Torstai-ilta jo meneillään. Istun verannalla pöydän ääressä konetta naputellen – muistin salasanatkin! Aivotkin pehmenevät tässä helteessä näin pitkän ajan kuluessa! Helteitä on tosiaan kestänyt jo kai koko heinäkuun; helle alkaa syödä jo olemista kun tähän ei ole näillä leveyspiireillä oikein totuttu. Voimat menevät ihan helteestä selviämiseen! Tämä helle on vielä trooppista, nihkeää sorttia eli kosteutta on ilmassa paljon. Kosteuden takia puut ja pensaat ovat pysyneet vihreinä – ruoho on paikka paikoin palanut ja metsämarjoja ei saada juuri ollenkaan nyt – sienisatoa lienee aivan turha odotella sitäkään.
Pohjois-Karjalan Liperissä on mitattu tänään Suomen kaikkien aikojen lämpöennätys: 37 astetta.
Mutta onhan ihanaa, että on kerrankin lämmin ja ihana kesä – saa nauttia lämpimistä uimavesistä ja pulikoida mielin määrin!
Vuonna 1972 oli myös kovat ja pitkään kestäneet helteet. Ne helteet päättyivät aivan kaameaan, suureen ukkosmyrskyyn joka tuhosi metsää hehtaarikaupalla; kokonaisia metsiä kaatui ja pitkät männiköt hajosivat kuin kasa tulitikkuja. Se oli kamala tuho – kuolleita oli niinä aikoina myös paljon. Oma mummi kuoli silloin, siksi sitä meillä perheenparissa paljon muistellaan – sitä, miten helteet alkoivat, kestivät, mitä kylällä silloin tehtiin ja miten kaikki alkoi aivan sinisenmustasta pilvestä ja aivan valtavasta tuulesta – ja siitä hipi-hiljaisuudesta joka tuli ennen suurta pauhua ja roisketta. Linnutkin vaikenivat! Äiti taisteli tuvan ikkunan kanssa tuulta vastaan; ei meinannut saada kaksin käsinkään sitä kiinni kun tuuli niin kovasti.
------------Tauko-------------
Nyt on jo seuraava päivä, perjantai 30. heinäkuuta.
On melkoisen mahdotonta kirjoittaa, lukea tai tehdä mitään ”omaa” kun on äidin luona – ei siinä mitään pahaa ole, mutta sen unohtaa helposti. Äiti toivoo seuraa ja heti kun tekee jotain pienen hetken, hän ihmettelee missä olet, meneekö vielä kauan, lopetatko kohta? Sikis jäi tuo eilinenkin teksti ihan torsoksi.
Äsken kävin kaupungilla – tulimme käymään näet täällä kaupunkiasunnolla ja menin ostamaan itselleni rintsikat Sokokselta samalla kun äiti jäi pesemään pyykkiä ja lapsonen pelaamaan nettipelejään. Edelliset ikivanhat rintsikat hajosivat päälle laitettaessa eilen; hihna poikki. Hmm - ne olivat toki aika vanhat jo... Toiset hajosivat edellisviikolla ja olivat nekin jo aika kulahtaneet. Suomalainen säästää alusvaatteista, sanotaan. Myönnän; niistä on helppo säästää kun niitä ei meikäläisen tapauksessa kukaan muu näe; jos olisi "ihmis-suhde" niin silloin tilanne olisi toinen; kauniit alusvaatteet ovat ihania! Mutta myös sen verran tyyriitä, että olen suosiolla käyttänyt kulahtaneita mutta muuten ok alkkareitani jo vuosikausia. Tänään ostin pitsiset ja kauniit rintsikat - sekä järkevät mustat tukisukat ensi viikon lomalennolle, että ei tule sen suhteen ongelmia jalkojen kanssa! Oma rintsikka koko on sen verran haastava, että niitä ei helposti alennustangoista löydy. Ei nytkään. Sekä pienempiä että suurempia oli alennuksessa paljon; ihanan värikkäit ja kivan näköisiä, jopa kympillä! Voi voi. Omat maksoivat 40 euroa, aih.
No, yritin olla nopea asioidessani kaupassa mutta sovitin aika monta paria ennen kuin löysin sopivat – äiti jo ennätti pyytää lasta soittamaan minulle ja kysymään, meneekö kauan vielä ennen kuin tulen. Eilen kirjoittelin tuota yllä olevaa tekstiä, äiti katsoi telkkarista samaan aikaan jotain. Kohta loppuikin se ohjelma ja oli aika keittää kahvia. ”Lopeta jo tuo naputtelu” oli samalla äidin pyyntö. Onhan se toki epäkohteliasta kirjoitella kun toinen haluaa jutella, myönnän.
Illalla oli kova ukonilma, melkeinpä myrsky. Paljon on kuulemma puita kaatunut, osa myös talojen päälle, juuri täällä meidän seudulla. Sähköt olivat aamupäivällä poikki kymmenissä tuhansissa talouksissa ja kaikenlaista harmia ja tuhoa oli ukkonen aikaansaanut. Meillä ei onneksi käynyt mitään vahinkoa. Olin ukkosen alkaessa naapurissa kylässä, istuttiin iltaa ulkona ”metsäbaarissa” eli kuusimetsän kätkössä Letun metsämökillä, nautittiin sangriaa jota olin tehnyt aikaisemmin iltapäivällä. Siirryttiin sitten ulkoterassille kun alkoi tulla hämäränpää, ehkä puoli yhdentoista paikkeilla. Kivitasku lauleli lähipuussa, oli leppoisaa. Lettu tarjoili juustoja ja punaviiniä. Juteltiin mukavia, katseltiin salamia taivaalla ja seurattiin lähenevää kumua taivaanrannan takaa. Kun salamat tulivat tiiviinä ja ukkosen jyminä oli jo lähes loppumatonta, kävelin peltojen poikki mummin luo – huomasin kännykästä, että hän olikin yritellyt jo soittaa – en ollut huomannut sitä aikaisemmin.
Sade alkoikin jo kävellessäni kotiin, kohta oli ukkonen ihan melkein siinä – ei tullut onneksi ihan päälle mutta pyöri siinä ympärillä parisen tuntia. Vasta puoli kahdelta yöllä oli niin rauhoittunutta, että mentiin nukkumaan. Maalla ukkonen pelottaa – meidän talo on myös mäellä eikä mitään ukkossuojaa oikein ole, päinvastoin on paljon puita joten hiukan tuollainen sää aina pelottaa. Tähän mennessä vain sähköjä ja jotain sähkölaitteita ja yksi puhelin on mennyt hajalle ukkosen takia. Naapuritaloista on mennyt aikaisempina vuosikymmeninä lehmiä salaman iskemien puiden alle kun karja on ollut laitumella - ja yksi koko navettakin paloi lapsuusvuosinani.
Nyt on raikkaampi sää; tosin lämpö alkaa taas nousta. Lähempänä 30 astetta varmaan taas jo ollaan, näin perjantai-iltapäivänä.
Laitan nyt tämän tekstin esiin, menen pesulle ja sitten lähdetäänkin takaisin maalle. Tänään syödään perunoita omasta maasta, sillin kera. Nikola on perunan nimi jota sisko on istuttanut. Nam.
Kuvat ovat toissapäivältä - käytiin uimassa monta kertaa silloin niinkuin muinakin päivinä. Nuo kuvat ovat samalta hiekkarannalta joka illalla on hämyisä ja utuinen kun päivällä lämmennyt vesi illalla höyrystyy yötaivaan ja vedenpinnan väliin. Iltayuinti tehtiin ennen puolta yötä jolloin auringosta oli vielä punainen muisto taivaan rannassa. Kovin kaunista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti