Koivikon laidalla

Koivikon laidalla talo. Sisällä perhe - äiti, kolme lasta. Kaunis talo, iso piha, puiden humina ja hiljaisuus. Tyhjyys tuntuu ilmassa kuin pieni kosketus viileää ilmaa poskella.

Talo on uusi - mutta talossa ei enää asu äidin ja lasten kanssa muita. Se ihan tuiki tavallinen tarina, samanlainen kuin niin  moni joka vuosi kokee on tapahtunut nyt täällä, tässä talossa: Perhe rakensi hienon suuren talon, suunnitteli ja laittoi kuntoon yhdessä. Vihdoin on saatu elämän puitteet hienoiksi ja asiat kuntoon, nuorin lapsi on vielä pieni mutta menee pian kouluun. Mutta sitten ei enää aikuisten onni kestä. Kestä mitä? Yhdessä olemista, elämää - toista.

Tällaisen tarinan kuulin taas. Se muistuttaa tosi paljon omaani, vuosien takaa. Tämä tarina repi auki omat vanhat haavat jotka olin syvälle jonnekin yrittänyt kaivaa. Mutta eiväthän ne sieltä syvältä mihinkään häviä, muhivat ja pulpahtelevat pintaan tämän tästä.


Syksyn kyyneleet
maahan valuvat



Katsoin kuinka lasten äiti istui tuolissaan hiljaa, yritti naureskella kun lapset telmivät, temusivat ja esiintyivät. Koko ihminen oli kuin kokoon häthätää taitettu, tikuista koottu lintu, suppuun sullottu ja hapuilevakatseinen - yritti näyttää urhealta, hymyillä ja pitää lankoja käsissään "mitäpä tässä, kyllä asiat järjestyvät". Sitä hän hoki monta kertaa ääneenkin, samalla kuin näytti siltä, että hajoaa koko ihminen aivan palasiksi pian.


Laitan omaan tulkintaani liian tuttuun tarinaa, katson toista kuin entistä itseäni. Itkin silloin saavillisen, yhden lammen verran suolakyyneleitä vuodatin. Vuoden päivät tai yli itkin ja itkin vain. Kurkun kipeäksi, silmät turpeiksi ja punaisiksi. Rukoilin apua, toivoin parannusta. Pyysin, että mennään terapiaan, mennään ja harrastetaan. Ollaan yhdssä, tehdään juttuja...

Nyt näin toisessa itseni - ja ymmärsin, tietenkin, meitä olevan maailman täynnä - itseen ja elämään pettyneitä ihmisiä joiden kuvitelma ja halua onnistua ajoi päin seinää... Olin niin monta vuotta hajoamispisteessä silloin kuin oma avioero lähti liikkeelle, koen sen tuskan ja tunteen vieläkin.



Siitä on jäänyt väsymys joka ei tunnu koskaan hellittävän. Ikävä ja kipu, suru ja luomien takana jatkuvasti polttavat kyyneleet. Silmiin sattuu - minulla vielä ja vielä vaan. Ja niin kai tällä toisella äidillä vielä pitkään. Tai sitten hän selviää nopeammin ja helpommin. Ehkä.

Jotkut ihmiset tuntuvat pääsevän elämän suurista kriiseistä ohi ja läpi voittajina, toiset kompastelevat ja tuupertuvat, nousevat mutta tuntuvat silti hajoavan aina vain uudestaan... Melankolinen maku on kaikessa sen jälkeen... Elämä ei ikään kuin osaa ottaa tuulta purjeisiin enää - purje on hajalla. Miten sen saisi paikattua; voisin vielä yrittää näin monen vuoden jälkeenkin. Jos vain osaisin.

Tällä äidillä on mies muuttamassa pois kotoa, ero on päätetty jo ennen kesää. Lapset oirehtivat, kukin laillaan. Mies on vahva ja uhoa täynnä niinkuin ne usein ovat; mies omistaa mielestään kaiken mitä puolisot ovat yhdessä hankkineet, hän "sallii vielä" lasten ja äidn asua talossa mutta kuinka kauan....? Naisen omaa ei ole mikään ,hän on vain asunut miehen kustannuksella siinä ohessa, synnytellyt lapsia ja niitä hoivannut kun mies on puurtanut ja tehnyt töitä. Mies on ollut poissa kotoa viikot ja viikonloputkin usein, tullut milloin tullut. Niin tuttua oli tuokin - poissa oli minunkin lasteni isä, ulkomailla bisnestä tekemässä, kalastamassa ja edustamassa, syömässä viran puolesta asiakkaiden takia illallisia ja juomassa viinejä, konjakkeja ja koktaileja.

En tiedä, onko miehellä jo uusi nainen kiikarissa ja katsottuna; se käy yleensä hyvin nopeasti. Mies löytää uuden - joskus tietenkin nainenkin. Itse olin siinäkin taitamaton. Tässä killistelen yhä ja olen ongelmakimppu vailla vertaa - mies elelee kirjaimellisesti paksusti ja viettää ilmeisen mukavaa elämää niin omien sanojensa kuin muidenkin kertomusten mukaan. Mies osaa ja ehtii, pystyy ja saa usein kuten haluaa.

Elämää ei kai kukaan oikeudenmukaiseksi tarinaksi kuvittele. Kateellinen ei saisi eikä kannata olla. Mutta silti, kun katsoo näitä tavallisia tarinoita, tulee suru silmään ja miettii, miksi näin.

Voimia toivotin. Olenko minä sellaista toivottamaan; minä jolla ei ole voimia mihinkään...?

Viikonloppuna rentoutuen

Kisu ottaa rennosti!

Viikonlopuista on tullut henkireikiä - niin kai se on monelle ollut iät ja ajat mutta itse en ole ajatellut sillä lailla oikeastaan koskaan. Elämä on elämää, mitä sitä liian tarkkaan jakamaan erilaisiin palasiin, olen ajatellut. Tehdään asiat kun ehditään, palkkatyöt ja kotihommat voivat hyvin limittyä "mitä väliä sillä on mitä milloinkin tekee?" Näin olen miettinyt aina tähän syksyyn saakka.

Nyt kun työelämä on tullut paljon haastavammaksi ja rankemmaksi, muuttunut monella tapaa viimeisen vuoden-kahden aikana - oikein erityisesti kevään jälkeen meidän työpaikallamme - on oma ajatus työstä muuttunut. Työilmapiiri on huonontunut, koko ajan on irtisanomisuhka pään yllä. Vaatimukset kasvavat jatkuvasti. Kukaan ei kiitä tehdystä työstä, päinvastoin: tyytymättömyys tuntuu olevan päällimmäisenä: "Mikset et tee enemän, paremmin? Miksi et ota enemmän vastuuta kun näet jossain puutteita?  Paljon enemmän pitäisi tehdä koko ajan, oman "normaalin" homman lisäksi on tehtävä paljon tehtäviä joita muut eivät tee tai töitä jotka ovat jääneet tekemättä kun porukkaa vähennetän tai jää pois syystä tai toisesta.

On siis tullut selvästi tarve tehdä jotain ihan erilaista kuin mitä työasioiden kanssa tekee. Ajatella muuta kun töistä oin mennyt paljolti maku ja etenemismahdollisuudet tuntuvat hävinneen olemattomiin. Siitä varmaan johtuu, että esimerkiksi käsityöt ovat tulleet tärkeiksi: on ihana istua ja vain tehdä jotain "naisellisen turhaa" eli sellaista josta ei edes töissä mitään sano, ei kellekään kerro mitään.

Miesvaltaisessa työpaikassa ei viitsi noin ylipäätään jutella kotiasioista - eikä niistä kukaan koskaan mitään minulta kysykään. En edes tiedä, mitä työkaverit minun elämästäni tietävät - tuskinpa juuri mitään. Monet tietävät, että minulla on lapsi tai lapsia. Pomo tietää, että olen kolmen lapsen yksinhuoltaja. Itse tiedän työkavereista, että monet metsästävät, kaikilla on perhe ja lapsia. Mutta enpä paljon muuta - meillä ei ole hirveästi sosiaalista kanssakäymistä kuten moinissa työpaikoissa tuntuu olevan - ei koskaan käydä esimerkiksi kaljalla töiden jälkeen. Ei ylipäätään tavata työajan ulkopuolella.

No - nyt taas eksyin aiheesta tosi kauas pois.

Syksyn omaa punaista

Viikonlopun henkireikä on sisällään pitänyt neulontaa, kaupungilla lapsen kanssa käymistä - käytiin kävelyllä, lenkillä pururadalla jossa testailtiin seniorivempaimia! Senioreille on tehty yhden pururadan varteen erilaisia kuntoiluvälineitä - en keksi miten ne poikkeavat toisaalta lasten kiipeilylaitteista ja toisaalta tavallisista kuntopolun varrella olevista venytys- ja muista telineistä... No, tällaisissa kiipeiltiin ja vimputettiin ja vaaputettiin itseämme! Sitten saunottiin. Istuttiin sohvalla ja minä neuloin vihreää villatakkia - minulla on nyt kaksi villatakkia samaan aikaan tekeillä, kirjava ja kuusenvihreä. Molemmat olisi kiva saada valmiiski ihan lähipäivinä.

Tänään vietimme mukavan iltapäivän yhden koululaisen kotona - oikea kotikonsertti! Lapset lauloivat ja yksi äiti soitti pianoa ja lauloi. Tosi mukavaa!

Leipä on hyvää! Rieskaa ja ruisleipää
- valkeeta ja ruskeeta leipää ja voita päälle: A vot!
Niillä on pärjätty pitkälle.
Nyt pitäisi ihan ilman olla. 

Laihdutus ei suju. Herbalife ei selvästikään ole meikäläisen juttu; menen niistä tuotteista aivan umpeen ja mahan ympärysmitta on kasvanut supistumisen sijaan. Tuttava - joka on laihduttanut 22 kiloa viimeisen parin-kolmen kuukauden aikana karppaamalla eli jättämälä kaikii hiilihydraatit pois - kertoi, että Herbalifen pulverit ovat puhdasta proteiinia ja jos syön niitä, ei pitäisi syödä hiilihydraatteja, muuten käy kuin minulle on käynyt... Kukaan Herbalifelta ei moista ole kertonut, kehottavat vain juomaan vettä. ja minä juon, juon, juon ja juon. Juoksen vessassa koko ajan mutta muuta en sitten huomaakaan. Voi yhen kerran! No, tänään olen syönyt ruisleipää - jätän leivät nyt vaikka viikoksi niin katsotaanpa mitä käy! Menen varmaan lopuulisesti umpeen sitten; jos ihminen ei syö yhtään kuituja niin huonosti käy! Ne herbalifen kuitukapselit tuntuvat olevan ihan outoja kun nekään eivät saa mahaa toimimaan vaikka niitä söisi minkälaisia määriä!

Ammattiyhdistystapaaminen

Olen sortúnut orkideaan vaikka vannoin, että en ikinä.
Tämä vartioi makuuhuoneen ikkunaa.

Vettä sataa, sataa, sataa... Lotisee ja roiskuu, litisee ja valuu... Tänään ja eilen, toissapäivänä ja viime viikolla. Ei huvita mennä lenkille vaikka liikkua pitäisi.

Hyvä tekosyy pysyä kotona, kun vihdoin tänne saa kömmittyä kaupan kautta ja saa ruuan tehtyä, tiskattua ja siivottua jäljet... Sitten vain haluaa istua alas neulomaan, lukemaan. Tai kirjoittamaan tänne jotakin. Kuten taasen nyt!

Tänään kävin työpäivän päätteeksi kuuntelemassa mitä meille työntekijöille ammattiyhdistysihmiset, luotot, kertoisivat tulevista palkkaneuvotteluista, palkoista yleisesti, ylitöiden korvauksesta, matkustuskorvauksista sun muista työhön liittyvistä asioista. Enpä ole näissä kokouksissa ennen käynytkään - olen ajatellut, että asiat menevät kuten työnantaja päättää ja kuinka omat työt onnistuvat. Jos ei saa tulosta aikaiseksi, ei ole myöskään oikeutusta palkkalistoilla olla, olen tuumannut. Nämä ajatukset eivät toki mihinkään ole muuttuneet - varsinkin näin huonojen aikojen ja Kreikka-vakuus-keskustelujen tiimellyksessä on varsin hyvin ymmärtänyt, että oma työ voi mennä alta milloin vain - ei siihen mikään ammattiyhdistys voi mitään sanoa. Tai jos työt siirretään Kiinaan, Intiaan tai Romaniaan, ei siinä auta pahemmin ammattiyhdistys-puheita pidellä. Luulen.

Iltapuhteella neulotaan.
Villatakin hiha tuloillaan tässä.

Silti - oli hauska kuulla, että näitäkin asioita miettii iso porukka siellä jossain taustalla. Se, että työntekijällä on oikeuksia vaikka maailma pyöriikin osakkeenomistajien edun ympärillä ja tulosta on tehtävä vaikka kuinka selkänahasta on toki ollut puheenaihe jo kaukaisista ajoista lähtien. Tehtaan työläiset ja palkolliset ovat hakeneet oikeuttaan omalla tavallaan kuten historia opettaa ja kuten vanhemmat sukupolvet osaavat kertoa. Mutta ihmiset joilla on korkeakoulututkinto ja jotka istuvat pöytien ääressä tekemässä työtään - saman koulutuksen turvin kuin yritysten johto; kuinka he voisivat vaatia omia etujaan sen koulutuksen jälkeen jonka ovat saaneet? Eikö jokaisen insinöörin, juristin ja ekonomin ole kuitenkin omilla aivoillaan osattava ajatella, että ei firmassa voi omaa etuaan ajaa tai  ajatella - yhteinen firman etu on kaikkien etu, vaikka sitten itse kärsisi kuinka. Näinhän on - vai onko?

Kokouksessa selitettiin, että ei ole oikein tehdä palkatonta ylityötä jatkuvasti. Hah - vai ei! Sanottiin, että työmatkat omalla ajalla on saatava loppumaan - toinen hah! Miten voi mennä työmatkalle vaikka Pariisiin jos sinne mennään työaikaan? Aina on kuljettu omalla ajalla - kokoustettu päiväaikaan ja matkustettu illoin, aamuin ja öin työajan ulkopuolella ja tehty vielä rästiin matkojen takia jäävät työt muutoin työajan ulkopuolella. En usko, että tätä asiaa saadaan korjattua ainakaan kymmeneen tai kahteenkymmeneen vuoteen! Miten ihmeessä jo kuralla olevat firmat voisivat alkaa maksaa rahaa ylitöistä ja matka-ajasta? Aasialaiset tai monet muut ulkomaalaiset eivät varmasti moisia etuja vaadi - ja saavat työt!

Olen skeptinen. Ja varsinainen lammas kun en halua ärsyttää työnantajaa. Olen pelkuri - koska en halua menettää työtäni! Miten sitten eläisin? Mieluummin pitkät päivät ja pienehkö palkka - kuin ei töitä eikä palkkaa ollenkaan.

Irtisanomiset ovat alkaneet

Vahva runko, juuret syvällä.
Syksy tiputtaa lehtikuusen neulaset.

Hyvä työkaveri on saanut lopputilin, osana firman säästötoimia. Hän on ensimmäinen, jonka kuulen olevan irtisanottu - tällä kierroksella. Tämä aika, kun irtisanomisista kerrotaan, kestää vielä pari viikkoa, jopa yli. Porukka jota on irtisanomisista varoitettu, on varpaillaan. Jotkut ovat masentuneita, huolissaan. Jotkut hakevat apua työterveysasemalta, toiset jäävät sairaslomalle. Osa on kuin mitään ei olisi tapahtumassa - näennäisesti kuin aina ennenkin. Hiljaista on työpaikalla, vaikka töitä on valtavasti. Kahviautomaatille ei kokoonnuta kahvia hakemaan entiseen tapaan.

Monet ovat poissa työpaikalta, työpöydät ovat tyhjinä. Sairaina? Lomalla?

Olen aivan ällikällä lyöty työkaverin kohtalosta - kaikkein vähiten olisin uskonut hänen joutuvan lähtemään. Meillä on yhteinen projekti meneillään jossa hän on keskeisessä osassa. Hänelle itselleen asia tuli täytenä yllätyksenä sen jälkeen kun esimies kutsui hänet irtisanomisia varten varattuun alakerran neuvotteluhuoneeseen kuulemaan "totuus". Tämä työkaveri on iloinen ja erittäin aikaansaava ihminen; tekee paljon töitä ja on saanut johdon tunnustuksia aivan vähän aikaa sitten, uuden vastuualueen vain vajaat puoli vuotta sitten. Tänään kyselin häneltä, kuinka saisimme projektia eteenpäin; jokin jumitti eteenpäinmenoa reilun viikon ajan ja halusin mennä eteenpäin, sada asian loppuun.

Hän kertoi, että johtaja ei enää 10 päivään ole vastannut hänen puheluihinsa eikä meileihinsä. Nyt hän tietää syyn: ei johtaja joka varmasti on tiennyt irtisanomisesta jo pitkään, vastaa enää hänelle. Miten johtaja olisi voinut puhua tulevaisuuden tekemisistä ihmisen kanssa jota on sanomassa irti pikipuolin. Tosin irtisanomisen teki hänen oma esimiehensä joka puolestaan raportoi johtajalle joka ei enää vastannut meileihin eikä puhelimeen.

Tämä työkaverini oli saanut erinomaiset arvosanat edellisessä työarvioissaan ja saavuttanut kaikki tavoitteensa. Nyt harmittaa, että en tehnyt hänen kanssaan toisia, sovittuja projekteja valmiiksi ajoissa. On melkein huono omatunto; nyt ei enää ole mahdollista näitä asiota tehdä. Olisi ollut hienoa saada yhteisiä projekteja valmiiksi ja viestitettyä eteenpän.

Nyt nämä kaikki jäävät tekemättä. Niin kuin moni muukin asia. Saa nähdä, keitä kaikkia vielä joutuu lähtemään  - ja mihin itse tästä joudun ja ajaudun.

Firmassa kustannukset on jäädytetty jopa niin, että jos työpuhelin tai tietokone hajoaa, uutta ei saa hankkia. Koska näissä vanhoissa koneissa ei ole takuutakaan enää jäljellä, on todellinen haaste saada jostakin toimiva kone jolla tehdä työ. Itsellänikin on kierrätyskone - onneksi sellainen sentään löytyi kesällä.

On vaikea elää maailmassa, jossa työpaikka ja siitä saatava palkka takaavat ihmisarvon siinä mielessä, että ilman rahaa ei voi maksaa elämiseen tarvittavia asioita eikä noin ylipäätään kuluttaa ja ilman kuluttamista, ilman rahaa ei voi yhteiskunnassa elää.

Nyt työpaikasta voi joutua pois aivan yllättävästi myös hyvä ja tuottelias työntekijä - koska palkkakustannuksissa pitää säästää. Osakkeenomistajan parasta on ajateltava koko ajan! Yleensä osakekurssit nousevat heti kun irtisanomisuutisia kerrotaan.

Työntekijöitä kutsuttiin joskus työnantajan tärkeimmäksi resurssiksi. Siitä on jo aikaa – joku onnistuu tuon latteuden vieläkin joskus sanomaan ääneen. Nykyään työntekijä kustannus, tai resurssi josta tulevat kulut pitää minimoida. Työntekijällä ihmisenä  ei ole enää väliä, vain tuottavuudella ja sillä, että kassaan saadaan rahaa ja katteet ovat hyvät. Työt joko siirretään tehtäväksi halpamaihin, tai sitten joku toinen työntekijä tekee ne omien töidensä ohella.

Surullista. Tai surkeaa, oikeastaan.

Yritän itsekin keksiä jotakin muuta elannoksi, pian. Tämä odottelu ja pahimman pelkääminen on äärimmäisen raskasta. Äskeinen tieto työkaverilta sai olon matalaksi. Sitä turautumista tänne purin...

Kurt Masur ja Jonathan Franzen

Kohta se alkaa! Sali on täyttymässä hiljalleen

Perjantain konsertti oli upea kokemus!

Istuin perjantaina Musiikkitalon täyden konserttisalin yläritsillä orkesterin takaoikealla. Katselin salin täyttymistä ja orkesterin paikalle tuloa ja näin kapelimestarin työskentelyn ikäänkuin muusikoiden puolelta - päinvastoin kuin perinteisessä konserttisalissa jolloin yleisö näkee kapellimestarin vain selkäpuolelta. Orkesterilaiset näkyvät myös puhaltajista jousiin selkeästi, kokonaan - jos joku soittajista lukisi nuottitelineeltä jotain muuta kuin nuotteja, se paljastauisi tässä "kattauksessa" oitis! - No enpä usko heidän moista tällaisissa konserteissa tekevän tietenkään, mutta olenpa kuullut joidenkin takarivissä istuvien lukevan sarjakuvia tai iltapäivälehtiä kun omassa soittamisessa on tauko ;-)

Ylälämpiön ikkunasta näkyy junia
ja vanha makasiiniraknnus

Uusi musiikkitalon rakenne on aivan erilainen kuin perinteinen konserttisali - yleisö istuu orkesterin ympärillä, joka puolella, ylöspäin jyrkästi menevissä kerroksissa. Tilanne on erilainen ja uusi niin yleisölle kuin muusikoillekin ja vaatii varmasti molemmilta osapuolilta tottumista. Luulisin, ainakin. Täytyy kysellä soittajien kommentteja kun siihen tilaisuus suodaan. Yleisön edustajana voin sanoa ratkaisun olevan mielenkiintoinen ja musiikin kuuntelun ja nautinnan kannalta oikein hyvä. Se, että sali oli niin valtavan tumma, hämmästytti hiukan, Finlandia-talon valkoisen tilan jälkeen. Valoja ei sammutettu konsertin ajaksi - sitä ei tarvitse tehdä ja korkealla pimeässä voi tulla aika pelottavaa jos seillö olisi aivan pilkkopimeää.

Korkean paikan kammo hiukan häiritsi monen istuutumista paikoilleen mutta kun oli asettunut paikoilleen, olivat näkymät hulppeat - koko paikka oli näkökentällä katseen hallittavissa. Vilkuttelin vastapäätä istuvalle äidille joka oli katsomon toisella puolella - hyvin näkyi! Muusikot soittivat alhaalla ikäänkuin sivuilta levenevän kattilan pohjalla ja ääni kulki ylöspäin hienosti.

Kiitos!

Kurt Masurin johtamista oli hieno seurata. Jo iäkäs mestari mutta kyllä hän jaksoi työnsä hoitaa mitä loistavimmin! Mozartin Lintziläinen oli upea kokemus ja toisen puoliskon yli tunnin mittainen Brucknerin seitsemäs sinfonia niin ikään aivan mahtava. Itse en Bruckneria tunne kovinkaan hyvin mutta nautin konsertista siitä huolimatta. Äiti tuli salista liikuttuneessa tilassa, itkua pidätellen - kokemus oli ollut hyvin, hyvin syvällinen. "Kuinka joku ihminen on voinut tuollaisen tehdä?" hän kyseli - tarkoittaen varmasti sekä säveltäjää että koko orkesteria dirigentteineen samalla lailla. Helsingin Sanomien konserttiarvostelu tänään oli myös positiivinen.

Musiikki - ihana kun siitä saa ja voi nauttia!

Helsingin Sanomien arvostelu kuvan kera

VR:n lipunmyynti Helsingissä
- hienot puitteet ja kahviakin tarjolla

VR:n lipunmyynnissä tuli myös vietettyä paljon aikaa. Koko VR:n systeemi on uudistunut ja jumittaa rankasti. Junalla kulkeminen on Suomessa kallista ja jotenkin hirveän hankalaa - vuodesta toiseen. nyt syy on lippu-uudistus, talvella lumi ja pakkanen, kesällä kesälomilla oleva hemkilöstö ja konduktööripula... Syitä on aina. Uusia ja vanhoja. Ennen muinoin, kun juna oli normaali kulkuväline eikä tällainen outo erikoistapaus johon ei voi ollenkaan luottaa,  junaan pystyi vain menemään ja maksamaan konduktöörille ja perille pääsi aikataulun mukaisesti. Nyt lipun varaus on aikaa vievää ja hankalaa - ja toden teolla, junalla matkustaminen aivan käsittämättömän kallista. Kun vertaa henkilöautolla matkustamiseen, varsinkin jos on useampi kuin yksi matkustaja, on hinta moninkertainen! Sen lisäksi on hankala kuskata  tavaroita - korkealle hyllyille tavaroiden pusaamine on työlästä ja esim. kissan kuljetus laatikossa on hankalaa kun Suomi tuntuu olevan täynnänsä allergisia ihmisä joten eläimille on omat paikkansa - eikä sellaisa automaattisesti löydy vain junaan astumalla.

Junamatkustus olisi kivaa - haaveilin juuri ääneen lapsille, että olisi kiva ottaa kirja, neule ja viltti kainaloon ja mennä junalla vaikka Lappiin - katsella ulos ikkunasta syksyistä maisemaa, lukea kirjaa, neuloa tai virkata käsityötä ja vaikka nukahtaa välillä junan kolkkeeseen. Nuorimmaoinen oli heti välittömästi halukas tulemaan mukaan! Reissulla voisi käydä kahvilla tai olusella ravintolavaunussa, jutella ehkä jonkun kanssa siitä tai tästä - ja tuntea rauhaisan auvoisaa oloa samalla kuin matka taittuisi, ei tarvitsisi itse ajaa. Saisi vaan matkustaa rauhaisasti, ilman paineita yhtään mistään! Tällaisesta haaveilen - ehkä moinen toteutuu joskus. Tai sitten ei. Pitäisi olla vain enemmän rahaa ja aikaa moiseen!

Näin tänään. uklaa on tuliainen mummilta lapsenlapselle - yhden pienen söin itse!

Tänään on sunnuntai ja nautin päivän levollisesta tunnelmasta. Taustalla soi  levy - kuinka ollakaan - Brucknerin sinfonioita. Vanha CD on ihan ok, vaikka ei mikään varsinainen mestariäänitys olekaan.

Kirjoitan nyt tätä tekstin pätkää mutta kohta jatkan tälle päivälle säästämieni lehtien lukemista. Luin juuri äsken Suomen Kuvalehden artikkelin "Manhattanin lintumiehestä Jonathan Franzenista" ja kiinnostuin kovasti. Voisi katsella hänen kirjojaan lähemmin kirjakaupassa. olisikohan kirjastossa - hmmm. Lehden jutun lopussa oli luettavissa sitaatti mieheltä: "Ihmiset katsovat mieluummin televisiota ja roikkuvat netissä kuin syventyvät hitaasti etenevään romaaniin, vaikka voisivat saada siitä tärkeitä oivalluksia elämästä ja ihmisenä olemisesta". Näinhän se on, samaa mieltä... Ja täällä netissä olen nyt minäkin taas, myönnän. Raapustamassa omia pikku-juttujani. Television ääressä ei aika juuri kulu mutta töissä, työmatkoilla ja kotihommissa sitten sitäkin enemmän.

Musiikin ihmemaassa

"Musiikki auttaa haavoittunutta sielua parantumaan" sanoo Kurt Masur. Tämä saksalainen 84-vuotia kapellimestari on Suomessa - ja pääsen häntä kuulemaan Musiikkitaloon huomenna! Masur johtaa perjantain konsertissa RSO:ta ja ohjelmassa on Mozartia ja Bruckeria. Iltauutisten mukaan Masur on jo harjoituksissa saanut RSO:sta irti aivan uusia tehoja. Katsotaan ja kuunnellaan - odotan konsertti-iltaa todella innoissani! Ja onpa kiva päästä näkemään uusi musiikkitalo.

Saimme konsertin kaksi viimeistä lippua!
Varasin liput pari viikkoa sitten - soitin äidin luota siellä ollessani kun katsoimme hänen kanssaan syksyn konserttilistaa ja kyselin, mihin hän haluaisi mieluiten mennä. Kun näimme tämän konsertin, soitin samantien lippupalveluun ja kysyin, josko lippuja vielä saisi. Salissa oli kaksi lippua jäljellä - aivan eri puollla salia. Varasin ne - ja huomenna on päivä jolloin pääsemme konserttiin!

Näin lukee Kurt Masurin omalla kotisivulla huomisen konsertista:
FINNISH RADIO SYMPHONY ORCHESTRA AT HELSINKI MUSIC CENTRE II
Kurt Masur will lead the Finnish Radio Symphony Orchestra on September 16, in one of the first concerts at their newly opened hall, the Helsinki Music Centre II. The program for this concert will feature Mozart: Symphony No. 36 ("Linz") and Bruckner: Symphony No. 7.

Kuuntelen Linziläistä tässä juuri tekstiä kirjoittaessani. Tunnelma ennen huomista kovin innostunut ja odottava.

Viime perjantaina kävin Lahden Sibelius-viikon konsertissa kuuntelemassa Sibeliuksen viulukonserton. Elina Vähälä oli Lahden sinfoonikkojen solistina. Hieno ilta sekin.

Tauolla

Viikolla olen kuunnellut musiikkioppilaiden - pienistä jo tutkinnon suorittaneisiin - musisointia katusoittajista koulu- ja opistokonsertteihin. Joka ilta olen kuluneen viikon aikana saanut kuunnella elävää musiikkia!  Tänään oli aivan ihana puhaltajien konsertti - lämminhenkinen ja kaikin puolin nautittava. Omista lapsista keskimmäinen soitti siellä - saipa olla äiti ylpeä! Rennolla varmuudella soitti, upeasti meni! Hän soittaa tutkintokappaleitaan nyt syksyn mittaan eri konserteissa, hioo niitä kuntoon.

Suomen hyvää musiikin opetusta on monasti kehuttu - viime aikoina on alettu tosin puhua, että "nykylapset" eivät jaksa harjoitella samalla lailla kuin esimerkiksi aasialaiset lapset - aasialaiset ovat valloittamassa klassisen musiikin orkesteri- ja solistipaikat ja niittävät mainetta, voittavat palkintoja kilpailuissa viulusta lauluun, pianosta balettiin ja oopperarooleihin. Hyvä musiikki ei tietenkään katso synnyinpaikkaa. Hyvä viulisti soittaa antaumuksella ja sydämellään olipa hän mistä hyvänsä kotoisin!

Nuorin lapseni oli tänään opintomatkalla oopperan maailmaan - oli kuulemma kiva reissu. Bussilla meni kaksi koululuokkaa tutustumaan paikkaan ja kenraalia katsomaan. Tuttu paikka se on jo tälle oppilaalle, niinkuin monelle muullekin - käymme kerran-pari vuodessa jotain katsomassa ja kuuntelemassa. Ensimmäisen kerran jo kun hän oli 4-vuotias. Nyt hän haluaisi nähdä Aidan, on pyydellyt sitä muutaman kerran.

Itse en osaa soittaa mitään instrumenttia - mutta nautin musiikista paljon, tilanteesta riippuen toki. Musiikki tosiaan voi parantaa sielun, tai ainakin lääkitä sitä parempaan kuntoon. Musiikki vie ajatukset ja mielen toiseen maailmaan, aivan eri sfääreihin. Tämäniltainen konsertti toimi kuin raikastava suihku tunkkaisen työpäivän jälkeen. Töissä tuntee itsensä usein jollain lailla vajavaiseksi, toiveita vastaamattomaksi... Onneksi elämässä on välillä jotain muutakin!

Onneksi on musiikki! Ja äidin upea bonus ovat lapset jotka soittavat upeasti - ja mielellään!

Huomisen konsertin ohjelma:

Radion sinfoniaorkesterin konsertti Helsingin Musiikkitalossa

Joht. Kurt Masur

W.A. Mozart: Sinfonia nro 36 C-duuri Linziläinen

Anton Bruckner: Sinfonia nro 7 E-duuri

Tuskaisen hidas nettiyhteys

Oma tietokoneeni, vanha läppärin raaska hajosi kesällä. Työkone se toki oli, ei ikioma - mutta minulla niin työ- kuin henkilökohtaisessa käytössä.

Avuksi tuli naapuriosaston assistentti jolla oli viisaasti säilytettynä pari vanhaa tietokonetta jotka osaston ihmiset olivat saaneet vaihtaa uusiin. vanhat koneet olisi pitnyt viedä romulaatikkoon jonne heitetään vanhat, käytöstä poistetut koneet - mutta jos on kaukaa viisas, arvaa, että kaikkea vanhaa ei kannata pois heittää.

Sain oman kovalevyni vaihdettua tällaiseen kierrätysrullakosta "lainattuun" koneeseen. Tämäkin on jo aikaa sitten takuut menettänyt vehje - mutta toimii. Siis ainakin nyt. Ainakin jos on kärsivällisyyttä odotella joka ohjelman, dokumentin ja sivuston aukeamista rauhaisin mielin - mihinkäs tässä hektisessä työmaailmassa kiire olisikaan....

Koneen sulkeminen on vielä hitaampaa kuin uusien sivujen avaaminen - akku ei toimi ollenkaan eli kannettava koneeni on pidettävä jatkuvasti johdon päässä. Kone on kuuma kuin keittolevy. No, tässä on hyvä lämmitellä käsiä kirjoitellessa.

Kyllähän siä usein työkavereiden kanssa lounastauolla on juteltu, että työvälineiden pitäisi olla kunnossa varsinkin aikoina, jolloin porukasta halutaan saada niin paljon tehoja irti kuin iknä lähtee. Hyvilla´ä ja toimivilla työvälineillä saisi hommat sujuvammin kuntoon ja olisi tunne, että työnantaja arvostaa, kun välineet ovat sellaiset kuin pitäisi. Koneissa vakuutukset voimassa, työpisteissä valot ja istuimet toimivat. Mutta jos yksityisiltä ihmisltä loppuvat rahat ja jos valtiotkin ovat konkurssin partaalla, niin näin myös firmoille voi käydä. Rahat loppuvat.

Vanhat koneet ja nuhjuiset työtilat ovat pieni haitta tietenkin työympäristössä jossa säästetään kaikesta ja saa olla iloinen siitä, että on ylipäätään töitä - vaikka sattuu olemaan suomalainen ja kallis työntekijä. Tästä varsinkin saa huonoa omatuntoa kärsiä jos sellaiseen on taipumusta! Olla kallis firmalle mutta köyhä yhteiskunnassa kun tällä palkallaan elättelee perhettä jossa on lapsia tarpeineen. Suomalainen työntekijä.

Tällä viikolla olemme saaneet lukea lehdistä kuinka Nokian työntekijän palkka harjoittelijoille Intian Chennain tehtaassa saattaa olla jopa alle 100 euroa kuussa. Sillä palkalla saa tehdä töitä 6 päivää viikossa. Harjoittelijoita palkataan halvemmalla tekemään töitä jotka vakihenkilökunnalle maksavat 130-190 euroa kuussa. Näillä palkoilla on vaikea pärjätä Intiassakaan mutta mitä sillä on firmalle väliä jos homma sillä pyörii.

Nuo hinnat kun näkee ja kuulee, ymmärtää, että ei eurooppalaisilla työntekijöillä ole paljon jakoa tässä pelissä. Suomea lähempänä on Baltian maat ja muutama Itä-Euroopan maa joissa tehdään myös hommia halvalla ja ahkerasti - eikä usein yhtään sen huonommin kuin Suomessa tai muissa lähinaapurimaissa. Jos latvialainen tekee homman 900 eurolla kuussa ja suomalainen maksaa sivukuluineen yi 3000 euroa/kk ei voi paljon itkeä kun työnantaja antaa irtisanomislapun käteen. Vaikka itkettää se silti.

Ulkoistus on ollut päivän sana yrityksissä jo vuosia - hommat ulkoistetaan halvempiin paikkoihin. Mikään ei saa maksaa mitään mutta silti kaikki maksaa ihmisille hankintoja tehtäessä aina liikaa. Asunnot ovat kalliita. Ruoka on kallista. Vaatteet, kengät, opiskelupalkat ovat kalliita.

Elämä ei ole helppoa nyt eikä se tavalliselle tallaajalle koskaan kai ollutkaan. Mutta turha on valittaa - elämäähän tämä vain on. Kyllä se siitä aina jotenkin suttaantuu.

Olen kuunnellut työmatkoilla PD Jamesin viimeisintä kirjaa "Patienten" ja nihkeän alun jälkeen olen nyt tosissaan ihastunut kirjaan ja kirjailijaan. Voi, kun löytäisin muitakin tämän kirjailijan opuksia äänikirjojoina kirjastossa. Menen huomenna palauttamaan Patienten -kirjan ja etsiskelen jotain uutta kuunneltavaa. Kolmea kieltä kuuntelen mielellään, kaikkein mieluiten ruotsia. Englanti ja suomi käyvät myös, tietenkin.

Äänikrjat - kun niiden osalta ei voi kovin valikoiva olla; niitä ei niin paljon kirjaston hyllyssä ole saatavilla - ovat näyttäneet minulle uusia maailmoita ja uusia kirjailijoita. Lukemiseen ei ole oikein mahdollisuutta - en yksinkertaisesti ehdi! Ja kun illalla otan jotain luettavaa sänkyyn, luen samaa lausetta tai sivua kerta toisensa jälkeen mitään ymmärtämättä. Sitten laitan tekstin pois - ja sammun kuin saunalyhty jo ennenkuin pää on kunnolla tyynyssä, nukun kuin raato aamuun saakka mitään kuulematta, mitään uneksimatta ja mitään yöstä ylipäätään muistamatta.

Mika Waltarin kirjaa "Lähdin Istanbuliin" olen lukenut varmaan jo kohta vuoden. Hyvä kirja, mielenkiintoinen ja kaikin puolin HYVÄ. En vaan saa sitä eteenpäin kun aina vaan väsytää niin tautisesti!  Täytyy yrittää pari sivua taas tänään.

Olen kyllä sentään muutaman kirjan ihan lukenutkin, tuon Waltarin ohessa. Kesällä sain useammankin kirjan sentään luettua.

Onneksi työmatkat ja muut automatkat yksin ajaessa voi hyödyntää kuuntelemalla kirjoja!

Puhetta vatsan toiminnasta - ja sen puutteesta

Lätäkkö kadun kulmassa

Laihduttaminenkin voi olla arvaamattoman kummallista. Vähemmän syömällä ja enemmän liikkumalla laihtuu. Sen tietää jokainen. Laihdutusvalmisteita syömällä laihtuu myös - mutta monen mielestä pillereillä laihduttaminen on vaarallista ja humpuukkia.

Itse hurahdin terveellisiin ja tieteellisesti tutkittuihin aineisiin. Kaikki vaikutti hyvältä - ja käyttäjiä on kuulemma miljoonia. yytyväisiä käyttäjiä siis, näin ymmärsin. Firma itse on on pörssissä ja tekee hyvää tulosta - tosin viimeaikoina ei voittokäyrä ole ihan ylöspäin osoittanut, jos oikein muistan.

--------------

Neulomaan! Se vie ajatukset mahasta ja sen toimimattomuudesta.
Tosin tämä villatakki ei suuren mahan päälle sovi - eikä ole nätti möhömahaisella. 

--------------

Kuitu- ja selluloosatabletteja jotka ovat suuria kuin keskikokoinen kovakuoriainen. Proteiinihjauhetta ja yrttiteeetä. Vettä litrakaupalla. Hedelmiä, tavallista kotiruokaa mutta vähemmän ja terveellisyyteen huomiota kiinnittäen. Näin olen syönyt kymmenen päivää ja olen odottanut omaa hoikentumistani innolla. Ei näy moista, ei. Ei edes pienen pientä alkua. Päinvastoin. Olen pulleampi kuin sitten raskausaikojen.

Kaikissa tuotepurnukoissa sanotaan, että tuotteet ovat terveellisiä ja tutkittuja ja niitä käytetään painonsäätelyyn ja terveelliseen ravitsemukseen. Tänään huomasin, että munuaisongelmia omaavan henkilön sekä insuliinilääkityksellä olevien tulisi kääntyä lääkärin puoleen ennen kuurin aloittamista. Hmm...

Itse en ole lääkärin hoidossa eikä minulla ole ollut minkäänlaisia terveysongelmia - haluan vain laihtua muutaman kilon! Nyt on sitten ongelmia mahan kanssa oikein kunnolla. Olen syönyt kalliita ja huipputerveellisiksi mainostettuja tuotteita ja olen AIVAN UMMESSA. Jo ties monetta päivää. Tuntuu kuin olisi sementtia mahassa. On sellainen olo, että pitää mennä vessaan - mutta mitään ei tule ulos.

Räjähdänköhän tähän jossain vaiheessa? Kukahan nekin jäljet siivoaa jos niin käy. Itse enää tuskin sitten siivoilen mitään. Hyh.

Iltalehti kirjottaa asiasta: "Nainen räjähti laihdutuslääkkeiden seurauksena". Jutussa haastatellaan lapsia jotka ovat epätoivoisia ja laihdutusaineiden edustajia jotka kieltävät vastuunsa "Janika Saimas ei osannut laihduttaa oikealla tavalla. Vastuu laihduttamisessa on aina henkilöllä itsellään - me vain autamme lihavia ihmisiä uuden elämän alkuun. Saimas oli meille huono asiakas - hän pilaa tarinallaan yrityksemme hyvää imagoa mauttomalla toiminnallaan" sanoo yrityksen viestintäjohtaja Taina Tuppura-Lihavainen ja jatkaa "Meillä on miljoonia tyytyväisiä asiakkaita ympäri maailman jotka ovat vain entisestään lisänneet tuotteidemme käyttöä tämän seurauksena koska ymmärtävät tämänlaatuisten sabotaasien olevan pelkkää pahanilkistä panettelua. Siivouskuluihin emme osallistu koska Saimaksen räjähtäminenen ollut meidän syymme." Lopetti Tuppura-Lihavainen ja poistui paikalta.

Vettä juon paljon, koko ajan. Ajatus on, että se suolistossa oleva sementti liukenisi veteen ja tulisi ulos. Olen laittanut viestiä minulle tuotteet myyneelle ihmiselle joka lupasi soittaa illemmalla. Kertoi aiemmin "Ummetusta on esiintynyt joillakin alkuvaiheessa ennen kuin elimistö on kuona-aineista lähtenyt puhdistumaan".

Nyt mietin mikä on "alkuvaihe". Viikko? Kuukausi? Puoli vuotta?

Toivottavasti tämä olotila menee pian ohi. Ei tämä ihan kamalan kivaa ole, todellakaan. Kuitujen pitäisi saada vatsa toimimaan. Nyt olen syönyt kuituja enemmän kuin ikinä ja maha on turvonneempi kuin koskaan ja olen kokemassa elämäni ensimmäistä tosi pahaa tunkkaisuutta - juuri kun olon piti tulla paremmaksi kuin koskaan!

Miten tästä pääsee yli? Juomalla ämpärillisen vettä, varmaan. Sen olen pian tehnytkin. Kohta lähtee toinen saavillinen. Ruokaa ei tee yhtän mieli kun on näin turvonnut olo. No - söin kyllä siskonmakkarakeittoa päivälliseksi lasten kanssa.

ÄÄÄÄH. Voi elmää. Voi lihavaa elämää...

Konsertista ja laihdutuksesta - vastoinkäymisiä voitettavana

Hopealehti, tänään hankittu

T-paitoja, tyynyliinoja, farkkuja, mekkoja, pyjamia..... kaksi tuntia pyykinsilittämistä. Huokaus... Sen siitä saa kun antaa silitetävien pinon kasva pesu toisensa perään! Pyykkiä tulee paljon, silittäminen on homman mälsin vaihe - kestää ja kestää.

Tänään on New Yorkin kaksoistornien tuhon 10-vuotispäivä. Aihe on kovasti esillä joka paikassa. Kaamea tapahtuma - jonka syistä, seurauksista ja ennenkaikkea tekijöistä ja heidän taustajoukoistaan jaksetaan puhua... silti,  näin uskon, julkiseen tietoon eivät oikeat syyt ja taustajoukot koskaan joudu. Niin paljon spekulaatita syistä ja syyllisistä löytyy lehdistä ja netistä ja kuuntelemalla ihmisten ajatuksia ja pohdintoja. Oliko se islamistien hyökkäs vai tekikö USA sen itse, saadaksen syyn hyökätä Iraqiin? Tällaisestakin puhutaan paljon; tarve käydä sotaa aina jossain pään maailmaa on USA:lle tärkeää.

Maailma on kova paikka ja likainen peli jyllää ja vaikuttaa ihmisten elämään eri puolilla maailmaa, tavalla tai toisella. Valtapeli on peli jota pelataan pienimmistä yhteisöistä suurimpaan maailmanmahtiin. Näin on aina ollut, näin on oleva. Isojen peliä jossa pienet kärsivät eniten.

Pieni maailman hiekkalaatikon hiekanjyvänen kuten tämä täti tässä, täällä omassa pikkumaailmassaan voi silti elellä ja puuhailla omiaan, rakennella omia ajatuskudelmiaan ja mietiskellä. Se ei ketään haittaa, ei kiusaa. No, ei toki autakaan.

Junat kulkevat nyky-Suomessa vähän milloin sattuu

Siirrytäänpä toisiin sfääreihin - kaukomailta kotinurkille. Viime viikko oli työläs, aika rankkakin. Töissä ei ole kovin kivaa nyt. Ei ollenkaan. Paljon hommia, ihmisten mieli askartelee YT-neuvotteluissa ja tulevissa irtisanomisissa. Pomoilla pinna kireänä. Itselläni on paljon hommia, saan vain osan tehtyä mutta ei voi mitän. Sanovat sitten irti minutkin jos ei riitä.

Perjantaina lähdin kaverin kanssa Lahteen jossa on meneillään Sibelius-festivaali. Tarkoitus oli sinne junalla matkata - mutta kas, VR:llä oli sähkövika rataverkkonsa jossain paikassa ja junat olivat reippaasti myöhässä. VR ei kuitenkaan kertonut kuinka paljon junat myöhästelevät - junien saapumisaikaa vain siirrettiin infotauluilla 10-15 minuuttia kerrallaan eteenpäin. Asema oli kiinni joten odoteltiin pienessä tihkusaateessa laiturilla junien lähtöä.

Sirkuslaisia
keskuudessamme

Kun lähtöaika alkoi olla jo ihan kriittinen ja riski myöhästyä konsertista näytti jo todennäköiseltä alkoi kaveri näyttää huolestuneelta ja totesi, että nyt mennään autolla. Hän ei itse aja autoa joten ei siinä muuta vaihtoehtoa ollut tarjolla: mentiin parkkipaikalle, astuttiin minun autooni ja polkaisin auton tielle.

Lahteen siis - jota kaupunkia en ollenkaan tunne ja jossa en ole käynyt kun joskus lukiolaisena noin sata vuotta sitten. Onhan teissä viitat ja niinpä suuntasin auton moottoritielle ja painoin kaaasun pohjaan.

Ärsytti. Junalippu oli maksettu, nyt menin tankkaamaan bensaa ja "sain" ajaa autolla sen sijaan, että olisin istunut mukavasti junassa ja katsonut kuinka maisemat vilistävät silmien editse.... Olin oikeasti odottanut junamatakaa! Nyt mentiin autolla kamalalla stressillä nopeusrajoituksia hipoena, hitaampia ohitellen Lahteen - jonne saavuimme 9 minuuttia ennen konsertin alkua! Puh ja huh. Perillä päästin kaverin autosta ulos, pyysin menemään sisään ja vaikka ihan omlle paikalleen - parempi jos edes yksi pääsee sisään kuin että molemmat jäävät salin ulkopuolelle. Itse läksin etsimään autopaikkaa. Onneksi se löytyi suht nopsaan ja ehdin vielä nopeasti vessaankin ennenkuin kello kilkatti ja kutsui sisään saliin.

Tekisi mieli vaatia VR:ltä maksetut mutta käyttämättä jääneet liput takaisin. Siitä tuskin mitään kostuu; ei valtion virasto moista maksa, sanoo varmasti vaan, että olisitte lähteneet matkaan aikaisemmin.

Voisihan sitä yrittää tietenkin.

Kukkalaatikko syksyn tunnelmin.

Onpa hieno konserttitalo muuten! Suuri - mutta kotoisan ja lämpimän oloinen!  Istuttiin kakkosparvella täydessä salisa ja nähtiin hienosti alas lavalle jossa orkesteri soitti. Sibeliusta -tietenkin.Sinfonia nro 3 C-duuri op 52 ja tauon jälkeen sinfonia nro 4 a-molli op 63. Ja niiden välissä se herkku jota oikeasti tultiin suuremmin kuulemaan ja kokemaan, nauttimaan täysillä: Sibeliuksen viulukonsertto, Elina Vähälän soittamana. Okko Kamu johti ja Lahden sinfonikot soittivat.

Hieno se oli taas kuulla, tämä iki-ihana viulukonsertto. Elina Vähälä soittaa sen hienosti, tietenkin. Jostain syystä se ei kuitenkaan suonut niin mahtavia fiiliksiä kuin monasti muutoin. Syynä voi olla oma olotila kiireen ja hösellyksen jälkeen. Hieno se oli ilman muuta - kakkososassa tulvahtivat kyyneleet silmiin. (Outo näkymä omasta kuolinvuoteesta tupsahti silmien eteen! Kuka ymmärtäisi näitä juttuja...)

Kolmas sinfis sai myös liikuttumaan; tuli jännä tunne... Vasket eivät tuntuneet oikein mukavilta tässä tämänkertaisessa viulukonsertossa - kuin ampianen olisi tullut surisemaan vasempaan korvaan; se ei tuntutunut ihan kivalta. Mikähän niissä - tuon tason orkesteri? Kaverikin siitä mainitsi - surina ei ollut vain omassa korvassa!

Asteri asuu nyt meillä - syyskukat viimein istutettu

Kotona takaisin vasta puoliltaöin. Siinä välissä käytiin yhdellä lasillisella lähipubissa- siitä onkin aikaa kun viimeksi!!! Lasi viiniä minulle vain, kiitos. Autokin piti ajaa kotiin.

Kehäkukkia kaipaan! Huomasin sen, kun näin jossain kehäkukkia ja muistin, että en ollut laittanut keväällä ostamiani siemeniä maahan ollenkaan tänä uonna.Olen laittanut niitä aina "salaa" pihalle - taloyhtiö ja varsinkin täällä asuva eräs rouva joka vartio piha-alueiden istutuksia ja roskiskatosta kuin omiaan, on ne kieltänyt. Siitä huoölimatta olen laittanut sitä ja tätä kasvamaan pihaan - muuten siellä kasvaa vain saviheinää, ohdaketta, nokkosta  ja muuta rikkaruohoa kun taloyhtiöllä ei ole ollut varaa laittaa pihaistutksia. Huoh. Nyt jäivär syyskesän ilahduttajat, oranssit krassit ja kehäkukat laittamatta. Harmi!

Tänään tein ruokaa kaikille kolmelle lapselle - sian sisäfilettä, keitettyä kukkakaalia, keitettyjä perunoita ja hyvää kreikkalaistyyppistä salaattia. Jälkiruuaksi suklaavanukasta ja kermavaahtoa. Mukava, kun kaikki olivat paikalla - vaikka keskimmäinen lapsonen oli kiiressä kaverinsa luo - hän oli aamupäivän töissä kioskissa, samoin eilisen iltapäivän ja illan. Nyt oli kiire kaverin kainaloon! Åikkukissakin on taas meillä, jää viikoksi oljamiin.

Ruuasta vielä loppuun sen verran, että Herbalife dieetti ottaa hiukan lujille. Minulla ei ole koskaan ollut ruuansulatusongelmia; käyn vessassa normaalisti useamman kerrran päivässä ja vatsa on aina toiminut "kuin junan vessa" Nyt - varsinkin viime torstain jälkeen jolloin otin käyttöön extra-kuitutabletit (joita pitää syödä kolmasti päivässä) ja yrttijuoman niin ikään ahkerasti juotavaksi, maha ei meinaa toimia ollenkaan. Aivan merkillistä; syön extra-kuituja ja maha tekee tenän, ummetus on todellinen ja tuntuu kurjalta! Olen varmaan erityistapaus, tai siten tabletit ovat jotenkin omituisia, tai tuotteet kaiken  kaikkiaan. Juon paljon vettä ja yrttiteetä, silti on oma systeemi ihan jumissa.... Ei kai ihminen voi laihtua jos laihdutusvalmisteet joiden pitäisi puhdistaa keho ja aikaansaada suolen puhdistus ja tyhjentyminen, saakin aivan täysin päinvastaisen reaktion aikaiseksi!

Jatkan Herbalife-kokeilua vielä viikon-kaksi. Sitten teen päätöksen mitä teen tämän kalliin ja kovasti markkinoidun tuotteen ja kokonaisuuden kanssa. Jos nyt en turpoa muodottomaksi näiden ilmavaivojen ja ummetuksen seurauksena ennen sitä! Tähän mennessä en ole laihtunut juuri ollenkaan. Mutta en ole tietenkään syönyt heidän tuotteitaan kuin reilun viikon vasta, toissa perjantaista. Ei ehkä pitäisi hötkyillä näin.

Täysikuun aika. Susien ulvontaa ei vain kuulu...

Suomi ihan sekaisin

Uudet ja vanhat yhtä sekaisin kuin Suomen politiikka!

Lentäjät lakkoilevat, lentokenttähenkilöstö kapinoi.

Tärkeimmät ministerit hoitavat Kreikan kriisiä, kansa puree kynsiään seuratessaan Urpilaisen toimintaa ja tekemisiä EU-neuvotteluissa. Milloin tämä asia saadaan hoidettua ja voidaan keskittyä maan omiin asioihin ja antaa EU-parlametaarikkojen hoitaa EU-asioita?

Yritykset irtisanovat väkeä, valtionyritysten taloudellinen tilanne on huono. Ylen tilanne on viestintäministeri Krista Kiurun mukaan "hirveä". Kuntauudistus on uutisoitu varsinaisena diktaattorimaisena kuntien pakko-yhteenliittämisenä joka vaikuttaa aivan entiseltä neuvostomeinigiltä. Kuntaministeri Henna Virkkunen uhoaa laittavansa koko kuntakartan uusiksi, yhtään kuntaa ei säästetä. Kuntapäättäjät kokoavat voimiaan vastahyökkäykseen. Virkkusen tyyli on kaikkea muuta kuin ymmärtävä tai diplomaattinen; uho on ylimielistä ja jän ampuu korkealta ja kovaa. Siinä voi käydä huonosti vielä.

Onko tilanne näin kamala vai halutaanko asiat dramatisoida todella viimeisen päälle? Tasan tarkkaan medialla on nyt herkkupöytä katettuna kun uudet ja vielä kokemattomat ministerit luistelevat uusissa vastuissaan ja kompuroinnille on kiva nauraa ja luistelijoita ah niin hauska pilkata! Toisaalta ministeritkin antavat aihetta naureskelulle toimimalla hölmösti ja huumautumalla siitä julkisuudesta jota nyt tulee tuutin täydeltä.

Urpilaisen jääräpäinen meno ja samojen asioiden jatkuva toisto on melkein yhtä piinallista katsottavaa kuin hänen äänestäjiä samoilla sanoilla kiittämisensäkin monta vuotta sitten. Tietenkin hän tekee parhaansa, selvä se. Mutta riittääkö se? Nyt olisi tarpeen olla jämäkkä mutta asiallisesti joustava, eri asioiden näkulmat ymmärtävä ja johtaja-ainesta omaava PÄÄTTÄJÄ.

Maan taloudesta vastaavan ministerin tulisi olla hyvä johtaja joka osaa ottaa eri näkökulmat huomioon.

Vaalipuheet on pidetty ja valtaan päästy - nyt pitäisi ottaa se valta ja saada asioita aikaiseksi, ei urputtaa ja hokea vaalilupauksia! EUssa pitää ottaa huomioon omien äänestäjien lisäksi koko iso kokonaisuus - olemme EU:n jäseniä, osa kokonaisuutta emmekä voi vain napsia itsekkäästi itselle parhaita paloja pullasta.

Aivan kuin ison perheen sisällä, kaikkien perheenjäsenten täytyy ymmärtää oman halunsa lisäksi koko perheen etu.

Diplomatiakin olisi osattava hoitaa.

Urpilainen ei taida olla suuren perheen kasvatti, hänellä ei taida olla omaa perhettä johon verrata tilannetta.

Pelottaa kyllä, että hän epäonnistuu ja ajaa tilanteen sellaiseen jamaan, että olemme kohta isossa liemessä koko maa - tai ainakin hankalammassa tilanteessa kuin uskoimmekaan.

Suuryritysten tilanne on toinen kauhistus Suomessa: Nordea irtisanoo 2000 ihmistä vaikka tulos oli huippuhyvä. Johto saa mahtavat bonukset, työntekijät saavat kokea olevansa ei-toivottuja.

Finavia julkistaa historian parhaan tuloksen ja maksaa johdolleen siitä huippu-bonukset mutta henkilöstölle kerrotaan, että he ovat tehneet huonon tuloksen. Uskomatonta! Lennonvarmistusliiketoiminnan johtaja Anne Ilola ja toimitusjohtaja Samuli Haapasalo on irtisanottu. Onpa varmaa mukava olla tuon firman palveluksessa!

Yritykset ajautuvat turmion tielle kun porukka jakautuu kahtia hienoihin ja huonoihin - kuin vuosikymmeniä sitten. Työntekijöihin ja johtajiin - johtajia kutsutaan vastuunkantajiksi josta heille maksetaan monikymmenkertaista palkkaa tekijöihin verrattuna. He jotka tekevät lienevät vastuuta kantamattomia yksinkertaisia ihmisiä jotka vain tekevät mitä käsketään - vai? Olisivat tyytyväisiä että on työ - niinhän? No joo, olenhan minä mutta mutta...

Blue 1 irtisanoo ison osan henkilöstöään. Lentäjiä, muuta henkilökuntaa... Kun yritykset karsivat kustannuksia, ei lentolippuja osteta kuin ennen. Koneet jäävät vajaiksi, lentoja ei tarvita niin paljon enää. Yrityksen kustannukset ovat nopeasti suurempia kuin tulot. Jokainen ymmärtää mitä siitä seuraa. Irtisanomislappu tulee kouraan.

Yksi hyvä tässä on se, että lentosaasteet vähenevät kun lentopetroolia ei polteta enää niin paljon!

Sieniä, marjoja ja laihdutuskuuria

Näin alkaa pirtelön teko - sauvasekoitin on hyvä apu

Päivä alkoi Herbalife-pirtelöllä. Paljon punaherukkaa kun sitä vielä on viikonlopun herukkapensaan loppupuhdistuksen jäljeltä käytettävissä. Hyviä, kirpeitä marjoja mutta aika vaatimattomia - niistä on usein vaikea keksiä hyvää syötävää mutta ne ovat kauniita esim. kakun päällä. Punaherukkamehu on ok, varsinkin jos laittaa hiukan mustaherukoita sekaan. Hilloa tai muuta hyvä niistä ei oikein saa mutta punaherukoilla on hyvä jatkaa vaikka vadelma- tai mustaherukkamehua tai -hilloa jos on sellaista tekemässä.

Työpaikkaruokalassa punaherukkaa laitetaan puolukkahillon ja rahkaherkun sekaan: ei hyvä, varsinkin kun sitä käytetän niin paljon. On varmaan halvempaa kuin vaikka puolukka. Mutta meidän ruokala ei olekaan mikään gourmet-paikka; onnistuvat vesittämään useimmat ruuat...

Nyt saan kuitenkin punaiset marjat kivasti käytettyä pirtelöissä!

Menen huomenna ensimmäiseen punnitukseen aloituksen jälkeen. Voi olla, että paino ei ole pudonnut grammaakaan - toivottavasti se ei ole noussutkaan. En taas ole saanut käytyä lenkillä moneen päivään - illat ovat menneet erilaisissa hommissa kotona ja töissä.

Eilen siivosin sieniä, punaviinimarjoja ja puolukoita puolille öin. Siinä ei kunto kasva - valitettavasti!


Torvisienet ovat kevyitä kuin kuiva paperi - silti niistä irtosi nestettä aika lailla

Mustatorvisienet keitin vain kassaan ja laitoin pakastepurkkeihin. Kymmenestä litrasta tuli puolitoista! Sain siis kolme puolen litran purkillista, yhtä monta ruokaa luulen saavani niistä. Keitto, kastike ja piirakka, esimerkiksi.

Puolukasta teen puuroa - vispattuna ja uutisrukiin kanssa, vanhanaikaista ruispuolukkapuuroa: nam. Hmm - mistähän saisi uutisruista? Olisikohan torilla - vai pitäisikö pyytää äiti ostamaan? Herukat syön pirtelöissä.

Luonto suo, minä kiitän!

Tänään on koululla vanhempainilta. Ensin kaikille koulun vanhemmille yhteinen osio, sitten luokissa oman opettajan kanssa vielä toinen. On hyvä mennä kuuntelemaan mitä lukuvuoden aikana on luvassa joten sinne siis puoli kuudeksi, koulu kutsuu!

Herbalife ja sienimetsä: lisää poweria kehiin!



Matkalla valtatiellä

Olen viidettä päivää Herbalifen pirtelökoukussa - tavoitteena on saada painoa alas ja elämänvirtaa paremmaksi - oloa pirteämmäksi, yksinkertaisesti!

Horsman syksy.

Eroa entiseen vointiin ja olemukseen en huomaa vielä yhtään mistään. No - pari viikkoa täytyy varmasti kulua ennenkuin mitään huomaakaan - siis muuta kuin nälän! Toisin kuin olisi naivisti voinut kuvitella kun kävi kuuntelemassa Herbalife "herätysliikkeen" jäseniä jotka tulivat todistamaan seurakunnan eteen kuin uskonnollisessa herätyskokouksessa ikään muutosta entiseen surkeaan elämään: "Ennen olin lihava, huonoihoinen ja aina väsynyt sohvaperuna, söin huonosti mutta paljon, kävin vessassa vain kerran viikossa ja oloni oli surkea. Nyt kun olen alkanut käyttää Herbalifea. olen laihtunut 13 kiloa, iho on kirkas ja vointi kuin nuorella varsalla. Vessassa käyn nyt päivittäin ja koko elämä on muuttunut aivan toiseksi! Koko perheeni käyttää nyt pirtelöitä ja vitamiineja ja niin astmat kuin atooppiset ihottumat ovat jääneet taakse. Tosin ne palaavat heti kun ruokavalio muuttuu - joten meillä ei syödä juuri muuta kuin Herbalifeä! Juhlissakin tarjoilen meidän ihanaa tomaattikeittoa ja kaikki tykkäävät." 

Menee hiukan uskottavuus tuollaista ihmettä kuunnellessa! Tuntuu jotenkin falskilta... Mutta - who knows - ehkä minusta tulee samanlainen! Ehkä tuotteet ovat noin valtavan ihmeellisiä! Kuulin mukana olevista kymmenistä lääketieteen ja muiden alojen tohtoreista ja Nobel-palkinnon saajista jotka ovat sitoutuneet Herbalifeen ja tekevät siellä tutkimusta joten kai siinä taustalla on paljon tietoa ja faktaa oihin nojata.

Voihan olla, että en laihdu enkä piristy ollenkaan - sepä olisi kurjaa! Jos jäänkin läskimahaksi loppuiäkseni! Katsotaan, katsotaan!


Sininen järvi, tuttu saari. Pari purjevenettä. Kaunista...

Minut on Herbalifen toimistolla nyt punnittu ja analysoitu ja ylipainoiseksi todettu. Tavoitteena on nyt liikkua jollain lailla vähintäin joka toinen päivä ja syödä terveellisemmin eli nauttia HerbaLifen soija-pirtelö yhden tai kaksi kertaa päivässä. Pirtelöillä korvataan yksi ateria/pirtelö. Tästä seuraa parempi olo ja laihtuminen.

Tuotteet ovat suhteellisen kalliita - vaikka toisin siellä väitettiin. Myyjien mielestä yksi annos on hinnaltan vain yhden pullakahvin hintainen mutta paljon terveellisempi. "Kuusi-seitsemän euroa ei ole mitään, kuinka helposti me maksamme kuusi euroa sinne ja tänne edes huomaamatta. nyt tällä rahalla saa terveyttä ja hyvinvointia!" 6-7 euroa on siis eli tämä on pirtelön ja kuitu- ja vitamiinitabletin hinta. Kaksi niitä päivässä vie 12-14 euroa joka yksnhuoltajalle on tosi paljon rahaa - vain omaan syömiseen! Äiti ajattelee tietenkin lasten ruokailun kautta - ja syö samaa ruokaa kuin he. Kallista se minulle on, oli miten oli!

Itse en juuri koskaan käy tuollaisilla pullakahveilla joten vertaus on siltäkin osin täysin keinotekoinen.

Punakaneleita puun alla

No - nyt olen kuitenkin sitoutunut tähän ohjelmaan ja toive on saada painosta pois 10 kg vuoden aikana eli noin kilo kuukaudessa. Vaatekoossa haluan saavuttaa uudelleen entisen vaaatekoon 36 kun nyt mahdun nihkeästi kokoon 40. Samalla yritän saada lihaksia läskin sijaan käsivarsiin ja jalkoihin. Mahan haluan ylipäätään pienemmäksi. Onhan tuossa tavoitetta kerrakseen! Ensi syyskuussa olisin timmissä kunnossa siis...

Peltojen ohi, halki syysmaisemien
vei tie.

Viikonloppuna kävin maalla. Lauantaina tien päälle ja dekkari äänikirjana auton CD-soittimeen; mukavasti meni! Minulla on nyt kuunneltavana kirjastosta löydetty uudehko levy ruotsinkielisenä: P. D. James, Patienten. Tämä on jo 14. kirja Adam Dalgliesh -nimisestä Lontoon poliisista mutta minulle uusi tuttavuus. Kirja alkoi niin rauhaisasti ja tuntui että se ei pääse asiaan ollenkaan - meinasin jättää sen kesken. Onneksi en jättänyt; nyt kun olen jo viimeisessä kolmanneksessa sen kanssa, tuntuu mukavalta sitä kuunnella. Hienosti kehitelty juoni, paljon ihmis- ja ympäristökuvausta; välillä tuntuu, että on katsomassa brittiläistä TV-sarjaa kun kuvaukset ovat niin tarkkoja.

Hämmästyttävintä on, että kirjailija on jo pitkälti yli 90-vuotias - syntynyt 3.9.1920! Tämä kirja on ilmestynyt englanniksi vuonna 2008. Wow! Ei toivottavasti jää viimeiseksi tuttavuudeksi tältä rautaiselta rouvalta joka julkaisi ensimmäisen kirjan 40-vuotiaana

Aurinko paistaa
alkusyksyn krasseihin

Viikonloppu meni leppoisan mukavasti. Haikeus kotona käymisestä ei vähene, päinvastoin. Elämä tuntuu koko ajan hauraammalta asialta... Ymmärtää, nähdä.  Samalla kun näkee elämän olevan vahvaa ja sykkivää joka puolella ympärillä, näkee myös kuinka haurasta ja katoavaista se on. Vahva ja sitkeä voi hiipua ja kuolla pois hetkessä, yllättäen. Äiti miettii poismenoaan paljon, melkein kaikessa tekemisessään. Jättää jäähyväisiä, miettii miten asia järjestyy hänen lähdettyään, kuinka me lapset saamme asiat hoidettua, mitä teemme sille ja tälle asialle, mihin viemme kaikki tavarat jne. Miettii, että on jättänyt asioita mahdollsimman hyvään kuntoon - talon katto on laitettu, kaivon vesipumppu toimii, navettarakemmuksen sähköt on korjattu... "Kaikki jää hyvään kuntoon. Teette sitä mitä teettekin".

Yritän olla asiaa ajattelematta. Elämä menee kuin on mennäkseen. Haikeus on vaikeaa, jatkuvaa jäähyväistä...Ajatuksia ja tunnelmia jotka syntyvät ja pulpahtelevat pintaan.

Aika - mitä se on? Elämä - miksi se on sellaista kuin on...?

Maalla oltiin, nautittiin kauniista päivästä. Muutama hepokatti ja heinäsirkka vielä siritteli. Kävin etsimässä sieniä; paljoa ei löytynyt. Tatit ovat lopussa; suuria lehmän tatteja oli paljon, muutenkin tatit olivat valtaisia ja toukkien valtaamia. Punikkitatteja oli joitain, herkkutatteja vain pari ehjää. Kanttarelleja ja kääpiä muutamia.

Lankaa - pehmeää ja kaunista! Hauskoja tiploja siinä...

Näin suuren mustan kyyn metsässä! Tosin vain peräpään kun se vilkkaasti luikahti metsäpolulta pensaaseen. Kulin sen kohistelevan pensaassa jo kun kuljin polkua ensimmäisellä kerralla metsään päin - luulin silloin, että pensaassa on joku jyrsijä tai keskikokounen lintu. Kun tulin takaisin, kyy lähti lämpimältä auringonpaisteiselta polun kohdalta pensaan suojaan piiloon. Vähän säpsähdin kun näin otuksen paksun häntäpään ja taisin lausua hämmästyksen ääneen metsässä. Musta käärme on aika harvinainen, olen ymmärtänyt! En ole sellaista itse koskaan aiemmin nähnyt.

Söin metsässä viimeisä makeita mustikoita, muutaman kourallisen vadelmia ja jonkin verran puolukoita. Aikaa ei ollut paljoa; reilssa tunnissa ei suuren suuria saaliita kerätä. Pitäisi lähteä yksin vaeltamaan ja etsimään ajan kanssa - sitten voisi löytyä paremmin satoa! Tai jos olisi kaveri jonka kanssa vaeltaa metsässä, syödä välillä vaikka eväitä; olisipa hauskaa!

Leivoin äidille pullaa pakastimeen. Teen sen muutaman kerran vuodessa ja hän pakastaa pullat pieniin pusseihin joita syö itse kahvin kanssa ja tarjoilee muille. Pullasta tuli hyvää - maistoin puolikkaan! Äiti teki ruuat - sipulipihvit lauantaiksi ja kinkkukastiketta ja pastaa sunnuntaiksi. Tein rahkaherkkua sunnuntain jälkiruuaksi.


Aloitin uuden neuleen - villatakin kirjavasta, nypyläisestä uudesta Silmu-langasta. Ostin langat matkalla - Novitan lankamallisto oli vain saatavilla ja sieltä löytyi mustaa resorilankaa ja nypyläistä lankaa villatakin muihin osiin. Kiva neuloa taas, tosi ihanaa!

Aika meni nopeasti ja nyt ollaankin jo tiistai-illassa jälleen! Tänään siivoan torvisieniä ja suunnittelen keittoa tai jotain muuta hyvää niistä!

Mustia herkkuja. Keitoksi tai soseeksi. Piirakkaan tai risottoon.