Tiistai - ei ainakaan toivoa täynnä

Kuukauden ensimmäisenä tiistaina moni työkaveri sai kuulla irtisanomisistaan - he jättivät työnteon siltä istumalta.

Sitä seuraavana tiistaina menin työmatkalle paikkaamaan hommat jättänyttä työkaveria - puuhattuani muutaman päivän tiukasti asian kuntoon laittamiseksi.

Tiistai 17.4. oli kuukauden kolmas tiistai ja se kaikkein raskain: sain kuulla itse olevani irtisanottu. Töitä on silti yhä paljon tehtävänä - työvelvoite on mitä on; väliaikainen esimies ihmetteli miksi haluan enää tehdä töitä kun voin jättää tekemättä. Tämä esimies on noussut hyvin korkeaan asemaan yrityksessä; ei tunnu kovin hyvältä yrityksen johto jolla on kaiken kaikkiaan hyvin omituiset moraalikäsitykset yhdestä sun toisesta asiasta. Mutta tämä on toki jo tiedossa laajemminkin; monelle johtoon kuuluvalle ihmiselle tärkeintä ovat suuret palkkiot ja oman edun maksimointi - ja tämä myös sanotaan ääneen, itsestäänselvyytenä.

Eilen oli kuukauden viimeinen tiistai. Menin työterveyslääkärille koska minulla on ollut outoja rintakipuja jo muutaman päivän. En saa nukuttua kunnolla ja olo on kaamea. Lääkäri passitti minut sairaalaan jossa minulle tehtiin liuta testejä. Kaikki kunnossa - verenpaine matala, sydänkäyrät normaalit ja syke matalalla, jopa niin, että sairaanhoitaja ihmetteli onko minulla aina matala syke - se oli silloin 47. Lämpö oli 36.4 ja verenpaine matala; lukuja en tietenkään muista.

Lääkäri sairaalassa oli sitä mieltä, että minulla on paha stressi. Ja mitä sanoi hän sitten: "Nyt on paras ottaa kaikki irti työnantajalta - ulosmitata paketti ja kaikki edut jotka ovat jaossa! Samalla kannattaa etsiä uutta työpaikkaa aktiivizesti - kyllä tästä vielä voi päästä vaikka paremmille vesille elämässä. Täällä sairaalassa näkee usein ihmisiä jotka ovat ottaneet toisen asenteen, menettäneet elämänuskonsa, masentuneet ja jääneet kotiin. Sitten tulevat kuvaan päihteet ja muu - sen jälkeen on tosi vaikea päästä normaalin elämän puitteisiin enää."

Näin sanottuaan hän kätteli ja toivotti hyvää jatkoa. Noin nelikymppinen mieslääkäri.

Kaikkein pahin on vielä tässä. Minulla oli neljän tunnin sairaalan sängyssä makailun aikana ja piuhoihin kytkettynä aikaa - käytin sen laittamalla tekstiviestejä tutuille, ystäville ja sukulaisille. Kun laitoin viestin lähisukulaiselle kysyäkseni toisen sukulaisen, ikäiseni äidin vointia kuulin, että hän oli juuri silloin kun aloin kirjoittaa viestiä nukkunut pois. Puolen vuoden sairastelu oli loppunut. Hän eli koko ajan uskossa, että kaikki menee hyvin - mutta rukoilu ei auttanut, toivo oli kuitenkin turhaa.

Elämä on pienestä kiinni, elämä on arvaamatonta. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu - vaikka kaikki näyttäisi aivan tavalliselta ja arkisen tyhjältä - yht'äkkiä tapahtuu jotakin joka saa kaiken pysähtymään.

Vain lintu laulaa puussa. Ja tuulen pieni vire koskettaa märkää poskea.

Taivas on kirkas.

Illalla sytyin kynttilän. Toivotin hyvää matkaa hänelle, jolla on taivas ollut aina lähellä, rukous voimana. Pieni lapsi jäi äidiltä - lähti pois, isää hänellä ei olekaan.

Kahviloista, kukista ja käsitöistä

Missä kimalainen - tulkaa jo, pörröturkit!

Elämässä on miljoona tsiljoonaa ihanaa asiaa - jos vain huomaa katsoa. Jollei huomaa kevään ihania asioita on sokea, ilman haju- ja kuuloaistia ja pahasti masentunut!

Kevät on aina ihanaa aikaa - tuoksuvaa vaikka aina välillä pakokaasuista ja katupölyistä mutta myös kasvavalle maalle tuoksuvaa aikaa josta voisi NYT nauttia jos vain asennoituisi asiaan oikein! Yritetään siis.

Eilen näin sairaalan ulkopuolella olevassa korkeassa männyssä - hienossa honkapuussa - istumassa haukan jonka lajimääritys ei itselleni onnistu. Sisko olisi tiennyt, minä en. Pienehkö. Siinä se istuin, aika pienipäinen ja ruskean harmahtava yksilö. Huusi kiljuvalla äänellä, sitten kuului naksahtelua... Hmm. Heilutti pyrstöä ääntelyn tahtiin.
Kiva katsella sitä oli! Sairaalassa oli surullisempaa sisällä - vaikka tädillä onkin hiukan paremmin nyt kuin vielä pari viikkoa sitten. Ei erityisen hyvin kuitenkaan - riippuu miten asiaa katsoo, toki. Häntä hoidetaan, hän saa ruuan ja lääkkeet, hoivan ja unen. Ei valita - on itsekin ollut hoitoalalla joten tietää miten homma menee - jos niin ajattelee.

Lintu oli joka tapauksessa hieno.

Vanha taulu kahvittelijoiden ilona

Pihalla kävi kaksi rusakkoa. Jompikumpi niistä pureksi  yhden pikkumättään keltaisia krookuksia matalaksi. Harmittaako? No, ei oikeastaan. Aika hauska juttu, tavallaan. Krookuksia on kyllä paljon muutenkin - laitoin kasapäin sipuleita syksyllä maahan ja nyt ne kukoistavat, ovat tosi isoja väriläikkiä rusehtavan harmaassa maassa, oksien vieressä. Ihania!

Linnut laulavat jo valtavasti - peiposta västäräkkiin on jo nähty. Erilaisia rastaita samoin kuin lokkeja, kaiken sorttisia varislintuja ja vaikka mitä kauniisti laulavia pikkulintuja.

On siis kaunista - kevään tulo on mahtavaa! Jävessä on veilä jääpinta mutta ei enää kauan.

Kahvilat ovat kivoja paikkoja! Niihin ei tule meikäläisen kamalan usein mentyä - yksin ei viitsi ja kun ne rahatkin ovat aina loppu. Äidin ja joskus lastenkin kanssa käymme silloin tällöin. Viikonloppuna kävin äidin kanssa vanhassa tutussa kahvilassa - kiva siellä on aina katsella ympärilllen ja miettiä miksi mitäkin on seinille laitettu. Välillä ratkaisut ovat kivoja - joskus uskomattoman hölmöjä! Jos kerää vanhoja esineitä, tekstiilejä ja tavaroita, olisi hyvä osata ne laittaa osaksi sisustusta tyylikkäästi - ei vain tunkea paikkoja täyteen tavaraa sillä periaatteella, että ne ovat vanhoja ja kivoja!
Tyylitaju on asia jota ei monella ole ollenkaan! Hyvä tyyli taas saa hyrisemään ilosta - ihastelemaan kaunista lopputulosta ja hienoa henkeä!

Kahvilan nurkkaus. Kuin 30- tai 40-luvun kodista

Villainen ranneke ja sukan varsi.
Tulipa kilkuteltua sellaiset tuossa.

Käsityö. Niin - siinä asia josta ei voi sanoa mitään oikeastaan. Kun johonkin hurahtaa, on ihan villiintynyt olo - langat ja värit; ne ovat itselleni huumetta ja magneetti jonka vetoa en osaa enkä halua vastustaa.... Lankaa, lankaa, lankaa: AAAHHH..... Värejä, lisää värejä: antakaa minulle lisää näitä, ja vielä!!! Olen hullu! Ostin taas kaksi pikkukerää lauantaina. Punaisen sävyjä tällä kertaa....

Rannekkeita, lapasia ja sukkia, pantoja ja pipoja. Niitä voi tehdä jollei mitään isompaa halua väsätä.

Lopulta täytyy kertoa, että olen hiljalleen päässyt eroon karkin syönnistä. Tummaa suklaata tulee syötyä kuitenkin - löysin S-marketista hyvää hunaja-manteli-maustettua tummaa suklaata. Vähän Tobleronen tapaista - edullisempaa tietenkin. Suosittelen. On hyvää! Kuva vieressä!

Elämän suuntaa etsimässä



Matkalla - eteenpäin. Mitä on mutkan takana?
Lumi sulaa, kohta puhkeavat hiirenkorvat puihin ja pensaisiin.

 Muutama päivä irtisanomisen jälkeen on mennyt toisaalta sumussa, toisaalta töitä tehden.... Muut irtisanotut joiden kanssa olen jutellut, lopettivat työt siihen paikkaan kun uutisen kuulivat. Minä (hullu?) teen hommiani; kolme projektia on vielä kesken. Ne haluaisin saada valmiiksi ennen lopullista ovien sulkeutumista. Eihän siitä mitään lisäkiitosta (!!!) heru, mutta ihan oman itseni takia sen teen - haluan hoitaa hommat loppuun omalta osaltani vaikka tilanne on mikä on. He, keille työt teen, eivät tiedä että olen irtisanottu. Ajattelin tehdä hommat ja aina kun yksi on valmis, kerron että tämä ole meidän viimeinen yhteinen hommamme. Goodbye!

Olen hakenut töitä. Paljon töitä.

Olen ollut enemmän ja vähemmän poissa tolaltani - mutta yritän elää päivä kerrallaan, muuten sekoan. Vielä saan kuitenkin palkkaa jonkin aikaa ja aikaa selvitellä asioita on, vielä.

Oma orkidea puhkesi
kukkaan perjantaina

Heti tiistaina kun sain irtisanomisilmoituksen, laitoin kolme työnhakuilmoitusta. Istuin pienessä neuvotteluhuoneessa ja hotitelin hommia. En halunnut näyttäytyä kellekään - tuntui, että olin saanut sangollisen sontaa päälleni; hävetti, nolotti ja itkettikin... Itse irtisanomistilanteessa en itkenyt - katsoin vain kun minulle luettiin paperista virallinen irtisanomisilmoitus - viitattiin uuteen firman strategiaan ja korkeisiin kuluihin joita pitää vähentää. Sikis minun on mentävä. Kännykkä ja tietokone pitää luovuttaa tiettynä päivänä, tiettyyn päivään mennessä pitää myös ilmoittaa hyväksyykö irtisanomisen vai ei.

Yhden hakemani työpaikan, tiistain viimeisen, löysin netistä juuri ennen nukkumaanmenoa ja tein nopeasti hakemuksen ja laitoin sen eteenpäin puolenyön jälkeen. Naps - sitten valot pois ja nukkumaan. Ilmoitus oli julkistettu samana päivänä.

Aamulla minulle tuli heti samaiseen työhön liittyen haastattelupyyntö - suostuin tietenkin. Hakuaika päättyy vasta ensi viikon lopulla. Päätimme haastatteluajaksi perjantain klo 17. Haastattelu sovittiin puhelinhaastatteluksi koska haastattelija asuu ja vaikuttaa Etelä-Amerikassa.

Kuinka sitten kävikään - olin puhelinpalaverissa yksin - kukaan ei tullut paikalle. Ei vaikuta kovin hyvältä, ei. Saa nähdä, kuulenko tuolta mitään enää!
-----
Olen ajatellut alkaa liikkumisen ja terveemmät elämäntavat pian. Kävellä tai lenkkeillä useamman kerran viikossa. Hakea töitä innokkaasti, käydä työvoimatoimistossa ja kaikin tavoin ottaa uuden elämän etsimisen tosissaan. En halua odottaa niin kauan, että olen oikeasti jo työttömyyden leimaama.

Haen kuntiin, kaupunkien hommiin, valtiolle ja yksityisiin yrityksiin. Mitään kaihtamatta!

Lapsille kerron asiasta jossain vaiheessa, ehkä viikon päästä. Vappuviikonloppuna. Nyt kerroin äidille ensimmäisenä - ja hän emni aivan "pähkinöiksi" Se on niin rankkaa, että täytyy säännellä kuinka asian kertoo eteenpäin. Täytyy yrittää saada homma siihen tilaan, että voi pian kertoa, että minulla on työtä - älkää huolehtiko, kyllä minä saan teidän hoidettua ja asiani järjestettyä ilman, että kenenkään pitää auttaa! Ymmärrän, että jokaisella on omat huolensa!


Vanha hella on jo vaarallinen

 Viikonloppuna äidin luona paistoin äidille sämpylöitä - ja huomasin, että uunin viereinen kaappi tuli tulikuumaksi kun uuni lämpeni. HUI! Uuni fuskaa, onhan se jo 30 vuotta vanha. Menimme sitten sunnuntaina, tänään, heti kahdentoista jälkeen kauppaan ja tilasimme äidille uuden - se tulee ja asennetaan ensi viikon lopulla paikoilleen, vanha viedään pois. Hyvä kuns aatiin tuollainen käytännön asia hoidettua!
----
Elän elämää varmasti aika lailla keinulautamaisesti tulevat viikot. Ylös - alas. Kaikki poukkoilee kuin tämä teksti. Niin menee mieli nyt. Välillä masentaa, itkettää - tuntuu, että en onnistu missään elämäni jutussa oikein mitenkään - kaikki asiat tökkivät. Sitten välillä tuntuu, että kyllä tämä tästä sutviutuu ja elämä kääntyy parhain päin.

Muutos on mahdollisuus. Osaanko käyttää sen ja tehdä jotain oikein? Mielessä kaikii ex-miehen tuttu lause "Et sinä osaa tehdä mitään oikein. Teet luonnostaan aina kaiken väärin" Jospa saisin tuon vihdoin todistettua vääräksi - itselleni.

Janikan lihakääryleet, lintuset - kuvaneuvokki 10

Tehdään ruokaa kotiväelle ja vieraille!

Lihakääryleet on parin edeltävän sukupolven juhlaruoka - parempi sunnuntai-ruoka jota on saatettu tarjota esimerkiksi sukupäivällisillä.

Vielä viisi-kymmenen vuotta sitten lihatiskeiltä sai erilailla maustettuja lihakääryleitä, valmiiksi nmaustettuja ja rullattuja kääryleitä lihatiskiltä mukaan ostettavaksi. Sianlihan väliin oli laitettu esimerkiksi luumua ja naudanlihan väliin pestoa, aurinkokuivattua tomaattia, pekonia, silavaa... Niitä oli kiva ostaa ihan ex tempore - muutama kappale perheelle sunnuntai-ruuaksi. Näin teinkin, kun olin vielä vaimo ja saatoin käydä ostoksilla mieheni kanssa. Oi niitä aikoja - nyt ne elävät kultareunaisian muistoina ajatuksissa! Ruokaa oli kyllä oikeasti kiva tehdä yhdessä!

Äiti teki lihakääryleitä lapsuudessa - hän halusi sisään aina paksun valkoisen silava-palan jota kammosin! Kääryleet oli sidottu kiinni kalalangalla joita oli vaikea irrottaa haarukalla ja veitsellä - johonki kääryleeseen oli aina naru unohtunut kiinni!

Vuosien tauon jälkeen tein pitkästä aikaa lihakääryleitä. 12 hengen päivälliseen hankin lihaa noin 1.8 kiloa ja perunoita 2 kiloa - pari-kolme perunaa per syöjä. Alkupalaksi oli graavikalaa, vanhimman lapsen toivomuksesta myös tsatsikia, oliiveja ja rapsakkaa patonkia.

Lapsuudessani lihakääryleitä kutsuttiin lintusiksi. Nyt huomaan, että moinen sana on aivan tuntematon ympäristön ihmisille!

Itse inhoan persiljaa - mutta se sopii monen mielestä mausteeksi ruokaan - ja onhan se kivan näköistä!

Lihakääryleet kermakastikkeessa, lintuset

Naudan sisäpaistia viipaleina noin 150 g per syöjä
Pekonia niin, että jokaisen viipaleen väliin riittää
Mustapippuria, suolaa
Voita
Vehnäjauhoja
Lihalientä
Kermaa

Ota liha jääkaapista huoneenlämpöö ajoissa niin, että se ei ole kylmää valmistuksen alkaessa. Levitä nuijitut lihaviipaleet paperin päälle keittiön pöydälle. Aseta kunkin viipaleen päälle pekonisiivu niin, että jokaisen siivun päällä on hyvä määrä pekonia. Pekoni antaa makua ja pehmeyttä naudanlihalle.

Ripottele suolaa ja pippuria siivujen päälle.

Kiritä lihasiivut nyt tiukaksi rullaksi. Niiden tulee säilyttää muotonsa paistamisen aikana joten ne täytyy tiukaksi rullaamisen jälkeen joko sitoa valkaisemattomalla puuvillalangalla tai kiinnittää cocktail-tikuilla.

Leikkaa rullat sopivan kokoisiksi palasiksi ennen paistamista.

Sulata paistinpannulla tai padassa voita ja oliiviöljyä ja paista kuumalla pannulla lihat tasaisen ruskeiksi. Älä täytä pannua liian täyteen vaan paista lihat osissa niin pannu ei jäähdy liikaa ja lihat kypsyvät tasaisesti säilyttäen maun. Kun kääryleet ovat kauttaaltaan kauniin värisiä, siirrä ne lämpimälle vadille uuniin. Huuhtele pata kuumalla vedellä, kaada vesi lihapalojen päälle ja paista seuraava satsi.

Kun kaikki lihakääryleet on paistettu, sulata pannulla voita, ruskista vehnäjauhoja pannulla ja kaada vettä pannulle. Varo paakkuja! Ne syntyvät helpostijollei kuumaa vettä saa kaadettua tasaiseti ruskisteun jauhon päälle samlla sekoittamalla kastiketta kunnolla. Tässä on apukäsille käyttöä - pyydä vaikka lasta kaatamaan vettä vesikannusta hiljalleen samalla kun itse sekoitat kastiketta.

Jos paakkuja joka tapuuksessa syntyy, kannattaa koko homma siilata kunnolla - paakkuinen  kastike pilaa ruokanautinnon takuulla!

Kaada nyt myös "pannunhuuhteluliemi" kastikkeen sekaan. Lisää joukkoon lihafondia tai lihalientä pyöristämään makua.

Laita nyt paistetut lihakääryleet kastikkeen joukkoon ja anna ruuan hautua valmiiksi.

Kohta syödään!

Kuori perunat, laita ne kiehumaan.

Perunoiden kiehuessa kata pöytä. Kaunis kattaus puhtaalle pöytäliinalle, kauniit servietit ilahduttavat ruokailijan silmää!

Hyvä tuoresalaatti sopii tämän ruuan kanssa hyvin, samoin keitetyt ja voilla ja yrteillä  mausteut  porkkanat. Juomaksi sopii niin vesi, olut kuin viinikin. Lapset juovat mieluusti maitoa tämänkin ruuan kanssa.

Kastikkeeseen voi sekoittaa pippurimaustettua juustoa, esimerkiksi Mustapekkaa - se antaa kivan maun kastikkelle viemättä kermakastikkeen tai lihan makua pois.

Kun perunat alkavat olla kypsiä, maista kastiketta, lisää kermaa ja koristele kastike halutessasi persiljalla.

Hyvää ruokahalua!

Kevättä kohti pystypäin

Kaneliomenan oksa kukkii maljakossa

Katsoin kuinka varis söi lunta omakotitalon takapihalla iltapäivällä. Mustarastas soittteli huiluaan korkealla koivun latvassa.

Kävelin kauas ja pois, katsoin taivaanrannan kirkkaan oranssia ja punaisen kirjavaa auringonlaskua - kuin tulessa.

Lumi sulaa kohisten - mutta yöllä on taas pakkasta ja alkuviikolla sataa lisää lunta.

Vanha, vuosikymmenten takainen ystävä soitteli ja pyysi tapaamista, oluselle mentäisiin. Kerroin työtilanteesta - sovittiin, että ollaan yhteydessä viikolla. "Hyvin sinulle käy, varmasti" vakuutteli.

Uutisissa puhutaan Norjan Breivikistä joka murhasi kesällä 77 ihmistä. Ja puhutaan Helsingin keskustan perjantaisesta perhesurmasta - isä murhasi kaksi- ja nelivuotiaaat tyttärensä, vaimonsa ja lopulta ajoi tahallaan kolarin rekan kanssa ja kuoli siinä. Perhesurmia on on ollut paljon viime vuosina Suomessa. Useimmiten mies/isä surmaa lapsensa ja vaimonsa... En voi, en pysty ymmärtämään tuollaista. En haluakaan.

Kävelin vanhan saunan ohi. Kivijalan vieressä istui rusakko
joka katosi omenapuiden taa

Luin pitkähkön jutun Kiinan vallasta maailmassa. Kiina käytännössä rahoittaa maailmantaloutta USA:sta Eurooppaan, Afrikkaan - kiinalaisilta pyydetään avustusta siihen ja tuohon maailmantalouden kriisikohtaa. Luin, että kuten narkomaani tarvitsee huumeruiskeensa, niin tarvitsee USA säännöllisen raharuiskeensa Kiinasta, olipa se kuinka häpeällistä ja kiusallista hyvänsä... Ilman sitä se ei pysy enää jaloillaan.

Jo vuosia, pari vuosikymmentä on maailman taloutta siirretty "edulliseen" Kiinaan ja kohta sillä on kaikki valttikortit käsissään - halpoihin tuotantohintoihin ihastuneet yritysjohtajat ovat siirtäneet valmistuksen, tutkimuksen, kaiken telemisen ja osaamisen Kiinaan. Kohta on paha itkeä kun omissa maissa ei enää osata eikä pystytä tekemään mitään itse. Mitä sitten tehdään, miten suu pannaan jos/kun maailmantilanne muuttuu ja Kiina alkaa oikeasti käyttää valtaansa?

Tai entä, jos kiinalaiset itse alkavat vaatia demokraattisia oikeuksia kuten tapahtui Pohjois-Afrikan muslimimaissa? Jos syntyy arabikevään tapainen "Kiinan kevät"...?
-----
Omassa elämässäni voi sanoa, että, Janikan kevät haluaa vapautusta oman elämän ikeestä - kohta voisi alkaa heiluttaa lippua, ottaa valta omasta elämästä omiin käsiin sen sijaan, että tässä pelkää ja kiemurtelee kuin mato koukussa, omaa tuhoaan odotellen.... Voi elämän kevät... Höh!

Uusi viikko alkaa. Maanantain Jalon päivästä perjantain Lauhan päivään aletaan kulkea. Pelottaa.

Pelottaa niin, että mahaan koskee - pysynkö kasassa kun pitää tiistaina istua kuuntelemassa irtisanomisen perusteita tänne merten takaa varta vasten lentäneeltä esimieheltä joka ei minua tunne ollenkaan? Tiedän sanatarkasti mitä hän tulee sanomaan - hän tekee asian kuten esimeihiä neuvotaan tekemään. Häntä on neuvottu myös olemaan empaattinen, ymmärtämään irtisanottavan tuska. Hänellä on myös turvallisuusmiehen numero käden ulottuvilla siltä varalta, että joku irtisanottavista alkaisi riehua agressiivisesti. Voi olla, että häenllä on mukanaan joku suomalainen henkilöstöosaston edustaja. Miten osaan olla koknaisen tunnin siinä hänen edessään - toivottavasti en ala itkeä! Olisi hyvä jos voisin vain sanoa, että "I understand the message. I leave now, you can return to more important things. Have a nice day. Bye" 

Mutta pystypäin eletään läpi tuleva viikko. Yritetään olla luhistumatta. Rahaa kukkarossa nolla euroa, maksukortit käyttökiellossa - elämä on hankalassa vaiheessa nyt, pakko tunnustaa.

Perjantaina on uusi kuu - silloin alkaa valoisampi aika! Näin uskon. Valoisin mielin eteenpäin, optimisesti askel kerrallaan! Kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu, elämä!

Synkistelyä kevään tullessa



Ei kai kukaan näe minua...

Kevään merkit tuntuvat tulevan nopeasti - ja sitten ne jo kohta ovat ohi... Hiirenkorvat eivät ole vielä tulleet koivuihin - mutta kun ne näkee, kohta ovat jo lehdet suuret! Niin monena vuonna olen PÄÄTTÄNYT seurata kevään tuloa kunnolla, nauttia kaikista ihanista kevään merkeistä - tuoksuista, väreistä, äänistä; kaikesta. Jospa tänä vuonna muistaisin, osaisin, ehtisin nauttia luonnosta paremmin.

Mustarastas luritelee jo ympäriinsä; niitä on paljon! Talitintti, varislinnut ja varpuset puuhailevat keväthommia. Muutkin linnut laulavat ja ääntelevät puissa pensaissa ja ilmassa... Ihanaa!

Syksyllä pistelin maahan taas ison määrän erilaisia sipuleita narsisseista, Iiriksiin, tulppaaneista krookuksiin. Nyt ne kohta putkahtelevat maasta kukkimaan; jo nyt niiden lehdet tulevat lumen läpi esiin, paikka paikoin! On kiva arvailla, minkävärinen kukka tuolta kohta nousee kukkimaan - mihin laitoinkaan keltiais, mihin punaisia tulppaaneja...

