Käsitöitä ja sellaista

Asetelma: puusta pudonnut ainokainen omena,
 oppikirja joka pitää päällystää ja neule joka pitää neuloa

Välillä tulee hetkiä, että on ihan pakko saada neuloa. Itselleni näitä hetkiä tulee aika tiuhaan - vaikka onhan noita taukojakin tullut pidettyä. Sitten on lukuisia kertoja käynyt niin, että aloitettu neule ei ole jaksanut vetää tekijäänsä puoleensa aloitusta enempää ja työ on jäänyt kesken. Sellaisia töitä on minulla pussukoissa ja laatikoissa lojunut varmaan lähes kymmenen kappaletta viime vuosina, jos lasketaan myös erilaiset lapas- ja sukkakokeilut erilaisilla langoilla ja kombinaatioilla mukaan laskuun. Isoimpia keskeneräisyyksiä ovat tietenkin puserot ja villapaidat ja niitäkin oli hetki sitten neljä, nyt on vielä kaksi jäljellä..

Tyynyt. Pieni työ mutta kesti iäisyyden saada valmiiksi.

Suunnilleen tässä vaiheessa oltiin kesällä kun
käärin hihat ja aloitin loppurutistuksen

Kesän aikana sain itsestäni niin paljon irti, että tein kaksi villapaitaa päätökseen! Olivat  lojuneet vuosia tekemättöminä ja lankakerinä pusseissaan. Langat olin hankkinut erilaisista alennusmyynneistä - olivat niin ihania, että ostin ne mutta... Mutta ahh kun nyt tuntuu hyvältä, kun on saanut ainakin jotakin tehtyä! Pidän neuleita varmasti itse - mutta huomasin, että niille löytyy sisäpiiristä muitakin käyttäjiä, jos kyllästyn niihin tai en haluakaan käyttää!

Nyt se on valmis! Ihanaa, Jess!

Sain myös vihdoin vanhalta tädiltä saamani kaksi tuoli-tyynyä uudelleen päällystettyä. En pitänyt puuvillaisesta puna-vaaleanpuna-kelta-raidoituksesta mutta tyynyillä on hyvä istua joten halusin säilyttää ne. Uudelleen päällystys on pikku-homma - mutta odotteluun meni silti neljä vuotta! Kangasta olin koko ajan ajatellut mennä etsimään jostain kangaskaupasta - mutta kesällä, siivotessani kaappeja, tuli esiin tuo vihreän kirjava sametti jonka olin hankkinut aikoinaan palana huonekaluliikkeestä tuolin ja rahin päälliseksi. Tämä kangas melkeinpä hyppäsi syliin kaapista ja sanoi napakasti: tee uudet päälliset tästä - hopi hopi, toimeksi nyt... Näin sitten tein ja tyytyväinen olen!

Ruskea neule ja huivi tulivat
valmiiksi myös kesällä.

Nyt olen tekemässä lapasia ja sitten sukkia ja sen jälkeen pipoa jotka ovat kesken - ovat tuoreempaa varastoa, ihan tämän vuoden keväältä kaikki paitsi tuo lapanen jossa on sellainen kuvio joka oli pakko kokeilla. Mallin löysin Kotivinkistä - jämälangoille juuri hyvä tosin en ole ihan tyytyväinen omaan tekeleeseeni. Täytyy tehdä ohuet lapaset jotka toimivat lämmikkeinä tai vuorena näille kirjaville. Aika miehekkäät lapaset tulee näistä! Näyttää ihan yhdeltä ex-miehelleni tekemältä puseron mallilta; värit ihan samat; pusero oli hänellä  usein päällä ja muistan kuinka sitä tein, neuloin paljon tunteita puseroon.... Tuntuu hiukan oudolta neuloa nyt lapasia jotka tuovat vanhat tunteet pintaan,muistoja  joita ei tohtisi enää mielessään kosketella! Huomasin tämän yhtäläisyyden vasta kun olin tehnyt muutaman rivin lapasta valmiiksi.

Semmoista elämä on -  välillä.

Kappaleet ommellaan yhteen. 

Ihminen etsii jollain tapaa merkitystä päiviinsä, elämäänsä. Kun merkitystä ei meinaa millään löytyä - on vaan pakko uskoa, että elämän tarkoitus ei ole hyvä työpaikka ja jotain muuta sen tyyppistä. Esimerkiksi oman sisäisen kaaoksen järjestäminen omien tavaroiden ja asioiden avulla... Oman sisimmän katsominen, voi olla, että sitä kautta pääsee eteenpäin, jonnekin, jotenkin.

Tulipa tosi syvällinen miete! Kun elämä on kaaoksessa, alkavat pienet asiat saada merkitystä, jota niillä ei ole ennen ollut, tämä on ainakin itseni kohdalla totta!

Ruskea neule olisi voinut olla hiukan pidempi
mutta menee näinkin

Omat päivät kuluvat töiden hakemisen, erilaisten netistä tehtyjen töiden etsiskelyjen ja koti-juttujen parissa. Ulkoilen koiran kanssa, käyn erilaisissa palaverissa TE-toimiston palkkaamien erilaisten konsulttien ja neuvojien sun muiden "avustajien" kanssa ja tapaan heitä, jotka haluavat minusta jotain hyötyä nyhtää. Sitten käyn viikoittain erilaisissa koulutuksissa ja sen semmoisissa tilaisuuksissa joita itse etsiskelen ja kaivelen esiin - esimerkiksi lehdistä, sivustoilta ja vaikkapa oman ammattiliiton sivulta. Kaikenlaista löytyy, esimerkiksi luentoja ja kursseja vaikkapa IT-työkalujen käyttöön liittyen, yhteiskunnallisista asioista tai omiin harrastuksiin liittyvistä asioista. Mitään maksullista en voi ottaa vaikka viime viikolla maksoin 15 euroa puolen päivän koulutuksesta jossa oli mukana hyvä seisova pöytä. Edullinen - mutta yleensä ei ole sitäkään rahaa olemassa. Ensi viikolla menen käsityökurssille. Kerron siitä sitten erikseen - vanhoja käsityötekniikoita ja -juttuja isoäidin ajoilta opitaan. Vaikuttaa kivalta! Otan sinne jämälankoja ja puikkoja, virkkuukoukkuja mukaan. Haluaisin mennä myös jollekin ompelukurssille mutta rahasta on nyt tiukkaa, Kurssi maksaa jonkun kympin.. Katsotaan. Lupasin myös  käydä kutomassa kangaspuilla jotakin omista, vanhoista langoista!

Elämä  stressaa kun ei koskaan tiedä, joutuuko ulos elämästä, kun rahaa ei ole - pakko on ajatella muuta - ja silloin helposti pusailee näitä (merkityksettömiä) tekstejä, siivoilee, puuhailee ja katselee luontoa. yrittää melkein kaikella energialla ajatella, että mitään ei voi ostaa!

Tämän lapasen ajattelin saada tänään valmiiksi.
Langat on kaikki erilaisia, villaa kuitenkin, ja alpakkaa.

Pipon aloitus

Käsitöissä - vähän niinkuin muutenkin elämässä - tykkään aina kokeilla jotain uutta, itselleni uutta. Kaikenlainen vanha käsityöperinne kiinnostaa todella paljon! Olen aloittanut myös muutama vuosi sitten kansallispuvun teon - se ei TODELLAKAAN ole mikään pikku-juttu koska haluan tehdä sen kokonaan itse, kankaan kutomisesta pitseihin ja nauhoihin. Mutta tuo työ on kyllä nyt enemmän kuin jäissä! Pitää mennä omalle kotipaikkakunnalle kutomaan sen hamekangas koska minulla ei ole omia kangaspuita ja loimen laittaminen vain yhteen hameeseen on kallis juttu; kyseessä on vielä villalanka jota ei ole värjätty väärällä tavalla - täytyy olla lampaanvillan väristä, luonnostaan. Ja värisävyn pitää olla oikea!

Lidlin langasta sukat

Kansallispuvulle ei ole hirveästi käyttöä - ja minulla on oman äidin puku käytössä, sama puku tietenkin, jos tarvis tulisi sellaiselle. Ei ole tullut tähän mennessä! Pukua on nyt tutkittu lisää ja se on saanut hiukan muutoksia - hameen pituus, jotkin värit esimerkiksi on hiukan muuttuneet.

Nyt keskityn helppoihin juttuihin. Yksi lapanen pitää saada valmiiksi kun menen tästä kahville ja katsomaan telkkaria pian, kahvi jo tuoksuu keittiössä - huomenna kokeeseen menevä lukiolainen siellä lukee enkkua kahvin voimalla ja äiskäkin saa kupillisen!.

Toinen lapanen neulotaan sitten tässä parin päivän aikana. Sitten nuo Lidlin langasta aloitetut farkku-väriset puuvilla-sekoite-sukat ja sitten tuo ruskea pipo. Sen jälkeen uutta lankaa puikoille taas - tai kudetta puihin!

Käsityön teko on ilo, iso ilo! Neuloessa, virkatessa, kutoessa puilla voi kuunnella radiota, musiikkia tai vaan ajatella, miettiä mitä mieleen juolahtaa!

Kun äiskä lasten keinussa keinui

Tämän kukan nimeä en tiedä - sitä näkee puistoissa, kukkii runsaasti.
Perhoset tykkäävät!

Ihana sää hemmottelee. Aurinko paistaa ja kukkapenkit kaupungilla ja pihoilla loistavat upeina.

Outo, uusi tuttavuus. Mieli-
kuvitus sai tuhmat siivet...

Auringonkukat, hajuherneet ja kehäkukat - tutut ja tuntemattomat kukat loistavat suurina ja muhkeina penkeissä. Osa tuoksuu vahvasti omaan nenään - toiset ovat muuten vain kauniita tai erikoisia! Daaliat, joita mummi jorriineiksi kutsui, ovat tänä  vuonna mahtavan suuria penkeissä, joihin niitä on laitettu kasvamaan.  Paljon on erilaista heinää kaupungin penkeissä - sellaista vesiheinän kaltaista, samoin sellaisia pehmeitä eläimen hännän oloisia kasveja joihin ilta- ja aamuaurinko osuu todella kauniisti!

On hienoa, kun värien sopivuuteen ja siihen, että penkki on kaunis koko kesän alun sipulikukista loppukesän väriloistoon satsataan. Monessa kaupungissa puistot ja puutarhat ovat tulleet hienommiksi viime vuosina. Kotkaan muuten kannattaa mennä jokaisen puiston- ja kasvin ystävän: aivan mahtavan upeita puistoja on siellä!

Keinu 

Aika käy välillä tylsäksi. Tänään olen puuhannut sitä ja tätä - niitä tavallisia asioita, joista ei viitsi sen kummempaa kerroskella. Mitä nyt ihminen kotona ja kodin ympäristössä  tekee. Tuossa hetki sitten menin ulos, vein sinne yhden maton tuulettumaan ja katselin puita, taivasta ja mitä lie. Miestiskelin. Kissa ja koira tulivat viereen, niinkuin yleensä aina. Katsoin näkeekö kukaan: ei ristin sielua mailla halmeilla! Menin sitten keinuun, istuin muoviselle istuinlaudalle ja potkaisin keinun vauhtiin. Pihalla on kaksi keinua viime vuosituhannelta, varmasti olleet tuossa kolmekymmentä vuotta ainakin. Omat lapset niissä ovat keinuneet - harvoin enää kukaan.

Kuulemma eivät nuo keinut täytä nykyisiä turvallisuusvaatimuksia. Pitäisi olla turvakaiteita ja ties mitä. Siksi lasten ei anneta tuossa keinua - tai hiekassa leikkiä kun siihen on ehkä kissa pissannut. No minäpä rohkenin istua keinuun: otin kovat vauhdit: IHAAAA... Tuntui tosi hauskalta - otin niin kovat vauhdit keinussa kun uskalsin. Katselin puun latvojen yli naapurin pihalle ja autotallin katolle (siellä on paljon vettä, pitää mennä tyhjentämään). Koira katsoi oudosti, pää seurasi keinun liikettä. Kissa lösähti hiekkaan viereen ja seurasi puoli-avoimin silmin perhosen liihottelua vieressä. Sitä ei kenunta kiinnostanut!

Teki mieli kiljua - mahassa otti vauhti muljahtamalla ihan samalla lailla kuin joskus lapsena - nyt en vaan uskaltanut kiljua; en halunnut kenenkään näkevät kun mamma keinuu - mitä lie joku miettii, kun siinä keskellä kaunista työpäivää viihdytän itseäni, koira ja kissa yleisönä sisäsandaalit jalassa!!! Miksi en tehnyt mitään järkevää, kuten työhakemuksia?

Kisu miettii mitä miettii. Mukana aina, rakas vanha kolli

Pieni hyrisijä siinä. Suloinen.

Lasten kanssa on oppinut, että mitään tuollaista hauskuttelua ei kannata tehdä, ainakaan lasten nähden. Ovat omat kaikki kolme saaneet hyvin usein hävetä äitinsä tempauksia! Jopa ääneen nauru hävetti heitä joskus, samoin murteen puhuminen. Pitäisi olla hillitympi ja rauhallinen, niinkuin muut äidit ovat. Kuulemma se, kun kerran kevätjuhlan päätteeksi menin koulun pihalla lasten keinuun istumaan ja keinahtelin siinä, keskellä koulun pihaa kaikkien nähden, hävetti molempia koululaisiani aivan valtavasti - muistavat sen häpeän vieläkin.

Olen ollut todella nolo äiti. Nyt yritän suhtautua tuohonkin toisin; välillä se, että oli aina jotenkin outo tai teki toisin kuin muut, tuntui pahalta. Olin - ja olen yhä - liian impulsiivinen, teen asioita joita järkevät äidit eivät tee tai tehneet. En tietenkään halua omia lapsia nolata hölmöilyllä joten nyt yritän olla järkevä!

Silti: keinuminen on hauskaa, aikuisellekin!  Ja kun kukaan kolmesta ei ole kotona, otan kovat vauhdit. HEH, eläimet eivät kerro!

Luksus-herkkua: uutta lakkaa ja narskujuustoa

Syksy on tosiaan nyt kaunista kauniimpi! Oma mieli meinaa helposti sukeltaa synkkyyteen; rahapula ja kaikki mahdollinen kökkö elämään kuuluva juttu painaa. Onneksi nuo eläimet piristävät, onneksi on kuitenkin ollut ruokaa ja koti. Ja onneksi on luonto, mahdollisuus kulkea ulkona ja onneksi voi haaveilla! Kävelyllä tulee katseltua ikkunoita ja pihapiirejä - jostain syystä mietin aina, kuinka itse laittaisin tuon ja tuon ihan, minkälaiset verhot huoneeseen josta näkee tällaiseen maisemaan....

Vispipuuroa

Pääsin viikonloppuna auttelemaan äitiä. Sain bensarahat avustuksena häneltä itseltään ja ajelin kauniin maalaismaiseman, peltojen, metsien ja kaupunkien halki. Kiitin mielessäni kauniista maisemasta, olin kiitollinen, että pääsin auttamaan ja olemaan hyödyksi äidille, juttelemaan ja puuhaamaan asioita.Tein ruokaa, leivoin ja keitin omenasosetta talven tarpeisiin. Syötiin hyvin - olen kiitollinen ruuasta jota sain; perinteistä kotiruokaa tein ja sitä söimme hyvillä mielin!

Pullaa eri muodoissaan. pakkaseen äidille!

Oli hyvä viikonloppu; oikein hyvillä mielin tulin takaisin. Alkuviikko on mennyt istuessa palavereissa; olen lupautunut - taas kerran - tekemään liudan toimistotöitä, myymään ja puuhaamaan toimistossa. Palkkaa ei yrityksellä ole varaa minulle maksaa - mutta jos onnistun myymään, saan provisiota ensi vuoden puolella myynnistä.

Syksyn satoa purkkeihin - löytyi vain neljä purkkia omenahillokkeelle!
Luumut on torilta - makeita ja hyviä. Ja upean värisiä!

En ole innosta soikea - mutta varaa ei ole valittaa! Ja ohan hyvä, kun saa tehdä jotakin!

Mitä jos menisin keinumaan muutaman mahanväännön verran vielä? Ensin aloittelen Lindströmin pihvit - kai niistä tulee hyvät ilman kermaa tai kermaviiliäkin? Kokeillaan!

Rahasta ja sen puutteesta

Hesarissa oli eilen juttu tuloista ja niiden periytymisestä.
Voi omat lapsiraukkani, jos tuohon on uskominen 

Raha, tulot ja talouden hoito on kova sana nyt kaikissa mahdollisissa medioissa - ajankohtaisissa keskustelu-ohjelmissa, sanomalehdissä ja muissakin aviiseissa. Asia on ajankohtainen, monelle meistä - henkilökohtaisesti ja koko Suomelle. Rahaa on joillakin, toisilla taas ei. Se nyt toisaalta on faktaa ihan aina - mutta nyt tälläkin alueella tapahtuu liikehdintää - myös hallituksen erilaisten linjausten takia. Sanotaan, että köyhiä ja työttömiä rangaisataan - he jotka eivät kuulu noihin ryhmiin, ovat tietenkin eri mieltä. Näinhän keskustelu usein menee - perimmiltään on aina kyse omasta edusta ja siitä, mitä kullekin kuuluu antaa ja saada.

Luin juuri lehtijutun, jonka mukaan suomalaisilla on todella paljon rahaa käyttötileillään. Suomalaiset myös ottivat paljon asuntolainaa kesällä - heinäkuussa 1.4 miljardilla ja kesäkuussa sitäkin enemmän.

Onhan se kiva, että monilla on rahaa säästettäväksi ja investoitavaksi! Itsellä ei ole - mutta monilla suomalaisilla menee hyvin ja sehän on hyvä, varmasti he ansaitsevat sen.

Tämmöisen asian unohtaa kun piileksii täällä omassa pienessä poterossaan. Ihminen tulee helposti sellaiseksi, että kuvittelee elämän olevan muillakin sellaista, minkälaista elämää itse elää!

Ihminen näkee kaltaisiaan ympärillään
Muistan, kun olin raskaan - silloin tuli kaupungilla, kulkuneuvoissa ja työpaikalla vastaa valtavasti raskaana olevia naisia! Vähän ajan päästä, pienen vauvan kanssa kulkiessa näin armeijoittain lastenvaunuja työntäviä äitejä! Aivan kuin koko maailma olisi ollut lapsia saamassa samaan aikaan! Nyt huomaan, että maailmassa on valtavan paljon koiria - onhan minulle itsellänikin koira joten huomaan muut koirat nyt helpommin kuin silloin kun koiraa ei ollut.

Työttömänä ja rahattomana huomaan lehdistä juttuja, jotka kertovat työttömyydestä, vähä-osaisuudesta ja selviytymisestä. Ennen en tätä asiaa niin miettinyt - nyt ei ole oikein vaihtoehtoja - ja sitten luen vielä paljon asiasta. Näen myös köyhiä ja osattomia paljon kaduilla ja esimerkiksi kirjastoissa. Köyhyys ja varattomuus on itselle tällä hetkellä normaalia joten sitä luulee sen olevan sitä muillekin vastaantulijoille tai kanssa-ihmisille. No eihän se tietenkään ole!

Sijoita lapsilisät oikein!
Sain sydämen tykytystä jälleen kun seurasin uutisointia siitä, kuinka lapsilisät tulisi asiantuntijoiden mukaan sijoittaa: "Lapsilisää maksetaan ensimmäisestä lapsesta vajaat 96 euroa kuukaudessa eli siihen mennessä, kun lapsi täyttää 17 vuotta, rahaa on voinut kertyä yli yhdeksäntoista tuhatta euroa. Talousasiantuntija Martin Paasi Nordnetistä väittää, että lapsilisä kannattaisi sijoittaa."

"Yle Uutiset 31.08.2016: "Eiköhän meiltä kaikilta löydy 15 euroa kuussa" – Rahastoasiantuntija kannustaa sijoittamaan lapsilisät tai edes osan niistä. Näin varmasti on monella - ja miksi ei, sijoita rahat lapsen tulevaisuuteen jos voit - tai vaikka kielikurssiin tai mihin hyödylliseen nyt vain.

Itse odotan lapsilisän tuloa kieli pitkällä joka kuukausi - ostan sillä ruokaa ja maksan laskuja. Raha menee ilman korvamerkintää menoihin jotka on pakko hoitaa. Teenkö väärin - sama tuo! En muuten voi, saakeli sentään!

Kyllähän jokaiselle aina muutama kymppi ylimääräistä on taskuissa pyörimässä
Samantyyppistä kommentointia tyyliin "Kyllähän jokaiselle nyt sen verran rahaa on" kuulee aika ajoin. Viimeksi ollessani jossain työttömien tilaisuudessa ja joku ihmetteli, kuinka LinkedIn -profiilin maksullisiin osioihin pitää suhtautua; kannattaako maksaa. Asiantuntija tokaisi, että kokeile, hyvä ihminen. "Eihän se paljoa maksa, alle kolmekymppiä kuussa. Meiltä jokaiselta menee tuollainen summa ihan huomaamatta mihin vaan - kannattaa laittaa se vaikka  oman netin ja omien kanavien kehittämiseen. reilu kaksi kymppiä kuussa on kuitenkin alle kolmesataa vuodessa. Mitä se on, ei yhtään mitään?"

Tunnen itseni aina jotenkin epäonnistuneeksi, kun en voi noin toimia. Miten ihmeessä ihmiset saavat elettyä niin, että muutaman kympin pikku-summat ovat rahaa joka huomaamatta valuu sormista - ja elämä vaan rullaa hienosti eteenpäin.

On ihan syvältä olla tällainen köyhä paskianen! Katkerako olen? No juu, alan todella olla!

Katkeruus ei auta. Yritän karistaa tämän mielialan pois. Ja hyvähän se on, että niin monet voivat satsata lapsiinsa näin hyvin. Onhan olemassa ihmisiä, jotka ovat ponnistaneet huonoista kasvuoloista, myös hyvään aikuisuuteen. Ja meillä ei sentään ole rahapulan ja materiaalisen puutteen ohella onneksi sairauksia tai päihteitä riesana - ainakaan juuri nyt!

Lienee paras lopettaa kirjoittaminen nyt. Jos lähtis vaikka kävelylle!

Kuinka työnsaantimahdollisuuksia parannetaan

Tilastotietoa ja vinkkejä työnhakijoille

Työvoimaviranomainen on aktivoitunut minun kanssani. Olen saanut jo kolme meiliä heiltä reilun viikon sisään - yhtä paljon kuin yli kahden vuoden akana yhteensä!

Ensin vähän takaumaa - miten tähän on tultu
Kun jäin työttömäksi joitakin vuosia sitten, ensimmäisen kerran, kävin ilmoittautumassa TE-toimistossa, juttelin pitkään virkailijan kanssa joka selvitti mitä nyt tuleman pitää - mitä tulee tapahtumaan ja kuinka töitä haetaan. Sitten tämä TE-toimisto lakkautettiin niinkuin moni muukin. Minua palvellut virkailija siirtyi aivan muualle ja muihin töihin ja kertoi, että minun  pitää etsiä uusi toimisto jostain lähikaupungeista, ei väliä mistä.

Sitten kävin naapurikaupungin toimistossa jossa minut merkittiin siellä olevan virkailijan asiakkaaksi. En tavannut henkilöä koska loma oli juuri meneillään, juttelin hänen kollegansa kanssa joka jäikin sitten pian eläkkeelle. Mitään ei tapahtunut erittäin pitkään aikaan - en saanut tapaamisia "omalta" nimetyltä virkailijalta - en päässyt tapaamaan häntä eikä hän vastannut meileihini. Puhelinnumeroa työvoimatoimiston virkailijoille ei anneta asiakkaille - pelko lienee, että häiriköisimme heitä vaikka millä keinoin.  Heh! Itselleni ei tulisi ihan hirveästi mieleen soitella ylimääräistä virkailijoille. Ymmärrän, että heiltä pitäisi saada apua edes jollain tasolla työnhakuun, mutta virkailijan työ-ote ei yleensä ihan hirveän aktiivinen ole, joten odotusarvo avunsaantiin on jo alun alkaen pienehkö. Joillakin voi toki palaa pinna, kun mitään apua ei tule.

Työtä etsimässä. Jonotetaan neuvontaan.

No. Virkailija ei siis ikinä ollut minulle tavattavissa. Kun olin laittanut hänelle muutaman meilin noin kahden vuoden kuluessa, sain häneltä joskus pitkän aikaa sitten ajan reilun kahdeksan  kuukauden (siis todellakin, yli puolen vuoden eli 8 kuukauden) päästä. Hänellä oli loma taas siinä juuri silloin, sitten oli kai muita kiireitä... Sekin aika sitten peruuntui, kun kävin toimistolla ja ottelin printtejä avoimista työpaikoista ihan toisessa kaupungissa ja sain siellä ohjeita hakea yhteen työvoima-koulutukseen. Samalla siis peruuntui aika omalle virkailijalle jota yhäkään en ole tavannut! Olen googlannut tätä mysteeri-ihmistä mutta häntä ei löydy netistä. Onkohan tyyppi edes oikea ihminen, vai vaan joku robotti tai vastaus-automaatti, mietiskelin. Miksi ylipäätään hänet on minulle merkitty, kun kiinnostusta ei ole puolen puupennin vertaa?

Hain sitten koulutukseen/harjoittelupaikkaan ja laitoin hakemuksen eteenpäin, sähköisesti, kuten pitikin. Hakemus meni tietenkin omalle virkailijalle jonka piti antaa minusta lausunto.  Ei mennyt kuin vajaa viikko niin minulle kolahti postilaatikkoon kirje TE-toimistosta. Avasin kirjeen vapisevin sormin ja luin kirjeestä, että hakemukseni koulutukseen oli hylätty. Hakijoita oli kolminkertaisesti paikkojen määrään nähden - ja minä en ollut yksi niistä kahdestakymmenestä joka oli valittu. Allekirjoittajana oli "oma" virkailijani. Hän osasi siis tehdä päätöksen minusta; lahjakas veijari!

Virkailija on siis olemassa ja hoitaa taustalla asioitani aktiivisesti, eikö niin?

Uusi apu työnhakuun - innokas ja kokematon
Keväällä, käydessäni jälleen työvoimatoimistossa, en tokikaan tavannut omaa virkailijaani, mutta joku ystävällinen sielu viraston uumenista tuli kysymään, olisiko minusta hyödyllistä saada opastusta työnhakuun. No, tietenkin - kaikki apu työn saannin avittamiseksi on toivottavaa. Kyllä kiitos, sanoin. Niinpä minulle varattiin aika ja heti kohta parin päivän päästä istuinkin nuoren naisen edessä hänen edustamassaan koulutus-yrityksessä ja vastailen tämän kysymyksiin oman työnhakuni tiimoilta. Nainen katselee CV:täni, työhistoriaani ja LinkedIN-profiiliani. Sanoo kaiken näyttävän tosi hyvältä, mutta ehkä voisin laittaa hiukan värikkäämmän asun valokuvaan - se voisi näyttää paremmalta. Hänen mielestään voisin myös katsoa suoraan kameran linssiin, ei hiukan sivulle kuten nyt kuvassa teen.

Hän ehdotti myös, että paksuntaisin eli boldaisin hakemuksessani aikaisempien työnantajien nimet, laittaisin sarkaimella entisten työpaikkojen päivämäärät hiukan enemmän oikealle. Tulisi näin kivemman näköiseksi hakemus, tuumaili hän.

Sisältöön hän ei puuttunut ollenkaan. Hän on nuori, ehkä noin 25-vuotias ja haluaa tehdä hyvää työtä - katsoo minua silmiin pää kallellaan ja on ihan liikuttava siinä yrittäessään olla ammattitaitoinen ja vakuuttava. Hänellä ei ole harmainta hajua minun alastani tai niistä yrityksistä joissa olen ollut töissä - tai kielitaitoa lukea englannin- ja ruotsinkielisiä hakemuksiani ja ansioluetteloita muuten kuin päällisin puolin.

Tapaan hänet puolen vuoden ajan noin joka toinen viikko. Huomenna tapaamme taas. Kerron hänelle mitä töitä olen hakenut ja hän kehuu aktiivisuuttani. Kertoo sitten varmasti, kuinka jotkut muut hänen avustettavansa - jotka työskentelevät aivan eri aloilla esimerkiksi yksi trukkikuski ja yksi suurkeittiön työntekijä - ovat päässeet eteenpäin hakujensa kanssa.

Tunnen suurta turhautumista; joudun matkustamaan tunnin päästäkseni hänen pakeilleen. Tapaamisista ei ole itselleni mitään hyötyä, mutta saahan hän, nuori työntekijä,  kokemusta akateemisen työttömän kohtaamisesta. Ja onhan minulla aikaa! Harmi vaan, että käynteihin kuluu rahaa kympin verran joka kerta.

Muita työttömien tapaamisia
Tänään olin toisessa  työttömien tapaamisessa. Katsoimme - jälleen kerran - kunkin osallistujan työnhaku-asiakirjoja ja LinkedIn-profiileja ja kuinka niiden avulla saa töitä. Puhuttiin sosiaalisen median käytöstä hieman. Sellaista, perusasiaa.

Apua oman LinkedIn-profiilin luomiseen 

Muutin sitten omaa profiiliani ohjeen mukaan. Saas nähdä, miten ämmän käy; alkaako soittoja ja yhteydenottoja tulla?

Ensi viikolla tapaan jälleen uuden TE-toimiston värväämään rekrytointi-yrityksen edustajan. Mies jo soitti ja reippaana oli varma, että pian olen työllistynyt! Kertoi, että katsotaan minun CV:ni ja työnhakupaperini kuntoon, niin sitten varmasti alkaisi työpaikka löytyä jo ihan pian, ennen joulua voisin olla jo töissä! Mieshenkilö oli uskottava kertoessaan, että kaltaiseni henkilö varmasti saa työtä; hän sanoi jo minun äänestäni kuulevansa, että olen hyvä tyyppi. Töitä tulee - kunhan ensin kaikki dokumentit saadaan kuntoon!

Voi huokaus!

Herran pieksut! Nuo tyypit luulevat tosissaan, että olen työtön koska minulla on niin huonot LinkedIn-sivustot ja CV sekä hakemus aivan rupu-tasoa - ja ihan automaattisesti, ilman, että ovat edes katsoneet mitä olen tehnyt.... 

Tällaista kannattaa kokeilla. Voi auttaa työnsaannissa!

Omat dokumenttini on tässä vuosien saatossa tarkastettu ties kuinka monta kertaa - oman ammattiliiton edustajat, heti työttömyyden alettua ja sitten muutaman kerran sen jälkeen. Nyt sitten TE-toimisto laittaa oikein kunnolla paukkuja tähän - ymmärrettävästi tämä on helpoin osio korjattavaksi - itse työn saanti on vaikeampaa, vaikka olisi kuinka upeat paperit, hakukirjeet ja muut proopuskat.

Kattellaan. Kyllä se tästä vielä irtoaa, jotenkin. Se työpaikka - mutta omin avuin, luulen!

Ruokaa - pakko saada joka päivä!

Kuutta eri mannaryyniä koti-kaupassamme. Kallista, halpaa ja siltä väliltä.

Nyt kun tässä on kunnia olla ihminen, joka ei käy töissä vaan elelee niukoilla varoilla kotosalla, on usein tiukkaa rahasta. Viime aikoina oikein supertiukkaa. Rahapula kulminoituu usein ruoka-asioissa. Laskuja ei voi jättää maksamatta, muuten käy tosi huonosti. En missään tapauksessa halua joutua tilanteeseen, jossa laskut kuten sähkö, kännykkä-, netti tai vakuutuslasku menee perintään - tai mikään muu lasku. Asumiseen liittyvä, esimerkiksi. Siksi makselen niitä laskuja niin hyvin kun voin ja jos tulee ongelmia, soitan ja sovin pidemmästä aikataulusta. Hammaslääkärilaskun kanssa piti kesällä niin tehdä, esimerkiksi. Tämän seuraus on tietenkin sitten se., että rahat on loppu ja ruokaan on nahtisti rahaa. Joskus olen joutunut  keräämään pulloja, että saan jotain ruokaa pöytään ja eläimille.

Omenapiiras kaneliomenista saatiin ulos uunista! Murotaikinaan leivoin.
nautitaan lämpimänä kylmän vaniljakastikkeen kera. Kahvia kyytipojaksi!

Minulle on tullut monen mielestä älytön tapa kun käyn ruokakaupassa: katselen tuotteita ja niiden hintoja! Tutkiskelen silkasta mielenkiinnosta, mitä hyllyillä on, mitä ne maksavat ja miltä pakkaukset näyttävät. Mannaryynit esimerkiksi kiinnittävät huomion: tuote on varmasti aika lailla sama kaikissa pakkauksissa, silti niitä on kuutta lajia omassa S-marketissamme - onkohan City-Marketissa kaksikymmentä erilaista vaihtoehtoa? Itse ostin tietenkin sen halvimman. Kallein on luomua ja yhdessä paketissa on kaakaota sekoitettu joukkoon. Öljyjä on myös aivan hirveän paljon - avocado-öljystä manteliöljyyn ja erilaisiin eksoottisiin tuotteisiin, joista en tiedä käyttötarkoitusta. Ei varmasti kaikki paistamiseen - osalla voi varmasti hoitaa myös ihoa...

Muotiruokia tulee muutama joka vuosi. Proteiini jota laitetaan joka paikkaan ja sitten saadaan hinta hilattua ylös on viime aikojen suosikki. Kaikenlaiset terveysruuat on toinen "uutuus". Vanha sielu tietää, että halvallakin saa terveellistä - mutta markkinoija on tietenkin ammattinsa osaava ja paketoi uus-terveellisen tuotteen niin, että se käy kaupaksi ja mielletään arvokkaammaksi, siis sen hinta on kalliimpi. Ja sitäpaitsi: kaikkihan haluavat syödä terveellisesti, eikö? Muuten et ole hyvä ihminen!

Tämän hetken muotiruoka joka on aina loppu: nyhtökaura.
En ole maistanut, enkä ole hankkimassa.
Seuraan keskustelua, katson tyhjiä hyllyjä!

Nyhtökaura on super-hot tällä hetkellä. Sitä saa jos jonottaa tai  varaa tuotteen hyvissä ajoin hyllyn taakse. K-kauppias ainakin auttaa siinä! Uskomattoman hyvä markkinoija täytyy olla tuolla tuotteella. Sana nyhtökaura kyllä on mielestäni ihan hölmö - mutta jälkikasvuni mielestä "siis tosi hyvä nimi. Sitähän niinku nyhdetään suuhun." Näin kertoi yksi nuoristani joka tosin ei ole päässyt tuotetta maistamaan - kun se on aina loppu! Hänelle otin tuon kuvan nyhtökaurahyllystä joka ammotti tyhjyyttään vaikka edellispäivänä oli mainostettu, että nyt sitä saa. Tulee jotenkin edesmennyt Neuvostoliitto mieleen!

Omenapiirakka vaniljakastikkeella.
Ihana syksyherkku, ei kallis!

Ruoka mielessä usein, nykyään
Kun näin on, tulee ruokaan ihan erilainen suhde kuin aikoinaan työssä käydessä.Se aika tuntuu jo kaukaiselta - vaikka ei siitä niin kauan ole, loppujen lopuksi! Siis siitä ajasta, kun menin aamuisin töihin, tulin illalla kaupan kautta kotiin ja tein meille jotain hyvää ruokaa. Töissä kävin useimmiten ruokalassa lounaalla työkavereiden kanssa - söin salaatin, lämpimän ruuan, voileivät ja jälkiruuan. Nyt moinen luksus tuntuu todella kaukaiselta unelmalta!

Lämmin ruoka maistuu jotenkin paremmalta nyt, siltä tuntuu. Ainahan ruoka on hyvää - nyt sitä ajattelee usein kun ei aina tiedä, mitä ruuaksi tekisi - mitä pystyy ostamaan. Kun ruoka ei ole enää selviö, sitä arvostaa enemmän. Paljon enemmän.

Spagettia ja jauhelihakastiketta, juustoa.
Viinimarjalehtimehua. Perusruokaa.

Aamuisin yritän syödä puuron ja kahvin jolla selviän hienosti iltapäivään. Hyvä ja edullinen aloitus päivään! Joskus teen voileivät puuron sijasta. Reissumies-leivät ovat halpoja - muuten leipäkin on aika kallista joten ostan siksi reissaria useimmiten, ovat paahdettuinakin hyviä. Viikonloppuna leivoin itse leivän ja sämpylöitä - tosi hyvää tuli leivästä, ja edullista. Leipä vaan kuivuu nopeasti eikä meillä ole pakastinta, joten kahdelle ei oikein kannata leipoa. On harmi, jos joutuu pois heittämään.

Teetä latkin usein pitkin päivää, kuppikaupalla. Tapa, josta on vaikea päästä eroon.

Tämä annos tofua (-50%)  ja wok-vihanneksia maksoi n. 54 senttiä. 

Iltapäivän alussa on nälkä jo aika huima, yleensä. Marjoja jos on, tai vaikka nyt omenoita, voi tehdä jonkinlaista pirtelöä - se täyttää mahan hetkeksi. Mutta maha huutaa lämmintä ruokaa! Sen säästän kuitenkin siihen kun lukiolainen tulee kotiin - teen jotain hänelle, syön itse jotain edullisempaa kuten vaikka wokkivihanneksia.

Äidin lihapala uuniin menossa, pari viikkoa sitten. Paljon suolaa!

Viikonloppuna tulee yleensä muitakin syöjiä ja on muutenkin kiva syödä vähän paremmin silloin, jos vaan voi! Saahan joskus todella hyvää halvallakin - varsinkin jos metsästää noita ylipäiväisiä ruokia. Joskus niitä saa ihan muutamalla sentillä - viime viikolla sain vanhaksi menneitä ruoka-aineita halpa-ketjusta viidelläkymmenellä sentillä. Paikallisen K-kaupan nuori tyttö-kassa myös möi jokin aika sitten pari päivää aiemmin vanhaksi mennyttä lihaa eurolla paketin. Tiedän, että sitä ei saisi myydä ollenkaan - mutta onneksi sain sen noin. Parempi noin kuin että liha menisi roskiin. Kauppias ei varmaan olisi itse myynyt; olen joskus yrittänyt saada halvalla jo vanhaksi mennyttä, tai vaikka vain viedä pois mutta eihän niitä anneta, ne heitetään roskiin!

Viikonlopun pizza ennen juustoa. Siis olipa tosi hyvää!

Kun ihmiseltä menee melkein kaikki raha asumiseen, on ruoka melkein luksusta! Ja niinhän se on ollut aina ennenkin  Suomen historiassa. Isovanhemmat laittoivat pettua leipään, jatkoivat ruokia vaikka millä keksinnöillä, että saisivat jotain mahaan. Kahvin tapaista tehtiin voikukan juurista. Joku ihme on saanut meidät uskomaan, että nyt on eri asia. Nyt on kuitenkin asiat hyvin menneeseen verrattuna, ei voi valittaa!

Kävelyä pimeässä ja valoisassa

Kuuset, nuo upeat ja tuuheat, tuoksuvat ja kotoisat!

Viikonloppuna oli kovin tuulista. Osassa maata oli myrsky ja puita kaatui taas valtavasti, taloja jäi sähköttä. Koska eletään vielä elokuuta, puhutaan kesämyrskystä. Myrskyille annetaan nykyään aina nimi,  yleensä se nimi, jonka nimipäivä on myrskypäivänä. Lauantaina oli Raulin nimipäivä jotenka siitä tämän myrskyn nimi. Rauli-myrsky siis repi puita juurineen ja irroitteli kattoja ja sai kaikenlaista tuhoa aikaan eri puolilla maata.

Maamies on jo kyntänyt suuren pellon metsän reunalla.

Olin itse metsässä kun tulli oikein tosi kovaa. Kuuntelin puiden suhinaa ja kohinaa, katsoin kuinka suuret männyt, koivut ja kuuset taipuivat ja taas nousivat. Haapojen normaali, vieno ja ihana suhina oli nyt oikein kunnon kohinaa. Puut taiuuivat tuulessa kuin tanssissa, musiikkina korviahuumaavassa kohinassa. Oli vain tuulen ääni ja tanssivat puut - mitään muuta ei kuulunut kovassa tuulessa.

Höyhen metsäpolulla

Nautin valtavasti metsässä myös tuulen aikaan - luulen, että nautin siellä kyllä melkein aina, vuoden- ja vuorokauden ajasta riippumatta.

Pari viikkoa sitten olin muutaman lapsuudenystävän kanssa viettämässä iltaa naapurikaupungissa, siellä missä aina teini-  ja nuoruusvuosina pyörimme. Kotia kohti läksimme puolen yön paikkeilla - silloin, kun yö on aivan pilkkopimeä. Aikoinaan kuljimme 10 kilometrin matkan liftaamalla tai polkupyörillä - busseja ei tosiaankaan siihen vuorokaudenaikaan maalla kulje, ei silloin eikä nyt. Nyt, kun olemme jo kaikki tanakasti keski-iässä, emme kulkeneet polkupyörällä emmekä peukalokyydillä vaan autolla menimme kylältä kaupunkiin.

Ovi saunaan

Autoileva henkilö jäi kaupunkiin kun ilta paikallisessa soittoravintolassa päättyi. Kaksi meistä otti taksin osaksi matkaa, parikymppiä maksoi kyyti omalle kylälle, siihen entisen maitolaiturin paikalle. Pyysimme taksin jättämään meidät keskelle synkkää pimeyttä ja taksikuski ihmetteli, miten osaamme jatkaa eteenpäin. No, kyllähän ihminen oman maisemansa tuntee kun siinä on satoja kertoja kulkenut! Näin uskoin - ja kummasti jalat kulkevat tiellä kuin tuttua rataansa - vaikka aikaa edelliskerrasta on kulunutkin jo jonkin verran; autolla ja valoisassa on enemmän tullut viime vuosina kuljettua! Ystävä lähti tieltä omaan kotiinsa muutaman talon ja ladon ja navettarakennuksen ohi - minä jatkoin toiseen suuntaan parin kilometrin matkan ensin tien viertä ja sitten omaa pikkutietä joka on kahden pyörän tekemä "kärrytie" metsän läpi. Pari ylämäkeä, pari jyrkkää mutkaa ja yhden laakson läpi - valoisalla ihan kiva, pimeässä pitää kulkea melkein hajun varassa! Onneksi on hyvä hajuaisti! Metsä oikeasti haisee - tuoksuu - erilaiselta eri paikoissa. Kun ne tuoksut oppii, helpottaa se jo kulkemista.

Puronen

Pimeys oli toden teolla läpitunkematon. Taivas oli pilvessä joten yksikään tähti tai kuu ei valaissut tietä. Muutama hepokatti vetäisi muutaman soinnun sinä aikana kun taapersin pimeydessä, mutta eivät nekään ihan pimeässä sirittele, edes elokuun alkupuolella. Oli melkein epätodellinen olo; kuljin lapsuuteni ja nuoruuteni tietä, metsän reunaa ja tien poskea - tieosuudella hohti asfaltti hiukan muuta maisemaa vaalempana, aivan kuin se olisi hiukan kiiltänyt ja näyttänyt minulle reittiä. Aivan hipihiljaista oli, ei yhtään autoa, ei valoa - ei mitään. Lämpöä oli ehkä 10 astetta - sopiva kävelylämpötila, pienessä huppelissa  taisin vielä saunan ja illanvieton jälkeen.

Tuntematon pihapiiri

Tunsin valtavan hyvän olon sisälläni kun kuljin siellä pimeässä. En pelännyt yhtään, en mitään - en usko edes petojen metsästävän noin pilkkopimeässä - enkä ylipäätään usko, että mikään muu peto kuin toinen ihminen kimppuun hyökkäisikään. Eikä tuolla maalla nyt varmasti kukaan ihminen silloin liikkunut. Mutta mistäpä tiedän. Joku kettu tai muu on varmasti minut nähnyt. Tai joku isompi eläin - olinhan suurpetoalueella jossa oli jokunen viikko aiemmin karhu tallustanut. Mutta jos karhu tai hirvi huomasi ihmisen, mitäpä siitä - jatkoivat rauhaisasti oleiluaan ja uniaan!

Kun siirryin kävelemään asfaltoidulta tieltä omalle metsätielle, alkoi kuitenkin pimeys olla haastava. Metsä on istutettu 60-luvun puolivälissä eli kuusikko ja sen jälkeinen männikkö ovat tiheitä. Jouduin aika ajoin pitämään käsiä edessä, siltä varalta, että jalat vievät kapealta polulta metsän puolelle. Kävelyyyn meni aikaa - mutta eipä se haitannut. Omaan pihapiirin tultuani hipsin suoraan aittaan ja heitin vaatteet tuolille, kömmin peiton alle. Pesut hoidin seuraavana aamuna.

Ensi kerralla otan taskulampun mukaan - oli miten oli. Ehkä jopa otsalampun!

Traktorin kopista saattaa nähdä monelaisia eläimiä, lintujen lisäksi.
Nyt oli traktori jo toisaalla.

Naapurin kaunokaiset

Mietin, miten jotkut ihmiset pelkäävät pimeää - vaikkapa omaa, tuttua pihapiiriä heti kun pimeä tulee, vaikka piha aamulla, päivällä ja illalla on ihan turvallisen oloinen. Miksi se yöllä olisi turvaton? No - kun ei näe, ei voi tietää. Ja kyllähän tosiaan yöllä rosvota ja ryövärit usein liikkuvatkin.

Tulipa pitkä pätkä höpinää! Metsässä, teiden varsilla ja katuja olen tallannut joka päivä - koiran kanssa kuljen eri paikoissa, katselen luontoa, pihoja ja taloja. Joskus eläimiäkin - oravien ja rusakoiden ja tuttujen lintujen lisäksi tulee joskus jotakin harvinaisempaa esiin piiloistaan. Kanalinnut, palokärki ja käpytikka ovat kivoja kohtaamisia, ketuista puhumattakaan; niitä ei ihan joka viikko niitä näe! Korppi on kiva nähdä ja kuulla; se on hieno, älykäs lintu niinkuin muutkin varislinnut.

Tästä otuksesta en tykkää. En, en. Ei ole ukko-etana vaan Espanjan siruetana

Tässä jotain täysin turhaa:
lasikala. Mistä se on meille
ilmestynyt, sitä en tiedä!

Sen sijaan tuo ruskea  jätti-etana: YÄK! Onneksi niitä ei omassa pihassa ole - siellä sen sijaan majailee tuhottomasti kotiloita. Monet sekoittavat tuon ruskean viesraslajin ja suomalaisen, metsissä elävän ukkoetanan keskenään. Ne ukko-etanat joita olen nähnyt, jo lapsena, ovat olleet mustia ja niillä on ollut valkoinen maha. Kuvissa olen nähnyt kirjavia ja raidallisia myös. Niitä ei saa tappaa - kuuluvat luontoon toisin kuin nuo ruskeat ällötykset jotka leviävät kulovalkean tavoin.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Omenoiden aikaan

Siellä se lymyää piilossa kuin pesässä, ainokainen omena. Näetkö?

Oman nuoren omenapuun - no onhan se jo yli 10 vuotta keittiön ikkunan edessä varttaan venyttänyt - ensimmäinen hedelmä kasvaa yli nelimetrisen puun keskellä, ihan ylhäällä. Katselen omenan kasvamista ja paisumista ja mietin, milloin se putoaa, tai miten saisin sen alas. Hyvin suojelee äiti-omenapuu lastaan.

Vanha, sammaloitunut
puu, täynnänsä sekin

Keväällä puussa oli muutama kukka - kahdessa eri paikassa, ihan pienet kolmen-neljän kukan tertut ja yksi kukka on nyt siis kypsymässä, se kaikkein korkeimmalla ja piilossa kukkinut kukka. Joku hyönteinen on sinne tiensä alkukesänä löytänyt ja puu kantaa ensimmäisen hedelmänsä nyt. Onnea vaan, omppupuuni! Siinä se nytkin huojuu, pienessä tuulessa -  hedelmä suojassa kuin turvallisessa pesässä tuolla keskellä lehvästöä, ei se hevin putoa sieltä.

Toivottavasti puu innostuu hedelmän teosta ja suo meille uusia omenoita tulevina vuosina. Pitäisi saada maistettua tuo hedelmä - en edes muista, minkä niminen omena tämä on. Muistan kyllä, kun puun hankin puutarhalta, sain sen myyjän kanssa aseteltua autoon suuressa mustassa ruukussaan. Puu tuli meille,  perheelle jossa oli kolme lasta ja kaksi aikuista. Pienin oli vielä ihan taapero, hän joka nyt on lukion aloittanut.

Kaikenlaisia ajatuksia tulevasta risteili silloin päässä, toiveita ja unelmia - paras ehkä olla niitä enää ajattelematta! Puu on kuitenkin kasvanut hyvin - samoin kaikki lapset. Kaikki ovat terveitä.

Naapurustossa näitä omppupuita on paljon.
Tuoksuvia, hedelmistä raskaita. Ihania

Tammi

Hankin omenapuun elämäntilanteessa joka oli toinen kuin missä nyt olen. Istutin sen liian kiireesti - itselleni hyvin ominainen tapa toimia; hätäisesti, miettimättä tarkkaan asiaa loppuun saakka. Nyt vuosien saatossa on selvinnyt, että se on liian lähellä taloa. Tai no, onhan se ollut sinällään selvää alun alkaen - mutta myönnän sen nyt auliisti. Hölmösti istutettu.

Mutta annan sen olla tuossa - ei se ketään tuossa häiritse. Ja eihän sitä siirtää voi, vain kaataa. Kissa istuksii sen alla usein, linnut sen oksilla ja niitä sitten katselen keittiön ikkunasta. Viereen on tullut tammi, nyt jo kohta puolitoistametrinen. Se on noin metrin päässä omenapuusta, vielä lähempänä ikkunaa ja taloa. Katolta vyöryvät lumimassat ovat molemmille iso riski - katsotaan, kuinka ne selviävät.

Kehäkukkia pitää aina olla.
Ihanan energisiä, kirkkaita ja loistavia!

Kehäkukkia hankin joka vuosi. Laitan siemenet maahan ja seurailen, kun ne alkavat nousta. Haluan aina, että minulla on niitä eri väreissä - keltaisia, oransseja ja tummia, melkein punaisen ja ruskean sävyisiä. Ne ovat kuin pieniä aurinkoja - kukkivat yleensä ihan lumen tuloon saakka. Muutama vuosi sitten kukki yksi sitkeä ihan joulukuun alkuun saakka. Tänä vuonna yritän ottaa näistä siemeniä ensi vuotta varten.

Kävelyreitillä oli useampi sulka. 

Luultavasti emme tässä kodissa enää hirveän monta vuotta asu - ehkä 3 - 4 vuotta enintään. Lukion loppuun - tai mistä sen tietää, ehkä muutamme jo piankin.

Nyt ovat puut tuossa ikkunan edessä. Tammi sai alkunsa kun heitin terhon pihalle jokunen vuosi sitten. Nopeasti se ainakin näin alussa kasvaa. Nyt tammessa on hiukan jotain härmää - on ihan harmaa. Hih, miten rimmaa!

Puolukoita kävelyreitin varrella. Nam, makeita ja hyviä ovat.

Olen syönyt omenaa, tuota kauden superhedelmää jo niin paljon, että mahassa kipristelee. Luumuja ja kriikunoita toivoisin saavani - tiedän paikan, josta voisin kriikunoita hakea, mutta sinne on pitkä matka. Kriikuna-mehu on NIIN HYVÄÄ.

Vielä toinen kuva piileskelevästä omenastani.