Autoilusta ja liikenteestä

Sadetta syksyisellä tiellä

Viimeiset parikymmentä vuottta olen ajanut paljon autoa - enimmillään keskimäär120 km päivässä. Joinain vuosina hiukan väa hiukan enemmän. Työmatkoja, lasten kuskaamisia ja vanhempien luona, lapsuudenkodissa, käyntejä.

Ajamnen voi olla ekologisesti ihan tyhmä juttu. Itse yritän tietenkin ajaa mahdollisimman vähäpäästöisellä autolla - mutta kyllähän kaikki autot ovat ympäristölle monella tapaa huono juttu, tietenkin.

Silti myönnän, että tykkään ajamisesta. Noin yleisesti ottaen. Aamuruuhkassa vuoden synkimpään aikaan työmatkojen ajamisesta en tykkää - mutta ei kai kukaan.

Nyt olen päässyt työajoista. Työttömän ei tarvitse töihin ajella, ei ajaa asiakkaiden eikä yhteistyökumppanien luo palavereihin... Lapsia ei tarvitse kuskata niin paljoa kun he kasvavat ja oppivat kulkemaan yksin sinne, minne ovat menossa. Minulla ei kyllä yksinhuoltajaäitinä iät ja ajat olleena ole ollut mahdollisuuksia tukea lapsia hankkimaan ajokorttia; kyllähän se olisi hyvä jos heillä sellaiset olisi.. Molempien isojen lasten kavereilla on kortit ja autotkin käytössä - ihan utopiaa meikäläiselle! Tänä vuonna on kerrottu, että ajokortin hinta nousee ensi vuoden alussa vaatimukset ajokortille lisääntyvät jälleen. En yksinkertaisesti ymmärrä, miten nuoret saavat kortin suoritettua! Ja miten sen kalliin ajokortin jälkeen saavat auton käyttöönsä että pääsevät ajamaan!!

Itsekin joudun myymään auton viimeistään keväällä jollei töitä löydy. Kallista on ajaminen. Auto on kallis ja kaikki autoon liittyvät kustannukset ja verot ovat kalliita...

Kävin taas katselemassa ajokortin hintoja - keskimmäinen lapsi haluaisi aloittaa autokoulun; ajokorttia kysellään kun hän hakee töitä. Vanhinkin haluaisi kortin - mutta ajokortille tulee hintaa inssiajoineen, veroineen ja kaikkine mahdollisine kuluineen pari tonnia, siis noin 2000 euroa!!! Huh huh. Lottoaminen ei tunnu meikäläiselle rahaa tuovan - mitä siis tehdä?

Syksyinen maisema valtatien varrelta - kohta putoavat loputkin lehdet

Viikonloppuna ajoin vajaat kuusisataa kilometriä. Vanhimman lapsen kanssa taitettiin matkaa - käytiin mummin luona, puuhailtiin pihoilla ja laitettiin paikkoja talvikuntoon... Tien päällä meni monta tun  ita- maisema oli kaunis; välillä satoi mutta ruskan värit säteilivät vielä metsissä ja teiden varsilla. Pelloilla ei enää näe puimureita ja linnutkin ovat jo osin jättäneet Suomen taakseen - mutta maisema on silti kaunis ja syksyn märkä tuksu on voimakas.

Tie oli rauhaisa kun menimme, perjantai-iltana. Pimeässä ajamiseen oli taas tottumista vaille - edellisen kerran ajoin säkkipimeässä mustuudessa joskus männä talvena. Vastaantulevien autojen valot porautuivat silmien läpi aivoihin - siltä tuntui!

Takaisin läksimme sunnuntaina jo hyvissä join ja saimme ajaa valoisassa säässä - välillä sateessa, välillä kuivalla tiellä.

Kiva oli ajaa! Kissa laatikossaan, esikoinen pelinsä kanssa viereisellä istuimella. Ei hän paljoa ouhunut mutta matkaa teimme yhdessä, kuitenkin.

Kaahareita oli taas jokunen. Näitä tyyppejä jotka tulevat pienenä pisteenä peilistä nopeasti kiinni takapuskuriin liimautuen ja sitten painaen agressiivisesti kaasua juuri kun vastaan tulee joku rekka tai kaasuato - ohittavat ihan hilkulla ja kaasua ulvottaen, autojen välistä pujotellen eteenpäin. Pari kertsa olen nähnyt tällaisia kuskeja tienvieressä hetki ohitusten jälkeen keskustelemassa poliisin kanssa. Täytyy myöntää, että pieni vahingonilo on pulpahtanut mieleen silloi...


Oma tie on sateiden jälkeen supermärkä ja iljanteinen. Tänne menimme, täältä lähdimme.

Eräänlainen kaahareiden huippu-tapaus oli nähtävissä  sunnuntaina iltapäivällä kun ajelimme valtatiellä kohti kotia. Autoja tuli vastaan pieninä ryppäinä - sekä rekka-autoja että henkilöautoja ja busseja. Itse ajelin satasta, ehkä muutaman kilometrin yli kunnes tie muuttui 80 tieksi. Tiellä oli ohituskieltoja ja tiesin, että parin kilometrin päästä tien poskessa töröttää peltipoliisi jossa ON kamera sisällä. Varmasti.

Hiljensin siis vauhtia ja jatkoin kahdeksaakymppiä kuten liikennemerkein ohjeistettu on. Takaa sinkosi ohi uudenkarhea hopeanvärinen mersu, sillä oli vauhtia varmasti tuplat sallittuun. Se ampaisi ohi kuin ohjus ja jatkoi matkaa nuolena tiellä kunnes havaitsi peltipoliisin. Arvasin, että auto ei ehdi hiljentää kameran kohdalla mitenkään vauhtia ja odotin näkeväni kameran välähdyksen. Mutta ei - auto teki kiepauksen vastaantulijoiden kaistalle samaa hillitöntä vauhtia ja palasi kameran jälkeen takaisin omalle kaistalleen. Onnistui huijaamaan kameraa - ei tullut sakkoja... Samalla hetkellä kun mersu kiepahti takaisin omalle kaistalleen, tuli vastaantulevaa kaistaa suuri monen hevosen kuljetuskärry ja sen perässä letka henkilöautoja. Kun sen huomasin, ja tajusin kaamealta onnettomuudeleta välttymisen aivan hiuksenhienolla marginaalilla,  hyppäsi oma syke muutamankin ylimääräisen lyönnin - kuinka lähellä aivan mieletöntä onnettomuutta olimmekaan.

Kiesus - mikä hullu kuski!!! "HULLU, IDIOOTTI" huusin oman autoni ratissa. Torkkuva esikoinen katsoi meuhkaamistani ja jatkoi nettailuaan...."

Parin kilometrin jälkeen oli tien vasemmalla puolen suuri ABC-asema jonka parkkipaikka on aina täynnä autoja. Ja kas - mitä näimmekään siellä? Äskeinen kaahari ajoi mersuaan rauhaisasti parkkeerattujen autojen rivien välissä, ikäänkuin tarkastaen ketä on paikalla. Sinne siis oli kiire - tai ei ollut kiire ollenkaan mutta piti "testata auton tehot...

Huh huh. Olisi pitänyt ottaa rekkari ylös. Ja olisi ollut mielenkiintoista nähdä minkä ikäinen tyyppi autoa ajoi... Poika lainannut isän uutta kallista autoa, kenties? Vaikka eihän kummallakaan asialla ole minulle tietenkään merkitystä, utelias vaan olen. Nähtiin yksi tavallistakin typerämpi tilanne liikenteessä - mutta kaikki selvisivät kuitenkin hengissä.