Taloyhtiön ihmiset eivät tietenkään pidä kukista joita olen maahan laittanut - mutta toivotaan, että ne saavat kukkia ennenkuin joku ne taas kitkee tai kaivaa pois maasta. Sitä on jo tapahtunut monena vuonna - itse en kukkien, kasvien ja pensaiden ystävänä ollenkaan ymmärrä miksi muut asukkaat haluavat kaiken kasvavan pois ja tilalle kivi-asetelmia, asfalttia tai ihan pelkkää multaa johon rikkaruohot pesiytyvät. Omat suuret orvokkikentät oli pari vuotta sitten kesälomani aikaan kaikki kiskottu maasta ylös. Viime syksynä oli samoin maa käännetty ja siinä olleet unikot, sipulikukat ja liljat viety pois. Tämä tapahtui päivänä jolloin olin poissa kotoa. Mullokseen nousevat rikkaruohot taas saavat kasvaa rauhassa metrisiksi - talon allergikkokin kasvattaa valtavaa pujoa aivan ovensa vieressä.

Olisiko niin, että minusta ei pidetä ja siksi kukkani aina revitään pois? Vai haluavatko he oikeasti vain kitkeä pihan siistiksi - mullalle - niinkuin sanovat?

Haluaisin muuttaa pois, ihan toisenlaiseen paikkaan - mutta se on vaikeaa. Toisaalta voi olla että joudumme muuttamaan pois, pienempään ja halvempaan jo ihan pian.

Nyt on uusi kevät ja - niin toivon - uudet mahdollisuudet uudelle elämänvaiheelle. Paljon on muuttunut parissa vuodessa - päällisin puolin ei paljoa näe mutta toivon, että jotain minussakin on muuttunut sillä lailla, että saan jonkinlaisen uuden elämän alkamaan pian!

Tukisipa vielä kimalainen ja istahtaisi kukkaan!

Työyhteisö murenee, irtisanottavat lähtevät
Ensi viikko on aika lailla ratkaiseva monelle, monelle ihmiselle jotka tunnen ja tiedän, joiden kanssa teen töitä. Jo viime viikko toi hyvästit sadoille ihmisille - he ovat nyt poissa työyhteisöstä ja kontaktit heihin ovat samantien katkenneet. Oma esimieskin siinä joukossa - pyysin häneltä työtodistusta vielä viime viikolla ja sellaisen hän lupasikin kirjoittaa - katsotaan, tuleeko se. Toinen esimies lupasi samoin tehdä työtodistuksen ja tekikin ehdotuksen tekstiksi jo - hän skannaa sen ja laittaa minulle allekirjoitettuna versiona ennen lähtöään, näin ainakin lupasi.

Työkaverin pelot ja stressit saivat sairauden puhkeamaan
Tapasin yhden työkaverin perjantaina, lounastunnilla. Hän oli aivan onneton - stressistä sairastunut mutta ei uskalla pitää sairaslomaa vaikka lääkäri passitti hänet sairaalaan. Pelkää, että esimeiw suuttuu niinkuin edellisen sairasloma aikaan jolloin hän oli 3 päivää flunssaisena ja kuumeessa kotona.

Lepopulssi on hänellä 137 ja verenpaine niin korkea, että häntä huimaa makuuasennossakin. Verenpaine on saatu laskemaan lääkkeillä mutta ei sykettä. Hän käy nyt joka toinen päivä lääkärissä, on käynyt tutkimuksissa ja diagnoosi on stressistä johtuva oireilu. Hän on yksinhuoltaja-äiti jonka pitäisi omalla palkallaan elättää itsensä ja poikansa - asuvat vuokra-asunnossa joten siitä ei voi saada "lyhennysvapaita kuukausia" kuten asuntolainasta. Hän pelkää oikeasti mitä tapahtuu - "minulla ei ole ketään jonka luokse mennä, ei ketään missään" hän sano ja katsoi vakavin silmin minuun."Pojan isä ottaa ehkä pojan luokseen hetkeksi jos meidät heitetään kadulle. Itse jään kadulle sitten, minulla ei ole muuta vaihtoehtoa" Hän vaikutti aivan lohduttomalta...

Todella, todella toivon, että hän saa jatkaa... Hän on ollut 22 vuotta samassa firmassa, koko opiskelujen jälkeisen elämänsä. Ja kuten me tiedämme molemmat, keski-ikäisiä naisia ei ei mihnkään palkata - meitä mahtuu 18 tusinaan ja olemme tylsiä. Silti pitää yrittää ja näyttää vakuuttavalta, nuorekkaalta ja innokkaalta kun hakee - jos pääsee haastatteluun!

Stressiä ja pelkoa tulevasta
Itselläni ilmenneet rintakivut ja jatkuva väsymys, oksettava ja kuvottava tunne sekä hermostuneen ärsyyntynyt olo ovat osa samaa stressiä... Pelottaa ja huolestuttaa, heräilen painajais-uniin ja itku on herkässä. Ei tunnu olevan ulospääsyä, ei löydy mitään porttia tai keinoa uuteen... Pelottaa ennenkaikkea lasten takia. "Mitä jos..." sitä ajattelen lisäten lauseen loppuun koko ajan uusia uhkakuvia.

Lapset pitävät pinnalla
Keskimmäinen lapsi oli tekemässä koulun projektia torstaina ja sai sieltä palkkioksi viisi vasta kalastettua ahventa. Isoja, hienoja ahvenia - paha vain, että ne olivat siivoamattomia ja meikäläisen kalankäsittelytaidot nollan tasoa... Saimme sisäelimet pois - mädin pakastin. Fileerata en kaloja osaa - paistoin ne voissa leivitettyinä - kokonaisina, suomustamatta. Ai jai. Hyvää oli kalan liha - mutta helpompi olisi ollut paistaa kalat fileinä.... Ja suomustaakin ne olisi toki pitänyt!

Kirjoja elämän tuskaan, että ymmärtäisin
Kävin kirjastossa nuorimman lapsen kanssa - hän lainasi isot kasat kirjoja jälleen. Itse luin kasan lehtiä ja poimin Nunna Kristodulin kirjoja - ajattelin selata niitä, katsoa jos pääsisin hiukan tästä elämäntuskasta irti, ehkä katsomaan syvemmälle... Nunna ei osaa neuvoa kuinka selvitä el'ämän karikoista kun pitää saada yksin lapset kasvatettua ja elänmän taloudelliset perustat ovat rapautumassa ja kaikki tuntuu hajoavan ympäriltä - mutta ehkä löydän jotakin muuta, syvempää...

Työmatkalla, kävelyllä - mitäpä mieleen juolahtaa



Vanhassa mainoksessa juodaan kahvia jota ei enää valmisteta.
Nostalginen mainos on vielä talon seinässä kävelijöiden ja kulkijoiden fiilisteltävänä.
Onhan kahvitauko aina paikallaan - kupposen ääressä on hyvä pohdiskella asioita.

Työmatka aamu- tai iltaruuhkassa on asia josta ei tule yleensä kamalasti nautittua. Silti silläkin asialla on mukava puolensa: saa olla ihan rauhassa omissa ajatuksissaan  auton peltikuoren sisällä. Voi pitää radion tai musiikkia päällä - tai vaikka kuunnella äänikirjoja. Mutta voi myös ajella ihan omissa ajatuksissaan ja samalla kun seuraa liikennettä ja ajelee kohti työpaikkaa - tai illalla kohti kotia - voi mielessään käydä läpi asioita jotka mieltä pohdituttavat.
Viime aikoina asioita on ollutkin mielessä niin paljon, että en ole edes halunnut - tai edes pystynyt - kuuntelemaan radiota tai mitään muutakaan. Oma elämä ratkottavine kysymyksineen saa kärsimättömäksi; ei jaksa kuunnella, ei jaksa keskittyä muiden puheisiin, mainokksiin ja  pälätykseen.

Mielessäni olen ratkonut sitä ja tätä keskeneräistä asiaa, oman elämän ja työpaikan ongelmia, ristiriitoja ja tulevaisuuden juttuja. sukulaisten asioita ja oman perheen haasteita.

Talo auton ikkunasta nähtynä, Riiassa

Jos pääsee ulkos kävelylle tai vähän myöhemmin keväällä ja kesällä pyöräilemään, on taas hyvä paikka miettiä asiota samalla kun katselee maisemia ja pihoja, taloja ja tien pintaa!

Työtilanne
Työtilanne on ollut kinkkinen jo pitkään. Tänään sain vihdoin esimieheltä pyytämäni työtodistuksen. Hän on töissä enää muutaman päivän; en edes tarkaan tiedä milloin viimeine päivä on. Siksi olen pyytänyt työtodistusta - se tuli tänään ja korjailin sen tekstiä hiukan, laitoin hänelle takaisin ja hän lupasi printata ja allekirjoittaa sen, laittaa sen sitten minulle skannattuna.

Suomainen katunäkymä

Eihän sitä koskaan tiedä milloin tuollaista todistusta voi tarvita. Hän on ollut esimiehenä pari vuotta - viimeiseltä 15 uodelta minulla ei ole yhtään työtodistusta; sellaisia ei ole tarvittu eikä ole tullut mieleen pyytää.

Sain myös matakalaskun Riian matkasta lähetettyä hyväksyttäväksi. Toivottavasti hyväksyntä tulee etteivät jää kulut omalle kontolle maksettavaksi! Sekin on minulle kerran tapahtunut - iso viikon hotellilasku jäi itselleni maksettavaksi kun en ollut tarpeeksi tarkka laskun oikeellisuudesta.

Työtilanne on mikä on. Olen hakenut montaa työtä mutta saanut kaikkiin tähän mennessä kohteliaan "kiitos mutta ei kiitos" vastauksen. Olen liian vanha, se on niin kirkkaan selvä kun olla voi! Jos olisin isompi ja tärkeämpi henkilö - johtaja tai muuten valovoimainen persoona, ei ikä painaisi. Nyt se painaa....

Työttömyys pelottaa niin, että unetkin ovat alkaneet olla kummallisia. Viime yönä näin unta johon heräsin: silmistä valui kamalsti verta. Pesin sitä pois mutta sitä tuli aina vaan lisää... Kamala olo oli herätessä...

Rahatilanne
Kun juttelen äidin kanssa puhelimessa ja käymme läpi asioita, yritän pitää varani että en sano mitään mikä huolestuttaa häntä. Työttömyysuhka, sairastelut, väsyminen ja kaikenlaiset huolta aiheuttavat asiat ovat pannassa. Pienempiä hankaluuksia kerron - kuten vaikka että on ollut pää vähän kipeä, hartiat jumittavat kun istuu kaiket päivät tietokoneen äärellä eikä harrasta liikuntaa. Ja vips - äidillä on neuvo kuinka toimia: "Käypä kuule varaamassa hieroja. Olisi hyvä käydä vaikka kerran pari kuussa hierottamassa niska ja selkä." Totta, tietenkin - mutta eipä minulla ole rahaa. Se saa äidin melkein suuttumaan:  "on sinulla nyt sen verran rahaa että voit käydä hieronnassa. Nipistät jostain muusta".

Samalla lailla hän neuvoo tekemään monine muiden asioiden kanssa - ei mitään kallista mutta ehdottaa usein jonkin asian ostamista ihan itselle. "Kyllä sinulla siihen on rahaa - itseäänkin täytyy ajatella". Kilttiähän se on - ja minun parastani hän ajattelee; arvostan sitä todella, todella paljon. Mutta äiti ei yksinkertaisesti voi ymmärtää, että ihminen jonka on elätettävä neljä ihmistä - tai nykyisin kolme ja puoli kun vanhin asuu jo omillaan mutta käy kotona syömässä ja pyytämässä rahaa monta kertaa viikossa - ei voi ajatella itseään. Ei vaan voi. Nyt olen ollut taas kaksi viikkoa täysin ilman rahaa - kahdesta luottokortista toinen on "kuivumassa" ja toisella voi vielä maksaa hetken. Olin pelosta kankea työmatkalla kun en tiennyt, riitääkö Visa-korttini kate maksamaan hotellin ja taksit - mutta onneksi Latvia on halpa maa ja selvisin.

Äiti ajattelee, kuten moni muukin, että kun on hyvä työ (!) ja koulutus, saa palkaa jolla elää ja elättää perheen. Ja hänen on myös melko mahdotonta ymmärtää - vaikka sen tietääkin - että isälle ei tänäpäivänä kuulu sellaista vastuuta perheestä ja lapsista kuin vielä muutama kymmenen vuotta sitten.

Raha on tiukalla vaikka töissä käy. Onhan se niin monella muullakin.
Osta hedelmiä ja jotakin hyvää teille kaikille, sanoi äiti juuri. Hmm, vastasin minä. "Mandariinit ovat nyt tosi makeita ja hyviä" jatkoin. Tänään syötiin spagettia ja yrttitomaattipyrettä. Lapset joivat maitoa, minä piimää. Hyvää.

Pääsiäisenä katsoimme jotakin uutista äidin kanssa televisiosta. Siinä kerrottiin kuinka monet perheet harrastavat laskettelua tai surffailua ympäri vuoden - perhe kulkee ympäri maailman ja kiertää paikkoja joissa ovat rinteet parhaimmillaan. Ärsyynnyin uutiseen ja sanoin tuohtuneena, että "miten ihmisillä voi olla rahaa matkustella perheineen ympäri ämpäri missä vain - ei minulla ole ainakaan varaa mennä koskaan mihinkään!" Se oli tietysti typerä purkaus ja sai äidin melkein suuttumaan - ei pitäisi valittaa ja olenhan minäkin saanut matkustaa nuorempana, aika paljonkin "Silloin kun olitte vielä naimisissa, tehän kävitte vaikka missä. Ajattelepa sitä, sinun pitäisi olla iloinen että olet saanut aikoinaan matkustaa. Nyt sinulla on lapset eikä mitään hätää. Taidat vain olla kateellinen" Tuli tosi huono olo. Olenhan tosiaan saanut nähdä ja kokea kaikenlaista. Nyt olen toisessa tilanteessa mutta eipä tässä hätää ole kuitenkaan. Töitäkin on vielä.

Kaveri, tuttava, ystävä tai seuralainen
Olen jo pitkään yrittänyt takoa kaloooni, että se aika on ohi kun minulla voi olla kaveri, ystävä - tai miesystävä. Sis suomeksi sanottuna, olen hiipunut pois siitä elämänvaiheesta jolloin voisin toivoa saavani miesystävää, suhdetta tai edes kahviseuraa. Olen tullut tylsäksi.

Kenen kanssa kahville - kynttiläillalliselle...

Sitten kun katson ihmisiä ympärillä, juttelen työkavereiden kanssa - ja kaikilla tuntuu olevan puoliso, ystäviä ja tuttavia - tuntuu oma elämä aivan valtavan ontolta. Kun saan lapset oman elämän taipaleelle, olen aivan yksin - kellekään ei voi soittaa, kenenkään kanssa ei voi kahvitella eikä jutustella. Jos ei ole työtäkän, ei ketään kestä huolehtia - miten sitten? Aina voi lopettaa tietenkin oman tiensä kulkemisen, mutta jos ei siihen ratkaisuun halua mennä, olisiko vielä jotakin?

Pitäisikö katsoa, josko jossakin olisi joku mahdollisuus tavata ihmisiä? Ennenkuin täydellinen erakoituminen alkaa - ennenkuin häpeää itseään aivan liikaa?

Omien henkilökohtaisten asioiden ohella on hauskempaa miettiä isompia asiota kuetn vaikka Suomen johtajien korskiutta, Syyrian kamalaa tilannetta, Pohjois-Koreaa tai vaikkapa Nokian osinkojen alamäkeä - joka on tänään muuten ollut päivän pääuutinen.

Raha ratkaisee siinäkin. Finnair ja Nokia ovat joka päivä otsikoissa. Jotenkin uutiset liippaavat aina rahaan....

Ajatukset poikkoilevat ja palloilevat - johtamatta oikeastaan mihinkään...

Nyt menen tekemään pari työhakemusta. Yrittänyttä ei laiteta - eihän!