Kävelyä pimeässä ja valoisassa

Kuuset, nuo upeat ja tuuheat, tuoksuvat ja kotoisat!

Viikonloppuna oli kovin tuulista. Osassa maata oli myrsky ja puita kaatui taas valtavasti, taloja jäi sähköttä. Koska eletään vielä elokuuta, puhutaan kesämyrskystä. Myrskyille annetaan nykyään aina nimi,  yleensä se nimi, jonka nimipäivä on myrskypäivänä. Lauantaina oli Raulin nimipäivä jotenka siitä tämän myrskyn nimi. Rauli-myrsky siis repi puita juurineen ja irroitteli kattoja ja sai kaikenlaista tuhoa aikaan eri puolilla maata.

Maamies on jo kyntänyt suuren pellon metsän reunalla.

Olin itse metsässä kun tulli oikein tosi kovaa. Kuuntelin puiden suhinaa ja kohinaa, katsoin kuinka suuret männyt, koivut ja kuuset taipuivat ja taas nousivat. Haapojen normaali, vieno ja ihana suhina oli nyt oikein kunnon kohinaa. Puut taiuuivat tuulessa kuin tanssissa, musiikkina korviahuumaavassa kohinassa. Oli vain tuulen ääni ja tanssivat puut - mitään muuta ei kuulunut kovassa tuulessa.

Höyhen metsäpolulla

Nautin valtavasti metsässä myös tuulen aikaan - luulen, että nautin siellä kyllä melkein aina, vuoden- ja vuorokauden ajasta riippumatta.

Pari viikkoa sitten olin muutaman lapsuudenystävän kanssa viettämässä iltaa naapurikaupungissa, siellä missä aina teini-  ja nuoruusvuosina pyörimme. Kotia kohti läksimme puolen yön paikkeilla - silloin, kun yö on aivan pilkkopimeä. Aikoinaan kuljimme 10 kilometrin matkan liftaamalla tai polkupyörillä - busseja ei tosiaankaan siihen vuorokaudenaikaan maalla kulje, ei silloin eikä nyt. Nyt, kun olemme jo kaikki tanakasti keski-iässä, emme kulkeneet polkupyörällä emmekä peukalokyydillä vaan autolla menimme kylältä kaupunkiin.

Ovi saunaan

Autoileva henkilö jäi kaupunkiin kun ilta paikallisessa soittoravintolassa päättyi. Kaksi meistä otti taksin osaksi matkaa, parikymppiä maksoi kyyti omalle kylälle, siihen entisen maitolaiturin paikalle. Pyysimme taksin jättämään meidät keskelle synkkää pimeyttä ja taksikuski ihmetteli, miten osaamme jatkaa eteenpäin. No, kyllähän ihminen oman maisemansa tuntee kun siinä on satoja kertoja kulkenut! Näin uskoin - ja kummasti jalat kulkevat tiellä kuin tuttua rataansa - vaikka aikaa edelliskerrasta on kulunutkin jo jonkin verran; autolla ja valoisassa on enemmän tullut viime vuosina kuljettua! Ystävä lähti tieltä omaan kotiinsa muutaman talon ja ladon ja navettarakennuksen ohi - minä jatkoin toiseen suuntaan parin kilometrin matkan ensin tien viertä ja sitten omaa pikkutietä joka on kahden pyörän tekemä "kärrytie" metsän läpi. Pari ylämäkeä, pari jyrkkää mutkaa ja yhden laakson läpi - valoisalla ihan kiva, pimeässä pitää kulkea melkein hajun varassa! Onneksi on hyvä hajuaisti! Metsä oikeasti haisee - tuoksuu - erilaiselta eri paikoissa. Kun ne tuoksut oppii, helpottaa se jo kulkemista.

Puronen

Pimeys oli toden teolla läpitunkematon. Taivas oli pilvessä joten yksikään tähti tai kuu ei valaissut tietä. Muutama hepokatti vetäisi muutaman soinnun sinä aikana kun taapersin pimeydessä, mutta eivät nekään ihan pimeässä sirittele, edes elokuun alkupuolella. Oli melkein epätodellinen olo; kuljin lapsuuteni ja nuoruuteni tietä, metsän reunaa ja tien poskea - tieosuudella hohti asfaltti hiukan muuta maisemaa vaalempana, aivan kuin se olisi hiukan kiiltänyt ja näyttänyt minulle reittiä. Aivan hipihiljaista oli, ei yhtään autoa, ei valoa - ei mitään. Lämpöä oli ehkä 10 astetta - sopiva kävelylämpötila, pienessä huppelissa  taisin vielä saunan ja illanvieton jälkeen.

Tuntematon pihapiiri

Tunsin valtavan hyvän olon sisälläni kun kuljin siellä pimeässä. En pelännyt yhtään, en mitään - en usko edes petojen metsästävän noin pilkkopimeässä - enkä ylipäätään usko, että mikään muu peto kuin toinen ihminen kimppuun hyökkäisikään. Eikä tuolla maalla nyt varmasti kukaan ihminen silloin liikkunut. Mutta mistäpä tiedän. Joku kettu tai muu on varmasti minut nähnyt. Tai joku isompi eläin - olinhan suurpetoalueella jossa oli jokunen viikko aiemmin karhu tallustanut. Mutta jos karhu tai hirvi huomasi ihmisen, mitäpä siitä - jatkoivat rauhaisasti oleiluaan ja uniaan!

Kun siirryin kävelemään asfaltoidulta tieltä omalle metsätielle, alkoi kuitenkin pimeys olla haastava. Metsä on istutettu 60-luvun puolivälissä eli kuusikko ja sen jälkeinen männikkö ovat tiheitä. Jouduin aika ajoin pitämään käsiä edessä, siltä varalta, että jalat vievät kapealta polulta metsän puolelle. Kävelyyyn meni aikaa - mutta eipä se haitannut. Omaan pihapiirin tultuani hipsin suoraan aittaan ja heitin vaatteet tuolille, kömmin peiton alle. Pesut hoidin seuraavana aamuna.

Ensi kerralla otan taskulampun mukaan - oli miten oli. Ehkä jopa otsalampun!

Traktorin kopista saattaa nähdä monelaisia eläimiä, lintujen lisäksi.
Nyt oli traktori jo toisaalla.

Naapurin kaunokaiset

Mietin, miten jotkut ihmiset pelkäävät pimeää - vaikkapa omaa, tuttua pihapiiriä heti kun pimeä tulee, vaikka piha aamulla, päivällä ja illalla on ihan turvallisen oloinen. Miksi se yöllä olisi turvaton? No - kun ei näe, ei voi tietää. Ja kyllähän tosiaan yöllä rosvota ja ryövärit usein liikkuvatkin.

Tulipa pitkä pätkä höpinää! Metsässä, teiden varsilla ja katuja olen tallannut joka päivä - koiran kanssa kuljen eri paikoissa, katselen luontoa, pihoja ja taloja. Joskus eläimiäkin - oravien ja rusakoiden ja tuttujen lintujen lisäksi tulee joskus jotakin harvinaisempaa esiin piiloistaan. Kanalinnut, palokärki ja käpytikka ovat kivoja kohtaamisia, ketuista puhumattakaan; niitä ei ihan joka viikko niitä näe! Korppi on kiva nähdä ja kuulla; se on hieno, älykäs lintu niinkuin muutkin varislinnut.

Tästä otuksesta en tykkää. En, en. Ei ole ukko-etana vaan Espanjan siruetana

Tässä jotain täysin turhaa:
lasikala. Mistä se on meille
ilmestynyt, sitä en tiedä!

Sen sijaan tuo ruskea  jätti-etana: YÄK! Onneksi niitä ei omassa pihassa ole - siellä sen sijaan majailee tuhottomasti kotiloita. Monet sekoittavat tuon ruskean viesraslajin ja suomalaisen, metsissä elävän ukkoetanan keskenään. Ne ukko-etanat joita olen nähnyt, jo lapsena, ovat olleet mustia ja niillä on ollut valkoinen maha. Kuvissa olen nähnyt kirjavia ja raidallisia myös. Niitä ei saa tappaa - kuuluvat luontoon toisin kuin nuo ruskeat ällötykset jotka leviävät kulovalkean tavoin.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.