Viikonlopun puuhia

Aamulla väsyttää, vaikea nousta sängystä.  Kun kello on muistuttanut nousemisesta puolisen tusinaa kertaa, kampeaa lopulta itsensä istumaan sängyn laidalle, vetää sukat jalkaansa ja tassuttelee vessaan, matkalla keittiöön noukkii oven vierestä aamun sanomalehdet mukaansa ja laittaa vedenkeittimen päälle. Tyhjentää tiskikaapin, tiskaa yön aikana teinien altaaseen tai pöydille aikaansaamat tiskit ja näin herättyään jatkaa omilla aamupuuhillaan kunnes herättää lapsen aamupalalle ja laittaa itsensä valmiiksi töihin lähtöön.

Päivä on täynnä tohinaa, hyörinää ja erinäistä hässäkkää lähinnä töiden mutta myös kotihommien kanssa. Kohta sitä huomaa olevansa taas sängyssä - kello on yli puolenyön ja päivä mennyt kuin siivillä. Yölamppu palaa, olisi kiva lukea lehteä tai kirjaa. Sanat eivät mene perille, pää nuokkuu ja yhden, kahden sivun jälkeen on pakko antaa periksi kun tekstistä  ei tajua yhtään mitään. Sammuttaa valot, nukkuu kuin tukki melkein tajuttoman unta – vaikka unia ei tunnusta edes näkevänsä kun ei mitään sellaista ainakaan herätessään muista.

Näin pyörivät päivät täällä meillä. Elämä on aktiivista – ainakin koko ajan on kohellus päällä. Silti tuntuu aika ajoin, että jotain puuttuu… Mutta mitä? Ei uskalla edes ajatella – onhan tämä ihan hyvä näinkin, eikö? Ei yksi ihminen voi kaikkea saada – luulisin.



Kirpputorin ahdasta tavarapaljoutta 

Mutta kuinka meni tämä viikonloppu, syyskuun viimeinen vuonna 2010? Kiitos kysymästä - se meni aika lailla tämän huushollin sekoittaneen remontin ja kirpputorin ehdoilla. Kirpputorin myynti aloitettiin pikkuriikkisen myyntipöydän ääressä viikko sitten – olemme tähän päivään mennessä ansainneet viikon vuokran, 34 euroa kirpputorin pitäjälle, sekä noin 16 euroa itsellemme. Ilmeisen hyvä tulos – vai? Itse en ole oikein sitä mieltä ollenkaan – 16 euroa ansiota yllättävän paljon työtä vaativasta hommasta – paikassa on käytävä joka päivä, järjestettävä tilaa ja katsottava, että hintalaput ovat paikoillaan ja tavara siististi pöydällä. Meidän ongelmana on ollut se, että olemme laittaneet liikaa tavaraa pöydälle – ja se, että olemme tuoneet sinne lähinnä vaatetta. Kuulin vasta eilen, että vaatetta ei kannata tuoda oikeastaan juurikaan myyntiin ”vain merkkivaatteet ja teini-ikäisten muoti menee kaupaksi. Myös tosi hyväkuntoiset lasten vaatteet menevät kaupaksi. Krääsä ja jotkut kirjat, jos hinta ei ole liian korkea, menevät hyvin”. Nyt olen varannut pöydän vielä toiseksi viikoksi, sillä riskillä, että emme saa edes vuokraa kasaan – olisi tietenkin kamalaa, jos jäisimme velkaa kirpputorin pitäjälle – mutta sitäkin kuulemma tapahtuu aika usein.

Remontti kotona on siinä vaiheessa, että hermoja kiristää jo pahasti. Sotkua ja tavaraa joka paikassa, tavarat hukassa ja pölyä kaikki pinnat ja jopa seinät täynnä. Vessasta on revitty kaikki seinä-, lattia- ja kattomateriaalit irti ja tekninen isännöitsijä ennätti vihdoin perjantaina paikalle katsomaan tilannetta. Käynti maksaa minulle parisen sataa euroa – ja katsottuaan vessaa noin 10 minuuttia (hän laskuttaa tietenkin koko tunnista sekä kilometrikorvaukset joita tulee lähes 100 kilometriltä) ja mittailtuaan kosteusmittarilla, hän huomasi putken reunassa ja vessanpöntön juurella kohonneen kosteusarvon. ”Homma seis, tämä täytyy tutkia tarkemmin ensi viikolla”. Tänne on siis nyt tilattu kunnon mittamies eli joku firma joka laskuttaa kattavasta, kunnollisesta mittauksesta ”käyvän hinnan” eli viitisen sataa euroa. Tämä kuuluu taloyhtiön maksettavaksi. Jos siinä tutkimuksessa ilmenee jotain, joudumme tekemään kuten asiantuntija sitten ehdottaa. Ja aikaa kuluu, rahaa niin ikään. Huokaus.


 

Kävin virkistäytymässä polkypyöräillen paikallisella lammella jossa katselin ja kuvasin sorsia ja kävin myös kudonta-asemalla katsomassa ja jututtamassa matonkutojia – tarjosivat kahvit ja omena-rahkapiirakkaa ja leppoisat haastelut siitä sun tästä! Mukavaa! Teki mieli mennä kutomaan vaikka silkkihuivi tai poppanaliina – katsotaan!

Sukka on hiljalleen edennyt – tunnin, puolentoista jälkeen se on valmis. Oranssit sukat sain valmiiksi viikko sitten. Nyt ei sukkia tarvita enää – jos nyt en muuten vain innostu niitä neulomaan.

Viikonloppu meni loppujen lopuksi leppoisasti – aloitin tämän aamun muuten lähtemällä liikkeelle vielä koko lapsikaartin vielä nukkuessa – jätin puurokattilan hellalle ja lähdin harmaaseen syys-säähän. Menin kirkkoon, pitkästä aikaa. Tulin perille viisi minuuttia kellojen soitua ja kirkkohan oli tupaten täynnä. Jouduin seisomaan takarivin taakse, seinää vasten jossa sitten seisoinkin puolitoista tuntia, aina ehtoolliseen saakka. Seisoin takana ja kuuntelin, katsoin ja tunsin hyvää oloa ja kiitollisuutta – ja kosketuksen joka tulee aina yht’äkkiä yllättäen – vievät polvet notkolle ja tuovat silmiin kyyneleet – keskellä kaikkia niitä satoja ihmisiä on yht’äkkiä kuin ypöyksin oman sisimpänsä kanssa ja osallistuu johonkin joka on samalla yksityistä ja hyvin yhteistä. Kävin ehtoollisella – vaikka en meinannut; olin tullut ihan lenkkeilyvaatteissa ja monet olivat siellä hienoissaan, jopa kansallispuvun oli eräs rouva päälleen laittanut.

Kaikki hyvin. Äidinkin kanssa juttelin pitkän puhelun. Oli maalla – tietenkin, arvasinkin. Kertoi sinitiaisen syöneen loput päärynät puista! Siskon mies oli korjaamassa kellarin puolilahon, vuosikymmeniä vanhan kellarin ovea karmeineen – oli jo aikakin! Sitä ei meistä kukaan ole saanut tehtyä vaikka tarvetta olisi ollutkin - itseltäni juuttui ovi viime talven lumikinosten aikaan osaksi auki; karmi ehkä oli turvonnut tai vastaavaa - kiinni se ei mennyt vaikka kuinka ahkeroin sen kimpussa.

Siskon mies on kovasti auttavainen ja kätevä käsistään – se on hienoa. Samalla tulee huono omatunto, kun ei itse osaa moista tehdä… Veljistä toinen ei osaa ja toinen on kovasti stressaantunut ja kiireinen elämässään – pelkään, mitä hänelle vielä käykään kun on niin stressaantunut ja kiivas. En enää tosin ole juurikaan häneen yhteydessä; hän ei oikein jaksa eikä ehdi olla sukulaisten kanssa tekemisissä; hermostuu tosi helposti ja sanoo sitten ikävästi. Toinen veli on sairaseläkkeellä eikä osaa eikä jaksa oikein mitään tarkkaa asiaa tehdä. Minulla ei ole kumppania – siis en ole onnistunut saamaan kunnon miestä kuten toinen veli asian suoraan sanoo joten on hienoa, että sisko on ”onnistunut”.