Chez Dominique ja Chef & Sommelier



Mmmm - macaron Chez Dominiquen tapaan.

Tammikuun loppuessa sain hiennon tilaisuuden kuulla sanan jos toisenkin kahdelta suomalaiselta huippukokilta - chefs du cuisine. Kertoilivat omista urakäänteistään ja työstään ravintolamaailman ja kulinarismin maailmassa pienissä heille varatuissa puheenvuoroissa.

Kovin mielenkiintoista. Ja täytyy sanoa, että kiinnostus käydä heidän ravintoloissaan nauttimassa suurenmoista ruokaa ja siihen sopivaa viiniä on suuri.Moinen ei ollut pitkään aikaan mielen kulmaankaan tullut; nyt sitten tuli!

Chez Dominique on Michelin-tähti-ravintola Helsingin Rikhardinkadulla. Siellä on myös mahdollisuus syödä lounas illallista edullisemmin. Hinnat toki ovat tuollaisessa paikassa sellaiset, että sinne ei ihan vahingossa eksy - eikä toki ole tarkoituskaan. Täytyy olla kiinnostunut hyvästä ruuasta ja ruokakulttuurista ylipäätään sinne mennäkseen. Ja aika oleellista on mennä sinne hyvässä seurassa - nauttia ruuasta ja mahdollisesti ruokaan ja viiniin liittyvästä keskustelusta ja ajatustenvaihdosta. Tämä viimeksimainittu on se kynnyskysymys itselläni joka taitaa olla aika ylittämätön! Mistä seuraa aterialle?

Vielä edellistäkin hauskempi paikka aloittaa maistelua ja ruokanautinto voisi olla Sasu Laukkosen pieni luomuravintola Chef & Sommelier Eirassa.  Siellä ei ruokailu ole niin kallista - pieni hyvään laatuun panostava ravintola jossa myös hyvään viinivalikoimaan satsataan.

Molemmat herrat keittiömestarit esiintyivät eri aikaan, toisiaan tapaamatta mutta olivat jotenkin hyvin samanoloisia. Ulkonäöltään, puhetyyliltään. Hauska huomata...

Kiinnostus ravintoloihin ja ruokakulttuuriin heräsi. Aina olen toki ruuanlaitosta pitänyt - näin äitinä ja jokapäiväisenä kotiruuan tekijänä se ei aina niin ilmiselvää ole enkä näitä päivittäisiä paistinpannusulkeisia tosiaankaan aina rakasta, päinvastoin. Mutta en inhoakaan - siinä ei olisi mitään järkeä. Oma äiti sanoo usein, ja on aina sanonut, inhoavansa (tai ei tykkäävänsä)  ruuanlaittoa. Se on tylsää, kun joka päivä on hänkin ruokaa tehnyt. Ja rasittavaa aina kuulla kuinka tylsää se on, kuinka aika menee hukkaan kun voisi tehdä jotain paljon kiinnostavampaa, hyödyllisempää... Silti hän teki aina hyvää ruokaa, kuten vieläkin. Keitokirjoja on pitkät rivit joista hän etsii aina reseptinsä. Hänen sukupolvensa naiset eivät vain pitäneet ruuanlaittoa hieonona - naisen piti valmistua ammattiin ja hoitaa oma ammattinsa ylpeydellä. Kotona sittten oli kotiapulainen hoitamassa ruuanlaiton ja kodinhoidon. Kunnes se maailma muuttui ja äiti olikin itse sekä työssäkäyvä äiti että kodinhoitaja ja ruuanlaittaja. Mieshän ei jokunen vuosikymmen siten toden teolla ruokaa perheelleen laittanut - häpeähän se olisi ollut, melkeinpä koko suvulle!

Huippukokin ja -ravintoloiden maailmat ovat toki kotiruokaa tekevien äitien maailmasta yhtä kaukana kuin kuu tähdistä... ei voi vertailla, ei puhua samana päivävän edes. Arvostan kuitenkin itse hyviä materiaaleja, hyvää, puhdasta ruokaa ja puhtaita makuja. Hyvää ruokaa, yksinkertaisesti. Ja hyvää viiniä, toki. Samaten  kaunista kattausta, ruokien esille laittoa. Silmän ilo on on aivan yhtä lailla tärkeä kuin muiden aistien nautinto.

Kun vakaastiluottaa asioiden tapahtuvan, ne myös tapahtuvat - saotaan. Uskon siis, että saan kokea vielä päivän - tai jopa illan jolloin astelen hienon ravintolan ovesta sisään  - hyvässä seurassa - ja nautin pitkän kaavan mukaan niin mainiosta ruuasta kuin hyväst seurasta. Bon appetit -sanotaan sitten - ja nautitaan! Ei huolta ruuanlaitosta, ei tiskeistä...

Sitä odotellessa siirrymme hiljalleen helmikuun puolelle. Päivät jo pitenevät, hankikelit saapuvat. Siirrymme kevättalven aikaan.