Mummin luona

Äidin pihlaja - linnut kävivät jo viemässä kaikki suuret marjatertut! Parempiin
nokkiin menivät!

Viikonloppuna kävin vanhimman lapsen kanssa mummilassa. Lapsen mummila on oma lapsuudenkotini ja läksimme mummilaan perjantaina heti lapsen töiden loputtua. Mukaan pakkasimme kissan ja kaikkea mahdollista tavaraa joita olen kerännyt sinne vietäväksi ja aitassa säilytettäväksi.

Ajelimme perjantaina pitkin rauhaisia teitä - kolmen ja puolen tunnin matka meni pääosin pimeässä ajamiseksi; olipa outoa taas ajella mustassa pimeydessä - tuntui, kuin tienreunatkin olisivat sulautuneet mustaan yöhön!

Vietimme kivan viikonlopun puuhaillen kaikkea sitä mitä kotosalla yhdessä tehdään ruuanlaitosta pieneen kotipuuhasteluun. Lauantai meni pihalla ja puutarhassa. Omenoita on aivan valtavan paljon! Puutarhan nurmi on niitä niin täynnä, että kävely puiden alla on vaikeaa! Keräsin omenoita maasta vateihin ja pusseihin - tarkoitus on tehdä hiukan omenasosetta, mehua, piirakkaa ja muuta herkkua. Säilytystilaa on vaan niin olemattoman vähän - tekisin NIIN mielelläni tuore-omenamehua ja omenasosetta ja hilloketta - mutta kun ei ole säilytyspaikkoja. Olisipa kellari, tuo maanmainio keksintö joka on sekin jo jäämässä pois käytöstä näinä jääkaappien ja pakastinten aikakautena. Kellariin mahtuisi enemmän säilytettävää ja kunnon maakellari ei vie edes sähköä. Mutta eihän sellaista voi kaupunkiin rakentaa!

Harmittaa tosi paljon - rahapula on kaamea, nyt saisi oman maan omenia, metsien sieniä ja puolukoita ja muuta satoa helposti - mutta sitä ei pysty säilömään.

Ainokainen. Oneksi kuitenkin ihan muhkea!

Kurpitsasadosta tuli surkea! Vain yksi kesäkurpitsa syntyi hienosta taimesta johon tuli parikymmentä kukkaa. Kurpitsan taimeen tuli kukkia myöskin - mutta ne katosivat!!! Vain kukan varsi oli jäljellä monta kertaa kun kävin taimia katsomassa aamuisin. Mikä eläin syö kurpitsan kukkia????

Nyt yritän keksiä mitä isosta kesäkurpitsasta, zucchinista, voisi tehdä.... Sellaista, jota lapsetkin suostuvat syömään!  Hmm... Jotain lasagnen tyyppistä, voisiko? siis niin, että korvaa makaroonilevyt zucchinilla? Tjaa...

Omenat menossa uuniin, siirappi- ja kanelikuorrutuksen alla.

Tein meille jälkiruuaksi uuniomenoita vaniljakastikkeen kanssa. Tulipa hyvää! Toisena päivänä herkuttelimme syksyn ihanan kirpeillä karpaloilla kinuskikastikkeen kera.  Aaah - sekin on tosi namia! Tein kinuskikastiketta melkein puolesta litrasta vispikermaa - ja neljä henkeä popsi melkein kaiken kinuskikastikkeen ja puoli litraa kirpeitä karpaloita. Suuren kana-aterian päätteeksi!

Poimurillinen sekamarjaa siivottavaksi!

Ehdin pienelle kierrokselle lähimetsään. otin poimurin mukaan ja kun en osannut päättä kumpia kerään, mustikoita vai puolukoita - keräsin niitä sekaisin. Sitten sainkin siivota niitä hyvän tovin lauantai-iltana. Mustikoista tein pirtelöä ja puolukat ovet tälle hetkellä kun tätä kirjoitan kiehumassa ruisjauhojen kera ruispuolukkapuuroksi. Siinäpä syysherkku vailla vertaa! Tosin taidan olla harvinaisuus kun siitä tykkään . kouluaikaan jo tuo ruoka kuului tillilihan kanssa inhokkien kärkeen - itse tykkäsin molemmista jo silloin.

Metsässä oli hienoa - niinkuin aina! Saniaiset ovat jo ruskeita ja antavat tosi syksyisen tunteen siellä vaellessa. Maa ja ilma tuoksuvat syksylle mutta haavan lehdet sihisevät yhtä ihanasti vaikka ne ovat jo aivan keltaisia!

Syksy metsässä.

Olisi ollut ihana nähdä muuttolintujen aura lentävän pihan yli - tuntuu, että se tuo onnea, ainakin se tuo omituisen suruväritteistä iloa nähdä kurkiaura, hanhiaura - tai se kaikkein upein, joutsenaura, taivaalla. Se on niin mieletön kokemus, että kyyneleet puskevat silmiin ja huimaa. Miksi? En tiedä. jalat alta vievä asia se on, suurten lintujen muutto - niiden huudot korkealla taivalla, lento kohti kaukaisia maita ja mantuja....

Haavat, ihanat

Hirvikärpäsiä on paljon - kuinka paljon niitä voikaan olla??? Jo pari metriä metsään päin käveltyäni oli ensimmäinen jo poskessa! Harmittelin kun en ottanut mitään päähinettä metsään mennessäni - hirvikäpäsiä sai noukkia irti ihsta, niskasta, hiuksista ihan koko ajan. Sitkeitä pirulaisia ovat.



Käytiin kahvilla tutussa kahvilassa

Ensi lauantaina on koulupäivä joten emme pääse mummilaan jonne kuopus haluaisi mennä - hän kun ei jääkiekkomatsin takia päässyt tänä viikonloppuna. Mennään sitten parin viikon päästä uudestaan!

On mukavaa päästä viettämään aikaa yhdessä. Parasta on, kun saa jutella ja puuhailla yhdessä - näin työstä pois olevana ja pelkästään kotona töitä etsivänä tunnen aika ajoin suuren suurta turhautumista elämäni kanssa. Tulecaisuus pelottaa - lähiomaisten viimeaikaiset kuolemat saavat ajatukset itselläkin menemään kuolemaan. Äiti miettii kuolemaa tosi paljon joten se asia ei kyllä pääse unohtumaan mitenkään. Olen täällä kotona myös kesällä kuolleen omaisen tavaroiden keskellä - sain paljon tavaraa vaatteista huonekaluihin ja nytkin istun tässä pöydän ääressä, sukat jalassa ja teekupin ääressä jotka kaikki kuuluivat vielä puoli vuotta sitten henkilölle jota ei enää ole....

Omenavati kaatuneen
omenapuun rungolla

Viikonloppu oli mukava. Oli oikeastaan kiva kun oli vain yksi lapsista mukana - keskimmäinen on flunssassa eikä voinut tulla tartuttamaan sitä mummiin. Nuorin oli pelaamassa jääkiekkoa. Vanhin lapsi oli mukana ja saimmekin juteltua autossa kaikenlaista. Mietin kovasti, kuinka voi säilyttää välit lapsiin mahdollisimman avoimina ja hyvinä senkin jälkeen kun he aikuistuvat ja muuttavat omilleen. Lapsuus siihen saakka kun murrosiän myrskyt alkavat on ihanaa aikaa - mutta meillä ainakin murrosikä on todella koettelevaa ja vaikeaa. Kerran se on vielä minukin koettava. En halua ajatella sitä etukäteen vaan elää kuten muutoinkin: päivä kerrallaan!