Metsässä märkää on!

Kävelin metsässä pidemmän reitin sunnuntain kunniaksi eilen. Siellä on aina hyvä kulkea, metsän huminaa kuunnella.  Yksi tikka puuhaili omia puuhiaan, orava naksuttteli toisessa paikassa.

Mutta märkää siellä on! Huomasin, että vasemmassa saappaassa on reikä; sukka kastui.

Eilen oli isänpäivä. Ensimmäistä kertaa ikinä en siihen mitenkään reagoinut. Oma isä on ollut pitkään poissa ja hauta  on liian pitkällä käydä viemässä sinne kukka. Muistelin kyllä, samoi vaaria. Hyviä miehiä olivat, kasvattivat aikakautensa ukaisesti. Aika ankarasti, turhia puhumatta, mutta niinhäs aikoinaan tehtiin.

Isänpäivän lippu salossa liehuu. Onne kaikille hyville isille!

Lasten isä-asia on toisenlainen. Omaa elämää ja omia asioita uusperheessä on hyvä elää; en halua hermostuttaa turhilla yhteydenotoilla.

Iltakahvit kuopuksen kanssa juotiin.

Elämä menee usein ihan toisin, kuin alunalaken ajatelee ja kuvittelee - niin tuokin asia. Helsposti jää jauhamaan asiaa ja miettimään, mitä olisi pitänyt toisin tehdä. Ja sitä asiaa olen totisesti miettinyt - tuskin yhtään viisaampi olen niiden pohdintojen, itkujen ja miettimisten jälkeen. Nyt on näin kun on.

Syksyn värejä,
harmaan kirkastajia

Kotona on puuhailtu, ihan tavallista puuhailua. Illalla laitettu kynttilä palamaan. Kirjoja olen lukenut, lehtiäkin. Olen aika ahkera kirjaston käyttäjä - tänään hain seitsemän kirjaa. Niistä kolme on käsityökirjoja, kolme romaania ja yksi tietokirja. Sain lainattua myös Ilkka Remeksen viimeisimmän, Perikato joka on tämän syksyn uutuuskirja. Hämmästyttävää - siinä se oli hyllyssä poimittavaksi vaikka kirjalla on kuulemma jossain kirjastossa jopa 250 jonottajaa! Rupesin jo ihmettelemään, että sen täytyy olla joku vanhempi kirja - mutta uusin se on!

Kirjan sai kahden viikon lainaan joten luenpa sen nyt aikas heti - paksu tiiliskivihän se on, kuten yleensä. 430 sivua. Yleensä ovat nopealukuisia. Katsotaan, minkälaisia kohtaloita siinä suomelle kehitellään!

Ei muuta kuin mukavaa syksyn jatkoa! Kynttilöitä voi poltella ja laittaa villasukat jalkaan - ihan kiva tämäkin vuodenaika on!

Miksi väsyttää näin kauheasti?

Nukahdin äsken sohvaan - niinkuin melkein aina,kun siihen istahdan edes pariksi minuutiksi. Uutiset meni ohi - sen vielä sieltä ymmärsin, että USAn välivaaleissa toisaalta ovat Trumpin republikaanit voittaneet, toisalta demokraatit. Joo. Ja suomessa on EU:n korkeita vieraita, Helsingin Messukeskuksessa. Kai. Luen asiasta enemmän jossain vaiheessa. Nyt en jaksa.

Sain uusimman Sipilän luettua eilen illalla. Olen dekkarikoukussa!
Kuvassa sunnuntain huveja: kirja ja käsityöt!

Eilen kun tulin töistä, leivoin sämpylöitä. Sunnuntailta  oli jäänyt perunamuussia joka ei ole lämmitettynä hyvää. Siispä ajattelin kokeilla, että tuleeko sämpylöistä hyviä, jos taikinaan laittaa muussia. Näin olen kuullut. Ja ihan sen takia ajattelin tehdä sämpylöitä!

Yksi satsi sämpylöitä uunissa. 

Totta  se on, nyt se on todistettu: perunamuussi tekee sämpylöistä oikein hyviä! Otin niitä evääksi töihin ja olen syönyt niitä aika monta, lapsi samoin.  Laitoin osan päälle juustoraastetta ennen uuniin menoa: maistui oikein hyvältä. Toiseen pellilliseen latoin jyviä ja jauhoja.

Meillä ei ole pakastinta joten sämmylkäiset pitää syödä pian pois, etteivätkovetuu.

Lämpimäisiä. Juustopäällisellä ja toiset ilman, Nam.

Kisu oli mukana leipomispuuhissa. Vanha kissa vaikuttaa nykyään tosi vanhalta - ja kuvissa näyttääkin oikein metusalemilta. Jaksaa silti olla mukana kaikessa ja ruokaahan se pyytää ihan koko ajan. Ja juo tosi paljon vettä. Onhan sillä vaivoja vaikka kuinka paljon, tietenkin. Munuaisissa, kilpirauhasessa ja hampaissa. Ihmisen iässä jonkun oudon kaavan mukaan se olisi jo 100 vuotias tai yli. Jos noin nyt voi laskea.

Se  on käynyt ulkona joka päivä pienen kierroksen. Viipyy tuossa ihan pihapiirissä puolisen tuntia, joskus vähän kauempaa. Istuu ja katselee tuttua maisemaa jossa on asunut jo 17 vuotta. Sunnuntaina se meni ulos kun olin antanut sille maistiaisiksi palan jauhelihaa kun tein ruokaa. Kolmen paikkeilla, ehkä. Viideltä ihmettelin, kun se ei tule syömään, ei ilmesty sisälle. Huutelin sitä, ei tullut. Outoa.

Vanha kolli, ystävä ja elämänkaveri. Mukana leivontapuuhissa.

Se  oli poissa illan ja yön. En nukkunut kunnolla; kävin yölläkin etsimässä kissaa. Ajattelin, että se oli mennyt jonnekin kuolemaan, tai että jotain oli tapahtunut. Aamullakaan se tullut. Huoli kasvoi.

Sitten kertoi keskimmäinen lapsi - kun olin huoltani heille kaikille purkanut - että netissä on kuva siitä LÖYTÖKISSANA sadan kilometrin päässä löytöeläinkodissa.

Joku oli vienyt meidän kissan sinne!!! Hitsi vie. Kävin hakemassa kissan - maksoi kaikkineen 50 euroa. Tuntui kyllä älyttömltä koko juttu, rahan menokin harmittaa. Mutta onneksi kolli on taas kotona.

Löytöeläintalossa oli tällainen tuttu kaveri

Nyt ei kissa saa mennä ulos. Ei. Se elää nyt laina-ajalla, kuten jotkut sanovat. Eläinlääkäri olisi halunnut "lopettaa" sen jo tammikuussa kun se oli huonossa kunnossa. Kilpirauhasen liikakasvu vaivasi silloin erityisesti. Olen yrittänyt hoitaa sitä hyvin - vaikka eläinlääkäriin en vi sitä juurikaan kuljettaa. Se on liian kallista; eläimillä ei ole Kela-korvausta ja rahaa menee yhteen käyntiin helposti parisataa, vaikka ei mitään kummoista tehtäisi.

Nyt on pakko mennä nukkumaan. Minulla on varmaan lapamato tai joku muu väsymys-sairaus. Olen ihan kanttuvei ja sippi.

Jatkan kun jaksan. Moi vaan! Korjaan tästä tekstistä virheet josukus myöhemmin. Anteeksi niistä!

Mies, sello ja piano. Ilmassa ihanaa musiikkia.  Kävin nauttimassa.

Suppiksia, neuleita ja kotoilua. Pelottava mies metsässä

Viikonlopun huveja: leivontaa, sieniä, neulontaa.
 Ja kynttilän luoma tunnelma

Pyhäinpäivänä oli syksyistä mutta lämmintä. Käytiin koiran kanssa pitkällä, kolmen-neljän tunnin kävelyllä metsässä muutaman kilometrin päässä kotoa. Ajattelin etsiskellä suppilovahveroita paikasta, jossa niitä oli viime vuonna. En ole erityisen hyvä löytämään sieniä, mutta nyt mentiin koiran kanssa luontoon sillä mielellä, että metsässä on hienoa - siellähän on aina hienoa, oli vuodenaika mikä vaan - ja jos löytyy sieniä, kiva.

Oman koiran lempeät silmät. Ihanainen on tuo kaveri!

Niitä löytyi noin kolme litraa, sen jälkeen palasimme kotiin. Enempää ei tarvitse kun meillä ei ole pakastinta jonne voisi säilöä ylimääräisiä tulevaisuutta ajatellen.

Siinä niitä on, suppiksia.

Jalat oli ihan väsyneet  kilometrien vaeltamisesta - kivi hankasi saappaassa enkä saanut sitä pois... oli mennyt jotenkin kiinnis vuoreen, tiukasti.

Joku himmeä tyyppi seuraili meitä koiran kanssa kulkijoita  metsässä, pipomies ilmestyi yhtäkkiä muka vaan istumaan kivelle ihan lähelle ja sitten kohta se olikin jo toisessa paikassa, taas lähellä ja tuijotteli ohi. Outoa, pelottavaa... Yht'äkkiä teki mieli lähteä pois metsästä - olin juuri kuvaamassa hienoa kiveystä jossa oli upeaa jäkälää kun huomasin äijän ihan reilun metrin päässä. Ei sanonut mitään, näpräsi puhelinta vaan.

Hui. Oli aika outoa ja pelottavaa. Creapy... Ehkä sopi Halloween-teemaan kun oli se päiväkin, Pyhäinpäivä.

Pakollinen sukkakuva. Adlibris-langasta
neuloin. Tässä vielä kesken mutta
nyt ovat valmiit.

Kotona tein sitten piirakan suppiksista, leivoin samalla kasan kauralastuja. Neuloin, luin dekkareita ja silleen....

Kotielämää siis tällä kertaa. En jaksanut lähteä kotiseudulle - matkanteko kestää monta tuntia. Mutta pian kyllä menen.

Vaihdoin verhot keittiöön - tummemmat verhot syksystä kevääseen ja vaaleammat keväästä syksyyn, kesän yli.

Pidin kesän yli suurinta osaa sisäkukista ulkona. Niin orkideat, kaktukset kuin amaryllikset saivat olla luonnon helmassa; välillä kaadoin niille vettä mutta pääsääntöisesti olivat luonnon armoilla. Nyt monet kukkivat tai pukkaavat nuppuja. Perhosorkideat väsäävät kukkaa, samoin kaktukset ja amaryllikset. Kiva kyllä!

Amarylliksiä. Yksi vanhanaikainen on jo kukkinut neljän vanan voimin.
Näistä toinen ei meinaa kukkia mutta  toinen väsää nuppua!
Aikaisempina vuosina saatuja ovat, molemmat

Huomenna kerron episodin kissasta. Vanha kolli joutui pyytämättään seikkailuun - luulin jo itse, että se lähti kuolemaan jonnekin kun hävisi mutta ei sentään.

Vanha kolli siinä. 

Tänään satoi lunta

Vaahterat pavekkeen ikkunalasin takaa noin pari viikkoa sitten. 
Nyt ovat paljaina nämä oksat ja lehdet maassa, jo ruskeina. 

Ensilumi satoi tänään. Parin päivän päästä se on jo poissa, mutta aamulla joskus yhdeksän jälkeen sitä alkoi sataa - kauniina, hentoina valkoisina pienen pieninä hiutaleina. En heti ymmärtänyt, että se on lunta! Ajattelin,  siinä kadulla ajatuksiini  uponnenna ja päivän hommia mielessäni suunnitellessani, että puista lentelee jotain höytyvää - kunnes tajusin, että eihän lokakuu lopussa mitään höytyä puista  lennä - eikä kai milloinkaan noin pientä ja kevyttä, melkein näkymätöntä, olemattoman pientä sitä paitsi! Se oli lunta! Sitä tuli sitten monta tuntia mutta pienesti ja nätisti. katu ja puut, ruohikot tulivat valkoisiksi ja lumi tallaantui kadun pikku-pakkasessa liukkaaksi kerrokseksi. Ensilumi siis taas yllätti kadulla ja teillä kulkijat! Moni kaatui ja liukasteli. Hih - niin aina, joka vuosi.

Tykkään lumesta ja siitä,  että kun lumi tulee, kirkastuu ilma ja tulee valoisampaa - syksy on muutoin niin super-pimeä. Viikonloppuna vaihtui aika talviajaksi vielä.

Sammakko rannassa pari viikkoa
sitten. Toivottavasti on nyt
kaivautunut maahan, talvipesään jo.

Lumen myötä tuli kaaos liikenteeseen ja penkat täyttyivät auoista. Joku oli onnistunut ajamaan auton kokonaan kaistojen välissä olevien kaiteiden päälle. Se vaatii jo taitoa!

Päivä meni toimistohommissa. Ei mitään erityistä. Tavallisen oloinen toimistopäivä; ketään en juurkaan tavannut, kirjoittelin ja tein sen mitä oli tarkoitus - suunnitelluista asioista jäi tietenkin monta tekemättä. Mutta vähän ennen viittä kuitenkin läksin lipettiin työpaikalta, etsimään jotain pientä lahjaa päivän syntymäpäiväsankarille jonka piti tulla leivoskahfeille kotiin - keskimmäiseni. Mutta koska oli liukasta, ei lähtenyt tulemaan autolla ja junalla ja bussilla ei halunnut tulla. Huomenna sitten.

Neulominen koukuttaa.
Joskus voi olla jonkun viikon neulomatta
mutta sitten on taas ihan pakko aloittaa...

Minäpä sitten neuloin. Ranneketta tänään. Ostin viisi lankakerää Adlibriksen tiskiltä kirjamessuilla viikonloppuna, kympillä. Ihan pakko oli ostaa. Siis niinkuin... En tiedä, miten olen hurahtanut neulomiseen ja lankoihin tällä tavalla - joskus virkkaamiseen, koukkuamiseen tai ompeluunkin - siis näin älyttömästi. En kuitenkaan niitä sukkia yms tarvitse tuollaista määrää - eivät myöskäään lapset, sukulaiset tai kukaan muukaan. Pitäiskö alkaa myymään jossain myyjäisissä...?

Sitten voi kysyä tietenkin, että miksi Adlibris myy lankaa - sehän on verkkokirjakauppa. Mutta hyvin näytti käyvän kaupaksi langat siellä.

Olen helposti kylmissäni ja suuri villasukkein ja kaikenlaisen lämpimän kuluttaja. Joululahjaksi ajattelin myös tässä neuloskella juttuja. Haluaisin lytää jonkin kivan villatakin tai puseron ohjeen jonka voisin tehdä. En ole läytänyt; neulelehdet ovat täynnä pipoa, sukkaa ja lapsta sekä lastenvaatteita.

Heipä hei!

Ilta saa. Ajattelin vilkaista, vieläkö pääsen kirjautumaan sisään tänne sivustolle. Näköjään!

On mennyt pitkä aika kun täällä kävin. Tosi pitkä aika - tuntuu iäisyydeltä, melkein.

Kaikenlaista on tapahtunut ja toisaalta ei kuitenkaan. Päiviä tulee ja sitten ne ovatkin jo ohi. Kesä oli kuuma ja nyt on syksykin ollut lämmin ja kovin kaunis. Viime päivinä on ollut liukasta ja syksyistä niinkuin lokakuussa pitääkin.

Oma elämä on pysynyt ladullaan - lapset,koti ja oma elämä ja terveys aika laillasillä kurssilla millä on menty aikaisemminkin. Mitään mullistavaa ei ole tapahtunut - mutta kuten äiti sanoo, silloin kun ei tapahdu oikein mitään ihmeellistä, on kaikki hyvin. No, vähän tylsältä kuulostaa, mutta on varmasti aika lailla totta. Hmm.

Olisihan se kiva, jos tapahtuisi jotain säväyttävän positiivista!

Mutta  hei - elämä on. Jos täällä joku käy:mukavaa syksyä! Upeaa talvea ja hyvää ja antoisaa elämää!

Kisu kävi ihan pokkana nuolemassa kulhon. Ai jai.

Maassa on hallituskriisi.Turhaan aikaansaatu mediatemppu?

Ruukkukukat pääsivät
ulos suihkuun

Vettä sataa kohisten, ilma on viileä. Koira ulkoilutetaan tänään vauhdilla - ja silti sisään tullessa saa pyyhkiä ja pestä tassut ja kohta myös osan lattiaa.

Viikonloppuna tuli uutisista pelätty uutinen: Halla-aho on valittu Timo Soinin seuraajaksi Perussuomalaisten johtoon. Huh huijaa. No - näin halusivat siinä puolueessa päättää - vaikka täytyy  myöntää, että tulee mieleen, että jotakin vilunkia on voinut taustalla olla. Vai halusivatko puolueen aktiivit ihan oikeasti näin, oliko tämä demokraattinen valinta vai junttaus? Monet puoluetta äänestävät, joita tunnen, eivät tätä ratkaisua halunneet ja ovat nyt tosi ihmeissään ja pettyneitä. Kaikki ministerit joutuivat ensin syrjään puolueen johdosta ja sitten - kohta - ulos hallituksesta. Se, miten nämä asiat sitten selitetään julkisuuteen ja ja kuinka kukakin osapuoli ne eteenpäin viestii, tulee olemaan toisaalta mielenkiintoista, toisaalta jo etukäteen pelottavaa. Elämme totuuden jälkeistä aikaa - ja kuten isompien maiden isot poliitikot ovat opettaneet: mitä vain voi sanoa julkisuuteen - tai vaikka jättää selittämättä tekojaan, tehdä vain niinkuin huvittaa.

Raparperikiisseliä

Jotain yllätyksiä arvasi kyllä tällainen tavallinen uutisoinnin seuraajakin olevan tulossa. Miksi ne valitsivat yhden asian puolesta puhujan, maahanmuuttoa pelkästään ainoana asiana vastustavan, ujon oloisen miehen - sitä ei voi ymmärtää! Jos joviaali ja vitsaileva kansanmies Timo Soini loi puolueen ja sai sen kukoistamaan, miten Soinin täydellinen vastakohta, kaupunkilaismies puvussaan ja ujona muista erillään seisova mies on nyt voinut saada puolueen hoidettavakseen? Tässä on varmasti takana jotakin, mitä ei voi ymmärtää - vähän niinkuin Brexitissä, Trumpin valinnassa ja muussa  äänestyskäyttäytymisessä.

Lakkasuolla kukkii lakka, suopursu ja suovilla.
Itikat olivat myös kovasti hereillä eilen illalla.

Raparperi-
mehua.

Outoa. Ja nyt sitten meillä on hallituskriisi ja Timo Soini siirtyy ulkoministerin paikalta syrjään, samoin muut hänen hengenheimolaisensa. Hallitukseen nousevat jälleen pikku-puolueet ja ärhäkkää oppositiopolitiikkaa on luvassa olan takaa. Hoh hoijaa... siitä varmasti ainakin iltapäivälehdet tykkäävät - saavat tehdä raflaavia juttuja oikein kunnolla taas. Rankkaa, ei millään innosta alkaa sitä loanheittoa seurata.

Mutta täällä pienessä elämässä voi aina keskittyä oman elämänsä elämiseen; se, miten täällä työttömyysputkessa pärjää ja kuinka saa omat hommat ja tekemiset hoidettua joutumatta kadulle, on kyllä askaretta. Omat päivät ovat sujuneet ilmaistöitä ja vapaaehtoishommia tehden jo kuukauisa - toki palkkatyötä haeskellen, mutta sitä ei ole irronnut.

Raparperimehua, raparperikiisseliä ja raparperikakkua. Sellaista olen tehnyt. Hyvää, alkukesän herkkua. Nokkosia lettuihin, muhennokseen ja keittoihin. Nam.

Hallituskuvioita, maailman menoa ja muuta yhteiskunnallista asiaa on hyvä seurata, että suurinpiirtein tietää, mitä on meneillään. Mutta elämä on kuitenkin näissä omissa kuvioissa. Vai? Onko syytä huolestua, hötkyillä jotenkin jonkun asian suhteen? Ja jos,niin miten? Monet asiat ovat niin sataprosenttisesti muissa käsissä, että mitäpä tässä muuta tekemään kuin ottaa elämä hetki kerrallaan. Kaadanpa tässä itselleni lasin hyvää raparperimehua ja sanon SKÅL teille, jotka tätä showta pyöritätte!

Tehdään ruokaa, keitetään mehua, käydään metsässä kävelyllä ja ihaillaan ihanaa, kaunista kevättä. Luonto kukkii, tuokuu ja on täynnä uutta elämää; lintukonsertit kaikuvat vielä, satakielikin laulaa, käki kukkuu!

Lohikeittoa

Pääsiäispyhät ovat ohi. Tervetuloa kiire!

Pääsiäinen meni kauniissa mutta aika kylmässä säässä. Kylmyys on sään osalta toki useimmiten pukeutumiskysymys - pipo päässä, hanskat kädessä ja kaulaliina kaulassa ei tule kylmä kun poskipäihin, kun   reippaasti metsässä askeltaa! Järvi on vielä ihan jäässä - tosin en jäälle enää halunnut mennä - virtapaikat ainakin ovat jo auki.  

Pääsiäissunnuntain alkuruoka katettu pöytään.

Näimme laulujoutsenia monessakin paikassa - enimmäkseen pelloille sulaneista kevään tulvavesissä, joissakin järvien sulapaikoissa myös. Olivat varmasti matkalla pohjoiseen. Kuva olisi pitänyt ottaa siitä noin parinkymmenen joutsenen upeasta laumasta, joka lepäili ihan tuossa tien vierellä, metsän reunalla, Venäjän rajan tuntumassa eilen iltapäivällä, kun ajelimme ja ihailimme keväistä luontoa. Upea näky, tosiaan!

Mämmiä jälkiruuaksi, tietenkin.

Hyvin tuli pyhinä syötyä, tuttuja herkkuja. Yhdessäoloa ja puuhailua, sitähän se on - ja kiva, kun vuodessa on muutama aika, jolloin tavata sukua vähän tavallista pitemmän pyhän merkeissä. Pashasta tuli hyvän makuista, mutta tuo muoto on jo ihan vänkyrä - muotti on ikäänkuin entistä käyrempi! Puu elää - haluaisin sen jotenkin laittaa painon alle, että se jälleen paranee - mutta kuulemma se vain halkeaa, jos sitä alkaa painon alle laittamaan. Onkohan näin; jos kastelisi palat ensin...?

Pashaa kahvipöydässä

Aika on ihan sairas kiire, stressi päällä. Mitään ei oikein ehdi tekemään
Kaikilla on nykyään kiire - myös heillä, joilla ei kiirettä kuvittelisi olevan. Tulevat ja sanovat jo heti kättelyssä kun heihin törmää, että on kiire sinne ja tänne, ei ehdi tekemään oikein mitään kun on vaan niin kaamea kiire koko ajan. yritän itse olla sanomatta kiireestä enää ikinä mitään - vaikka joskus olisikin kiire!

On kiire kauppaan, kuntosalille, silmälääkäriin, kokoukseen, palaveriin, lapsia hakemaan - on kiire saada projektit hoidettua ja tehtyä, että voi kehitellä uusia joihin sitten on kamala kiire, ja sieltä pois! Liikenteessä on kiiren ja kun pääsee perille, on stressiä niin, että otsasuonet pullistuvat - pitää saada taas miljoonaa asia a tehtyä eikä aikaa ole YHTÄÄN! Kotona ei ehdi tekemään ruokaa, siivoamaan eikä edess kunnolla nukkumaan - on stressiä ja haipakkaa, ei voi mitään. Ja aina väsyttää - nukkua ei tietenkään ehdi.

Yöpalvelus kotoisassa kirkossa. 

Pääsiäisenä meistä suurimmalla osalla ei ollut kiire! Vietimme aikaa yhdessä ja oli kivaa!

Nyt taas  voi sitten olla kiireinen ja puuhkuttaa paikasta toiseen, palaverista kokoukseen ja kaupan kautta harrastukseen ja silleen...