Lehdistä saa lukea, että tämä kesä on kuumin 70 vuoteen niin Suomessa kuin muuallakin koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Siperiassa on ennätyksellisen kuumaa – ja sitten Etelä-Amerikassa aivan ennätyksellisen kylmää. Maapallolla on jonkinasteinen kriisi meneillään – vai onko? Ja jos on, onko syynä ihmisen ilmastolle ja luonnolle aiheuttama tuho?
Vaikea sanoa. Kukaan ei siihen oikeaa vastausta tiedä – paljon pahaa on tietenkin ihminen luonnolle aiheuttanut, ja koko ajan aiheuttaa.
Tätä kirjoittaessa soitti lapsen puhelimeen veli jolle oli tullut tieto, että minun kännykkäni on jäänyt paikalliseen kahvila-ravintolaan. Hui – noloa. Olimme tosiaan päivällä lapsen kanssa kaupungilla ja kävimme kahvilla kyseisessä paikassa. Kännykkä jäi sinne, jo monta tuntia sitten. En ole kännykkää kaivannut kun olen ollut kotosalla ja tiennyt missä lapset majailevat. Äidillekin ajattelin soittaa vasta huomenna.
Vanhin lapsi lähti eilen iltapäivällä enonsa – joka on hänen kumminsa – perheen kanssa mummin luo maalle jossa heillä oli tarkoitus rakentaa uusi mattoteline entisen jo melkoisen lahon tilalle. Näin on kuulemma tapahtunutkin; teline on melkein valmis, kertoi veli juuri puhelimessa.
Veli oli ärtyinen ja jotenkin kamalan negatiivinen. Se on nykyisin harmillisen tavallista; tuttua on toki, että miehistä tulee keski-ikäisyyden ja perhe-elämän myötä ja vanhetessaan harmillisen ärtyisiä. He ikään kuin tietävät miten asiat tulee hoitaa ja elämä elää – ja jos joku muu sitten toimiikin toisin tai ajattelee asioista eri lailla, syntyy huomattavaa ärtyneisyyttä.
Miehissä, monissa heistä, elää vahvana tämä patriarkaalinen elämän malli, tuntuu. Ennen mies päätti kaikesta, ohjasi ja oli se joka kaiken tiesi – ihan pelkästään sen takia, että on mies. Nyt kun moni nainenkin tekee niitä asioita joita eivät ennen tehneet – tulee helposti sitten skismaa. Itse olen siitä hyvä esimerkki; elän elämää ja teen asioita ilman miehen neuvoja ja sponsorointia, apua ja huoltajuutta. Toisaalta olen erityisen hyvä esimerkki siitä, kuinka elämäni miesten mielestä teen lähes kaiken jollain lailla pieleen. Ex-mieskin piti minun mottonani lausetta ”Vad du än gör misslyckas du alltid” eli mitä ikinä teenkin, mihin sormeni ja käteni laitankin, kuinka hyvin ikinä asiaani uskonkin, pieleen menee”. Valitettavasti tässä on iso totuus sisällä – mutta silti meikäläinen ja kaltaiseni muut ihmiset täällä vain palloilevat ja elävät elämäänsä. Ei siinä muu sitten auta kuin nähdä positiivisia puolia elämästä ja nauttia siitä, mitä saa – elämältä saa kuitenkin paljon upeaa ja hienoa, kaikki meistä.
Ex-mies elää toki jo toista avioliittoaan ihan muualla ja on sanojensa mukaan tällä kierroksella paljon harmonisempi kuin meidän liitossamme. Ei siis ole mitään syytä muistella vanhoja…
Nyt vain taannuin hiukan kun tuo puhelu veljeltä tuli. Voi voi. Se, että olin onnistunut unohtamaan puhelimen ja vielä kapakkaan ei anna hyvää kuvaa meikäläisestä, ei ihmisenä, huolehtivana äitinä sen koommin kuin itsestään huolehtivana aikuisenakaan. Uh – veljen repertuaari on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka möhlään asiani ja sen takia en pääse elämässä eteenpäin. Eniten suren tätä meidän vähäistä kommunikaatiota lapsuuden ajan jälkeen meidän molempien lasten takia; olisi niin kiva, jos he voisivat olla enemmän toisensa kanssa tekemisissä; olen aika lailla perhe-keskeinen ja arvostan juuria ja suvun yhtenäisyyttä. Mutta väkisin ei voi tuotakaan asiaa hoitaa…
Menen maalle joka tapauksessa maanantaina jolloin veljen perhe on vielä siellä. Katsotaan, miten asiat hoituvat. Oma nuorimmaiseni on samanikäinen veljen vanhimman kanssa ja he viihtyvät super-hyvin keskenään. Olisi kiva, jos he saisivat olla hetken yhdessä; keinua riippukeinussa ja jutella, pelata ja leikkiä ennen kuin heidät siirretään pois – veli ja vaimonsa tuntuvat pelkäävän jotakin pahaa tulevan meiltä heidän lapsiinsa. Tällaisia pieniä sukuskismoja on toki aika lailla muissakin suvuissa. Muistan yhden ranskalaisen elokuvan joka tätä käsitteli: hävettävän maalaismainen sisko tuli pariisilaistuneen siskonsa perheen vieraaksi ja mokasi ihan kaikessa – paljasti avoimesti oman maalaisuutensa parempiin piireihin päässeen siskonsa ja tämän hienon tuttavapiirin silmissä. Tunnistin itseni siitä maalais-siskosta joka mokaa vähän kaikessa. Paras on aina pysytellä vähän sivussa - paikalla olellessa mikaa aina...
Käsityöt ovat siinä jamassa, että tiskirätit - ne molemmat - ovat valmiit ja Rowanin kierrätys/eko-langasta neulomani pusero olisi kiva saada valmiiksi lähipäivinä. Helppo kahden kappaleen malli mukavasta langasta joka muistuttaa hiekkarannan hiekkaa - pieniä erivärisiä hiekkajyviä sen ruskena joukossa. Vähän kuin elämä - sielläkin on mustaa ja punaista, sinisestä ja violetista puhumattakaaan... Ja jokaisen meidän elämä on kuin yksi hiekanjyvänen maailman kaikkeudessa. Pieni, mutta tärrkeä siinä isossa kokonaisuudessa..
Lanka on tosi kivaa neuloa; siinä on osa silkkä, osa puuvillaa ja loput viskoosia; tuoksu on raakasilkin tuoksu, samoin käsituntuma neuloessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti