Pääsimme tänne, uskomatonta mutta toden totta – näin on! 17 tuntia lentokoneessa, melkein vuorokausi matkantekoa ja sitten jo olimmekin perillä paikassa ja maanosassa jossa meistä ei kumpikaan ole käynyt! Ensimmäinen päivä lentokoneessa vietetyn ajan jälkeen oli väsynyt ja tutustuimme vain tähän lähiympäristöön – lapsi ui muutaman kerran Intian valtameren aalloissa ja kertoo koko ajan, miten ihanaa täällä on, eikö olekin äiti. Ja onhan äidistä täällä ihanaa, aivan varmasti.
Tämä on lomakohde kaikin mukavuuksin – voi uida, ajaa kanootilla, sukeltaa, snorklata, syvänmeren sukeltaa, purjehtia, surfata… mitä ikinä veteen liittyvää voi keksiäkään. Lapsi on tänään ollut lapsiryhmän mukana harrastamassa ”Ski nautique’a” eli vesihiihtoa. Hyvin meni ja jännää oli! Kävimme yhdessä tunnin verran polkuveneellä katselemassa maisemaa mereltä käsin; turkoosi vesi vaihteli kivien ja merikasvillisuuden tummempien läikkien mukaan niin, että maisema ja vesi näyttävät läiskikkäiltä. Hiekka täällä on melkein valkoista - muistuttaa sitä hiekkaa jota jyrsijöille ostetaan kylpyhiekaksi! Pitäisiköhän ottaa kotiin pikku pussi tuliaisiksi omalle kylpevälle jyrsijälle??
Upeaa täällä tosiaan on! Ruoka on hyvää ja ihmiset, siis henkilökunta, kohteliasta ja mukavaa. Yhtään suomalaista tai muuta pohjoismaalaista täällä ei ole, ranska on vallitseva kieli.
Se mitä täällä ei myöskään ole on meikäläisiä sähkötöpseleitä. Sen sijaan seinissä on kummalliset brittiläistyyppiset kolminapaiset sähkönjakelusysteemit. Eletään siis näiden latausten kanssa jotka meillä on, niin kamerassa, kännyköissä kuin tietokoneessakin.
Lyhyestä virsi kaunis – lopetan nyt kun vielä ei ole juuri mitään tämän kummempaa tapahtunut. Jatkan, jos mahdollista, kun olemme uusia upeita kokemuksia ja tekemisiä rikkaampia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti