Ehdottavat palkatonta harjoittelua, kele

Työnhakijan työpiste, kotoisasti keittiön pöydän ääressä...

Työnhakua kuuluu tähänkin, niinkuin muihinkin päiviin. Työttömän työtä on työn haku - siitä palkka on työttömyysavustus. Laitoin pari työnhaku-kirjettä eteenpäin hetki sitten; haen nyt hommia, joita osaan tehdä ja joita olen tehnyt nuorena. Katsotaan, miten käy. Oman alan työtä johon kokemusta on, ei tunnu pääsevän.

Kymmeniä työpaikkoja olen hakenut kevään jälkeen. Piilotyöpaikatkin yritän kaivaa esiin - vielä ei ole tärpännyt. 70 prosenttia henkilöistä, jotka työllistyvät, saa paikan jota ei ole ilmoitettu missään. Pitäisi nyt vaan löytää sellainen!

Työnhaku-opastajani jonka TE-toimisto minulle pestasi katsomaan työnhakuni perään, laittoi meiliä ja kertoi, että minun alallani viestinnässä on hyvin vaikea saada töitä jollei ole nuori - siis noin 30-vuotias tai ainakin alle 40. Hän kehotti minua hakeutumaan henkilökohtaiseksi avustajaksi jollekin vammaiselle ihmiselle - näitä tehtäviä on paljon avoinna joko kokopäiväiseen tai osa-aikaiseen työhön. Palkka on noin 9 - 9,70 euroa tunnilta. En vielä vastannut meiliin koska pidän ehdotusta aika outona. Olen ikäni ollut kaupallisella alalla ja vaikka olenkin kolmen lapsen äiti ja hoitanut heidät kaikki aikuisiuuteen - nuorin tosin on vielä kotona - niin en koe, että tuosta noin vaan voisin lähteä hoitamaan vammaista ihmistä ja täyttää hänen toiveensa. Hoitoalasta en tiedä mitään, semminkään kun emme lasteni kanssa ole juurikaan edes sairastaneet joten kaikki terveyspalvelut ovat itselleni uppo-outoja.

Olen muutenkin huomannut, että työttömiä pyritään vähän alalta kuin alalta työntämään sosiaalipuolen hoitohommiin. Mikäs siinä, jos ala tuntuu omalta - itselleni se ei tunnu ollenkaan omalta. Nyt työttömänä ollessa ei tietenkään pitäisi kieltäytyä vaan ottaa ilolla vastaan homma kuin homma. Muuten on laiska luuseri ja sohvalla makoileva valtion elätti - ja mitä muuta nyt meistä sanotaankaan.

Näin iloisia ilmeitä työkokeiluun liittyen on TE:n virallisilla sivuilla.
Työkokeilu on iloinen asia, niinhän?

Minulle ehdotettiin myös työkokeilua. Eli menisin palkattomaksi harjoittelijaksi johonkin yritykseen. Olen ollut työelämässä yli 30 vuotta ja saanut hyvät arvostelut, ollut pidetty työntekijä - nyt sitten menisin harjoittelemaan työntekoa ikään kuin en tietäisi mitä työnteko on!

Näin kertoo opastajani:
Yksi vaihtoehto on myös työkokeilu. Eli noin 3 (max.6kk)kuukauden palkaton ”harjoittelu” oman alan töissä. Pääset näyttämään mitä osaat ja pääset oman alan yritykseen, vaikkakin on valitettavasti palkaton.

Tämä on mielestäni se kaikkein paskin vaihtoehto kaikista; olen jo ollut neljässä eri yrityksessä kussakin puoli vuotta palkattomana työntekijänä sillä ajatuksella, että kyllä se yritys aina ahkeran ja hyvän työntekijän palkkaa. Mutta eihän se tietenkään palkkaa vaan ottaa seuraavaksi aina uuden työttömän ilmaiseksi. Kyllä työnantaja osaa omat kulunsa minimoida - ja jos työvoimaa saa ilmaiseksi ja vieläpä sellaista, joka tekee niska limassa hommia koska toivoo saavansa jäädä palkkatyöhön - on se työnantajan kannalta tietenkin upea lahja. Hyvä työntekijä joka puurtaa palkatta on varmasti työnantajan unelma. Kun puolen vuoden kokeilu on ohi, otetaan seuraava sisälle.

Kaipuu ulkomaille senkun kasvaa. Olisipa hyvä Suomelle, jos yksi luuseri lapsineen lähtee pois!

Matalalentoa. Työttömyys painaa ja rahat loppu...

Työnhaku ei tuota tulosta
Tänään on torstai ja olen tällä viikolla saanut jo kahdeksan viestiä, että minua ei ole valittu työhön jota olen hakenut. Viimeisin, tänään kello kahden jälkeen tullut, kertoi, että yhteen työpaikkaan jota olen hakenut, on tullut 350 hakemusta. Ilmoittavat valituksi tulleen nimen myöhemmin.

Aamupäivän metsäkävelyllä yritin kirkastaa mieltä. Syksyistä on jo, märkää.

Nyt vähän kyrsii, väsyttää, potuttaa. Jokaikinen poliitikko sanoo, että työttömät on saatava töihin. Suurin osa työttömistä haluaa töihin. Työnantajat valitsevat parhaan ja halvimman - nyt on työnantajan markkinat ja työnantajia pidetään maan pelastajina ja kuninkaina. Silti on olo, kuin tämä olisi oma vika. Luuseri ei onnistu...

Kanervat, nuo kauniit!
Luonnossa väritys on aina kohdillaan

Haen varmasti työtä jatkossakin, vaikka nyt ei innosta. No, haen jo tänään yhtä mielenkiintoista työtä; se on työpaikka muualla kuin Suomessa. Alan hakea nyt kunnolla työtä ulkomailta, vaikka minulla onkin yksinhuollettavana koululainen, juuri lukion aloittanut teini. Jos työtä saisin, mietin sitten vasta, miten elämä järjestetään. Kaaosta tämä on jo nyt!

Elämä tuntuu taas kurjalta - vaikka tietenkin aina ymmärrän, että hyvinhän asiat ovat - kuka lupasi muka helpon elämän ja ruuan, kodin ja onnen elämässä? No, ei kukaan. Yritän muistaa kaikkea hyvää mitä on - nytkin istun kotona lämpimässä olen juuri juonut kupin kahvia ja syönyt kaksi leipäviipaletta. Voisin olla koditon ja vailla ruokaa, voisin elää ilman lapsiani jossain metsässä tai teltassa....

Englannin- ja matikan kirjat saavat muovit päälleen.

Koululaisen avustusta, vanhempana oloa
Perheen teini, lapsista nuorin, on nyt lukiolainen. Sekin on sentään ihme, että pystyn - (toivottavasti!!!) - hänet kouluttamaan lukiossa! Kaikkien tilastoiden valossa olemme keskivertoa suuremmassa syrjäytymisvaarassa ja todennäköisyys, että minun, työttömän yksinhuoltaja-äidin lapset, pääsevät elämässään kiinni kunnon koulutukseen ja myöhemmin hyvään työpaikkaan ja elämään, jossa ei ole sosiaalisia ongelmia, on pienempi kuin muilla kansalaisilla. Tiedän sen - ja niin tietävät meitä tuntevat ihmisetkin, tietyt "paremmat ihmiset" varsinkin. Sen ei saa antaa vaikuttaa....

Lukio maksaa - ja se tuntuu!
Lukion aloittavan oppilaan kirjoihin, koulumatkaan ja - etenkin - kannettavaan tietokoneeseen menee kammottavan paljon rahaa! Kannettava tietokone on pakko hankkia vaikka oppilaalla on kotona suhteellisen uusi ja todella hieno tietokone. Mutta koulussa pitää olla kannettava, joko PC tai joku Applen vehje. Viimeksi mainitut ovat kalliita - ja entäs jos kannettava ja aina mukana pidettävä laite putoaa, varastetaan tai rikkoutuu?

Lukiolaisen oma kalenteri

Tietokonetta ei ole vielä hankittu vaikka se pitäisi olla jo mukana koulussa, mutta melkein kaikki ensimmäisen jakson kirjat on saanut jotenkin keploteltua oppilaalle. Samoin kalenteri - sekin maksoi yli 16 euroa! Laukku saatiin muutamalla eurolla, sentään. Ja penaalin ompeli äiti! Kirjoihin on jo mennyt melkein 300 euroa - uuden lukio-suunnitelman takia vanhoja kirjoja ei voi käyttää koska nyt on lukiossa uudet kirjat tykkänään. Voi huoh.

Osa kirjoista on digitaalisia - siihen tarvitaan tietokonetta. Digitaaliset kirjat hankitaan suoraan tietokoneelle, niille on määritelty lukuaika ja ne saa hankittua vain sille yhdelle tietylle tietokoneelle. Äidinkieli ja terveysoppi odottavat nyt sitten lukijaansa - milloin saankaan sen halvatun tietsikan hankittua?

Tänään kävin aamusella ensin pitkällä kävelyllä naapurin kanssa. Metsässä yritin saada mielen positiivisempaan asentoon, juttelin naapurin kaikenlaisista ongelmista ja ajatuksista niin sain omat murheet taka-alalle.

Hetki sitten muovitin pari lukio-kirjaa, päällystin kontaktimuovilla englannin ja matikan kirjat. Illalla loput sitten, kun koululainen tulee kotiin. Niiden on syytä pysyä kunnossa, kalliita kun ovat! Ja ehkä saamme ne myytyä seuraavalle ensi vuonna, tai milloin ne nyt tulevatkaan luetuksi ja uudelleen tarvittaviksi.

Laukku koulutarvikkeille. 

Nyt yritän keksiä meille iltasyömisen. Rahapussi on ollut kovin kevyt pitkään, mutta täytyyhän koululaisen syödä. Onneksi kouluruoka ei lukiossakaan maksa mitään. Omana aikanani se maksoi. Isompien lasten kohdalla se jo tuntui hienolta, että kouluruoka on ilmaista myös lukiossa. Ja on kuulemma hyvää ruokaa tarjolla, se on hienoa!

Tarot-kortit kertoivat

Tässä oma, vanha pakkani ja aamulla tälle päivälle nostamani kaksi korttia.
Ennustaja käytti omia korttejaan satojen kilometrien päässä, puhuimme puhelimessa

Tuttava on luvannut tehdä minulle luennan tarot-korteilla jo yli vuoden ajan. En enää uskonut luennan tapahtuvan - mutta eilen hän kertoi, että voisi tehdä luennan minulle tänään, aamulla. Tuttava on pitkään tehnyt Tarot-luentaa; se on hänelle intohimo ja se asia, joka on osa häntä - tärkeää! Itse en osaa, en ihan ymmärrä tätä maailmaa.

Kiva. Olen aina ollut hiukan skeptinen tällaisiin asioihin - tiedän, että monet uskovat horoskooppeihin ja ennustuksiin, mutta kun minulle on joskus ennustettu, ei mitään "luvatusta" koskaan tapahtunut.

Nyt istuin tunnin verran puhelimessa kun tuttava luki minulle kortteja. Hyviä, upeita asioita, mahtavaa tulevaisuutta - juuri sellaista, jota olen toivonut ja halunnut elämääni jo vuosien ajan. Kuinka lukija tiesi sen? Yhden selventävän kysymyksen hän teki, muutoin kertoi mitä intuitiivisesti korteista luki.

Uutta työt, paikkakunnan muuttoa ja parisuhdetta näkyi korteista. Mitään negatiivista hän ei kertonut - ehkä se ei ole tapana. Hän kyllä kertoi raskaasta, työläästä ajasta jonka nyt pitäisi olla takanapäin. Elämäni on menossa uuteen vaiheeseen. Uusi työ ja sen myötä paikkakunna vaihto ja parisuhde - siinä on minulle tulevaisuutta, joka lähtee kulkemaan lähiaikoina. Kaikki lähtee muuttumaan isosti - koti vaihtuu. Ilo tulee ja jää elämään; Kuningas tulee elämään työn kautta, uusi mies siis.

Nyt pitää ottaa härkää sarvista, uskaltaa ottaa elämän haaste vastaan. Eläkkeelle en jouda vielä pitkään; vielä on paljon odotettavissa ennen sitä

Kirjoitin tämän ylös, että en unohda mitä puhuttiin; lueskelen myöhemmin mitä sanottiin!

• Saan uuden työpaikan, kun näen hiukan vaivaa ja otan härkää sarvista. Sain kuulla, mitä työtä kortit minulle ehdottavat, pari vaihtoehtoa. Työ tuo minulle asemaa, ei ole pelkkä tusina-työ.
• Muutan pois nykyiseltä paikkakunnalta työn perässä. 
• Kortit näyttävän ison viitteen parisuhteesta joka tulee työn kautta.
• Kaikki se, mikä on vielä elämässä, ei jää mukaan tulevaan elämään. 
• Olen tähän saakka huolehtinut toisten hyvinvoinnista. Nyt on aika kysyä, mitä itse haluan ja tarvitsen.
• Elämään tulee iso muutos, jos niin haluan. Minun ei pitäisi pienentää omaa elämän karttaa vaan mennä eteenpäin kun nyt sen voin tehdä.
• "Pidä ilo ja kepeys elämässäsi, sydämessäsi! Työ, jonka otat vastaan, on työ josta pidät - ei pelkkä palkkatyö. Sen myötä muutat muualle, löydät parisuhteen."

Vielä tunnen itseni hyvin väsyneeksi; olen ollut aika ajoin todella väsynyt viime aikoina ja haluaisin vain nukkua. Välillä piristyn, mutta sitten taas olen ihan kuitti, tosi väsynyt. Tämä on varmasti melankoliaa elämänmuutosten takia; niiden, joista ennustaja sanoi, että työläät ajat jolloin minua on koeteltu olisivat nyt/pian takana. Itse ajattelen silloin työttömyyttä, rahattomuutta, raskasta yksinhuoltajuutta ja päättynyttä ja vaikeaa parisuhdetta sekä muutamaa läheisen kuolemaa - nämä ovat tapahtuneet viimeisen viiden vuoden aikana. Raskasta on ollut, totisesti. Mutta niin joskus elämässä on, raskaita aikoja. Vielä tämä kaikki ei ole hellittänyt; olen ehkä hiukan tottunut tilanteeseen vailla työtä, lapsen kanssa eläessä ja ikuisessa rahapulassa ja karhukirjeiden viidakossa jossa stressi syö rahatonta kun ei pysty maksamaan sitä, mitä pyydetään - vaikka ei juuri mitään osta tai hanki eikä työtä löydy vaikka kuinka hakee. Tilanne ei siis ole ohi. Nyt yritän kerätä energiaa ja mennä eteenpäin!

Uusi aika alkaa ja energiat lisääntyvät. (Nyt ne kyllä vielä ovat tosi vähissä!)

Parisuhteesta ei sanottu muuta, sellainen näkyy korteista. Minkälainen - sitä ei kerrottu. Mutta sen sanoi, että sielu pitää olla mukana siinä, mitä tekee. ja ilo ja kepeys pitää säilyttää!

En tiedä, miten tuohon ennustukseen suhtautua. Avoimin mielin, varmaan. Olisi kiva, jos se olisi totta - ja meinaankin tehdä ne asiat, joita hän ehdotti: ottaa yhteyttä hänen ehdottamiinsa työpaikkoihin, Työn saantiin oikeisiin paikkoihin minun pitää satsata - tulen myös saamaan kunnon palkkaa työstä. Maailmankaikkeus huolehtii sitten muusta!

Minäpä kokeilen, avoimin mielin!

Pilvien tuolle puolen, kauas.
Sinnekö vielä menen ja löydän ilon ja onnen - hyvän elämän?

Märkä viikonloppu, kuiva maanantai

Pelakuut ikkunalla, lasin  takana vesisade. 

Vettä on tullut tosi paljon, ihan oikeasti taivaan täydeltä! Maalla eivät saavit ja tiinut riitä rännien alle ja piha melkein hyllyy kun siinä kävelee... Ja lisää tulee! Suunnitelmat mustikkametsään menosta viikonloppuna hiipuivat - vielä olisi ehkä saanut mustikoita, mutta tällä sademäärällä ne tosiaan ovat kohta pelkkää vettä mustikatkin. Mustikkakeittoa olisin vielä mieluusti keittänyt mutta jäipä se nyt väliin.

Tänä kesänä on saanut hienosti luonnon antimia sienistä erilaisiin mehuihin ja hilloihin - vaikka ei olisi torin antimia ostanutkaan. Olen nyt mansikkahilloa paitsi kun oma mansikkamaa on ollut kesannolla jo monta vuotta, mutta vadelmia, mustikoita ja nyt omenoita on ollut hienosti. Kohta tulee puolukkaa - alkukesällä valmistelin raparperista tosi maukasta mehua.

Keräilin omenoita puiden alta, sen sijaan. En vielä ota puista omenoita, eivät ole oikein kypsiä mutta pudokkaista sain ensimmäisen satsin omenasosetta keitettyä tänään. Mittailin aika huonosti määriä (=en mitannut ollenkaan) joten nyt tuli aika makeaa hilloa. tai soseeksi tuota tuotosta mummi oikeastaan kutsui. Siitä saa makua puuron päälle ja voihan siitä tehdä vanhanaikaista pullapiirakkaakin syksymmällä. Mummon aikainen kahvileipä moinen on,harvemmin enää missään näkee. Pullan syönti muutenkin on hiipunut kun on paljon muuta herkkua helposti saatavissa. Monet vieroksuvat vehnäjauhoja myös, gluteiinia!

Kolme isohkoa lasipurkillista omenasosetta. Vuoden ensimmäiset

Pihlajat ovat myös tosi täynnä marjaa tänä vuonna. Usein joko omena tai pihlaja antavat runsaan sadon, nyt molemmat samana vuonna. Olen joskus keittänyt pihlajanmarjasta hyytelöä mutta se ei ole oikein käynyt kaupaksi kun sitä ruokapöytään laittaa. Tiedän, että esimerkiksi hirvipaistin kanssa se on todella hyvää - mutta hirvipaistia ei tule syötyä näinä aikoina ollenkaan - jollei jonkinlaista ihmettä tapahdu! Mutta helpostihan sitä ihminen ilmankin pärjää! Joskus tulee vain sellainen ajatus, että kaikkea pitäisi säilöä jotenkin pahan päivän varalle - menneiltä sukupolvilta on varmaan tuollainen ajatus lähtenyt itämään ja saan nyt taistella sen kanssa. Pihlajanmarja-karkit, ne tutut kettukarkit, tehdään pihlajanmarjoista ja sokerista. Kukahan ne marjat tehtaalle Lappeenrantaan kerää?

Tilhille tulevaa apetta! 

Maaseudulla ajaessa huomaa uuden ilmiön: jo tutuksi tulleiden valkoisten "traktorin munien" eli säilörehupaalujen rinnalle on tullut pinkkejä paaluja. Siis aivan hirveän näköisiä! Ymmärrän tietenkin, että hyvää asiaa tässä ajetaan - kaikki tuon värinen on muutamana viime vuonna liittynyt rintasyövän torjuntaan - olen itsekin hankkinut pinkkejä muovi-vempaimia autoharjasta rikkalapioon, parkki-kiekosta erilaisiin siivousvälineisiin mutta nuo tulevat ojien reunamille ajautuvat muovit paalujen ympärillä: KAMMOTTAVAA! Olisi kiva, jos rintasyöpää noin muutenkin voisi kampanjoida muutoinkin kuin muovisilla tuotteilla! Ekologisuus voisi aika kivasti olla kytköksissä rintoihin ja niiden hyvinvointiin!

Maaseudun kaunistaja?

Hellassa kannattaa pitää tuli
kostealla säällä

Sateisella säällä on kiva viettää aikaa tuvassa; hellassa on tuli joka rätisee ja kohisee, tuo mukavaa tuoksua ja tunnelmaa. Siinä voi sitten istua ja lukea paikallista lehteä, kirjaa tai vaikka tehdä käsitöitä ihan ilman huonoa omatuntoa; eihän sateella voi tehdä puutarha- tai peltotöitä, ei kerätä marjoja... ainakaan ihan kovimman sateen aikana.

Hmm. No, se huono omatunto on kyllä on aina kytkettynä päälle - jollei muutoin, niin joku kyllä muistaa aina kertoa, mitä kaikkea on tekemättä ja pitäisi tehdä - ruoho leikata, se ja se penkki kitkeä, joku paikka niittää, puita halkoa ja järjestää pinoihin tai liiteriin. Huoh. No, itse yritän tainnuttaa huonon omatunnon hyvän ruuan laitolla ettei muitten siitä tarvitse huolehtia tai leipomalla jollei ulkohommiin pääse tai ei huvita mennä. Ruokaa on jokaisen syötävä joka päivä - vaikka ruuanlaitosta ei tietenkään jää "pysyvää" jälkeä niinkuin ulkotöistä tai vaikka katon paikkaamisesta!  Neulominen ja lukeminen on ihan itsekästä huvittelua joten se usein närästää muita! Niinpä jäivät käsityöt jäivät tekemättä ja kirjatkin koskematta viikonloppuna mutta onhan niihin aikaa nyt viikollakin. Lehden selasin kyllä joka päivä läpi!

Tänään on ollut kuiva, kaunis päivä. Ilmassa on syksyn tuoksu; se tuoksuu omenoille, sienille ja sateiselle maalle. se kuulostaa heinäsirkoille, hepokateille ja puimureille. Koulut alkavat ja koulubussit alkavat kulkea teillä.

Sianliha kunnon suolakerroksen alla oli taas sunnuntaina ruokanamme. Keiteyt perunat omasta maasta, etikkakurkut, punajuuria ja porkkanaraastetta ja tietenkin voita ja leipää. Juomana kotikaljaa tai piimää. Kuusikymmentäluvun ruokaa nautimme. Mustikkakeittoa ei nyt ollut jälkiruokana, sää  sotki suunnitelman. Hedelmärahkaa söimme, kupposet kahvia sen jälkeen suklaakakun kera. sitten saattoikin ähkäistä ja todeta olevansa täynnä kuin Turusen pyssy...

Sika menossa uuniin kakun jälkeen.

Kirjoja ja kirjastoja - onneksi niitä on!

Kirjat ovat kivoja. Koti, jossa on kirjahylly ja kirjapinkkoja tuntuu kivalta, kotoisalta. Kun on kasvanut kirjojen ympäröimänä, on vaikea kuvitella elämää ilman niitä. Kännykältä ja tietokoneelta voi lukea päivän uutiset eri saiteilta, katsoa mitä jostakin asiasta kerrotaan eri lehtien sivuilla. Voi helposti vilkaista, mitä Ruotsissa puhutaan tai mitä joku iso uutiskanava kertoo Trumpin ja Clintonin presidenttikisassa.

Mutta sitten kun oikein haluaa nautiskella, istahtaa pöydän ääreen tee- tai kahvimukin kanssa ja syventyy kirjaan. Ihan oikeaan, fyysiseen kirjaan jossa on paperiset sivut!

Itse olen viime aikoina lueskellut Annika Bengtzonin seikkailuista, tuosta ruotsalaisen iltapäivälehden toimittajasta jonka elämää on saanut seurata jo ties kuinka monen kirjan verran. On tullut avioero, kiistoja lasten huoltajuudesta ja uusi mies, mustasukkaisuutta ja ties mitä kommervenkkejä yksityiselämän puolella samalla kun huipputoimittaja tekee mahtavia lööppi-juttuja Espanjasta, Pohjois-Afrikasta ja tietenkin Ruotsista. Kirjasarja koukuttaa; vaikka ei ihan rakastuisi johonkin kirjailijan tyyliin, tulee pakottava tarve lukea koko sarja. Liza Marklundin kirjat on viimeisintä lukuun ottamatta tullut luettua. Viimeisinkin Järnblod pitää jossain vaiheessa saada luettavaksi - se on kuulemma sarjan ehdottomasti viimeisin kirja, yhdestoista jossa Annikan sisko Birgitta katoaa ja lehden päätoimittaja Anders Schyman taistelee taas lehtensä puolesta, niinkuin aina ennenkin. Kun lukee kirjasarjaa, tulevat hahmot tutuiksi ja melkein eläviksi, kuin työkaverit!

Toinen kirjailija, johon olen hurahtanut on norjalainen Jo Nesbøn sarja Harry Holesta. Ihme todellakin, että tuo mies on elossa kaiken kokemansa jälkeen; hän on vähän kuin James Bond joka nousee aina uusiin taisteluihin vaikka kaula olisi edellisellä sivulla melkein katkennut rikollisten kanssa painiskellessa. Nesbø on kirjoittanut muutakin, ahmin pari kirjaa kesän aikana. Dekkarit, jännärit ja toimintakirjat ovat kuluneet viime aikoina käsissä - mutta olen ehtinyt lukea kasapäin muitakin kirjoja, joita lainailen kolmen eri kunnan kirjastoista.

Äsken lopettelin kirparilta eurolla ostamani Ross MacDonaldin kirjan "Kasvot vedessä". Kansiteksti kehuskeli kirjaa ja aloin sitä lukea - ei ollut ihan niin hyvä kuin olin toivonut. Käännöskin oli paikka paikoin huonohko - oikolukua ei oltu tehty kunnolla. Tarina alkaa sillä, kun "kovissa liemissä keitetty yksityisetsivä" Lew Archer saa työkeikan naiselta ja menee jonkin ajan kuluttua tapaamaan tätä hienoon, vanhaan kotitaloon. Talossa tapahtuu murha - naisen anoppi, Olivia Slocum, 55-vuotias iäkäs vanha nainen hukutetaan uima-altaaseen. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kaliforniaan  jonnekin vuosien 1947 - 1950 tienoille. Kirja ilmestyi USA:ssa jo 1950.

Kirjasta jäi mieleen vanhus: noin 55-vuotias nainen joka ei osannut hyväksyä ikääntymistään: "Hän pysytteli asennossa hiukan liian pitkään ja käänsi päätään niin, että näin hänen profiilinsa. Häntä vaivasi turhamaisuus; hän oli juuttunut omaan menneeseen kauneuteensa, ei osannut vanheta eikä antaa poikansa kasvaa aikuiseksi."

Huh. Vanhuus pitää siis hyväksyä eikä kuvitella olevansa viehättävä kun on jo noin vanha...

Seuraavaksi sukellan Harper Leen kirjaan "Kaikki taivaan linnut". Pysyttelen siis vielä USA:ssa, tällä kertaa Etelävaltioiden alueella, jonkin aikaa. Aloittelin kirjan lukemista jo - ja huomaan, että mielikuvani kirjasta oli toinen kuin miltä se nyt näyttää, parinkymmenen sivun jälkeen. Hyvä niin! Harper Leestä puhuttiin paljon, kun tämän kirjan käsikirjoitus löytyi tarinan mukaan pankkiholvista vuonna 2014. Lee sai Pulitzer-palkinnon vuonna 1960 esikoisromaanista "Kuin surmaisi satakielen".

Harper Lee kuoli helmikuussa 89-vuotiaana. Hän oli kotoisin Monroevillestä, Alabamasta. Etelävaltioiden kirjailijoita on monia, jotka ovat jääneet mieleen John Grishamista Mark Twainiin.

Elämä ilman kirjoja tuntuu ajatuksena tylsältä. Onneksi on kirjoja - paljon! Ja kirjastoja!

Penaalin ompelu ja savuava ompelukone

Siinä se on. Tikattuna ja valmiina käyttöön - penaali kouluun.

Penaali tuli valmiiksi! Eihän sen ompeluun loppujen lopuksi kauan aikaa mennyt, rimakauhu tuohon vetoketjun ompeluun on vain niin paha. Ketjun reunojen ompelu vaatii vain huolellisuutta ja kunnon neulaa - sain yhden neulan poikki kun ajoin liian läheltä vetopäätä, sitä josta ketjua avataan ja suljetaan - mutta hankalinta on saada päädyt siisteiksi. Enkä nyt kyllä saanutkaan. Kun on paljon paksua kangasta ja vielä ne ketjun paksut loppu- ja alkukankaat, en ikinä osaa viimeistellä hommaa hyvin. Ja ompelukonetta tulee sitäpaitsi käytettyä nykyään tosi vähän, ei edes joka vuosi.

Tällä kertaa ratkaisin ongelman tikkamalla päät paksulla puuvillalangalla ja jatkamalla tikkauksen myös sivuille. Omalaatuista, ehkä. Onneksi pussukka kelpasi teinille, hän jopa kehui sitä.

Kangasta jäi vielä jäljelle sen verran, että siitä voi loihtia vaikka kaksi uutta pussukkaa. Yritän vielä tehdä ne; harjoittelemalla onnistuu, toivottavasti.

Mitäs sitten sattuikaan?
Olin aikonut ommella samalla myös uudet päälliset kahteen tädiltä perittyyn puna-kelta-raidalliseen istuintyynyyn; ovat muuten hyvät mutta tosi pahan väriset, räikeat.  Suunnitelma oli ommella uudet pehmeät päälliset vanhojen päälle kaapista "löytämälläni" vihreällä kankaalla. Kaikki oli valmiina odottamassa tuolilla vieressä.

Mutta jotain outoa tapahtui: olin tikkaamassa pussukan sivua, jalat normaalisti lattialla, ompelukoneen äärellä istuen. Yhtäkkiä kone alkoi käydä, neula kulkea ylös, alas ja kone surisi vaikka en polkenut poljinta tai koskettanut konetta. Samalla koneen sähköjohdon päästä alkoi tulla paksua, sähkön hajuista savua. Savu oli paksua ja haju kuin poltetua muovia yhdistettynä sähkön terävään hajuun. Hyppäsin tuolista, kiskoin töpselin koneesta ja lopulta  myös seinästä. Vein ompelukoneen ulos ovesta.

Hiukan ennen savuavaa konetta. rauhaisaa!

Haju pysyi keittiössä vielä pitkään, kone lakkasi savuamasta ulkona. Vahdin sitä ikkunasta, että ei syttyisi uudelleen.

Vähän pelottavaa! Jos olisin mennyt nukkumaan ja jättänyt koneen töpseliinsä kiinni aamua odottamaan, niin kuin olin hetken päästä aikonut tehdä, olisi kone voinut sytyttää tulipalon. Kaksi ihmistä ja kolme eläintä olisi pahimmillaan menettänyt henkensä. Ja kuka vielä viereisissä asunnoissa - kellon oli niin paljon, että tienoo oli pimeänä, kaikki jo nukkumassa.

Aika outo juttu, tosiaan. Mutta onhan noita sähkölaitepaloja tietenkin jonkin verran, olen niistä lukenut.

Ompelukoneeni on noin 25 - 30 vuotta vanha ja sitä on kyllä huollettu silloin tällöin. Nyt en sitä uskalla käyttää ennenkuin se taas huolletaan. Sitten kun saan rahaa - HAH!

Onneksi penaali tuli valmiiksi. Se on nyt koulussa, käytössä. Sain aikaiseksi jotakin, minäkin!

Istuinpäälliset ompelen illemmalla, käsin!

Käsitöitä neulalla, koneella ja puikoilla. Työttömyyspohdintoja

Tuleva penaali - toivottavasti. Kangas ja vetskari ainakin hyvää laatua.
Ompelu vain puuttuu...

Nuorella alkaa koulu jälleen tällä viikolla. Sinne pitää hankkia sitä sun tätä, ihan pakko saada... Reppu, mieluusti Fjällräven. Se maksaa piirun vaille satasen, hitsi vie! Kalenteri. Uusi penaali joka on tilattu äidiltä. Kangas ja vetoketju käytiin jo ostamassa kangaskaupasta parisen viikkoa sitten. Pussukka ei ole vielä valmis; tämän vuorokauden puolella sen pitää syntyä! Tällä äidillä on nyt aika lailla rimakauhua pussukan ompelun kanssa: kangas on paksua gobeliinia ja omat vetoketjun ompelutaidot ovat ruostuneet - sen tästä asiasta muistan, että siistin vetoketjun aikaan saaminen on haastavaa.

Uuuh. Kohta aloitan! Ompelukone on jo esillä...

Sen sijaan olen neuloskellut - tänään sekä jo parina aikaisempana päivänä, monta vuotta vanhaa, kesken jäänyttä neuletta. Aloitin puseron kun olin ostanut edullisia alennus-lankoja, eurolla kappale (hinta on vielä näkyvillä vyyhdeissä). Langat ovat  aloituksen jälkeen majailleet ja vieneet tilaa vuosien ajan pahvilaatikoissa joita on monta. Niissä on lankoja ja useampi keskeneräinen neule.... Pari viikkoa sitten sain valmiiksi toisen kesken jääneen neuleen - tai oikeastaan ostetut langat joita ei oltu vielä ollenkaan aloitettu. Sain neulepuseron tehtyä ja siihen myös kaulaliinan koska lankaa jäi sen verran jäljelle. Ihan kiva, tuli ihka käyttökelpoinen neule syksyyn! Tai no, ehkä niillä ei täällä kotona juurikaan mitään tee - mutta ehkäpä saan työpaikan,  jossa sitä voi pitää!

Lanka on  vaaleaa jossa paksuja mullukoita ja kimalletta

Nyt sitten tämä keltainen, kultakimalletta sisältävä neule. Sitten sieltä laatikoista löytyy vielä vihreä neule jonka aloitin viime talvena. Pari vuotta vanha kuparinruskea on myös odottamassa tekijäänsä- Ja onhan siellä vielä myös parit kirjosukat ja lapaset....

Työttömyydestä taas sananen
Yritän saada ylläpidettyä innon keskeneräisten asioiden loppuun saattamisessa. Aikaa pitäisi olla   kun työtä ei näy taivaanrannassa. Työstä puheen ollen voi ihmetellä taas poliitikkojen puheita, joista kuultaa läpi ajatus, että työtön ei ottaisi vastaan työtä kun sitä hänelle tarjotaan. Huokausten huokaus. Pitäisiköhän mennä valtiovarainministeri Petteri Orpolle ja muillekin päättäjille selittämään, että olen hakenut satoja työpaikkoja enkä niistä mitään vielä saanut - kukaan ei ole mitään ikinä tarjonnut eikä työvoimatoimisto ole tipan vertaa kiinnostunut minusta - edes pyydettäessä ei sieltä keskusteluaikaa saa. hain männä viikolla työvoimakoulutukseen mutta sain hylkäävän lausunnon heti paluupostissa. Ihan oikeassa postissa vielä; paperiposti on tuossa antiikkisessa byroossa vieläkin käytössä.

No tuskinpa tilanteen oikea laita ketään kiinnostaa; tuntuu, että politiikka on kaikilta osin pelkkää mielikuvan luontia, vailla oikealla tavalla asioihin puuttumista. Mielikuvat ohjaavat - niin myös muualla maailmassa. Maailman menoa kun seuraa median kautta, huomaa vaikkapa Turkin, Venäjän toimia ja USA:n presidenttipeliä seuratessa, miten mielikuvien luonti saa aikaan ihmeellisiä asioita - vaikka sanotut asiat olisivat kuinka päättömiä ja uskomattomia, silti ne toteutetaan ja ihmismassat hurraavat niille.

Olen tässä vuosien saatossa nähnyt kuinka käsittämättömän ammattitaidoton ja onneton on tuo TE-toimisto, valtion virasto joka maksaa meille veronmaksajille maltaita. Siellä on vanhahkoa porukkaa töissä joilla ei tunnu olevan työmarkkinoista tietoa kuin ohuiksi pitimiksi, huono käsitys tämän päivän työelämästä ja digitaalisuudesta ei juuri hajua; usein siellä käydessäni tunnen, että itselläni on paljon enemmän tietoa  avoimista paikoista, yrityksistä ja työnhausta. Verenpaine nousee korkeuksiin, kun ajattelenkin tuota paikkaa. Rauhaisan uneliaassa ilmapiirissä siellä istutaan ja liikutaan kuin hiipien. Toimisto on jämähtänyt jonnekin 70- 80-luvuille. Ihme, että siellä  ei lapiohommia suoraan ehdotella kaikille.

Rahkasammal. Luonnon kokolattiamatto.