Kevät on oikeasti täällä

Krookuksia omalla pihalla tänään

Tänään menin ulos raíkkaaseen ulkoilmaan ensimmäisen kerran viime viikonlopun jälkeen - kun kävelyä autole ja autolta ei lasketa mukaan.

Tulppaaneja tuloillaan

Olipa ihanaa! Lumi on vähentynyt kunnolla vaikka seinustoilla ja varjopaikoissa on vielä isot kinokset.

Tänään nähyiin lapsosen kanssa kevään ensimmäinen kimalainen - iso ja pörheä, komea yksilö! Postilaatikon ympärillä lenteli, keltainen värikö siinä kiinnosti...?

Kävimme pääsiäismyyjäisissä - ostettiin pari hienoa vitsaa. Lapsi on tehnyt eilisestä lähtien omiavirpomavitsojaan - aikoo ehtiä huomenna kiertää monetpaikat vaikka päivällä on partioparaati.

Eilen töissä olivat työkaverit koristelleet toimistotiloja pääsiäiskoristeilla. tipuja, kukkoja, koristeltuja oksia oli laitettu pitkinjapoikin. Kivaa - lisää väriä harmaaseen toimistoon!

Iloa työpaikalle!

Huomenna on vaalit - olen menossa äänestämään mutta, hui kamalaa - en tiedä vieläkään ketä äänestää! Puoluuen tiedän, mutta ehdokas on täysin hakusessa. Kaikki joita haluaisin äänestää ovat ehdolla muissa vaalipiireissä! Miksi Suomessa ei ole systeemiä, että saisi äänestää ihan ketä vaan. Muistan jo kouluajoilta, että meillä on d`Hondtin vaalisysteemi joka on aivan valtavan hankala hahmottaa ja liekö niin oikeudenmukainenkaan - sehän suosii suuria puolueita pienten kustannuksella, samaten se suosii suuria vaalipiirejä. Eli etelä-Suomi painottuu tässäkin asiassa!

Muistan, kuinka tätä vaalimenetelmää tahkottiin koulussa päähän oikein kunnolla, belgialaisen matemaatikon kehittämää laskentasysteemiä jossa äänet lasketaan suhteellisesti vertailuluvun mukaan.

Toimistossa eilen

D'Hondtin nimen lausuminen ja kirjoittaminen tuotti myös aikoinaan lukiossa lievästi vaikeuksia. Kaikki syyt muuttaa siis systeemi ovat olemassa!

No - jokatapauksessa menen huomenissa vaalikoppiin ja rapustan jonkin numeron lappuseen. Itse vaali-ilmoituksen olen heittänyt paperinkeräykseen, kai - en löydä sitä mistään. Mutta eiköhän äänestäminen onnistu ajokorttia vilauttamalla kuitenkin...

Satakielen on kuultu laulavan. Peippo on myös kuultu - nähty on monia siivekkäitä joita en tunne; lintujen opettelelu on aina jotenkin jäänyt tekemättä.... Eläinmaailma on aktiivisesti puuhissaan - pesiä tehdään ja monilla on jo poikaset pesissä. Huuhkajalla poikaset opettelevat jo lentämään!

Liekki hiipuu vaikka sen palaa haluaisi

Lilja - kaunis, tuoksuva ja täynnä elämää

Marian päivästä on jo reilut pari viikkoa. Tämä tuli mieleeni kun kuuntelin tuttavan kertomusta tyttärestään. Mariasta.

Tytär sairastui aivosyöpään nuorena aikuisena, pari vuotta sitten. "Sama tauti kuin Tabermanilla" kertoi lapsen vanhempi, kun kuuluisa kirjailija kertoi omasta sairaudestaan. Kirjailija kuoli - mutta tyttö sinnittelee yhä. Nuorempana taistelu kestää kauemmin - tässä tapauksessa.

Kärsimyskukka

Puhekyky on viime päivinä mennyt jo pariin sanaan - ei saa enempää ulos, vaikka kuinka yrittää. Mutta "silmissä on taistelu, elämä haluaa voittaa".

Mutta tyttö ei jaksa enää nousta istumaan, ei pääse liikkumaan - kun ei pääse edes itse kääntymään sängyssä. Koirien ystävä, liikunnallinen ja aktiivinen oli ennen sairastumistaan.

Läheisten tuska on kova. Suru jo nyt on valtava vaikka tyttö, nainen, lapsi on vielä siinä - ruumis pettää hiljaa, syöpä on vahva vastustaja, näkymätön ja ankara.

Henki yrittää taistella vielä.

Voittaako elämä, voiko ihme tapahtua?

Huomenna on Lasaruksen lauantai, muistona Jeesuksen hyvän ystävän kohtalolle - Martan ja Marian veli oli sairastunut ja kuollut. Kun Jeesus ehti paikalle ystävänsä luo jonka sairastumisesta hän oli kuullut, oli tämä jo kuollut. Hänet oli laitettu jo hautaan, kivi oli viritetty haudan eteen. Kuolemasta oli jo neljä päivää, ruumisoli alkanuthaista. Jeesus meni kuitenkinhaudan ovelle, pyysi vierittämään kiven pois ja kutsui Lasarusta. Lasarus tulikin esiin, vielä kääreet käsissään.

Lasarus tuli, hän sai elää vielä Jeesuksen ihmeteon jälkeen.

Sitten, vajaa viikko tämän jälkeen Jeesus itse sai heittää elämänsä ristillä.

Sellainen ihme tapahtui silloin. Nyt meillä on sairaanhoto ja jaihmisiä pelastetaan - tämä tyttö jokakantaa Jeesuksen äidin nimeä on on kuolemansairas - vaikka silmissä palaa elämänhalu.

Miksi hän ei voi pelastua? Vielä jonkun aikaa elää? Miksi ei liekkiin voisi vielä puhaltaa, että se lepattaisi?

Ihmettä odotellessa - aloitamme viikolopun ja vietämme kohta Lasaruksen lauantaita ja palmusunnuntaita.

Kevät on jo täällä, musiikki soi

Vaikka töissä meneekin näinä aikoina reilusti yli puoli vuorokautta joka päivä, pääsee elämän ihanuuksista silti nauttimaan hetkittäin - tai aika useinkin, oikeastaan.

Olen käynyt useammassa oppilaskonsertissa viimeisten viikkojen aikana. Olen kuullut musiikkia Sibeliuksesta Paganiniin, Schubertista kansanlauluihin - lastenlauluja ja perinteisiä iloisia rallatuksia unohtamatta. Viulu, sello ja basso on soinut, piano, klarinetti, kitara ja hanuri sulostuttanut sävelillään. Liikuttavaa on seurata, kuinka lapsi tai nuori nousee lavalle, kumartaa yleisölle ja soittaa enemmän tai vähemmän jännittäen oman kappaleensa yleisölle - keskittyen puna poskilla tilanteeseen, sitten kumartaen ja etsien esiintymiselleen hyväksyntää vanhempiensa silmistä. Sen saatuaan, nousee hymy huulille ja silmiin. Jossain päin salia istuu aina opettaja joka elää joka nuotin oppilaan mukana. Edessäni istui huilunopettaja taannoin, joka hengitti ja liikkui istuimellaan oppilaansa kappaleen tahtiin aivan kuin olisi itse soittanut.Lapsen kumartaessa lopussa, opettaja huokasi kuin helpotuksesta "hyvin meni".


Hui säi - kuka siellä?



Suomessa on pitkä ja ansiokas perinne musiikin opettamiseen - ja se on hienoa! Musiikkiopistoissa opiskelee tuhansia lapsia joille kaikille jää jonkinlainen jälki lapsena opitusta ja opetelluista asioista - toivottavasti positiivinen sellainen. Ammatti musiikin ei tarvitse olla vaikka siitä kuinka pitäisi. On kuitenkin upeaa, jos osaa soittaa jotakin ja ymmärtää hiukan musiikinteosta, soittamisesta ja nuoteista.

Ja niinhän monet nuoretkin jo tekevät! Niin upeita soittajia olen viime päivinä kuullut ja niin kylmiä väreitä aikaansaavia sooloesityksiä olen kuunntellut ja niistä nauttinut, että huh heijakkaa vaan!

Kevät saapuu - pelkään kovasti, että en ehdi nähdä sen pieniä askeleita juuri ollenkaan kun aina olen töissä! Aamulla huomasin - tai lapsi sen oikeastaan minulle näytti ikkunasta - että hänen ikkunansa takana olivat violetit krookukset jo nupulla - aikalailla pieniä ja kituliaita olivat, mutta kukkaan ne aikovat aueta, aivan pian.



Seurallinen kurre - upeat korvatupsut!



Ja mitä tein minä...? Muistin, että lumi tuli syksyllä omiensuunnitelmien suhteen liian aikaisin - syksyllä ostamani tulppaanit ja pikkuliljat jäivät paperipussiin sen sijaan että olisin saanut ne maahan, multaan talvehtimaan. Aijai. harmittelin asiaa aikani, odotin, että jospa lumi sulaa ja saan sipulit maahan. Mutta tänä aamuna sitten menin pienen kuokan kanssapensaidenjuureen, teinkuopan ja laitoin sipulit, jo hiukanpehmenneet mutta myös itäneet, maahan. Saa nähdä tuleeko niistä mitään - lähtevätkö rankan ulkona ilman suojaa vietetyn talven jälkeen kasvamaan.

Tämä pääsiäiskaktus nauttii
auringosta ikkunan sisäpuolella

Mustarastaita olen nähnyt useita - talvella jäykkinä ja kömpelöinä lintulaudalla vierailleet linnut ovat nyt vilkkaita ja pirteitä, pesäntekopuuhissa. Naarasta en meinannut tunnistaa - vaaleampi se on kuin uros. Suloista!

Orava on vielä talviturkissa mutta vaihtaa varmaan kohta kesävaatteisiin. Niitä näkee päivittäin. Metsähiiri on myös muuttanut pihapiiriin, isokorvainen ja mustasilmäinen - viime vuonna kissa söi sen sukulaiset mutta nämä eivät moista pelkää. Kissa katselee ikkunasta hiiren juoksentelua!

Elämää pihapiirissä ja metsissä on kiva seurata - vaalikeskusteluakin ajoittain. Jälkimmäisestä ei sen enempää - täytyy vain sanoa, että en ollenkaan tiedä, ketä äänestän sunnuntaina. En tosiaankaan - vähän on ajatusta, mutta päätös puuttuu. Vielä. Äänestää kyllä aion.

Kissan lempihupi - tietääkö hiiri olevansa tarkkailtu?

Neulotaan ja virkataan, vaalikeskusteluja seurataan



Pajunkissoja - jo isoja ja Palmusunnuntaihin vielä aikaa!

Vaaleista ja vaalikeskusteluista - Maikkarin vaalitentissä osaamattomat toimittajat
Maikkarin kanavalla oli vaaliohjelma jonka ajattelin katsoa. Ja katsoinkin - ensimmäisenä puheenjohtajatentissä oli Timo Soini. Huomnenna kehiin pääsee Demareiden Jutta Urpilainen.

Ensimmäinen huomio ohjelmasta, nyt kun se vasta hetki sitten päättyi: minkä ihmeen takia reportterin/haastattelijan täytyy olla sellainen bitch, narttu? Aivan kaamean tapauksen olivat Maikkarin studioon löytäneet - nyt täytyy ihan pakolla sanoa avoimesti ja kohteliaisuuksia välttäen, että on se kumma jos ei tästä maasta parempia ja asiantuntevampia poliittisia toimittajia löydy eduskuntavaalien pääpuolueiden haastatteluja tekemään kuin henkilö, joka ei osaa olla normaalin sivistynyt ja asiansa osaava vaan poliitikkoon kuin lähes rikolliseen riistaan kyntensä aggressiivisesti iskevä ja omat negatiiviset ennakkoasenteet selkeästi näyttävä ilkimys? 



Tämänpäiväinen pihamaisema kuvatkoon Maikkarin likasankojournalismia

Kenen asiaa auttaa, kun poliitikkoa tuodaan kärventämään ennestään suht tuntematon mutta sitäkin teräväkielisempi ja - suoraan sanottuna - paskamainen - reportteri? Lopulta hän toki häpäisi itsensä, ei poliitikkoa - mutta kyllä toivoisin, että näihinkin ohjelmiin voitaisiin edes hiukan korkeampi taso saada - kunnon keskustelu, asiallinen haastattelu eikä pelkkä pottuilu- ja piikittelyohjelma.

Median tavoite on ilmeisesti keinolla millä hyvänsä saada poliitikko lipsauttamaan jotain ajattelematonta ja hölmöä, mielellään jotain oikein mehukkaan idioottimaista, joka voidaan sitten nostaa otsikoihin ja hekumoida oikein kunnolla sillä, miten puoluejohtaja XYZ mokasi. Kukaan ei koskaan puhu median mokaamisesta – mutta tällä kertaa toimittaja oli niin super-huono, että ihme on jollei jotain tehdä. Katsotaanpa, onko samainen nainen kehissä huomenna. Toisaalta – miksi ei olisi. Journo lienee työnantajansa kultakimpale – saa kansan reagoimaan!

Tulee mieleen, että vaaliohjelmia varten koulutetaan varmasti jossain leirillä olemaan ilkeä ja inhottava, esittämään mahdollisimman ohjailevia ja ikäviä kysymyksiä - ja sitten kun poliitikko alkaa vastata, sanotaan heti kohta jotain todella epäkohteliasta ja paskamaista kuten "Tämä tulikin selväksi, siirrytään eteenpäin..." Tai "Lopetetaan ennen kuin lähtee rulla pyörimään” Tämä oli tosi matala suoritus haastattelijakaksikolta - nainen oli tosin aivan hirveä - miehen, Matti Maunun, olen nähnyt aikaisemmin ja hän oli suht tavallisen ja kuivakan oloinen -ei hyvä eikä huono mutta ehkä hänen piikkinsä vain olivat naista miedompia niin jäivät ikään kuin huomiotta. Nainen Eeva Lehtimäki oli kyllä aivan kamala. Missä lie oppinsa saanut; noin aggressiivinen ja asiansa osaamaton toimittaja saa kyllä verenpaineen ylös keltä tahansa. Onneksi Soini ei provosoitunut vaikka provosoitiin; pisteen menivät 100 prosenttisesti haastateltavalle.

Vaalikeskusteluja on luvassa vielä paljon, eri kanavilla. Vaaleihin on pari viikkoa aikaa ja nyt on kuumin aika keskusteluille. itse en tiedä ketä äänestän; muutama hyvä ehdokas on havaittu mutta ovat väärässä vaalipiirissä.

Meillä kuluu isot pinot lehtiä joka viikko.
Lapset ovat perineet äitinsä kiinnostuksen aviiseihin.

Viikonloppu ja sukujuhlat
Lauantaina meillä oli sukua tusinan verran viettämässä mukavaa aikaa. Olin siivonnut kotia kuntoon, tehnyt ruokaa ja kattanut ja laittanut meille paikkoja järjestykseen. Lehtipinkat piiloon sängyn alle! Äiti valitettavasti sitten ei päässytkään tulemaan - oli tosi surullinen asian takia itse, samoin lapset ja minä. Flunssa, kova kuume joka oli laskemassa tosin. Yskä ja kova nuha. Kun on kahdeksankymppinen ja sairastaa astmaa ja keuhkoahtaumaa, sydän- ja sepelvaltimotautia ja vielä jotain muuta niin silloin ei flunssaisena lähdetä monen sadan kilometrin päähän sukuloimaan..Ei tosiaan. Oli nukkkunut kaksi päivää melkein putkeen, kertoi. Ei jaksanut pysyä pystyssä ollenkaan.

Harmin paikka tosiaan.

Me muut sitten istuimme iltapäivää ja iltaa. Pelailtiin, juteltiin, syötiin. Ruokapöydässä kalaseljankaa (lohta ja sampea), lasagnea (1.5 kilosta jauhelihakastiketta ja yli 2,5 maitolitrasta valkokastiketta!), kreikkalaista salaattia kaksi isoa kulhoa ja jälkiruuaksi Sacher-kakkua (8 munan kakku jossa 2 suklaalevyä).Vichy-vettä, olutta, italialaista punaviiniä ja maitoa ruokajuomana ja kahvia lopuksi. Illemmalla sitten tarjosin juustoja viinin kera.

Virkkausta helmien kera. Hauskaa - mutta tuleeko pidetyksi...?

Meillä oli oikein mukavaa! Kutsun suvun meille pari kertaa vuodessa - kerran syksyllä ja toisen kerran keväällä. Näin on jo tehty 20 vuotta. Alussa oli vähemmän lapsia, yhdellä aloitettiin, ja oma isä ja oma mies olivat mukana silloin. Kaikki muuttuu vuosien virrassa  - toivon, että voimme järjestää näitä vielä kuitenkin pitkään - ja vaikea tätä traditiota on nyt enää lopettaakaan - kaikki odottavat ja alkavat kysellä jollei kutsua ala tulla! Joskus tuntuisi tosi, tosi upealta saada tehdä näitä kekkereitä jonkun kanssa, ei ihan yksin. lapset eivät pahemmin halua auttaa - tllä kertaa vanhin teki salaatin, nuorin imuroi oman huonnesa ja keskimmäinen auttoi suklaakakun kuorruttamisessa Siivoamiseen ja vihannesten pilkkomiseen pyysin myös apua - mutta sitä ei herunut "Ei ehi, pitää mennä".

Korttia pelattiin illalla ja talossa oli lattiat täynnä nukkujia yön yli. Aamupalan jälkeen, puoleen päivään mennessä sunnuntaina, oli talo sitten jo tyhjentynyt ja olimme taas keskenämme.

Ensi viikonloppuna mennään äitiä tapaamaan kun hän ei päässyt tänne meille. Lähetin hänelle lasagnea ja kakkua veljen mukana että sai edes vähän maistaa mitä tarjolla oli!

Käsityöt seuraavat mukana


Oranssia lankaa ostin pari viikkoa sitten tutulta käsityön tekijältä kirpputorin pöydältä. Ihanaa, täysvillaista ja kaunista Smart-lankaa! Oma suhde oranssiin väriin on aika outo; sain hillittömän himon oranssiin väriin toisen lapsen synnyttyä - ristiäisissä olin pukeutunut täysoranssiin mekkoon ja sen jälkeen olen yrittänyt tainnuttaa oranssinhimoa erinäisin keinoin - mutta se vetää puoleensa minua kuin vahva magneetti rautalankaa. Miksiköhän? Ennen tätä (outoa?) oranssiin hurahtamista en pitänyt siitä väristä ollenkaan - vaatteissa pidin sinisestä, viininpunaisesta, armeijan vihreästä - ne toki olivat muotivärejä silloin, eri sävyissä ja vähän eri vuosina. Ruskeaakin suosin, hetkittäin. Nyt pidän lilasta/violetista oranssin ohella. Noin ylipäätään pidän väreistä.

Rannekkeet ovat toisesta päästä
valkoiset, toisesta oranssit

Oranssia villalankaa siis ostin. Kunnon appelsiinioranssia. Tein sukat - jotka taitoin harmaalla. Jotenkin häpeän - outoa kyllä - oranssin himoani. Sitten tein samaisesta oranssista langasta rannekkeet. Molempiin neuloi lettiä; sitä on hauska neuloa. Sain lettineuleet valmiiksi, aloin virkata, kun en muuta keksinyt, violetista langasta rannekkeita. Lankaan pujotin vaaleita helmiä. Olisin pujottanut pienempiä violetteja helmiä mutta en saanut niitä lankaan... Täytyy kokeilla mustaa lankaa ja toista mallia; en ihan tiedä saanko noista violeteista rannekkeista oikein siistejä... Hmm. Saa nähdä.

Kiva on kaikkea tehdä, kuitenkin. Tosi kiva!

Oranssia lettiä, lämmittää varmasti

Kaksi viime kesäistä neulepuseroa olisi tarkoitus saada tämän jälkeen pusattua valmiiksi. Kiiltävän kellertävä ja violetti. Toinen letillä ja toinen ihan sileä. Puuvillaa, kesäisiä lankoja ja heleitä värejä. Nelosen puikoilla, pitkähihaisia.

Tällaista tällä kertaa. Kaikki hyvin. Töissä on kiire mutta niinhän kaikilla on. Mitäp siitä.

Horoskooppi lupailee muuten huhtikuusta menestyksekästä työrintamalla. Kävin lukaisemassa. Pidetään tämä mielessä ja tarkastetaan tilanne kuukauden päästä! Täytyy vaan satsata ja paahtaa kunnolla tämä ja ensi kuu, sanoo pitkä kuukausihoroskooppi. No, yritetään!





Työstressi kalvaa - moukaroi pään

Viikonloppuna kotihommat ja lepohetket
Viikonloppu alkaa perjantaina seitsemän tietämillä jolloin yleensä viimeistään olen kotona. Tässä vaiheessa viikkoa yleensä särkee päätä oikein urakalla ja olo on kun hakatulla madolla - lihaksetkin kipeät koko viikon kohkaamisen jälkeen. Viime viikolla ihmettelin, miten käsivarren ja jalkojen, säärten lihaksetkin voivat olla kipeät kun en ole mitään fyysistä harkoittelua tehnyt! Päänsärky tulee jatkuvasta kiireestä ja jännittämisestä kun ei tiedä, saako kaiken valmiiksi dead lineen mennessä - ja aivan liian vähästä unesta - samoin niska kipeytyy kun istuu kirjoituspöydän ääressä koukussa kuin luokki kymmeniä tunteja viikon aikana. Mutta käsivarret, jalat???

Pajunkissoja on jo!

Joskus pelottaa, miten jaksaa paahtaa töissä vuosikaudet eteenpäin - tahti on ihan kanmmottava ja itsestä pitisi saada irti vielä enemmän. Porukkaa vähennetään joten omalle kontolle tulee kaikki se, mitä aiemmin oli esim. assitentit ja spesialistit tekemässä. Toimihenkilö on siitä älyttömässä kökkö-asemassa työpaikalla, että työaikaa ei lasketa, palkka on suomalainen keskipalkka ja töitä ihan kammottavan paljon - ja sekin voidaan helposti siirtää tehtäväksi Intiaan tai muualle missä palkat ovat alhaisemmat. Nyt jo omistakin työkavereista on iso osa intialaisia, Intiassa.

No - täytyy puskea niin kauan kuin jaksaa ja saa. Siihen saakka kun hommia piisaa, tekemistä löytyy. Niin kauan kuin luottamusta löytyy. Tasan kaksi vaihtoehtoa valittavana: teet hommat hyvin ja jäät, et jaksa/osaa/kykene ja lähdet. Pidän työstä ja tarvitsen sitä - joten teen parhaani, että onnistuisin.

Kaikkein eniten stressaan lasten takia. Kunpa saisin lapset omilleen ennenkuin kaikki lysähtää - jos on lysähtäkseen! Pelottaa, että en saa heitä pukattua kunnolla oman elämänsä alkuun. Se vaatii yllättävän paljon rahaa - ja rahaa ei tule muualta kuin työnteosta! Lottovoittoa voi toki aina toivoa. (Ja niinhän sitä tässä toivookin....)

Toimitusjohtajien palkat ja työntekijöiden arvo
Viikonloppuna luin taas kerran juttua toimitusjohtajien - ja ylipäätään johtajien - palkoista. Talouselämä-lehdessä oli juttu aiheesta. Jotenkin tuntuu katkeralta tämä tällainen. Johtajat, siis yritysten korkeimmalla päättäjätasolla olevat henkilöt,  saavat monisataakertaisia palkkoja meikäläisiin näkymättömiin puurtajiin verrattuna. Kun heidät irtisanotaan, saavat he parhaimmilaan miljoonien erorahat. Tämä toki koskee vain pientä porukkaa Suomen yrityselämässä - mutta kylähän palkkahaitari on muutoinkin venynyt valtavasti. Ylemmät ja alemmat toimihenkilöt tekevät piktää päivää ja saavat pientä palkkaa - johtotaso taas saa isoa palkkaa ja isot edut muutenkin. Vastuunkannosta, sanotaan. Ikäänkuin toimihenkilö ei kantaisi vastuuta omasta työstään. Asiantuntijaorganisaaatiossa moinen on ajatusmaailma tuntuu loukkaavalta - samlla koulutustaustalla toinen on sata kertaa arvokkaampi - pienempipalkkainen avustaa usein isopalkkaista onnistumaan tekemällä materiaaleja ja kertomalla faktoja kun pomo lähtee asiakkaalle.

Valtava palkkaero tuntuu väärältä, ei voi muuta sanoa. Työpaikolla puhutaan tiimityöskentelystä ja henkilöstölle kerrotaan kuinka tärkeää se on. "Kaikki puhaltavat yhteen hiileen, ajattelevat aina firman ja asiakkaan parasta" Silti jokainen tietää, että kirjoituspöytien ja sorvien äärellä työskentelevät ovat vain ja ainoastaan tärkeitä niin kauan kuin ovat kustannustehokkaita. Puheet henkilöstön tärkeydestä ja heidän hyvinvoinnistaan on motivointipuhetta jonka tarkoitus on saada porukka hyrisemään tyytyväisenä - ja tekemään kovemmin hommia! Hyvää porukkaahan on halpamaat pullollaan - Intiassa, Kiinassa ja monissa muissa esim. Itä-Euroopan maassa on hyvä koulutus ja halpa palkkataso. Nykyisillä verkkoyhteyksillä sillä ei ole juurikaan väliä missä maailmassa kukakin fyysiesti istuu. Ja työkielohän on englanti.

Tulos tai ulos - hokema koskee yhtä lailla johtoa kuin alempaakin kerrosta. Tämänpäiväisessä verkko-Taloussanomissa oli muuten äärimmäisen hyvä juttu tämänhetken työtilanteesta asiantuntijaorganisatiossa.

Tummasta vaaleaan
- verhot seuraavat vuodenaikoja

Mikä sen parempaa toipumises-harjoitusta kuin kotihommat!
Pari viimeistä viikkoa ovat olleet erityisen kiireisiä töissä joten viikonloppu meni toden totta toipumiseen ja nukkumiseen. Täytyy myös tankata unta, että seuraava viikko sujuu sutjakkaasti töissä.

Nukahdin perjantaina pari kertaa jo keittiön pöydän ääreen kun luin sanomalehteä. Loppujen lopuksi menin sänkyyn jo yhdeksältä, samaan aikaan lapsukaisen kanssa. En yksinkertaisesti pysynyt enää valveilla. Reilun kymmenen tunnin uni auttoi - lauantaina puuhailin kotona; siivosin, tein ruokaa, silitin pyykkiä ja verhoja - vaihdoin pariin huoneeseen verhot ihan siitä ilosta, että kesäaika alkaa vaikka ikkunoiden edessä onkin sellaiset lumivallit, että puolet ikkunoista on ihan lumiesteiden takana. Ja luntahan on satanut lisää koko viikonlopun, onneksi toki vain kevyttä ja kaunista hahtuvalunta. Kolmisen senttiä oli aamulla uutta lunta maassa kun aukaisin oven ensi kerran. Päivän mittaan se hiukan sulaa kun lämpöasteet, ne pari joita nyt päivisin on ollut, sulattavat lunta. Aurinko on myös välillä äkynyt taivaalla.

Lapsikin sai uudet verhot!



Abit ovat  saaneet kirjoitusurakkansa tehtyä - mutta mitä nyt? Kummallakaan ei ole työtä ja he etsivät töitä lähettävällä useita hakemuksia joka päivä. Mitään ei ole vielä kuulunut, ei mistään.

Suomeen halutaan kovasti ulkomaista työvoimaa tekemään töitä. Se tuntuu hetkittäin aivan käsittämättömältä - töihin halutaan nimenomaan ihmisiä tekemään ns "helppoja" hommia - mutta omille nuorille ei löydy yhtään mitään. Siivousta, kaupan hyllujen täyttämistä, myyntityötä, hampurilaisten tai minka muun ruuan myyntiä ja tarjoilua, vanhusten ulkoiluttamista - mitään ei löydy, ei millään yrittämällä. Omat abi-ikäiseni ovat ulospäinsuuntautuneita, puhuvat molempia kotimaisia kieliä ja englantia ja ovat halukkaita tekemään melkein mitä vain. No, ei ehkä puhelinmyyntiä kovin mielellään; se on vastenmielistä pakkomyyntiä ihmisten koteihin eikä sellaista työtä pitisi olla olemassakaan. Mutta kaikkea muuta - rehellistä, oikeaa työtä siis. Mutta eipä sellaista löydy! Mihinköhän poliitikot niitä ulkomaalaista työvoimaaoikeastaan haluavat? Miksi eivät omia nuoria töihin???

Työmaailma on nyt tällainen, meidän vinkkelistä: äidin työtä uhkaavat ulkomaiden ammattilaiset, halpojen palkkojen ja ammattitaitonsa avulla heidän on helppo pestautua erilaisiin expert centereihin tekemään töitä kansainvälisille yrityksille. Lapset ja nuoret eivät taas saa töitä koska töitä ei ole, on liikaa hakijoita - ihan kaikkiin töihin siivouksista kaupan henkilökuntaan, hautausmaan lakaisijasta autonpesijään. Poliitikot taas puhuvat työntekijäpulasta ja haluavat tänne laumoittain ulkomaalaisia tekijöitä, ihan fyysiestikin. Suomalainen - tai eurooppalainen - on ilmeisesti sekä liian kallis että muutenkin vähemmän kiinnostava työntekijä. Tai sitten poliitikon todellisuus on ihan toinen kuin meikäläisten....

Nyt pitää lopettaa. Töihin hus - niin kauan kuin töitä vielä on!!

Puiden huminassa mieli rauhoittuu

airBaltic ei osaa kommunikoida - ei osaa VR eikä ydinvoimalakaan!

Pääsin kiireellä lentokentälle eilen - airBalticin halpa hinta tuli ns. takaisinmaksuun heti check in -tiskillä: Yhtään laukkua ei saa ruumaan ilman lisämaksua. Lisänmaksu on 20 euroa per laukku, laukun koosta riippumatta. Monet lentoyhtiöt veloittavat maksun ylimääräisistä kiloista - halpayhtiöt kappalemäärästä. Minulla oli kolme esinettä ruumaan laitettavaksi - markkinointimateriaalia jota oli mukana ja jota ei hankalan koon takia saa ottaa koneeseen sisälle. Pakkauksessa oli myös sakset ja sukkapuikot - niitäkään ei saa liian vaarallisina ottaa koneeseen sisälle.

Lisämaksua tuli siis 60 euroa. Hinta melkein tuplaantuu kun ottaa matkatavaraa mukaan!

Katunäkymä matkalta lentoasemalle

Kävelin hiljalleen passin- ja turvatarkastuksen jälkeen koneeseen jonne pääsimme normaalin aikataulun mukaisesti, jonkin verran ennen koneen lähtöaikaa. Halpalentoyhtiöstä ei saa sanomalehtiä niin kuin esim. Finnairilla ja SAS:lla. Istuimme sitten paikoillemme ja hiljalleen - kun mitään ei tapahtunut ja kone vain seisoi paikoillaan, puolitäynnä ja henkilökunta käytävää edestakaisin kävellen, tavaralokeroita sulkien ja tarkastellen, että kaikilla oli vyöt kiinni. Aloin ihmetellä missä vika kun kone ei hievahdakaan paikoiltaan - olimme bussimatkan päässä kentältä. Olin väsynyt joten laitoin silmät kiinni ja nukahdin. Heräsin tunnin päästä - olimme yhä paikoillaan kentällä. Koneessa oli hiljaista, kaikki varmaan lepäsivät tai nukkuivat. Sitten koneeseen yhtäkkiä pelmahti bussilastillinen uusia ihmisiä - kaikki paikat täyttyivät hetkessä. Olimme siis ilmeisesti odottanee t toista konetta jostain.

Talovanhus

Omituista - vaikka kone oli täynnä ihmisiä, henkilökuntaa oli paikalla vaikka kuinka paljon mutta matkustajille ei kerrottu viivästyksen syytä. Kukaan ei saanut sanaa suustaan ja kertonut, että odotamme porukkaa joltain toiselta lennolta. Joskus tulee mieleen ihmetellä todenteolla miksi halpalentoyhtiössä on lentoemoja ja stuertteja niin paljon kun koneessa ei tarjoilla mitään, siellä ei myydä mitään eikä siellä kuuluteta mitään muuta kuin ne iänikuiset pelastustie- ja hengitysnaamariesitykset joita kukaan ei koskaan seuraa. Nyt olisi voinut kuuluttaa, että kone on tämän ja tämän takia myöhässä - mutta eipä moinen kai kuulu henkilökunnan tehtäviin. Vai? Ärsyttää - täydellistä välinpitämättömyyttä; henkilökunta osaa kuitenkin käyttää mikrofonia ja osaa puhua englantia ja omaa kieltään!

Ei anteeksipyyntöä myöhästymisestä, ei infoa: huonoa palvelua, airBaltic!

Hyvä palvelu ei edes maksa mitään, tässä tapauksessa.

Kun kone vihdoin pääsi matkaan, meille tarjoiltiin lasilliset vettä.

Baarimikon työmaata

Ruoka ei ole tietenkään matkustamisessa pääasia - mutta silti on pakko sanoa, että on kiva saada kuppi kahvia ja joku pieni lentokoneateria kun siinä istuu - varsinkin kun matka-aika venyi yhdestä tunnista kahteen!

Tulin kotiin tuntia myöhemmin kuin olin lapsille luvannut - ja iltasatu pikkuiselle jäi lukematta. Lapsi oli unessa kun tulin kotiin. Molempia meitä harmitti kovasti.

Työmatkat ovat usein kaikkea muuta kuin leppoisia ja hauskoja retkiä - pienet asiat kuten päivän lehden lukeminen koneessa, kuppi kahvia ja pieni ruoka - jopa lasi viiniä kuten Turkish Airlinella - tuntuvat tosi kivoilta asioilta. Sitten kömmähdykset kuten tökerö lentohenkilökunta ja huono tiedottaminen ärsyttävät ja saavat välttelemään kyseistä lentoyhtiötä. Lentomatkailussa voi vaihtaa parempaan - mutta VR:n yhtälailla surkea tiedottaminen voi jatkua aina vaan - ihmiset eivät voi vaihtaa mihinkään muuhun. Oma auto on monelle hankala vaihtoehto ja bussit eivät usein kulje samoihin paikkoihin - ainakaan ilman hankaluuksia.

Miksi on niin vaikea kertoa matkustajille, että olemme myöhässä siksi kun…? Siitä saisi paljon lisäpisteitä - ihmiset ymmärtäisivät!

Tornit kiinnittävät huomion

Tiedottaminen on vaikea asia myös Japanissa. Ydinvoimalan vuotoja vähäteltiin ja vähätellään vieläkin. Ilmeisesti ei haluta kaaosta kertomalla totuus - mutta kun se totuus tulee sitten kuitenkin muualta esiin, myöhemmin, niin koko toiminnan luotettavuus häviää kun huomataan, että alussa oli valehdeltu täysin surutta. Japanilaisten osalta aina sanotaan, että he eivät voi kertoa totuutta kun silloin menettää kasvonsa. Eikö kasvojen menetys ole pahempi sitten hetken päästä kun huomataan, että tyyppi on valehdellut?

Tiedottaminen on toki useimmiten jollain lailla tarkoitushakuista- kerrotaan mikä on hyvä ja sopiva kertoa - tavoitellaan jotain tiettyä reaktiota tai halutaan kertoa tietty näkemys asiasta. Niinhän kaikki mediat toimivat, omien tarkoitustensa mukaisesti; skandaali- ja iltapäivälehdet kertovat eri näkökulman samasta asiasta kuin vaikka talouslehti tai vakava asialehti. poliitikot kertovat asian todellakin sen mukaan mikä sopivaa on; nyt vaalien alla tämä on erityisen selvää - mutta muutenkin.

Kaiva siinä sitten totuutta esiin... Ei ihan helppo homma. Moni tyytyy uskomaan mitä kerrotaan.

Latvian taivaan alla

Lentokenttä - ensimmäinen näkymä maahan

Latvian rannikkoa ja taivaanrantaa

Kolmen vartin letomatka Helsinki-Vantaalta etelään - ja ollaankin Latvian pääkaupungissa Riiassa. Hieno vanha kaupinki - mutta itse nin tällä kertaa vain lentokentän ja jokin verran katumaisemaa taksin ikkunasta matkalla kongressihotellin.

Näkymä ikkunasta

Mitä täällä on? Valtavasti ränsistyneitä rakennuksia - kuin matkalla Vaalimaalta Pietariin - paljon vanhoja puu- ja rapatuja taloja jotka joskus ova olleet hienoja - ehkä 20-, 30-luvuilla. Sitten tuli sota ja kommunismi ja talojen kunnostus jäi. Näin monen kymmenen vuoden ränsistymisen jälkeen talot näyttävät tosi surullisilta. Katsoin hotellin ikkunasta tummia taloja joissa oli ehkä yksi kelatinen valo iltaa valaisemassa - tai siten talot olivat aivan pimeitä.. Olivatko asukkaat jossain muualla - vai eikö näissä asuta ollenkaan? Monissa taloissa näkyi kyllä pyykkiä joko vintin tikkinäisen ikkunan takana kuivumassa - tai ikkunasta ripustetuilla naruilla. Paitoja, pitkiä kalsareita, puseroita... Sulavan lumen aikaan maailma on aika masentavan näköinen.

Maalit taloissa näyttävä kauhtunut, rappaukset poisrapisseilta, katot ovat ruosteessa ja ovet, ikkunat rikki tai kokonaan ilman laseja, seinissä on selkeästi näkyviä reikiä...   jotenkin väsyneen ja masentuneen oloinen osa kaupunkia tämä. Luulisin, että keskikaupungilla on toisen näköistä - sinne en nyt ollenkaan ehdi.

Latvia  on vieläkin huonossa taloudellisessa tilanteessa- siitä toki on ollut analyysejä ja juttuja lehdissäkin. Talouden kasvusta puhutaan Suomessa koko ajan - niin muuallakin. Baltian maihi lama iski pahemmin kui moneen muuhun Euroopan maahan - vieläkin ne taistelevat tilanteessa joka on monin tavoin hankala.



Katunäkymä


Talouden pitäisi kasvaa ja kasvaa - mihin se voikaan kasvaa? Luulisi, että kasvun rajat ovat kohta käsillä. Latviassa talous ei kukoista - mutta nousua odotetaan ja sen pitäisi alkaa lähikuukausina - tai lähiaikoina ylipäätään.

Onko kasvu ainut elinehto nykyään? Pitääkö kaikilla olla koko ajan paljon rahaa että voi edes olla olemassa, pysyä hengissä? Se on ahdistava ja raasava ajatus. Ihmisen täytyy pakosta tehdä elämän tehtäväksi rahan ansainta - että voisi ylipäätään olla olemassa.... Metsämökissä erakkona asuvankin on maksettava kiinteirtö- ym veroja ja käytävä joskus kaupassa - ilman rahaa ei siis erakkokaan pärjää.

Voiko elämä ja elo, ihmisen ja ympäristö hyvinvointi kehittyä muutoinkin kuin jatkuvalla talouden kasvulla? Miten pääsisimme siihen tilaan, että kuluttaminen ei ole hyvän elämän ensimmäinen ehto ja edellytys - laajemmin kuin vaihtoehtosena ja hiukan erikoisena tapana elää?

Neule mukana, tietenkin.

Istun sängyllä hotelliuoneessa. Kaiki peitot ja vällyt on päällä - on kylmä! Ikkunasta vetää ja ilma on tosi raikas. HRRR.  Neulon muutaman kerroksen ja luen yhden luvun kirjasta jonka sain lainattua kirstosta - Ljudmila Ulitskajan Iloiset hautajaiset - sitten taas unta kaaliin - nyt saan nukkua kunnon yöunet: ihanaa!!
CNN on auki huoneen nurkassa. Israelissa on jälleen kriisin poikasta meneillään; yksi kuollut räjähdyksessä, useita loukkaantunut.. Japanista raportoitiin lapsen menetännen äidin tunteita. Aivan kamalaa on olla äiti jolta on lapsi mennyt tsunamin mukana - en osaa edes kuvitella sitä tuskaa mikä siitä seuraa - tai kuvitella toki voin - ja niin kaamea on asia, että en halua siihen yhtään upota. Ei äidille voi mitään niin isoa olla, kuin omat lapset. sellaisen asian menettäminen on varmasti kamalinta mitä käydä voi.

Lady taxi - vain naisille? Kuski on nainen ainakin.

Elisabeth Tailor on kuollut. Kaunis supertähti on siirtynyt tähdeksi taivaalle. Hyvä näyttelijä, viimeien Hollywoodin tosi suurista nimistä on poissa.