Metsässä ja metsän laidalla

Aamulla oli sumuista, päivällä ihan tavallista ja nyt illalla on taivalla tähdet ja kuu näkyvissä. Kiva.

Pari viikkoa sitten olin leirillä. Siellä sain tuon oikealla olevan pienen nuotion syttymään yhdellä tikulla, itse kirveellä tehdyistä puista. Naks, naks tuli kuivista  koivuhaloista hyvää polttopuuta. Puut toki olivat olemassa, ei tarvinnut mennä itse metsästä etsimään. Teltassa nukuttiin ja voin vakuuttaa, että kylmä oli - ihan aidosti kylmä joka meni ytimiin ja joka ikiseen koloon vaikka oli pipot, pitkät kalsarit  ja ties mitkä varusteet makuupussin sisällä! Onneksi ei satanut ja onneksi saatiin trangia ja nuotio toimimaan!

On kiva tehdä jotain extreemiä välillä.  Olisi se aikamoista, jos joutuis jatkuvasti luonon armoilla elämään - hetken siinä voisi pärjätä mutta viikko jo olisi vaikeaa - tuntui kolme vuorokautta jo aika haastavalta ja kotiin tultua saunassa oli mahtavan upea olo!

Joskus tulee mieleen, että jos tulisi sellainen kriisi maahan, että sähköt menisivät laajalti ja pitkäksi aikaa - miten silloin selviäisi, kun nykyelämässä kaikki toimii sähköllä, noin pääsääntöisesti. Vessaakaan ei voi vetää, vettä ei saa raanasta jollei sähköt toimi. Hellat, jääkääpit  ja kodin, kauppojen  ja työpaikan lämmitys, lukitus ja toiminta ylipäätään on sähköstä kiinni... Mikä ei ole?

Kaikenlaista tulee mieleen, kun maailmantilanne on mikä on - ja oma tilanne siinä mallissa, että asunnon menettäminen tulee mieleen päivittäin. Jos olisi kesämökki, sinne voisi mennä asumaan hetkeksi - ehkä. Mutta eipä ole mökkiä tai muuta paikkaa josta saisi katon pään päälle jos koti menisi alta...

Syklaami ikkunalla: piristystä ja kauneutta

Eilen ulkoilutin koiraa pienessä sateessa. Katsoin kuinka suuri harmaa rusakko loikki näkökentän rajamailla, metsän reunassa. Puiston ja pihojen asukki siellä hyppeli. Siellä se viettää koko elämänsä, nyt harmaassa ja märässä ulkoilmassa.

Syksyisen tummaa lokakuun illassa

Elämää vanhassa puutalossa? On siellä,.

Tänään oli rankka päivä työpaikassa jossa teen viimeisiä aikoja tukityötäni. YT-neuvottelut ovat lopuillaan - viimeinen neuvottelu oli tänään mutta johtokunta haluaa vielä huomenna pohtia ratkaisua tykönään. Monet saavat lähteä - se on jo tiedossa. Yhdessä tiimissä kaksi, toisessa 12, kolmannessa puolitoista; näin on leikkausluvut lueteltu. Olen itsekin leikkausuhahan alla mikä on huvittavaa - jos tässä nyt mitään huvittavaa olla voi. Enhän ole työsuhteessa mutta sitähän ei paria johtajaa lukuunottamatta moni tiedä. Olen lukuna henkilöistä, joita vähennykset koskevat; toki minut vähennetään nuppiluvusta mutta ei siitä mitään kustannus-säästöä tule!

Huomenna esimiehet kutsuvat irtisanottavat neuvotteluhuoneeseen jonnekin oman työryhmän istuinpaikasta mahdollisimman kauas. Olisi noloa, jos itkuinen irtisanottu joutuisi tulemaan tunnekuohussa niiden kollegoiden pariin jotka saavat jäädä.... Monet nyt irtisanottavista ovat olleet  talossa kymmeniä vuosia, toiset muutaman. Itse olen siellä vierailija ja ulkopuolinen, uuteen alaan tutstuva ihminen. Silti tämä sattuu minuunkin. Katson toisten epävarmuutta ja tuskaa ja mietin, miten tämä on tämmöiseksi mennyt joka puolella.

Katsura viikko sitten

Tänään he vielä ovat kotona kuten aina ennenkin, menevät huomenna työpaikalleen.Sitten ei enää mikään ole kuin ennen.

Joskus elämä tuntuu olevan tragikoomista; jos jaksaisi nauraa, naurattaisi! Nyt voi vain hymähtää.

Suomi on oma maa ja mansikka sen olla siis pitäisi. Onhan se, toki. Olen asunut muissakin maissa ja siellä varsinkin tuntenut itseni kovasti suomalaiseksi. Silti nyt katselen, josko vielä keski-iässä ja teini-ikäisen lapsen kanssa pääsisin töihin Suomen ulkopuolelle. Täytyyhän ihmisen elää - ja yrittää selvitä.

Nyt vain täytyy toivoa, että huominen menee pian ohi ja jonkinlainen elämä ottaisi sijan kaikkien meidän elämässä..... No, tuo kuulosti tosi hymistelevältä.

Paska päivä tulee huominen olemaan - ja monet itkevät. Toiset huokaisevat helpotuksesta. Kukaan ei varmasti jää täysin koskemattomaksi; jokainen saa jonkinlaista sydämen tykytystä, levottomuutta ja ahdistusta... Toisille tulee lopulta helpotus, toisille ei.

-------------
Käsittämätön uutinen iski itselleni tänään vasta tajuntaan: äiti oli eilen iltapäivällä tahallaan ajanut auton jossa oli hänen kaikki kolme lastaan kuolemaan, kolaroinut täysillä bussin kanssa jossa oli hänen miehensä ja pienenpien lasten isä. Tuntuu kamalalta. Ymmärtää ei osaa, mutta pahalta tuntuu.

Pitkästä aikaa näillä sijoilla

Yli kolmen kuukauden tauon jälkeen ajattelin vielä kokeilla, josko osaisin kirjoitella tänne vielä jotakin. Elämä tuntuu polkevan paikoillaan eikä tunnu olevan mitään uutta kirjoitettavaa - kaikki on ikäänkuin sanottu jo monta kertaa.

Alkukesä oli kylmä. Aitasssa oli juhannuksena neljä astetta, pipo päässä siellä nukuin. Sitten tuli kuuma kesä joka ei tunutunut loppuvan ollenkaan. Ihana lämpö helli, järvivesi oli kuin linnunmaitoa. Nyt kun kohta pääsemme marraskuuhun,  on taas ihan tavallinen syksy - harmaa ja vettä sataa. Välillä on kaunista, sitten taas sataa. Sää on ok ja vuodenajat tuntuvat hyviltä - jokaisessa on oma vireensä ja oma, sille ominainen tuoksunsa, olemuksensa. Ilman vuodenaikoja olisi vaikea olla jos on niiden rytmissä tottunut elämään.

Onneksi työttömyys ei ota pois vuodenaikoja ja maan tuoksua. Melkein kaiken muun se tuntuu vievän. Henkisen kantinkin...

En ollut osannut arvata moniakaan asioita, silloin kun sain kuulla, että tuotannollis-taloudellisista syistä minua ei enää tarvittu työssä jota olin tehnyt 15 vuotta siinä firmassa ja 10 edellisessä. Seuraavaa firmaa ei tuntunut millään löytyvän mutta pääsinhän tekemään tukityöllistettynä hommia suuriin organisaatioihin. En ollut samanarvoinen kun palkkaa saavat työntekijät - mutta sain tehdä sitä työtä jota osasin: sain olla iloinen, että pääsin töihin ja sain ylläpitää ammattitaitoani.

Sekin on tänä päivänä iso asia, että saa käydä töissä vaikka siitä ei palkkaa maksettaisikaan. Uutta työtä hakiessa ei tarvitse kertoa, että on palkattomassa työssä. Voi kertoa, olevansa TÖISSÄ.  Voi sanoa, jos sattuu haastatteluun pääsemään, että on puolen vuoden projektissa. Kätevää!

Tuttavia tai sukulaisia ei oikein enää halua tavata, ollenkaan. Hävettää oma tilanne niin. Millään ei haluaisi kertoa omasta tilanteestaan mitään - mutta miten sitten voisi jutella kenenkään kanssa....? Sukulaiset patistavat ryhdistäytymään - jokaisen pitää itsestään huolehtia ja annan huonon esimerkin omille lapsillekin. "Työttömän yksinhuoltajan lapsilla ei ole kaksinen tulevaisuuden näkymä, joten yritä nyt vähän enemmän..." Kyllähän minä yritän, ihan varmasti - mutta en vaan keksi oikeaa keinoa, en selvästikään kun en onnistu!

Monet ajattelevat, että kun olen työtön, on minulla aikaa tehdä sitä sun tätä kuten järjestellä kaappeja, järjestää kirpputorimyyntiä, tehdä vapaaehtoistyötä ja ommella itselle ja lapsille vaatteet kun niitä ei ole varaa kaupasta ostaa... Outoa kyllä, näin ajattelin itsekin jossain vaiheessa: lukisin pari kirjaa viikossa, ompelisin, neuloisin ja kirjoittaisin vaikka romaanin, miksei vaikka kaksi: yhden lasten romaanin ja toisen, jossa kuvailisin nyky-yhteiskuntaa työttömäksi päätyneen akateemisen työntekijän silmin, pienen romanssin sinne mukaan leipoen. No - ei olekirjoja kirjoitettu eikä juuri luettukaan. Lehtiä en jaksa enää käydä kirjastossa lukemassa. Tyhmistyn tyystin kun en aina jaksa uutisia telkkaristakaan katsoa.

Mihin kaikki aika on mennyt? No, niihin palkattomiin töihin, yli 460 työhakemuksen kirjoittamiseen ja elämän raamien ylläpitämiseen. Nyt ne taitavat kaatuvan joka tapauksessa: rahat ovat niin loppu kun loppu voivat olla. Puuroa, makaroonia ja pinaattilettuja ja porkkanakeittoa olemme jo syöneet edullisesti tähänkin mennessä mutta kun kodin maksut eivät enää millään hoidu, mitä sitten?

Aika masentava kirjoitus tuli. Ulkona on tummanharmaata ja vettä sataa. Viimeiset kehäkukat jäätyivät viime viikolla. Lehdet ovat melkein kaikki jo maassa ja ruska alkaa olla ohi. Kyllä se taas  tästä kohenee, kunhan ensin routa vähän vielä puraisee.

Jatketaan ja jaksetaan. Yritän taas kirjoitella, jotain kivaa ja positiivistakin. Koirasta ja kissoista, vaikka!


Taivaanranta on tummanpuhuva

Ja elämä jatkuu, vie uusiin seikkailuihin

Pihasiili alkaa jo VAATIA ruokaa. Puri kiinni sormeen tänään..
Luuli saavansa ruokaa niin tarrasi kiinni. Taitaa olla uros

Olen viime aikoina nukkunut huonosti, syönyt vielä huonommin.

Jollei uni maistu, voi sen ajan jonka muuten nukkuisi, käyttää johonkin muuhun kuin hiostavassa sängyssä kieriskelyyn. Näin olen miettinyt.

Ja koska olen uuden elämän kynnyksellä (Juu, kylläpä tosiaan olen) olen aloittanut kunnon kohentamisen ja itseni timmiin kuntoon laittamisen! Olen tehnyt vatsa- ym liikkeitä pari kertaa päivässä olohuoneen lattialla ja tänään aloitan lenkkeilyn. Ihan leppoisasti aloittelen, intervalliharjoitttelulla - joka sanana omaan löysään kuntoon viitatessaan tuntuu suureelliselta, mutta tarjoittaa kohdallani, että kävelen ja juoksen puolen tunnin - tunnin lenkin joka toinen päivä.

Käyn siis lenkillä, yksinkertaisesti. Kävelemässä ja juoksemassa. Joka toinen päivä, vähintään puoli tuntia kerrallaan, reippaasti edeten.

Tänään läksin lenkille kun olin juonut aamuteen ja lasin vettä, syättänyt eläimet ja kuunnellut aamun uutislähetyksen. 50 minuuttia meni - sykkeistä sun muista arvoista en tiedä kun ei ole vehkeitä mittaamiseen, mutta kroppa sanoi, että kuntoiltu on! Yritin tehdä ohjelman mukaisesti - 5 minuuttia kävelyä ja minuutti juoksua, mutta kännykän kello ei ole ihan hyvä tähän hommaan kun se menee lukkoon aina muutaman sekunnin jälkeen eikä näytä sekuntteja...

Kesän juoksulenkit kulkevat ihanissa maisemissa

Uudet tukevat rintsikat, urheilua varten tehdyt, on kyllä pakko hankkia! Vähän höhlää on juosta rinnoista kiinni pitäen - ja samaten juosta rinnat hölskyen. Molemmista saa katseita, kumpikaan ei tunnu hyvältä... Hmm.

Toinen kiusa on, että olen saanut ripulin joka on kestänyt jo jonkin päivän. Mutta se johtuu varmasti muista ulkoisista tekijöistä - ja ennenkaikkea sisäisestä myllerryksestä. Miehen poistuminen kuvioista ja omat tyhmät kuvitelmat kuinka hän viettää elämänsä uutta kevättä nuoren ja kauniin rakastettunsa kanssa saavat näköjään meikäläisen kropan omituiseen kuntoon.

Sitä nyt sitten hyödynnän tässä, kropan riutuvaa tilaa; tavoitteena on saada vartalo samaan kuntoon kuin missä olin nuorimmaisen ristiäisissä, mahtumaan silloin pitämääni nättiin, tiukkaan 36-38 kokoiseen mekkoon. Milloin? No, jossain vaiheessa tänä vuonna. Mahd pian. Siinä mekossa olin  nätti. Nyt tuntuu, että en ole nätti missään enää - mutta nyt teen pienen yrtyksen parempaan suuntaan: maha kutistetaan kuntoon, allit kuritetaan tiukoiksi ja naamalle nostetaan ilo ja hymy! Kynnet ja hiukset pidetään kunnossa; tämä elämänmuutos tuo mahdollisuuden uuteen ja sen eteen teen töitä. Haluan onnistua.

Konkreettisia kilo- tai syketavoitteita en tee - minulla ei ole sen kummemmin vaakaa kuin muitakaan mittareita. Mutta näkeehän etenemisen peilistä ja vaatteista!

Tavoitteena parempi olo, nätimpi kroppa, usko tulevaan, työ josta saa palkkaa ja hyvä olo, onnellisuus. Ehkä jopa rak....

Aika paljon tavoitteita, unelmia ja toiveita. Mutta uskomalla ja yrittämällä tämä hoidetaan. Hoidetaan myös koti lapsineen, eläimet. This is my life. I will make it a good one!

Nyt on kuuma - nautitaan!

Kesäkuu oli kylmä, voi niin kylmä. Nyt on heinäkuu ja hikistä; aurinko paistelee vielä iltayhdeksältä niin, että tekisi mieli  istua alasti tässä pöydän ääressä. Kesämekossa on kuuma.

Ihanaa, kun on lämmin! Ja kesä.

Olen aloittanut positiivis-henkisen itseni psyykkäämisen; toivon voivani parantaa elämäni olemalla positiivinen, onnellinen siitä mitä minulla on, kiittää kaikesta hyvästä. Tällaista Pollyanna-tyyliä olen pyrkinyt noudattamaan elämässä usein, vuosien ja taas vuosien ajan. En tiedä, auttaako se sinäällään; Rhonda Byrnen ja muiden hänen kaltaisten esoteerikkojen mukaan positiivinen ajattelu ja vetovoiman laki auttavat saavuttamaan niitä asioita, joihin suhtautuu positiivisesti, joita ajattelee kiitollisuudella ja aktiivisesti. Projekti on pantu liikkeelle - aiheina, tietenkin työpaikka, kestävä rahatilanne ja rakkaus. Ei pieniä asioita ollenkaan!

Haaveilen myös sellaisista asioista kun vaatteista ja kengistä itselleni; ei ole ollut varaa ostaa aikoihin moista.

Haaveilen kengistä. Ihanista kesäkengistä.
Tuosta ottaisin molemmat keskimmäiset!

Jotenkin olen ollut sellaisessa elämän syöksykierteessä; negatiivisyys-kierteessä joka tuntuu vain kiihtyvän. Voi siis sanoa, että olen saanut mitä olen tilannut: en ehkä ole osannut olla tyytyväinen työpaikkaani silloin kun sellainen oli (totta, kritisoisn asioita aika paljon enkä ollut niin positiivinen tai kiitollinen kun olisin voinut. Tämä tietenkin on jälkiviisautta).

En myöskään ollut tyytyväinen rahatilanteeseeni vaan valitin, että raha ei riitä mihinkään. Olisi pitänyt kiittää ja iloita siitä, että saa palkkaa ja ja saa käydä töissä josta palkkaa maksetaan. Siitä saan nyt maksaa - nyt ei ole palkkaa, ei oikeaa työtä, ainoastaan työvoimatyötä työttömyysrahalla. Nyt olen ehdottomasti kiitollinen tästä; kohta on muuten jäämässä tämä työ ja putoan perupäivärahalle. Ennen tämän tapahtumista jonkun kuukauden päästä, olen ehdottoman positiivinen ja kiitollinen; elämässä ei oikeasti ole valitettavaa kun meillä on ruokaa ja lämpöä, kodin turva joiden siällä saamme olla, omassa kodissa.

Kesän kukista voi olla tyytyväinen, niistä kiittää.
Kiitos

Viimeinen asia joka meinaa nyt viedä jalat alta on mies ja rakkaus. Suhde on ollut vaikea ja miehellä elämä muualla kun meidän kanssamme. Hänellä ei ole ollut rahaa ja hän elää ihan muualla. On käynyt kuitenkin meitä aina katsomassa, tuonut mukanaan ruokakassin silloin tällöin ja antanut lapselle taskurahaa. Elatusapua ei ole tulllut ja tilanne on ollut kinkkinen. Olen ollut tyytymätön tilanteeseen - häneen isänä ja miehenä, kumppanina. Rehellisyyttä ei ole ollut, ei halua yrittää. Mutta onko itsellänikään - onko syy koskaan yhdessä jos kahdella on hankalaa? No, ei tietenkään.

Olen ollut tyytymätön siihen, että mies vain ilmestyy tänne kerran-pari kuukaudessa, ei osallistu lapsen kuluihin kuin pienellä panoksella. Ei tähän kotiin, meihin. Se, että olen ollut tyytymätön on kurja juttu; nyt mies on lähdössä kokonaan pois, uuden naisen matkaan - ja nyt hänellä onkin rahaa autoon, asuntoon ja moniin ulkomaanmatkoihin. Se, että itken ja lamaannun tämän asian selvittyä, on viimeinen naula arkkuun; olen itkenyt viikon verran - samalla ytitän ajatella asiaa positiivisesti. Siis jos joku on ollut vaikeaa niin tämä...  Ehkä  itku ja suru vie minut vielä surkeimmille rrakkaudettomuuden teille...

Haluan rakastaa. Miestä. Saanko vielä rakastaa tuota miestä - en tiedä. En tosiaan tiedä. Eikä luultavasti missään tapauksessa pidäkään. Mutta järki ei tähän kokonaisuuteen istu. Liekö meikäläisen elämään ylipäätäänkään...

Nyt vain sattuu niin kammottavan paljon, että täytyy antaa kivun mennä pois. Hyvä asia tässä kokonaiu´suudessa on, että uni tai ruoka ei maistu. Laihdun, ehkä!! Huono on se, että en pysty keskittymään mihinkään. Olen levoton ja itkuinen.... Uuuhhh.

Katsotaan, mitä käy. Tämän tekstin myötä suljen valitushanat ja katson KAIKKEA positiivisesti, teen itselleni suunnitelman elämän muuttamiseksi ja psyykkaan itseäni eteenpäin.

Älä sanop, että hullu olen. Mitä muuta voin - ja onhan positiivinen ja kiitollinen elämäntapa itsellekin paljon parempi tapa elää!

Lutunen, ihana pieni

Tänään kävimme katsomassa ihania, suloisia koiranpentuja. Lapsi haluaa koiran, isänsä on luvannut... Nyt tarvitaan åpositiivista asennetta; koira ei ole ihan halpa:

Kyllä, saamme koiran hankittua, se on upea pentu ja vielä hienompi kun se kasvaa. rakas isä ja lemmittyni saa sen meille ja elämme elämämme onnellisina koiran omistajina ja kuljemme elämässä tyytyväisinä ja toisiamme rakastaen.

Vanha suola janottaa, valvottaa ja itkettää

Vanha ränsistyy, uusi tulee tilalle.
Vanha saisi mennä jo, jos
siitä uskaltaa ja osaa irti päästää.

Olen nähnyt ex-miestä joitakin kertoja kesän aikana. Ei niin, että hän tulisi minua katsomaan - ei. Minua hän ei huomaa ollenkaan, puhuukin niin, että katsoo muualle.

Juttelee lapselle, kertoilee minullekin sitä sun tätä - mutta katsekontaktia häneen ei saa enää ollenkaan ja hän jää monen metrin päähän, vaikka puhuisi minulle.

Hitto vie, että se sattuu. Vieläkin, vaikka olen jo iät ja ajat huomannut, että en ole hänelle tuulenhenkäystäkään merkittävämpi; tuskin paljon sen enempää koskaan olinkaan.

Hänellä on uusi suhde, koko mies on aivan muuttunut. Pukeutuu siististi, käy parturissa. On uusi auto, auton takapenkillä lasten istuin. Sain tulla koeajolle - ja hulppean upeahan se on, hänen ja uuden kumppaninsa auto.

Olen kateellinen, olen mustasukkainen. Itkeskelen ja vertaan itseäni tuohon uuteen naiseen: miksi hän on hyvä, miksi itse en ollut? Miksi minun kanssa ei ikinä ostettu autoa, tehty kaikkea tuota ihanan rakastunutta? Puuhattu loppuelämän suunnitelmia?

Miksi minua ei voi rakastaa - halusin niin olla osa tuon miehen elämää, kulkea mukana ja tehdä asioita yhdessä. Nyt surkuttelen, itken ja kaipaan, kierin itsesäälissä ja ripotan tuhkaa päälleni: työtön yksinhuoltaja, varmaan jo niin rupsahtanut, että minun lähelleni ei tosiaan kukaan mies halua muutamaa metriä lähemmäs tulla....

Miksi tämä tunne tuli nyt, kun mies ei ole ollut elämässä enää aikoihin? Olen kai salaa odottanut, että hän palaisi. Kyllä minulla on tunteita häntä kohtaan - aina en kyllä osaa niitä määritellä ja lajitella. Enkä jaksakaan. Viereen vaan haluaisin, masokistisesti. Sitten itkisin kun saisin taas kuulla, kuinka huonno olen, minä maalaisplanttu ja ymmärtämätön hölmö.

Kieriskelen itsesäälissä, unikaan ei ole tullut neljään yöhön. Valvon vaan.

Lopun alkua? Vai pääsenkö tästä johonkin ihan muuhun?

Koulut loppuivat, mitäs nyt tekisi?

Orvokeissa on jotain maagista.
Hento tuoksu,
kukka vähän kuin naama...

Ensimmäisen vuoden yläasteikäinen tuli ihan hyvän todistuksen kanssa kotiin. Pari kymppiä ja jokunen ysi. Oli siellä joku seiskakin, käsitöistä. Käsityöistä innostuneen äidin lapsi ei ole siinä mielessä samasta puusta veistetty kuin äitinsä - mutta enhän ollut toisaalta hyvä käsitöissä koulussa itsekään. Ope ei tykännyt ja antoi kuutosen. Se kirveltää vieläkin - mutta kun en tykännyt, kun se hipelöi sovituskopissa. Yäk.

Nyt on kesäloma siis alkanut. Lapselle ei ole yhtään leiriä varattu - rahaa ei ole. Katsotaan, päivä kerrallaan. Alussa saa olla viikon kavereiden kanssa, ensi viikonloppuna käydään mummilassa. Mietitään vaihtoehtoja, koko ajan. Nyt on lapsi kaverin kanssa uimassa uimakeskuksessa. Olen kotona esikoisen kanssa jonka on tarkoitus päntätä ensi viikolla oleviin pääsykokeisiin. Jos jotakin elämässä tällä hetkellä toivon, on se tässä: voi kun pääsisi nuori opiskelupaikkaan! Hän pyrkii nyt jo kolmatta kertaa jatko-opiskelupaikkaan, tosin joka kerta eri kouluun. Hän asuu kotona eikä ole töissä - ainut tavoite on päästä sisään oppilaitokseen.

Ei se kuollut ole, ihan rento vaan.

Työttömän äidin lapsi, työtön itsekin. Meillä ei tilastollisesti ole kovin mahtavat mahdollisuudet onnistumiseen - mutta keskellä elämää ei tarvitse tilastoja tuijotella, pitää vain elää niin hyvin kuin ikinä pystyy.

Aronia kukkii sekin.

Itse olen pusannut kolme työpaikkahakemusta tänään. Niiden teko tökkii jo niin, että melkein oksettaa. Silti yritän tosissani saada jokaiseen hakemukseen jonkinlaisen hengen palon, että pääsisin eteenpäin. Haastatteluun nyt ensi alkuun. Olen saanut nykyisessä "harjoittelupaikassani" kuulla, että firmalla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia palkata minua tämän ilmaistyöjakson jälkeen, joten eipä tässä muuta voi kun lähetellä hakemuksia ja tehdä niistä entistä parempia. Samalla yritän tehdä työs hyvin - mutta pakko myöntää, että into hävisi kuin salaman iskusta, kun kuulin kaiken kehumisen jälkeen, että töitä ei ole tulossa palkallisena ollenkaan. Itsekin mietin, miten näin kävi: kuin ilmapallosta olisi päästetty ilma: ensin olin pinkeä ja innosta soikea, sitten,  ihan hetkessä, kuin tyhjä ja lörtsy pallo lattialla. Ei paljon enää tarjouksen teko kiinnosta - ja siitä kuitenkin on kiinni yrityksen tulevaisuus. Oma tulevaisuus sen sijaan katosi taas jonnekin sumuun.

Jos olen onnistunut saamaan kaksi ilmaistyöpaikkaa putkeen, olisi nyt aika kolmannen: tällä kerralla palkalla, kiitos!

Hyvää ja ihanaa kesää kaikille - köyhille ja rikkaille, työllisille ja työttömille!

Pihlaja kukkii suurin, tuoksuvin tertuin.