Snorklailtiin. Minäkin; mutta en kamalasti tykännyt. Merenkäynti oli aika kovaa – tuuli niin, että kun olin uinut veneestä jonkin matkan päähän, alkoi tuntua siltä, että en pääse takaisin. Pieni paniikinpoikanen alkoi iskeä vaikka matkaa veneeseen ei ollut kuin muutamia kymmeniä metrejä. En oikein osannut uida räpylöillä ja maski naamalla – yritin uida koiraa kun ajattelin, että räpylöillä pitää polskia. En tuntunut pääsevän eteenpäin ollenkaan. Huh. Lapsi oli kuin kala vedessä; hätistin häntäkin veneelle kun pelkäsin, että häneltä loppuvat voimat kesken matkan. Mutta hän on hyvä uimari, ikäisekseen – ja rakastaa vedessä polskimista. Tänään sanoinkin hänelle, että ihossa taitaa näkyä jo suomuja kun hän viettää vedessä NIIN paljon aikaan. No – viimeinen päivä, piti saada uida. Ja hän ui meressä, altaassa, meressä, meressä, meressä, altaassa, meressä jne….
Lasten klubissa hän sanoi jäähyväiset viideltä ja kertoi tulevansa takaisin. Minulle hän on kertonut harkitsevansa muuttoa aikuisena tänne – tai johonkin muuhun Afrikan maahan. Viime kesänä sama into oli Italiaa kohtaan.
Sehän tarkoittaa, että loma on onnistunut! Ja niin tämä onkin – hiukan on kylmä ollut; luultavasti tosin vain minulla mauritiuslaisten ohella. Olen ikuinen palelija – mistä lie sekin johtuu, tiedä häntä. Huonosta verenkierrosta, matalasta verenpaineesta… joskus minulle sanottiin, että palelen kun olen niin laiha. Hmm. Nyt palelen vaikka olen lihava. Paikalliset sanovat palelevansa ja pitävät takkeja päällään. Tervettä! Uin kuitenkin tänään – ja sitten tosiaan kokeilin snorklausta.
Soitin töihin – ja siitä sukeutui monen puhelun sarja selvitellä asioita maanantaiksi; siellä on toden totta täysi säpinä ja kuhina päällä! Toisaalta ihan kiva mennä töihin; lomailut on pian lomailtu.
Nyt illalliselle – viimeiselle tällä tällä kertaa. Lähtö aamu-neljältä hotellilta. Puh.ja huh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti