Maanantaina sää oli vielä tuulinen, sadekuuroinen ja epävarma. Lämpöasteita on ehkä 25; on talvi eteläisellä pallonpuoliskolla ja sää on sen takia epävakaa. ”Kylmyys” on kuulemma hankalaa vanhemmille ihmisille; vaikka nyt onkin vain pari astetta normaalia viileämpää. Näin kertoi meille Marie-Joyce joka oli oppaamme kun teimme päiväretken Mauritiuksen luoteisosaan. Aloitimme kierroksen käymällä paikallisessa botaanisessa puutarhassa nimeltä Pamplemousse. Nimi tarkoittaa greippiä ranskan kielellä – tila on ”orja-aikaan” pari sataa vuotta sitten perustettu nimenomaan greippien viljelyä varten – greippien vitamiinien oli tarkoitus parantaa paikallisen työväestön kuntoa vitamiininpuutteesta; keripukki oli yleinen vaiva saarella noihin aikoihin jolloin ravintona muutoin oli lähes pelkästään maniokki. Mauritiuksella ei ole omia perineisiä viljelykasveja vaan kaikki on tuotu tänne muualta – vielä nykyäänkin aa elää turismin lisäksi nimenomaan sokerin viljelyllä – juuri muuta kaupallista viljelyä ei ole. Viljakin tuodaan muualta, samoin esimerkiksi maitotuotteet.
Pamplemoussen puistossa on alue jättikilpikonnille – ne asustivat kahdessa suuressa häkissä ja pienessä kopissa asusteli kuulemma myös ”vauvoja”. Vanhin ja suurin konna on jo kunnioitettavassa 92 vuoden iässä – se katseli pää pystyssä suoraan silmiini, siltä ainakin tuntui! Hieno eläin; sääli kun nitäkin on niin vähän jäljellä. Tämäkin laji on pelastettu pitkälti tarhaamalla – ne ovat alun perin Seychelleiltä.
Pamplemoussin puistossa on noin 60 eri lajista palmua joista näimme murto-osan – upeita tietenkin kaikki. Mielenkiintoinen on talipot-oalmu joka elää 60 vuotta jonka jaälkeen puhkeaa kukkaan – kukinta kestää puolisen vuotta ja siemeniä tulee valtavasti. Kukinnan jälkeen palmu kuolee pystyyn. Puiston yksi palmuista oli saavuttanut kukinta-iän viime vuonna ja kukki vajaa vuosi sitten. Sen runko pätkittiin viime viikolla koska se olisi kuivana aiheittanut liian suuren riskin ihmisille ja muulle puustolle. Näimme palmun pätkittynä puistossa – myös lukuisan määrän nuorempia talipot-palmuja. Puutarhassa on myös valtavia Amazonista kotoisin olevia jättilumpeita. Pieni hauska lintu istuskeli lehdellä ja antoi kuvata itseään! Näiden lumpeiden kukat ovat aamulla auetessaan valkoisia, muututvat punaisiksi iltaan mennessä ja kuolevat yöllä. Näimme myös vaalenasinisiä ja –punaisia lootuksen kukkia toisessa suuressa altaassa. Ja paljon muuta erilaisista maustekasveista kukkiin ja pensaisiin. Todella hieo puisto – sen keskellä on Mon plaisir-niminen ”linna” ja ensimmäisen pääministerin patsas; koko puisto onkin nimetty tämän herran kunniaksi; maa saavutti itsenäisyyden vuonna 1968 ja moni muukin asia tässä maassa näyttää olevan nimetty Sir Seewoosagur Ramgoolam’n mukaan. Hänen poikansa on kuulemma tällä hetkellä pääministeri, alkuvuonna järjestettyjen vaalien jälkeen valittu Labour-puolueen edustaja..
Kävimme tutstumassa pääkaupunkiin Port Louseen pienen kierroksen verran. Markkkinoilla oli tietenkin käytävä! Tein todellisen turistihölmöyden markkinoilla – olen siitä soimannut itseäni siit’ lähtien; miten saatoin kompastua moiseen, olen sentään matkustellut aika lailla vuosein varrella eri puolilla maailmaa ja kaikenlaisiin kauppiaisiin törmännyt… Annoin paikallisen maustekauppiaan houkutella meidät kauppaansa jossa meille esiteltiin – tietenkin – maailman parhaat ja hyvälaatuisimmat - mausteet mitä rahalla saa ostaa…. Kauppias esiteli aidosta vaniljasta curryyn, sahramista briani- ja tandoorimausteisiin. Noin desilitran sisältäviä muovipusseja oli melkoinen kasa – päälle – ja hinta vain vaivaiset 65 euroa (käännän tässä rupiat euroiksi). Tinkimällä sain hinnan viiteen kymppiin ja päälle lasta varten rasiallisen hyväntuoksuisia suitsukkeita. Ostin satsin – heitettyäni huulta kolmen miehen kanssa hyvän tovin.
Grocery Ibrahim stall No 13 lukee herran antamassa kortissa.
Vasta sieltä lähdettyäni tajusin, että olin maksanut 50 euroa pienestä kassista mausteita – varmasti viisinkertaisen määrän rahaa oikeaan arvoon nähden. Oi, oi, oi… olen tosiaan kärvistellyt asian takia – varsinkin kun rahasta alkaa olla pulaa taas ja koska syksy menee varmasti aika lailla pienellä budjetilla… Aah – tyhmä, tyhmä.
Eihän moinen maailmaa kaada mutta silti ottaa päähän kun lankeaa tuohon vanhaan ansaan…. No – nyt sitten syömme näillä mausteilla maustettua ruokaa paljon, sen lupaan! Olemme aasialaisen ruuan ystäviä kaikki joten ei siinä ongelmia sinällään, ollenkaan.
Kaupungista menimme kreolilaiselle lounaalle Escale Creole –nimiseen paikkaan jossa madame ja pari muuta naista tarjoilivat ”tyypillistä kotiruokaa paikalliseen tapaan” Hyvää. Ruoka täällä on tähänastisen kokemuksen perusteella aivan superhyvää – syömme aamupalan ja illallisen seisovasta pöydästä – ja valinnanvaraa on todella paljon – hyvää ja vielä parempaa ruokaa, erittäin kauniisti esille laitettuna ja ison tarjoilija- ja palvelijajoukon avustamana.
Escale creolissa oli 13- vuotia koira, vanha labrador-uros jonka lapsi otti hoteisiinsa: Mulku nimeltään.
Retken lopussa kävimme vielä Eureka-nimisessä colonial house-paikassa. En osaa nyt kääntää sanaa colonial; siirtomaaisännän talo, ehkä. Talo oli aikoinaan rikas ja upea paikallinen ”kartano” joka nyt on yhden lapsenlapsen ex-aviomiehen omistuksessa ja hoidossa – näimme keski-ikäisen omistajan palaverissa talon verannalla – tuiman ja vakavan näköisenä hän kulki ohitsemme, kuunteli pari sanaa siitä mitä oppaamme meille kertoi ja jatkoi kiireisen oloisena matkaansa ulos talosta. Ei tervehtinyt, ei suonut meihin katsettaan! Vaikutti lähinnä ranskalaiselta business-mieheltä. Koppavalta sellaiselta. Ehkä asenne on perua herra-ajalta jolloin talon isännän on täytynyt olla todellinen ISO herra - elettiinhän aikaa jolloin pidettiin orjia joita ei ihmisiä edes pidetty.
Mielenkiintoinen paikka; tämä talo jossa talon vaimo synnytti 17 lasta näyttää aikakautensa ja yhteiskuntansa hienoa ja ylhäistä historiaa. Vuonna 1830 rakennettu talo on täysin puinen ja siinä on 109 ovea – pitämässä talo viileänä.
Talo on säilynyt huonekaluineen ja sisustuksineen alkuperäisessä asussaan ja on kieltämättä mielenkiintoinen – antaa perspektiiviä aikaan josta ei ole kulunut vielä kovinkaan pitkää aikaa!.
Matkan opas oli nuori ja mukava – nauravainen ja pirteä, hienosti asiansa osaava ja erilaiset ihmiset huomioiva.
Hotellihuoneessa meitä odotti hauska yllätys: siivoaja oli tehnyt sängyn päälle hienon norsun kylpypyyhkeestä ja ympäröinyt sen elävillä kukilla! WOW! Täällä on nuoria mies-siivoajia ja jo eilen meille oli laitettu yöpaita hauskasti kuin vaatekaupan ikkunaan – vyötäröltä kurrattu ja muuten auki taitettu yöpaita oli kauniisti sängyn päällä ja vatsan päälle oli laitettu kukkanen! Tosi kivoja pieniä juttuja – ihana kun joku ilahduttaa näin!!!
Illalla hotellissa oli illallisen jälkeen dancing show – eli noin tunnin tanssiesitys jossa paikallinen tanssiryhmä esitti jälleen kerran hienon ohjelman. Toi mukavaa tanssi-katsottavaa; kuin moninkertaisesti parempi Silja Clubin showt – mustat paikalliset tanssijat ovat hyviä – ja musiikki ja tanssilajit mukavasti vaihtelevia!
Tiistaina pysymme ”omalla” alueella, käymme ehkä merellä hetkisen jollei tuule ja sada liikaa. Lapsonen menee klubilleen ja tapaa uusia kavereitaan joita on jo monta. Ohjelmassa on muun muassa kreolin kielen alkeita!
Täällä on päivittäin hääkuvauksia, illalla rannalla hääillallisia kuunvalossa, jopa vihkimisiä! Tänään illansuussa meni hääpari ikkunamme ohi – vilkuttivat iloisesti meille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti