Tuntuu kuin joku kaivaisi päätä sisältäpäin; tasainen jomotus yhdistettynä poran jyrinään ja kivivasaran paukkeeseen. Vasen puoli on niin kipeä, että sen puolen silmää ei voi pitää auki ja vesi valuu kirvelevästä silmästä pitkin poskea. Pirullista. Kamalaa. Tämä on päänsäryn ja itseni tila nyt, sunnuntai-iltana. Migreenipotilas tässä oireilee.
Veteen liotettavia särkylääkkeitä on mennyt melkein paketti viikonloppuna – ja nyt kun migreeni on päällä olen alkanut ottaa estolääkitystä. Järkevää, eikö? Juuri huuhdoin yhden alas teemukillisen kera. Liekö tuo mitään auttaa – menen kohta nukkumaan ja toivon, että kun aamulla herään on pää hiukan kevyempi.
Kyllä tämäkin joskus ohi menee, taas kerran. Olin viikko sitten jo sitä mieltä, että olen päässyt migreenistä jo lopullisesti eroon – hah, mitä kuvitelmia! Sieltä se sitten taas tuli, kuin piruuttaan! Vaikka aina se samalla lailla tulee; kumma kun ei sitä muista kun vasta sitten kun särky on kietonut kaameat siimansa taas ympärille. Näin se menee: särky seuraa kun on stressaavaa; liikaa hommia, paljon huolia ja mietittävää ja stressi siitä, että ei saa kaikkea pakollista tehtyä, että rahat eivät riitä - yhdistettynä aivan lian vähään yöuneen. Aikaisemmin, jo opiskuluaikaan, päänsärky tuli säännönmukaisesti perjantaina – jo aamusta tunsin sen tulevan ja kun sitten tulin iltapäivällä kotiin, en pystynyt tekemään muuta kuin makaamaan ja kuuntelemaan kivivasaroiden taontaa päänupissa. Sunnuntaina se sitten yleensä laantui pois. Nyt särky saattaa kestää viikkoja.
Yritän syödä mahdollisimman vähän lääkkeitä ja yritän elää kivut unohtaen – ajattelen, että jos annan kivulle periksi, minusta tulee sen uhri ja jään vain miettimään omaa tilaa ja surkeuttani. Ja miten sitten lapset…? Nyt lapset eivät onneksi ole enää niin pieniä, että eivät selviäisi jos äiti sairastaa. Viime talvena oli yksi tosi kausi kun luulin jo saaneeni aivokasvaimen tai aivokalvontulehduksen; niin kova oli kipu. Oksetti, silmiä ei saanut auki kun häikäisi… Kutsuin kerran ambulanssinkin kun pyörryin sängyn viereen eikä kipu lähtenyt millään, edes työpaikkalääkärin antamilla supervahvoilla lääkkeillä eikä isoilla kipuruiskeilla jotka olin saanut. Pääsin sitten tutkimuksiin ja diagnoosi on vyyhtipäänsärky/migreeni. Pitäisi syödä estolääkettä koko ajan. Mutta ne väsyttävät ja tekevät olon pöhköksi. Joten olin kevään jälkeen viime viikkoon täysin ilman ensimmäistäkään lääkettä. Hyvin meni – vaan ei nyt enää. Äh.
Kun jumpat taas ovat alkaneet, pääsen toivottavasti vähemmällä kipuilulla pian jälleen.
Se sairaudesta. Ei kiva aihe, ei ollenkaan.
Vietin viikonloppuna monta tuntia seuraten katusoittajien soitantaa – yksi niistä oma pienokaiseni! Sävelet soivat uudesta soittimesta hienosti kaikuen; jousi se liikkui, sousi ja kiikkui, jalkakin tahtia napsutti… Soittajan saalis ei ollut aivan valtava – parikymppiä tuli tienestiä muutaman tunnin soitosta. Hyvä niin – tuli taas rutkasti soittokokemusta joka ei ole kuin hyväksi!
Sää on ollut upea – vain vähän on pisaroinut vaikka ennusteen mukaan piti sataa lähes koko viikonlopun. Kotona maalla on myös ollut hyvä päivä tänään; äiti ja veli ovat tyhjentäneet omena- ja luumupuut hedelmistä. Päärynät olivat kuulemma kadonneet oudosti puista ja pohdimme yhdessä, onko mahdollista että joku eläin osaa ne sieltä käydä noukkimassa. Vaikea uskoa. Joku kaksikätinen siellä on varmaan käynyt.
Sain neulottua yhden sukan ja toisesta varren – syksyn ruskan väriset sukat; niitä on tosi kiva neuloa vaikka lanka onkin turhan ohutta. Sain myös kirjoitettua tekstin toiseen blogiin – saa nähdä tuleeko sen pitämisestä mitään; onko aikaa kirjoitella. Maailma on aiheita täynnänsä – mutta aika on perin rajallista.
Oranssi on vahva ja upea väri. Olen polttanut oranssia kynttilää, katsonut pöydälle tuomiani oransseja kehäkukkia jotka vielä kukkivat penkissä. Ja neulonut oransseja sukkia! Se on kuin tulen liekki, tuo väri. Vahva ja vähän vaarallinen; täynnä energiaa. Se vetää puoleensa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti