Kerran vielä

Kuten Colombo aikoinaan, palaan vielä kerran paikalle jo lähdettyäni - just one more thing!

Sanon sen kuvin, samalla hyvää ja nautinnollista kesää toivotellen! 

Oli ihana kesäinen sää, linnut lauloivat ja luonto tuoksui kutsuvasti.

Pakkasin itseni, kameran ja käsilaukun pyörän selkään ja lähdin nauttimaan kesästä

Lupiinit, nuo teidenvarsien valloittajat, olivat parhaassa kukassaan pihoilla, peltojen
pientareilla ja teiden varsilla

Sinisinä, valkoisina, vihreinä hohti kasvusto

Aah! Terassille kylmän oluen ja päivän lehden kanssa. Aurinko lämmittää, pääskyset kirkuvat
eikä mikään ärsytä - uutiset nyt ovat mitä ovat!

Tulin itse kotiin hyvissä ajoin ilallla mutta kolli saapui vasta aamuyöllä.
Missä sekin aina luuhaa...

Juna älä jätä

Mihin juna menee? Hyppäänkö kyytiin, pääsenkö mukaan?

Kun yksi juna jättää, toiseen ehtii.
Aina tulee uusia junia. Vai tuleeko? Olen tänään saavuttanut yhden pysäkin elämässäni. Jäin junasta asemalle enkä tiedä mitä nyt pitäisi tehdä. Minua ei enää haluttu matkustajaksi siihen junaan - ja olin kai itsekin vähän siihen kyllästynyt, jos rehellisiä ollaan. Nyt olen tullut risteykseen, pudonnut yhdestä junasta ja seison tumput suorina ja mietin mihin suuntaan on mentävä. Mihin junaan voisi kyytiin pyrkiä ja mihin menevä juna kyytiin ottaisi. Vai jäänkö tähän, lähdenkö kävelemällä etsimään jotain viisautta elämäelle?

En tiedä, en todella tiedä.

Tämä on se päivä jota olen pelonsekaisesti odotellut. Ehän tämä päivä poikkea muista päivistä muutoin kuin minun omassa päässäni - samanlaiselta se näyttää kuin eilinen tai joku viime viikon päivä. Tai viime vuoden tai kymmenen vuotta sitten ollut päivä. Mutta ei kuitenkaan, minulle ja aika monelle muulle joka on samassa tilanteessa kuin minä - työttömyys alkaa tänään. Palkka ei enää juokse, päiviksi ei ole töitä.

Eilen Nokia ilmoitti hillittömästä määstä uusia irtisanottavia ihmisiä. 10.000 ihmistä saa lähteä. Suomenkin työmarkkinoilla on nyt tuhansia ja taas tuhansia hyvän koulutuksen saaneita ihmisiä vailla työtä. Minä olen vain yksi siinä joukossa - kaikki me haluamme tehdä vielä töitä. Tai ei ihan kaikki; jotkut eivät edes hae tai etsi työtä. Suurin osa kuitenkin.

Mistä saa työtä tässä tilanteessa kun koko Euroopan tilanne vaikuttaa uutisisa lukiessa aika masentavalta. Espanja on kaatumaisillaan, kohta myös Italia. Tai pankithan siellä kaatuvat mutta nyt kun raha on määräävin tekijä kaikessa, puhutaan maan kaatumisesta vaikka pankit yskivät - silti pankinjohtajat voivat ihan kivasti ja rahaa tuntuu olevan tuhlattavaksi asti. Kuka katsoisi mihuin kaikki ne pankkeihin pumpatut miljardir ihan oikeasti joutuvat? Siitä ei kukaan uutisoi mitään. Velkojen maksuun... Ahaa - mutta minkä velkojen, kenelle?

Kreikka on tosi huonossa jamassa ja siellä pidetään viikonloppuna vaalit - mitä sitten? Syyria on sisällissodassa, Egyptissä on jotain häsellystä taas.

Nokialla menee surkeasti; firman kaatumisesta puhutaan joka paikassa. Nokia kaatuu, Kreikka kaatuu... Työttömiä tulee lisää. Kuka kaiken hoitaa kuntoon? Meitä työtä vailla olijoita on paljon - saammeko auttaa?

----
Uutisissa kerrotaan maailman katastrofeista, isommista ja pienemmistä. Itse en jaksa nyt uutisia paljoa seurata - yritän saada oman perheeni tilanteen parempaan jamaan. Aloitan yhden työhakemuksen kirjoittamisen - ja sanon hyvästit tälle pöiväkirjablogille. Heippa - oli kiva kirjoitella tänne.

Kaksi vuotta ja kaksi viikkoa on mennyt näillä tantereilla. 332 tekstiä on kirjoitettu. Yksi on vielä julkaisematta, hautajaisista. Se oli liian kova asia kirjoitettavksi. On vieläkin.

Ehkä palaan joskus - ehkä en.

So long!

Posti - epäluotettava kumppani

Käsienpesupaikka, mallia hätätapaus

Harvoin menee viikkoa, että omasta postilaatikosta EI löytyisi jollekin muulle osoitettua postia. Kirjettä, mainoksia, lehtiä. Eilen minulle tuli hallituksen puheenjohtajalle osoitettu kirje. Viime viikolla sain suorapostituksen kahtena kappaleena, paksun tuotekatalogin joista toinen oli osoitettu minulle ja toinen jollekin muulle, ihan vieraalle ihmiselle.

Samalla lailla omaa postia menee tietenkin muiden laatikoihin. Tiedän joistian kadonneista kirjeistä kun niistä on kyselty minulta. Suurin osa kadonneesta postista jää kadonneeksi; niitä ei osaa kaivata. Joskus tulee lasku jossa on muistutusmaksu - alkuperäinen ei ole koskaan tullut perille.

Olen asiasta aina silloin tällöin sanonut jollekin henkilölle postissa käydessä - sieltä on sitten kärkkäästi kerrottu, että kaikille sattuu virheitä.

Nyt on postille attunut virhe joka ottaa aivan erityisen paljon päähän. Posti on hukannut paketin jossa oli kännykkä, upouusi Nokia Asha 303, punainen kännykkä joka minun  oli tarkoitus ottaa käyttöön huomenna kun työkännykkä jää pois käytöstäni. Joku (postin) pitkäkyntinen ehti edelle - joku sai hienon puhelimen itselleen.

Suututtaa niin pirusti.
Pikku juttu, sanoo joku. "Eihän se ole kuin yksi kännykkä. Osta uusi". Ei se ole pikku-juttu minulle. En voi ostaa, ei ole rahaa toiseen - tuonkin ostin osamaksulla.

Näin juttu meni:
Ostin viikko sitten itselleni upo-uuden puhelimen. Edullisen puhelimen jonka hinta nyt kuitenkin oli 99 euroa. (Kympin enemmän sain muuten siitä maksaa verrattuna Elisan nettisivulla olevaan hintaan - sekin hiukan kyrsi - mutta näinhän asiat usein menevät. Joka ei huomaa, saa maksaa.)

Ostin siis itselleni uuden hienon kännykän. Olin siitä niin iloinen ja ylpeä, että otin kännykän mukaan kun menin sukuloimaan viikoloppuna; halusin näyttää uuden puhelimeni muille! Sitä katselimmekin ja ihailimme; eihän se mikään iPhone ole, mutta uusi ja silti hieno.

Kotiin takaisin lähtiessäni lapsen kanssa tuli meille taas tavanomainen hässäkkä ja kohellus - ja kännykkä unohtui uudessa laatikossaan äidin eteisen lipaston päälle. Ei se mitään, sanoin äidille puhelimessa  - otan sen käyttöön vasta lauantaina 16.6. Äiti sanoi lähettävänsä puhelimen postitse minulle, niin en jää puhelinmottiin.

Äiti laittoi puhelimen postiin maanantaina puolenpäviän tietämissä. Pakkasi puhelimen omassa pikkulaatikossa paikallisessa postissa postivirkailijan ohjeiden mukaan sopivankokoiseen kuplapussiin, kirjoitti minun nimei kuoren päälle, samoin oman nimensä lähettäjänä. Sulki kuoren jonka postin naisihminen teippsi vielä toiseen kertaan, että se varmasti pysyy kiinni. Äiti maksoi postituksen ykköspostin mukaan ja postivirkailija lupasi kuoren olevan perillä jo seuraavana päivänä eli tiistaina.

Kun puhelinta ei vielä tänään torstaina ollut tullut minulle, menin postiin kyselemään sen perään. Täkäläinen virkailija kyseli tarkaan kuinka kuori oli lähetetty, minkälainen kirje oli kyseessä jne - jutteli minun kanssani ja vielä puhelimessa äidin kanssa. Etsi pakettia postien joukosta - ei löytynyt. "Se on kadonnut," totesi hän. "Mitäs nyt sitten tehdään?" kyselin.

Minua kehotettiin tekemään katoamisilmoitus. "Vaikka ensi viikolla, silloin ehtii hyvin", sanoi. Miten niin ehtii? Tarvitsen puhelimen huomenna!!! Ehtii mihin?

Kukat ulkohuussin oven pielessä

Mutta... Mitä katoamisilmoituksen tekeminen auttaa? "No, jos kuori löytyy, se toimitetaan minulle...." Siis sitä ei ilmeisesti muutoin toimiteta, vai? Hämärä homma. Outoja puheita!
Posti ei kuulemma vastaa hävikistä koska lähetystä ei oltu vakuutettu. Se, että virkailija neuvoi lähettämään puhelimen juuri niinkuin äiti tekin, ei auta mitään.

Toinen postivirkailija toisaalla sanoi, että hän ei itse lähettäisi postin kuljettamana mitään muuta kuin postikortteja ja ohuita asiakirjeitä. Miksi? "Sieltä häviää ja varastetaan päivittäin valtavat määrät postia".

Kiitos posti. Olen tosi pettynyt, super-ärsyyntynyt. Tavara häviää, virkailija vain toteaa, että näyttää se nyt hävinneen. Sorry.

Se ärsyttää eniten, että mitään vastuuta ei oteta. Syy on meissä jotka postin palvelua käytämme. Posti itse on syytön.

Syyllinen olen tietenkin minä itse kun unohdin puhelimen äidin luo. Jos en olisi unohtanut, olisi minulla yhä puhelin.... Itseään sitä toki aina saa syyttää, ensimmäiseksi. Ilman omia toimia moni asia ei menisi pieleen. Tosi kuin vesi.
-----
Toinen kummallisuus tältä päivältä:
Ajoin tänään iltakymmenen aikaan kotia kohti työpaikalta. Ajelin mietteissäni noin 80 kilometrin vauhtia tietä pitkin kun huomasin pienen sivutien kohdalla kaksi sinipukuista miestä ja sinivalkoisen pakettiauton. Kaksi haallaripukuista poliisia siinä seisoskeli joku laite kädessä, maijansa vieressä. . Käännyin katsomaan heitä - ja toinen poliisi katsoi minua silmiin ja HERISTI MINULLE SORMEA! Miksi? Ajoinko liian lujaa - vai oliko tuo poliisihuumoria? Loppumatkan ajoin kuuttakymppiä - ettei vaan tulisi sakkoja!

Laite oli ilmeisesti tutka - en tiedä, saiko minusta mitattua ylinopeutta. Olin tiellä yksin, muuta liikennettä ei ollut näkyvissä.

Polisiit eivät ole huumoristaan kuuluisaa joukkoa, tosiaankaan.... Lähettääköhän poliisi minulle nyt postia, sakkolapun muodossa? Jospa sekin katoaa postin mustaan aukkoon.

Hyvästi toimisto

Tavallisen tylsä työpiste - voiko sitä ikävöidä?

Aika on tullut sanoa hyvästit työpisteelle ja sille työmatkalle joka on tullut tehtyä satoja ja taas satoja kertoja - kaikki ne tuhannet ajetut kilometrit työmaalle ja takisin kotiin on pian ajettu valmiiksi. Ainakin tämän työpaikan välillä. Hmm - kuinka monta autoa olenkaan ajanut kaikkina näinä vuosina - heeetkinen.... viidellä autolla olen tainnut ajaa. Yksi oli rämempi kuin muut, yksi varastettiin ja poltettiin poroksi. Se vaalenavihreä oli mieluinen mutta jyrsijät kalusivat johdoista muovit ja auto hyytyi tielle - oli sekin juttu.... Verstaalla kaverit eivät meinanneet pystyä naurultaan kertomaan kuinka hauskalta näytti kun autoa purettiin ja tosissaan ihan joka piha oli kuorittu paljaaksi... Ottivat kuulemma kamerakännykällä kuvia ja laittoivat seinälle. Joopa joo. Sen muistan, että se remontti tuli käsittämättömän kalliiksi. Ja sitten myin sen auton ja ostin pitkän harkinnan jälkeen sen tummansinisen japsin...

Hyvästi taukotilan penkit ja pöydät

Tietokoneelle sanon jäähyväiset vasta aivan viime metreillä perjantaina iltapäivällä. Sanoin puhelimelle. Niitä kaipaan varmaan eniten, näin alkuvaiheessa. Työvoimatoimistossa on koneet työnhakuun ja kirjastossa voi käyttää vapaasti myös koneita. Ja kyllähän minä varmaan saan jossain vaiheessa ostetttua itselleni koneen.

Mikä ihana, huumaava tuoksu

Kävin tänään tapaamassa vielä työkaveria. Omituista - puheenaiheet alkavat olla loppuun kaluttuja! Aika outoa moista huomata - me jotka kälätimme suu vaahdossa asioita aikaisemmin!

Kävelin ulkona, nuuhkin kukkivia sireenejä joilla on paras kukinta-aika meneillään. Suuria, aivan valtavan suuria tuoksuvia terttuja roikkuu raskaina teiden ja puistonkäytävien varrella.

Ihana vuodenaika on tämä - kesäkuussa ennen juhannusta kaikki on vielä tuoksuvaa, rehevää, kaunista ja kiihottavaa!

Olin seminaarissa aamupäivän. Kirjoitin kaksi työpaikkahakemusta iltapäivällä - toinen on vuoden vuorotteluvapaan sijaisuus, toinen puolentoista vuoden pesti. Voi olla, että molempiin haetaan "salaisesti" nuorta ihmistä; sitähän ei voi suoraan sanoa ilmoituksessa. Tein toisen suurella huolella, toinen kaipaa vielä pientä viilausta huomenna. Viimeksimainittu on siitä erikoinen, että hakemus pyydetään lähettämään kirjekuoressa. Tuollaisia en ole enää vuosiin nähnytkään - sähköisestihän kaikki hakemukset nykyään tehdään - jopa valtiolle, kuntiin ja seurakuntiin! Nyt tämä siis pitäisi saada printattua vielä ja lähetettyä postitse - katsotaan, onnistuuko. Pitää ostaa kirjekuorikin, hankkia postimerkit Jos vielä kävisin huomenna töissä ja laittaisin postiin sen sitten heti illalla. Kannattaako tuollaiseen hommaan hakeakaan - hakemuksessa annettiin mielikuva edistyksellisestä toiminnasta, verkon käytöstä ja sosiaalisesta mediasta - mutta hakemus halutaan paperilla kirjekuoressa. Outoa tosiaan.

Minulla on vielä muutama paikanhakuilmoitus muovitaskussa odottamassa että saan niihin hakemukset tehtyä; niihin kaikkiin on dead line ensi viikolla; on siis aikaa hakea. Yritän tehdä hakemuksia kuitenkin vielä ahkerasti ennen perjantaista koneen luovuttamista. Jotenkin olen vaan niin tahmea kaikessa tällaisessa nyt. Kaikki toimii kuin hidastetusti, todella tahmeasti. Meikäläinen on hyytynyt.


Puistossa



Tyhjät tuolit,
Autiot seinät

Lapsi on leirillä - kännykän akku on aivan lopussa vaikka se oli ihan täysi kun hän lähti toissapäivän aamuna eikä puhelinta ole saanut käyttää kuin hetken iltaisin. Kännykkä on selvästi kuitenkin ollut päällä ja akku on kulunut huonon, heikon kentän alueella loppuun ihan itsekseen. Harmi. Minulta jää puhelin pois ennenkuin lapsi tulee kotiin ja nyt häneltä loppuu akku omastaan - vastaan pitäisi mennä lauantai-aamuna mutta aika tarkentuu vasta aamusella seitsemän jälkeen lauantaina. Eikä kukaan saa minua kiinni...

No. Ei se mitään. Teen aamulla kahvia termokseen, otan lukemista mukaan ja menen odottelemaan kesäiseen aamuun. Silloin olen vapaa työvelvoitteista ja kokeilen miltä uusi vapaus maistuu! Linnut ainakin laulavat!

Vettä satelee

Suomen suosituin leivonnainenko? Ainakin lasten mieleen!

Sateen jälkeen ulkona tuoksuu hyvältä. Kostean kesäiseltä. Kaupungissakin asfaltti ja jalkakäytävät tuoksuvat mukavalta kun sade on ne pessyt ja huuhdellut.

Tänään on satanut. Vesi on järvessä jo tosi korkealla ja taivaalta tulee lisää vettä. Mutta ei se haittaa, ennen juhannusta saakin sataa - sanottiin ennen. Sataa laariin, sanottiin.

Olin kurssilla, tai oikeastaan seminaarissa. Hyviä luentoja monta, tuli uusia näkökulmia ja uutta tietoa monesta asiasta. Työaikaan ei näissä ehtinyt käydä ollenkaan. Harmi - luennoilta omalta alataan oppii paljon, näkee työkenttää laajemmin. Jotain hyätyä tästä työttömyydestä - varsinkin jos se jää lyhyeksi. Työvoimatoimiston mukaan työttömyyden ei saa antaa mennä yli kolmen kuukauden; se on raja ajalle jonka jälkeen työllistyminen heikentyy oleellisesti. Oma työttömyys alkaa maanantaina - syyskuuhun mennessä siis pitäisi olla uusi työpaikka.

Menin vielä illalla työpaikalle hakemaan tavaroitani pois. Olin siellä seitsemän ja yhdeksän välin, kirjoittelin ja printtailin dokumentteja samalla. Kolme kassillista sain kerättyä tavaraa kaapista. Vanhoja kansioita, vihkoja, kirjoja. Kyniä ja konttoritarvikkeita kasapäin. Kahvimukeja ja kalentereita. Sellaista tavaraa jonka voisi oikeastaan heittää pois - mutta otin ne kotiin ja ajattelin käydä niitä hiukan läpi kesän aikana, heittää sitten.

Kesään kuuluu kahvit luonnon helmassa termoksesta.
Hätätilassa vaikka auton penkiltä-

Työpaikalle ei huvita mennä enää norkoamaan päiväsaikaan. Viime viikolla jo huomasin, että minut on jo saatu pois mielistä ja kun minut nähdään käytävillä, ei oikein haluta tavata - siis ollaan kuin ei  huomattaisi...  Se tuntuu omituiselta; kuinka ei huomaa, jos seisoo vieressä kahvinkeittimen luona?

Niihänn se menee, aina. Näin käy myös jos lähiomainen kuolee - ihmiset ovat kuin mitään eivät näkisi. Olen joskus tätä asiaa miettinyt ja jutellutkin ihmisten kanssa ja minulle on sanottu, että on parempi olla kuin ei huomaisi sitä "onnetonta" (joka on irtisanottu tai menettänyt läheisen) koska on vaikea puhua luonnollisesti, ei tiedä mitä sanoa.... On kiusallista, puolin ja toisin.

Olen taas tuossa tilanteessa; näkymätön. Se ei tunnu kivalta - eikä tunnu tietenkään kivalta selitellä omaa tilannettaan heille jotka työpaikkaan saavat jäädä.

Huomenna menen kuitenkin tapaamaan hyvää ja pitkäaikasita työkaveria; mennään kahville ja jutellaan.

Hain tänään työpaikkaa - tai oikeastaan tiedustelin meilitse yhdestä työpaikasta josta sain työkkäristä vihjeen; palkkaava esimies pyysi lähettämään hakemuksen vuoden mittaiseen vuorotteluvapaan sijaisuuteen. Laitan hakemuksen huomenna. Ja laitan pari muutakin.

Alkaa väsyttää kaikki. Ylipäätään olen kammottavan väsynyt - tulee mieleen sukulainen joka oli viime vuonna kamalan väsynyt, nukkui yli 12 tuntisia yöunia, silti väsytti. Hänestä löytyikin sitten syöpä... Uskon ja toivon, että oma väsymykseni on stressiä tästä tilanteesta. se kyllä syö naista. Valtavasti.

Työttömäksi joutuminen ei ole asia joka mieltä piristäisi....

Kaikki loppuu aikanaan - aikansa kutakin sanoi pässi kun päätä katkaistiin

Aamun koitteessa bussi täyteen mukuloita - vanhemmat töihin!

Lapsi lähti kesäleirille. Bussikuljetus leiripaikalle lähti jo kukonlaulun aikaan - puoli seitsemältä. Itse nukuin koiran unta koko yön kun pelkäsin, että en heräisi ajoissa ja lapsi jäisi kyydistä. Nousin vihdoin viideltä ja järjestin leiritavarat kuntoon vielä kerran.

Lapsi ehti siis mukaan ja hiukan haikeana halasi minua ennen bussiin kiipeämistään. Vilkutimme kovasti lasin eri puolin kunnes bussi kaartoi pihalta kadulle ja sieltä pian isolle tielle ja pitkä bussimatka leirille alkoi.

Tämä on jo toinen leiri tänä kesänä. Mielenkiintoisia leirejä on Suomen kesä pullollaan - minulle näiden kahdenkin mksaminen on työlästä - vaikka ovatkin halvimmasta päästä. Mutta uskon leireistä ja kaikesta uudesta koetusta jäävän mukavat muistot mieleen - niitä voi sitten vielä aikuisena muistella!

Jäätelöjono eiliseltä! Ottisinko vaahtokarkkijätskiä? Vai minttua?

Lapsi on kiinnostunut tieteestä ja tähdistä; hän haluaisi erilaisille tiede-leireille mutta jollei lottovoitto yllätä minua niin kyllä tiede saa jäädä, tältä kesältä! Huomasin, että heinäkuun lopulla oli vielä sellainenkin leiri tarjolla joten ihmeitä ehtii vielä tapahtua! Olen ilmoittanut hänet jäseneksi Ursaan - siitä hän on superinnostunut; siitä meille voi olla iloa molemmillekin, jos hyvin käy - voimme mennä katsomaantähtitaivasta kaukoputkella yhdessä, opetella tähtiä ja planeettoja!

Nyt olen työtön työnhakija
Itse kävin työvoimatoimistossa - tai oikealta nimeltä Työ- ja elinkeinokeskuksessa. Olin täyttänyt sähköisen työnhakukaavakkeen ja laittanut sähköisesti oman CV:ni sivulle jo 10 päivää sitten ja nyt piti ilmoittautua henkilökohtaisesti virkailijalle työttömäksi työnhakijaksi. Sain mukaani erilaisia ohjeita ja pari työpaikkaa haettavaksi.

Palvelu oli hyvää, virkailija oli asiantunteva ja ystävällinen. Toivotaan, että saan asiaa eteenpäin! Päätettiin yhdessä, että jollen syksyyn mennessä löydä työtä, haen työvoimapoliittiseen koulutukseen. Henkilöstöhallintoon tai isännöitsijäkoulutukseen, luultavasti.

Bloggailu loppuu pian
Tämä kaksi vuotta sitten aloittamani blogin kirjoitus loppuu perjantaina. Siihen saakka kirjoittelen tänne pieniä tekstejäni - sen jälkeen on koko elämäni  sumun peitossa. Koska olen sen jälkeen ilman tietokonetta, ilman monia muitakin vempaimia ja vehkeitä niin en tiedä vielä miten alan päiväni täyttää. Uuden puhelimen olen ostanut - haaveilin iPhonesta mutta päädyin ostamaan kaupan edullisimman puhelimen; hyvältä sekin vaikuttaa - Nokian punainen N300. Liittymä aukeaa pari päivää vanhan loppumisen jälkeen joten olen pari päivää puhelinmotissa!

Ajatuksena on hakea töitä tunti päivässä, lukea lehtiä ja kirjoja tunti-kaksi päivässä, liikkua tunti, kirjoittaa kirjastossa kolme tuntia. Tästä tulee 6-7 tuntia aktiviteettia per päivä; se on kolme-neljä tuntia vähemmän kuin minulta meni aikaa töihin ja matkoihin työssäoloaikana. Mutta siitä saikin palkkaa jota ei enää tule.

Kaikki loppuu aikanaan - tämä tiuhaan toistettu lause tuntuu nyt todemmalta kun koskaan ennen. Aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä katkaistiin; vanha sanonta tuokin, vaarilta, mummilta ja äidiltä omaan käyttöön periytynyt! Kovin on totta tuokin, sanoo tämä pässi joka pelkää vuotavansa kuiviin pian...

Muutoksen aika on epävarmuuden aikaa. Katsotaan mihin elämä vie.... Mitä tässä osaisi itselleen keksiä, mihin vielä kelpaa ja miten elämänsä ja ansionsa vielä hoitaisi. Jos seuraan suvun naisten elämänkaarta, on minulla vielä aikaa jäljellä useampi kymmenen vuotta täällä hengitellä. Jotain järjellistä sitä soisi sinä aikana tekevänsä.

Janikan raparperipaistos - kuvaneuvokki 13



Raparperipenkkiä kannattaa harventaa ennekuin se ehtii kukkaan!

On raparperien aika! Joku pelkää näitä maan mainioita puutarhan suurilehtisiä punavarsia sen takia, että niitä syömällä voi jonkun tutkimuksen ja tiedon mukaan lisätä riskiä luuston haurastumiseen eli osteoporoosiin.

Raparperikeitto maistuu vaikka
viipurin rinkeleiden kera välipalana

Pöh, sanon minä ja kerään raparperejä ja keitän meille keittoa, leivon piirakkaa ja nautin herkusta! Kiisselikin on hyvää - kermavaahdon kanssa, piparin tai keksin muruja päälle ripoteltuna: herkku on siinä mitä makoisin! Suklaa keksiet, cookiet, ja muffinsit sekä mokkaruudut ovat tämänpäivän suosikkileivonnaisia - vanhanajan herkut unohtuvat turhan helposti vaikka ne ovat usein sekä helppoja, edullisia että herkullisia!

Tänään tein täällä mummilassa raparperipaistosta vanhalla kunnon teemalla "Man tager vad man haver!" Ostin tuorejuustoa mutta muut ainekset on kaivettu kaapeista. Ajatuksena oli tehdä italialaistyyppinen jälkiruokaherkku "Rabarbaro gratinato". Sellaiseksi tämä ei yllä, mutta maistui kuitenkin niin hyvältä että kerron tässä kuinka tein! Määrät ovat hiukan summittaisia - tällainen leivonnainen ei ole niin nokonuuka määrien suhteen; peukkutuntumalla tulee ihan hyvää!

Raparperipaistos

Ainekset valmiina. Tässä reseptissä ei tarvita jauhoja
jotka ovat virheellisesti kuvassa

Noin litra raparperin paloja
Noin 2  dl sokeria
7 - 8 Digestive keksiä muruina
Noin 1 dl mantelijauhetta
1 kanamunan keltuainen
2 kananmunan valkuaista kovaksi vispattuna
4 rkl pölysokeria
3 rkl valjasokeria
3 rkl kiehuvaa vettä
200 gr purkillinen maustamatonta tuorejuustoa


Huuhtele raparperit ja paloittele ne parin sentin pituisiksi pätkiksi. Aseta palaset uunivuoan pohjalle tasaiseksi. Ripottele sokeri päälle.

Hienonna keksit ja sekoita mantelihjauhe tai mantelirouhe keksien kanssa. Ripottele näin syntynyt muju raparperien ja sokerin päälle.

Vatkaa keltuainen, pölysokeri, vaniljasokeri ja kiehuva vesi vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto joukkoon.

Vaahdota valkuainen toisessa kulhossa kovaksi vaahdoksi.

Yhdistä seokset keskenään varovasti tasaiseksi massaksi ja kaada se vuokaan muruseoksen päälle.

Laita uunivuoka 225 asteisen uunin keski-osaan ja paista parikymmentä minuuttia kunnes pinta on kaunis ja kypsän näköinen,.

Tarjoa jälkiruuaksi tai kahvin kera.

Jännää - miltähän tämä maistuu? Kokeillaan!
Hyvää tuli - kannatti kokeilla!

Paistos maistui herkulliselta haaleana. Se ei kaipa lisukkeeksi kermaa mutta sen kyytipojaksi voi tarjota pikarillisen hyvää likööriä -esimerkiksi mantelilikööria, ehkä jopa sitruunalikööriä.