Kameran laturi meni rikki – se ei vain yksinkertaisesti enää lataa akkua. Vein sen takaisin valokuvaliikkeeseen josta sen ostin vain pari kuukautta sitten. Mies katseli akkua mietteliäänä, pudisteli päätään ja totesi, että kun näitä nyt hajoaa näin usein, ei hän voi niitä enää ottaa vastaan – hänen pitää ne maksaa sitten omasta pussista. Pari kuukautta sitten hajosi minulta tosiaan edellinen akku – ihan omaa vikaani samoin kuin joskus on hajonnut kännykän laturi; se piikki joka työnnetään töpseliin katkesi kun laturi putosi sylistä liukkaalla jäisellä rappusella. Maksoin silloin uuden laturin normaalisti kauppiaalle ja kauppias lupasi hävittää vanhan laturin ”et sä tällä mitään enää tee, heitetään roskiin vaan”. Nyt sitten olen muuttunut jotenkin epäluotettavaksi asiakkaaksi, näköjään… Tämä nyt hajonnut laturi tosiaankin lakkasi vain yksinkertaisesti lataamasta, en tehnyt sille mitään siinä välissä – eilen latasi, tänään enää ei. Hmm. ”Olen myynyt näitä varmasti kymmeniä tämän sinun akkusi jälkeen. Kukaan, ei yksikään asiakas, ole tullut valittamaan” sanoi hän, ja katsoi minuun kuin todelliseen rikolliseen.
Asia jäi nyt roikkumaan ilmaan. Etsin kotoa nyt pakkausta jossa akku oli ostettaessa ”Muuten en voi lähettää tätä tehtaalle, pakkaus on oltava” sanoi. Akussa on vielä hitusen virtaa jäljellä – elelen sillä latauksella nyt hetken ja mietin mitä teen. Tekisi mieli mennä ihan toiseen kauppaan. Kauppiaan tyyli otti kyllä päähän. Hänellä oli myös kiire kaupasta pois ja antoi ymmärtää, että nyt pitäisi laittaa kauppa kiinni - kello oli puoli kuusi. Sanoin vielä hänelle lähtiessäni, että olisi kiva katsoa uutta Olympus PEN-kameraa kun tulen seuraavan kerran akku-asiaa hoitamaan koska olen etsimässä uutta, pienempää kameraa. Mies avasikin sitten avaimella lasikaapin jossa hänellä on esillä sellainen kitti-versiona, näytti minulle ainokaistaan hyllyssään olevaa yksilöä. Kiire hävisikin kun tuli mahdollisuus myydä… "Tästä voisit saada hyvän hinnan" No, en pidätellyt häntä kauaa – oli samanlainen nihkeä olo kuin turkkilaisessa nahkakaupassa jossa myyjä lupaa mitä vain, että ”aito Vuitton väärennys” kävisi kaupaksi…
Tällaista tämä on!
Mutta ei tämä vielä mitään niihin autokauppakokemuksiin verrattuna ole joihin olen törmännyt. Autokaupassa saa nainen vielä nykyäänkin katsella autoja ihan rauhassa, istuskella niissä ja lueskella kylttejä, oppaita yms – myyjille tulee harvoin mieleen, että nainen saattaa ihan oikeasti olla autoa ostamassa. Olen auton aina lopulta saanut, toki, mutta nyt osaan reippahin mielin mennä selvittämään myyjälle aktiivisesti mitä haluan – ja antaa ymmärtää, että tosiaan ymmärrän, että autossa on muutakin tärkeää kuin että se on pieni, sievä ja punainen – ja että aurinkolipassa on meikkauspeili. "Oman vaimonkin mielestä meikkauspeili on auton tärkein osa” kertoi minulle yksikin Volvo-myyjä. Se ruutupaitainen viiksivallu jäi kyllä meikäläisen autokauppaa paitsi – mutta eipä tuo ikinä luullut minun sellaista olleen ostamassakaan. Eräs toinen tummapukuinen kauppamies toisessa myymälässä lähestyi minua etukumarassa, kädet suuren vatsan päällä melkein rukousasennossa, hymy huulilla, pää kallellaan ”Ja mitähän täällä, onko rouva ihan yksin liikkeellä, ihan omaa uutta autoa etsimässä? Vai perheellekö pitäisi saada auto? Siinä vieressä meillä on oikein sievä pieni kauppakassi, mahtuu ruokaostokset nätisti kyytiin, ja vaikka vaateostokset myös samalla. Heh heh. Tämä on hyvä parkkeeratakin, sen saa helposti nainenkin ruutuun.” Mies katsoi minuun ilkikurisesti ”Tulee isännällekin sitten halvemmaksi”
Kiesus! Tuosta tapahtumasta on nelisen vuotta aikaa mutta saan siitä vieläkin väristyksiä… Siis äklötyksen värinöitä. Mistä on tullut tuo tapa leperrellä naiselle kuin vähä-älyiselle? Vanhemmat perinteiset autokauppiaat eivät oikein osaa suhtautua naiseen auto-ostoksilla – ja monet itselleen autoa ostavat naiset ottavatkin miehen mukaan – tulee helpommaksi niin, sanovat.
Minä kyllä haluan itse valita auton – ja toivon, että kauppias puhuu minulle suoraan eikä miehen kautta. Hupaisaa, että kamerakauppa menee helposti hiukan samalla tyylillä – ainakin pienemmissä ”perinteisissä” kamerakaupoissa. Vaikka naiskuvaajia on varmasti ihan yhtä lailla miesten kanssa…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti