Pionit maahan, samoin uusi Rosa Korresia ruusu ja kirsikkatomaatin taimi. Ne hankittiin eilen, matkalla. Kaksi uutta valkoista pionia ovat voimakkaasti tuoksuvia ja yksinkertaisin kukin kukkivia. Niissä on jo nuput ja mukana tuli samalla myös pari muurahaista. Muurahaiset pitävät pioneista, niin kuin jokainen pioninystävä tietää – kukissa on sen verran sokeria! Uusia taimia on ihana hankkia – puutarhaa ja vihannesmaata on superkiva suunnitella, tehdä ja nauttia kaikesta siihen liittyvästä. Paitsi ehkä etanoista, kotiloista ja tuhatjalkaisista...
Sääli vain, että aikaa ei puutarhanhoitoon(kaan) ole koskaan tarpeeksi; varsinkin kun puutarha on monen tunnin ajomatkan päässä. Voi että olen vuosien saatossa miettinyt miten asian saisi ratkaistua.. Ei oikein mitenkään, kai. Jos olisi kumppani, kaveri, jolla on samanlaisia ajatuksia, joka tykkäisi puuhailla pihahommien kanssa, korjailla vanhoja rakennuksia, ajaa nurmikkoa ja ylipäätään hoitaa vanhaa pientilan rakennuskantaa… silloin voisi saada hommat junailtua niin, että ehtisi paikalle paremmin ja yhdessä ehtisikin enemmän - mutta no, moiset haaveilut ovat kivoja mutta eleskellään nyt tässä todellisuudessa kuitenkin vielä!
Upea päivä pihatöissä. Nyt on lihakset kipeät; kiskoin oikein todella olan takaa kottikärrykaupalla koiranputkea ja muuta rikkaruohoa maasta, leikkasin kuivia oksia mistä ehdin – omenapuista, ruusuista… Vapautin kolme raparperia valoon, samoin esikoita – heitin multaa raparperien juurelle jos ne vaikka vielä jaksaisivat tehdä satoa tänä kesänä – nyt uskalsin nostaa vain muutaman varren joista tein keittoa jälkkäriksi. Aurinko paistoi, mutta varsinaista hellettä ei ollut. Kahvit juotiin pihalla - välillä teki mieli vetää villatakki päälle. Itikoita oli ilma sakeana, varsinkin koiranputkiviidakossa; nyt on niska ja päänahka ihan muhkuroilla. Pirtelöä on siis tarjoiltu verenimijöille!
Azaleat, rhodot, sireenit kukkivat. Hedelmäpuut lopettelevat kukintaansa. Unikot loistavat upeina, jouluruusut ovat vielä kukassa. Kullerot kukkivat tosi hienosti tänä vuonna.
Viime kesänä meidän pihaan tykästynyt tosi kiva nuori kollikissa ilmestyi taas pihaan. Oli yhtä ihana taaskin; kehräsi ja kiehnäsi ja esitti niin kissaa, niin kissaa… Lapsi ja kissa kaveerasivat sitten parisen tuntia keskenään ennen kuin kissa poistui takavasemmalle.
Käki kukkui! Voi, että se kukkui! En ole ollut näillä main muutamaan viikkoon ja tänään kuulin käkeä ensi kerran tänä vuonna. Ihan lähellä kukkui – laskin 17 kukuntaa – ja sitten se vetäisi henkeä (vai nielaisiko se??) ja jatkoi kukunktaansa – ainakin 50 kertaa, tai yli sen. Käen kukuntojen laskeminen on joku omituinen lapsuuden ja nuoruuden juttu; ensimmäiset käen kukunnat antoivat aikoinaan osviittaa siitä, kuinka monta vuotta menee vielä, ennen kuin menee naimisiin tai kuinka monta lasta saa… Silloin käet kukkuivat vähemmän, antoivat ikään kuin jotain toivoa… ;-) Nyt kun kuulen ensimmäiset käen kukahdukset vasta kesäkuussa ja niitä tulee tuollaisia määriä, voi helposti ymmärtää, että toivo noilla saroilla on mennyttä… Näinhän se on hyväksyttävä, asia… Huoh.
Asiasta kolmanteen. Kävin eilen Sokoksella – tein S-marketissa ruokaostokset pikaisesti ja sen jälkeen oli ajatuksena hankkia T-paitaliivit. Sellaisia ei ole minulla ennestään – mutta koska en halua näyttää liian hölmöltä työpaikalla tavallisissa pitsisissä liiveissäni jotka kuultavat paitojen läpi, menin hankkimaan asiallisemman vaatetuksen itselleni. Sain kokeiltavakseni muutaman parin, sulkeuduin pukukoppiin henkareineni – ja voi kauhistus…. Oma kroppa on jossain vaiheessa tehnyt todellisen kaamean metamorfoosin. Peileistä näin keski-ikäisen naisen joka on kasvattanut ympärilleen vastenmielisen kerroksen vaaleaa pullataikinaa. Yhyy, siis koko keskikropan ympärille… ällötys. Selkäranka ei enää kohoa selästä kohoumana – se on kuilu lihan sisällä. Hyi olkoon – miten olen päästänyt itseni tähän tilaan. Noloa, kamalaa…
Sain itselleni liivit, ei siinä ongelmia, kuitenkaan. Kenellekään en niitä näytä, en myöskään itseäni, ikinä… Edes pimeässä saunassa! Ympärysmittani on nyt isompi kuin se, johon olen tottunut – kaikki on muuttunut. Saisiko tämä pukukopin kamaluus vihdoin itseni löytämään tavan parantamaan tilanteen?
Olen kuulemma kuin oma mummini – pyöristyn suloisesti vanhuutta kohti mennessäni. EI, EN HALUA!!!! Nyt kehiin päivittäiset lenkit, mahaliikkeet! Pois lihottavat napostelut!
Uusi elämäntapa; osaisinko aloittaa sen? Keräsin tänään kassillisen nokkosia nokkoskeittoon. Olisiko se hyvä alku - hyvää ja terveellistä! Ennen kaikkea pitäisi oppia syömään VÄHEMMÄN - eli pienempiä annoksia. Ja siis liikkua.
… vaan ihana enkeli vierellä käy…. Mummi lauloi juuri lapsoselle univirren. Lukivat iltarukouksen ja siunasivat kaikki ihmiset, eläimet ja maailman luonnon. Suloista.
Siunausta tarvitaankin – enemmän kuin osaa ajatellakaan. Maailman tila ei ole hyvä, ei tosiaankaan. Uutisia ei tee enää mieli seurata ollenkaan. Tekisi mieli käpertyä omaan maailmaansa - omaan pieneen pihapiiriin. Miksi ihminen sotkee kaiken maailmassa???
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti