torstai 10. kesäkuuta 2010

Aurinko paistaa- siitä on syytä iloita!



Olen ollut poissa yleisestä maailmanmenosta pari päivää – eli olen ollut asiakas-tilaisuudessa ja koulutuksessa ja poissa oikeastaan kaikesta muusta. Eilein illalla tulin kotiin puoliltaöin; teinit olivat onneksi tehneet itselleen spagettia ja jauhelihakastiketta materiaaleista jotka heille hankin edellis-iltana.

Tänään ehdin tekemään ruokaa. Tänään tosin piti mennä katsomaan kehitysvammaisista kertovaa ”Vähän kunnioitusta” elokuvaa mutta en tiedä missä se menee joten en lähde sitä etsimään. Sain kutsun uuden Suomnen kautta sinne ja yksi lapsonen lupautui aveciksi mukaan. Nyt tämä keikka jäi väliin mutta yritetään kestää. Myöntää täytyy, että väsyttää ja laiskottaa niin paljon, että on kiva mennä kotiin – siivoamaan paikkoja ja tekemään ruokaa, sitten voisi lukea kolmen päivän sanomalehdet… Niitä on iso kasa keittiön pöydällä odottamassa. Silitettävää pyykkiä on myös ainakin tunniksi - ääh.

Uutisia pikaisesti netistä selailemalla huomaa päivän puheenaiheet, laajakaistan hinnat laskevat pääkaupunkiseudulla, EKP:n korot pysyvät paikoillaan, Kreikan talouskriisi yhtä huono ja monta muuta maata, mm Portugali, Espanja ja joitain Itä-Euroopan maita lähellä samaa kaameaa taloustilaa. Homenna alkavat sateet. Sitten tuo Wahlroosin köyhien mollausjuttu saa jatkoa näin (Uusi Suomi tänään):
-------------
"Rikkinäisten perheiden" eli yksinhuoltajaperheiden tuet käyvät liian kalliiksi ja pitäisi siksi poistaa, vaati miljonääri Björn Wahlroos alkuviikosta. Yksinhuoltaja saa Suomessa kuitenkin vain vähän tukea. Nämäkö tuet Wahlroos halusi pois?
hallituksen puheenjohtajan Björn Wahlroosin vaatimus Financial Timesin haastattelussa on nostattanut kovan hälyn. Wahlroos vaati sekä köyhien että rikkinäisten perheiden tukemisen lopettamista.


Wahlroosin lyttäämät yksinhuoltajat saavat Suomessa vain vähän tukea. Ainoa yhden vanhemman taloudelle maksettava erillinen tuki on lapsilisän yksinhuoltajakorotus ja sekin on vain 46,60 euroa kuukaudessa.
Pelkän yksinhuoltajuuden perusteella ei makseta mitään muuta tukea. Muut tuet riippuvat täysin tuloista, kuten muillakin perheillä. Ja lapsilisää saavat kaikki, myös miljonäärien lapset.
-------------
Olenhan minäkin noita rahoja saanut, täytyy myöntää. Ajattelin aiemmin, että ne ovat osa lapsilisää. Nyt saan lapsilisää enää yhdestä lapsesta. Josta toki olen tosi iloinen, niin kuin olin aikoinaan myös äitiyspaketista. Se oli todella hyvä juttu, auttoi paljon vaikka silloin oli vauvan isäkin vielä kehissä – ja minusta tavara oli hyvää, käytin kaikkia laatikon tavaroita siihen mihin ne olivat tarkoitettu.
Monet kommentoivat silloin, kuten yleensäkin, että vaatteet olivat rumia ja tavarat eivät olleet mieluisia. Mutta se on normaalia – koskaan ei mene niin, että kaikki kannattaisivat samoja asioita. Ja ne joilla ei ole rahasta tiukkaa, ostavat sitten erilaista tavaraa kuin he joilla on vähän rahaa käytössään.

Ruotsin prinsessahäät on ihan kulman takana – Ruotsin media on ihan kuumeissaan… Mutta kiva juttu, kyllähän se täytyy seurata sitten – ensi viikon lauantaina. Jihuu – niin romanttista. Vickan tykkää kuulemma Roxetista ja Carolasta… hmm.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti