Lakanapyykki ja pyykkinarut mielessä

Aurinko laskee järven taa.
Lauantain iltakävelyllä koettu.

Kävin haravoimassa pyykkinarujen alusen puhtaaksi talven ja myrskyjen heittämistä oksista ja muusta roskasta. Pikku-kissa tempoi pitkässä narussa ja sotkeuti siihen alta aikayksikön. En uskalla päästää sitä yhtään ulos; naapuri vahtii sen liikkeitä tarkkaan. Kissa oli livahtanut huomaamattani ulos ja mennyt naapurin koiran kupille: voi miten sain hävetä kun naapuri tulei kertomaan, että hän ei yhtään tykkää, että kissan tulee heidän koiransa ruokia syömään. Ihmettelin, että kuinka se on mahdollista, kissa ei pääse ulos. "Olen sen itse sieltä pois ajanut" sanoi naapuri ja katroi minua uhmakkaasti. Kissa oli  vieressä narussaan aivan vauhkona ja yritti päästä karkuun kun juttelin naapurin kanssa. Siitä ymmärsin, että pahoilla teillä on oltu kun noin pelkäsi. Selkään oli saanut, varmasti. Huh huh. Kaikenlaista sitä saa hävetä ja anteeksi pyydellä!

Olen jo pari kertaa vienyt lakanat ja pyyhkeet ulos kuivumaan: niihin tulee ihana tuoksu ulkona. En ikinä käytä huuheluaineita tai hajustettuja pesuaineita; en halua sitä kemialista tuoksua ja kaikkia niitä turhia aineita iholle joita pesuainneissa on. Omon ja Bio Luvilin tuoksu ei ole minulle mieleen, vielä vähemmän Comfortit ja muut huuhteluaineet. On aika outoa, mielestäni, että ihmiset on saatu käyttämään niitä jopa alusvaatteissa ja lakanoissa joista paikoista aineet tulevat aivan iholle. Allergioitahan ne tuovat, eikä luontokaan ota noitakaan kemikaaleja aivan ilman vahinkoja vastaan. Kysyin tuttavalta, jolla on allergioita kasapäin, miksi hän käyttää huuhteluaineita. "Se tuoksuu hyvälle" sanoi hän. Hajusteita hän ei halua käyttää ollenkaan; niistä menee keuhkot tukkoon, sanoo. Siis hajuvesistä ja kasvovoiteista. Mutta ei pesuaineista. Vai niin. En usko!

Oleanteri kutsuu vaniljaisen ihanasti ikkunalla

Paras huuhteluaine on pyykin kuivattaminen raikkaassa säässä, sanoo tämä täti.

Naamari katsoo epäilevästi

Kodin voisi kokonaisuudessaan ripustaa narulle raikastumaan! On nimittäin aika sotkuista meillä. Isot "lapset" - siis nuoret aikuiset - ovat muuttaneet tavaroineen takaisin kotiin. Täällä on nyt kahden ihmisen ja yhden kissan tavarat sikin sokin joka paikassa - maustekoreista kattilalaatikoihin, vaatemytyistä lakanapussukoihin ja lipastot, kaksi 120 leveää sänkyä, patjoja sun muuta mitä nyt asunnossa yleensä on... Verhoja, pyykkikoreja.

Vähän täällä nyt ahdistaa. Siis tämä siivo nyt tällä kertaa - adistusta on monenmoista, pienempiä ja isompia...Mutta läpi pusketaan tämäkin elämän vaihe.

Huomenna lähden kolmeksi päiväksi kurssille. Lapset ja eläimet ovat keskenään. Hernekeittoa on keitetty iso kattilallinen, vaikka en palvilihaa mistään saanutkaan. Hyvää tuli! Leipää ja maitoa sekä makarooniruokia on kaapissa. Selviävät ihan hyvin, uskon.

Iltapuhteiden lomasta, teekupin ääressä

Pähkinäpensas oli aivan täynnä kauniita urpuja. Oksa vaasissa kaunis!

Maailmassa tapahtuu paljon - niinkuin kai aina, oikeastaan. Eurovaalit ovat puheenaihe siinä missä  Suomen surkea talous. Ulkomaisia tapahtumiaei täällä viitsi kommentoida; niille on omat paikkansa.

Kukka ikkunalla, Hibiscus

Töissä on ollut kivaa! Hurjan paljon töitä ja kakkea sellaista tekemistä, josta tykkään kuin  hullu puurosta; se täytyy tästä työttömyydestä sanoa, että se on itselleni näyttänyt oikein kunnolla, kuinka tärkeä työnteko on. Siis ihan se, että aamulla lähtee töihin ja illalla palaa kotiin väsyneenä - ja tekee siinä välissä hommia niin, että ei mitään muuta muista ajatelleenkaan. Nyt kun olen vapaa-ehtoistyöntekijä, tai harrastan työntekoa - tai vielä kolmas versio tästä suomalaisesta erikoisuudesta: olen työharjoittelija ja voin nauttia täysin siemauksin työstä. En saa palkkaa mutta sitäpä eivät työkaverit tiedä; saan pyyntöjä, kommentteja ja palaverikutsuja ihan kuin olisin oikea työntekijä. Se on hulppean, autuaan ihanaa!

Valkovuokot mummin
peilipöydällä

"Olet kuin villakoira: hypit innosta kun joku vähän kehuu. Ja kun kehuu vielä lisää, teet ihan mitä vain" sanoi työtön kurssituttava työvoimapoliittisen kurssin tauolla viime viikolla. Myönsi itse tekevänsä samoin; olemme keski-ikäisiä ja olleet jo hetken työttömiä. Nyt kun olemme päässeet tekemään töitä, oleme aivan kuin vasikat laitumilla, hullaantuneita työn teon autuudesta!

Hulluutta on monta lajia. Mutta toisaalta - miksi tästä ei saisi nauttia? No niin, niin saakin! Tämä hauskuus ei lihota eikä tee pahaa kellekään, riippuvuutta se kyllä aiheuttaa...

Vielä ei olla ihan puolivälissä FEC-kurssia joten saamme vielä syksyyn saakka elellä tätä elämän vaihetta. Tai no, mistä sitä tietää, mitä maailmassa tapahtuu.



Tiellä käyskentelee monenlaisia kulkijoita

Iltaisin olen väsynyt kuin hakattu mato. Uni tulee kuin pohjattomaan kuiluun putoaisi heti kun sänkyyn kömpii.

Olen käynyt äidin luona, ajellut pitkiä matkoja maanteitä, peltojen ja metsien vieriä. Katsonut samalla kuinka talvi häviää ja kevät tulee. Koivut ovat melkein syksyn värisiä; ne ovat niin täynnä urpuja, että näyttävät keltaisen oransseilta - vähän kuin syksyllä.

Olen yrittänyt saada lasten asioita hoidettua; rahaa ei  ole antaa mihinkään avuksi, mutta tukea ja ruokapöytäseuraa kyllä. Kaikki lapset asuvat taas tauon jälkeen kotona, nyt täällä on röykkiöittäin tavaraa joka puolella. Mihin voisikaan kaiken siivota, mihin viedä pois kotoa? Enpä tiedä.

Tekipä mieli vanhanaikaista unelmatorttua. Tuli hyvää, nam.

Kevään tullen saa seurata luonnon muuttumista harmaasata vihreäksi. Tännään katselin, miksi lokki juo että lätäköistä kadulla - kunnes huomasin, että ei se juo vaan syö lätäköistä ja niiden reunoilta kastematoja! Se imi ne suuhunsa kuin mehupillit, yksi toisensa jälkeen. Muutaman päviän sateen jälkeen paksuja vaalean punervia kastematoja onkin aivan valtavasti - en muista, olenko sellaisia määriä nähnyt koskaan aikaisemmin! Linnut viettävät juhlaa - napsivat herkkuja suihinsa ja nokkiinsa suurina hälisevinä laumoina.


Nyt nykkumaan! Huomenna on ensimmäinen palaveri jo seitsemältä!

Pääsiäisen rauhaisa aika

Oma orvokki ikkunalla

Pääsiäis-sunnuntai. Rauhallista. Nuorin lapsi lähti juuri kaverinsa luo. Ulkona on upea kevät-sää, uusi naapuri istuttelee kukkia puutarhaan. Kaivaa jotain annansilmän näköisiä kukkia multaan ja reunustaa taimen suurilla kivillä. Hän on jo rakentanut monta prikulleen samanlaista suurta orvokkiruukkua reunustamaan parvekepöytää - keltainen ja violetti orvokki aina vuorovälein. Orvokit kestävät viileää, mutta mietin kestävätkö nuo toiset  kylmät yöt - ehkä hyvinkin. Ei asia tietenkään kuulu minulle. Naapuri on kova kiroilemaan ja eilen koko piha raikasi kun hän  kantoi uusia kukkia laatikoissa sisään ovesta ja pauhasi v..tu, mä unohdin sen s...tana. Voi v..tu. Tähän miesystävä toisti perään lammasmaisesti omaa laatikkokasaa kantaen voi v..tu. Samanmielisiä ovat, siis. Uudet naapurit ovat muuttaneet takaisin Suomeen jostakin ulkomailta jossa asuivat pari vuotta, kertoi naisen äiti johon törmäsin postilaatikoilla. Pariskunta itse ei sano mitään, ovat varmasti tottuneet asumaan jossain isossa kerrostalossa jossa ei naapureita tervehditä - luulen, että sekin on jo vanhanaikaista.

Joo. Mikäs siinä. Olen itse niin tolkuttoman vanha ja menneen maalaismaailman kasvatti, että en kiroile ja tulen jotenkin kiusaantuneeksi kun muut kiroilevat. En osaa suhatutua siihen - paitsi tietenkin, jos joku kiroilee, jos jotakin sattuu, kuten jos lyö vasaralla sormeen. Silloin irtoaa itseltäkin jo Perkeleen manaus. Alapää-sanasto ei taivu itseltä, ei mitenkään.

Eli toivon, että en tuollaista kuule, mutta kun kuulen, olen olevinaan, että en huomaa....

Kirjava lanka uuteen käsityöhön.
Nyt ei huvita

Olen lueskellut muutaman vanhan lehden. Taas uusi pieni neuletyö ei nyt huvita. Mietin, menisinkö kissan kanssa ulos, vai yrittäisinkö pyöräilyä. Yskittää vieläkin aika lailla, mutta ulkona on niin lämmin, että ehkä siellä voi oleilla jollei mene rantaan. En halua pidentää tätä flunssaa yhtään enempää. Mutta ulos kevääseen on kiva mennä. Pihalla on jo peippo, jättisuuri kimalainen lenteli ikunaa päin äsken. Ikkunan toisella puolen oli ruukussa orvokki; siihenkö se yritti ikkunan läpi tulla? Siirsin orvokin ulkopuolelle, mutta kimalainen meni kovasti pöristen pois eikä nähnyt, että toin sille kukan!

Kävimme viime yönä lapsen kanssa pääsiäisyön yömessussa; luterilaisillakin on nyt sellaisia. Paljon on suoraan tuotu ortodoksikirkolta; loppuveisu oli ihan suoraan sieltä, vain suitsukkeet ja kirkkoslaavi puuttuivat. Ja toki kaikki ikonit, tuoksut ja värit - mutta siinä se suuri ero juuri onkin. Jopa ristisaatto tehtiin, nyt tosin kirkon sisällä. Minusta on mukavaa, että kirkot ottavat toisiltaan hyviä, toimivia osia. Sama asia kuitenkin molemmilla, sama viesti ja sama Jumala.

Toscakakku suvulle

Olen siis yksin kotona. Tähän mennessä on vietetty pääsiäistä melkeinpä aina mummin luona - nyt sinne menivät muut sukulaiset. Ja mehän kävimme siellä viime viikonloppuna. Mummilassa on tehty perinteisiä pääsiäisruokia; tein heille itsekin leivonnaisia valmiiksi odottamaan ja kehotin äitiä antaa porukan syödä niin paljon kuin jaksavat, teen sitten lisää kun taas tulen. Toscakakun ja pullaa mielin määrin voivat syödä. Sen lisäksi pashaa ja pääruuaksi tietenkin vasikanpaistia, perunaa ja kermakastiketta. Aah, suu vettyy kun ajattelen. Meillä täällä kotona ei nyt ole juurikaan pääsiäisruokia; kukkaro on vaihteeksi laiha  ja elämä rahaton joten syömme jotakin pientä, itse syön lähinnä voileipiä. Mutta eläähän niilläkin.

Kaipaan seuraa aivan valtavasti. Jopa ex-miestä olen alkanut aika ajoin haikailla. Elämä on outoa; yksin ei tunnu kivalta elämää viettää. Toki on hyvä olla välillä yksin, miettiä asioita ja saada ajatusten poukkoilla minne poukkoilevatkaan. Jospa siitä jotakin syntyisi...

Rahkaiiras limen kera.

Tein hetki sitten samanlaisen rahkapiirakan kuin viikko sitten mummilassa. Yllättäen lapset tykkäsivät siitä - on kiva leipoa jos leipomiset käyvät kaupaksi! Aina ei näin ole, siksi leipominen on keskittynyt mummin luona käynteihin; mummi ja sukulaiset syövät mielellään kotona leivottua ja minähän sitten leivon! Lapsi teki itse inkivääri-sitruuna-juomaa johon ei tullut ollenkaan reseptin mukaan sokeria, vain hunajaa maun mukaan. Kehotin laittamaan sokeria; eihän sitä juo muuten erkkikään. Nyt molemmat tuotokset ovat vielä muhimassa valmiiksi; nautitaan niitä kunhan lapsonen tulee kotiin jonkin ajan kuluttua. Mehu saa vielä vetäytyä ja piirakka samoin.

Eilen kuuntelin katsoin Bachin Matteus-passion Teemalta. Se sävähdyttää joka kerta; jotenkin tuntuu, että se kuuluu pääsiäiseen enmmän kuin mikään muu passio.

Flunssan oireilua, ajatuksen pätkiä

Tulppaanit vaasissa, kohta taas jo pihalla

Flunssa sai keuhkot soimaan ja vinkumaan ja olon aivan käsittämättömmän surkeaksi. Miten hengittäminen voikin noin sattua, miten ei millään enää jaksaisi yskiä ja vaan on pakko jatkaa rouskuttamista. Uuuh mikä olo.

Reilun viikon se kesti, nyt jo parempi olo.

Tänään on pitkäperjantai ja söimme kalaa. Laitan kohta vaaleat verhot keittiöön, onhan kevät jo täällä.

Eilen menin kirkoon, teki mieli mennä - pitkästä aikaa. Kuulemaan, kokemaan ja olemaan mukana. Menin ihan vaan sivupenkkiin, takariviin mutta eihän siellä ehtinyt istua kuin vaivaiset muutaman minuutin kunnes aivan kammottava yskänkohtaus sai juoksemaan ulos kirkosta ja yskimään pihalle niin, että luulin oikeasti hengen menevän kun en saanut henkeä sisään vedettyä yskänkohtauksen keskellä. Siinä lauma nuoria katsoi auton pellillä istuen kuinka meikäläinen nojasi kädet ylhäällä kirkon seinää vasten ja yritti saada yskän loppumaan ja hengen kulkemaan. Joku on joskus kertonut, että kun oikein yskittää, täytyy nostaa kädet ylös. No, lopulta kävin maahan istumaan ja nojasin polviin, kyllä se siitä sitten loppui, yskittäminen, aikansa kestettyään.
 



Vessapaperi piristää: totuuksia elämästä



Töissä olen saanut aikaan paljon. Esimies ja päälliköt kehuvat aikaansaannoksiani, mutta minut on vallannut epäilyksen kurja siemen: mietin miksi he kehuvat minua mielestäni ihan normaaleista työsuorituksista - siksikö, että haluavat minun saavan kaiken valmiiksi "harjoitteluaikana" jota on vielä jäljellä syksyyn saakka - vai ihan oikeastiko ovat tyytyväisiä ja ehkä harkitsevat minun palkkaamistani? Vaikea sanoa, mahdoton ymmärtää. Firmassa on paritkin YT:t päällä joten voi arvuutella sitä sun tätä. Teen töitäni, mietin niitä myös työajan ulkopuolella; olen innostunut siitä, mitä saan tehdä. Haluan kehittää työtä, ehdottaa mitä kaikkea voisi tehdä lisää. On aivan hulppean ihanaa saada tehdä työtä, käyttää työvälineitä ja huomata, että sillä mitä tekee, on yritykselle merkitystä!

Elämä on pienestä kiiinni. Melkein aina. Pääsiäinen luo toivoa paremmasta.

Pitkäperjantain aatoksia maailman menosta

Maailman meno rassaa - mutta aina ei jaksa seurata uutisia
Maailmassa on moni asia sekaisin mutta tänään ajattelin pitää tauon uutisten seuraamisessa. En halua kuulla, mitä maailman kriisipesäkkeissä tapahtuu ja missä on taas kuollut paljon ihmisiä ja mikä vaara mistäkin uhkaa.

Nyt en varsinkaan halua kuulla sanaakaan omien kotimaisten parlamentaarikkojen ja ministereiden selittelyjä ja selittelyjä;  suomalaiset ministerit eivät ole mielestäni sen luottamuksen arvoisia joka heillä nyt on. He eivät ole isänmaan asialla, he ovat vain ja ainoastaan oman henkilökohtaisen edun asialla nyt kun siirtyvät selkeästi uppoavalta näyttävästä Suomi-laivasta mahtavien etujen ja palkkojen Brysseliin. Ja me äänestäjät  valitsemme heidät sinne - se on tässä se ärsyttäväin asia; eivät he sinne pääsisis jollemme me heitä sinne äänestäisi, mutta ihmiset äänestävät aina mieluisia edustajia ihan minne he vain päättävät pyrkiä!

Miten voi olla, että Suomessa kukaan ei ihmettele, miksi ministerit siirtyvät rahakkaimmille apajille eikä kukaan kritisoi sitä; kaikki "ymmärtävät" siirtyjiä - hehän ovat olleet kovan paineen alla vaikeiden asioiden kanssa painiskellessaan ja on "selvää" että he haluavat ajatella omaa uraansa ja olleessaan vielä iässä jossa voi tehdä uraa kansainvälisillä areenoilla, lähtevät sitä tekemään. He menevät kasvamaan korkoa Eurooppaan, sanotaan. Korkoa kenelle? Tulevaisuuden Suomelle, ilmeisesti.

Paineita on, kyllä. Niitä on tänä päivänä vähän joka puolella, muissakin ammateissa - ja jopa työttömillä. Ministerillä on apuna avustajat ja iso kaarti ihmisiä pönkittämässä. Ja iso palkka joka toivottavasti motivoi. Mutta pienihän se on suomalaisen ministerin palkka verrattuna EU-palkkoihin. Kyllä kai me suomalaiset haluamme antaa parhaille poliitikoillemme heidän ansaitsemansa korkeat palkat, että jaksavat hoitaa asioita siellä kaukana.

Ja väsyneitä he myös ovat, monen vuoden puurtamisen jälkeen. Ajatelkaa, ministerit ovat aika nuoria kuitenkin, nelikymppisiä pyöreästi. Monella on lapsia ja puolisokin joita pitää työn ohessa hoitaa. Ei ihme, että Arhinmäki uupui! Ja entä Katainen, Stubb ja Ville Niinistö jolle tuli vielä avioerokin.

Super-ministeri, tulevaisuuden
suunnan-näyttäjä. Tekijä.
Muista pään asento!

Ministerin työ on super-kuluttavaa, meille kerrotaan. Mutta mitä ministerit ovat saaneet aikaan? Oikeasti - siis muuutakin kuin julkisuudessa patsastelua? Mieleen tulee paljon otsikoita mutta ei mitään konkreettista. Henna Virkkunen esimerkiksi? Kiesus sentään; itsevarmana ja erehtymättömänä aina televisiossa, pää kallellaan selittämässä vaikka kuinka pieleen mene kaikki mihin tarttuu. Nyt hän on saanut palkinnoksi toisenkin hallinnonalan ministerinpostin; siellä on plakkarissa ja varmasti jo CV:ssä auki kirjoitettuna. Mitä hän tulee aikaansaamaan uudessa postissaan, mitä tuloksia? Minäpä veikkaan: ei sitten yhtään mitään. Hän satsaa siihen, että pääsee EU-parlamentin käytäville josta sitten kirjoittelee blogwja meille jotka hänet sinne äänestämme. Vakuuttaa pätevyyttään ja kertoo kuika saa sitä ja tätä aikaan vallan leveillä käytävillä.




Onks tukka hyvin? Uusi
super-trio Suomen pelastukseksi

Sama kuvio toki niillä kolmella muulla iloisesti hymyilevällä ministerillä jotka myös saivat eronneiden vasemmistolaisten pestejä hoitaakseen.... Kuin lukion tarmokkaat opettajat matkalla käytävältä luokkaan he jaksoivat poseerata kaikille halukkaille.  Tai sitten heillä jotka kohta lähtevät valituista luottamustehtävistään, tai lähtivät jo - muka pöyristyneenä arvojensa vastaisista päätöksistä hallituksessa. Eihän me nyt voida olla mukana leikkaamassa lapsilisiä, ei ei. Mutta kyllä me pidetään nää sopeuttamisrahat jotka ex-ministereille kuuluu, tietenkin. Ne on meille kuuluvaa rahaa!

Tuskin he EU_ssakaan Suomen asiaa mitenkään parantavat, päinvastoin. Mutta oma CV ja palkkapussi kehittyvät mukavasti - sitähän me ihmiset eniten mietimme, eikö niin? Ihan vaan sikis olen itsekin töissä, että saisin CV:n täytettä! Ku  olen vaan tällainen Taina Tavallainen, ei oma kukkaro kostyu työssä käynnistä, mutta kukapa nyt tavallisia tylsimyksiä niin tosissaan ottaisikaan.

Tulee tosi kyynisiä ajatuksia kun heitä katsoo ja näkee mitä poliitikot tekevät Suomessa.  Kansanedustajat ja ministerit, tämän maan etevimmät vallankäyttäjät... Ministeri Susanna Huovisella on aina hiukset ojennuksessa ja rakennekynnet kunnossa, olemus laitettu ja kameran osuessa paikalle on ilmekin aseteltu kohdilleen, pää sopivasti kallelleen ja silmät asiaan sopivasti huolestuneen näköiseksi. Sitten alkaa puppugeneraattorin tuottama teksti suoltua suusta; harvoin siinä mitään ihan konkreettista tai asioita oikeasti muuttavaa löytyy, mutta ei kai sitä kukaan odotakaan. Miksi muuten ei odota - miksi suomalaisilta ministereiltä ei ole lupa odottaa konkreettisia toimia ja toimenpiteitä niiden lupausten katteeksi joita he ennen vaaleja tekevät? Sitä höttöä mitä esimerkiksi ministeri Huovinen suoltaa,  ei pitäisi edes päästää televisioon. Sama monilla muilla ministereillä. Että välillä ärsyttää.

Itse en aio missään tapauksessa äänestää ministeriä EU-parlamenttiin; mielestäni on rintamakarkuruutta lähteä etsimään omaa henkilökohtaista etua ja jättää oman valtion kunniatehtävä, ministerin ja eduskunnan tehtävät hoitamatta. Vaaleilla valitut henkilöt lähtevät tuosta noin vaan lätkimän, kun mahdollisuus aukeaa - kiva kun autoitte meikäpojan ja -tytön uusiin kivoihin sfääreihin, voivat sitten sanoa.

Tekisi mieli perustaa kansanliike "Ei ministereitä Brysseliin". Jollei hoida yhtä työtä loppuun, ei pääse uralla eteenpäin, voisi olla iskulause. Niinhän se on urakierrossa muutoinkin, useimmiten.

Ministerin vastuu - poliitikon vastuu. Ehkä se on veteen piirretty viiva - mutta jos äänestäjät vain hurravat, tekipä poliitikko mitä vain, niin silloin saa - mitä vain. Tyhjiä lupauksia ja kauniita hymyjä, ennen vaaleja. Vaalien jälkeen hymykin jää pois.

Pitkäperjantaina on petetty ennenkin. Pettäminen ja petetyksi tuleminen kuuluu elämään. Joskus toivoisi niin, että ahneus ja pahuus saisi palkkansa - mutta käykö niin? Useimmilla pettäjillä on aina hyvä selitys teoilleen ja oma usko oman itsensä puhtoisuuteen.

Töissä ja ylitöissä. Ilman palkkaa, ansioluettelon tähden

Keittiön ikkunalla versoo kasvun ihme:
Porkkana lähti itämään hienosti ja sai ruusun kaveriksi!

On outo fiilis olla töissä ja samalla työtön. Tehdä pitkää työpäivää ja tavata yrityksen asiakkaita, myydä, markkinoida ja rakentaa strategioita, tehdä vuosisuunnitelmia ja vakuuttaa ihmiset myytävän tuotteen erinomaisuudesta - ja samalla olla niin rahaton, että työpaikan ruokalaan ei voi mennä syömään ja työmatkalle ei voi lähteä kun sihteeri ei ole tilannut matkalippua ennakkoon - itselläni ei ole varaa maksaa junalippua edes niin, että saisin rahat takaisin seuraavalla viikolla. Sitäpaitsi en uskalla pyytää maksua tilille koska pelkään, että jostain menee tieto Kelaan ja vastaaviin paikkoihin, että minulle on maksettu. Päivärahaa en myöskään voi, enkä uskalla, ottaa vastaan.


Esimies on suositellut, että en kerro muille olevani palkaton työntekijä. Varsinkaan sitä ei pidä kertoa työsuojelu-ihmisille ja ammattiliitolle. Tätä työtä kun haluaisi tehdä moni töissä olija; osana urasuunnitelmaa. Parempi antaa ihmisten luulla, että olen ihan tavallinen palkollinen. Ja käyhän se minulle, toki. Haluan olla kuin muutkin!

Suomi on omituinen maa, näissä asioissa. jotenkin sitä on ajatellut ja luullut, kuvitellut, että suomalaiset ovat rehellisiä ja rehtejä, oikeudenmukaisia ja toiset huomioon ottavia. Mutta sitten huomaakin, oman kantapään kautta ja muutenkin, että kaikki ihan oikeasti ajattelevat vain omaa etuaan ja kuinka maksimaalisesti hyötyä toisista. Työttömistä on nyt helppo hyötyä monenmoisella tavalla - työttömät haluavat tehdä töitä: annetaan heille töitä siis! Annetaan töitä ja sanotaan, että se kannattaa ottaa vastgaan ilman palkkaa koska työstä saa hyvän rivin ansioluetteloon, CV on kaikki kaikessa. Ja "jos teet hyvin työn, voi olla, että palkkaamme sinut".

No, kaiken tämän tiesin kun otin vastaan jo toisen elämäni työsuhteen josta ei saa palkkaa - mutta hurjasti töitä. Ymmärrän kyllä, että minun pitää olla tehokas ja taitava puoli vuotta - ja johdon innostus töideni lopputulokseen saa minut uskomaan, että he ehhkä oikeasti arvostavat osaamistani.

Toisaalta päässä kilkkaa koko ajan varoituskello: Älä luota heihin! He vain imevät sinusta kaiken ja kiittävät puolen vuoden päästä. silloin ruoriin tulee joku joka olisi halunnut saada tämän työn jo aikaisemmin - tosin palkkaa vastaan."

Ja uusia FEC-työllistettäviähän Suomessa riittää.

Tänään töissä meni seitsemään. Eilen läksin jo kuudelta. Ovatko ne ylitöitä, tunnit jälkeen neljän - kun ei saa palkkaa ja on työtön? Vaikea kysymy - ja mitä väliä sillä onkaan.

Sukulaiset pitävät minua seinähulluna. Itse yritän ajatella, että nautin tästä työstä nyt kuin  harrastuksesta; saan tehdä työtä harrastuksena, se on kivaa. Ja harrastuksista ei makseta palkkaa! Ja tämäkin kestää vain aikansa, niin kuin kaikki elämässä. Kuusi kuukautta on pieni aika ihmisen elämässä.

Päiväkävelyllä

Vähän nuhjuiselta vaikuttaa maailma kaupungilla.
Vähän kuin keväiset ikkunat: pitäisi pestä, että elämä kirkastuu.

Ajelin pari päivää sitten muutaman kilometrin lenkin polkupyörällä. Herran pieksut, että otti koville. Läähätin kun vanha höryveturi keskikokoisessa mäessä. Miten voi olla kunto näin surkea??? Ok, myönnän - huomasin vasta kotoa lähdettyä, että takakumi oli melkein tyhjä ja etukumikin kaikkea muuta kuin pinkeä. Mutta silti...

Nyt  on polkupyörän renkaat pumpattu täyteen - toivottavasti ilma pysyy renkaissa eikä vuotoja ole talven aikana tullut, että renkaita pitää vaihtaa. Tai paikata! Uhh... Se homma ei suju - tai ehkä sujuisi, jos alkaisi tehdä sitkeästi. Ei huvittaisi vaan. Mitenkään.

Kävelyllä voi käydä, ja liikunnan saamisen kannalta pitäisikin. Ja niin olen käynytkin; on mukava kävellä ja katssella näyteikkunoita, jollei mene oikein reippaalle metsälenkille. Metsässä on vielä aika märkää joten on hyvä syy mennä löntystelemään näyteikkunoiden ääreen!

Mitään ei voi ostaa, mutta on silti kiva katsoa, mitä on esille asetettu. Katsoa elokuvateatterin tarjontaa ja miettiä, voisiko tässä kuussa käydä elokuvissa, jos menisi vaikka jo päivällä kun liput on halvempia. Tai sitten ei - heti tulee tunne, että säästää monta euroa jos ensin meinaa mennä ja sitten ei menekään!

Näyteikkunoita katsellessa kiinnittää huomiota muuhunkin kun siihen,  mitä näytille on asetettu. Esimerkiksi siihen, että suurin osa näyteikkunoista on käsittämättömän likaisia. Osa vaateliikkeiden ikkunoista on paitsi pölyn, myös hiekan ja kuran peitossa. Ihmeellistä; eikö kauppias ymmärrä, miten epämiellyttävää on katsoa likaisten ikkunoiden läpi vaatteita tai kenkiä? Eikö ajattele, että kauppa ehkä kärsii likaisuuden vaikutelmasta? Koruliikkeiden ikkunat tuntuvat olevan puhtaampia; eihän pieniä jalokiviä edes näe, jos ikkuna on rapainen!

Joskus ikkunat ovat puhtaita. Onneksi!

Itse mietin, että jospa menisin kauppaan ja kysyisin kauppiaalta, voisinko pestä ikkunan vaikkapa 20 eurolla - ihan käteisellä voisi maksaa ja pesisin ikkunan ulkoa vaikka joka maanantai-aamu siihen hintaan. Tuplahinnalla myös sisältä - ja lakaisisin kadun ikkunan kohdalta siihen  päälle vaikka 50 euron kokkonaishintaan. Hmm... Se olisi 200 euroa kuussa - ja jos saisin vaikka muutamankin diilin tällä tavalla, voisin maksaa vuokran ja lainan kuukausilyhennykset muutaman tunnin viikkotyöllä.

Se tietenkin edellyttäisi käteispalkkaa - muuten menisi työttömyyskorvaus sen siliän tien. Se ei ole iso, mutta sitä ei voi menettää silti. Sillä eletään; syödään ja asutaan.

Vuoden alusta on mahdollisuus tienata 299 euroa kuukaudessa menettämättä työttömyyskorvausta. Näin on uutisoitu. Oma työttömyyskassa ei tätä lakia tosin ole vielä alkanut soveltaa; kysyin sitä helmikuussa ja minulle kerrottiin, että se vaikeuttaa työttömyysturvan maksua huomattavasti ja minulta vaadittaisiin erilaisia kuitteja ja tositteita asian selvittämiseksi. Siihen voisi mennä kuukausia ja selvittämisen aikana minulle ei maksettaisi mitään. Jahas, vai niin.

Naakka kaivaa pswäntekotarpeita kiviaidan sammaleesta.
Sammaltupsut vain lentelevät, kun lintu tekee mitä linnun tehtävä on!

Sellaista on byrokratia Suomessa, muun muassa. Virastoissa on paljon tämän tyyppisytä lähestymistä asioihin; jos kyselet hankalia ja olet työtön, saat kyllä kuulla mitä omituisempia selityksiä ja pompotteluja.

Jälkiruokaa vanhoihin astioihin...

Näin se menee, maailmassa. Pullikoida ei uskalla - aina voi menettää oman työttömyysturvansa "kostoksi".

Paras siis keskittyä jälleen kerran oman elämänsä pieniin iloihin. Maailman politiikka ja uhat ovat niin kammottavia, lähtien Ebola-viruksen leviämisestä ja Ukrainan kriisistä, maailman rauhan uhkakuviin ja talouden romahtamiseen, työttömyyden jatkuvaan kasvuun ja Suomen  hallituksen täydelliseen lamaannukseen ja ministerien pakenemiseen Euroopan turvalliseen huomaan, että on taas kerran parempi miettiä vaikka likaisia näyteikkunoita ja oman elämän pikku-kiemuroita. Voi tehdä vaikka jälkiruokaa ja laittaa sen nätisti tarjolle, silittää pyykki ja asetella puserot ja paidat kaappiin nätteihin pinkkoihin.

... valkosuklaamoussea, olkaa hyvä!

Pieni maailma - on se jotenkin paljon turvallisemman tuntuinen kuin se iso - vaikka illuusiotahan suurin osa kuitenkin on.

Täytyy olla vähän strutsina välillä - kuvitella, että kaikki on hyvin jos panee pään piiloon.