tiistai 24. tammikuuta 2012

Presidentin valinta ja miten se tehdään

Puristetaan mehut - greipeistä
niinkuin pressan kandeistakin
Nyt meillä on kaksi samanoloista presidenttikandidaattia kisaamassa lopputuloksesta. Keski-ikäinen harmaahiuksinen mies joka on tehnyt ikänsä politiikkaa ja vaikuttanut maan ulkopuolella erinäisissä konflikteissa. Meillä on myös yli kuusikymppinen harmaahiuksinen mies joka on vaikuttanut politiikassa ikänsä, keskittyen finassipolitiikaan. Jälkimmäinen on ollut presidenttikandidaattina enemmän ja vähemmän jo reilut kymmenen vuotta ikäänkuin "itsestäänselvänä" tulevana presidenttinä, edellinen on uusi ja jopa yllättävä kandidaatti puolueesta joka ei ollut näin pitkälle aikaisemmin päässyt.

Molemmilla on itseään reilusti nuorempi puoliso jotka molelmmat vaikuttavat hiukan eksyneiltä ja kokemattomilta roolissaan ja huomiosta jota heihin nyt kohdistetaan. Toinen on hiljainen suomalainen ja hyvin tavallisen oloinen nuorehko nainen, toinen on nuorehko latinomies joka vaikuttaa avoimelta ja hiukan lapsekkaalta. Kiltin ja hiukan eksyneen oloisia molemmat.

Tästä siis lähdetään. Kehässä kaksi eteläsuomalaista kaupunkilaismiestä puolisoineen. Sukunimikin kuulostaa samalta - niini ja haapa.... Kumpikaan ei ole kansanmies - sellaisiakin olisi ollut tarjolla vaaleissa mutta se ei nyt suomalaisia innostanut.

Voiko sivari olla armeijan ylipäällikkö? - No, olihan siinä roolissa vasta 12 vuotta nainen joka ei ole käynyt armeijaa päivääkään. Ei ollut edes sivari! Ja homma hoitui. Onneksi ei ollut suurempia kriisejä ratkottavana.

Voiko homo olla maan presidentti? - No, onhan siinä roolissa ollut kaapissa olleita vastaavia ja eihän makuuhuoneen preferenssit ole ennenkään vaikuttaneet homman hoitoon. Vai ovatko? Nyt kun seksuaalisuus ja sukupuolielämä on kaikessa mukana kiinnostavina osatekijöinä, on presidenttiäkin valittaessa asiaan osoitettu yllättävän suurta kiinnostusta. Ja onhan homous nykyään jo monen mielestä tavallista ja "normaalia".

Miten valtiovierailulla otetaan vastaan samaa sukupuolta oleva puoliso, maissa joissa homous ei ole sallittu? Tätä miettii moni. Olisiko se noloa? Pitääkö puoliso silloin jättää kotiin? Mitä sanoo diplomatina käsikirja tästä?

Tarja Halonen ei ollut naimisissa kun aloitteli presidentiksi haluamistaan. Ei hän ollut myöskään kirkon jäsen. Molemmat puutteet korjattiin ajoissa - tietyt kriteerit täytyy presidentin vähimmillään täyttää vaikka ne olisivatkin ns ulkokultausta.

Halonen hoiti presidentin hommaa 12 vuotta ja yleisen käsityksen mukaan asia tuli ihan hyvin hoidettua - vaikka ei aina ihan tavanomaisen ja tutun turvallisesti homma mennytkään presidentin homma ei ole koskaan yhden miehen show; siellä on avustajia ja taustajoukkoja auttamassa runsaasti.

Siisteissä pinkoissa kaapissa.
Mitä on hyllyjen takana?
Toisen pressakandidaatin avioliitto on myös mielenkiintoinen jos sitä näin kaukaa katsoo... Aikaisemmin hyvin viriili ja vilkkusilmäinen ja myös iloisessa iltaelämässä viihtynyt henkilö on rauhoittunut ja hankkinut itselleen nuoren vaimon - asian taustoja voi vain arvailla, jos siihen kiinnostusta tuntee. Onko kyseessä osa suurempaa suunnitelmaa vai ovatko he oikeasti ja salaisesti hyvinkin läheisiä ja rakastuneita? Rouva Niinistö on nuori ja hiljaisen oloinen naisihminen joka on alkanut kulkea miehensä rinnalla kampanjoimassa - nyt on otettu kaikki aseet käyttöön! Viestintäpäällikkönä toimiva puoliso on vihdoin mennyt mukaan kampanjaan!
Hiukan hämmentävää oli tänään lukea lehdestä, että vaimo ei ole vielä tänä aamuna vielä ollenkaan miettinyt todennäköistä rooliaan presidentin vaimona. Näin sanoi Jenii haukio Ylen aamu-TV:ssä: "En ole sitä etukäteen ollenkaan vielä miettinyt. Mietitään sitä sitten, jos se asia meidän kohdallamme tulee ajankohtaiseksi." Mitähän hän on tässä kampanjan kuluessa ajatellut, gallup-kuninkaan vaimo?
Pariskunta ei kovin pariskuntamaiselta tai - vielä vähemmän - läheisiltä, rakastuneilta - vaikuta. Kulkevat kampanjapaikoilla kuin ketkä tahansa kampanjassa mukana olevat puolueen jäsenet. Haaviston puoliso vaikuttaa rakastuneelta, he luovat toisiinsa koko ajan katseita ja seuraavat toisiaan; heistä huokuu kiinnostus ja kunnioitus toiseensa joka on aika liikuttavaa - uutta ja hiukan eksoottistakin. Niinistöt ovat toista maata - mutta ehkä se on vain länsisuomalaista jäyhyyttä.... Tiedä häntä.

Joka presidentillä on varmasti asioita verhon takana joita ei ole tarkoitus avata - ja hyvä niin. Presidentti hoitaa presidentin hommaa mutta kansaa kiinnostaa kaikki muu henkilöihin liittyvä - ja varsinkin kaikki uusi, jännä ja erilainen! Seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat sellaista aluetta jota halutaan raottaa ja tirkistellä - kukin omalla tavallaan. Mutta pitääkö meidän tietää presidentin sänkykammariasiosta - ei kai nyt sentään, hei ihan oikeesti.

Mutta mutta. Ketä äänestää?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti