Työstressi kalvaa - moukaroi pään

Viikonloppuna kotihommat ja lepohetket
Viikonloppu alkaa perjantaina seitsemän tietämillä jolloin yleensä viimeistään olen kotona. Tässä vaiheessa viikkoa yleensä särkee päätä oikein urakalla ja olo on kun hakatulla madolla - lihaksetkin kipeät koko viikon kohkaamisen jälkeen. Viime viikolla ihmettelin, miten käsivarren ja jalkojen, säärten lihaksetkin voivat olla kipeät kun en ole mitään fyysistä harkoittelua tehnyt! Päänsärky tulee jatkuvasta kiireestä ja jännittämisestä kun ei tiedä, saako kaiken valmiiksi dead lineen mennessä - ja aivan liian vähästä unesta - samoin niska kipeytyy kun istuu kirjoituspöydän ääressä koukussa kuin luokki kymmeniä tunteja viikon aikana. Mutta käsivarret, jalat???

Pajunkissoja on jo!

Joskus pelottaa, miten jaksaa paahtaa töissä vuosikaudet eteenpäin - tahti on ihan kanmmottava ja itsestä pitisi saada irti vielä enemmän. Porukkaa vähennetään joten omalle kontolle tulee kaikki se, mitä aiemmin oli esim. assitentit ja spesialistit tekemässä. Toimihenkilö on siitä älyttömässä kökkö-asemassa työpaikalla, että työaikaa ei lasketa, palkka on suomalainen keskipalkka ja töitä ihan kammottavan paljon - ja sekin voidaan helposti siirtää tehtäväksi Intiaan tai muualle missä palkat ovat alhaisemmat. Nyt jo omistakin työkavereista on iso osa intialaisia, Intiassa.

No - täytyy puskea niin kauan kuin jaksaa ja saa. Siihen saakka kun hommia piisaa, tekemistä löytyy. Niin kauan kuin luottamusta löytyy. Tasan kaksi vaihtoehtoa valittavana: teet hommat hyvin ja jäät, et jaksa/osaa/kykene ja lähdet. Pidän työstä ja tarvitsen sitä - joten teen parhaani, että onnistuisin.

Kaikkein eniten stressaan lasten takia. Kunpa saisin lapset omilleen ennenkuin kaikki lysähtää - jos on lysähtäkseen! Pelottaa, että en saa heitä pukattua kunnolla oman elämänsä alkuun. Se vaatii yllättävän paljon rahaa - ja rahaa ei tule muualta kuin työnteosta! Lottovoittoa voi toki aina toivoa. (Ja niinhän sitä tässä toivookin....)

Toimitusjohtajien palkat ja työntekijöiden arvo
Viikonloppuna luin taas kerran juttua toimitusjohtajien - ja ylipäätään johtajien - palkoista. Talouselämä-lehdessä oli juttu aiheesta. Jotenkin tuntuu katkeralta tämä tällainen. Johtajat, siis yritysten korkeimmalla päättäjätasolla olevat henkilöt,  saavat monisataakertaisia palkkoja meikäläisiin näkymättömiin puurtajiin verrattuna. Kun heidät irtisanotaan, saavat he parhaimmilaan miljoonien erorahat. Tämä toki koskee vain pientä porukkaa Suomen yrityselämässä - mutta kylähän palkkahaitari on muutoinkin venynyt valtavasti. Ylemmät ja alemmat toimihenkilöt tekevät piktää päivää ja saavat pientä palkkaa - johtotaso taas saa isoa palkkaa ja isot edut muutenkin. Vastuunkannosta, sanotaan. Ikäänkuin toimihenkilö ei kantaisi vastuuta omasta työstään. Asiantuntijaorganisaaatiossa moinen on ajatusmaailma tuntuu loukkaavalta - samlla koulutustaustalla toinen on sata kertaa arvokkaampi - pienempipalkkainen avustaa usein isopalkkaista onnistumaan tekemällä materiaaleja ja kertomalla faktoja kun pomo lähtee asiakkaalle.

Valtava palkkaero tuntuu väärältä, ei voi muuta sanoa. Työpaikolla puhutaan tiimityöskentelystä ja henkilöstölle kerrotaan kuinka tärkeää se on. "Kaikki puhaltavat yhteen hiileen, ajattelevat aina firman ja asiakkaan parasta" Silti jokainen tietää, että kirjoituspöytien ja sorvien äärellä työskentelevät ovat vain ja ainoastaan tärkeitä niin kauan kuin ovat kustannustehokkaita. Puheet henkilöstön tärkeydestä ja heidän hyvinvoinnistaan on motivointipuhetta jonka tarkoitus on saada porukka hyrisemään tyytyväisenä - ja tekemään kovemmin hommia! Hyvää porukkaahan on halpamaat pullollaan - Intiassa, Kiinassa ja monissa muissa esim. Itä-Euroopan maassa on hyvä koulutus ja halpa palkkataso. Nykyisillä verkkoyhteyksillä sillä ei ole juurikaan väliä missä maailmassa kukakin fyysiesti istuu. Ja työkielohän on englanti.

Tulos tai ulos - hokema koskee yhtä lailla johtoa kuin alempaakin kerrosta. Tämänpäiväisessä verkko-Taloussanomissa oli muuten äärimmäisen hyvä juttu tämänhetken työtilanteesta asiantuntijaorganisatiossa.

Tummasta vaaleaan
- verhot seuraavat vuodenaikoja

Mikä sen parempaa toipumises-harjoitusta kuin kotihommat!
Pari viimeistä viikkoa ovat olleet erityisen kiireisiä töissä joten viikonloppu meni toden totta toipumiseen ja nukkumiseen. Täytyy myös tankata unta, että seuraava viikko sujuu sutjakkaasti töissä.

Nukahdin perjantaina pari kertaa jo keittiön pöydän ääreen kun luin sanomalehteä. Loppujen lopuksi menin sänkyyn jo yhdeksältä, samaan aikaan lapsukaisen kanssa. En yksinkertaisesti pysynyt enää valveilla. Reilun kymmenen tunnin uni auttoi - lauantaina puuhailin kotona; siivosin, tein ruokaa, silitin pyykkiä ja verhoja - vaihdoin pariin huoneeseen verhot ihan siitä ilosta, että kesäaika alkaa vaikka ikkunoiden edessä onkin sellaiset lumivallit, että puolet ikkunoista on ihan lumiesteiden takana. Ja luntahan on satanut lisää koko viikonlopun, onneksi toki vain kevyttä ja kaunista hahtuvalunta. Kolmisen senttiä oli aamulla uutta lunta maassa kun aukaisin oven ensi kerran. Päivän mittaan se hiukan sulaa kun lämpöasteet, ne pari joita nyt päivisin on ollut, sulattavat lunta. Aurinko on myös välillä äkynyt taivaalla.

Lapsikin sai uudet verhot!



Abit ovat  saaneet kirjoitusurakkansa tehtyä - mutta mitä nyt? Kummallakaan ei ole työtä ja he etsivät töitä lähettävällä useita hakemuksia joka päivä. Mitään ei ole vielä kuulunut, ei mistään.

Suomeen halutaan kovasti ulkomaista työvoimaa tekemään töitä. Se tuntuu hetkittäin aivan käsittämättömältä - töihin halutaan nimenomaan ihmisiä tekemään ns "helppoja" hommia - mutta omille nuorille ei löydy yhtään mitään. Siivousta, kaupan hyllujen täyttämistä, myyntityötä, hampurilaisten tai minka muun ruuan myyntiä ja tarjoilua, vanhusten ulkoiluttamista - mitään ei löydy, ei millään yrittämällä. Omat abi-ikäiseni ovat ulospäinsuuntautuneita, puhuvat molempia kotimaisia kieliä ja englantia ja ovat halukkaita tekemään melkein mitä vain. No, ei ehkä puhelinmyyntiä kovin mielellään; se on vastenmielistä pakkomyyntiä ihmisten koteihin eikä sellaista työtä pitisi olla olemassakaan. Mutta kaikkea muuta - rehellistä, oikeaa työtä siis. Mutta eipä sellaista löydy! Mihinköhän poliitikot niitä ulkomaalaista työvoimaaoikeastaan haluavat? Miksi eivät omia nuoria töihin???

Työmaailma on nyt tällainen, meidän vinkkelistä: äidin työtä uhkaavat ulkomaiden ammattilaiset, halpojen palkkojen ja ammattitaitonsa avulla heidän on helppo pestautua erilaisiin expert centereihin tekemään töitä kansainvälisille yrityksille. Lapset ja nuoret eivät taas saa töitä koska töitä ei ole, on liikaa hakijoita - ihan kaikkiin töihin siivouksista kaupan henkilökuntaan, hautausmaan lakaisijasta autonpesijään. Poliitikot taas puhuvat työntekijäpulasta ja haluavat tänne laumoittain ulkomaalaisia tekijöitä, ihan fyysiestikin. Suomalainen - tai eurooppalainen - on ilmeisesti sekä liian kallis että muutenkin vähemmän kiinnostava työntekijä. Tai sitten poliitikon todellisuus on ihan toinen kuin meikäläisten....

Nyt pitää lopettaa. Töihin hus - niin kauan kuin töitä vielä on!!

Puiden huminassa mieli rauhoittuu

airBaltic ei osaa kommunikoida - ei osaa VR eikä ydinvoimalakaan!

Pääsin kiireellä lentokentälle eilen - airBalticin halpa hinta tuli ns. takaisinmaksuun heti check in -tiskillä: Yhtään laukkua ei saa ruumaan ilman lisämaksua. Lisänmaksu on 20 euroa per laukku, laukun koosta riippumatta. Monet lentoyhtiöt veloittavat maksun ylimääräisistä kiloista - halpayhtiöt kappalemäärästä. Minulla oli kolme esinettä ruumaan laitettavaksi - markkinointimateriaalia jota oli mukana ja jota ei hankalan koon takia saa ottaa koneeseen sisälle. Pakkauksessa oli myös sakset ja sukkapuikot - niitäkään ei saa liian vaarallisina ottaa koneeseen sisälle.

Lisämaksua tuli siis 60 euroa. Hinta melkein tuplaantuu kun ottaa matkatavaraa mukaan!

Katunäkymä matkalta lentoasemalle

Kävelin hiljalleen passin- ja turvatarkastuksen jälkeen koneeseen jonne pääsimme normaalin aikataulun mukaisesti, jonkin verran ennen koneen lähtöaikaa. Halpalentoyhtiöstä ei saa sanomalehtiä niin kuin esim. Finnairilla ja SAS:lla. Istuimme sitten paikoillemme ja hiljalleen - kun mitään ei tapahtunut ja kone vain seisoi paikoillaan, puolitäynnä ja henkilökunta käytävää edestakaisin kävellen, tavaralokeroita sulkien ja tarkastellen, että kaikilla oli vyöt kiinni. Aloin ihmetellä missä vika kun kone ei hievahdakaan paikoiltaan - olimme bussimatkan päässä kentältä. Olin väsynyt joten laitoin silmät kiinni ja nukahdin. Heräsin tunnin päästä - olimme yhä paikoillaan kentällä. Koneessa oli hiljaista, kaikki varmaan lepäsivät tai nukkuivat. Sitten koneeseen yhtäkkiä pelmahti bussilastillinen uusia ihmisiä - kaikki paikat täyttyivät hetkessä. Olimme siis ilmeisesti odottanee t toista konetta jostain.

Talovanhus

Omituista - vaikka kone oli täynnä ihmisiä, henkilökuntaa oli paikalla vaikka kuinka paljon mutta matkustajille ei kerrottu viivästyksen syytä. Kukaan ei saanut sanaa suustaan ja kertonut, että odotamme porukkaa joltain toiselta lennolta. Joskus tulee mieleen ihmetellä todenteolla miksi halpalentoyhtiössä on lentoemoja ja stuertteja niin paljon kun koneessa ei tarjoilla mitään, siellä ei myydä mitään eikä siellä kuuluteta mitään muuta kuin ne iänikuiset pelastustie- ja hengitysnaamariesitykset joita kukaan ei koskaan seuraa. Nyt olisi voinut kuuluttaa, että kone on tämän ja tämän takia myöhässä - mutta eipä moinen kai kuulu henkilökunnan tehtäviin. Vai? Ärsyttää - täydellistä välinpitämättömyyttä; henkilökunta osaa kuitenkin käyttää mikrofonia ja osaa puhua englantia ja omaa kieltään!

Ei anteeksipyyntöä myöhästymisestä, ei infoa: huonoa palvelua, airBaltic!

Hyvä palvelu ei edes maksa mitään, tässä tapauksessa.

Kun kone vihdoin pääsi matkaan, meille tarjoiltiin lasilliset vettä.

Baarimikon työmaata

Ruoka ei ole tietenkään matkustamisessa pääasia - mutta silti on pakko sanoa, että on kiva saada kuppi kahvia ja joku pieni lentokoneateria kun siinä istuu - varsinkin kun matka-aika venyi yhdestä tunnista kahteen!

Tulin kotiin tuntia myöhemmin kuin olin lapsille luvannut - ja iltasatu pikkuiselle jäi lukematta. Lapsi oli unessa kun tulin kotiin. Molempia meitä harmitti kovasti.

Työmatkat ovat usein kaikkea muuta kuin leppoisia ja hauskoja retkiä - pienet asiat kuten päivän lehden lukeminen koneessa, kuppi kahvia ja pieni ruoka - jopa lasi viiniä kuten Turkish Airlinella - tuntuvat tosi kivoilta asioilta. Sitten kömmähdykset kuten tökerö lentohenkilökunta ja huono tiedottaminen ärsyttävät ja saavat välttelemään kyseistä lentoyhtiötä. Lentomatkailussa voi vaihtaa parempaan - mutta VR:n yhtälailla surkea tiedottaminen voi jatkua aina vaan - ihmiset eivät voi vaihtaa mihinkään muuhun. Oma auto on monelle hankala vaihtoehto ja bussit eivät usein kulje samoihin paikkoihin - ainakaan ilman hankaluuksia.

Miksi on niin vaikea kertoa matkustajille, että olemme myöhässä siksi kun…? Siitä saisi paljon lisäpisteitä - ihmiset ymmärtäisivät!

Tornit kiinnittävät huomion

Tiedottaminen on vaikea asia myös Japanissa. Ydinvoimalan vuotoja vähäteltiin ja vähätellään vieläkin. Ilmeisesti ei haluta kaaosta kertomalla totuus - mutta kun se totuus tulee sitten kuitenkin muualta esiin, myöhemmin, niin koko toiminnan luotettavuus häviää kun huomataan, että alussa oli valehdeltu täysin surutta. Japanilaisten osalta aina sanotaan, että he eivät voi kertoa totuutta kun silloin menettää kasvonsa. Eikö kasvojen menetys ole pahempi sitten hetken päästä kun huomataan, että tyyppi on valehdellut?

Tiedottaminen on toki useimmiten jollain lailla tarkoitushakuista- kerrotaan mikä on hyvä ja sopiva kertoa - tavoitellaan jotain tiettyä reaktiota tai halutaan kertoa tietty näkemys asiasta. Niinhän kaikki mediat toimivat, omien tarkoitustensa mukaisesti; skandaali- ja iltapäivälehdet kertovat eri näkökulman samasta asiasta kuin vaikka talouslehti tai vakava asialehti. poliitikot kertovat asian todellakin sen mukaan mikä sopivaa on; nyt vaalien alla tämä on erityisen selvää - mutta muutenkin.

Kaiva siinä sitten totuutta esiin... Ei ihan helppo homma. Moni tyytyy uskomaan mitä kerrotaan.

Latvian taivaan alla

Lentokenttä - ensimmäinen näkymä maahan

Latvian rannikkoa ja taivaanrantaa

Kolmen vartin letomatka Helsinki-Vantaalta etelään - ja ollaankin Latvian pääkaupungissa Riiassa. Hieno vanha kaupinki - mutta itse nin tällä kertaa vain lentokentän ja jokin verran katumaisemaa taksin ikkunasta matkalla kongressihotellin.

Näkymä ikkunasta

Mitä täällä on? Valtavasti ränsistyneitä rakennuksia - kuin matkalla Vaalimaalta Pietariin - paljon vanhoja puu- ja rapatuja taloja jotka joskus ova olleet hienoja - ehkä 20-, 30-luvuilla. Sitten tuli sota ja kommunismi ja talojen kunnostus jäi. Näin monen kymmenen vuoden ränsistymisen jälkeen talot näyttävät tosi surullisilta. Katsoin hotellin ikkunasta tummia taloja joissa oli ehkä yksi kelatinen valo iltaa valaisemassa - tai siten talot olivat aivan pimeitä.. Olivatko asukkaat jossain muualla - vai eikö näissä asuta ollenkaan? Monissa taloissa näkyi kyllä pyykkiä joko vintin tikkinäisen ikkunan takana kuivumassa - tai ikkunasta ripustetuilla naruilla. Paitoja, pitkiä kalsareita, puseroita... Sulavan lumen aikaan maailma on aika masentavan näköinen.

Maalit taloissa näyttävä kauhtunut, rappaukset poisrapisseilta, katot ovat ruosteessa ja ovet, ikkunat rikki tai kokonaan ilman laseja, seinissä on selkeästi näkyviä reikiä...   jotenkin väsyneen ja masentuneen oloinen osa kaupunkia tämä. Luulisin, että keskikaupungilla on toisen näköistä - sinne en nyt ollenkaan ehdi.

Latvia  on vieläkin huonossa taloudellisessa tilanteessa- siitä toki on ollut analyysejä ja juttuja lehdissäkin. Talouden kasvusta puhutaan Suomessa koko ajan - niin muuallakin. Baltian maihi lama iski pahemmin kui moneen muuhun Euroopan maahan - vieläkin ne taistelevat tilanteessa joka on monin tavoin hankala.



Katunäkymä


Talouden pitäisi kasvaa ja kasvaa - mihin se voikaan kasvaa? Luulisi, että kasvun rajat ovat kohta käsillä. Latviassa talous ei kukoista - mutta nousua odotetaan ja sen pitäisi alkaa lähikuukausina - tai lähiaikoina ylipäätään.

Onko kasvu ainut elinehto nykyään? Pitääkö kaikilla olla koko ajan paljon rahaa että voi edes olla olemassa, pysyä hengissä? Se on ahdistava ja raasava ajatus. Ihmisen täytyy pakosta tehdä elämän tehtäväksi rahan ansainta - että voisi ylipäätään olla olemassa.... Metsämökissä erakkona asuvankin on maksettava kiinteirtö- ym veroja ja käytävä joskus kaupassa - ilman rahaa ei siis erakkokaan pärjää.

Voiko elämä ja elo, ihmisen ja ympäristö hyvinvointi kehittyä muutoinkin kuin jatkuvalla talouden kasvulla? Miten pääsisimme siihen tilaan, että kuluttaminen ei ole hyvän elämän ensimmäinen ehto ja edellytys - laajemmin kuin vaihtoehtosena ja hiukan erikoisena tapana elää?

Neule mukana, tietenkin.

Istun sängyllä hotelliuoneessa. Kaiki peitot ja vällyt on päällä - on kylmä! Ikkunasta vetää ja ilma on tosi raikas. HRRR.  Neulon muutaman kerroksen ja luen yhden luvun kirjasta jonka sain lainattua kirstosta - Ljudmila Ulitskajan Iloiset hautajaiset - sitten taas unta kaaliin - nyt saan nukkua kunnon yöunet: ihanaa!!
CNN on auki huoneen nurkassa. Israelissa on jälleen kriisin poikasta meneillään; yksi kuollut räjähdyksessä, useita loukkaantunut.. Japanista raportoitiin lapsen menetännen äidin tunteita. Aivan kamalaa on olla äiti jolta on lapsi mennyt tsunamin mukana - en osaa edes kuvitella sitä tuskaa mikä siitä seuraa - tai kuvitella toki voin - ja niin kaamea on asia, että en halua siihen yhtään upota. Ei äidille voi mitään niin isoa olla, kuin omat lapset. sellaisen asian menettäminen on varmasti kamalinta mitä käydä voi.

Lady taxi - vain naisille? Kuski on nainen ainakin.

Elisabeth Tailor on kuollut. Kaunis supertähti on siirtynyt tähdeksi taivaalle. Hyvä näyttelijä, viimeien Hollywoodin tosi suurista nimistä on poissa.

Maaliskuun kissat täysikuulla

Lumisadetta viikonloppuna. Mustavlakoista luonnostaan!

Aurinko paistaa ikkunan takaa. Mustavalkoiseen maisemaan tulee kirkkaampia sävjä - ja taivaan sini! Jollei kuuntelisi uutisia, voisi sanoa, että maailma on upea. Kevät on tulossa ja tuuli heiluttelee puiden oksia - oravan turkki ja häntä näyttivät hassun hauskoilta kun se keikkui linnun ruokinta-korissa aamusella; tuuli tuiversi häntää ja se näytti aivan pulloharjalta kevättuulen kieputuksessa. Lämpötila on plussan puolella ja lumi sulaa hiljalleen lätäköiksi ja sumuksi ilmaan. Lunta on tosin vielä paksut kinokset joka paikassa mutta kevät niihinkin vielä iskee, vaikka nyt ei ihan siltä vielä näytäkään.  

Rakeita asfaltilla

Maailman uutiset saavat mielen masentumaan - Libyaan on hyökätty ja oman maan johtaja lahtaa kansalaisiaan. Pohjois-Afrikka kuohuu - koko arabimaailma tuntuu olevan muutoksen kourissa - rankalla tavalla. Japanin ydinturma on suurempi ja vakavampi - tietenkin, ainahan se näin menee - kuin ensin kerrottiin. Koko maanjäristyksen jälkeinen ydinturman selvittäminen - ja että se ylipäätään pääsi noin  pahaksi - tuntuu olevan, tai näin meille kerrotaan, suurten virheiden aikaansaamaa lähes alusta loppuun. 

Suomessa keskustellaan eduskuntavaaleista - ja siitä, että iso osa kansakuntaa ei edes tiedä keitä on hallituksessa - monen mielestä SDP on siellä. Onpa hyvä aloitus poliittiselle keskustelulle ja vaalikampanjoinnille jos tiedon taso on tuollainen. Ihmisiin tarttuvat parhaiten sellaiset asiat joilla ei ole varsinaisesti edes merkitystä itse politiikan sisällön kanssa, tai eivät vaikuta tuon taivallista siihen mistä eduskunnassa ja hallituksessa päätetään. Poliitikkojen sekstailu ja kaikenlainen inhimillinen töppäily kiinnostaa kovasti, Soinin sutkaukset saavat hänet valtavalla äänimäärällä varmasti eduskuntaan ja hallitukseen. Tulee sitten olemaan "hauska" ylläri huomata, kuinka tavanomaisen tylsä hänestä tulee kun joutuu oikeasti vastaamaan asioista.

Ruudun takaa - keväistä valoa

Homokeskustelu on sitten leimahtanut jälleen liekkeihin. Hoh hoijaa... Joku kristillinen nuorisojärjestö vertaa videossaan homoja murhamiehiin - molemmat voi parantua, kuulemma. Voiko enää typerämmällä asialla julkisuuttta tavoitella? Ja julkisuutta tuleekin taas roppakaupalla - ja ihmiset eroavat kirkosta tämän kohun saattelemana vaikka kirkko ei täman takana olekaan. Voi Kiesus sentään, ei voi muuta sanoa.

Suomi rakastaa kiihtyä kahdesta aiheesta kerta toisensa jälkeen: homot ja pakkoruotsi jaksavat puhuttaa. Onhan sitten vielä ulkomaalaiset/maahanmuuttajat joista voi aina kiihkoilla, ja niin kiihkoillaankin.

Kolli joka pitää tappeluista

Paras lienee keskittyä omaan pikkuelämäänsä - ja paistaa vaikka lettuja!! Tein tässä päivänä eräänä ihan kivasti onnistuneen pasta carbonaran - mahtavan iso annos suli isosta kattilassta meidän nelihenkisen lapsiperheen suihin ja mahoihin alle aikayksikön! Itsekin sitä söin vaikka olin ajatellut ilman olla. Olisi kiva saada mahan kumpu häviämään - se vaatii tahdonvoimaa ja liikuntaa! Kumpaakaan ei ole kovin ollut näköpiirissä, täytyy sanoa.

Töitä sen sijaan on. Olen ihan oikeasti sukeltanut sellaiseen työputkeen, että iltaisin oksettaa ja perjantaina on jo aamupäivällä sellainen päänsärky, että pää meinaa haljeta, silmiä särkee ja niskassa tuntuu metallipikkejä..... 12-14 tuntia päivässä hommia - ja intensiivisesti; tuntuu jo fysiikassa ja päänupissa. Syömään ei ruokiksella ehdi - ruokatuntia ei siis ole. Olen istunut viimeiset pari viikkoa töissä pikku kopissa - maisemakonttorissa on liian meluisaa ja minun on ollut pakko karsia sosiaaliset jutustelut pois. Kahden työn hoitaminen ei käy ihan käden käänteessä - ja uuteen hommaan on otettava hyvä ote, että näytän osaavani sen, että minusta on sen hoitamisessa hyötyä! Väsyttää kyllä. Saa nähdä miten saan tilanten rauhoittumaan.

Parkkipaikan kuvioita

Aika hupaisaa oli tässä yhtenä iltana - aloitin neuloa toisen oranssin sukan vartta mutta olin väsynyt. Kello oli paljon ja halusin renoutua ja neuloa hetken ennen nukkumaanmenoa. Loin silmukat puikolle mutta en osannut jakaa niitä sen jälkeen puikoille - nukahtelin jo kesken silmukoiden luonnin  ja uni ja todellisuus sekoittuivat oudoksi kudelmaksi - en ymmärtänyt miten saisin silmukat puikolle - en osannut laskea, en tiennyt mitä tehdä.... Menin sänkuyyn sitten, nukahdin ihan saman tien. Lukemisen kanssa käy samoin. Luen ja luen samaa kappaletta mutta en ymmärrä yhtään mitään, nukahtelen sanojen välissä.

Lauantaina oli täysikuu ja sää oli kirkas ja kaunis. Kuun edessä tosin utua - mutta hienolta se taivalla näytti iltasella. Illalla, ennen nukkumaanmenoa, lapsi tarkistaa, että ovi on lukossa. Niin lauantainakin. Hän avasi oven ja tarkisti lukon. Kissa nosti pään, syöksyi hurjaan laukkaan niin, että liirasi nurkalla ja sinkosi itsensä huimaa lentoa ulos ovesta.Kkatsoimme hämästyneinä toisiimme. Mitäs nyt?

Samassa ulkoa alkoi kuulua valtava ulina - kuin lapsi olisi tuskissaan huutanut. Mutta ehei, siellä oli oma kollimme joka oli jotenkin aistinut toisen kollin pihalla ja nyt se seisoivat selät köyryinä toisiaan vasten ja mourusivat kammottavalla äänellä - ääni raikui naapuruston seiniltä iltaan - yksi koiran ulkoiluttaja seisahtui tien toiselle puolelle katsomaan nätelmää kahden koiransa kanssa. Maaliskuun kissat kuutamolla totta tosiaan. joskus mietin, onko tuon meidän kollin kastrointi ihan täysin onnistunut... Ainakin tappeluvaistot ovat kovasti vahvat! Kesällä maalla tämä kolli on aina tappeluissa - mouruna ja ulina kuuluu milloin minkäkin puun tai pensaan juurelta, aitan alta tai auton renkaan viereltä. Ja os toiset kollit mouruavat josain, tämä lähtee heti paikalle ja osallistuu tappeluun oikein innoissaan!

Itse lähden työmatkalle Riikaan kohta.

Veto poissa äidillä - perutaan konsertti

Joudumme perumaan konserttiin menon Lahteen - äiti on ihan vetämättömässä kunnossa. Pelkkä kaupungilla käynti väsyttää niin, että nukkua pitää pari tuntia. Hän oli tänään känyt ruokakaupassa ja oli vielä monta tntia sen jälkeen ihan väsynyt.

Äidillä on astma, keuhkoahtauma, sepelvaltimotauti ja sydänvika. Onhan siinä kylliksi sairauksia joten ei ihme, että väsyttää. Ja onhan hänellä myös korkea verenpaine. Kaikkiin näihin on lääkkeet - ja lääkkeet väsyttävät myös. Ilman ei voi olla, kuitenkaan.

Saa nähdä, tuleeko minulle noita tauteja jossain vaiheessa - sydänperäiset jutut luultavasti ainakin tulevat; niitä on kaikilla vanholla sukulaisilla ja siihen ovat kaikki kuolleet - mummi, vaari, isosiä, mummo, setä ja isä - ja moni kaukaisempi sukulainen. Niin se menee - ja aina olen sen tiennyt. Ex-miehen suvussa taas on syöpää. Johonkinhan kaikki kuolevat että eipä moista niin kamalasti ajatella tsarvitse.

Kävelytiet ja jalankulkuväylät ovat kamalassa kunnossa näin kevään korvalla

Tilanne on äidillä välillä parempi ja välillä huonompi. Nyt on meneillään sellainen vaihe että väsyttää aivan valtavasti, melkein koko ajan. Hän ei ole jaksanut käydä emalikurssilla kahteen viikkoon ja tapaaminen eläkkeellä olevien entisten työkavereiden kanssa jäi eilen väliin. Eläkeläiset tapaavat kerran kuussa, käyvät jossain syömässä ja juttelemassa yhdessä.

Ulkona kävely on myös erinomaisen vaikeaa näillä keleillä - liukasta ja kuoppaista ja lätäköitä siellä täällä - nekin aamupäivisin jäässä.

Creme catalan

Mietin, että menisin ehkä käymään äidin luona viikonloppuna jos tämä konsertti nyt näin peruuntuu. Pohdiskelenpa sitä vielä. Väsyttää kamalasti itseänikin, pää lipeä - huomenna pon työpäivä josta ei vauhtia puutu - niin on ollit nyt jo pitkään. Ensi viikolla on työmatka Riikaan - onneksi vain yksi päivä töitä - täytyy muistaa varatalennot huomenna. yhden yön yli yritän olla - toivottavasti ehdin viimeiseen iltakoneeseen torstaina. Minulla on passi Venäjän suurlähetystössä - olen hakemassa viisumia Venäjälle mutta kuulin toissapäivänä, että matka peruuntuukin. Ihan hyvä - olisi tullut ihan kamalan kiireinen viikko ja kirjoituspöytätöitä on tosi paljon. Moskova saa odottaa!

Jospa menisin junalla äidin luo? Silloin ei voi ottaa lakanoita, pyyhkeitä eikä kissa mukaan - mutta voisi katsoa ikkunasta ulos ja lukea tai istua vain haaveilemassa. Junailu tulee toki autolla ajoa paljon kalliimmaksi... Hmm, no katsotaan nyt.

Junalla matkustin ennen paljon - kuljin junalla niin töihin päivittäin kuin pidemmätkin matkat. Silloin tuli luettua paljon kirjoja! Nyt en pääse junalla töihin, siksi autossa saa istua nykyään urakalla.

Junassa saa olla omien ajatusten kanssa ihan rauhassa, useimmiten. Vähän kuin työmatkallakin: Vaikka olisi miljoonaa asiaa tehtävänä, ei voi tehdä kuin pienen osan kaikesta kun on matkalla, poissa töiden keskeltä.

Sepä vasta rauhoittavaa vaikka tietääkin, että asiat sumautuvat poissa ollessa.

Maailma mullinmallin - yo-kirjoitukset meneillään

Olisi maailmassa luudalle töitä...
Minne lakaista kaikki turhuus ja typeryys, kaikki pahuus ja hyväksikäyttö?

Uutiset maailmalta ovat kurjaa kurjempia tällä hetkellä. Japanin maanjäristys- ja tsunamikatastrofi ei selkene - ydinvoimalat poksuvat ja säteilevät. Suomalainen asiantuntija radiossa päivitteli japanilaista päätöksentekoa jossa muodollinen asema hierarkiassa voittaa terveen järjen käytön - tai "unsitnööriajattelun" kuten hän taisi sanoa. Näinhän se on monessa muussakin maassa. Nyt vain koko maailma seuraa tätä näytelmää kauhun sekaisin tuntein. Jäähdytys olisi voitu hoitaa "normaaleilla paloletkuilla"... Kuja kuulla moista ja nähdä, että siellä vain ei asiaa saada hoitoon - ja televisiossa kerrotaan kuinka se olisi pitänyt hoitaa!

Luonnonkatastrofi sai aikaan aivan valtavan katastrofin vaikka sanotaan, että Japani on ottanut maanjäristykset huomioon jo etukäteen. Luonto näytti kuitenkin voimansa.

Libyassa on meneillään kaamea tilanne kun Gaddafi lahtaa kansalaisiaan - kamala huomata, taas kerran, kuinka despootti yksinvaltias voi tehdä ihan mitä hyvänsä - eikä asialle oikein mitään voi tehdä.

Suomessa käynnistellään vaalikampanjaa - neljän puoluejohtajan katsominen kampanjan alkajaisiksi oli lähinnä masentavaa - Jutta Urpilainen hoki samaa lausetta kerta toisensa jälkeen kuin idiootti - ihan oikeasti "me emme ole hallituksessa, joka seuraavalla vaalikaudella nostaa eläkeikää." Yhden kerran, kaksi, kolme kertaa.. Opettaja kertasi sanoman, ymmärsivätkö kaikki?

Juu, kiitos, tuli selväksi - mutta miksi, oikeastaan? Eikö Suomessa juuri pitäisi nostaa eläkeikää? Ehkä he pelaavatkin itseään tahallaan oppositioon - siellä on helpompi olla ja natkuttaa hallituksen päätöksille. Poliitikot - siis tosiaankin muutkin kuin Urpilainen - pitävät todellakin ihmisiä, kansalaisia joiden toivotaan heitä äänestävän, aivan hölmöinä - vai ovatko he niin hölmöiksi muuttuneet itse jo, etteivät tajua miltä näyttävät kun eivät ajattele itse vaan hokevat ulkoa opittuja sanarimpsuja. Sitä kai se on!  Inhottaa. Sääli antaa maata heidän haltuunsa - sieltä syntyy sitten päätöksiä joista ei iloa ja hyötyä maalle oikeasti ole, vain jollekin omille eturyhmille.

Urpilaisen lauseiden toistelu on herättänyt aikaisemminkin keskustelua ja pilkaakkin - kun hän kiitti monta ertaa televisiossa äänestäjiään, viime vaalien jälkeen, tuntui se kiusalliselta ja nololta - mutta silloin ajattelin, että hänet on neuvottu niin tekemään - on nuori ja kokematon. Tuli vhän sääli. Nyt hänen pitäisi olla jo kokenut - silti sama jääräpäinen hölmöläistouhu! Huh. Ei hyvältä näytä vaalitaistoa silmälläpitäen.Olisi kiva nähdä kunnollisia, älykkäitä keskusteluja eikä ihan idioottimaista sanakikkailua ja toisen nokittelua. Mutta meillä ei taida lla sellaiseen kykeneviä politikkoja nyt. Soinista voisi jotain ehkä saaada irit - kai hänkin jättää pikkusutkaukset jo rauhaan - toivottavasti - ja keskittyy asiaan!

Työmatkalaisen aamuiset ja iltaiset maisemat. Autoja ja taas autoja...

Ylioppilaskirjoitukset ovat täydessä vauhdissa. Vanhemmalla perheemme abeista on kova kuume - eilen illalla 39 astetta. Ei auta, kirjoituksiin on mentävä - näistä ei voi sairauslomaa pitää! Tänään aiheena oli psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia. Meidän abit kirjoittivat molemmat filosofian. Maanantaina alkoi koitos - molemmat abit kertoivat maanatain menneen hyvin. Perjantaina on seuraava - pitkä kieli. Ja homma jatkuu ensi viikolla lyhyillä kielillä, matikalla. Peukkuja pitelen, kovasti.

Elämäni kirjahyllyjä 3. Oma iso

Soitin äidille hetki sitten. Meidän on tarkoitus mennä lauantaina Lahteen, Sibelius-taloon Sinfonia Lahden konserttiin. Olen varannut liput - mutta unohdin, että ne piti hakea jo maanantaina. Soitan huomenna ja kysyn niistä vielä. Varasin meille myös hotellihuoneen - aseman lähellä olevaan hotelliin. hotellit ovat kuulemma kaikki siinä lähellä toisiaan. Siellä on kevätfestivaali ja lauantaina on ihan mukava ohjelma:

La 19.3.2011 klo 17 Sibelius-talo
SINFONIAKONSERTTIJaakko Kuusisto, konserttimestari / kapellimestari
Eeva Mäenluoma, klarinetti

Bartók: Romanialaisia kansantansseja
Mozart: Klarinettikonsertto
Lutoslawski: Dance Preludes klarinetille ja
kamariorkesterille
Bartók: Divertimento

Teinpä suklaapuuroa

Äiti kertoi, että häneltä oli mennyt oikean käden pikkusormi aivan tumman sinipunaiseksi ja se alkoi turvota. Tämä tapahtui toissailtana ja yöllä hänelle tuli huono olo, tosi huono olo. Oksetti ja sattui. Hän otti nitron - meinasi ottaa toisenkin, kun olo ei heti parantunut. Ei ottanut toista, sai sitten unen päästä kiinni. Olo oli sitten tänään koko päivän ontto - siskon patistelun jälkeen hän oli onneksi soittanut terveyskeskukseen jossa oli kyselty tapahtuneesta ja tilasta nyt. Kyseessä oli ilmeisesti verisuonen katkeaminen - niitä sattuu äidille aika usein kun on joutunut syömään kortisonia vuosikausia. Tämä oli aikaisempaa isompi juttu - koko sormi mustui ja turposi, viereinen sormi myös osin. Äiti myös muisti, että mummin - äidin äiti - oli saanut ison mustelman niin ikään oikeaan käteen aikoinaan, pari päivää sen jälkeen mummi halvaantui oikealta puolelta eikä siitä kunnolla enää parantunut.

Surullista.

Soitan äidille huomenna ja toivon ja rukoilen, että hän saisi olla vielä terve. Mikään ei ole ikuista - silti toivon niin kovasti, että saisin viettää äidin kanssa vielä aikaa. Onko toive itsekäs? En tiedä - on varmasti... Mutta kai kuitenkin luonnollinen. 

Voi kun saisimme hyvän viikonlopun Lahdessa. Nauttia yhdessäolosta, hyvästä musiikista ja jostain uudesta ja kivasta. 

 Anna meille tämä viikonloppu, annathan!  

Menneitä muistellen

Säkkijärveläinen

Istun tuvan pöydän ääressä. Mummi puuhailee hellan ääressä jotain, järjestelee tiskejä ruuan jälkeen luultavasti. Hellan luukku kirahtaa kun mummi avaa sen ja laittaa puulaatikosta halon hellaan. Kops, kraah, ritinää kun kipinät ottavat halon vastaan. Savun tuoksu…

Palavat halot tuoksuvat hyvälle, hellasta lehahtava lämmin ilma tuntuu mukavalta kun heiluttelen jalkoja tuvan penkillä istuessani. Suuresta vesikattilasta sihahtaa vettä hellalle, ilmassa tuoksuu vasta keitetty ja verannalle jäähtymään viety iltaruuan jälkiruoka, marjakiisseli. Sitä syödään maidon ja sokerin kanssa ruuan jaölkeen. Eilen oli lettuja ja hilloa, ihan sen takia kun mummista on kiva kun olen käymässä. Niin mummi kertoi ja vaari hymyili vieressä.

Syklaami jonka sain kukkimaan
pitkän talven jälkeen

Minulla on jalassa uudet mummin neulomat sukat, niissä on kirjavat varret jotka on tehty kahdella langalla, ohuet langat yhteen neuloen, mustalla ja vihreällä. Sukkaosa on beigen harmaa, siitä langasta mummi teki aikaisemmin villapaidan veljelle. Sukkiin on hyvä käyttää kaikki pienetkin langanpätkät korista. Jos kaikki langat eivät ole ihan saman paksuisia - ei se mitään haittaa. Värejä ja paksuuksia voi yhdistellä maun mukaan, ihan niin kuin räsyjä mattoa kutoessa. Värien yhdistely ja suunnittelu on hauskaa puuhaa! Mummi on käsitöiden mestari - hän neuloo, virkkaa ja kutoo. Seinillä on ryijyjä, raanuja ja täkänöitä. Lattioilla on pitkät, taidokkaat räsymatot paitsi salissa jossa on kokonaan pellavasta kudottu erityishieno ja superleveä jugend-tyylinen matto, ruskean eri sävyillä kudottu. Se on mummin mestariteos, olen ymmärtänyt! Yhden keinutuolin alla on ryijymatto - siitä tykkää myös iso oranssinpunainen kolli joka nytkin loikoilee matolla, kuono tassun alla. Jos sitä menee silittämään, se kehrää tyytyväisenä ja kierähtää selälleen ja antaa rapsuttaa kainaloista.

Vaari tekee himmeleitä - niitä on kaikilla sukulaisilla ja naapureilla - taidokkaita ja monikerroksisia, omista rukiin oljista tehtyjä. Hän myös tekee monenlaisia putöitä kynttilänjaloista tuoleihin ja taodokkaisiin rukinlapoihin. Hienon puisen ketjunkin hän teki, yhdestä suuresta halosta vuolemalla ja hiomalla - ihan vain iltapuhteina!

Piirrän paperinukkea tuvan pöydän ääressä, suunnittelen piirtämälleni tytölle hauskoja vaatteita ja leluja. Olen jo käynyt hiihtämässä aamupuuron jälkeen - tein ladun tuvan ikkunan takaa näkyvälle pellolle. On hankikeli, lumi kantaa hienosti - tosin joissain kohdissa lumi on pehmeää ja pettää allani. Nilkat kastuvat vaikka minulla on paksut sukat jalassa. 

Ladulla ajatus lentää, mieli kevenee

Mummi oli huutanut minut syömään yhdentoista maissa - silloin syötiin päiväruoka. Mummi oli laittanut lihapullia ja ruskeaa kastiketta kuoriperunoiden ja puolukkahillon kanssa. Juomana oli naapurista hinkillä haettua maitoa - se oli minun tehtäväni, hakea naapurista lypsyn jälkeen kahden litran hinkillinen maitoa joka sitten pantiin kylmään vesisaaviin jäähtymään. Kuljin pienen metsäpolun halki naapuriin – joka kerta kuvittelin metsään susia ja karhuja vaanimaan matkaani naapurin navetan kulmalle – onneksi villieläimet jättivät minut rauhaan enkä joutunut niiden hampaisiin!

Maidon päälle nousi kerma jonka sain - jos olin tosi tarkka - kaapia pienellä soppakauhalla toiseen kulhoon, kerma-astiaan.

Kevättä on jo ilmasa
- selvästi

Ruuan jälkeen vaari otti nokoset ja mummi tiskasi. Sitten mummikin otti pienet tirsat, jollei istahtanut keinutuoliin ja alkanut neuloa tai virkata. Mummi jutteli kaikenlaista omasta lapsuudestaan lapsenlapselleen keinussa istuessaan. Pitkistä koulumatkoista ja omista ja siskojensa pitkistä leteistä ja värikkäistä lettinayhoista. Uimamatkoista ja eväsretkistä, omista nuoruutensa työpaikoista. Jos joku naapuri tuli kylään, sain kuulla kylän sattumuksista ja kyläkaupan tiskillä selvitetyistä asioista - siitä E-kaupasta josta käytiin ostamassa kaikenlaista tarpeellista aika ajoin.

Tuvassa on rauhaisaa, vaari hengitti äänekkäästi kiikkutuolissa nukkuessaan - tuvan tutut äänet ja tuoksut ympäröivät meidät. Radio kertoili keskipäivän mietelauseen ja kirkonkellon kumahtelu sitä ennen. Merisäässä rauhallinen miesääni kertoili verkkaisesti säätilan rannikon sääasemilla. Puuskajaskari. Kotka Rankki ja mitä niitä olikaan. Vaarin merkkaili säätietoja joskus keltaiseen almanakkaan joka roikkui naulassa ikkunaverhon takana.

Tällaiset mietteet ja muistelot pulpahtivat mieleen kun kun kiirehdin stressi päässä tykyttäen ja jumittavaa liikennettä harmitellen kotoa töihin. Lapsuuden lämmin ja haikean kaunis muistojen rypäs on minua paljon elämässä kantanut. Siitä rakastavan rauhaisasta ja ihmeen leppoisasta ja mukavasta ajasta on ollut hyvä ponnistaa. Muistot sieltä ponnahtelevat esiin mitä pudoimmissa paikoissa, mitä yllättävimmillä hetkillä.

Hyvä niin. Kaikkea ei voi ymmärtää - ja sekin on hyvä niin, luulisin Tässä maailmassa missä nyt taas kaikki tuntuu olevan sekaisin. lohdukkeeksi voi paeta muistoihin ja ajatella, että on elämässä ollut toisenlaisiakin aikoja.