miettii - muulloin ei lakki tule mieleen. En tosin ole vappujuhlissakaan käynyt enää sittemmin - mutta olisihan lakki silti kiva joskus vielä päähän laittaa...

Vasta työttömäksi jääneenä voisi kuvitella, että kuuntelisin kädet nyrkissä ja silmät viiruina poliittisia palopuheita - mutta enpä sitä tehnyt. Olen kyynistynyt ja luulen poliitikkojen puhuvan vain seuraavia vaaleja miettien ja uusia äänestäjiä kalastellakseen. Tänä vuonna puheissa on kyllä vilahdellut asioita joiden esiinottamista kannatan erityisellä lämmöllä: jotkut polittiset puhujat ottivat esiin ahneuden ja epätasa-arvon, kylmän pelkkään rahaan tuleutuvan yhteiskunnan joka johtaa turmioon monien ihmisten ja perheiden kohdalla. Björn Wahlroos on tuonut keskusteluun jälleen kapitalismin ihanuuden, kirjoitettuaan uuden kirjan joka on saanut valtavasti palstatilaa mediassa. Kuinka maailmaa taas pitäkään kehittää ja kenen etua ajaa; mikä on oikein ja tarvitseeko köyhiä auttaa vai ovatko apua tarvitsevat oikeast he jotka ovat rikkaita ja "kustantavat köyhempien elämisen saamatta siitä mitään vastineeksi"...

Ajankohtaista asiaa - viikonlopun lehdet

Itseäni maailmassa huolestuttavat ympäristöasiat; Suomessa jossa olisi luullut - ainakin naivin sinisilmäinen ihminen - luonnon huolehtimisen olevan koko maalle ja viranomaisille, valtiovallalle ja kunnille - tärkeä asia josta huolehditaan. Mutta näin ei olekaan, ei ilmeisesti oikein minkään puolueen kannalta. Niin kauan kun voi sanoa, että jonkin asian ansioista niin ja niin moni saa työtä, ei millään muulla ole merkitystä. Nyt moni ihminen saa töitä ja suuret kansainväliset kaivosyhtiöt investointeja ja rahaa omistajilleen - ei yht'äkkiä luonnolla olekaan mit'än arvoa. Raha menee ihan kaiken ohi - kun rahat on jonkin vuoden päästä tienattu ja kuskattu muille maille, on jäljellä raiskattu ja tuhottu maa.

Tämä asia ei mene itselläni mitenkään, ei millään lailla ymmärrykseen: kuinka poliitikot - Keskustasta ja Kokoomuksesta vasemmalle laidalle saakka - voivat olla noin lyhytnäköisiä ja itsekkään tyhmiä. Yksi entinen puhtailla, vihreillä arvoillaan tunnetuksi tullut ministeri jo kiemurteli koukussa jokunen vuosi sitten kun suku oli investoinut suuria summia Talvivaaraan. Ei siinä hänen mielestään mitään vikaa ole - poliitikot eivät tunnu ylipäätään ymmärtävän asioiden symboliarvioa ja mikään menee yli normaalin juridisen oikeuden on heille asia josta ei tarvitse puhua, ei selittää - paitsi jos siitä on heille kampanjoinnissaan itselle hyötyä.

Onneksi kaksi Europarlamentin jäsentä - Hassi ja Pietikäinen - kiinnittivät tähän asiaan huomiota. En tiedä saavatko he asiaan mitään muutosta; toivotttavasti. Ympäristöministerikin on asiaan puuttunut - mutta yltääkö hänkään kansainvälisten yritysten lobbausvoimalle mitään? Suomi on maa jolla ei ole merkitystä muille kuin suomalaisille ja täälläkin on paljon ihmisiä joille ympäristöarvoilla ei tipankaan väliä. Nyt kuolee muuttolintuja sadoin saastuneisiin vesiin. Se on surullista surullisempaa.

----

Simaakin tehtiin

Iloisempaa asiaa: lapsi sai eilen toivomansa vappupallon: kävelevän possun! Tänä vuonna käveleviä palloja oli yhdellä myyjällä - olivat tosi hienoja! Pingviini oli jo myyty joten hän sai possun - ja on iloinen!

Kävimme vappuaattona kävelemässä ja katselemassa alkavaa vappujuhlintaa - porukkaa oli paljon liikkeellä. Kävimme jätskillä ja söimme toastit tavaratalon kuppilassa! Kotiin ostimme kummallekin tippaleivän jotka nautimme illalla siman kanssa - simaan ei ollut tullut paljoa kuplia vielä, harmi kyllä.

Kohti aurinkoa! Ihanaiset valkovuokot

Kotiin tulimme jo ajoissa - en halua lapsen näkevän muiden lasten ja nuorten kännäämistä ja kuulla rivoja juttuja - mutta emme tietenkään välttyneet niiltä tyystin. Yli kuusikymppinen mies tuli haisevana ja kännissä selittämään kuinka vappu on hyvä juhla - "saa olla vaan ja parasta on kun saa dokata ja nussia, naida ja paneskella niin paljon kun huvittaa. Ja viinaa on kaapit täynnä, ei heti lopu". Ruma haiseva mies voisi upota omaan ällötykseensä;  oli kai niin onnessaan, että se piti tulla kertomaan kaikelle kansalle...YÄK YÄK.

Sitten oli näitä kännisiä teinejä joiden sanavaraston kantavin sana on vittu. Kaksi "suloista" ylimeikattua siiderihumalassa ollutta noin 17-18-vuotiasta tyttöä istua rojahtivat istumaan kassit kilisten viereen penkille ja kailottivat kännisiä juttujaan kovaan ääneen. Toinen korjaili meikkejään samalla kun selitti ongelmaansa: "vittu mulla on niin saatanan kusihätä perkele et mä en vittu tiedä mitä mä teen..." Tätä likka toisti kerta toisensa jälkeen, kaveri säesti vieressä lähinnä samaa alapään mielisanaa toistellen, jätti sitten pissaliisan odottamaan ja meni etsimään vessaa; kohta molemmat hävisivät jonnekin - ehkä vessaan. Huh huh.

Hauskaa oli siis monilla. Kunnon ryyppääminen on siis tosi makeeta, "ihanaa kun saa olla ihan luonnollinen ja oma ittensä - ja humalassa.......

Irtisanotun fiilikset

Kotihommia, äidin tehtäviä: parsitaan ja korjataan!

Irtisanotun ajatukset pukkoilevat, elämä huojuu ja keinuu. Mistä työ, mitä teen - yritän estää paniikin ja epätoivon ajattelemalla hetkeä ja päivää kerrallaan.

Perheessa on tapahtunut yksi kuolemantapaus - rakas ihminen nukkui pois - vuotta itseäni nuorempi alakoululaisen äiti on poissa - sitä ei mieli meinaa ymmärtää vaikka järki sanookin, että häntä ei enää ole. Kaikki ne yhteiset hetket ja tilaisuudet joissa olemme pikkulapsesta saakka tavanneet, jutelleet ja asioita läpi käyneet - niitä ei enää tule. Ei tule rannalla istuskelua, lasten jutuista keskustelua, ei mustikankeruuta saareen. Ei pääsiäis- tai uudenvuodentapaamisia ruokapöydän ääressä. Ei tule yhtään mitään yhdessä enää. Metsä on siellä, sauna ja metsälampi. Mutta jotain omaan elämään aina kuulunutta on poissa.

Rusakkopari pompahteli karkuun
kun yritin kuvata

Tädin lähtö tapahtuu pian. Se on luonnollinen asia; hän on pyytänyt poislähtöä jo jonkin aikaa ja nyt, kun elämä on jo pitkä ja ystävät ja niin monet rakkaat ovat jo menneet, on ajatuksena helpompi ymmärtää. Vaikka ei kuitenkaan. Täti on suvun vanhin - hänen mukanaan menee viimeinen isän suvun, oman perheen jäsen pois.

Kyyhkynkö sulka?

Kuoleman ymmärtäminen ei ole helppoa. Lääkärin toteamus, että kaikki on mustaa sen jälkeen kun henki häviää ruumiista, ei ole kuitenkaan sellainen kun miltä itsestä tuntuu...

Mikä on aika - miten se meihin vaikuttaa; mitä se tarkoittaa, ylipäätään? Missä ovat kaikki he, jotka kerran olivat olemassa, samalla lailla kun minä olen nyt. Juttelimme, hassuttelimme, söimme ja joimme - kävimme veneilemässä, kävelimme saaressa. Keräsimme sieniä, mustikoita yhdessä. Olimme erimieltä jostain, vahvasti samaa mieltä toisesta asiasta. Nyt he eivät ole enää tässä, mutta minne he menivät?

Kaikki tuntuu erilaiselta kuin joskus - vain hetki sitten vai kuinka kauan siitä onkaan... Paljon on tapahtunut; mutta vain minulle itselleni, meidän porukalle. Isot henkilökohtaiset asiat eivät muille näy, muilla elämä menee kuin ennenkin.

Mitä väliä sillä on; työ meni - so what? Mitä millään on väliä, loppujen lopuksi? Ei täällä niin kauan enää kuitenkaan olla - antaa elämän hoitaa homma loppuun... Vai?

Ei, kyllä tässä pitää jotakin yrittää. Jollakin täytyy päivät täyttää - ja täytyyhän lapset hoitaa vaikka muuta ei miettisikään. Parikymmentä vuotta on ollut koko ajan kiire - lasten ja perheen huolto ja hoiva, työn hoitaminen ja kaiken vastuun kantaminen.... Kohtako ei ole enää yhtään mitään mutta elämä kuitenkin tässä, vielä?

Vappuna liehuu lippu salossa hiljaisella pihamaalla

Kävin ajelemassa pyörää - tunnin, pari olin poissa, istuin vanhan talon autiossa pihapiirissä ja katsoin kuinka kevät on tuonut silmuja puihin, leskenlehtiä ja vuokkoja kukkimaan. Lintuja on paljon - näin kaksi rusakkoa toisessa pihapiirissä. Pariskuntako oli, vai äiti ja iso poikanen? Rusakot eivät varmaan muutoin liiku ryhmissä/laumoissa. Samassa pihapiirissä näin tosin viime keväänä viisi rusakkoa samlla kertaa - emon ja ison poikueen. Olivatkohan nämä kaksi samaa porukkaa?

Raitoja, raitoja.

Korjasin lasten puhki käyttämiä villasukkia. Ärsyttää, kun he antavat sukkien pohjiin tulla suuret reiät ennenkuin näyttävät ne minulle - reiät olisi helppo korjata kun reikä on vielä pieni. Nyt neuloin sukan terät kokonaan uusiksi, uudella ja tietenkin hiukan erivärisellä ja erilaatuisella langalla. Yhdeksi vuodeksi uudet sukat siinä sitten taas, käyttöön ensi syksynä! Uusia neuleita olen myös tehnyt - neolominen on selvästi terapiaa - milloin olenkaan viimeksi neulont näin paljon kuin viimeisen puolen vuoden aikana...?

Äitienpäiväviikonloppuna on hautajaiset. Yhden äidin hautajaiset. Seuraavana päivänä, sunnuntaina on sitten äitienpäivä. Ja ehkä meillä on toisetkin hautajaiset toukokuussa.

Elämä on jotakin jota ei nyt kunnolla ymmärrä ja kaikki tuntuu utuisen ja epäselvän kerroksen peittämältä. Vaikea sanoa, mitä tapahtuu ensi viikolla. Tai kuukauden päästä. Ja toisaalta - onko sillä väliäkään? Katsotaan, mitä tapahtuu. Yritetään elää, niin kauan kuin voimme ja saamme.

Tiistai - ei ainakaan toivoa täynnä

Kuukauden ensimmäisenä tiistaina moni työkaveri sai kuulla irtisanomisistaan - he jättivät työnteon siltä istumalta.

Sitä seuraavana tiistaina menin työmatkalle paikkaamaan hommat jättänyttä työkaveria - puuhattuani muutaman päivän tiukasti asian kuntoon laittamiseksi.

Tiistai 17.4. oli kuukauden kolmas tiistai ja se kaikkein raskain: sain kuulla itse olevani irtisanottu. Töitä on silti yhä paljon tehtävänä - työvelvoite on mitä on; väliaikainen esimies ihmetteli miksi haluan enää tehdä töitä kun voin jättää tekemättä. Tämä esimies on noussut hyvin korkeaan asemaan yrityksessä; ei tunnu kovin hyvältä yrityksen johto jolla on kaiken kaikkiaan hyvin omituiset moraalikäsitykset yhdestä sun toisesta asiasta. Mutta tämä on toki jo tiedossa laajemminkin; monelle johtoon kuuluvalle ihmiselle tärkeintä ovat suuret palkkiot ja oman edun maksimointi - ja tämä myös sanotaan ääneen, itsestäänselvyytenä.

Eilen oli kuukauden viimeinen tiistai. Menin työterveyslääkärille koska minulla on ollut outoja rintakipuja jo muutaman päivän. En saa nukuttua kunnolla ja olo on kaamea. Lääkäri passitti minut sairaalaan jossa minulle tehtiin liuta testejä. Kaikki kunnossa - verenpaine matala, sydänkäyrät normaalit ja syke matalalla, jopa niin, että sairaanhoitaja ihmetteli onko minulla aina matala syke - se oli silloin 47. Lämpö oli 36.4 ja verenpaine matala; lukuja en tietenkään muista.

Lääkäri sairaalassa oli sitä mieltä, että minulla on paha stressi. Ja mitä sanoi hän sitten: "Nyt on paras ottaa kaikki irti työnantajalta - ulosmitata paketti ja kaikki edut jotka ovat jaossa! Samalla kannattaa etsiä uutta työpaikkaa aktiivizesti - kyllä tästä vielä voi päästä vaikka paremmille vesille elämässä. Täällä sairaalassa näkee usein ihmisiä jotka ovat ottaneet toisen asenteen, menettäneet elämänuskonsa, masentuneet ja jääneet kotiin. Sitten tulevat kuvaan päihteet ja muu - sen jälkeen on tosi vaikea päästä normaalin elämän puitteisiin enää."

Näin sanottuaan hän kätteli ja toivotti hyvää jatkoa. Noin nelikymppinen mieslääkäri.

Kaikkein pahin on vielä tässä. Minulla oli neljän tunnin sairaalan sängyssä makailun aikana ja piuhoihin kytkettynä aikaa - käytin sen laittamalla tekstiviestejä tutuille, ystäville ja sukulaisille. Kun laitoin viestin lähisukulaiselle kysyäkseni toisen sukulaisen, ikäiseni äidin vointia kuulin, että hän oli juuri silloin kun aloin kirjoittaa viestiä nukkunut pois. Puolen vuoden sairastelu oli loppunut. Hän eli koko ajan uskossa, että kaikki menee hyvin - mutta rukoilu ei auttanut, toivo oli kuitenkin turhaa.

Elämä on pienestä kiinni, elämä on arvaamatonta. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu - vaikka kaikki näyttäisi aivan tavalliselta ja arkisen tyhjältä - yht'äkkiä tapahtuu jotakin joka saa kaiken pysähtymään.

Vain lintu laulaa puussa. Ja tuulen pieni vire koskettaa märkää poskea.

Taivas on kirkas.

Illalla sytyin kynttilän. Toivotin hyvää matkaa hänelle, jolla on taivas ollut aina lähellä, rukous voimana. Pieni lapsi jäi äidiltä - lähti pois, isää hänellä ei olekaan.

Kahviloista, kukista ja käsitöistä

Missä kimalainen - tulkaa jo, pörröturkit!

Elämässä on miljoona tsiljoonaa ihanaa asiaa - jos vain huomaa katsoa. Jollei huomaa kevään ihania asioita on sokea, ilman haju- ja kuuloaistia ja pahasti masentunut!

Kevät on aina ihanaa aikaa - tuoksuvaa vaikka aina välillä pakokaasuista ja katupölyistä mutta myös kasvavalle maalle tuoksuvaa aikaa josta voisi NYT nauttia jos vain asennoituisi asiaan oikein! Yritetään siis.

Eilen näin sairaalan ulkopuolella olevassa korkeassa männyssä - hienossa honkapuussa - istumassa haukan jonka lajimääritys ei itselleni onnistu. Sisko olisi tiennyt, minä en. Pienehkö. Siinä se istuin, aika pienipäinen ja ruskean harmahtava yksilö. Huusi kiljuvalla äänellä, sitten kuului naksahtelua... Hmm. Heilutti pyrstöä ääntelyn tahtiin.
Kiva katsella sitä oli! Sairaalassa oli surullisempaa sisällä - vaikka tädillä onkin hiukan paremmin nyt kuin vielä pari viikkoa sitten. Ei erityisen hyvin kuitenkaan - riippuu miten asiaa katsoo, toki. Häntä hoidetaan, hän saa ruuan ja lääkkeet, hoivan ja unen. Ei valita - on itsekin ollut hoitoalalla joten tietää miten homma menee - jos niin ajattelee.

Lintu oli joka tapauksessa hieno.

Vanha taulu kahvittelijoiden ilona

Pihalla kävi kaksi rusakkoa. Jompikumpi niistä pureksi  yhden pikkumättään keltaisia krookuksia matalaksi. Harmittaako? No, ei oikeastaan. Aika hauska juttu, tavallaan. Krookuksia on kyllä paljon muutenkin - laitoin kasapäin sipuleita syksyllä maahan ja nyt ne kukoistavat, ovat tosi isoja väriläikkiä rusehtavan harmaassa maassa, oksien vieressä. Ihania!

Linnut laulavat jo valtavasti - peiposta västäräkkiin on jo nähty. Erilaisia rastaita samoin kuin lokkeja, kaiken sorttisia varislintuja ja vaikka mitä kauniisti laulavia pikkulintuja.

On siis kaunista - kevään tulo on mahtavaa! Jävessä on veilä jääpinta mutta ei enää kauan.

Kahvilat ovat kivoja paikkoja! Niihin ei tule meikäläisen kamalan usein mentyä - yksin ei viitsi ja kun ne rahatkin ovat aina loppu. Äidin ja joskus lastenkin kanssa käymme silloin tällöin. Viikonloppuna kävin äidin kanssa vanhassa tutussa kahvilassa - kiva siellä on aina katsella ympärilllen ja miettiä miksi mitäkin on seinille laitettu. Välillä ratkaisut ovat kivoja - joskus uskomattoman hölmöjä! Jos kerää vanhoja esineitä, tekstiilejä ja tavaroita, olisi hyvä osata ne laittaa osaksi sisustusta tyylikkäästi - ei vain tunkea paikkoja täyteen tavaraa sillä periaatteella, että ne ovat vanhoja ja kivoja!
Tyylitaju on asia jota ei monella ole ollenkaan! Hyvä tyyli taas saa hyrisemään ilosta - ihastelemaan kaunista lopputulosta ja hienoa henkeä!

Kahvilan nurkkaus. Kuin 30- tai 40-luvun kodista

Villainen ranneke ja sukan varsi.
Tulipa kilkuteltua sellaiset tuossa.

Käsityö. Niin - siinä asia josta ei voi sanoa mitään oikeastaan. Kun johonkin hurahtaa, on ihan villiintynyt olo - langat ja värit; ne ovat itselleni huumetta ja magneetti jonka vetoa en osaa enkä halua vastustaa.... Lankaa, lankaa, lankaa: AAAHHH..... Värejä, lisää värejä: antakaa minulle lisää näitä, ja vielä!!! Olen hullu! Ostin taas kaksi pikkukerää lauantaina. Punaisen sävyjä tällä kertaa....

Rannekkeita, lapasia ja sukkia, pantoja ja pipoja. Niitä voi tehdä jollei mitään isompaa halua väsätä.

Lopulta täytyy kertoa, että olen hiljalleen päässyt eroon karkin syönnistä. Tummaa suklaata tulee syötyä kuitenkin - löysin S-marketista hyvää hunaja-manteli-maustettua tummaa suklaata. Vähän Tobleronen tapaista - edullisempaa tietenkin. Suosittelen. On hyvää! Kuva vieressä!

Elämän suuntaa etsimässä



Matkalla - eteenpäin. Mitä on mutkan takana?
Lumi sulaa, kohta puhkeavat hiirenkorvat puihin ja pensaisiin.

 Muutama päivä irtisanomisen jälkeen on mennyt toisaalta sumussa, toisaalta töitä tehden.... Muut irtisanotut joiden kanssa olen jutellut, lopettivat työt siihen paikkaan kun uutisen kuulivat. Minä (hullu?) teen hommiani; kolme projektia on vielä kesken. Ne haluaisin saada valmiiksi ennen lopullista ovien sulkeutumista. Eihän siitä mitään lisäkiitosta (!!!) heru, mutta ihan oman itseni takia sen teen - haluan hoitaa hommat loppuun omalta osaltani vaikka tilanne on mikä on. He, keille työt teen, eivät tiedä että olen irtisanottu. Ajattelin tehdä hommat ja aina kun yksi on valmis, kerron että tämä ole meidän viimeinen yhteinen hommamme. Goodbye!

Olen hakenut töitä. Paljon töitä.

Olen ollut enemmän ja vähemmän poissa tolaltani - mutta yritän elää päivä kerrallaan, muuten sekoan. Vielä saan kuitenkin palkkaa jonkin aikaa ja aikaa selvitellä asioita on, vielä.

Oma orkidea puhkesi
kukkaan perjantaina

Heti tiistaina kun sain irtisanomisilmoituksen, laitoin kolme työnhakuilmoitusta. Istuin pienessä neuvotteluhuoneessa ja hotitelin hommia. En halunnut näyttäytyä kellekään - tuntui, että olin saanut sangollisen sontaa päälleni; hävetti, nolotti ja itkettikin... Itse irtisanomistilanteessa en itkenyt - katsoin vain kun minulle luettiin paperista virallinen irtisanomisilmoitus - viitattiin uuteen firman strategiaan ja korkeisiin kuluihin joita pitää vähentää. Sikis minun on mentävä. Kännykkä ja tietokone pitää luovuttaa tiettynä päivänä, tiettyyn päivään mennessä pitää myös ilmoittaa hyväksyykö irtisanomisen vai ei.

Yhden hakemani työpaikan, tiistain viimeisen, löysin netistä juuri ennen nukkumaanmenoa ja tein nopeasti hakemuksen ja laitoin sen eteenpäin puolenyön jälkeen. Naps - sitten valot pois ja nukkumaan. Ilmoitus oli julkistettu samana päivänä.

Aamulla minulle tuli heti samaiseen työhön liittyen haastattelupyyntö - suostuin tietenkin. Hakuaika päättyy vasta ensi viikon lopulla. Päätimme haastatteluajaksi perjantain klo 17. Haastattelu sovittiin puhelinhaastatteluksi koska haastattelija asuu ja vaikuttaa Etelä-Amerikassa.

Kuinka sitten kävikään - olin puhelinpalaverissa yksin - kukaan ei tullut paikalle. Ei vaikuta kovin hyvältä, ei. Saa nähdä, kuulenko tuolta mitään enää!
-----
Olen ajatellut alkaa liikkumisen ja terveemmät elämäntavat pian. Kävellä tai lenkkeillä useamman kerran viikossa. Hakea töitä innokkaasti, käydä työvoimatoimistossa ja kaikin tavoin ottaa uuden elämän etsimisen tosissaan. En halua odottaa niin kauan, että olen oikeasti jo työttömyyden leimaama.

Haen kuntiin, kaupunkien hommiin, valtiolle ja yksityisiin yrityksiin. Mitään kaihtamatta!

Lapsille kerron asiasta jossain vaiheessa, ehkä viikon päästä. Vappuviikonloppuna. Nyt kerroin äidille ensimmäisenä - ja hän emni aivan "pähkinöiksi" Se on niin rankkaa, että täytyy säännellä kuinka asian kertoo eteenpäin. Täytyy yrittää saada homma siihen tilaan, että voi pian kertoa, että minulla on työtä - älkää huolehtiko, kyllä minä saan teidän hoidettua ja asiani järjestettyä ilman, että kenenkään pitää auttaa! Ymmärrän, että jokaisella on omat huolensa!


Vanha hella on jo vaarallinen

 Viikonloppuna äidin luona paistoin äidille sämpylöitä - ja huomasin, että uunin viereinen kaappi tuli tulikuumaksi kun uuni lämpeni. HUI! Uuni fuskaa, onhan se jo 30 vuotta vanha. Menimme sitten sunnuntaina, tänään, heti kahdentoista jälkeen kauppaan ja tilasimme äidille uuden - se tulee ja asennetaan ensi viikon lopulla paikoilleen, vanha viedään pois. Hyvä kuns aatiin tuollainen käytännön asia hoidettua!
----
Elän elämää varmasti aika lailla keinulautamaisesti tulevat viikot. Ylös - alas. Kaikki poukkoilee kuin tämä teksti. Niin menee mieli nyt. Välillä masentaa, itkettää - tuntuu, että en onnistu missään elämäni jutussa oikein mitenkään - kaikki asiat tökkivät. Sitten välillä tuntuu, että kyllä tämä tästä sutviutuu ja elämä kääntyy parhain päin.

Muutos on mahdollisuus. Osaanko käyttää sen ja tehdä jotain oikein? Mielessä kaikii ex-miehen tuttu lause "Et sinä osaa tehdä mitään oikein. Teet luonnostaan aina kaiken väärin" Jospa saisin tuon vihdoin todistettua vääräksi - itselleni.

Janikan lihakääryleet, lintuset - kuvaneuvokki 10

Tehdään ruokaa kotiväelle ja vieraille!

Lihakääryleet on parin edeltävän sukupolven juhlaruoka - parempi sunnuntai-ruoka jota on saatettu tarjota esimerkiksi sukupäivällisillä.

Vielä viisi-kymmenen vuotta sitten lihatiskeiltä sai erilailla maustettuja lihakääryleitä, valmiiksi nmaustettuja ja rullattuja kääryleitä lihatiskiltä mukaan ostettavaksi. Sianlihan väliin oli laitettu esimerkiksi luumua ja naudanlihan väliin pestoa, aurinkokuivattua tomaattia, pekonia, silavaa... Niitä oli kiva ostaa ihan ex tempore - muutama kappale perheelle sunnuntai-ruuaksi. Näin teinkin, kun olin vielä vaimo ja saatoin käydä ostoksilla mieheni kanssa. Oi niitä aikoja - nyt ne elävät kultareunaisian muistoina ajatuksissa! Ruokaa oli kyllä oikeasti kiva tehdä yhdessä!

Äiti teki lihakääryleitä lapsuudessa - hän halusi sisään aina paksun valkoisen silava-palan jota kammosin! Kääryleet oli sidottu kiinni kalalangalla joita oli vaikea irrottaa haarukalla ja veitsellä - johonki kääryleeseen oli aina naru unohtunut kiinni!

Vuosien tauon jälkeen tein pitkästä aikaa lihakääryleitä. 12 hengen päivälliseen hankin lihaa noin 1.8 kiloa ja perunoita 2 kiloa - pari-kolme perunaa per syöjä. Alkupalaksi oli graavikalaa, vanhimman lapsen toivomuksesta myös tsatsikia, oliiveja ja rapsakkaa patonkia.

Lapsuudessani lihakääryleitä kutsuttiin lintusiksi. Nyt huomaan, että moinen sana on aivan tuntematon ympäristön ihmisille!

Itse inhoan persiljaa - mutta se sopii monen mielestä mausteeksi ruokaan - ja onhan se kivan näköistä!

Lihakääryleet kermakastikkeessa, lintuset

Naudan sisäpaistia viipaleina noin 150 g per syöjä
Pekonia niin, että jokaisen viipaleen väliin riittää
Mustapippuria, suolaa
Voita
Vehnäjauhoja
Lihalientä
Kermaa

Ota liha jääkaapista huoneenlämpöö ajoissa niin, että se ei ole kylmää valmistuksen alkaessa. Levitä nuijitut lihaviipaleet paperin päälle keittiön pöydälle. Aseta kunkin viipaleen päälle pekonisiivu niin, että jokaisen siivun päällä on hyvä määrä pekonia. Pekoni antaa makua ja pehmeyttä naudanlihalle.

Ripottele suolaa ja pippuria siivujen päälle.

Kiritä lihasiivut nyt tiukaksi rullaksi. Niiden tulee säilyttää muotonsa paistamisen aikana joten ne täytyy tiukaksi rullaamisen jälkeen joko sitoa valkaisemattomalla puuvillalangalla tai kiinnittää cocktail-tikuilla.

Leikkaa rullat sopivan kokoisiksi palasiksi ennen paistamista.

Sulata paistinpannulla tai padassa voita ja oliiviöljyä ja paista kuumalla pannulla lihat tasaisen ruskeiksi. Älä täytä pannua liian täyteen vaan paista lihat osissa niin pannu ei jäähdy liikaa ja lihat kypsyvät tasaisesti säilyttäen maun. Kun kääryleet ovat kauttaaltaan kauniin värisiä, siirrä ne lämpimälle vadille uuniin. Huuhtele pata kuumalla vedellä, kaada vesi lihapalojen päälle ja paista seuraava satsi.

Kun kaikki lihakääryleet on paistettu, sulata pannulla voita, ruskista vehnäjauhoja pannulla ja kaada vettä pannulle. Varo paakkuja! Ne syntyvät helpostijollei kuumaa vettä saa kaadettua tasaiseti ruskisteun jauhon päälle samlla sekoittamalla kastiketta kunnolla. Tässä on apukäsille käyttöä - pyydä vaikka lasta kaatamaan vettä vesikannusta hiljalleen samalla kun itse sekoitat kastiketta.

Jos paakkuja joka tapuuksessa syntyy, kannattaa koko homma siilata kunnolla - paakkuinen  kastike pilaa ruokanautinnon takuulla!

Kaada nyt myös "pannunhuuhteluliemi" kastikkeen sekaan. Lisää joukkoon lihafondia tai lihalientä pyöristämään makua.

Laita nyt paistetut lihakääryleet kastikkeen joukkoon ja anna ruuan hautua valmiiksi.

Kohta syödään!

Kuori perunat, laita ne kiehumaan.

Perunoiden kiehuessa kata pöytä. Kaunis kattaus puhtaalle pöytäliinalle, kauniit servietit ilahduttavat ruokailijan silmää!

Hyvä tuoresalaatti sopii tämän ruuan kanssa hyvin, samoin keitetyt ja voilla ja yrteillä  mausteut  porkkanat. Juomaksi sopii niin vesi, olut kuin viinikin. Lapset juovat mieluusti maitoa tämänkin ruuan kanssa.

Kastikkeeseen voi sekoittaa pippurimaustettua juustoa, esimerkiksi Mustapekkaa - se antaa kivan maun kastikkelle viemättä kermakastikkeen tai lihan makua pois.

Kun perunat alkavat olla kypsiä, maista kastiketta, lisää kermaa ja koristele kastike halutessasi persiljalla.

Hyvää ruokahalua!

Kevättä kohti pystypäin

Kaneliomenan oksa kukkii maljakossa

Katsoin kuinka varis söi lunta omakotitalon takapihalla iltapäivällä. Mustarastas soittteli huiluaan korkealla koivun latvassa.

Kävelin kauas ja pois, katsoin taivaanrannan kirkkaan oranssia ja punaisen kirjavaa auringonlaskua - kuin tulessa.

Lumi sulaa kohisten - mutta yöllä on taas pakkasta ja alkuviikolla sataa lisää lunta.

Vanha, vuosikymmenten takainen ystävä soitteli ja pyysi tapaamista, oluselle mentäisiin. Kerroin työtilanteesta - sovittiin, että ollaan yhteydessä viikolla. "Hyvin sinulle käy, varmasti" vakuutteli.

Uutisissa puhutaan Norjan Breivikistä joka murhasi kesällä 77 ihmistä. Ja puhutaan Helsingin keskustan perjantaisesta perhesurmasta - isä murhasi kaksi- ja nelivuotiaaat tyttärensä, vaimonsa ja lopulta ajoi tahallaan kolarin rekan kanssa ja kuoli siinä. Perhesurmia on on ollut paljon viime vuosina Suomessa. Useimmiten mies/isä surmaa lapsensa ja vaimonsa... En voi, en pysty ymmärtämään tuollaista. En haluakaan.

Kävelin vanhan saunan ohi. Kivijalan vieressä istui rusakko
joka katosi omenapuiden taa

Luin pitkähkön jutun Kiinan vallasta maailmassa. Kiina käytännössä rahoittaa maailmantaloutta USA:sta Eurooppaan, Afrikkaan - kiinalaisilta pyydetään avustusta siihen ja tuohon maailmantalouden kriisikohtaa. Luin, että kuten narkomaani tarvitsee huumeruiskeensa, niin tarvitsee USA säännöllisen raharuiskeensa Kiinasta, olipa se kuinka häpeällistä ja kiusallista hyvänsä... Ilman sitä se ei pysy enää jaloillaan.

Jo vuosia, pari vuosikymmentä on maailman taloutta siirretty "edulliseen" Kiinaan ja kohta sillä on kaikki valttikortit käsissään - halpoihin tuotantohintoihin ihastuneet yritysjohtajat ovat siirtäneet valmistuksen, tutkimuksen, kaiken telemisen ja osaamisen Kiinaan. Kohta on paha itkeä kun omissa maissa ei enää osata eikä pystytä tekemään mitään itse. Mitä sitten tehdään, miten suu pannaan jos/kun maailmantilanne muuttuu ja Kiina alkaa oikeasti käyttää valtaansa?

Tai entä, jos kiinalaiset itse alkavat vaatia demokraattisia oikeuksia kuten tapahtui Pohjois-Afrikan muslimimaissa? Jos syntyy arabikevään tapainen "Kiinan kevät"...?
-----
Omassa elämässäni voi sanoa, että, Janikan kevät haluaa vapautusta oman elämän ikeestä - kohta voisi alkaa heiluttaa lippua, ottaa valta omasta elämästä omiin käsiin sen sijaan, että tässä pelkää ja kiemurtelee kuin mato koukussa, omaa tuhoaan odotellen.... Voi elämän kevät... Höh!

Uusi viikko alkaa. Maanantain Jalon päivästä perjantain Lauhan päivään aletaan kulkea. Pelottaa.

Pelottaa niin, että mahaan koskee - pysynkö kasassa kun pitää tiistaina istua kuuntelemassa irtisanomisen perusteita tänne merten takaa varta vasten lentäneeltä esimieheltä joka ei minua tunne ollenkaan? Tiedän sanatarkasti mitä hän tulee sanomaan - hän tekee asian kuten esimeihiä neuvotaan tekemään. Häntä on neuvottu myös olemaan empaattinen, ymmärtämään irtisanottavan tuska. Hänellä on myös turvallisuusmiehen numero käden ulottuvilla siltä varalta, että joku irtisanottavista alkaisi riehua agressiivisesti. Voi olla, että häenllä on mukanaan joku suomalainen henkilöstöosaston edustaja. Miten osaan olla koknaisen tunnin siinä hänen edessään - toivottavasti en ala itkeä! Olisi hyvä jos voisin vain sanoa, että "I understand the message. I leave now, you can return to more important things. Have a nice day. Bye" 

Mutta pystypäin eletään läpi tuleva viikko. Yritetään olla luhistumatta. Rahaa kukkarossa nolla euroa, maksukortit käyttökiellossa - elämä on hankalassa vaiheessa nyt, pakko tunnustaa.

Perjantaina on uusi kuu - silloin alkaa valoisampi aika! Näin uskon. Valoisin mielin eteenpäin, optimisesti askel kerrallaan! Kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu, elämä!