perjantai 11. kesäkuuta 2010

Litsis lätsis loiskista – näin me taas kastutaan




Ilta jo hämärtää, kello kohta kymmenen. Lapsonen tulee kotiin leiriltä – eno tuo junalla kun tämä äiskä ei päässyt töistä ajoissa omaansa hakemaan. Ihanaa saada apua - tosiaan. VAikka on huono omatunto kun en itse hoitanut asiaa.

Vaikka kello on näin paljon, laitoin vasta makaronilaatikon uuniin; pikku-hukka tilasi sitä jo leirille mennessään. Ja tämä äitihän tekee, tietenkin… Ruuan jälkeen sitten suoraan nukkumaan, huomenna alkaa jo uusi leiri!!! Aika rankaa näin tiukka kesän alussa lapselle, mutta kohta nämä ohjelmat loppuvat ja toivottavasti omakin työtahti hiljenee edes hiukan - saadaan olla sitten yhdessä ja viettää rauhaisaa aikaa. Ensi viikolla ei vielä hiljene mutta sen jälkeen, toivottavasti.

Meillä lentelee kotona taas perhosia – kun talossa asuu jyrsijöitä niin perhosia ei voi valitettavasti välttää. Laitan aina kaikki jyrsijöiden ruuat vajaaksi viikoksi pakastimeen että ruuissa olevat toukat kuolevat – ja vältetään tuo inha lentely; koko ajan on mielessä että ne menevät jauhopurkkeihin, näkkileipiin yms ja munivat sinne…Hoh hoijakkaa.

Viikonloppuna Suomelle valitaan uusi pääministeri. Matti Vanhanen siirtyy syrjään ja paikalle astelee todennäköisesti Mari Kiviniemi, jos media oikein on onnistunut propagandassaan. Saapas nähdä sitten. Puheet ovat sekä Keskustan että Kokoomuksen puhujapöntöissä aika höttöjä – outoa kyllä, joku uskoo noihin palopuheisiin ja huonosti esitettyihin toiveisiin ja ajatuksiin joita puhujapöntöistä lausutaan… Itse olen kyyninen – mutta harvoinpa ne ajatukset joita esitetään mitenkään näkyvät tavallisen ihmisen arjessa. Kouluasioista vastaava ministeri saa esimerkiksi verenpaineen kohoamaan joka kerta kun esittää toiveitaan ja ajatuksiaan – viimeksi sieltä on toivottu draaman opetusta koulussa… Nykykoulussa ei oikeasti ole varaa oikein mihinkään – kynistä, terottimista ja kumeista on puuteta, kielivalintoja on ota tai jätä tämä kieli; meilläpäin saa pakkoruotsin valita vasta kamalan myöhään – moni sen haluaisi jo paljon aikaisemmin lukujärjestykseen. Meillä haluttaisiin lukea ruotsia mutta lehdistö ja kuka lie ovat saaneet kaiken kansan uskomaan ruotsin olevan kamala kieli jota ei missään tapauksessa kannata lukea. Jos joku haluaa – on varmaan jo lähtökohtaisesti luuseri. Venäjää pitäisi kuulemma opiskella enemmän – mutta sitä ei voi oikein missään pienemmässä kunnassa edes valita. No, politiikka on elämää suurempaa taidetta, se on selvä!

Parempi keskittyä muuhun… Tänään katselin luontoa vesisateessa – auton ikkunasta. Lupiinit ovat vallanneet teiden reunukset ja tehokkaasti ne syövät maan muilta kasveilta. Kauniita toki, nyt kukkiessaan. Mutta ikäviä siinä mielessä, että leviävät ihan valtavasti… Sade saa maailman omalla laillaan tosi kauniiksi.

Etanat nousevat myös maan pinnalle… Niitä on nyt paljon. Pieniä mustia – lievätkö niitä haitallisia, poikasena. Näyttävät ihan marsun kakalta….

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti