Mediassa keskustellaan ja tehdään hurjia uutisia Sofi Oksasen potkuista kustantamostaan. Mielenkiintoinen asia – ainakin satunnaisesti aiheen tiimoilta uutisia lukeneelle: ensin kustantajan organisaatiossa kuohuu ja kiehuu kun organisaatiota myllätään. Sitten kirjailijat polttavat päreensä, protestoivat ja uhkaavat lähteä talosta joka ei hoida heidän asioitaan. Osa lähtee muualle. Aikaa kuluu, johto istuu palleillaan. Nyt sitten Suomen nimekkäin kirjailija saa loparit kun on aukonut suuta liikaa julkisuudessa.
Toimitusjohtaja tuntuu saaneen firman todelliseen kaaoksen tilaan – ennen joulua iso joukko kirjailijoita viestitti Sanoman johdolle olevansa tyytymätön kustantamon johtoon. Toimitusjohtaja A. Baijars ei ilmeisesti ole saanut asiaa kuntoon koska sieltä kaikuu nahistelun ääniä näinkin kauas kuin meikäläisen korviin aina silloin tällöin. Kustannusalalla kiehuu – kerrotaan. Sofi Oksanen saa kirjailijana kunnianosoituksia ja nimeä ympäriinsä – viimeksi hänestä oli juttu USA:sta jossa hänen kirjastaan tehdään näytelmäversio ja hänen kirjojaan käännetään eri kielille… Luulisi, että tuollainen kirjailija on kullanarvoinen helmi omalle kustantajalleen – mutta eipä sitten kuitenkaan. Potkut tulivat, kun hän haukkui kustantajaansa ja varsinkin toimitusjohtajaa oikein olan takaa muun muassa Apu-lehdessä. Harva työntekijä uskaltaa haukkua räksyttää omaa palkkansa maksajaa tuolla lailla; siinä kerjää todellakin verta nenästään. Mutta ehkä Sofi ajatteli, että hän voi kuuluisana ja firmalleen rahaa tuovana kirjailijana vaikuttaa firman johdon vaihtamiseen – kukapa tuon tietää. Skisma on iso, se on selvä. Outoa vain, jos kaksi noin huonosti keskenään toimeentulevaa ihmistä voi taistella julkisuudessa eikä asiaa saada sovittua siistimmin sisätiloissa. Ja minkälaisia ihmisä voivatkaan olla nuo kaksi naista jotka eivät tule toistensa kanssa mitenkään toimeen?
Todella outoa johtamista toimitusjohtajalta. Aika heikoissa kantimissa on johtamisopit jos hän irtisanoo Suomen nimekkäimmän kirjailijan tekstiviestillä – niin kuin jossain lööpissä tänään luki!
Mutta mikä herkkupala tässä tarjoillaan kaikille johtajuuskonsulteille, totisesti! Katsokaa tästä – kaikki virheet samassa paketissa! Ja mediahan rakastaa tällaista draamaa, skandaalia!
Tietenkin totuus on ihan tyystin erilainen kuin miltä se lööppien ja lehtien sivuilla näyttää… Mutta maine luodaan mielikuvista ja ne ovat nyt Södikalle surkeat! Ei se toimitusjohtaja voi ihan huippu olla kun tällaista pääsee tapahtumaan, ei mitenkään! Kuka hänet palkkasi - koulutti? Mikä tausta hänellä on? Eikö hän ole saanut esimiestyöskentelyyn ja julkisuuden hallintaan mitään eväitä? Kysymyksiä, kysymylsiä!
Ainahan kirjailijoissa on ollut noita suuria ja hankalia – kuuluu ikään kuin siihen maailmaan!
No, meikäläisen työpäivä on ollut tiivis ja työntäyteinen – vaikka ihan eri sfääreissä elelenkin. Eletään tiukkoja aikoja, tosiaan. Ja jos porukka työpaikan pidoissa vähenee jatkuvasti erinäisten YT-neuvotteluiden seurauksena, eivät pidot näissä kekkereissä siitä ilosta tosiaankaan parane… Töitä saa paiskia olan takaa kun hommat on hoidettava vaikka tekijöitä on vähemmän. Ja koska raha ei liiku, ei se liiku palkanlisiinkään.
Puutarhanhoito antaa elämälle uutta ja erilaista särmää, sanotaan. Niin kuin tekee myös ruuan laitto ja keittiössä puuhastelu - kuulemma. Mikäs sen lokoisampaa kuin tulla raskaan työpäivän jälkeen kotiin, kohdata sohvalla makailevat teinit ja nähdä kaikki se kotoisa sekasorto joka kodin auvoisessa lämmössä vallitseekaan… Astioita ja likaisia ja puhtaita vaatteita, kenkiä ja lehtiä, kirjoja ylt’ympäriinsä joka paikassa. Puoliksi syöty spagettiannos kuivuneena lautaselle joka löytyy keskeltä eteisen lattiaa, kissan hiekkalaatikko haisevana ja kissa surkeana kun ei pääse asioilleen. Viime viikolla se pissasi vessan matolle ja peitteli tekeleen myttäämällä maton palloksi - kukaan ei jaksa nostaa kakkakikkareita laatikosta pönttöön vaikka kissa on olevinaan nimeomaan heidän lemmikinsä.
Ei kun käärimään hihat ja tiskaamaan, noukkimaan tavarat paikoillen ja putsaamaan paikat. ”Joo joo” sanovat läppäreihinsä uppoutuneet teinit ärsyyntyneitä jos heitä häiritsee "Älä taas aloita". Ei heitä saa liikahtamaan, ei lika ja sotku heitä häiritse mitenkään. Silti pyydän heitä siivoamaan jälkensä. Joskus se toimii - ainakin yhden lautasen tiskialtaaseen kantamiseen saakka.
Siivosin, tein ruuan, katoin pöydän, pyysin laiskimukset syömään kanawokkia ja riisiä, kaadoin multaa kierrätyskukkaruukkuihin jotka poimin ehjinä ja kunnollisina talon roskiksesta viikko-pari sitten, laitoin kumpaankin ruukkuun erilaisia salaatinsiemeniä, pienimpään ruukkuun voileipäkrassia. Hyvin tietäen toki, että kukkaruukut ovat aivan liian pieniä salaatille – mutta katson sitten myöhemmin mitä taimille teen. Nyt vaan halusin kylvää ne – syön niitä vaikka samaa tahtia kun kasvavat ruukussa – tai vien ne mummilan kasvimaalle taimina mittumaarina. Siitä minulle juhannuskukat – laitanpa ehkä seitsemän salaatinlehteä tyynyn alle – saisinkohan siten vielä sulhon itselleni – kasvissyöjä-sulhon, tai ehkä kokin? Kannattaa ainakin yrittää – olishan mies tässä aika kiva – hmm?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti