Mozart, Prokofjev, Schumann ja Sibelius… Olen kuunnellut musiikkia samalla kun olen puuhaillut kaikenlaista. Päivä on ollut rauhaisa ja olen pessyt pyykkiä ja tehnyt ei-ihan-välttämätöntä hommaa tänä välipäivänä. Silittänyt ja tehnyt ruokaa, neulonut rantahiekan väristä puseroa. Sen saan pian valmiiksi, vain kaula-aukon nauha täytyy neuloa vielä ja siistiä saumat ja langanpätkät.
Myrsky tuli trombeineen ja raesateineen sitten Keski-Suomeen, kuten ennustettu oli. Isoja alueita metsää on kaatunut ja jollain paikoilla - kuten Uuraisilla - on pahaa jälkeä myrskyn pyyhkäistyä yli.
Lapsi on lukenut kasapäin Aku Ankkoja. Hänkään ei halua mennä kavereiden luo; on kertonut lähtevänsä matkalle eikä viitsi nyt selitellä. Sama juttu siis meillä molemmilla.
Venäjän metsäpalot kiusaavat taas muitakin kuin venäläisiä. Rajan pinnassa on taas syttynyt paloja, kauempaa Venäjän alueelta tulee myös savua Suomeen. Monena kesänä näitä metsäpaloja on saanut Suomessakin pelätä – siellä ei ole samanlaista kunnioitusta metsiä kohtaan ja ihmiset tekevät kuulemma nuotioita metsiin vaikka on kuivaa, polttavat tupakkaa ja heittävät palavia tikkuja ja tupakantumppeja metsään… Kreikassa ja Etelä-Euroopassa palaa myös metsää taas tosi paljon.
Peukut pystyyn! Nyt toivon, että pääsemme matkaan; olen yrittänyt miettiä kaikki asiat läpi monesti ja tarkkaan…
Kävimme tarjoustalossa; lasten uima-asuja ja –housuja oli alennustangossa tosi hyvillä hinnoilla: 1 euro, ennen 39,90! Ihan sopiva kokokin sattui olemaan! Kerrankin kävi säkä! Otanpa tämän vaikka ente3nä; hyvin tässä käy.
Pari sanaa sukulaisista joista olen ollut hiukan huolissani: äiti ja täti. Ovat molemmat jo ikä-ihmisiä ja fyysisten vaivojen lisäksi on selvää, että henkisesti vanheneminen ottaa koville. Ystävät, tuttavat ja entiset työkaverit, lapsuuden ystävät kuolevat. Äiti miettii kuolemaa paljon, todellakin. ”En osaa käsittää kuolemaa, en sitten millään” hän sanoo. ”Ihminen joka oli tässä juuri, istui tuossa vieressä ja juttelimme niitä näitä, ei enää ole tässä, hän ei ole missään”.
Itse tunnen joidenkin läheisten ihmisten läsnäolon hetkittäin. Kun olen maalla, tuntuu, että mummi ja/tai vaari ovat siinä lähellä. Joskus tuntuu kuin isä olisi lähellä. Kävin lapsen kanssa haudoilla viime viikolla. Tuntui hyvältä käydä siellä, laittaa haudoille kukkia niistä kukkapenkeistä joihin he kaikki olivat istuttaneet kukkia. Mummin saunakukkia eli suopayrttejä, isän istuttamia malvoja ja vaarin lempikukkia hajuherneitä. Ikävä heitä on, ajoittain kovastikin.
Äidin vanha ystävä, entinen työkaveri jo 50-luvulta jolloin he olivat ensimmäisessä työpaikassaan molemmat, kuoli juhannuksena. Hän kuoli luultavasti hetki sen jälkeen, kun oli soittanut äidille. Olin silloin maalla mutta en kuullut heidän keskusteluaan, olin pihalla kun äiti jutteli tuvassa. Ystävä oli elänyt leskenä jo monta vuotta ja oli yksinäisyyttään alkanut käyttää viinaksia turhankin paljon. Oli kuulemma kovassa, sammaltavassa humalassa jutellessaan äidin kanssa – ei koskaan ole noin pahassa kunnossa ollut aikaisemmin.oli kiusallista ja vaikea jutellakin, kuulemma.
Hän oli myös riitautunut omien lastensa ja sukulaistensa kanssa – tästä johtuen tytär löysi hänet vasta melkein 3 viikkoa kuoleman jälkeen. Näillä helteillä voi vain kuvitella mikä näky kohtasi tyttären ja lapsenlapset kun he avasivat oven.
Voi, kun ei moista tarvitsisi koskaan kokea.
Hautajaiset olivat maanantaina. Vein äidin hautajaiskappelille. Illalla äiti kertoi hautajaisten olleen surulliset. Ainahan hautajaiset ovat surullinen tilaisuus, mutta usein tilaisuudessa muistellaan vainajaa, jutellaan ja keskustellaan. Tällä kertaa tilaisuus on painostava ja ontto; lapset perheineen olivat istuneen omassa ryhmässään ja ne muutama harva ihminen jotka olivat paikalla, istuivat oaman pienenä ryhmänään. Adresseja oli luettu vain kolme.
Äiti vei kauniin kukkakimpun jossa oli ystävän lempiväriä, vaaleanpunaista. Hortensia, lilja ja tummia neilikoita. Kaunis kimppu. Vahva ja herkkä.
Tätiä, isän iso-siskoa kävin tapaamassa ennen maalta lähtöä myös. Hän oli yksinäinen ja itkeskeli. Kertoi toivovansa jo pääsevänsä pois. Kuolema tulee, kun se aika lähenee, toivottuna vieraana. Niin se elämässä on – läheiset eivät haluaisi luovuttaa usein vielä kun ihminen itse olisi valmis jo siirtymään tuonpuoleiseen.
Kuolema on asia jota kaikki joskus miettivät – siihen kaikki lopulta aina päättyy. Silti sitä ei voi ymmärtää; mitä SITTEN tapahtuu. Se pelottaa ja se houkuttaa…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti