Kirjoja ja kirjastoja - onneksi niitä on!

Kirjat ovat kivoja. Koti, jossa on kirjahylly ja kirjapinkkoja tuntuu kivalta, kotoisalta. Kun on kasvanut kirjojen ympäröimänä, on vaikea kuvitella elämää ilman niitä. Kännykältä ja tietokoneelta voi lukea päivän uutiset eri saiteilta, katsoa mitä jostakin asiasta kerrotaan eri lehtien sivuilla. Voi helposti vilkaista, mitä Ruotsissa puhutaan tai mitä joku iso uutiskanava kertoo Trumpin ja Clintonin presidenttikisassa.

Mutta sitten kun oikein haluaa nautiskella, istahtaa pöydän ääreen tee- tai kahvimukin kanssa ja syventyy kirjaan. Ihan oikeaan, fyysiseen kirjaan jossa on paperiset sivut!

Itse olen viime aikoina lueskellut Annika Bengtzonin seikkailuista, tuosta ruotsalaisen iltapäivälehden toimittajasta jonka elämää on saanut seurata jo ties kuinka monen kirjan verran. On tullut avioero, kiistoja lasten huoltajuudesta ja uusi mies, mustasukkaisuutta ja ties mitä kommervenkkejä yksityiselämän puolella samalla kun huipputoimittaja tekee mahtavia lööppi-juttuja Espanjasta, Pohjois-Afrikasta ja tietenkin Ruotsista. Kirjasarja koukuttaa; vaikka ei ihan rakastuisi johonkin kirjailijan tyyliin, tulee pakottava tarve lukea koko sarja. Liza Marklundin kirjat on viimeisintä lukuun ottamatta tullut luettua. Viimeisinkin Järnblod pitää jossain vaiheessa saada luettavaksi - se on kuulemma sarjan ehdottomasti viimeisin kirja, yhdestoista jossa Annikan sisko Birgitta katoaa ja lehden päätoimittaja Anders Schyman taistelee taas lehtensä puolesta, niinkuin aina ennenkin. Kun lukee kirjasarjaa, tulevat hahmot tutuiksi ja melkein eläviksi, kuin työkaverit!

Toinen kirjailija, johon olen hurahtanut on norjalainen Jo Nesbøn sarja Harry Holesta. Ihme todellakin, että tuo mies on elossa kaiken kokemansa jälkeen; hän on vähän kuin James Bond joka nousee aina uusiin taisteluihin vaikka kaula olisi edellisellä sivulla melkein katkennut rikollisten kanssa painiskellessa. Nesbø on kirjoittanut muutakin, ahmin pari kirjaa kesän aikana. Dekkarit, jännärit ja toimintakirjat ovat kuluneet viime aikoina käsissä - mutta olen ehtinyt lukea kasapäin muitakin kirjoja, joita lainailen kolmen eri kunnan kirjastoista.

Äsken lopettelin kirparilta eurolla ostamani Ross MacDonaldin kirjan "Kasvot vedessä". Kansiteksti kehuskeli kirjaa ja aloin sitä lukea - ei ollut ihan niin hyvä kuin olin toivonut. Käännöskin oli paikka paikoin huonohko - oikolukua ei oltu tehty kunnolla. Tarina alkaa sillä, kun "kovissa liemissä keitetty yksityisetsivä" Lew Archer saa työkeikan naiselta ja menee jonkin ajan kuluttua tapaamaan tätä hienoon, vanhaan kotitaloon. Talossa tapahtuu murha - naisen anoppi, Olivia Slocum, 55-vuotias iäkäs vanha nainen hukutetaan uima-altaaseen. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kaliforniaan  jonnekin vuosien 1947 - 1950 tienoille. Kirja ilmestyi USA:ssa jo 1950.

Kirjasta jäi mieleen vanhus: noin 55-vuotias nainen joka ei osannut hyväksyä ikääntymistään: "Hän pysytteli asennossa hiukan liian pitkään ja käänsi päätään niin, että näin hänen profiilinsa. Häntä vaivasi turhamaisuus; hän oli juuttunut omaan menneeseen kauneuteensa, ei osannut vanheta eikä antaa poikansa kasvaa aikuiseksi."

Huh. Vanhuus pitää siis hyväksyä eikä kuvitella olevansa viehättävä kun on jo noin vanha...

Seuraavaksi sukellan Harper Leen kirjaan "Kaikki taivaan linnut". Pysyttelen siis vielä USA:ssa, tällä kertaa Etelävaltioiden alueella, jonkin aikaa. Aloittelin kirjan lukemista jo - ja huomaan, että mielikuvani kirjasta oli toinen kuin miltä se nyt näyttää, parinkymmenen sivun jälkeen. Hyvä niin! Harper Leestä puhuttiin paljon, kun tämän kirjan käsikirjoitus löytyi tarinan mukaan pankkiholvista vuonna 2014. Lee sai Pulitzer-palkinnon vuonna 1960 esikoisromaanista "Kuin surmaisi satakielen".

Harper Lee kuoli helmikuussa 89-vuotiaana. Hän oli kotoisin Monroevillestä, Alabamasta. Etelävaltioiden kirjailijoita on monia, jotka ovat jääneet mieleen John Grishamista Mark Twainiin.

Elämä ilman kirjoja tuntuu ajatuksena tylsältä. Onneksi on kirjoja - paljon! Ja kirjastoja!

Penaalin ompelu ja savuava ompelukone

Siinä se on. Tikattuna ja valmiina käyttöön - penaali kouluun.

Penaali tuli valmiiksi! Eihän sen ompeluun loppujen lopuksi kauan aikaa mennyt, rimakauhu tuohon vetoketjun ompeluun on vain niin paha. Ketjun reunojen ompelu vaatii vain huolellisuutta ja kunnon neulaa - sain yhden neulan poikki kun ajoin liian läheltä vetopäätä, sitä josta ketjua avataan ja suljetaan - mutta hankalinta on saada päädyt siisteiksi. Enkä nyt kyllä saanutkaan. Kun on paljon paksua kangasta ja vielä ne ketjun paksut loppu- ja alkukankaat, en ikinä osaa viimeistellä hommaa hyvin. Ja ompelukonetta tulee sitäpaitsi käytettyä nykyään tosi vähän, ei edes joka vuosi.

Tällä kertaa ratkaisin ongelman tikkamalla päät paksulla puuvillalangalla ja jatkamalla tikkauksen myös sivuille. Omalaatuista, ehkä. Onneksi pussukka kelpasi teinille, hän jopa kehui sitä.

Kangasta jäi vielä jäljelle sen verran, että siitä voi loihtia vaikka kaksi uutta pussukkaa. Yritän vielä tehdä ne; harjoittelemalla onnistuu, toivottavasti.

Mitäs sitten sattuikaan?
Olin aikonut ommella samalla myös uudet päälliset kahteen tädiltä perittyyn puna-kelta-raidalliseen istuintyynyyn; ovat muuten hyvät mutta tosi pahan väriset, räikeat.  Suunnitelma oli ommella uudet pehmeät päälliset vanhojen päälle kaapista "löytämälläni" vihreällä kankaalla. Kaikki oli valmiina odottamassa tuolilla vieressä.

Mutta jotain outoa tapahtui: olin tikkaamassa pussukan sivua, jalat normaalisti lattialla, ompelukoneen äärellä istuen. Yhtäkkiä kone alkoi käydä, neula kulkea ylös, alas ja kone surisi vaikka en polkenut poljinta tai koskettanut konetta. Samalla koneen sähköjohdon päästä alkoi tulla paksua, sähkön hajuista savua. Savu oli paksua ja haju kuin poltetua muovia yhdistettynä sähkön terävään hajuun. Hyppäsin tuolista, kiskoin töpselin koneesta ja lopulta  myös seinästä. Vein ompelukoneen ulos ovesta.

Hiukan ennen savuavaa konetta. rauhaisaa!

Haju pysyi keittiössä vielä pitkään, kone lakkasi savuamasta ulkona. Vahdin sitä ikkunasta, että ei syttyisi uudelleen.

Vähän pelottavaa! Jos olisin mennyt nukkumaan ja jättänyt koneen töpseliinsä kiinni aamua odottamaan, niin kuin olin hetken päästä aikonut tehdä, olisi kone voinut sytyttää tulipalon. Kaksi ihmistä ja kolme eläintä olisi pahimmillaan menettänyt henkensä. Ja kuka vielä viereisissä asunnoissa - kellon oli niin paljon, että tienoo oli pimeänä, kaikki jo nukkumassa.

Aika outo juttu, tosiaan. Mutta onhan noita sähkölaitepaloja tietenkin jonkin verran, olen niistä lukenut.

Ompelukoneeni on noin 25 - 30 vuotta vanha ja sitä on kyllä huollettu silloin tällöin. Nyt en sitä uskalla käyttää ennenkuin se taas huolletaan. Sitten kun saan rahaa - HAH!

Onneksi penaali tuli valmiiksi. Se on nyt koulussa, käytössä. Sain aikaiseksi jotakin, minäkin!

Istuinpäälliset ompelen illemmalla, käsin!

Käsitöitä neulalla, koneella ja puikoilla. Työttömyyspohdintoja

Tuleva penaali - toivottavasti. Kangas ja vetskari ainakin hyvää laatua.
Ompelu vain puuttuu...

Nuorella alkaa koulu jälleen tällä viikolla. Sinne pitää hankkia sitä sun tätä, ihan pakko saada... Reppu, mieluusti Fjällräven. Se maksaa piirun vaille satasen, hitsi vie! Kalenteri. Uusi penaali joka on tilattu äidiltä. Kangas ja vetoketju käytiin jo ostamassa kangaskaupasta parisen viikkoa sitten. Pussukka ei ole vielä valmis; tämän vuorokauden puolella sen pitää syntyä! Tällä äidillä on nyt aika lailla rimakauhua pussukan ompelun kanssa: kangas on paksua gobeliinia ja omat vetoketjun ompelutaidot ovat ruostuneet - sen tästä asiasta muistan, että siistin vetoketjun aikaan saaminen on haastavaa.

Uuuh. Kohta aloitan! Ompelukone on jo esillä...

Sen sijaan olen neuloskellut - tänään sekä jo parina aikaisempana päivänä, monta vuotta vanhaa, kesken jäänyttä neuletta. Aloitin puseron kun olin ostanut edullisia alennus-lankoja, eurolla kappale (hinta on vielä näkyvillä vyyhdeissä). Langat ovat  aloituksen jälkeen majailleet ja vieneet tilaa vuosien ajan pahvilaatikoissa joita on monta. Niissä on lankoja ja useampi keskeneräinen neule.... Pari viikkoa sitten sain valmiiksi toisen kesken jääneen neuleen - tai oikeastaan ostetut langat joita ei oltu vielä ollenkaan aloitettu. Sain neulepuseron tehtyä ja siihen myös kaulaliinan koska lankaa jäi sen verran jäljelle. Ihan kiva, tuli ihka käyttökelpoinen neule syksyyn! Tai no, ehkä niillä ei täällä kotona juurikaan mitään tee - mutta ehkäpä saan työpaikan,  jossa sitä voi pitää!

Lanka on  vaaleaa jossa paksuja mullukoita ja kimalletta

Nyt sitten tämä keltainen, kultakimalletta sisältävä neule. Sitten sieltä laatikoista löytyy vielä vihreä neule jonka aloitin viime talvena. Pari vuotta vanha kuparinruskea on myös odottamassa tekijäänsä- Ja onhan siellä vielä myös parit kirjosukat ja lapaset....

Työttömyydestä taas sananen
Yritän saada ylläpidettyä innon keskeneräisten asioiden loppuun saattamisessa. Aikaa pitäisi olla   kun työtä ei näy taivaanrannassa. Työstä puheen ollen voi ihmetellä taas poliitikkojen puheita, joista kuultaa läpi ajatus, että työtön ei ottaisi vastaan työtä kun sitä hänelle tarjotaan. Huokausten huokaus. Pitäisiköhän mennä valtiovarainministeri Petteri Orpolle ja muillekin päättäjille selittämään, että olen hakenut satoja työpaikkoja enkä niistä mitään vielä saanut - kukaan ei ole mitään ikinä tarjonnut eikä työvoimatoimisto ole tipan vertaa kiinnostunut minusta - edes pyydettäessä ei sieltä keskusteluaikaa saa. hain männä viikolla työvoimakoulutukseen mutta sain hylkäävän lausunnon heti paluupostissa. Ihan oikeassa postissa vielä; paperiposti on tuossa antiikkisessa byroossa vieläkin käytössä.

No tuskinpa tilanteen oikea laita ketään kiinnostaa; tuntuu, että politiikka on kaikilta osin pelkkää mielikuvan luontia, vailla oikealla tavalla asioihin puuttumista. Mielikuvat ohjaavat - niin myös muualla maailmassa. Maailman menoa kun seuraa median kautta, huomaa vaikkapa Turkin, Venäjän toimia ja USA:n presidenttipeliä seuratessa, miten mielikuvien luonti saa aikaan ihmeellisiä asioita - vaikka sanotut asiat olisivat kuinka päättömiä ja uskomattomia, silti ne toteutetaan ja ihmismassat hurraavat niille.

Olen tässä vuosien saatossa nähnyt kuinka käsittämättömän ammattitaidoton ja onneton on tuo TE-toimisto, valtion virasto joka maksaa meille veronmaksajille maltaita. Siellä on vanhahkoa porukkaa töissä joilla ei tunnu olevan työmarkkinoista tietoa kuin ohuiksi pitimiksi, huono käsitys tämän päivän työelämästä ja digitaalisuudesta ei juuri hajua; usein siellä käydessäni tunnen, että itselläni on paljon enemmän tietoa  avoimista paikoista, yrityksistä ja työnhausta. Verenpaine nousee korkeuksiin, kun ajattelenkin tuota paikkaa. Rauhaisan uneliaassa ilmapiirissä siellä istutaan ja liikutaan kuin hiipien. Toimisto on jämähtänyt jonnekin 70- 80-luvuille. Ihme, että siellä  ei lapiohommia suoraan ehdotella kaikille.

Rahkasammal. Luonnon kokolattiamatto. 

Vieraslajeista ja muustakin

Uusi pihakasvi? Kaunis???

Koiran kanssa kävellessä on helppo tehdä havaintoja lähialueen luonnosta ja pienistä muutoksista. Samoilla poluilla ja metsäteillä tulee käveltyä usein joten kaikki kasvaminen ja muut muutokset tulee havainnoitua. Tänä kesänä on muutaman kasvin lisääntyminen näkynyt tosi selkeästi. Jättipalsamia esimerkiksi on aivan valtavan suuria esiintymiä monissa paikoissa. Tänään ihmettelin suuren suuria puskia joiden vahva jotenkin maitomainen tuoksu leijui paksuna ilmassa. Osa kasvustoista on kerrostalojen nurkilla - eikä kukaan silti välitä niitä pois ottaa.

Jättipalsami valtaa tilaa tehokkaasti

Jättipalsami on helppo kitkeä; se on vetinen kasvi jolla on pienehköt juuret - ihan toisin kuin lupiinilla joka sekin on vallannut maan tehokkaasti. Alkukesän lupiini ja keski- ja loppukesän jättipalsami tien keskikesällä varsilla kukkivan kurtturuusun ovat totisesti maan yleisimpiä kukkia näinä aikoina. Ruusu ja lupiini oat sitkeä-juurisia ja hankalia kitkeä - mutta yhtälailla ne kaikki leviävät.

Rhododendron eli alppiruusu aloittaa kesän toista kukintaa.

Kävelyreissullamme huomasin, että alppiruusut ovat nupulla! Ne kukkivat hienosti ennen juhannusta - ja nyt on alkamassa toinen kukinta. Johtuneeko kosteasta, melkeinpä märästä kesästä, että alppiruusu virittelee toista kukintaa saman kesän aikana? Rhodoja on myös tosi paljon nykyisin pihoissa ja jopa metsiköissä; onko tämä seuraava vieraslaji jota kohta kehotetaan häätämään? Suurin osa vieraslajeista tulee luontoon, kun ne ensin istutetaan puutarhoihin ja viihtyvät  niin hyvin, että lähtevät villiintymään luontoon.

Pihlajat, omenapuut ja jopa aroniat ovat valtavan täynnä marjoja ja hedelmiä. Monelta puulta ja pensaalta menee pian oksia pian poikki taakan alla; satoa tulee todella paljon. Mietin pihlajia katsoessani, mitä noista voisi tehdä - pihlajanmarjahyytelöä olen joskus tehnyt mutta ei sitä oikein ole tullut sitten kuitenkaan syötyä. Jotain Sorbus-likööriä voisi myös harkita, tarjoaisi siitä sitten ryypyt vieraille. Hmm?

Sipulipussi uusille sipuleille

Vilja kypsyy - lato on jo tosi kypsä!

 Eilen sain virkattua sipulipussin - ensimmäinen laatuaan itse tehtynä. Huomasin nimittäin, että äidin iänikuisen vanha, kalalangasta virkattu sipulipussi vuodelta ennen syntymääni, mummin virkkaama joskus sotavuosien jälkeen ehkäpä, on hävinnyt ja rikkihän se silloin olikin, silloin joskus kun sen viimeksi näin. Anno dazumal...

Kun kävimme äidin kanssa viime viikolla ruokakaupassa, ostimme sipuleita - ja mitä teki äiti kun tulimme kotiin? Laittoi sen ruman harmaan muovipussin roikkumaan koukkuun seinälle. HYI miten ruma se oli siinä, muovipussi seinällä!

Sipuleille uusi säilytyspaikka, ettei tarvitse
muovipussia katsella

En silloin, viime viikolla, löytänyt äidin käsityökorista sopivaa lankaa uuden pussukan virkkaamiseen - olisin samalta istumalta pusannut hänelle uuden. Äiti ei enää jaksa niin välittää kaikista kodin viihtyisyyteen vaikuttavista yksityiskohdista kuin aikaisemmin - jolloin hän olikin tosi tarkka, että kaikki on nätisti ja siististi kotona - joten hän vain naureskeli, kun ihmettelin muovipussia seinällä... Voi, miten asiat muuttuvatkaan!

No, eilen sitten löysin kerän vaaleanpunaista bambulankaa omasta lankalaatikosta ja tein pussukan. Siihen mahtuukin monta sipulia!

Perjantaina vien sen maalle, laitan pyyhkeiden viereen tupakeittiön naulaan!

Lehtimehua,
Marskin juomaa

Jahas - mitäs muuta hauskaa ja tuottavaa, jopa järkevää olen saanut aikaan? Tein mehua mustaviinimarjamehun lehdistä, isän joskus antaman reseptin mukaan. Isä kutsui juomaa marskin juomaksi ja kovin hyvää se onkin. Sopii ruokajuomaksi koska ei ole liian makeaa. Se ei säily kamalan kauan joten juodaan sitä jo heti, ei säästellä talven iloksi. Meillä ei ole kellaria eikä pakastinta - viimeksimainittu meni rikki kesällä eikä minulla nyt ole varaa sitä korjauttaa saati uutta hankkia joten elämme yhden jääkaapin taloudessa. Se ei tunnu riittävän mihinkää varsinkin kun haluaisin säilöä metsän ja puutarhan antimia talveksi. Mutta säilön niitä sen mitä pystyn - ehkä joitain voi säilyttää jonkun aikaa jopa oven ulkopuolella tai sitten ihan tiskipöydän kulmalla. Katsotaan!

Eipä tässä tänään oikein muuta. Illat pimenevät, ulkona tuulee kovaa. Tyttökissa karkasi kotoa pari tuntia sitten. Toivottavasti se tulee kotiin ennen kuin kissaa vihaava naapuri sen huomaa. tai ennen kuin sille käy jotain. Valjaat päällä pääsi livistämään, pelkään, että se jää niistä kiinni jonnekin.

Kerron vielä, että tein lihapullia sunnuntaiksi. Niitä tuli parikymmentä kappaletta - itse söin kolme sunnuntaina ja annan perheen nuoren syödä loput pullat mahaansa kun näköjään maistuvat  hyvin. Tänään hän vielä sai niistä annoksen, jo kolmannen - tällä kertaa perunoiden kera.

Suomalaista kotiruokaa: lihapullia spagetin ja suolakurkun kanssa tällä kertaa

Itse olen syönyt kaurapuuroa mustikkahillolla tosi paljon parin viikon ajan - hillo on tämän kesän marjoista ja kaurahiutaleet kaupan suomalaista viljaa! Juomana Marskin juomaa ja vettä! Pitäisi välttää spagettia ja muuta jauhoruokaa että maha pienenisi tai ei ainakaan enää kasvaisi. Joskus se on vaikeaa; heikko luonne vetää spagettia mahaan!!!

Elokuussa alkaa koulu - entäpä uusi työ?

Aurinko laskee saaren taa. Haikeaa, joko se on laskenut minunkin yli ja ohi?

Elokuun pimeät illat ovat täällä. Aamulla ruoho on yön kosteudesta niin märkää, että jalat kastuvat hetkessä. Heinäsirkat ja hepokatit sirittävät innokkaasti, perhosten syys-sukupolvi liihottelee innokkaasti kirkkaissa kukissa. Tänä kesänä on saanut tutustua tosi isoon määrään innokkaita hyönteisiä; sudenkorentojakin on ollut todella paljon, ja on vieläkin.

Loppukesän neitoperhonen imee siinä mettä. Kaunis on!

Luontoa tässä on ehtinyt katselemaan ja haistelemaan oikein kunnolla kun työtä ei vaan millään meinaa löytyä. Juuri ennen tämän kirjoittamisen aloittamista pusasin hakemuksen työpaikkaan jonka tosi mielelläni haluaisin. Tuollaisia hakemuksia on tullut tehtyä kesän aikana lähes kolmekymmentä - innokkaasti isken kiinni työpaikkailmoituksiin, soittelen paikkaan jos hyvää kysyttävää keksin ja jos sinne voi soittaa (aina ei voi) ja sitten kirjoittelen hakemuksen, tarkistan, onko CV sopivassa kunnossa tähän paikkaan - ja klik, lähetän hakemuksen.

Hakemuksen lähettämisen jälkeen tulee automaatin lähettämä kiitos hakemuksesta sähköpostiin. Sitten ei yleensä kuulukaan mitään. Olen tosi paljon miettinyt, miksi en kelpaa haastatteluun tai työntekijäksi; tietenkin ymmärrän, että työttömyys maassa on suurta ja jokaiseen työpaikkaan tulee kymmenittäin, jopa sadoittain hakemuksia. Mutta että minuun ei olla yhteydessä edes silloin kuin ihan aikuisten aidon oikeasti olen halutussa työtehtävissä hyvä, joskus ihan huippu-ammattilainen - ja sen olen selkeästi kertonut hakemuksessa.

Ukonhattu ja viinimarja;
loppukesän väriläiskät jotka tässä piiloutuneina vihreyteen

Kävin tänään työvoimatoimiston minulle osoittaman neuvojan pakeilla. Nuori naisihminen voivottelee  kanssani työmarkkinoiden vaikeutta; ei hän minua osaa auttaa, mutta hänen työnsä on jutella kanssani tunnin verran joka viikko, kymmenen kertaa. Pitkään töitä hakeneille aktiivisille työttömille on varattu jostain budjetista rahaa tällaiseen. Voi totisesti miettiä, mitä varten - mutta ehkä tämä auttaa joitakuita! Yritän suhtautua asiaan positiivisesti; voihan olla, että löydämme kultajyvän jostain, kun oikein nokimme! Usein ne työt, joita tämä tukijani ehdottaa, ovat sellaisia, joihin olen jo laittanut hakemuksen; hän etsii paikkoja netistä minulle - ja löydän ne tietenkin sieltä itsekin, koska olen työtön, joka oikeasti etsii työtä. Hän totesikin minulle tänään, että hän pystyy auttamaan paremmin sellaisia kouluja käymättömiä työttömiä jotka eivät itse jaksa oikein työpaikkoja etsiä. Niinpä.

Lahottajasieni on vallannut pihanurmen ja sireenipensaat.
Tuoreena näyttää tältä, sitten haisee tosi pahalta!

Heinäkuussa emme tavanneet kun hän oli lomalla - tänään taas tapasimme hänen huoneessaan jossa ilmastointi oli saanut tilan jääkylmäksi. "Älä nyt luovuta vielä" hän aneli, kun kerroin kuinka toivottomalta tämä jatkuva työnhaku tuntuu. No, ehkä sinnittelen vaikkapa vain hänen takiaan - tuleehan hänelle selkeästi kerrottavaa omiin tiimi-palavereihin joissa käyvät asiakkuuksiaan läpi. Hän kertoi tänään, että neljä hänen asiakkaistaan on saanut kesällä töitä. Yksi on kattopeltiseppä, toinen maahanmuuttaja joka on saanut siivoustyötä. Kahden muun työstä en tiedä - ovat kuulemma suorittavan tason ihmisiä toisin kuin minä, jonka ongelma on ikä ja liian suuri kokemus asiantuntija-hommista jota kukaan ei halua palkata enää töihin; ikää ja kokemusta on liikaa.

Millä elätän itseni, kotona asuvan nuoren ja eläimet - sitä mietin suurimman osan valveillaoloajasta - ja öisinkin, puoliunessa. Rahat on niin loppu kun olla voi - sieniä, marjoja ja puuroa on syöty jo niin, että korvista pursuaa. Kaupassa ei voi juurikaan käydä. Mitä kohta, kun koulu alkaa? Miten maksan sähkölaskut ja kaiken muun - vaikka mitään varsinaisesti ei ostaisikaan?

Neitoperho ja toinen, jota en tunne. Näitä on paljon liihottelemassa pihan kukissa.

Kuuman kesän mietteitä

Vadelman varret pari päivää sitten hakkuuaukiolla. Herkkua kaikille kerättäväksi!

Heipä hei, täällä taas ollaan. Kokeilen, osaanko vielä kirjoitella. Aikaa on kulunut edellisestä postauksesta paljon. Elämä on jotenkin pysähtynyt; ei ole kiva toistaa itseään. En ole saanut aikaiseksi kirjoitella.

Nyt on kuitenkin kesä ja ihana aika - myös tällaiselle syrjäytyneelle ihmiselle! Aurinko paistaa, on ihanan lämmin ja suloista. Ruuaksi riittää luonnon antimet sienistä marjoihin. Sienikastike perunoilla, jälkiruuaksi mustikoita, vadelmia ja vaapukoita suoraan pellon pientareilta, hakkuuaukeilta ja mäntymetsistä!

Hilloa syntymässä: 2 kiloa marjaa siinä hillostuu.

Olen tosiaan elänyt hiljaiseloa. Raha on tosi tiukilla eikä se riitä oikein muuhun kuin asumiskuluihin ja kaikkein halvimpaan ruokaan - ihan niihin vanhan päivämäärän alennus-paketteihin ja perunoihin, puuro-ryyneihin ja sen sellaiseen. Itse kyllä selviää, mutta vielä kotona asuvan lapsen kannalta tilanne on kurja.

Sininen taivas ja järven selkä. Lämmintä on ja ihanaa!

Mutta enpä nyt valittele tässä taas! Metsä on kutsunut yhtä suurta faniaan viime aikoina ja olenkin viettänyt tunteja ja taas tunteja metsän siimeksessä - nauttien metsän tunnelmasta ja siellä kävellen mutta myös keräten sieniä ja marjoja. Pakastin hajosi alkukesästä joten en voi pakastaa marjoja vaan ne pitää keittää hilloksi ja mehuksi kaikki. Jääkaappi on jo täynnä joten säilötyt tuotokset on säilytettävä ihan huoneenlämmössä. Saa nähdä, kuinka kauan säilyvät - omenakausi on vielä tuloillaan ja toivoisin saavani paljon omenasosetta! Puolukka sitten vielä sen jälkeen.... Kaikenlaista ongelmaa ihmiselle kehkeytyy kun ei ole säilytystiloja.

Mustikkahilloa neljästä marjakilosta. Puuron ja viilin parantajia!

Tänä kesänä tulee paljon satoa. mansikkasato meni nopsaan - monet jäivät kuulemma ihan ilman. Itsekin jäin ilman; omalla tai suvun puutarhoissa ei kasva nykyisin mansikkaa enkä sitä voinut ostaakaan. Mutta vadelmaa on onneksi nyt tosi paljon hakkuualueilla ja missä nyt vaapukkaa kasvaakaan. Yhtä hyvää on kuin mansikka - vaikka mansikkamehu ja -hillo nyt toki ovat herkkuja vailla vertaa - tai mansikkakakku, -smoothie tai nektari... No, jos hyvin käy, tulee uusia kesiä jolloin voi korjata oman, henkilökohtaisen mansikkavajeen. Kun vähän paastoaa, sen paremmalta se maistuu sitten ;-)

Sieniä kuulemma on paljon tänä vuonna. Itse olen löytänyt muutaman litran kantarelleja ja muutaman herkkutatin. Ei kamalasti - mutta ehtiihän niitä vielä! Tatti pitäisi löytää justiinsa oikean kokoisena. Se menee tosi nopsaan huonoksi ja kaikenlaiset hyönteiset kaivertavat siihen käytäviä, etanat kiinnittyvät. Kuvan keskimmäinen oli aikalailla täydellinen yksilö jonka näin kuusimetsän pienellä polulla. Sanoin ääneen "OI" kun sen näin, kauniin tatin jonka reunaa kiertää ikään kuin ohut vaalea raita.

Tämä tänään. Huomenna on ohjelmassa kaikenlaista talouteen ja rahaan liittyvää. Sitten pitäisi päättää, menenkö jälleen vapaaehtoistyöhön. Luultavasti menen vaikka mietityttää, kuinka pääsen kulkemaan paikanpäälle ilman rahaa. Asia selvinnee jotenkin. Tai sitten en vaan mene! Pari työnhakuilmoitusta täytyy myös kirjoittaa.