Mitä teet, mihin saat aikasi kulumaan - kun olet työtön?

 

Käyn kävvelyllä, katselen puita, pihoja ja hengitän raikasta ilmaa

Tapasin ex-anoppini toissa viikonloppuna. Hän ihmetteli, mitä teen päivisin kun en mene töihin. Olenhan ollut viimeiset - niin - 25 vuotta (huh!!!) täysipäiväisesti töissä ja moni työpäivä päättyi vasta myöhään illalla; tein usein pitkää päivää ja työmatkojakin oli, tosin ei joka viikkoa eikä ihan joka kuukausikaan. Joka tapauksessa – olin ollut töissä kauan ja tehnyt pitkiä työpäivä heti opiskeluajoista lähtien. Kuinka sellainen ihminen voi pärjätä kun työtä ei enää ole?

Omenamehun tekoa mehumaijassa

Siis kuinka jakselen työttömänä - vaikutanhan vielä ihan samanlaiselta kuin ennenkin? Moni on ihmetellyt sitä, että olen aivan kuin ennenkin enkä vaikuta masentuneelta, nuutuneelta ja jaksan nousta aamulla sängystä. Katsovat tarkkaan merkkejä henkisestä romahduksesta, masennuksesta.

Ex-anoppi, samoin kuin moni muukin henkilö joita olen tavannut ja jotka ovat kuulleet minu olevan työtön YT:den jälkeen, ovat miettineet miten saan päiväni kulumaan. Moni kuvittelee varmaan, että töistä pois jäänti saa ihmisen putoamaan tyhjiöön, osaamatta tehdä yhtään mitään muuta. 

Sokeria omenalohkoille

Asia ei kuitenkaan ole ihan noin yksinkertainen. Minulla on koti ja kolme lasta, monta eläintä kotona. Aikaisempina aikoina ja monessa maassa yhä vieläkin, kaltaiseni äiti hoitaa päivät kotia – kyllä siihen saa aikaa kulumaan, jos se kodin- ja lastenhoito tuntuu itsestä mielekkäältä. Mikä sen mukavampaa lapsille! Kun siivoaa, pyykkää, silittää ja mankkeloi, tekee ruokaa ja leipoo ja – näin syksyllä – keittelee mehuja ja hilloja, päivät täyttyvät helposti ja ilta koittaa nopsaan. Ongelma tulee vastaan viimeistään, kun laskujen maksun aika koittaa - kotityöstä ei saa palkkaa ja kun on ainut vanhempi perheessä, ei rahaa tule mistään. Minullahan ei ole kumppania, ei ole miestä jakamassa elämää rinta rinnan kerallani - en ole kumppani kellekään.  Olen yksinhuoltaja ja lapset ovat YH-lapsia. En voi olla kotona ihan noin vain. En haluakaan tulla tukien varassa eläjäksi! Stressi on siksi valtava; mistä saan palkkaa, työtä jolla maksaa laskut? Olen hakenut töitä kaupoista ja vaikka mistä; tuntuu, että olen muuttunut täysin läpinäkyväksi, näkymättämäksi. En kelpaa mihinkään!

 Uutta omenamehua nautittavaksi

Olen hoitanut kotia näinä kesän jälkeisinä kuukaisina paljon. Se on nyt ollut erityisen tärkeää, kun meille kotiin on tullut paljon poisnukkuneen omaisen tavaroita – koti on tuntunut lähinnä kirpputorilta joka on nurkkia myöten täynnä – mitä tehdä sohvalla, tuoleilla, jakkaroilla ja TV-tuolilla jotka eivät millään meinaa mahtua kotiin, vaikka kuinka toivoisi? Mitä tehdä tavaroille joita ei tarvitse mutta tuntee olevansa epäkiitollinen jollei ole kaikesta kiitollinen? Kiitollinen olen kyllä – ikävä poisnukkunutta on välillä kova ja haluaisin tietenkin kunnioittaa häntä ja muistan jatkuvasti, kuinka hän itse piti näistä tavaroista ja ne olivat hänelle rakkaita.... 

Takaisin aiheeseen – mitä teen päivät pitkät? Pääasiassa haen tietenkin töitä. Tavoitteeni on ollut hakea yhtä työtä joka päivä – mutta siihen en ole kyennyt. Olen kyllä soitellut työnantajilla ja konsulteille sen lisäksi että haen töitä. Työnhaku on hämmästyttävän raskasta. Yhteen hakemuksen tekemiseen menee aikaa – ja nyt jo alkaa painaa se seikka, että hakemukset tuntuvat uppoavan johonkin mustaan aukkoon – erittäin harvoin hakemuskesta kuulee mitään sen jälkeen kun sen on lähettänyt. Olen yrittänyt tehdä hyviä hakemuksia ja CV:tä, hioa omat sivuni kunnolliseksi – mutta mitään ei silti kuulu. Olen lähetttänyt myös hakemukseni ja ansioluetteloni, sekä suomen- että englanninkieliset, ammattilaisten arvosteltavaksi. Olen saanut vastaukseksi, että dokumenttini ovat erittäin selkeitä ja hyviä – yksikin henkilö kaytti sanaa ”täydellinen”. Silti en kelpaa kellekään! 

Välillä katselen vain ikkunasta ulos!

Yritän myös opiskella. Käyn kahdella kielikurssilla ja pian menen kuvankäsittelykurssille. Saan onneksi kurssit puoleen hintaan, koska olen työtön. Käyn myös oman ammattiliiton kaikissa mahdollisissa koulutuksissa ja kurseilla.  

Hakemusten tekoon ja kursseihin menee iso osa päivää. Muutoin hoidan kotia ja yritän myös pitää huolta itsestäni, lasten lisäksi. Se ei olekaan sitten ihan helppoa – ei huvita oikein liikkua ja tehdä jumppaliikkeitä, ei ole oikein mahdollisuutta syödä vihanneksia ja muuta terveellistä. Kaikki on kamalan kallista ja jos en pian saa töitä, näen ison katastrofin uhkaavan. Välillä on kovasti vaikea uskoa, että kyllä tämä tästä... Mutta yritän kyllä, ihan joka päivä! 

Se, että työn myötä häipyivät kaikki aikuiset sosiaaliset suhteet tuntuu vaikealta. Olen sen takia ilmoittautunut erilaisiin yhdistyksiin ja parissa olen käynytkin. Olen niissä uusi ja vie aikaa, ennenkuin olen tuttu hmuiden kanssa.... Olen outo lintu, huomaan. Yhdessä yhdistyksessä sanottiin, että olen rohkea kun uskalsin tulla mukaan vaikka en tunne ketään ja olen ihan yksin. 

Syksyn merkkejä - haavan lehtiä
metsän reunalla

Näin ne päivät menevät, siis.

Tietenkin seuraan aikaani. Luen lehdet kirjastossa tai TE-toimistossa. Siis luen paljon lehtiä ja kuuntelen radiota, seuraan keskusteluja. Kohta on USA:n presidentti-vaalien ensimmäinen väittely Obaman ja Romneyn välillä. Odotan sitä innoissani!

Joka päivästä olen onnellinen. Kun se on mennyt ihan ok - vielä olemme tässä kodissa ja vielä on lämmintä ja valoa, Ja söimmekin, ihan tavallista ruokaa. Kanaa ja riisiä tänään lapsille. Itse söin ruispuolukkapuuroa.