Elokuussa alkaa koulu - entäpä uusi työ?

Aurinko laskee saaren taa. Haikeaa, joko se on laskenut minunkin yli ja ohi?

Elokuun pimeät illat ovat täällä. Aamulla ruoho on yön kosteudesta niin märkää, että jalat kastuvat hetkessä. Heinäsirkat ja hepokatit sirittävät innokkaasti, perhosten syys-sukupolvi liihottelee innokkaasti kirkkaissa kukissa. Tänä kesänä on saanut tutustua tosi isoon määrään innokkaita hyönteisiä; sudenkorentojakin on ollut todella paljon, ja on vieläkin.

Loppukesän neitoperhonen imee siinä mettä. Kaunis on!

Luontoa tässä on ehtinyt katselemaan ja haistelemaan oikein kunnolla kun työtä ei vaan millään meinaa löytyä. Juuri ennen tämän kirjoittamisen aloittamista pusasin hakemuksen työpaikkaan jonka tosi mielelläni haluaisin. Tuollaisia hakemuksia on tullut tehtyä kesän aikana lähes kolmekymmentä - innokkaasti isken kiinni työpaikkailmoituksiin, soittelen paikkaan jos hyvää kysyttävää keksin ja jos sinne voi soittaa (aina ei voi) ja sitten kirjoittelen hakemuksen, tarkistan, onko CV sopivassa kunnossa tähän paikkaan - ja klik, lähetän hakemuksen.

Hakemuksen lähettämisen jälkeen tulee automaatin lähettämä kiitos hakemuksesta sähköpostiin. Sitten ei yleensä kuulukaan mitään. Olen tosi paljon miettinyt, miksi en kelpaa haastatteluun tai työntekijäksi; tietenkin ymmärrän, että työttömyys maassa on suurta ja jokaiseen työpaikkaan tulee kymmenittäin, jopa sadoittain hakemuksia. Mutta että minuun ei olla yhteydessä edes silloin kuin ihan aikuisten aidon oikeasti olen halutussa työtehtävissä hyvä, joskus ihan huippu-ammattilainen - ja sen olen selkeästi kertonut hakemuksessa.

Ukonhattu ja viinimarja;
loppukesän väriläiskät jotka tässä piiloutuneina vihreyteen

Kävin tänään työvoimatoimiston minulle osoittaman neuvojan pakeilla. Nuori naisihminen voivottelee  kanssani työmarkkinoiden vaikeutta; ei hän minua osaa auttaa, mutta hänen työnsä on jutella kanssani tunnin verran joka viikko, kymmenen kertaa. Pitkään töitä hakeneille aktiivisille työttömille on varattu jostain budjetista rahaa tällaiseen. Voi totisesti miettiä, mitä varten - mutta ehkä tämä auttaa joitakuita! Yritän suhtautua asiaan positiivisesti; voihan olla, että löydämme kultajyvän jostain, kun oikein nokimme! Usein ne työt, joita tämä tukijani ehdottaa, ovat sellaisia, joihin olen jo laittanut hakemuksen; hän etsii paikkoja netistä minulle - ja löydän ne tietenkin sieltä itsekin, koska olen työtön, joka oikeasti etsii työtä. Hän totesikin minulle tänään, että hän pystyy auttamaan paremmin sellaisia kouluja käymättömiä työttömiä jotka eivät itse jaksa oikein työpaikkoja etsiä. Niinpä.

Lahottajasieni on vallannut pihanurmen ja sireenipensaat.
Tuoreena näyttää tältä, sitten haisee tosi pahalta!

Heinäkuussa emme tavanneet kun hän oli lomalla - tänään taas tapasimme hänen huoneessaan jossa ilmastointi oli saanut tilan jääkylmäksi. "Älä nyt luovuta vielä" hän aneli, kun kerroin kuinka toivottomalta tämä jatkuva työnhaku tuntuu. No, ehkä sinnittelen vaikkapa vain hänen takiaan - tuleehan hänelle selkeästi kerrottavaa omiin tiimi-palavereihin joissa käyvät asiakkuuksiaan läpi. Hän kertoi tänään, että neljä hänen asiakkaistaan on saanut kesällä töitä. Yksi on kattopeltiseppä, toinen maahanmuuttaja joka on saanut siivoustyötä. Kahden muun työstä en tiedä - ovat kuulemma suorittavan tason ihmisiä toisin kuin minä, jonka ongelma on ikä ja liian suuri kokemus asiantuntija-hommista jota kukaan ei halua palkata enää töihin; ikää ja kokemusta on liikaa.

Millä elätän itseni, kotona asuvan nuoren ja eläimet - sitä mietin suurimman osan valveillaoloajasta - ja öisinkin, puoliunessa. Rahat on niin loppu kun olla voi - sieniä, marjoja ja puuroa on syöty jo niin, että korvista pursuaa. Kaupassa ei voi juurikaan käydä. Mitä kohta, kun koulu alkaa? Miten maksan sähkölaskut ja kaiken muun - vaikka mitään varsinaisesti ei ostaisikaan?

Neitoperho ja toinen, jota en tunne. Näitä on paljon liihottelemassa pihan kukissa.