Leivottuja ja ostettuja herkkuja

Kaurakeksit pinoissaan - ottakaahan lapsukaiset siitä. Mutta ei ihan kaikkia!

Torstaina vietin kotipäivän. En mennyt ovesta ulos ollenkaan! En käynyt kaupassa, en kävelyllä - en edes viemässä roskia! Ulkona tuuli kunnolla mutta ei se minua jhaitannut - ei vain huvittanut mennä ulos!
Kävin läpi meilit - no, niitä ei paljon tule. Valitettavasti. Sitten kävin läpi uutiset nettilehdestä ja tarkastin avoimet työpaikat joita voin hakea. Löytyi pari joissa on vielä hakuaikaa jäljellä. Ei tarvinnut tänään niihin panostaa - hyvä. Ei olisi yhtään huvittanutkaan.



Ihanat langat - tuntuvat hyviltä käsissä - tuoksuvat hyvältä!

Lapset olivat poissa kotoa, mietin voisinko vaikka leipoa jotakin. Kaurakeksejä! Niihin löytyi kaapista ainekset ja niinpä tein tupla-annoksen kaurakeksitaikinaa. Se on hyvän makuista - kun ei ollut lapsia kotona sitä syömässä, popsin itse pari lukikallista taikinaa. Nam!

Leivoin kaurakeksit ja kun ne paistuivat uunissa, katselin lankojani. Vain yksi pellillinen kärähti hiukan liian tummaksi tällä kertaa. Normaalia on, että poltan vähintäin yhden pellillisen karrelle... Langat - niin. Niitähän minulla riittää - olen lankafriikki. Lankanisti!!! Olen ihan salaa keneltäkään ostanut syksyn aikana kahta uutta lankaa - toista hartianlämmittimeen itselleni, viluinen kun olen. Villa-silkkilankaa. Mmmm - ihanaa! Sitten olen ostanut sikakallista upeaa Winter Garden-lankaa. Lankojen jälkeen en enää raaskinut ostaa ohjekirjasta joka maksaa sekin melkein kympin. Luulen, että sen ostoon  täytyy vielä nöyrtyä vaikka ohje onkin superhelppo... Netistä ei ohje löytynyt vaikka neuleen kuva siellä näytti olevankin. Luulin sen sieltä löytäväni mutta niin hyvin ei asia ollutkaan.... Kuvakaappaus puserosta ohessa! Tuollaisen haluan - ja sen teen - toivoottavasti pian. Tunnen itseni saamattomaksi - asiat eivät suju niinkuin toivoisin. Edes pikkuasioiden osalta. Suuret elämänkuviot ovatkin sitten sellaisessa jamassa että saa nähdä miten eteenpäin mennään. Päivä kerrallaan...

Kaurakeksit meinasit kadota koululaisen suuhun samantien kun hän paukkasi ovesta sisään koulun jälkeen ja totesi ilahtuneena äidin leiponeen. Täytyypä leipoa useammin kun se tuottaa niin paljon iloa - pullaa voisi leipoa ensi viikolla, esimerkiksi!

Syntymäpäiväsankarin herkkuja

Olemme toki syöneet herkkuja jo aiemmin tällä viikolla! Keskimmäisen lapsen syntymäpäivä oli maanataina ja tein meille kotona olevalle kolmelle hengelle pienen synttäripöydän - niinkuin on ollut tapana jokaisen kolmen lapsen jokaisena syntymäpäivävänä ihan pikkulapsiajasta lähtien. Olen yleensä tehnyt lahjapöydän syntymäpäiväsankarille jo heti aamuksi ja kattanut pöydän kauniiksi kukin, liinoin ja aamutarjottavineen - hyvää ja lapselle maistuvaa herkkua tietenkin. Lahjat tietenkin syntymäpäiväsankasrin lautasen viereen! Näin nytkin vain sillä erotuksella, että tällä kertaa odotimme lasten aikaisten aamujen takia "juhlintaa" iltapäivään ja katoin pöydän iltaruuan yhteyteen.

Viikko on mennyt  nopeasti. Elämää kuluu, aika menee. That's life.

Pyhäinpäivän viikonloppuna ajattelin käydä haudoilla. Viime vuoden pyhäinpäivän jälkeen sukuhautaan on tullut kaksi uutta muistettavaa. Vien haudalle heille kukat - muovisia kynttilöitä en halua vieldä ja näillä sateilla ja tuulilla ei tavallinen kynttilä pala sammumatta hetkeäkään. Haluan käydä isän haudalla ja haluan viedä kukkia kaikkien poisnukkuneiden sukulaisten ja rakkaiden kummuille... Sinne päädyn joskus itsekin - olenko siellä jo ensi vuonna; toivottavasti en. Mutta ei siellä pitänyt olla itseäni nuoremman lähisukulaisenkaan - elämän pituutta ei voi itse tietää.

Lapsi on kavereidensa kanssa suunnitellut koko viikon HURJAA HALLOWEEN JUHLAA... Sinne tulee kammokuja metsään, erilaista rekvisiittaa ja musiikkia sisälle. Paljon luokkakavereita on sinne kutsuttu... Hui! Halloween-bileet järjestetään kaverin kotona joka asuu suuressa omakotitalossa metsän reunalla. Hän on siellä yön yli ja poissa kotoa joten teen valmiiksi makaroonilaatikkoa suuren astiallisen lapsille lämmitettäväksi ja syötäväksi. Menen itse äidin luo käymään. Eiköhän viikonloppu suju mallikkaasti näin!

Ajomatka sateessa alkaa iltapäivällä kohti kotiseutuja. Illalla saunaan äidin kanssa...

Työttömän mietteitä syksyn tummuudessa

Lokakuu vaihtuu marraskuuksi ja väriskaala ulkona on lähinnä mustan, harmaan ja ruskean sävyistä. Musta-harmaa varis kävelee pihalla, sen kaveri, toinen samanlainen istuu oksalla ja sanoo kraak. Paikalle saapuu kolme harakkaa - ne ovat puhtaan näköisiä kiiltävän mustan ja valkoisen kirjavissa asuissaan. Mutta miksi ne tulevat laumana meidän takapihalle? Olen laittanut lintulaudalle syötävää pikku-linnuille mutta orava ja varislinnuthan siellä vierailevat ahkerasti. Harakat ja varikset tonkivat nurmea - en ymmärrä mitä sieltä saa esiin tähän aikaan vuotta - eihän siellä varmaan enää voi matoja ja toukkiakaan olla.

Hmm.

Syksyllä on kiva poltella kynttilöitä, neuloa ja leipoa. Nyt siihen on aikaa - mutta nyt kun olen työtä vailla, työtön siis - tuo on vaikea sana vieläkin sanottavaksi ja kirjoitettavaksi - on mieli muuttunut ja kaiken sen tekeminen  jota kuvitteli tekevänsä kun on aikaa, ei yllättäen enää sujukaan. En saa luettua niitä kirjapinoja joita olen kerännyt. En siivoa ja puunaa kaappeja ja paikkoja kiiltäviksi enkä neulo, en leivo tai puuhaa muutenkaan kaiken sellaisen koti-kivan äärellä niinkuin olisin luullut tekeväni ennenkuin jouduin työttömäksi. Viime syksynä olin super-kiireinen töissä - ja sain silti aikaan paljon neuleita....

Elämä nyt on nyt kuin säästöliekillä elämistä. Vielä on kynttilässä poltettavaa mutta ei enää kauan. Pienellä liekillä se  kestää ehkä hiukan kauemmin; näin sitä tekee kuin vaistomaisesti.

Pelkään tulevaa ja samalla olen onnellinen siitä, että yhä saan elää ja olla tässä omassa kodissa, että on lapset ja tutut paikat jäljellä. Koti sellaisena kuin se on jo kauan ollut - siellä on hyvä puuhailla, olla ja asua. Ymmärrän, että menetän kaiken jollen pian saa työtä - ja työtä ei ole näköpiirissä vielä ollenkaan. Tein juuri uuden profiilin CV-nettiin ja pariin muuhun sivustoon joista työnhakijat etsivät työntekijöitä. Haen työpaikkoja koko ajan; tälläkin viikolla olen lähettänyt useita hakemuksia ja vielä lähetän, ennen viikonloppua. Käyn erilaisissa valmennuksissa TE-toimiston ja oman liittoni kautta - kaikki sanovat, että "sinun kokemuksellasi ja asenteellasi on vain ajan kysymys milloin työtä löytyy ja pääset taas normaaliin elämänrytmiin". Kuulostaa hyvältä - mutta silti mitään ei ole vielä näkyvissä.

Olen aina ollut - omasta ja monien tuttavien ja työkavereiden mielestä - positiivinen luonne; nyt yritän satsata positiiviseen ajatteluun entistä enemmän; ymmärrän ja huomaan, että masennnus ja toivottomuus voivat iskeä kyntensä mieleen tosi helposti, siksi ilon aiheita pitää etsiä vaikka väkisin. Ja ei hätää - kun olen lasten tai muiden ihmisten kanssa, olen varma että heille olen aivan samanlainen kuin aina ennenkin - nauran, lasken leikkiä ja olen iloinen, puhelias ja seurallinen.

Ilo pintaa vaik syän märkänis - tuo höhlänkuuloinen sanonta on niin täydellisen totta; aina kannattaa olla iloinen mieluummin kuin roikuttaa naamaa muiden kiusaksi! Mitä iloa sellaisesta on - ei mitään, ei kellekään!

Olen alkanut tehdä listaa asioista, joista saan iloita. Teen listan joka ilta ja huomaan, että joka päivä on asioita jotka tuovat iloa ja joista kannattaa iloita. Elän vaistomaisesti kuin joka päivä olisi viimeinen - kuin olisin ylimääräisellä ajalla täällä tallustamassa; työttömyys vei ikäänkuin oikeuden elää - olen varjo ja näkymätön hahmo kaduilla ja kaupoissa liikkuessani. En enää kuin muut; tässä maailmassa on oltava tuottava ja kuluttava, hyödyllinen ja oman ja muiden markkina-arvon ymmärtävä ja sitä tukeva. En sitä ole - väsyttää sellaisen ajatteleminenkin.

Väsyttää koko ajan, aivan kamalasti. Mikään uni ei riitä - kun ei mitään oikein tee, pitäisi olla pirteä mutta sekään totuus ei näytä pitävän paikkaansa. Höh.

Kisu sairastaa - häntä hellikäämme

Ihan muissa maailmoissa on tämä kolli

Oma kollimme - kuusikiloinen, kymmenenvuotias äijämme - ei ole kunnossa. Se ei halua syödä eikä juoda. Se on väsynyt ja "tekemätön". Eilen illalla se käväisi ulkona, oli siellä kymmenisen minuuttia, ei ehkä sitäkään. Meni sitten nuokkumaan pesukoneen eteen - alkoi kakoa. Menin katsomaan; kissahan yleensä ulvoo ennenkuin se oksentaa ja niin teki kollikin. Ulvahti pari kertaa kovaa - ja sitten alkoi kakominen.
 
Vatsasta tuli mahanestettä ja heinänkorsia. Sekä verta. Nyt säikähdin. Mikä kollilla on? Se käveli uupuneen oloisesti sohvan viereen, oli kuin unessa. Sitten se hyppäsi sohvalle - yhä kuin hidastettuna. Oliko sillä kipeä maha? Jalkoihinko sattui? Se seisoi monta minuuttia pää alaspäin sohvalla, tyynyyn nojaten. Sitten se kävi lepäämään, silmät tosin jäivät auki. Kun silitin sitä, se kehräsi kovaa.

Siihen se jäi illalla kun menin sänkyyn. Täytyy myöntää, että pelkäsin että se kuolisi yön aikana.  

Potilas illalla sohvalla - kuin zombi se siinä seisoi,
jäykin jaloin. Ei ole terve, ei.

Lapset huolestuivat kovasti kollin tilasta, varsinkin nuorimmainen. Päätimme tilata eläinlääkärin ajan heti aamusta. Lupasin yrittää saada sellaisen ajan, että lapsikin pääsee mukaan.

Kunnan eläinlääkäriin on vaikea päästä - se on yksityistä hiukan halvempi joten kaikkihan sinne haluavat. Soitin kymmeniä kertoja puhelinaikana - kunnes lopulta tärppäsi, varsinaisen puhelinajan jälkeen kun olin jo ehtivyt jättää viestin vastaajaan.

Kerroin tilanteen ja meidät pyydettiin kollin kanssa paikalle samantien. Lapsi ei nyt siis päässyt mukaan, oli koulussa.

Onneksi kisulla ei tunnu olevan mitään kuolemanvakavaa tautia. Loiset ja sisäelinten kunto voivat kuitenkin sairastuttaa kissan.  Kyseessä on jo yli kymmenen vuotias kissa eli senioir joten kissaa pitää hoitaa hiukan enemmän tästä lähtien.

Nyt kollilta otettiin virtsanäyte (virtsapunktaatti) ja se sai nesteytystä nahanalaisesti -kisu ei ollut syönyt puoleentoista vuorokauteen  joten kokeen ottaminen oli  haastavaa. Se tehtiin nukutuksessa, kyljestä ajettiin karvat ja siitä sitten neulalla otettiin näyte. Poistuin toimenpidehuoneesta ennen pistoksia; olen herkkä pyörtymään. (Olisipa somaa, jos pyörtynyttä emäntää pitää alkaa hoitaa kesken eläimen toimenpiteen!) Kissalle määrättiin loislääkitys; ulkokissa pitää madottaa pari kertaa vuodessa mutta se on apteekin lääkkeillä TODELLA VAIKEAA koska kissa taistelee vastaan kaikin käytettävissä olevin keinoin....

Sillä on luultavasti sisäloisia, ulkokissa kun on. Metsästäjä. Vatsa voi olla turvonut ja kipeä sen takia. Saimme Profender -matolääkkeitä joita ei tarvitse laittaa suuhun vaan se imeytyy ihon läpi, niskanahkasta. Nestemäinen lääke laitetaan karvoihin kammattaviin "jakauksiin" sellaisiin paikoihin josta se ei voi nuolla sitä pois. Niskaan, toisin sanoan.

Eläinlääkäri totesi, että kissan virtsa on "väkevää" ja siinä on paljon rasvaa. Nyt pitäisi saada kolli juomaan - se ei yleensä koskekaan vesikuppiinsa, joskus se juo maitoa tai, mielellään, kermaa...

Kolli aloittaa myös laihdutuskuurin samantien. Hmm - sitä on yritetty mutta vaikeaa se on eläimellekin.

Olemme nyt kotona ja kissa on vielä aivan tokkurassa. Se istuu matolla ja katsoo minua, selvästi aivan muissa maailmoissa on. Kieli on hiukan ulkona, vähän säälittävältä se näyttää. Onneksi sen ei nyt tarvitse olla ulkona, siellä sitä kiusaisivat vähintäinkin varikset.

Eläinlääkärin mukaan kolli saadaan kyllä terveeksi mutta sen tilannetta pitää pitää silmällä. Vanha ulkokissa - perheen tärkeä jäsen. Hoidettava se on kuntoon, selvä se!

Kovin rakas se on meille kaikille.

138 euroa meni eläinlääkärissäkäyntiin. Huh... Kissoille ei saa Kela-korvausta.... Hoitaa ne pitää, kuitenkin, se on selvä.

Kirjamessujen jälkimainingeissa

Uudet kirjat oman vaaleanpunaisena kukkivan pelargoonini vieressä.
Somaa!

Helsingin Pasilassa on vielä tänään, sunnuntaina, kirjamessut täydessä vauhdissa. Itse olen rauhallisessa kotiympäristössä ja hypistelen yhä innoissani uusia kirjakavereitani. Niitä tuli hankittua neljä kassillista - tosin mukana paljon lehtiä, mainoksia, vihkoja ja mitä nyt muuta lukemista voi ollakaan.

Kaksi kovin vaaleanpunaista kirjaa ostin myös. Naisille suunnattuja, tietenkin - eihän kukaan vakavasti otettava mies ota vaalenapunaista käteensä. Vai - hmm... Tunnen kyllä miehiä ja muistan työpaikoiltani miehiä (jotka ovat olleet miestyöpaikkoja eli yli 80 prosenttia porukasta miehiä - en ole naisvaltaisissa paikoissa koskaan työtä tehytkään) jotka pukeutuivat mielellään esimerkiksi vaaleanpunaiseen kauluspaitaan tai kirkkaan pinkkiin solmioon. He olivat kyllä sitten muutoin hyvin maskuliinisia eli pinkki ei heidän  miehiisyyttään syönyt mjillään lailla - päinvastoin.

Toisaalta tiedän myös miehiä, jotka eivät "edes vahingossa" lue akkojen kirjoittamia kirjoja.

No - asiaan!

No - nyt siis minulla on kaksi hempeän näköistä kirjaa tässä vieressä. Ne ovat molemmat oppaita elämän eri tilanteisiin. Toinen on kirjoitettu jo vuonna 1936 ja siinä opastetaan amerikkalaista sinkkunaista elämän hallinnassa.



Yksin sängyssä tupakoinnin luksusta
vanhassa sinkkuoppaassa

Näin muun muassa kertoo kirja: "Kenties - vaikka tietenkään et - kuulut Yksinäisten Sydänten laajaan armeijaan, jota kukaan ei rakasta. Tähän joukkoon ei kenekään aloitekykyisen tarvitse kuulua muutamaa viikkoa pidempään, mutta monet jäävät siihen lopullisesti ja alakulon vallassa."

Ja vielä: "Tosiasia nimittäin on, että kiinnostava ihminen saa paljon ystäviä, ja jos ei ole kiinnostava, ei saa ystäviä - ellei sitten ole hyvin, hyvin rikas."

No. Kirja on joka tapauksessa kiinnostava ja oman aikansa kuva. Paljon siellä on nykyaikaankin sopivia lauselmia ja mielipiteitä. Ei aika ihan kaikkea muuta... loppujen lopuksihan suuret totuudet ovat kuitenkin ikuisia. Ne pienet sitten eivät aina ole - ehkä.

Kolmentäluvun kirjan uusiopainatus on väriltään kuin oman mummin alushousut aikoinaan- vaaleanpunainen, vanha roosa. Uusi opas on puolestaan ärhäkkään pinkki, kuin Bratz-nuken bilemekko!

Tämä kirja veti minua puoleensa

Vetovoiman salaisuuden ydin on ajatuksessa, että se mihin ihminen keskittää energiansa, lisääntyy ja toisinpäin. Kirja kertoo ja opastaa asiaa helppolukuisesti. Kuten kansiteksti sanoo: "Jos haluat vaurautta, nykyistä paremman työpaikan tai entistä tyydyttävämpiä ihmissuhteita, lue Vetovoiman salaisuus!"

Eihän näitä lupauksia voi olla kokeilematta! Minähän haluan nuo kaikki - työpaikan, ystäviä, miehen, rahaa, rakkautta - ja mitä vielä! Ei kun teoria käyttöön ja vetämään kaikkea tuota puoleensa!

Kirjan mukaan tämä ei ole mikään "New Age -hömpötys" vaan fysiikan laki jossa positiivinen vetää puoleensa posiitivista, ja päinvastoin. Kyseessä on siis vetovoiman laki jossa vedän puoleeni niitä asioita joihin keskitän huomiota, energiaa ja keskittymistä, joko myönteistä tai kielteistä.

Positiivisuus kehiin koko elämän alueella! Tähän satsaan ja kerron sitten täällä päiväkirjai sivuilla kuinka onnistun!

Kohta kuitenkin äänestyskoppiin äänestämään - positiivisesti!

Kirjamessut

Osa kirjamessujen saaliista odottamassa lukijaansa.

Olen käynyt kirjamessuilla! Aamusta iltapäivään siellä kävelin ja katselin, juttelin ja osallistuin kilpailuihin. Selasin kirjoja ja lehtiä, notkuin kirjapinojen äärellä ja toivoin, että voisin lukea enemmän!

Pidän kirjoista - rakastan lukemista!! Jörn Donner sanoi jossain kirjakerhon mainoksessa jokunen vuosi sitten, että "Lukeminen kannattaa aina". En tiedä miten se varsinaisesti kannattaa - vanha sivistys-ajatus vaikuttaa vieläkin vankasti lukemisen ihannointiin monien mielissä. Toisten mielestä taas lukeminen on ajanhukkaa.

Minun mielestäni lukeminen on kivaa - onko se minua auttanut elämässä on vaikea sanoa. Koululukeminen on yksi asia - ajanvietelukeminen toinen. Ajanvietelukemisena pidän omalta kohdaltani niin sanomalehtien, aikakauslehtien kuin ns asialehtien lukemista, samoin kuin vankkaa asiaa sisältävien kirjojen lukemistakin. Aikaahan niiden lukemisessa kuluu ja kulutetaan. Mitään konkreettista "hyötyä" niiden lukemisesta ei varsinaisesti ole.

Messuilla käpisteli paljon kirjailijoita - näin heitä siellä yksittäin ja laumoina Lasse Lehtisestä Riikka Alaharjaan. Ihan tavallisen oloisina siellä haastelivat ja kulkivat, siikasoppaa nauttivat. Miksipä he muuta kuin tavallisia olisivatkaan.

Komissaaari Olli Rehn siellä myös oli haastateltavana. Hänkin on kirjoittanut kirjan. Olen aina pitänyt kyseistä henkilöä harmaana ja tylsänä - siinä hän nyt istui, pari metriä minusta ja oli paljon harvahiuksisempi kuin arvasinkaan - tanakka ja harmaa keski-ikäinen mies jossa ei ole mitään hehkua - mutta silti hän on yksi Suomen vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, sanotaan. Vähän se hetkittäin ihmetyttää... Puhui rauhallisen hiljaisella äänellä ja oli harmissaan Suomen tämänhetken tilanteesta. Haastattelija kyseli populisitipolitiikasta - sitähän saadaan toki äimistellä muuallakin kuin meillä Suomessa.

Ostin ja sain kasapäin luettevaa messuilta. Yhtä olen jo alkanut lukea - toisia aloittelen pikipuolin. Pari lahjakirjaa ostin, muut ihan omaan käyttöön.

KIRJAT OVAT KIVOJA - NIITÄ ON IHANA SELATA, HYPISTELLÄ, LUKEA JA NIISTÄ NAUTTIA!

Ensilumi ja kunnon pakkasyö

Talvi saapuu - oletko valmis?

Torstain ja perjantain välisenä satoi ensilumi maahan. Nyt on koko maa ohuen lumivaipan alla - on valoisampaa ja talvikausi alkaa kunnolla. Pakkasta  yli 5 astetta ja kylmä keli jatkuu ainakin viikonlopun yli, sanotaan. Viime yönä oli kymmenisen astetta pakkasta ja aamulla huomasin, että lintujen ruokapaikalla oli tavallista enemmän kuhinaa. Tavallisten vierailijoiden, talitinttien joukossa oli iso parvi varpusia! Variksia ja harakoita alkoi pyöriä paikalla heti kun laitoin pari kuivettunua kauraleivän viipaletta murennettuna laudalle ja maahan.

Edellispäivänä tänne blogiin kuvaamani lupiini on nyt kuollut kylmään. Torstaina hieno ja tanakka, perjantaina jäässä ja notkolla. Kauan se tuossa kestikin, parisen viikkoa.

Lumi yllätti tavan mukaan autoilijat ja pelti on rytissyt. Kaikki siis aivan normaalisti maassamme.

Jollei tämä kaveri ole suloinen ja söpö, niin mikä sitten on?

Heräsin eilen aamulla aikaisin laittamaan työpaikkahakemuksen paikkaan johon oli viimeinen hakupäivä perjantaina. Tein hakemuksen liian pikaisesti eli huolimattomasti - huomasin meilin lähettämisen jälkeen, että hakemukseen jäi kirjoitusvirhe ja kaksi kappaletta oli rumasti yhteen vedetty. Ärsyttävää! Miksen ollut huolellisempi??? No, minulla on mahdollisuus viikonlopun aikana kirjoittaa kolme muuta hakemusta toisiin paikkoihin......

Kävin juuri kävelyllä ja totesin: kylmä on! Perunoita ja porkkanoita en uskaltanut ostaa kaupasta - ne olisivat paleltuneet kotimatkan aikana.

Katselin ja kuuntelin tilhiparvea joka on saapunut tänne meidän kotikulmille, kolmisenkymmentä töyhtöpäätä: kuin pieniä joulukelloja on niiden heleä viserrys! Ihana ääni, kertakaikkiaan. Kauniita lintuja, ihanat pienet tupsukat päässä.

Ja sitten tuo orava. Onko se ihan terve kun ei ollenkaan minua pelännyt kun meni lintulaudalle syömään sinne linnuille tarkoitettua evästä? Se aterioi siinä ainakin parikymmentä minuuttia ja jäi sitten pitkäksi ajaksi siihen istuskelemaan. Antoi minun kuvata ja ihailla itseään - juttelin sille ja siinä se istui, räpytteli silmiään. Aika nuori eläin näyttää olevan - varmasti kokee nyt talven tulon ja lumen ensi kerran.

Suloinen kun mikä on. Muistuttaa meidän omaa hypeksijäämme - chinchillaa.

Eläimet - kivaa porukkaa ovat! Ainakin näin koettuna.

Syyslomien aikaan

Lupiini ulkovaasissa:
näin komea vielä

Lapsen syysloma on meneillään. Saimme mahdollisuuden viettää muutama päivä aivan kaksistaan ja tehdä muista välittämättä asioita keskenämme.

Lähdimme pienelle lomaselle, ihan kaksin.

Arvokas asia - mukavat päivät meillä olikin. Kaksi vanhinta lasta ovat käyneet läpi murrosiän myrskyt - itselleni ne vuodet olivat kuin sumussa olisi kulkenut; myrskyt olivat rajuja ja niitä oli paljon! Samalla kotona oli "lohtuna" yksi pieni ja ihana lapsi - aina iloinen  ja suloinen. Nyt isot lapset ovat jo lähes aikuisia - iältään sitä jo ovatkin mutta vielä oikkuisen kodissa, lapsuuskodissaan, kiinni. Varsinkin keskimmäinen jopka vielä kotona asuukin.

Nuorin on kohta murrosiän myrskyissä ja se muuttaa meidän välimme toisenlaiseksi. Kun lapsi kasvaa, niinkuin lapsen kasvaa pitää, muuttuu suhde erilaiseksi. Olisi hienoa jos voisi pitää kiinni joistain ihanista asioista, ikäänkuin jäädyttää joitain suloisia ihania asioita ja hetkiä jotenkin -  vaikka ne pulleat suloiset lapsen kädet kaulan ympärillä, ne ihanat yhteiset hetket satujen tai leikkien äärellä. Ne keskustelu- ja kyselyhetket joita äideillä ja lapsilla on.... Mutta eihän elämä niin mene. Mutta muistoihin toivon voivan säilyttää niitä suloisia ja ihania asioita - niin omiin kuin kaikkien lastenkin - ihania, mukavia muistoja hyvitä hetkistä jotka olemme saaneet jakaa.

Viimeiset päivät ovat olleet sellaisia.

Kun tulimme kotiin, muuttui maailma ja käytös sellaiseksi, kuin kotona tapana on käyttäytyä. Äiti on huushollin hoitaja, lapsi "pieni keisari" jota palvellaan.... Ja sitten kinastellaan, yritetään pitää asioita kunnossa, järjestyksessä....

Tänään oli ensimmäinen kunnon pakkasaamu - maa kuurassa, mittarissa 3 astetta pakkasta ja tiet liukkaat. Kävin kuuntelemassa Aalto yliopiston luennon aamupäivällä, tassuttelin jo kuuden jälkeen liukkaita teitä rautatieasemalle ja matkan jälkeen kuuraisia mutta kuivia katuja pitkin luentopaikalle.

Hyvä oli luento. Kannatti matkata sitä kuuntelemaan. Ihan omaksi iloksi ja opiksi.